47495 research outputs found
Sort by
Information governance -käsitteen merkitys: systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja käsiteanalyysi
No full textInformation governance -käsitteen määritelmät vaihtelevat kirjallisuudessa suuresti ja ne sisältävät usein mainintoja lukuisista eri asioista. Sen vuoksi kokonaiskuvan muodostaminen erilaisista määritelmistä on tarpeen ja siihen pyritään tällä tutkimuksella. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millainen merkityssisältö information governance -käsitteelle annetaan kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa. Tutkimuksessa selvitetään myös, mitkä ovat information governance -käsitteen lähikäsitteet, ja pohditaan kyseisen käsitteen yhtäläisyyksiä ja eroja erityisesti asiakirjahallintaa/-hallintoa tarkoittavaan records management -käsitteeseen.
Tutkimus kuuluu tiedon- ja asiakirjahallinnan alaan, jonka näkökulmasta information governance -käsitettä tarkastellaan tutkimuksessa. Tutkimusaineisto koostuu systemaattisen kirjallisuuskatsauksen menetelmällä kansainvälisistä tieteellisistä julkaisuista kerätyistä eri tieteenaloja edustavista tutkimusartikkeleista. Tutkimusaineiston analysointimenetelmänä käytetään käsiteanalyysiä, jossa tunnistetaan tutkimusaineistosta tarkasteltavan käsitteen ominaispiirteet, ennakkoehdot, seuraukset ja lähikäsitteet.
Käsiteanalyysin perusteella muodostettu kuva information governance -käsitteestä oli odotettua yhtenäisempi, sillä information governance -käsitteen erilaiset määritelmät täydensivät toisiaan eikä suuria ristiriitoja löytynyt eri määritelmien välillä. Suurimmat erot eri määritelmien välillä olivat siinä, miten eri kirjoittajat näkevät information governancen suhteen sen lähikäsitteisiin. Kirjoittajan edustama tieteenala vaikuttaa näkemyksiin information governancen ja sen lähikäsitteiden suhteesta, kuten esimerkiksi asiakirjahallinnan roolista ja merkityksestä information governancessa. Mahdollinen aihe jatkotutkimukselle olisi selvittää, miten eri tieteenalojen näkemykset information governancesta eroavat.
Information governance on lähestymistapa organisaation tiedonhallintaan, joka edellyttää eri sidosryhmien välistä yhteistyötä ja laajempaa näkökulmaa kaikkeen informaatioon organisaatiossa. Information governance on tiedonhallinnan suunnittelua, organisaation toiminnan kehittämistä sekä tiedonhallinnan kontrollointia. Information governancella on yhteisiä ominaispiirteitä sen lähikäsitteiden kanssa, sillä monet sen keskeisistä periaatteista pohjautuvat records managementiin ja sen muihin lähikäsitteisiin. Laaja-alaisuus, kokonaisvaltaisuus, monialaisuus ja eri toimijoiden välisen yhteistyön korostaminen ovat information governancelle tyypillisiä ominaispiirteitä, jotka erottavat sen muista lähikäsitteistään. Myös strategisuuden painottaminen information governancen lähestymistavassa tiedonhallintaan on ominaispiirre, joka on tyypillisempi information governancelle kuin sen muille lähikäsitteille.
Information governancen ja records managementin eroavaisuuksia ovat syyt, joiden vuoksi informaatiota tai asiakirjoja säilytetään kyseisissä lähestymistavoissa. Information governancessa informaatiota säilytetään ainoastaan nykyistä tai tulevaa käyttöä varten, joten organisaation toiminnan tallentaminen ja pysyvä säilyttäminen organisaation identiteettiä ja muistia varten eivät kuulu information governanceen. Information governance ja records management eroavat myös siinä, mihin informaation ja asiakirjojen arvo perustuu kyseisissä lähestymistavoissa. Information governancessa informaatiolla on arvoa sen vuoksi, että sen avulla voidaan parantaa organisaation suoritusta, kun taas asiakirjahallinnassa asiakirjojen arvo perustuu siihen, että ne ovat todisteita organisaation toiminnasta.
Information governance tuo yhteen eri toimijoiden vahvuudet ja osaamisen ja mahdollistaa niiden laajemman hyödyntämisen koko organisaation tasolla. Tämä avaa asiakirjahallinnolle mahdollisuuden päästä vaikuttamaan laajemmin organisaation tiedonhallintaan yhteistyössä muiden sidosryhmien kanssa. Eri sidosryhmien välisen yhteistyön lisäksi information governancen toinen merkittävä vahvuus on sen kokonaisvaltainen tarkastelunäkökulma organisaation tiedonhallintaan
Identifying Temporary and Permanent Work Disabil ty Risk with Two Questionnaires in Occupational Health Services
No full textTyöikäisten työkyvyttömyyden ehkäisy on inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeää toimintaa. Työterveyshuollossa käytetään usein erilaisia seulovia kyselyjä osana suunnattuja terveystarkastuksia työkykyriskissä olevien työntekijöiden tunnistamiseen. Aiemmissa tutkimuksissa pienemmillä otannoilla ja valikoituneilla työntekijäryhmillä on todettu, että terveysperusteinen terveysriskien arviointilomake (HRA, Terveyskysely) ja psykososiaalista kuormitusta mittaava kyselylomake (SCC, Voimavarakysely) tunnistavat työkykyriskissä olevat työntekijät.
Väitöskirjatutkimuksessa tutkittiin ennustavatko Terveyskysely eri toimialojen työntekijöiden ja Voimavarakysely tietointensiivisten toimialojen työntekijöiden työkyvyttömyyttä. Työkyvyttömyys operationalisoitiin ohimeneväksi työkyvyttömyydeksi eli sairauspoissaoloksi sekä pysyväksi työkyvyttömyydeksi eli työkyvyttömyysetuudeksi. Pysyvä työkyvyttömyys kattaa kuntoutustuet ja työkyvyttömyyseläkkeet. Määritelmä huomioi työkyvyttömyyden pituuden, ohimenevä työkyvyttömyys kestää alle vuoden, kun taas pysyvä työkyvyttömyys on yli vuoden kestävä, jolloin etuuden maksaminen siirtyy työeläkevakuutusyhtiölle.
Tässä tutkimuksessa käytettiin Terveyskyselyä ja Voimavarakyselyä, jotka aiemmissa pienemmän otoskoon tutkimuksissa pystyivät tunnistamaan työntekijät, joilla oli ohimenevän työkyvyttömyyden riski. Terveyskysely tunnistaa ”korkean riskin” ryhmän itse ilmoitettujen terveysongelmien perusteella ja Voimavarakysely itse ilmoitettujen kognitiivisten ongelmien perusteella. Väitöskirjassa arvioitiin suuremmassa otoskoossa luokittelun ennustearvio eri toimialojen työntekijöillä.
