7347 research outputs found
Sort by
Pokémon GO -peliharrastus osana matkaa – Paikkasidonnaisten mobiilipelien vaikutus matkailukokemukseen
Get PDFPokémon GO -pelillä on yhä uskollinen harrastajakuntansa, josta osa on pelannut peliä sen alkuvuosista saakka. Peliharrastus on vahvasti läsnä myös pelaajien vapaa-ajanmatkoilla. Tutkimus tarkastelee Pokémon GO -matkailua ilmiönä sekä sen tuottamia matkailukokemuksia. Se käsittelee sekä matkoja, joissa peli on päätarkoitus, että matkoja, joissa pelaaminen toimii ajanvietteenä muun toiminnan ohella.
Aiemmat tutkimukset ovat tarkastelleet Pokémon GO:n ja muiden paikkasidonnaisten pelien vaikutuksia lähinnä itse pelikokemukseen. Tämä tutkimus laajentaa näkökulmaa tarkastelemalla pelin vaikutusta pelaajien matkailukemuksiin. Paikkasidonnaiset pelit hyödyntävät pelaajan sijaintitietoja ja yhdistävät digitaalisen pelitilan todelliseen ympäristöön. Tämä vuorovaikutus pelin ja ympäristön välillä voi vaikuttaa matkailijoiden käyttäytymiseen ja rikastaa matkailukokemusta sen eri osa-alueilla.
Aineisto kerättiin verkkokyselynä ja analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Tutkimuksen päätutkimuskysymys tarkastelee, millaisia matkailukokemuksia syntyy, kun Pokémon GO -pelaajat yhdistävät peliharrastuksensa matkustamiseen. Tätä selvitetään kolmella alatutkimuskysymyksellä, joissa tutkitaan peliharrastuksen roolia pelaajien matkustuspäätöksissä, tilanteita, joissa peli on osa matkaa sen eri vaiheissa sekä elementtejä, jotka tukevat pelimatkailukokemuksen muodostumista. Pelaamiseen matkan aikana voi liittyä myös haasteita, jotka vaikuttavat kokemuksiin.
Tutkimus osoittaa, että peli voi toimia merkittävänä matkustusmotivaationa tai matkan aikaisena ajanvietteensä. Pelaaminen vaikuttaa matkakohteiden valintaan, aikatauluihin ja liikkumiseen, ja pelin digitaalinen kartta kannustaa tutustumaan uusiin alueisiin. Yhteisöllisyys ja yhdessä pelaaminen ovat olennainen osa pelimatkailukokemusta, ja jaetut pelitilanteet ja uudet kontaktit muodostavat monille tärkeän osan yhdessä luotua kokemusta. Tekniset rajoitteet ja ympäristön olosuhteet heikentävät kokemusta. Matka jatkuu pelissä digitaalisina matkamuistoina ja jaettuina pelikokemuksina
Vapaaehtoisen päästökaupan ulottuvuudet Euroopassa - EU:n päästökauppajärjestelmän ja vapaaehtoisen päästökaupan integroiminen
Get PDFEuroopan unioni on asettanut kunnianhimoisen tavoitteen tehdä Euroopasta maailman ensimmäinen ilmastoneutraali manner. Tätä tavoitetta kohden on kuljettu erilaisin päästövähennyskeinoin, joista EU:n päästökauppajärjestelmä on ollut yksi keskeisimmistä. Kyseinen järjestelmä on maailman suurin yksittäinen päästökauppajärjestelmä, joskin samaan aikaan maailmalla on lisääntynyt erilaiset vapaaehtoiseen päästökauppaan liittyvät järjestelmät. EU:n kunnianhimoisista tavoitteista ja nykyisen päästökauppajärjestelmän toimintaperiaatteesta, eli cap and trade -periaatteesta, johtuen EU:n tulee harkita uusia keinoja toteuttaa päästövähennyksiä. Vapaaehtoisen päästökaupan tuominen osaksi EU:n päästökauppajärjestelmää voisi olla yksi ratkaisuista.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten vapaaehtoista päästökauppaa voisi yhdistää osaksi EU:n nykyistä päästökauppajärjestelmää. Samassa yhteydessä käydään läpi integroimiseen liittyviä mahdollisia haasteita sekä siitä saatavia hyötyjä. Tutkimuksessa kuvataan sekä EU:n päästökauppajärjestelmään, että vapaaehtoiseen päästökauppaan liittyvää sääntelykehikkoa sekä kerrotaan, miten järjestelmät toimivat.
