Trepo - Institutional Repository of Tampere University
Not a member yet
93710 research outputs found
Sort by
Lääketieteen opiskelijoiden arviot saamastaan ohjauksesta ja nuorten lääkärien arviot konsultaatiotuesta ja peruskoulutuksestaan
Full text linkLaadukas lääketieteen opiskelijoiden ohjaus sekä nuorten lääkärien riittävät konsultaatiomahdollisuudet edistävät oppimista ja potilasturvallisuutta sekä vaikuttavat tulevan erikoisalan valintaan. Ohjausta, konsultaatioita tai terveyskeskuslääkärien arvioita peruskoulutuksestaan ei ole aiemmin juuri tutkittu Suomessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa lääketieteen opiskelijoiden arvioita kliinikkolääkärien ohjauksesta, nuorten lääkärien kokemuksia saamastaan konsultaatiotuesta ja terveyskeskuslääkärien arvioita perusopetuksesta.
Tutkimuksen aineisto koostui kolmesta kyselytutkimuksesta. Tampereen yliopiston lääketieteen opiskelijoille teetettiin kysely heidän saamastaan ohjauksesta (n=262, vastausosuus 62 %). Nuorten lääkärien yhdistyksen vuoden 2020 koulutuspaikkakyselyn ammatillista jatkokoulutusta suorittavien lääkärien (n=1742) arvioita koulutuspaikkansa konsultaatiokäytännöistä selvitettiin. Lisäksi selvitettiin Lääkärit 2023 -kyselyn aineistosta 10 vuoden sisällä valmistuneiden terveyskeskuksessa työskentele-vien lääkärien (n=432) arvioita peruskoulutuksestaan ja sen vastaavuudesta työhön. Kaksi ensimmäistä kyselyä sisälsivät myös avoimia vastauksia, joita analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla.
Opiskelijoista 83 % arvioi saaneensa hyvää tai erittäin hyvää ohjausta, mutta lähes kaikilla osa-alueella löytyi kehitettävää, eniten palautteen annossa. Opiskelijat toivoivat ohjaajan opettavan, olevan ystävällinen ja aktivoivan opiskelijaa tekemään itse. Parasta ohjausta raportoitiin saaduksi useimmiten erikoistuvilta (54 % vastaajista), nuorilta (41 %) ja yliopistosairaalassa työskenteleviltä lääkäreiltä (34 %) sekä sisätautilääkäreiltä (25 %). Myös konsultaatiokäytännöt toteutuivat vastaajien arvioiden mukaan pääosin hyvin ja positiivisten vastausten osuus kysymyksittäin vaihteli 82 % ja 97 % välillä. Aloista parhaimmat arviot saivat diagnostiset alat. Sektoreista heikoimmat arviot saivat yliopistosairaala sekä yksityissektori. Terveyskeskuksessa työskentelevistä 49 % ilmoitti olevansa tyytyväisiä saamaansa terveyskeskusopetukseen ja 45 % ilmoitti perusopetuksen vastaavan hyvin heidän työtään. Sairaalaopetukseen oltiin tyytyväisiä useammin.
Tutkimuksen perusteella ohjaus kliinisissä opinnoissa sekä konsultaatiokäytännöt toteutuvat pääasiassa hyvin. Osa-alueittain ja paikoittain näistä löytyy kuitenkin kehitettävää, kuten myös terveyskeskusopetuksesta ja opintojen vastaavuudesta terveyskeskustyöhön. Tämä tutkimus osoitti keinoja ohjauksen ja konsultaatiokäytäntöjen parantamiseen. Osa näistä vaatii lisäresurssia, mutta osa voitaisiin toteuttaa resurssia lisäämättä.High-quality teaching and guidance for medical students, along with sufficient consultation opportunities for junior doctors, support learning, ensure patient safety, and influence career choices. The guidance, consultations, and primary care physicians' evaluations of their basic medical training have not been extensively studied in Finland. This study aimed to explore medical students’ evaluations of the teaching provided by clinical physicians, junior doctors' experiences of consultation support, and primary care physicians’ evaluations of undergraduate medical education.
The study data consisted of three surveys. The first survey was conducted among medical students at Tampere University to assess the clinical teaching they had received (n=262, response rate 62%). The second survey, the 2020 "Training Place Survey" by the Finnish Junior Doctors' Association, evaluated consultation practices at training sites for physicians undergoing postgraduate training (n=1742). The third survey, "Physician 2023," assessed how Finnish doctors who graduated within the past 10 years and are currently working in health centres (n=432) evaluate their undergraduate medical education and its relevance to their work. The first two surveys also included open-ended responses, which were analysed using inductive content analysis.
The majority of students (83%) rated the guidance they received as good or very good, though nearly all areas indicated room for improvement, with feedback being identified as the area most in need of enhancement. Students wanted their supervisors to teach actively, be friendly, and encourage them to perform tasks independently. The best guidance was most often reported to come from doctors in specialty training (54% of respondents), young doctors (41%), at university hospitals (34%), and from internists (25%). Consultation practices were also generally rated positively, with positive responses ranging from 82% to 97% across different questions. Diagnostic fields received the highest ratings. Among healthcare sectors, university hospitals and the private sector received the lowest ratings. Of those working in health centres, 49% reported satisfaction with the health centre training received during medical school, and 45% felt that their undergraduate education corresponded well with their work. Hospital training received higher satisfaction rates overall.
The study shows that clinical teaching and consultation practices generally function well. However, certain areas and locations reveal room for improvement, including health centre training and the correspondence between undergraduate education and work in health centres. This study identified ways to enhance clinical teaching and consultation practices. Some of these improvements would require additional resources, while others could be implemented without added resources
Investigating immersion, interactivity and accessibility in virtual reality theatre
No full textThe thesis aims to explore, investigate and identify the emergence of Virtual Reality as an immersive, interactive, and accessible alternative platform to traditional theatre experience. The advancement in technology has transformed traditional theatre into digital experience. Helsinki based company like “Second Theatre” has collaborated with platform such as Meta to produce and project theatrical performance through Virtual Reality devices. Hence, this study aims to acquire a qualitative understanding of the transformation of traditional to virtual theatre experience. With this change there is a possibility to experience entertainment with more immersion and accessibility features like multilingual subtitles, boosted hearing and lens correction for visually impaired to make theatre experience more inclusive and accessible. It is to investigate how well virtual theatre provides an immersive, interactive and accessible experience through this study.
