1,720,969 research outputs found
"Se mokoma" Rehevöityminen osana arjen käytäntöjä ja historiaa Pyhäjärvellä - Tapaustutkimus ja kertomus
Get PDFTutkimus käsittelee Lounais-Suomen Pyhäjärven rehevöitymiskehitystä sekä sitä, kuinka paikalliset ihmiset ovat sen kokeneet, ja kuinka se on vaikuttanut järven merkityksiin. Näkökulmana ovat arjen käytännöissä työssä, asumisessa ja kesäasumisessa muotoutuvat käytännölliset suhteet järveen. Tutkielma alkaa kartoittamalla näiden arjen käytäntöjen historiaa ja ihmisen ja järven vuorovaikutuksen muotoutumista siinä. Rehevöitymistä tutkimuksessa tarkastellaan prosessina, joka on osa järven muutoksen ja politisoitumisen kehityskulkuja ja historiaa. Rehevöitymisestä muotoillaan myös paikallisten ihmisten elämänkäytäntöjen näkökulmasta kerrottu tarina. Pyhäjärven rehevöitymiskehitykseen on pyritty vaikuttamaan suojelutoimilla, joita tutkimuksessa tarkastellaan lähinnä siitä näkökulmasta, kuinka suojelu on muotoutunut rehevöitymiseen liittyvissä kehityskuluissa siksi, mitä se tänä päivänä on. Tärkeänä näkökulmana suojeluun on kysymys siitä, kuinka ihmiset elämänkäytännöissään voivat toimia järven hyväksi. Kuinka voidaan tehdä oikeita valintoja käytännöllisissä toimintaa määrittävissä konteksteissa ja millaista ympäristöpoliittista toimijuutta niissä muotoutuu?
Tutkimuksen aineistona on yhteensä kahdentoista maanviljelijän, kalastajan, asukkaan ja kesäasukkaan teemahaastattelut. Aineistoa täydentävät yhden kesämökin päiväkirjamerkinnät 1940-luvulta 2000-luvulle. Haastattelut tehtiin neljässä luonteeltaan erilaisessa kylässä Pyhäjärven rannalla. Aineiston analyysissa on käytetty laadullista sisällönanalyysia, teemoittelua, jossa on tukeuduttu tutkimuksen käsitteelliseen taustaan. Tutkimuksen tärkein teoreettinen sitoumus on käsitys luonnon ja kulttuurin erottamattomuudesta. Tähän sopii näkemys, että järven merkitykset muotoutuvat käytännöllisissä, järven ja inhimillisten toimijoiden välisissä vastavuoroisissa tarjokesuhteissa. Tutkielmassa lähestytään rehevöitymisen merkityksiä nykyisyydessä myös vahvan historiallisen näkökulman kautta.
Pyhäjärven rehevöitymisen tarinaan voidaan aineiston valossa tehdä tärkeitä reunahuomautuksia, jotka osoittavat, että rehevöityminen ympäristöongelmana on myös määrittelyjen tulos. Rehevöitymisen tiedostaminen oli prosessi, jossa monista paikallisista muutoksista syntyi koko Pyhäjärveä koskeva ongelma. Rehevöityminen näyttäytyi käytännöllisissä kokemuksissa mutta se sai merkityksensä myös tieteen ja julkisuuden tuottamien ongelmanmäärittelyjen kautta. Turun suunnitelmalla ottaa vettä Pyhäjärvestä oli prosessissa ratkaiseva rooli. Rehevöityminen muuttaa järven ja ihmisen tarjokesuhteita. Se vaikuttaa järven merkityksiin luonnonvaran hyödyntämiseen kohdistuvana haittana. Käytäntöjen muutoksilla rehevöitymiseen voidaan myös sopeutua mutta se voi silti uhata esimerkiksi kesämökin tai hyvän asuinympäristön merkityksiä, jos paikka ei enää tarjoa tuttuja ja merkityksellisiä toimintamahdollisuuksia ja elämyksiä.