EU:n nykyinen tiettyjä määriteltyjä aloja koskeva pakollinen päästökauppajärjestelmä tulee tarvitsemaan tulevaisuudessa päivittämistä, jotta päästövähennykset ja ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa. Vapaaehtoisen päästökaupan yhdistäminen osaksi EU:n päästökauppajärjestelmää voisi auttaa EU:ta tavoitteiden saavuttamisessa, mutta integraatio ei ole helppoa järjestelmien eroista johtuen. Toisaalta integraatiolla voitaisiin saavuttaa haasteista huolimatta myös monia etuja, kuten päästökaupan joustavuuden lisääntyminen. Näin ollen päästökaupan kehittämisen kannalta eri vaihtoehtoihin liittyvien vaikutustenarviointien tekeminen on erittäin tärkeässä roolissa, jotta varmistutaan parhaasta mahdollisesta lopputuloksesta
Perusoikeuksien törmäyskurssi – Yksityisyyden suoja ja julkisuusperiaate korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännössä
No full textTässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan perusoikeuksien – julkisuusperiaatteen ja yksityis-elämän suojan – välistä dynamiikkaa korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) ratkaisukäytännössä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten KHO on suorittanut näiden kahden keskinäisessä suhteessa jännitteisen perusoikeuden normipunnintaa. Julkisuusperiaatteella on pitkä historia ja vahva asema kotimaisessa julkishallinnossa. Julkisuusperiaate on katsottu niin perustavanlaatuiseksi periaatteeksi, että se on vuoden 1995 perusoikeusuudistuksesta alkaen nauttinut jokaiselle luonnolliselle henkilölle kuuluvaa perusoikeusasemaa. Yksityiselämän suoja perusoi-keutena saa vastaavasti nyky-yhteiskunnassa entistä enemmän merkitystä, etenkin sen henkilö-tietojen suojaa koskevan osa-alueen osalta. Syynä tähän on muun muassa yhteiskunnan nopeasti etenevä digitalisaatio.
Tutkimusmenetelmänä käytetään lainopillista ja laadullista empiiristä tutkimusmenetelmää. Tutkielman tarkastelukohteena on korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntö perusoikeusnäkökulmasta. Aiheen teoreettinen viitekehys pohjautuu perusoikeusjärjestelmän sääntelyyn ja julkisuus- sekä tietosuojalainsäädäntöön, mukaan lukien EU-oikeuden vaikutukset.
KHO:n ratkaisukäytännön perusteella voidaan esittää johtopäätös, jonka mukaan normikollisiotilanteissa sekä julkisuusperiaatteen että yksityiselämän suojan perustavoitteet toteutuvat kohtuul-lisen hyvin. Julkisuuslain (621/1999) ja tietosuojaa koskevan sääntelyn yhteen sovittaminen kaipaa kuitenkin lainsäätäjältä sekä laintulkitsijalta toimenpiteitä. Oikeuskäytännön perusteella voidaan lisäksi tehdä päätelmiä, joiden mukaan erityisesti julkisuuslain ja esitutkintalakiin (805/2011) yhteensovittaminen vaatii toimenpiteitä.
Julkisuusperiaatteen tarkoituksenmukainen toteuttaminen edellyttää, että siihen liityntäkohdissa olevat säädökset ovat ajantasaisia. Kokonaisuudistuksessa on tarpeen tarkastella myös salassapi-toperusteita ja huomioida paremmin EU:n tietosuoja-asetuksen vaatimukset. Lisäksi havaitaan, että yksityishenkilöiden asema tietopyyntöjen tekijöinä ja valittajina jää hallintoprosessissa marginaaliin
”Mutta ei sitä kuitenkaan tässä työssä tule koskaan olemaan missään valmis ja aina pystyy tehdä paremmin, mutta ajan myötähän sitä sitten oppii.” Laadullinen tutkimus noviisiopettajien kokemuksista yksilöllisestä osaamisestaan ja ammatillisesta kehittymisestään
Get PDFTässä tutkimuksessa tarkastelemme, millaisena noviisiopettajat (1–3 vuoden työkokemus) kokevat yksilöllisen osaamisensa ja ammatillisen kehittymisensä. Tutkimuksessamme opettajan yksilöllinen osaaminen määritellään Metsäpellon ym. (2022) kehittelemän moniulotteisen opettajan osaamisen prosessimallin eli MAP (Multidimensional Adapted Process Model of Teaching) -mallin mukaisesti. Tutkimuksemme on laadullinen ja siinä on fenomenologisia piirteitä. Tutkimuskysymyksemme ovat: 1) Millaisia kokemuksia noviisiopettajilla on yksilöllisestä osaamisestaan? 2) Millaisia kokemuksia noviisiopettajilla on ammatillisesta kehittymisestään? Aineisto koostui kahdeksan noviisiopettajan haastattelusta. Yksilöllisen osaamisen kokemuksia analysoimme teorialähtöisen sisällönanalyysin menetelmin MAP-malliin pohjautuen. Ammatillisen kehittymisen kokemuksia analysoimme teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmin Desimonen (2009) ammatillisen kehittymisen polkumalliin pohjautuen.