Since Virtual Reality is an extended and alternate theatre platform for creators, this study is crucial as it dives deeper into exploring the possibilities and shortcomings of the platform in terms of accessibility and immersion. A user testing session has been conducted at Tampere University by the research group with “Second Theatre” as part of this study in April 2024. During the session, a drama was projected through VR among research participants. The survey included a set of thirty qualitative and quantitative questionnaires where participants responded with their immediate experience of the Virtual Reality Theatre.
However, there is scope for implementing improved features and developing the user experience for watching theatre using VR devices. Based on the findings from the user testing, this thesis also provides recommendations to help ensure future VR experiences to more accessible and user friendly
Radical Cystectomy for Muscle-Invasive Bladder Cancer : Surgical innovations, perioperative care, and oncological outcomes
No full textRakkosyöpä on yleinen virtsaelinten pahanlaatuinen kasvain. Noin joka kolmannes tapauksista on lihakseen invasoivia ja loput lihakseen invasoimattomia syöpiä. Noin 25-30 % rakkosyöpäpotilaista joutuu virtsarakon poistoleikkaukseen, joka on aggressiivisen paikallisen rakkosyövän hoidon kulmakivi.
Radikaali kystektomia yhdistettynä imusolmukkeiden poistoon ja virtsadiversion tekoon on monivaiheinen leikkaus. Siihen liittyy korkeat komplikaatioriskit ja jopa riski leikkauksen jälkeiselle kuolemalle. Kohonneet riskit liittyvät sekä potilaisiin että myöskin hoitoa tarjoaviin tahoihin. Tunnetuimmat potilaslähtöiset toipumista hidastavat tekijät ovat potilaan korkea ikä, ylipaino, aliravitsemus sekä yleisesti heikentynyt suorituskyky. Toisaalta hoitotiimin osaamisella ja kokemuksella on keskeinen merkitys komplikaatioiden ehkäisyssä. Tärkeitä tekijöitä ovat riittävä vuosittainen leikausmäärä ja ajantasainen, tutkimusnäyttöön perustuva perioperatiivisen hoidon toteutus.
Kystektomian tavoitteena on kasvaimen täydellinen poisto ja samalla potilaan elämänlaadun säilyttäminen mahdollisimman hyvänä.
Tämä väitöskirja koostuu kolmesta systemaattisesta katsauksesta ja yhdestä prospektiivisesta satunnaistetusta kontrolloidusta tutkimuksesta. Systemaattiset katsaukset suunniteltiin vastaamaan Euroopan Urologiyhdistyksen käypähoito suosituksen tarpeellisiin päivityksiin. Nämä katsaukset täydentävät nykyistä tietopohjaa virtsarakon syövän hoidosta ja voivat tuoda arvokasta tietoa hoitopäätösten tueksi. Prospektiivinen randomisoitu tutkimus toteutettiin Tampereen Yliopistollisessa sairaalassa, johon rekrytoitiin radikaaliin kystektomiaan tulevat potilaat ja verrattiin eri puudutusmenetelmien vaikutusta leikkauksenjälkeisessä kivunhoidossa sekä yleisesti toipumisessa.
Ensimmäisessä systemaattisessa katsauksessa vertailtiin imusolmukkeiden poiston laajuuden (templaatti) merkitystä potilaiden rakkosyövän ennusteeseen ja tuloksena esitetiin ns. standardi templaatti, joka kuuluisi kystektomian yhteydessä suorittaa.
Tutkimuksen yhteenvetona todettiin, että imusolmukkeiden poisto antaa paremman onkologisen tuloksen, kun sen vaiheen poisjättäminen. Eri templaattien vertailussa, ns. laajennettu imusolmukkeiden poisto (extended- LND), jossa poistetaan obturatooriset imusolmukkeet ja myös imusolmukkeita arteria iliaca communiksen puoliväli tai aortan bifurkaation tasolle saakka, osoittautui tehokkaimmaksi tavaksi syövän levinneisyysselvittelyn sekä onkologisen lopputuloksen näkökulmasta.
Toisessa katsauksessa tutkittiin naispotilaiden gynekologisten elimien säästäviä tekniikoita kystektomian yhteydessä, sen turvallisuutta syövän hoidon näkökulmasta, sekä mahdollisesti saatavia toiminnallisia (esim. pidätyskyky) ja seksuaalisuuteen liittyviä hyötyjä verrattuna perinteiseen leikkaustapaan. Säästäviä tekniikoita on laajuudelta useampia ja yhteenvetona todettiin, että hyvin valikoidulle naispotilaalle säästävä leikkaustekniikka on syövän näkökulmasta turvallista ja antaa ns. standardiin rakkopoistoleikkaukseen verrattuna paremman elämänlaadullisen tuloksen.
Kolmannessa katsauksessa selvitettiin virtsarakkosyövän harvinaisempien histologisten varianttien vaikutusta pitkäaikaisennusteeseen, sekä pyrittiin löytämään paremmin räätälöityjä hoitokokonaisuuksia riippuen syövän histologiasta. Katsauksessa käsiteltiin kaikki tunnetuimmat histologiset variantit, niiden merkitys syövän pitkäaikaisennusteeseen sekä paikallisessa että levinneessä lihas-invasiivisessa rakkosyövässä, sekä ehdotettiin näyttöön perustuen tehokkain hoitotapa.
Prospektiivinen randomisoitu tutkimus radikaalin kystektomian jälkeisestä kivunhoidosta suoritettiin yhden keskuksen tutkimuksena. Potilaat randomisoitiin joko perinteiseen epiduraali kivunhoitoon tai perifeeriseen quadratus lumborum block (QLB) ryhmään. Potilaiden leikkauksenjälkeistä toipumista ja komplikaatioiden esiintymistä seurattiin osastolla ja myös 30- sekä 90- päivää leikkauksen jälkeen. QLB osoittautui vähintään yhtä hyväksi kivunhoitomenetelmäksi ja postoperatiivisessa seurannassa mahdollisti hieman nopeamman suolentoiminnan käynnistymisen sekä varhaisemman kotiutumisen. Erot eivät olleet tilastollisesti merkittäviä.