Kyselylomakkeiden tieto kerättiin yhdeltä työterveyshuollon palveluja tuottavalta yritykseltä. Tutkimukseen osallistuvat olivat työikäisiä eri toimialojen työntekijöitä.
Terveyskyselyn ja Voimavarakyselyn tulokset yhdistettiin sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyysetuuksien rekisteripohjaiseen dataan. Sairauspoissaoloja tutkittiin Hurdle -mallilla, jossa huomioidaan myös ne henkilöt, joilla ei ole sairauspoissaoloja. Hurdle -mallissa tarkasteltiin erikseen osajoukkoa, joka sisälsi kaikki sairauspäivät sekä osajoukkoa, josta oli poistettu sairauspoissaolopäivien nollapäivät. Työkyvyttömyysetuuksien ilmaantuvuutta tutkittiin kumulatiivisen insidenssifunktion ja Fine-Gray -mallin avulla.
Terveyskysely ja Voimavarakysely ennustavat tulevia sairauspoissaoloja sekä työkyvyttömyysetuuksia. Terveyskyselyn itsearvioidut terveysongelmat työkyvyttömyyskategoriassa ennustivat sairauspoissaoloja naisilla sekä miehillä riippumatta työntekijäluokasta eri toimialojen työntekijöillä. Voimavarakysely ennusti sairauspoissaoloja naisilla ja miehillä tietointensiivisillä toimialoilla. Terveyskyselyn ”työkykyriski” luokka sekä poikkeava Voimavarakysely ennustavat tulevia työkyvyttömyysetuuksia.
Terveyskysely -kohortissa sairauspäivien keskiarvon vaihtelu oli välillä 2.7-4.0 riippuen sukupuolesta ja ammattiryhmästä. 95%:n luottamusvälin (LV) alaraja oli alimmillaan 2.0. Yleisimmät ensisijaiset syyt pysyvään työkyvyttömyyteen olivat tuki- ja liikuntaelimistön (36%) sekä mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt (21%). Terveyskyselyn työkykyriskikategoria, ikä ja aiemmat sairauspoissaolot ennustivat myönnettyjä työkyvyttömyysetuuksia. Vaarasuhteet (Hazard Ratio, HR) olivat 10.9 tai yli ja 95%:n LV:n alaraja oli 3.3 tai suurempi niiden joukossa, joilla oli kaksi samanaikaista työkyvyttömyysriskiä.
Voimavarakysely -kohortissa tietointensiivisillä toimialoilla poikkeavan löydöksen työntekijöillä sairauspäivien keskiarvo oli yli 2.8 riippuen sukupuolesta vertailuryhmään (ei-löydöksiä) verrattuna. 95%:n LV:n alaraja oli alimmillaan 2.2. Yleisimmät ensisijaiset syyt pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeille olivat mielenterveys- (37%) ja tuki- ja liikuntaelinsairaudet (20%). Voimavarakysely ennusti työkyvyttömyysetuuksia molemmilla sukupuolilla. Vaarasuhde (HR) oli 2.9 alhaisimmillaan, 95%:n LV oli 1.4-6.0. Vuotuinen DB-esiintyvyys oli 0,15%: 0,18% naisilla ja 0,12% miehillä.
Kuuluminen Terveyskyselyn ja Voimavarakyselyn työkykyriskiluokkaan ennusti sairauspoissaoloa 12 kuukauden seurannassa ja työkyvyttömyysetuutta kuuden ja kahdeksan vuoden seurannan aikana.
Näiden löydösten perusteella kyselyjä voidaan toteuttaa löytämään ne työntekijät, jotka ovat riskissä menettää työkyvyn toimialasta riippumatta kuten Terveyskyselyn kohdalla tai tietointensiivisillä aloilla Voimavarakyselyn kohdalla. Tämän perusteella voidaan suunnata työterveyshuollon resursseja kohdennetusti niille, jotka tarvitsevat tukitoimia.Preventing work disability (WD), which presents as temporary (TWD) or permanent disability (PWD) is important for the individual and for society. Screening questionnaires are often used within the context of health surveillance to identify employees at WD risk at occupational health services (OHS) in Finland. Some of them, such as the Health Risk Appraisal (HRA) and the Subjective Cognitive Complaints (SCC) questionnaires, have indicated predictive value for identifying employees at an increased risk of TWD in smaller settings and selected occupational groups in earlier studies.
The objective of this thesis was to study whether the HRA and SCC questionnaire predict TWD, defined as sickness absence (SA), and PWD, defined as disability benefit (DB) that includes rehabilitation subsidy and disability pension, among employees in different industries like the HRA cohort and among knowledge- intensive sedentary occupations like the SCC cohort. TWD lasts under one year, while PWD is defined as work disability that lasts over one year.
In the present study, we used the HRA and the SCC questionnaires, which in the earlier studies with smaller study sample sizes were able to identify employees with temporary WD risks. The HRA identifies "high risk" subgroups based on self- reported health problems and SCC based on cognitive complaints. In the present study with a larger study population than in the previous studies, we evaluated the predictive value of these classifications among employees from different industries. We collected the data from screening questionnaires from one national occupational OHS provider’s register. The study participants were working-age employees from different industry sectors.
We combined the results of the HRA and SCC with the registry data on SAs and DBs. We used a Hurdle model with a negative binomial response to analyze zero- inflated count data of SA. Cumulative incidence (CIF) function was used to illustrate the differences between the HRA risk groups and SCC categories in the accumulation of DBs, respectively. We used the Fine-Gray model to estimate the predictors for DB occurring over time.
Self-reported health problems within the “WD risk” category in the HRA predicted future SA in both genders, regardless of occupational grading among over 22,000 employees from different industries. Subjective cognitive complaints predicted a higher total count of SA days among employees from knowledge-intense occupations. Belonging to the “WD risk” category in the HRA and the “abnormal SCC score” category predicted permanent WD in both genders in both the unadjusted and adjusted models.
In the HRA cohort, the ratio of the means of SA days varied between 2.7 and 4.0, depending on gender and occupational group. The lower limit of the 95% confidence interval (CI) was 2.0 at the lowest. The most common primary reasons for permanent WD were musculoskeletal (39%) and mental disorders (21%). In addition to age and prior sick leave days, the “WD risk” category in the HRA predicted DB in the Fine-Gray Model. Hazard ratios (HR) were 10.9 or more, with the lower limit of the 95% confidence interval being 3.3 or more among those with two simultaneous WD risk factors.