Noviisiopettajien kokemien haasteiden ja kuormituksen lisäksi heidän puheessaan kuului toiveikkuus, työkokemuksen merkityksellisyys sekä pyrkimys ammattimaisen, mutta omannäköisen opettajuuden toteuttamiseen. Noviisiopettajien ammatillisen kehittymisen prosessi käynnistyi heidän kohdatessaan sellaisia työelämän vaatimuksia, joihin he eivät kokeneet saaneensa valmiuksia koulutuksestaan. Kehittyminen tapahtui käytännön työn yhteydessä työyhteisön ja kollegoiden tuella. Omalla asenteella ja reflektiolla koettiin olevan siihen merkittävä vaikutus. Ammatillinen kehittyminen lisäsi noviisiopettajien itsevarmuutta ja he uskoivat kehittymisellään olevan positiivisia vaikutuksia oppilaiden oppimiseen ja luokan ilmapiiriin
Lapsen etu ja arki vanhempien välisessä huoltoriidassa
Get PDFTässä kvalitatiivisessa pro gradu -tutkimuksessa tarkastelen huoltoriidan keskellä elävien lasten arkea sekä etua. Tutkimusaineistona toimivat hovioikeuden huolto-oikeudenkäynneistä syntyneet päätökset. Tutkimusaineisto koostuu yhdestätoista tapauksesta, joissa hovioikeus on antanut päätöksen lapsen huollosta, tapaamisesta tai asumisesta. Analyysimenetelmänä tässä tutkielmassa käytän teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimuksen viitekehyksinä toimii käsitteet lapsen arki sekä lapsen etu.
Tutkielman tulosten perusteella näyttäytyy siltä, että huoltoriita vaikuttaa lapsen arkeen monella tapaa. Lapsilla esiintyi huoltoriita liitännäisesti muuttoja vanhemmalta toiselle, muutoksia huoltosuhteissa, muutoksia etävanhemman tapaamisissa, sosiaalihuollon palveluita, vanhempien esittämiä väkivaltaväitteitä, psyykkisiä ja fyysisiä oireita, vanhempien pelkotilojen siirtymistä lapseen, lojaliteettiristiriitaa sekä vanhempien riitelyä.
Tutkielman tulosten perusteella näyttäytyy myös siltä, että lapsen etua käytetään aktiivisesti hovioikeuden perusteluissa ja hovioikeus tavoittelee lapsen edun mukaisia päätöksiä. Lapsenhuoltolakiin asetetut hyvän huollon tavoitteet sekä olosuhdeselvityksestä saadut tiedot toimivat aineistossa tapausten taustalla lapsen etua tavoittelevissa päätöksissä. Tuloksista oli havaittavissa, ettei kaikkien lasten näkemystä ollut kuultu oikeus-prosessin aikana. Lapsen edun toteutumisen kannalta tämä näyttäytyy ongelmallisena, koska lapsen osallistumisoikeutta pidetään vahvasti linkittyneenä lapsen etuun
Sosiaalityön ja eroauttamisen positiot sosiaalitoimen selvityksissä
Get PDFTutkielma käsitteli vanhempien huoltoriitatilanteessa tehtäviä olosuhdeselvityksiä sosiaalityöllisenä työnä. Olosuhdeselvityksillä on tuomioistuimen pyyntöön perustuva institutionaalinen tehtävänanto, jonka tarkoituksena on selvittää lapsen ja perheen olosuhteet huoltoriidan tuomioistuinkäsittelyä varten. Tutkielmassa tarkasteltiin olosuhdeselvitystyöhön liittyviä sosiaalityöllisiä ja eroauttamisen positioita sosiaalityöntekijöiden haastattelupuheessa. Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkimusaineistona olivat kahdeksan olosuhdeselvityksiä tekevän sosiaalityöntekijän haastattelua, jotka on tallennettu Kansalliseen tietoarkistoon. Aineiston analyysi toteutettiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Aineiston luennan teoreettisena näkökulmana oli positiointiteoria.