Väitöskirjan tulokset osoittavat useita kehittämiskohteita radikaalin kystektomian suunnittelussa korkean riskin rakkosyövän hoidossa. Tutkimustuloksia hyödyntamalla voidaan paremmin suunnitella leikkauksia huomioiden syövän histologia, optimaalinen perioperatiivinen hoito sekä tutkimusnäyttöön perustuvat kirurgiset tekniikat, joiden avulla voidaan parantaa onkologisia, seksuaalisia ja virtsaamiseen liittyviä hoitotuloksia.Bladder cancer (BC) is a common genitourinary malignancy. About one third of cases are muscle-invasive (MIBC) and the rest are non-muscle invasive cancers (NMIBC). Approximately 25-30 % of BC patients ultimately undergo radical cystectomy (RC), which remains the gold standard for non-metastatic MIBC disease.
RC with pelvic lymph node dissection (LND) and urinary diversion is a complex procedure with a significant risk of multifactorial complications. Patient-related factors such as older age, obesity, malnutrition, and reduced performance status are well-known risk factors for complications, while care provider-related factors, in particular, the care provider’s surgical volume or experience play a crucial role in minimizing complications. Therefore, care providers must have sufficient annual surgical volume and ensure an up-to-date and well-designed evidence-based perioperative care plan. The aim of offering RC is to achieve complete tumor resection while maximally preserving the patient´s quality of life.
This dissertation comprises three systematic reviews (SR) and one prospective randomized controlled trial (RCT) designed to address key evidence gaps and contribute to the literature on BC management. The SRs aimed to strengthen the evidence included in the European Association of Urology MIBC guidelines by evaluating the extent of LND during RC, assessing pelvic organ-preserving surgical techniques in female patients, and clarifying the oncological outcomes of variant histology (VH) BC. The RCT compared the efficacy and safety of two analgesic techniques–epidural block and quadratus lumborum block (QLB)–and examined their impact on postoperative pain control and recovery in patients undergoing RC at Tampere University Hospital.
The first SR investigated the oncological benefits and perioperative outcomes of different LND templates in patients undergoing RC. The findings support the routine performance of LND compared with omitting the procedure. Among the various templates, extended LND–extending to the ureteric-iliac vessel junction or the aortic bifurcation–provides optimal staging accuracy and oncological benefit without increasing perioperative morbidity.
The second SR assessed the pelvic organ-preserving surgical techniques in female patients with BC, aiming to determine whether these approaches improve post-RC health-related quality of life without compromising oncological safety. The results suggest that in appropriately selected patients, tailoring RC toward pelvic organ preservation is oncologically safe and may enhance sexual and functional outcomes.
The third SR assessed the prognostic significance of VH BC following the World Health Organization 2016 classification update. A wide range of VHs were covered. Based on current evidence, neoadjuvant chemotherapy (NAC) followed by RC remains the recommended treatment for eligible patients regardless of histology, with the exception that NAC should be omitted for adenocarcinoma or squamous cell carcinoma. Although most variants demonstrate oncological outcomes similar to pure urothelial carcinoma, signet-ring cell carcinoma, spindle cell variant, and neuroendocrine tumors are associated with inferior survival.
The single-center RCT demonstrated that QLB provides perioperative analgesia comparable to continuous epidural block while offering additional benefits in terms of postoperative recovery.
Collectively, the findings of this dissertation highlight several evidence-based improvements that can be implemented when planning RC for high-risk BC. These include refined preoperative decision-making based on histology, optimized perioperative care pathways, and surgical modifications aimed at improving oncological, sexual, and urinary function outcomes
Autonomy and Self-Organizing Teams in Long-Term Care for Older People : Solutions for enhancing employee wellbeing?
No full textSuomessa ikääntyneiden pitkäaikaishoidon palvelut ovat käyneet läpi rakennemuutoksen, jonka myötä laitoshoito on korvattu kodinomaisilla asumisyksiköillä (ympärivuorokautinen palveluasuminen), jotka yhdessä kotiin tuotavien palveluiden (kotihoito) kanssa on asetettu ensisijaisiksi hoitomuodoiksi. Kotihoidon asiakkaiden määrä on lisääntynyt jonkin verran viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, kuten myös kotihoidon käyntimäärät, vaikkakin viime vuosien aikana käynti- ja asiakasmäärät ovat kääntyneet laskuun. Ikääntyneiden määrän sekä palvelutarpeiden kasvu yhdessä ympärivuorokautisten yksiköiden hoitajamitoituksen kanssa on lisännyt tarvetta henkilöstölle ikääntyneiden pitkäaikaishoidossa. Pula henkilöstöstä on kuitenkin lisääntynyt 2000-luvun alusta, ja kotihoidon henkilöstön kuormituksen on todettu lisääntyneen, heillä on enemmän sairaspoissaolopäiviä ja he raportoivat enemmän kiirettä sekä muita kuormitustekijöitä.
Tämän väitöskirjan tarkoituksena oli selvittää, mitkä työn kuormitustekijät ja työn organisoinnin keinot ovat yhteydessä työntekijöiden hyvinvointiin ikääntyneiden pitkäaikaishoidossa, keskittyen pääosin kotihoidon työntekijöihin. Lisäksi väitöskirjassa tarkastellaan autonomiaa, missä määrin ja miten se on yhteydessä työhyvinvointiin, niin yksilö- kuin tiimitasolla. Väitöskirjan tavoitteena on myös tarjota tulosten pohjalta suosituksia siitä, miten työtä voitaisiin organisoida ja mitä muita tekijöitä tulisi huomioida, jotta työntekijöiden työhyvinvointia voitaisiin kohentaa ikääntyneiden palveluissa.