In the SCC cohort, the ratio of the means of SA days in the abnormal SCC category was higher than 2.8 as compared to the reference group (no findings) with the lower limit of the 95% confidence interval being 2.2. The most common primary reasons for permanent WD were mental (36%) and musculoskeletal (20%) disorders. SCC predicted DB in both genders when controlling for age and prior SA in the Fine-Gray Model. Hazard ratios were 2.9 at the lowest, with a 95% confidence interval of 1.4–6.0. The overall annual DB incidence was 0.15%: 0.18% among the females and 0.12% among the males.
Belonging to the “WD risk” category as defined in the HRA or to the abnormal SCC score category predicted the number of accumulated SA days during the 12- month follow-up and DB during a follow-up of six and eight years, respectively, irrespective of the other predictors or confounding factors.
These findings have implications for targeting preventive occupational health care actions toward those in need to prevent SA and DB. The HRA and the SCC questionnaire are potential tools for recognizing employees who are at an increased risk of WD regardless of the occupational group, as in the case of the HRA, and among knowledge-intensive workers as in the case of the SCC questionnaire
Potential for Ageing at Home in the Finnish Apartment Building Stock: A Spatial Perspective on Renovation
No full textKeskimääräisen eliniän noustessa väestön voimakas ikääntyminen on lähes maailmanlaajuinen ilmiö. Tästä sinänsä selkeän positiivisesta kehityksestä aiheutuu suuria haasteita asuntotarjonnalle—erityisesti yhdistettynä laajalti omaksuttuun kotona asumisen tavoitteeseen. Tarvitaan yhä enemmän esteettömiä asuntoja. Samaan aikaan usein juuri ikääntyneet asuvat vanhimmissa asunnoissa, jotka eivät vastaa heidän tarpeitaan. Lisäksi kaikkein vanhimpien ikäluokkien kasvu yhdistettynä laitoshoidon vähentämiseen lisää palveluasumisen tarvetta. Kaupungistumisen myötä edeltäviin haasteisiin vastaaminen uudisrakentamisella on yhä useammin epärealistista sekä ekologisesti että taloudellisesti niin väestön kuin rakennuskannankin ikääntymisen ollessa voimakkainta taantuvilla alueilla. Tämän seurauksena huomio kiinnittyy alati enemmän olemassa olevan rakennuskannan hyödyntämiseen ja sen edellyttämiin korjaustoimenpiteisiin.
Tarve kotona asumista tukeville korjaustoimenpiteille on laajalti tunnistettu, kuten erilaisten toimenpiteiden edutkin. Tutkimustietoa kuitenkin puuttuu siitä, millaisia tilallisia muutoksia tyypillisesti tarvitaan ja toisaalta, miten toteutettavissa nämä ovat kyseisissä tyypillisissä tilanteissa. Tämä tutkimus tarkastelee suomalaista 1970-luvun kerrostalotuotantoa, joka useiden muiden maiden tavoin muodostaa suuren osan nykyisestä rakennuskannasta ja jossa asuu niin ikään suuri osa ikääntyneestä väestöstä. Suomen vallitsevia ikääntyneiden asumismuotoja vastaavasti olemassa olevan rakennuskannan tarkastelun näkökulmana on soveltuvuus ja muokattavuus ikääntyneiden itsenäiseen asumiseen sekä ryhmäkotimuotoiseen tehostettuun palveluasumiseen.
Metodologisesti tutkimus perustuu typologiseen rakennuskantatutkimukseen. Rakennuskannan tarkasteluun käytetään rajattua joukkoa teoreettisia case-kohteita, jotka muodostetaan selvittämällä laajasta otoksesta todellisia kohteita tyypilliset, toistuvat tilalliset ominaisuudet. Tämän myötä muodostetaan verkkoteoriaan perustuva tilajärjestelyjen typologia, johon sisältyy myös täydentävää tietoa mitoituksesta ja rakenteellisista ratkaisuista. Edeltävän pohjalta käsitellään ensiksi ikääntyneiden itsenäisen asumisen mahdollisuuksia. Tämä osio muodostuu kirjallisuuteen tukeutuvasta, research by design -periaattein toteutetusta monitapaustutkimuksesta, jolla selvitetään tyypillisten asuntojen yleiset muutostarpeet sekä mahdollisuudet näiden muutosten toteuttamiseksi. Seuraavaksi tarkastelu suunnataan tehostetun palveluasumisen ryhmäkoteihin. Aiempaa asuinkerrostaloihin kohdistunutta selvitystä vastaavasti joukosta olemassa olevia tehostetun palveluasumisen kohteita määritetään tyypilliset tilaratkaisut. Lopulta olemassa olevien kohteiden tilaratkaisuja verrataan aiemmin kartoitettuihin asuinkerrostaloihin määrällisessä monitapaustarkastelussa näiden käyttötarkoituksenmuutospotentiaalin määrittämiseksi.
Tutkimuksen perusteella Suomen kerrostalokannassa on suurta potentiaalia ikääntyneiden asumisen haasteisiin vastaamiseksi. Korjausrakentaminen on tästäkin näkökulmasta varteenotettava vaihtoehto ja täydentävä keino uudisrakentamiselle. Eriasteisin muutostoimin on useimmiten mahdollista vastata muuttuviin asumisen tarpeisiin itsenäisestä, esteettömästä asumisesta aina tehostettuun palveluasumiseen asti. Itsenäisen asumisen osalta jo varsin pienilläkin muutostoimilla voidaan saavuttaa merkittäviä parannuksia. Käyttötarkoituksenmuutoksissa tehostettuun palveluasumiseen on pääosin hyväksyttävä nykyistä uudisrakentamisen käytäntöä väljempi tilamitoitus. Huomioiden uudistuotannon usein äärimmilleen viety kompaktius, voi kyseistä suuntausta pitää suositeltavana joka tapauksessa.