Pyhäjärven suojelutoimilla on takanaan laaja paikallisten ihmisten tuki. Tämä juontaa juurensa järven politisoitumisen historiasta sekä pyrkimyksistä osallistavaan suojelutyöhön. Käytäntöjen muutos näyttäytyy tutkimuksessa avaimena siihen, että yksilöt ylipäätään voivat arjessaan tehdä järven kannalta hyviä valintoja. Käytäntöjen muutos tarkoittaa sekä materiaalisen että sosiaalisen toimintaympäristön muutosta. Järven suojelu on luontevaa liittää kokonaisvaltaiseen huolenpitoon ympäristöstä ja sen tulevaisuudesta ja sen kautta voitaisiin pyrkiä yhä enemmän edistämään asukkaiden osallistumista suojeluun.
Asiasanat: Rehevöityminen, Pyhäjärvi, arjen käytännöt, merkitykset, tarjok
Kaupungin lumo (Alexander, Samuel & Gleeson, Brendan (2020). Urban Awakenings. Distur-bance and Enchantment in the Industrial City. Palgrave Macmillan, 255 sivua)
No full textThe Potential of Walking in the City: Three Case Studies on Everyday Experiences of Walking and Urban Planning in Finnish Cities
No full textKäveltävyys on viime vuosina noussut yhä voimakkaammin esiin keskusteluissa siitä, kuinka kaupunkeja voitaisiin kehittää kestävämmiksi, terveellisemmiksi ja viihtyisämmiksi paikoiksi elää. Käveleminen voi tuottaa kaupunkiin elävyyttä, ihmisten välisiä kohtaamisia ja julkisempia elämänmuotoja. Kävelijät kiinnittyvät erityisin tavoin kaupungin kudokseen ja ympäristön tapahtumiin. Kävelemisen ja siihen sopivien ympäristöjen kehittämisen ajatellaan siis saavan aikaan hyviä vaikutuksia, jotka ulottuvat kaupunkiympäristöjen ja yksilöiden tulevaisuuteen.
Muutokset arkikäytäntöjen konkreettisissa muodoissa ja merkityksissä ovat näiden kävelemiseen liitettyjen lupausten toteutumisen tärkein edellytys. Arjessa myös syntyy kävelyn potentiaaleja ilman, että suunnittelu on niitä ennakoinut eivätkä käveltävyyden mittarit tai hallinnon diskurssit välttämättä tavoita niitä. Tutkimuksessani tarkastelen kaupungissa kävelemistä − siihen liittyviä moninaisia kokemuksia ja käytäntöjä arjessa sekä niiden suhdetta kaupunkiympäristöön. Pohdin, kuinka kaupunkisuunnittelu voisi rikkaammin ja laajemmin hyödyntää kävelemisen lupauksia kestävämpiä kaupunkielämän tulevaisuuksia etsittäessä.
Tutkin kävelemisen arkikäytäntöjä ja kokemuksia kolmessa tapauksessa käyttäen aineistona asukkaiden kävelyhaastatteluja. Tutkimuskohteeni eivät keskity suurten kaupunkien keskusta-alueille ja perinteisesti ihanteelliseksi kävely-ympäristöksi ajateltuihin kaupunkitiloihin, vaan ne edustavat pikemminkin tyypillisiä suomalaista kaupunkimaisia elinympäristöjä. Hämeenlinnan Kaurialan ja Hirsimäen kaupunginosat, Helsingin Herttoniemen kaupunginosa sekä pääkaupunkiseudun kauppakeskukset Ison Omena ja Jumbo muodostavat kolme tapausta, joissa kussakin nousee esiin oma (erilainen, toinen toistaan täydentävä) tutkimuksellinen näkökulmansa kävelyyn ja sen lupauksiin.
Hämeenlinnan tapaus kontekstoi kävelemisen osaksi arki- ja hyötyliikkumisen mahdollisuuksien ja kulkumuotojen muotoutumista. Analyysissa hyödynsin ensisijaisesti tarjouman käsitteeseen ja rutinoitumiseen liittyviä analyyttisia näkökulmia. Herttoniemen aineisto nostaa vahvasti esiin kävelemisen kokemuksellisuuden ja kävelijän käytännöllisen, aistimellisen suhteen ympäristöön ja paikkaan. Herkkyyden ja yhteisyyden käsitteet auttoivat hahmottamaan kävelijän ympäristösidosten muovautumista hetkittäisiä kävelyitä pitemmillä aikajänteillä. Kauppakeskusten tapaus tarkentuu siihen, miten kauppakeskukset rakentuvat kävely-ympäristöinä niiden lähialueiden asukkaille. Millaisia ehtoja kaupunkisuunnittelu luo kävelijöiden arkikäytännöille, kokemuksille ja toimijuudelle? Suunnittelu näyttäytyy kauppakeskustapauksen analyysissa tulevaisuuteen vaikuttavana tarinankerrontana. Käytän asiakirja-aineistoja selvittämään kaupunkisuunnittelun ja sen prosesseissa kilpailevien tulevaisuuskuvien rooleja kävely-ympäristöjen tuottajana. Haastattelut osoittavat kuitenkin, että myös kävelijöillä on toimijuuden hetkensä ja he ottavat syntyvän ympäristön haltuunsa suunnittelulle ennakoimattominkin tavoin.