Väitöskirjassa käytettiin aineistoa monista eri lähteistä. Artikkeleissa I ja II käytettiin kysely- sekä haastatteludataa. Artikkeli I oli monimenetelmäinen. Kyselyaineisto analysoitiin kovarianssianalyysillä ja haastatteludata käyttäen Grounded Theory menetelmää. Artikkelissa II tutkittiin mediaatioanalyysin avulla itseohjautuvissa tiimeissä työskentelyn yhteyttä työtyytyväisyyteen ja työpaikan vaihtoaikeisiin. Kolmannessa artikkelissa käytettiin aineistona aikamittauskyselyä, lyhyttä työhyvinvointikyselyä sekä esihenkilökyselyä. Lisäksi Resident Assessment Instrument eli RAI rekisteritietoja yhdistettiin aineistoon. Aineisto analysoitiin käyttäen monimuuttujaista lineaarista regressio analyysiä sekä kuvailevia analyysejä.
Väitöskirjan artikkeleiden tulokset osoittivat, että useat tekijät olivat yhteydessä työntekijän hyvinvointiin, esimerkiksi kiire ja yksin työskentely olivat negatiivisesti yhteydessä työhyvinvointiin. Työn organisointiin liittyvät tulokset osoittivat, että jos toiminnanohjausjärjestelmä ei ottanut tiimejä huomioon suunnitellessaan asiakaslistoja kiirettä koettiin enemmän. Laadulliset tulokset osoittivat lisäksi, että huonosti toimiva toiminnanohjausjärjestelmä aiheutti tyytymättömyyttä henkilöstön keskuudessa. Myös heikompi hoidon jatkuvuus oli yhteydessä kiireeseen. Laadulliset tulokset osoittivat lisäksi, että työntekijät olivat tyytymättömiä, koska he hoitivat harvoin samoja asiakkaita. Autonomian suhteen tuloksista nähtiin, että yksilön korkeampi autonomia oli yhteydessä korkeampaan työtyytyväisyyteen. Lisäksi itseohjautuvissa tiimeissä työhyvinvointi oli paremmalla tasolla. Niillä, jotka työskentelivät itseohjautuvissa tiimeissä, oli korkeampi työtyytyväisyys, vähemmän työpaikan vaihtoaikeita, korkeammat vaikutusmahdollisuudet, matalammat työn vaatimukset ja matalampi työperäinen stressi, tarkoittaen yhdistelmää matalia vaikutusmahdollisuuksia ja korkeita vaatimuksia (eng. job strain). Tulokset lisäksi osoittivat, että työn vaatimukset ja työperäinen stressi välittivät yhteyttä itseohjautuvien tiimien ja työtyytyväisyyden sekä työpaikan vaihtoaikeiden välillä, mikä oli uusi löydös itseohjautuviin tiimeihin liittyvässä tutkimuksessa.
Väitöskirjan tulokset osoittavat, että esimerkiksi yksin työskentely, kiire ja keskeytykset olivat yhteydessä kotihoidon työntekijöiden työhyvinvointiin, työn organisointiin liittyvien asioiden lisäksi. Työpäiviin tarvitaan myös joustavuutta, etenkin jos toiminnanohjausjärjestelmät ovat käytössä. Toiminnanohjausjärjestelmien tulisi myös priorisoida hoidon jatkuvuus, koska hoidon jatkuvuudesta hyötyvät niin työntekijät kuin asiakkaatkin. Väitöskirjan tulokset osoittivat myös autonomian olevan tärkeä tekijä työntekijöiden hyvinvoinnin kannalta, niin yksilö- kuin tiimitasollakin. Vaikka työntekijöille annetaan autonomiaa, riittävä tuki on silti oltava saatavilla. Tiimien itseohjautuvalla työtavalla näyttäisi olevan monia positiivisia seurauksia, kuten vähäisempi kiire ja vähemmän muita kuormitustekijöitä, korkeampi työtyytyväisyys sekä matalampi työpaikan vaihtohalukkuus. Itseohjautuva työtapa voisi lisätä myös asiakkaan kokonaisvaltaisempaa hoitoa.In Finland, care for older people has undergone a shift related to the long-term care service structure, as a result of which institutionalized care has been replaced with assisted living facilities which together with home care are placed as a priority. The number of home care clients has somewhat increased during the last two decades, as has the number of home care visits, although in recent years the number of clients and visits have been declining. The increase in the number of older people and their service needs, together with the nurse-to-client ratio in assisted living facilities, has increased the need for personnel in long-term care services for older people. However, a lack of personnel seems to have increased in home care since the beginning of the 2000s and the employees in home care have appeared to be more strained with a higher amount of sickness absence days and reporting more time pressure and other work stressors.
Therefore, the aim of this dissertation was to examine which work stressors and work organization methods contribute to the wellbeing of employees in long-term care for older people, with a special focus on home care employees. Secondly, this dissertation aimed to examine the role of autonomy, both on an individual and team level and to determine to what extent and how this is associated with employee wellbeing. Lastly, the dissertation aimed to discuss recommendations on how work could be organized and what other factors should be considered to improve wellbeing among employees in home care.
This dissertation used data from several different sources. In articles I and II, survey and interview data were used. In Article I, a mixed-method approach was applied, where survey data was analyzed with covariance analysis and interview data with a Grounded Theory approach. In Article II, a mediation analysis was conducted to investigate the association between working in a self-organizing team and job satisfaction and turnover intentions. The third article used a time measurement survey, a brief wellbeing survey and a managers’ survey. In addition, the Resident Assessment Instrument (RAI) register was combined with the data. In the analyses, a linear multivariate regression analysis was performed, together with descriptive analysis.
The results of the dissertation study show that there were several factors related to employee wellbeing. For example, time pressure and working alone were negatively associated with employee wellbeing. Regarding work organization, the results indicated that time pressure was higher when an Enterprise Resource Planning system (ERP) did not take teams into account when planning client lists. The qualitative findings further revealed that a poorly functioning ERP system caused dissatisfaction among employees. Lower care continuity was further noted to be associated with higher time pressure. Additionally, the qualitative findings demonstrated that employee dissatisfaction arose due to very infrequently taking care of the same clients.