Tämä väitöstyö edistää rakennuskantojen tutkimusta kehittämällä, testaamalla ja esittämällä typologisen tarkastelumetodin, jolla voidaan arvioida rakennusten muutospotentiaalia ja edelleen jalostaa tämä potentiaali yleistettäviksi suunnittelumalleiksi. Tässä tutkimuksessa tehdyt havainnot rakennusten piirteistä ja käytettävyydestä koskevat ensisijaisesti Suomen kontekstia, mutta käytettyjä metodeja voidaan soveltaa mihin tahansa vastaavan itseään toistavaan rakennuskantaan. Ne eivät myöskään ole sidottuja tässä tutkimuksessa käsiteltyyn ikääntyneiden asumisen aihepiiriin. Edellä mainittujen suunnittelumallien lisäksi tutkimuksen käytännön vaikuttavuus muodostuu ensisijaisesti tietopohjaisen päätöksenteon mahdollistamisesta olemassa olevien rakennusten hyödyntämiseen liittyen. Saavutetut tulokset ohjaavat huomioimaan rakennuskannan tarkastelussa paitsi mitä rakennukset ovat, myös mitä ne voisivat olla. Yhtäältä laajan aineiston määrällisen tarkastelun ja toisaalta konkreettisten, testattujen suunnittelumallien myötä tutkimuskokonaisuus kattaa laajan kirjon näkökulmia ja toimijoita valtiotason päätöksenteosta yksittäisiin asunnon omistajiin.Populations around the world are ageing rapidly, owing largely to increased longevity. This development, while positive in itself, sets great demands for providing suitable housing—especially when combined with the nearly universally embraced goal of ageing at home. There is a growing need for accessible dwellings, which the similarly ageing housing stocks that are often disproportionately inhabited by old residents fail to meet. Furthermore, with the rising proportion of the oldest old and widespread favor of deinstitutionalization, assisted living is increasingly needed to care for those in poorest health. At the same time, the increasing urbanization in many countries makes new construction a largely infeasible solution to this joint challenge of population and building stock ageing, both ecologically and economically. Instead, focus is more and more shifting from new construction to managing the existing stock through renovation.
The general need for building adaptations to support ageing at home is well acknowledged, as are the potential benefits of various adaptations. Notably lacking, however, is research on the spatial renovation measures that are on the one hand typically needed, and on the other hand feasible to implement in those typical cases. The current research addresses this gap by examining Finnish mass housing from the 1970s, which as in many other countries forms a major part of the current overall dwelling stock and houses a similarly major part of the ageing population. Corresponding to the main forms of housing for older people in Finland, the existing stock is assessed from the specific perspectives of suitability and adaptability for independent housing, and adaptability into assisted living group homes.
Methodologically the dissertation is based on taking a typological approach to building stock research, through which typical properties of the stock are assessed through a reduced set of theoretical cases. As the foundation for the assessment, a quantitative examination of a representative sample of existing apartment buildings is conducted to determine the recurring spatial properties in the stock. This part produces a typological categorization of spatial layouts based on network theory with complementary information on dimensions and structural systems.
Addressing the perspective of independent housing for older people, the above is first followed by a literature informed, research by design -based multi-case study. Through this the common changes required in typical apartments, and the options available for conducting them, are determined. Next, a quantitative examination similar to the earlier one is aimed at existing assisted living group homes, together with a complementary literature review, identifying their typical spatial characteristics. The resulting information combined with that on the spatial properties of existing apartment buildings is then used in a quantitative multi-case study to assess the potential for repurposing apartment building floors into assisted living group homes for older people.
The results of the research indicate that the Finnish mass housing stock holds vast potential for housing the ageing population, and that renovation constitutes a viable complement and alternative to new construction. Through different degrees of adaptation, it is typically spatially feasible to address the changing housing needs ranging from fully independent apartments to intensive forms of assisted living. For independent housing, relatively minor changes will often suffice to reach significant improvements. For assisted living, more spacious designs than are common in new construction will have to be accepted, which is arguably advisable regardless due to the often extreme compactness found in recent production.
The dissertation contributes to the field of building stock research by developing and presenting tested typological methods for assessing renovation potential and refining this potential into generalizable design models. While the direct findings discussed above pertain primarily to the Finnish context, the methods introduced can be applied to any sufficiently repetitive stock. Furthermore, they are not tied to the specific use case of housing for older people the current research focused on. In addition to the aforementioned design models, the practical implications of the research mainly concern informed decision making in utilizing the existing buildings. The results presented support acknowledging and examining the stock as not only what it is, but also as what it could be. Through the combination of quantitative data and concrete, tested designs, this contribution covers a wide range of perspectives from national policy making to individual homeowners
Low-Cost Phenothiazine- and Pyrene-Based Hole-Transporting Materials for Halide Perovskite Solar Cells
No full textOrganic-inorganic halide perovskite solar cells (PSCs) show great potential for energy applications due to their excellent power conversion efficiency that dramatically increased from 3.8 % to over 25% in just a decade of research. The performance of PSCs is strongly influenced by the charge-transporting (electron and hole) layers. Currently, most of the high-performing PSCs use 2,2’,7,7’-tetrakis-(N,N’-di-p- methoxyphenylamine)-9,9’-spirobifluorene) (Spiro-OMeTAD) or polytriarylamine (PTAA) as hole-transporting materials (HTMs). However, Spiro-OMeTAD and PTAA suffer from several drawbacks, such as extremely high cost, difficult and multistep synthesis and purification, and low hole mobility and conductivity, thus requiring the use of additional chemical dopants. The addition of dopants not only decreases the device stability but also increases the complexity of device fabrication. Considering all the above-mentioned drawbacks it is highly desirable to design alternative HTMs to simplify the fabrication of PSCs and ensure their industrial-scale application.
This work investigates the molecular design, synthesis, and application of phenothiazine- and pyrene-core organic small molecule-based HTMs for efficient and stable PSCs. Ullman and Suzuki coupling reactions, as well as simple condensation reactions, were used to synthesize the HTMs. The optical and electrochemical properties of the HTMs were tuned by the introduction of electron donor and acceptor groups to the parent materials. The newly synthesized HTMs exhibited excellent interactions with the perovskite surface. The azomethine HTMs led to PSCs with a power conversion efficiency of up to 14% and with high stability, environmentally friendly synthesis, and very low cost (~ 10$/g). The optical and electrochemical properties of the pyrene-core HTMs, as well as the performance of corresponding PSCs, were tuned by an effective fluorination strategy.
We believe that the molecular designs presented in this work will provide useful know-how to significantly enhance the stability and the performance of PSCs, thus bringing them closer to commercialization. In particular, our focus has been on developing material with cost-efficient synthesis and minimal environmental impact
reCAPTCHA-järjestelmän ongelmat bottien estokeinona
No full textVerkkobotit, eli itsenäisesti verkossa toimivat tietokoneohjelmat, kattavat suuren osan internetin verkkoliikenteestä. Verkkosivustot sisältävät paljon osa-alueita ja toimintoja, joiden ulkopuolelle verkkobotit halutaan sulkea. ReCAPTCHA-järjestelmä on Googlen kaupallinen toteutus CAPTCHA-testistä (Completely Automated Public Turing test to tell Computers and Humans Apart). Sen keskeisin vaatimus on olla tietokoneohjelmalle mahdoton, mutta ihmiskäyttäjälle mahdollinen ratkaistava.