Tutkimuksen teoreettinen tausta kiinnittyy arjen käytäntöjen sekä suunnittelun ja hallinnan suhdetta käsittelevään kirjallisuuteen. Kysymys siitä, kuinka arjen käytännöt muovaavat ihmisten ympäristösuhdetta ja kaupungin muotoutumista suunnittelun ja hallinnan luomien ehtojen puitteissa on työni keskiössä. Tutkimuksessa käy ilmi, että kaupunkisuunnittelun asettamat ehdot ja rajat liikkumiselle ovat joustavia, sidoksissa arjen kokonaisuuteen ja prosessuaalisesti kehittyviä. Rutinoituessaan arkeen tietynlaiset liikkumisen tavat ja kulkumuodot myös muuttavat omia mahdollisuuksien ehtojaan. Käveleminen saa aikaan myönteisiä vaikutuksia yksilöiden arjessa ja hyvinvoinnissa, ja kävelyn on tätä kautta mahdollista tulla osaksi säännöllistä arkea ja liittyä tulevaisuutta koskeviin tavoitteisiin. Kävelijät tavoittelevat ja tuottavat hyviä kokemuksia erilaisissa ympäristöissä aktiivisesti ja taitavasti ja heidän taidoillaan, toimijuudellaan ja kokemuksillaan voi olla poliittista potentiaalia. Tunnistan tutkimuksessani tilanteita, joissa arkisissa käytännöissä tapahtuu muutoksia tai syntyy kokemuksia, jotka voisivat toimia katalyytteina myös laajemmille liikehdinnöille ja kaupungin muutokselle.
Kävelyn kokemukset ovat rikasta, jatkuvaa, kaksisuuntaista vuorovaikutusta niiden ympäristöjen kanssa, joissa kävellään. Kävelijän kehittyvä herkkyys ympäristölleen, kävellessä vahvistuvat kokemukset paikkaan kiinnittymisestä sekä syntyvät idut huolenpidolle niin ympäristöstä kuin toisista ihmisistä muodostavat merkittävän kävelemisen lupauksen – myös käveltävien keskusta-alueiden ulkopuolella. Kävelemisen kaksisuuntaisesti yksilön arkea ja kävelyn ympäristöä rikastuttava potentiaali tulisi huomioida sen kehittämistä ohjaavana argumenttina siinä missä terveyshyödyt tai hiilidioksidipäästöjen vähenemä. Kävelijän suhde maailmaan voi asettua vastavoimaksi suunnittelun rationalistiselle katsannolle.
Suunnittelun tulisi huolehtia siitä, että koko arkea kehystävä infrastruktuuri tukee kävelyn ja sitä tukevien kulkumuotojen rutinoitumisen mahdollisuuksia. Ketjuun suunnittelun ihanteista suunnittelun tavoitteisiin, syntyvään ympäristöön ja asukkaiden käytäntöihin ja kokemuksiin liittyy kuitenkin olennaista ennakoimattomuutta. Tutkimuskohteissa toteutui kävelemisen maailmoja, joiden moninaista kytkeytymistä ihmisten elämään on vaikea etukäteen ennustaa. Siksi käveltävän ympäristön fyysisten piirteiden mittaaminen, joka perustuu siirrettävyyteen ja universaaliin yleistettävyyteen, ei riitä. Tunnistan suunnittelun dilemmaksi kaksi tärkeää tavoitetta: sekä ohjata kehitystä käveltävämpiin kaupunkiympäristöihin että jättää tilaa kävelemisen arjesta versovien uusien ja ennakoimattomien potentiaalien kasvulle kaupungissa. Typologiat ja tapaustutkimuksellinen ote tarjoavat vaihtoehtoisia vastauksia dilemmaan.There are great expectations surrounding the role of walking in cities due its potential to improve the sustainability, liveability, and public life of cities. Walking creates health benefits for individuals, increases social encounters, and enlivens urban spaces. The experiences of pedestrians are tightly embedded in the urban living environment, and as such, walking enriches the relationships between urban dwellers and their environment. In recognizing the future-oriented potential of walking, urban planning has adopted the concept of walkability to improve and evaluate walking conditions in cities.