Regarding autonomy, the results showed that higher individual autonomy was associated with higher job satisfaction. In addition, self-organizing teams were associated with several positive outcomes: Those employees who worked in self-organized teams had higher job satisfaction, lower turnover intentions, higher job control and lower job demands and job strain (a combination of low control and high demands). Furthermore, the results demonstrated that job demands and job strain were mediating the effect of self-organizing teams on turnover intentions and job satisfaction, which was a novel result in research related to self-organizing teams.
The results of this dissertation therefore indicated that factors such as working alone, time pressure, and interruptions were related to the wellbeing of home care employees, together with work organization factors. Flexibility in a workday should be allowed, especially if ERP systems are used. These systems should also prioritize care continuity due to its benefits for both employees and clients. Furthermore, the results showed that autonomy is an important factor contributing to employee wellbeing on both individual and team levels. Despite providing employees with autonomy, adequate support must also be available. Giving teams the possibility to work in a self-organized manner may have several positive outcomes, such as alleviating time pressure and job demands, and higher job satisfaction and lower turnover intentions. This could further facilitate client-centred care
Nasal Nitric Oxide and Ultra-Low-Dose Imaging in Chronic Rhinosinusitis
No full textKroonisen nenän sivuontelotulehduksen (CRS) oireet – hajuaistin heikkous, tukkoisuus, nenäeritys ja kasvojen paine – ovat väestössä yleisiä. CRS-diagnoosi on tarkempi, kun oirekriteereihin lisätään nenän tähystys- ja kuvantamistutkimusten tulokset. Haasteena on kummankin osalta tutkimusten kustannustehokkuus sekä tulosten tulkinta, erityisesti perusterveydenhuollossa. Nenän sivuontelot kuvataan perinteisesti tietokonetomografialla (TT) ja viime aikoina myös kartiokeila-TT:llä (KKTT). Laitteita ja kuvausaikoja on hyvin saatavilla, mutta kuvantaminen altistaa potilaan ionisoivalle säteilylle, TT enemmän kuin KKTT. Laajamittaiseen käyttöön soveltuvia, helppoja ja potilaalle vähäriskisiä tutkimusmenetelmiä tarvitaan.
Nenän ja sivuonteloiden limakalvo tuottaa typpioksidia (NO). Nenän NO (nNO) on kaasu, jota voidaan mitata kajoamattomasti ilmanäytteestä. nNO-pitoisuuden on osoitettu olevan CRS-potilailla terveitä alhaisempi. Viitearvoja tutkimustulokselle ei kuitenkaan ole ja syy nNO-tason mataluudelle ei ole täysin tiedossa.
Tutkimuksessamme arvioimme nNO:n ja erittäin pieniannoksisen (ULD) KKTT:n soveltuvuutta CRS-potilaiden ja toistuvia akuutteja sivuontelotulehduksia (RARS) sairastavien potilaiden diagnostiikassa ja hoidon suunnittelussa, sekä sitä, vaikuttaako nenäkortisonien käyttö tulokseen. Rekrytoimme prospektiiviseen tutkimukseen 66 potilasta, joilla oli CRS tai RARS sekä lisäksi 23 tervettä verrokkia. Tutkimuskäynnit toteutettiin 5/2017–7/2021. Potilasryhmän ensimmäiset 33 henkilöä sisältyivät ULD KKTT kuvanlaatuarviointiin.
nNO-tulokset olivat matalimmat niillä potilailla, joiden nenän sivuonteloiden ulosvirtauskanat olivat tukossa. Nenäpolyypit tai niiden puuttuminen ei vaikuttanut nNO-tuloksiin. nNO tasomuutoksilla tunnistettiin myös jopa neljä viidesosaa potilaista, joille tehtiin riittämättömän lääkehoitovasteen vuoksi nenän sivuontelokirurgiaa. KKTT-kuvantamispisteet ja nNO eivät eronneet ennustearvoiltaan toisistaan, kun tarkasteltiin sivuontelokirurgiaan päätymistä. Nenäkortisonin käyttö tai käyttämättömyys ei merkitsevästi vaikuttanut nNO-tuloksiin. ULD KKTT kuvanlaatu oli erinomainen, mikäli sivuonteloissa ei ollut ollenkaan, tai oli vain vähäistä varjostuneisuutta. Varjostuneisuuden lisääntyminen heikensi sekä ULD:n että korkean resoluution (HR) KKTT:n laatua. Hyväksyttävä kuvanlaatu todettiin kuitenkin 97 %:ssa (HR KKTT) ja 92 %:ssa (ULD KKTT) arvioinneista.
nNO on käyttökelpoinen tunnistamaan potilaita, joiden sivuontelo-oireiluun liittyy objektiivisia löydöksiä, ja jotka hyötyisivät korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärin arvioinnista. Nenän sivuonteloiden ULD KKTT soveltuu kliiniseen diagnostiikkaan 90 %:lla uusista potilaista. Sitä tulee harkita käytettävän ensisijaisena kuvantamismenetelmänä potilailla, joilla on CRS-oireita.The symptoms of chronic rhinosinusitis (CRS) – such as loss of smell, nasal discharge and blockage and facial pain – are common in the general population. The diagnosis of CRS is mostly based on symptoms but is more accurate when the supporting evidense of the disease is obtained with nasal endoscopy or imaging. However, these are not usually available in primary care and both require a specialist to interpret the results. Sinonasal imaging is traditionally conducted with computed tomography (CT) and, more recently, with cone-beam CT (CBCT). They are widely available in specialist care, but expose the patient to ionizing radiation, CT particularly more. Applicable, easy-to-use and safe diagnostic tools are hence needed. Nasal and paranasal mucosa produces nitric oxide (NO) for various purposes.
Gaseous nasal NO (nNO) can be measured non-invasively from an air sample and CRS patients are shown to have lower nNO levels than those of the healthy controls. However, no reference values are available, and there are gaps in the knowledge of why the levels are lower in CRS patients.