Olosuhdeselvitysten tekeminen sosiaalityöllisenä työnä asemoitui kolmeen positiokategoriaan ja niiden sisältämiin positioihin, joita olivat sosiaalityölähtöisyys (arvoihin sitoutuja, intervention tekijä, osaamisen portinvartija), institutionaalinen työ (rajojen asettaja, sosiaalityöllisen toimijuuden rajaaja) ja ammatillisen paikan hakeminen, joka ilmeni selvitystyön ammatillisten rajojen hämärtymisenä, limittäisenä toimijuutena ja koulutuksellisessa katveessa olemisena. Sosiaalityöntekijöille rakentui eroauttamisen paikkoja kahteen positiokategoriaan ja niiden positioihin: huoltoriidan ilmiön asiantuntija (sovinnon edellytysten arvioija, vanhempien herättelijä) ja eroauttamisen toimija (sovinnon edistäjä, sovinnon teon avustaja).
Selvitysten tekemisen sosiaalityölliset ja eroauttamisen käytännöt vaihtelivat institutionaaliseen tehtävänantoon keskittyvän työotteen ja muutokseen pyrkivän sosiaalityön orientaation välillä. Positiot olivat myös tilanteisia sekä ilmensivät sosiaalityöntekijöiden sitoutumista kulttuuriseen, institutionaaliseen, oikeudelliseen ja henkilökohtaiseen moraalijärjestykseen tai niiden haastamista. Positiot toivat esiin myös sosiaalityöntekijöiden professionaalin asiantuntijuuden ulottuvuuksia sekä rajatyötä lapsiperhesosiaalityön yhdyspinnoilla. Eroauttamisen käytännöt olosuhdeselvityksen jälkeen perustuivat asiakkaiden tilannekohtaisiin tarpeisiin. Systemaattisia eroauttamisen käytäntöjä ei tullut esiin. Väliinputoamistilanteiden ja huoltoriitojen pitkittymisen ennaltaehkäisemiseksi erososiaalityöstä tarvitaan lisää tutkimusta ja sitä tulee kohdistaa huoltoriitaselvityksessä olleiden asiakkaiden palvelutarpeisiin
Euroopan unionin rikosoikeudellisten virastojen toiminnan oikeusperusta ja toimivallan ylikansallistuminen
Get PDFEuroopan unionissa rikostentorjunta on rikollisuuden kansainvälistyessä muuttunut tehottomaksi rikosten torjumisen ja ehkäisemisen osalta. Järjestäytyneen rikollisuuden arvioidaan aiheuttavan unionin taloudellisille eduille vuosittain 92–188 miljardin euron vahingot. Näistä vahingoista kyetään perimään alle kaksi prosenttia, minkä myötä unionissa on ajankohtaistunut keskustelu siitä, tulisiko tutkinta- ja syytetoimia suorittaa myös unionin virastojen toimesta.
Unionissa toimivat Euroopan unionin lainvalvontayhteistyövirastolle (Europol) ja rikosoikeudellisen yhteistyön virastolle (Eurojust) ovat katsoneet rikostorjunnallisen tehottomuuden johtuvan jäsenvaltioiden puutteellisesta tietojenvaihtamisesta. Puutteellinen tietojenvaihtaminen on vaikeuttanut rajat ylittävien rikosten yhteensovittamista ja koordinointia, joiden asianmukaista toteutumista edellytetään aikaiselta rikoksiin puuttumisilta. Ratkaisuna riippuvaisuuteen jäsenvaltioiden tietojenvaihtamisen aktiivisuudesta, Europolin ja Eurojustin toimivaltuuksia on ehdotettu laajennettavaksi jäsenvaltioita sitovaksi ylikansallisen toimivallan käytöksi. Jäsenvaltiot eivät ole nähneet tällaista unionin ylikansallisen toimivallan käyttöä suhteellisena, minkä vuoksi unionin rikostentorjunnan tehokkuus on pysynyt ennallaan.
Unionin ylikansallista toimivallan käyttöä vastustava jäsenvaltioiden enemmistö muutti kuitenkin mielensä vuonna 2017 perustamalla tiiviimmän yhteistyön muodossa Euroopan syyttäjäviraston (EPPO). EPPO perustettiin suorittamaan tutkinta- ja syytetoimia unionin taloudellisiin etuihin kohdistuvissa rikoksissa ja saattamaan niihin osalliset tuomittaviksi. Tutkimis- ja syyttämistä koskevan toimivallan luovuttaminen unionin virastolle merkitsi huomattavaa muutosta näkemykseen siihen, tulisiko unionin käyttää ylikansallista toimivaltaa rikostentorjunnan tehostamiseksi.