Despite the ambitions of urban planning, only urban dwellers and pedestrians themselves can actualize this potential. This means that walking in cities must be interwoven into the everyday life of dwellers in meaningful ways. Everyday life may also function as the site for the novel, emerging potential of walking. These experiential aspects often escape the scope of urban planners.
In this dissertation, I study the everyday experiences and practices of walking and the relationships they help create with the urban surroundings. My aim is to consider how urban planning can discover and support the diverse potential of walking in everyday life. My analysis is mainly based on walking interviews. Using a case study approach, I focus on everyday situations and the phenomena of walking in three different places. The case study areas are not located in city centres or areas typically seen as ideal pedestrian environments. Instead, they represent typical Finnish urban environments: suburban and residential neighbourhoods in cities of different sizes (Herttoniemi in Helsinki, and Kauriala and Hirsimäki in Hämeenlinna), and shopping centre environments located both within urban structures (Iso Omena in Espoo) and in an “edge city” (Jumbo in Vantaa). Each case introduces specific problems and perspectives on walking as well as the potential of walking in urban environments.
In Hämeenlinna, walking is contextualized as being a part of the everyday mobility practices, travel choices, and utility trips of the city dweller and her/his family. The concepts of affordance and routinization provide tools for analysis in this case. The data connected to the Herttoniemi case supplements the analysis by highlighting the experiential aspects of walking and the manifold practical, sensual, and affectual relationships that walkers create with their environments. In the analysis, I apply Tim Ingold’s ideas of processual correspondences and developing sensibilities and skills in the mutual relationships between people and their environment. These ideas shed light on the longer timescales of human-environment relationships that shape – and are also shaped – by the practices of walking. My third case focuses on shopping centres as walking environments, on how are they materially, socially, and narratively constructed, first in the processes of planning, and then re-constructed in the practices of everyday life. In this case, I also analyse planning documents, paying particular attention to the role of planning as a persuasive form of story telling that affects the future possibilities of action, experiences, and agency in everyday life. However, the interviews also reveal the skilful and tactical – yet sometimes paradoxical – practices of dwellers when “renegotiating” planned environments for their own purposes.
The theoretical background of the dissertation is connected to literature on the relation between everyday life and governance and planning. The core question guiding my research is: How do the practices of everyday life shape the relationships between dwellers and the city as well as the continuous formation of the city, which is framed by governance and planning?
The research reveals that the conditions and frames created by urban planning for walking and mobility are flexible and porous. They depend on the whole context of everyday life, and they evolve as different practices of mobility becomes routinized. Walking creates positive experiences for one’s well being, and it has the potential to become a part of one’s future prospects. It affords active engagement with the natural, social, and built environment and enhances a sense of belonging. People actively seek these positive experiences in their everyday life. Their skills and agencies can have political potential, and even micro scale experiences – if acknowledged and nurtured – can ideally work as catalysts for larger scale social movements and changes in cities.
Walking is experienced as a rich, continuous, and reciprocal interplay between the walker and the environment he/she occupies. Growing sensibilities regarding one’s living environment as well as a feeling of stewardship – i.e. care for one’s environment – represent the potential of walking. When developing cities, this potential, which enriches both the walker’s experiences and the urban living environments, should be given as much weight as the other benefits of walking, such as improved health and reductions in CO2 emissions. Planning should create urban environments where walking can be routinized and interwoven into the whole life path of urban dwellers.