We assessed nNO and ultra-low-dose (ULD) CBCT in the diagnostic assessment and management of patients with CRS or recurrent acute rhinosinusitis (RARS), and whether the use of nasal corticosteroids changed the results. Sixty-six patients with CRS or RARS and 23 healthy individuals comprising the control group were recruited to form a prospective cohort. The study visits occurred from May 2017 to July 2021. Of the 66 patients, the first 33 were included in the image quality evaluation of ULD CBCT.
The nNO results were lowest in the patients with obstructed paranasal sinus ostia. The presence or absence of nasal polyps did not affect the nNO results. Four out of five patients who underwent surgery after failed medical treatments were identified with nNO parameters, which did not differ in capability from CBCT. The nNO results were relatively independent of nasal medical treatment. The overall image quality in subjects with no or minor opacification was excellent with ULD CBCT. Increased opacification reduced the quality of both ULD and high-resolution (HR) CBCT, resulting in sufficient image quality in 97% (HR CBCT) and 92% (ULD CBCT) of the evaluations.
In conclusion, nNO is an effective and applicable tool for finding those patients who most likely present diagnosis supporting objective findings, and would benefit from an evaluation by an ear, nose, and throat surgeon. Paranasal ULD CBCT is sufficient for clinical diagnostics in nine out of ten new patients and should be considered for the primary imaging protocol for patients with CRS symptoms
Palaverismista tuottaviin kokouksiin : Hankeraportti
No full textTausta ja tavoite: Kokoukset ovat keskeinen yhteistyön ja työn organisoinnin muoto, ja kokousten toteuttamiseen kuluu paljon niin työaikaa kuin muita resursseja. Tämän vuoksi on keskeistä ymmärtää, kuinka kokoukset ovat yhteydessä työhyvinvointiin ja tuottavuuteen suomalaisissa organisaatioissa. On myös tärkeää päivittää kokouksiin liittyvää tietoa tilanteessa, jossa monipaikkaisen työn tekeminen ja etä- ja hybridikokousten määrä ovat yleistyneet. Tutkimuksemme kokoaakin tietoa siitä, miten Suomessa kokoustetaan, millaiseksi koetaan kokouslaatu ja millaisia työhyvinvointi- ja tuottavuusseurauksia kokouksilla on.
Menetelmät: Tutkimuksessa hyödynsimme kolmea aineistoa: 1) poikkileikkauskysely eri toimialojen työntekijöille (n = 1910), 2) työviikon aikaiset päiväkirjakyselyt (n = 107) ja 3) esihenkilöiden ja johtajien haastattelut (n = 29). Aineistoja analysoitiin sekä määrällisin että laadullisin menetelmin monipuolisen kuvan saamiseksi kokouksista.
Tulokset: Kokousten määrä oli suurella osalla kohtuullinen (noin 6–10 kokousta viikossa), mutta kokousmäärissä esiintyi vaihtelua. Esihenkilöt ja johtajat viettivät kokouksissa enemmän aikaa kuin muut työntekijäryhmät. Kokouslaatu koettiin sekä kokousten organisoinnin että vuorovaikutuksen osalta suhteellisen hyväksi, mutta kokousten kehittämiseen ei kiinnitetty juurikaan huomiota. Etäkokoukset olivat yleisin kokousmuoto, ja niissä kokouslaatu koettiin monilla osa-alueilla paremmaksi kuin lähikokouksissa. Kokouslaatu oli keskeisempi kokous- ja työhyvinvoinnin selittäjä kuin kokousmäärä, kun taas kokousmäärä oli tärkeä työssä suoriutumisen selittäjä. Lisäksi kokouksiin liittyvät odotukset ja kokousten välinen irrottautuminen olivat keskeisiä työhyvinvoinnin ja suoriutumisen selittäjiä.
Johtopäätökset: Organisaatioissa on syytä panostaa kokousten kehittämiseen, sillä kokousmäärällä ja -laadulla oli selkeitä yhteyksiä työhyvinvointiin ja työssä suoriutumiseen. Erityisesti kannattaa panostaa kokousten toimivaan organisointiin, rakentavan vuorovaikutuksen tukemiseen sekä mahdollistaa kokousten asioihin keskittyminen ilman monen asian yhtä aikaa tekemistä. Sekä esihenkilötyössä että oman työn johtamisessa on tärkeää kiinnittää huomiota kokousten rooliin työkokonaisuudessa. Kokousmuoto (etä, lähi vai hybridi) kannattaa valita kokouksen tarkoitusta tukevaksi. Lisäksi on tärkeää varata kokouksista irrottautumiseen riittävästi aikaa ja huomioida tämän asian oleellisuus erityisesti luovan työssä suoriutumisen osalta. On myös hyvä huomioida työntekijäryhmä- ja toimialakohtaiset olosuhteet kokouksia kehittäessä, sillä esimerkiksi kokousten vetäjillä ja osallistujilla sekä eri toimialoilla voi olla erilaisia tarpeita
Managing Interaction in Innovative Public Procurement : Developing competences for coping with relational frictions
No full textPublic procurement increasingly has been leveraged as a strategic policy tool to stimulate innovation and address complex societal challenges. However, public organisations often struggle to realise procurement’s innovation potential due to institutional constraints, standardised procedures and competence gaps. This dissertation examines how public organisations integrate interaction with suppliers into innovative public procurement and investigates the factors that enable, constrain or shape their responses to emerging challenges. It focusses on how interaction—dynamic exchange and collaboration between public buyers and suppliers—unfolds in practice through compliance behaviours, relational frictions and competence development.
The first research theme, ‘Challenges of Integrating Interaction’, explores why procurement systems often resist meaningful engagement with suppliers. The first article investigates how public organisations respond to innovation-oriented procurement policies, revealing patterns of symbolic compliance through policy–practice and means–ends decoupling. It identifies external (institutional) and internal (efficiency-related) barriers that prevent alignment with policy goals and hinder genuine interaction. Building on this, the second article conceptualises relational friction as tension that arises when interactive approaches are introduced into standardised procurement systems. It analyses how frictions manifest across activity links, resource ties and actor bonds, and examines how these frictions are managed through coping strategies and how they cascade across organisational boundaries.