ReCAPTCHA-järjestelmä perustuu käyttäjän toiminnan ja istuntotietojen perusteella tehtävään riskianalyysiin, jonka perusteella määritetään todennäköisyys sille, että kyseessä on ihmiskäyttäjä. Tässä tutkielmassa esitetään kirjallisuuskatsaus, jonka tarkoituksena on selvittää, pystyykö reCAPTCHA-järjestelmä tunnistamaan ja pysäyttämään verkkobotit pysyen samanaikaisesti ihmiskäyttäjille helppokäyttöisenä.
Tutkielmassa käsitellään CAPTCHA-testin teoriaa ja reCAPTCHA-järjestelmän historiaa vuosina 2003–2014 julkaistujen tutkimusten perusteella. Nykyään käytössä olevien reCAPTCHA-versioiden arviointi perustuu vuosina 2016–2020 julkaistuissa tutkimuksissa tehtyihin havaintoihin. Työssä keskitytään reCAPTCHA-järjestelmän ohjelmallisiin ratkaisujärjestelmiin, ihmisratkaisijoita työllistäviin ratkaisupalveluihin, testien saavutettavuusongelmiin ja riskianalyysijärjestelmän suorittamaan tiedonkeruuseen. Tarkastelussa pääpaino on reCAPTCHA-järjestelmän versiossa 2, sillä sitä uudemmista versioista 3 ja Enterprise ei vielä löydy tutkimusmateriaalia.
Aiheesta tehtyjen tutkimusten pohjalta voidaan todeta, että järjestelmä ei ole täysin varma bottien estokeino. Sen pystyy ohittamaan botit, jotka hyödyntävät kehittyneitä ratkaisujärjestelmiä tai ratkaisupalveluita. Tämän lisäksi reCAPTCHA-järjestelmän testien saavutettavuus ja riskianalyysin eettisyys ovat kyseenalaisia. Huomioitavaa on kuitenkin, että reCAPTCHA-järjestelmä on tietoturvajärjestelmille tyypillisesti jatkuvassa muutoksen tilassa. Turvallisuustasoa ei voida todeta kuin sen tarkasteluhetken osalta, sillä kehittyvät teknologiat saattavat altistaa sen turvallisuusuhille tulevaisuudessa
Euroopan keskuspankin rahapolitiikan välittyminen suomalaisten yritysten investointeihin
No full textTuotannolliset investoinnit ovat tärkeä pitkän aikavälin kasvua määrittelevä tekijä. Finanssikriisin ja euroalueen velkakriisin vaikutuksesta yritysten tuotannollisten investointien kasvu hidastui Suomessa merkittävästi. Investointien trendi on myös kriisien jälkeen jäänyt matalammalle tasolle siitä huolimatta, että EKP on mittavilla rahapoliittisilla toimillaan pyrkinyt vahvistamaan talouskasvua ja investointeja. Tämän tutkielman tavoitteena on neoklassista investointimallia hyödyntäen selvittää onko EKP:n rahapoliittisilla toimilla ollut vaikutusta suomalaisten yritysten investointeihin ja onko rahapolitiikan vaikutus muuttunut tarkastellulla ajanjaksolla, vuosina 2000-2018. Tutkielma on ensimmäinen finanssikriisin jälkeen tehty selvitys EKP:n rahapolitiikan välittymisestä suomalaisten yritysten investointeihin.
Akateemisen kirjallisuuden mukaan rahapolitiikka välittyy investointeihin ensisijaisesti korkokanavan ja luottokanavan kautta, sillä ne vaikuttavat pankkien lainanannon kautta suoraan yrityksen rahoituksen hintaan ja lainattavissa olevien varojen määrään. Näiden kanavien lisäksi varallisuushintoihin, kuten yritysten osakkeisiin, vaikuttavalla varallisuuskanavalla katsotaan olevan suora vaikutus investointeihin. Empiirisen tutkimuksen mukaan muutokset rahapolitiikassa eivät kuitenkaan välity talouteen yhtä tehokkaasti kriisien aikana, johtuen rahapolitiikan välittymismekanismin heikentymisestä.
Tutkielman aineistona käytetään Etlan ja Talouselämän yritystietokantaa, joka koostuu liikevaihdoltaan Suomen suurimpien yritysten vuosittaisista tilinpäätöstiedoista. Aineistosta koostettiin tasapainoinen 91 yrityksen paneeli sekä epätasapainoinen 479 yrityksen paneeli. Estimoinnit suoritettiin käyttäen staattista kiinteiden vaikutusten mallia sekä dynaamista Arellano-Bond GMM-menetelmää. Ensimmäisessä vaiheessa yrityskohtaiset muuttujat estimoitiin kiinteiden vuosivaikutusten kanssa koko tarkasteluperiodin vuosien 2000-2018 ajalta. Toisessa vaiheessa kiinteät vuosivaikutukset korvattiin valikoiduilla makromuuttujilla ja tuloksia verrattiin ensimmäisen vaiheen tuloksiin, jotta voitiin arvioida tuottavatko kiinteät vuosivaikutukset sisältävä malli ja makromuuttujat sisältävä malli yhdenmukaisia tuloksia. Kolmannessa vaiheessa makromuuttujat sisältävä malli estimoitiin kapeammissa rahapolitiikan virityksen mukaan jaetuissa ajanjaksoissa.