However, the conclusions of this dissertation also raise a question about the role of urban planning in planning walkability. How can planning enhance the potentials of walking when they seem to emerge in the heterogeneity and unpredictability of everyday life? For planning and evaluating walkable environments, universal quantitative measures based on physical determinism do not seem to grasp the full complexity of walking. Rather than merely measuring environments, the answer could lie in context sensitive and holistic approaches to walking. This study suggests that flexible, transformable typologies and case studies can offer such tools for urban planning
Visuaalinen viestintä kaupunkikehittämisen välineenä Turun Tiedepuistossa
No full textRealistiset ja houkuttelevat havainnekuvat ovat nykyään merkittävässä roolissa kaupunkikehittämisen hankkeissa. Samalla kun suunnitelman havainnekuvissa tuotetaan visiota tulevasta kaupunkitilasta, tämä esitetty kuvasto vaikuttaa aktiivisesti myös siihen, millaista fyysistä ja sosiaalista ympäristöä kohteessa pidetään uskottavana ja tavoiteltavana. Tällainen suunnitelman kuvastoa vakiinnuttava visuaalinen viestintä on tärkeässä osassa myös tiedepuistojen ja innovaatioalueiden kehittämishankkeissa, jossa kuvastoihin sisällytetään erilaisia taloudelliseen kasvuun ja elinvoimaan liittyviä symboleita.
Tässä kandidaatintyössä tarkastellaan visuaalisia kuvastoja kaupunkikehittämisen välineenä Turun Tiedepuiston kontekstissa. Hankkeen havainnekuvia tarkastellaan visuaalisella sisällönanalyysilla, ja aineistosta havaittuja piirteitä vertaillaan Turun kaupungin Tiedepuistolle asettamiin tavoitteisiin. Työssä pyritään selvittämään, millaisia arvoja visualisoinneilla tässä kohteessa välitetään ja miten nämä voivat vaikuttaa kaupunkitilaan tulevaisuudessa. Turun Tiedepuiston suunnitteluaineistoon kuuluvat havainnekuvat ovat analyysin perusteella samankaltaisia kuin aiemmassa tutkimuksessa tarkastellut kohteet. Kuvastossa esitetty kaupunkitila vastaa vallitsevaa urbaanin elämän ihannetta ja kaupunkilaiset kuvataan homogeenisena sosiaalisena ryhmänä. Viestintä vaikuttaa tavoittelevan ensisijaisesti taloudellista kasvua ja investointeja, ja kaupunkielämän ristiriidat on rajattu kuvauksen ulkopuolelle
Going Beyond Counting First Authors in Author Co-citation Analysis
Get PDFThe present study examines one of the fundamental aspects of author co-citation analysis (ACA) - the way co-citation
counts are defined. Co-citation counting provides the data on which all subsequent statistical analyses and mappings
are based, and we compare ACA results based on two different types of co-citation counting - the traditional type that
only counts the first one among a cited work's authors on the one hand and a non-traditional type that takes into
account the first 5 authors of a cited work on the other hand. Results indicate that the picture produced through this non-traditional author co-citation counting contains more coherent author groups and is therefore considerably clearer. However, this picture represents fewer specialties in the research field being studied than that produced through the traditional first-author co-citation counting when the same number of top-ranked authors is selected and analyzed. Reasons for these effects are discussed
Variations on the Author
Get PDF“Variations on the Author” discusses two of Eduardo Coutinho’s recent films (Um Dia na Vida, from 2010, and Últimas Conversas, posthumously released in 2015) and their contribution to the general question of documentary authorship. The director’s filmography is characterized by a consistent yet self-effacing form of authorial self-inscription: Coutinho often features as an interviewer that rather than express opinions propels discourses; an interviewer that is good at listening. This mode of self-inscription characterizes him as an author who is not expressive but who is nonetheless markedly present on the screen. In Um Dia na Vida, however, Coutinho is completely absent form the image, while Últimas Conversas, on the contrary, includes a confessional prologue that moves the director from the margins to the center of his films. This article examines the ways in which these works stand out in the filmography of a director who offers new insights into the notion of cinematic authorship
Appropriate Similarity Measures for Author Cocitation Analysis
Get PDFWe provide a number of new insights into the methodological discussion about author cocitation analysis. We first argue that the use of the Pearson correlation for measuring the similarity between authors’ cocitation profiles is not very satisfactory. We then discuss what kind of similarity measures may be used as an alternative to the Pearson correlation. We consider three similarity measures in particular. One is the well-known cosine. The other two similarity measures have not been used before in the bibliometric literature. Finally, we show by means of an example that our findings have a high practical relevance.information science;Pearson correlation;cosine;similarity measure;author cocitation analysis
- …