The second research theme, ‘Coping with the Challenges of Integrating Interaction’, shifts the focus to how organisations respond to these challenges. The third article addresses the enabling side of interaction by developing a relational and network-based framework of procurement competences—procedural, relational and enabling—as well as analysing how these competences are developed both directly (through internal learning) and indirectly (through interorganisational collaboration with suppliers and other stakeholders).
Together, the three articles respond to four interlinked research questions: (1) What specific aspects of procurement hinder interaction? (2) How can the emergence of relational frictions be conceptualised? (3) What mechanisms do organisations use to avoid such frictions? (4) What activities and competences are needed to manage frictions? The dissertation contributes to institutional theory, the Industrial Marketing and Purchasing (IMP) perspective, and public procurement literature by conceptualising interaction as a systemic, relational and competence-dependent process. Practically, the findings offer insights into how public organisations can design procurement systems and build networked capabilities to better navigate institutional complexity and enable interactive innovation procurement
Health-related Costs and Mental Health Service Use among Victims of Intimate Partner Violence in Finland
No full textParisuhdeväkivalta on yhteydessä kielteisesti sekä fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen että uhrien, heidän lastensa ja perheiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Seurauksena syntyvä terveydenhuollon, sosiaali- ja oikeuspalvelujen kuormitus aiheuttaa yhteiskunnalle merkittävää kustannusten kasvua kasvavien kustannusten vuoksi. Tutkimusnäyttöä on kuitenkin vain rajallisesti siitä, mitkä tekijät selittävät terveydenhuollon keskeisimpiä kustannustenajureita uhreilla.
Tämän väitöskirjan ensisijaisena tavoitteena oli tunnistaa parisuhdeväkivallan aiheuttama kuormitus suomalaiselle terveydenhuoltojärjestelmälle arvioimalla siihen liittyvät terveydenhuollon suorat kustannukset sekä tarkastelemalla parisuhdeväkivallan uhrien mielenterveyspalvelujen käyttöä rekisteriaineistojen avulla. Lisäksi väestökyselyllä tutkittiin uhriksi joutumisen koettuja seurauksia. Parisuhdeväkivallan aiheuttaman taloudellisen taakan arviointi sekä kielteisiin terveysvaikutuksiin liittyvien riskitekijöiden tunnistaminen on keskeistä varhaisen puuttumisen ja kliinisten käytäntöjen kehittämisen kannalta. Tässä väitöskirjassa esitettyjä havaintoja voidaan käyttää myös uudelleen uhriksi joutumisen riskin vähentämisessä.
Ensimmäinen artikkeli tarkastelee väkivaltakokemusten, elämänlaadun ja psyykkisen kuormittuneisuuden välistä yhteyttä hyödyntäen väestötason kyselyaineistoa. Toinen artikkeli arvioi parisuhdeväkivallasta aiheutuvia terveydenhuollon lisäkustannuksia. Kolmas artikkeli analysoi mielenterveyspalvelujen käyttöä ennen parisuhdeväkivallan uhrien ensitunnistamista ja sen jälkeen sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa. Toinen ja kolmas artikkeli perustuivat poliisiraportteihin, jotka oli yhdistetty kahteen valtakunnalliseen terveysrekisteriin. Neljäs artikkeli tarkastelee mielenterveyspalvelujen käytön eroja parisuhdeväkivallan, muun kuin parisuhdeväkivallan ja tekijältään tunnistamattoman väkivallan uhrien välillä hyödyntäen kahta valtakunnallista terveysrekisteriä, jotka oli yhdistetty turvakotien aineistoon.
Ensimmäisessä tutkimuksessa osoitettiin, että parisuhdeväkivallan uhrit kokevat enemmän psyykkistä kuormittuneisuutta ja heikompaa elämänlaatuaverrattuna henkilöihin, jotka eivät raportoineet väkivaltakokemuksia edeltävän vuoden aikana. Toisessa tutkimuksessa tuotiin esiin, että kielteiset terveysvaikutukset jatkuvat ja liittyvät korkeampiin terveydenhuoltokustannuksiin vielä viiden vuoden ajan parisuhdeväkivallan ensitunnistamisen jälkeen. Kolmannessa tutkimuksessa havaittiin, että kahden vuoden ajanjaksolla ennen ja jälkeen ensimmäisen väkivaltaraportin mielenterveyspalvelujen käyttö oli johdonmukaisesti suurempaa niillä, jotka, joutuivat uhriksi toistuvasti verrattuna niihin, jotka kokivat yksittäisen, erillisen väkivaltatapauksen. Neljännessä tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että mielenterveyspalvelujen käyttö oli johdonmukaisesti yleisempää parisuhdeväkivallan uhreilla verrattuna muihin kuin parisuhdeväkivallan uhreihin tai tapauksiin, joissa tekijä jäi tunnistamatta. Parisuhdeväkivallan uhriksi joutumiseen olivat yhteydessä matala sosioekonominen asema ja aiempi mielenterveysdiagnoosi.
Kaiken kaikkiaan nämä tutkimukset tarjoavat rekisteriaineistoihin perustuvaa väestötason tietoa parisuhdeväkivallan uhrien terveyspalveluiden käytöstä. Eri aineistolähteet näyttävät edustavan osittain eri väestöjä, vaikka niiden välillä on myös päällekkäisyyksiä. Mielenterveyspalvelujen käytössä havaittiin selkeitä eroja miesten ja naisten välillä ennen parisuhdeväkivallan ensitunnistamista ja sen jälkeen. Uhrien erityispiirteiden, kuten sosiaalisen haavoittuvuuden ja palvelujen käyttömallien, tunnistaminen on hyödyllistä ammattilaisille kliinisten käytäntöjen kehittämisessä. Nämä tulokset tulisi huomioida päätöksenteossa muun muassa väkivallan varhaisessa tunnistamisessa, traumasensitiivisen tuen tarjoamisessa sekä integroitujen palvelujen kehittämisessä terveydenhuollon, sosiaalipalvelujen oikeudellisten palvelujen osalta välillä. Tämä edistäisi tietoon perustuvaa päätöksentekoa resurssien kohdentamiseksi parisuhdeväkivallan kielteisten terveysvaikutusten vähentämiseksi.