Saadut tulokset tukevat näkemystä, jonka mukaan rahapolitiikan keventämisellä on ollut suomalaisten yritysten investointiastetta kasvattava vaikutus koko tarkasteltavalla ajanjaksolla. EKP:n rahapolitiikan vaikutus investointiasteeseen on ollut voimakkaimmillaan tavanomaisen rahapolitiikan harjoittamisen aikana vuosina 2000-2007 ja vastaavasti heikoimmillaan pahimpina kriisivuosina 2008-2013. Vuosina 2014-2018 rahapolitiikan vaikutus palautui, mutta jäi kuitenkin selkeästi alhaisemmalle tasolle kriisiä edeltävään aikaan verrattuna. Suomalaisista yrityksistä saadut tulokset vaikuttaisivat tukevan myös muita, DSGE-malleilla saatuja tuloksia rahapolitiikan vaikutuksista investointeihin euroalueella. EKP:n rahapolitiikalla on ollut investointeja tukeva vaikutus sekä Suomessa että laajemmin euroalueella. Saadut tulokset näyttäisivät lisäksi tukevan kirjallisuudessa havaittua ilmiötä rahapolitiikan välittymismekanismin heikentymisestä kriisiaikoina
Kuntoutujien hyvinvoinnin ja toivon kokemukset sekä näkemykset tulevaisuudesta laitospäihdekuntoutuksen aikana
No full textVäitöstutkimuksessa tarkastellaan hyvinvointia, toivoa ja tulevaisuutta monimenetelmällisesti laitospäihdekuntoutuksen kontekstissa. Huomio kohdentuu kuntoutujien kokemuksiin ja kuntoutuksen inhimilliseen vaikuttavuuteen. Tutkimustehtävänä oli selvittää millaisia muutoksia kuntoutujien koetussa hyvinvoinnissa sekä tilanteisessa toivossa tapahtuu laitospäihdekuntoutusjakson aikana. Kuntoutuksen jälkeiseen aikaan katse suunnattiin tulevaisuutta koskevan kirjoitustehtävän sekä haastatteluiden avulla. Näiden avulla etsittiin vastausta kysymyksiin: mitä päihdekuntoutujat toivovat tulevaisuudeltaan ja miten kuntoutujat kuvaavat retkahtamista.
Tutkimuksen kaikki aineistot on kerätty yhdestä laitospäihdekuntoutuksen yksiköstä vuosina 2016–2018. Kuntoutusyksikkö tarjoaa yhteisömuotoista laitoskuntoutusta päihteitä ongelmallisesti käyttäville sekä peliriippuvuuden haittoja kokeville yksilöille ja perheille. Tutkimukseen osallistuneet kuntoutujat ovat tuottaneet moninaista aineistoa. Aineistoina hyödynnetään kuntoutustoiminnan arkeen kuuluvia Hyvinvoinnin arvio -lomakkeita (N=103; Osatutkimus I), kvantitatiivista kyselylomaketta (N=168; Osatutkimus II), kirjoituspyynnön avulla kerättyä kirjallista aineistoa (N=95; Osatutkimus III) ja kuntoutujien haastatteluita (N=7; Osatutkimus IV).
Kutakin osatutkimuksen aineistoa on tarkasteltu tarkoituksenmukaisin analyysimenetelmin tietokoneavusteisesti. Tutkimuksen kvantitatiivisessa analyysissä on käytetty sekä kuvailevia menetelmiä että monimuuttujamenetelmiä. Kvalitatiivinen analyysi on toteutettu sisällönanalyysin ja narratiivisen analyysin keinoin. Tutkimus nojautuukin vahvasti monimenetelmälliseen tutkimusperinteeseen, jolla pyritään saavuttamaan moniulotteinen kuva tutkittavasta ilmiöstä.
Tutkimuksen keskeisin laitospäihdekuntoutuksen inhimilliseen vaikuttavuuteen viittaava tulos on useimmilla kuntoutujilla kuntoutuksen aikana hyvinvoinnissa ja toiveikkuudessa tapahtuva positiivinen muutos. Osatutkimuksessa I hyvinvoinnissa tapahtuvan muutoksen havaittiin olevan suurinta kuntoutuksen alkupuolella, jonka jälkeen hyvinvointi vakiintui korkealle tasolle kuntoutuksen edetessä. Osatutkimuksessa II todettiin hyvinvoinnin lisäksi kuntoutujien toiveikkuudessa tapahtuvan positiivista muutosta ja hyvinvoinnin kokemuksen sekä toiveikkuuden olevan yhteydessä toisiinsa.
Osatutkimuksissa III ja IV tarkasteltiin kuntoutujien tulevaisuutta eri näkökulmista. Toivotuksi tulevaisuudeksi määrittyi osatutkimuksessa III päihteetön arki, johon kuuluu sosiaalisia verkostoja, elämään tyytyväisyyttä, työelämään kiinnittymistä, hyvää terveyttä ja taloudellista vakautta. Retkahtaminen asettui uhaksi toivotun tulevaisuuden saavuttamiselle ja tukikeinoiksi päihteettömyyden tavoittelussa tunnistettiin vertaistuki- ja itsehoitoryhmiin osallistuminen, ammatilliseen apuun turvautuminen, itsehoito ja tukiverkostot. Osatutkimuksessa IV katse kohdennettiin retkahtamiseen ja päihdekäyttöä koskeviin narratiiveihin laitoskuntoutuksessa olevien kuntoutujien puheessa. Oppimisnarratiivissa korostui aiemmista kokemuksista oppiminen tulevaisuuden retkahdusten ehkäisemiseksi. Aiemmat päihteettömät jaksot, koettu minäpystyvyys ja tukitahojen apu tukevat positiivista tulevaisuuteen suhtautumista.Päivä kerrallaan -narratiivissa painottui nykyhetkessä toimiminen päihteettömyyden ylläpitämisessä. Hallitsemisnarratiivissa keskeistä oli erilaisten vaihtoehtojen pohtiminen päihteiden käytön suhteen ja tulevaisuudessa mahdolliseksi arvioitu hallittu päihdekäyttö. Kustakin narratiivista oli tunnistettavissa piirteitä sekä positiivisesta että negatiivisesta tulevaisuuteen suhtautumisesta. Oppimisnarratiivissa ja päivä kerrallaan -narratiivissa laitospäihdekuntoutus asettui tukemaan päihteettömyyden tavoitetta, kun taas hallitsemisnarratiivi lavensi toipumiskäsitystä hallitun käytön suuntaan.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että laitospäihdehoidon aikana tapahtuu positiivisia muutoksia hyvinvoinnissa ja toiveikkuudessa, mikä luo pohjaa paremman tulevaisuuden tavoittelulle. Saavutettujen muutosten kestävyys koetellaan kuitenkin toden teolla kuntoutujan kotiuduttua. Jatkotutkimusaiheena onkin kuntoutujien hyvinvoinnin, toiveikkuuden ja toivotun tulevaisuuden toteutumisen tarkastelu seurannassa. Seurantatutkimuksen keinoin on tarpeen selvittää kuntoutuksen vaikuttavuutta myös tuloksellisuuden, kuten kuntoutukselle asetetun tavoitteen saavuttamisen osalta.This doctoral dissertation is a mixed methods study on clients’ wellbeing, hope and future expectations of inpatients undergoing substance abuse treatment. The focus is on clients’ experiences and treatment efficacy. The research seeks to ascertain how wellbeing and state of hope change during inpatient substance abuse treatment. Additionally, the post-treatment time was studied by analysing written and interview material about the future in order to ascertain what inpatients hope for their future and how they describe relapse.