Tulevissa tutkimuksissa olisi tärkeää tarkastella sekä suojaavia että riskitekijöitä, joilla voi olla pitkäkestoisia tai välillisiä vaikutuksia lapsiin ja perheisiin. Lisäksi olisi perusteltua hyödyntää laajempia tietolähteitä, esimerkiksi matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja koskevia tietoja, jotta palvelujen käyttäjistä ja pitkän aikavälin vaikutuksista saataisiin kokonaisvaltaisempi kuva.Intimate partner violence (IPV) is negatively associated with physical and mental health, as well as overall well-being among victims, their children, and families as a whole. This leads to a burden on society due to the escalating costs of healthcare, social services and criminal justice resources. However, only limited evidence is available concerning what are the underlying factors relating to the main cost drivers of healthcare among IPV victims.
The primary aim of the work described in this thesis was to identify the burden of IPV within the healthcare system by estimating direct health-related costs and examining patterns of mental health service use among IPV victims, based on individual-level linked register data in Finland. The study utilizes nationwide population-survey data. This thesis adopts a healthcare perspective and can be seen as a starting point for a public health approach to preventing IPV. Estimating the burden of IPV in monetary terms, as well as identifying risk factors for adverse health consequences, is crucial for early intervention and improved clinical responses for those susceptible to IPV. The findings of the work described also contribute to reducing the risk of future victimization.
The first article examines the association between exposure to violence, quality of life (QoL) and psychological distress utilizing national population-survey data. The second article estimates the attributable healthcare costs of IPV victims. The third article explores patterns of mental health service utilization before and after the initial identification of IPV victims, across both primary and secondary healthcare settings. The second and third articles utilized data based on police reports linked with two nationwide health registers. The fourth article examines pattens of mental health service use between IPV and non-partner violence or unidentified perpetrator violence using two nationwide health registers linked with data on shelters for domestic violence.
The first study found that IPV victims have higher psychological distress and lower quality of life compared to individuals who did not report exposure to IPV during the previous year. The second study revealed that adverse health consequences persist and are associated with higher health costs for five years after the initial identification of IPV. The third study suggested that, over the two-year period before and after an initial IPV report, mental health service utilization was consistently higher among those exposed to revictimization compared with those who experienced a single, isolated IPV event. The fourth study also indicated that mental health service utilization was consistently higher among IPV victims than among those exposed to non-partner violence or to violence with missing partner information. Individuals with lower socioeconomic status (SES) and those with previous mental health diagnoses were more likely to experience IPV.
Overall, these studies provide population-level evidence on health service use among IPV victims based on register data. Notably, each data source appears to represent somewhat different populations, with some overlaps. There were distinct patterns of mental health service use among women and men before and after the initial IPV identification. Understanding the characteristics of IPV victims, such as social vulnerability and patterns of service use, is useful for professionals in improving clinical responses to IPV. These findings should be addressed in policy-making through early identification of IPV, provision of trauma-specific support, and the development of integrated services across healthcare, social services and law enforcement. This would facilitate informed decision-making on resource allocation to reduce the adverse health consequences of IPV.
Future studies should consider both protective and risk factors of IPV that may have long-term effects on children and families. Incorporating additional data sources, such as information on the use of lower-threshold mental health services, could lead to a more comprehensive understanding of service users and improve long-term outcomes
Käynnistetyt synnytykset Tampereen yliopistollisessa sairaalassa
No full textSynnytyksen käynnistäminen on yleinen obstetrinen toimenpide, jota käytetään silloin, kun synnytys ei käynnisty spontaanisti ja raskauden jatkamisen arvioidaan lisäävän äidin tai sikiön riskejä. Käynnistysten määrä on lisääntynyt viime vuosikymmeninä länsimaissa, mikä liittyy muun muassa synnyttäjäprofiilin muutoksiin, kuten synnyttäjien iän ja painoindeksin nousuun sekä raskauskomplikaatioiden yleistymiseen. Käynnistyksen tavoitteena on turvallinen alatiesynnytys. Menetelmän valintaan vaikuttavat kohdunkaulan kypsyys, raskauden kesto ja synnyttäjän yksilölliset riskitekijät.
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten synnytyksen käynnistäminen toteutuu Tampereen yliopistollisessa sairaalassa ja onko kymmenen vuoden aikajänteellä käynnistämiseen tullut muutoksia.
Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä potilaskertomustutkimuksena Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Aineisto kerättiin Uranus - ja Ipana-järjestelmistä loka-marraskuussa 2023. Aineistona olivat vuosien 2012 ja 2022 loka- ja marraskuussa toteutuneet täysiaikaiset synnytyksen käynnistykset. Monikkoraskaudet oli rajattu pois. Tutkimukseen sisältyi yhteensä 422 synnytystä. Tarkastelun kohteena olivat synnytyksen käynnistysten määrä, indikaatiot, synnyttäjien taustatiedot, käytetyt käynnistysmenetelmät sekä synnytyksen lopputulos. Tilastollinen analyysi tehtiin SPSS-ohjelmistolla käyttäen kuvailevia menetelmiä, ryhmävertailuja ja logistista regressioanalyysiä.
Tulosten perusteella synnytyksen käynnistykset yleistyivät merkitsevästi tarkastelujakson aikana. Synnyttäjien keski-ikä ja painoindeksi nousivat, ja raskausdiabeteksen osuus käynnistysten indikaationa kasvoi. Lapsivedenmenon osuus väheni, kun taas yliaikaisuuden merkitys lisääntyi. Käynnistysmenetelmien osalta misoprostolin käyttö lisääntyi ja oksitosiinin käyttö ensisijaisena menetelmänä väheni. Käynnistyksen onnistumisprosentti säilyi korkeana molempina ajankohtina, eikä siinä havaittu tilastollisesti merkitsevää muutosta. Aiempi alatiesynnytys oli vahvin synnytyksen käynnistyksen onnistumista ennustava tekijä, ja kohdunsuun kypsyys oli selkeästi yhteydessä onnistuneeseen alatiesynnytykseen