All data was collected from one inpatient substance abuse treatment unit located in Finland during the years 2016–2018. The treatment unit provides both individuals and families with therapeutic community-based substance abuse or gambling treatment. During treatment clients produced various datasets which are used in this study. The first sub-study was conducted using the wellbeing evaluation forms (N=103) used as a therapeutic tool in the treatment unit. The second sub-study also used quantitative questionnaires (N=168). In the third sub-study clients written texts about the future were collected (N=95) and in the fourth sub-study interviews were conducted (N=7).
Each dataset was analysed with appropriate methods using research software. The quantitative analyses used both descriptive and multivariate methods. Qualitative analysis was conducted using content analysis and narrative analysis. Several methods were used in the sudy to gain a multidimensional understanding of the phenomena being studied.
The main result showing positive change is that both wellbeing and state of hope improved during inpatient treatment. In Sub-study I the change achieved was greater in the first weeks of treatment. Thereafter the change stabilized and remained high. Sub-study II showed that, in addition to wellbeing, also state of hope improved during treatment and that these are related.
In Sub-studies III and IV the focus was on the future from different points of view. Inpatients hoped for a future with sober everyday living, social networks, life satisfaction, employment, good health, and financial stability. Relapse was seen as a threat to the desired future. AA/NA groups and peer support were seen as important ways of achieving abstinence, but participants also wanted to have access to professional help. In Sub-study IV relapse was studied further by analysing inpatients’ talk about relapse and related issues. In the learning narrative, learning from past experiences was central. Previous sober periods, self-efficacy and the opportunity for help supported inpatients in adopting a positive future orientation. In the “one day at a time” narrative acting in the present was essential for maintaining abstinence.
In the controlling narrative self-efficacy regarding controlled use of substances in the future opened up an opportunity for goals other than abstinence. Both positive and negative future orientation was present in the narratives. In the learning narrative and the “one day at a time” narrative inpatient treatment supported the goal of abstinence. However, the controlling narrative extended the view on recovery to the controlled use of substances.
All in all, the results of this study show that positive changes happen during inpatient treatment and it creates an opportunity for a positive future. The change achieved will be tested properly after discharge. Prospective follow-up study design is needed in exploring how well-being and hope change after treatment and whether the hopes for the future came to fruition. More research is also needed on how wellbeing and hope relate to other aspects of treatment efficacy such as attaining treatment objectives
Serious Infections in Children with Juvenile Idiopathic Arthritis
No full textLastenreuma on lasten yleisin pitkäaikainen reumaattinen niveltulehdus, joka määritelmän mukaan on alle 16-vuotiaiden lasten yli kuusi viikkoa kestänyt niveltulehdus ilman muita selittäviä tekijöitä. Lisääntyvä tutkimustieto lastenreuman patogeneesista on edistänyt lääkehoidon kehittymistä. Hoito voidaan kohdistaa eri puolustusjärjestelmän osa-alueisiin kuten sytokiineihin, jotka ovat keskeisiä tulehdusreaktion välittäjäaineita. Lastenreuman ennuste on parantunut huomattavasti kahden viime vuosikymmenen aikana varhaisen metotreksaatin aloituksen ja biologisten reumalääkkeiden käytön myötä.
Lastenreumapotilaat ovat alttiita infektioille elimistön puolustusjärjestelmien häiriön vuoksi. Lastenreuman lääkehoito saattaa edelleen heikentää puolustusjärjestelmää. Infektiopuolustuksen heikentyminen lisää vakavien infektioiden riskiä, mutta toisaalta remissiossa oleva lastenreuma voi vähentää riskiä. Lapset sairastavat usein infektioita, mutta lastenreumapotilaiden vakavien infektioiden epidemiologiasta on vähän tietoa.
Väitöskirja koostuu neljästä erillisestä osatyöstä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lastenreumaa sairastavien potilaiden veriviljelypositiivisten infektioiden (osatyö I), keuhkokuumeiden (osatyöt II-III) ja akuuttien munuaistulehdusten (osatyö IV) epidemiologiaa ja verrata niiden ilmaantuvuutta vastaavan ikäisen normaaliväestön infektioiden ilmaantuvuuteen. Potilasasiakirjoista kerättiin yksilökohtaista tietoa lastenreuman ja infektioiden erityispiirteistä (I ja III). Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin mahdollisia infektiomäärien kehityssuuntia (II ja IV), koska lastenreumapotilaiden lääkehoito on muuttunut merkittävästi seuranta-aikana.
Tässä kansallisessa retrospektiivisessa rekisteritutkimuksessa etsittiin alle 18-vuotiaiden lastenreumapotilaiden veriviljelypositiiviset infektiot Kansaneläkelaitoksen lääkerekisterin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautirekisterin tietoja yhdistämällä (potilastiedot vuosilta 2004-2011) (I). THL:n hoitoilmoitusrekisteristä etsittiin lastenreumadiagnoosit sekä infektiodiagnooseista keuhkokuume ja akuutti munuaistulehdus infektioiden ilmaantuvuuden laskemista varten (tiedot vuosilta 1999-2014) (II–IV). THL:n tartuntatautirekisteristä (I) ja hoitoilmoitusrekisteristä (II, IV) analysoitiin koko väestön vastaavien infektioiden ilmaantuvuustiedot vertailua varten. Potilasasiakirjoista kerättiin potilaskohtaista tietoa lastenreumaan ja vakaviin infektioihin liittyvistä muuttujista (potilastiedot vuosilta 1998-2014).
Osatyö I osoitti, että vuosina 2004–2011 äskettäin lastenreumadiagnoosin saaneilla potilailla (n=1604) oli kolminkertainen määrä veriviljelypositiivisia infektioita normaaliväestöön verrattuna, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Yhteensä viisi lasta sairasti veriviljelypositiivisen infektion, ja heistä kahdella oli aktiivinen lastenreuma sekä kahdella jokin liitännäissairaus. Kolme potilasta käytti useampia reumalääkkeitä, ja kaksi heistä sai biologista lääkettä. Kahdella potilaalla ei ollut lääkitystä. Kaikki potilaat toipuivat hyvin veriviljelypositiivisesta infektiosta.
Osatyössä II todettiin, että lastenreumapotilaiden keuhkokuumeen ilmaantuvuus lisääntyi vuosina 1999–2014. Näin tapahtui myös vertailuväestössä, mutta vuosina 2007–2014 keuhkokuumeiden määrä lisääntyi lastenreumapotilailla merkittävästi enemmän kuin vertailuväestöllä. Samaan aikaan keuhkokuumeen sairastaneilla lastenreumapotilailla metotreksaatin ja biologisten lääkkeiden käyttö kasvoi merkittävästi.
Osatyö III kuitenkin osoitti, että vakavien keuhkokuumeiden osuus kaikista keuhkokuumeista laski vuosina 1998–2014. Lastenreumapotilailla todettiin 157 keuhkokuvalla varmistettua keuhkokuumetta. Lähes puolella potilaista oli aktiivinen lastenreuma, jokin liitännäissairaus tai lastenreuman yhdistelmälääkehoito. Kolmannes lastenreumapotilaista sai biologista lääkehoitoa keuhkokuumeen diagnosointihetkellä. Kaksi potilasta (1.3%) kuoli seuranta-ajan alkuvuosina, mutta muut potilaat toipuivat täysin.
Osatyössä IV todettiin lastenreumapotilaiden (2–17-vuotiaat) akuutin munuaistulehduksen ilmaantuvuudessa nouseva suunta vuosien 1999–2006 ja 2007– 2014 välillä. Tämä erosi merkittävästi vertailuväestön(2–17-vuotiaat) ilmaantuvuudesta, jossa havaittiin laskeva suuntaus. Lastenreumapotilaiden sairaalahoitoa vaativat munuaistulehdukset vähenivät, kun taas vertailuväestön kohdalla ne pysyivät ennallaan. Lastenreumapotilaiden vakavien infektioiden riski on todellinen huolimatta parantuneesta lastenreuman diagnostiikasta ja hoidosta viime vuosien aikana. Tutkimuksessa havaittiin viitteitä keuhkokuumeen ja äkillisen munuaistulehduksen ilmaantuvuuden noususta, mutta sairaalahoitoisen infektion ilmaantuvuus väheni seurantavuosien aikana. Infektioiden riskitekijöitä kartoitettaessa arvioidaan lastenreuman aktiivisuutta, lääkehoitoa ja liitännäissairauksia. Lastenreumapotilaiden vakavien infektioiden ehkäisyyn kuten rokotuksiin ja riittävän aikaiseen infektioiden toteamiseen sekä hoidon aloittamiseen on tärkeä kiinnittää huomiota.Juvenile idiopathic arthritis (JIA) is the most common chronic rheumatic disease in children. It is a heterogenous group of immunological disorders characterized by joint inflammation in children under 16 years, persisting for more than six weeks and of unknown etiology. Our increasing knowledge of the pathogenesis of JIA has catalyzed the development of anti-rheumatic medication. Treatment can be targeted at immunological pathways, e.g., by blocking cytokines which are central mediators of the inflammation of JIA. The outcome of JIA has improved significantly during the last two decades thanks to early introduction of methotrexate (MTX) and biologic disease- modifying anti-rheumatic drugs (bDMARD).
Children with JIA are at risk for infections because of the immunologic disturbance in the body. Modern immunosuppressive medication affects the immune response further, and medication is often long-term and often given in combination. There is a concern about an increased risk of serious infections in these patients, but, on the other hand, inactive JIA with suppressed inflammation may balance out this risk. Overall, infections are common in children, but knowledge of the epidemiology of serious infections in JIA patients is scarce.
The present dissertation project comprises four separate studies. The aim was to evaluate the epidemiology of serious infections, including bloodstream infection (study I), pneumonia (studies II-III) and acute pyelonephritis (study IV) in patients with JIA and to compare the epidemiology with the general child population. The study aimed to describe the characteristics of JIA and bloodstream infection (BSI) or pneumonia on the individual patient’s level as documented in patient records (I, III). Changes in the treatment patterns of JIA over time were also taken into account and any trends in the rates of serious infections were assessed.
In this nationwide retrospective register study, data on serious infections including BSI, pneumonia and acute pyelonephritis in JIA patients under 18 years of age were collected to assess the incidence of these infections and to compare them with the general population. The data was retrieved from the Finnish Social Insurance Institution’s register of reimbursement of medicines and the National Infectious Diseases Register in the BSI study (data available 2004-2011) (I). The National Care Register for Health Care was used to study the incidence of pneumonia and acute pyelonephritis (data available 1999-2014) (II-IV). Demographic and descriptive data of BSI and pneumonia among JIA patients was also collected (data available 1998-2014).
The data in Study I consisted of 1604 patients with recent-onset JIA. The incidence of BSI was 3-fold compared with the general population during 2004–2011, but the difference was not statistically significant. The absolute number of documented cases of BSI was five, two of whom had active JIA and two had comorbidities. Three patients had combination medication and two of them took bDMARDs. Two patients were without medication. All patients recovered well.
Study II demonstrated that the incidence of pneumonia increased during the period from 1999 to 2014 in both JIA and control groups; during the latter half of the follow-up (2007–2014) the incidence of pneumonia was significantly higher in the group of JIA patients than controls. During follow-up, the use of MTX and bDMARD increased significantly.
Study III examined serious vs. non-serious pneumonias and found that there was a decreasing trend of serious pneumonias in JIA patients during the period from 1998 to 2014. Altogether 157 episodes of pneumonia in JIA patients were verified with chest radiography. Nearly half of the JIA patients with pneumonia had active JIA, comorbidities and combination medication. One third of the JIA patients with pneumonia had bDMARD medication. Two patients with pneumonia (1.3%) died in the beginning of the follow-up while the others recovered fully.
In study IV, the incidence of acute pyelonephritis among JIA patients aged 2–17 years showed an increasing trend when the period 1999–2006 was compared with the period 2007–2014. It differed significantly from the general population of similar age where the trend was decreasing. Hospitalization for acute pyelonephritis decreased significantly in JIA patients from 1999–2006 to 2007–2014, while the need for inpatient care remained unchanged in the general population.
There is still a real risk for serious infections among JIA patients, despite improved diagnostics and therapies over the recent decades. There are signs of an increasing trend in the incidences of pneumonia and acute pyelonephritis but the need for hospitalization for these infections has actually decreased. To optimize prevention and treatment of infections in this risk group, not only should the use of immunosuppressive anti- rheumatic medication be evaluated, but also other infection risk factors, such as JIA activity and comorbidities, must be taken into consideration. The vaccination schedule of JIA patients should be carefully reviewed, and it is important to search for and treat infections actively in all patients with JIA