EPPO on ollut tehokas unionin rikostentorjunnassa toimintansa aikana, sillä EPPOlla oli tutkinnassa yhteensä 19,2 miljardin euron vahingot, joita oli aiheutettu unionin taloudellisiin etuihin kohdistuvilla rikoksilla. Tästä huolimatta, EPPOn toiminnassa on ilmennyt hajanaisuutta eri jäsenvaltioiden välillä, sillä sen toiminnan ylikansallinen luonne on ymmärretty vaihtelevasti. Unionissa on selvää tarvetta rikostentorjunnan tehostamiseksi, mutta sen ei tulisi perustua jäsenvaltioiden välillä vaihtelevaan käytäntöön siitä, miten ylikansallista toimivaltaa voidaan käyttää.
Tutkimuksessa tarkastellaan Europolin, Eurojustin ja EPPOn toiminnan luonnetta lainsäädännöllisestä näkökulmasta ja tutkitaan unionin rikostorjunnan ylikansallistamista näiden virastojen näkökulmasta. Ylikansallisen toimivallankäytön mahdollisuuksia tutkitaan kunkin viraston oikeus perustaan sekä toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen toteutumisen näkökulmasta
Uskonnollisten tunteiden suoja sananvapauden rajoitusperusteena Euroopan ihmisoikeussopimuksessa
No full textSananvapautta pidetään demokraattisen yhteiskunnan elinehtona. Sen rajoittaminen edellyttää, että siitä on säädetty laissa ja sillä tavoitellaan hyväksyttävää päämäärää. Rajoituksen tulee olla lisäksi ”välttämätön demokraattisessa yhteiskunnassa”. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut uskonnollisten tunteiden suojan olevan hyväksyttävä peruste rajoittaa sananvapautta, vaikka Euroopan ihmisoikeussopimus ei erikseen mainitse uskonnollisia tunteita. Tämä suoja on ihmisoikeustuomioistuimen mukaan osa ihmisoikeussopimuksen uskonnonvapautta koskevaa sopimusmääräystä. Tämä tarkoittaa sitä, että kansallisten viranomaisten tulee löytää oikeudenmukainen tasapaino sananvapauden ja uskonnollisten tunteiden suojan välillä tilanteessa, jossa väitetty oikeudenloukkaus on tapahtunut.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut valtioille laajan harkintavallan ihmisoikeuksien toteuttamisessa, erityisesti asioissa, joista ei ole eurooppalaista yhteisymmärrystä. Uskontoon kohdistuvien loukkausten ja erityisesti jumalanpilkan on kuitenkin katsottu saavuttaneen yhteisymmärrystä vuosituhannen vaihteen jälkeen, sillä monet Euroopan valtiot ovat luopuneet niitä koskevien säädösten kriminalisoinneista tai niiden täytäntöönpanosta. Tämän vuoksi on yhä vaikeampaa perustella sananvapauden rajoittamista uskonnollisten tunteiden loukkauksilla silloin, kun niiden tarkoituksena ei ole lietsoa vihaa tai väkivaltaa; sananvapaus kattaa kuitenkin myös sellaiset ilmaisut, jotka ovat loukkaavia, shokeeraavia tai häiritseviä.
Tutkimuksen tarkoituksena on lainopin keinoin selvittää uskonnollisten tunteiden suojan merkityssisältöä Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja sen roolia sananvapauden rajoitusperusteena. Tutkimuksen pääasiallisena aineistona ovat Euroopan ihmisoikeussopimus ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö. Tutkimuksessa havaitaan, että uskonnollisten tunteiden suoja on vain harvoin saanut etusijan sananvapauteen nähden. Usein tämä on johtunut lähinnä valtioiden perustelujen puutteellisuudesta. Vaikka ensimmäisestä uskonnollisten tunteiden suojaa koskevasta tapauksesta on kulunut yli 30 vuotta, se on kuitenkin yhä tänä päivänä legitiimi peruste rajoittaa sananvapautta. Tutkimuksessa esitetään, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulisi tältä osin arvioida oikeuskäytäntöään uudelleen: tätä näkemystä puoltavat niin Strasbourgissa käyty keskustelu kuin muiden oikeusoppineiden kirjoitukset aiheesta
Boazoeallin - reindeer life : exploring possibilities for decoloniality with community-based art education
Get PDFTämä taideperustainen toimintatutkimus kohdistuu yhteisöllisen taidekasvatuksen mahdollisuuksiin edistää dekoloniaalista ajattelua ja toimintaa. Tutkimus on toteutettu yhteistyössä saamelaisten poronhoitajaperheiden kanssa, perehtyen heidän arjen elämäänsä ja arkeensa. Tutkimuksen konteksti tuo esiin nykyajan sosiokulttuurisen ympäristön, joka muuttuu arktisella alueella nopeasti useista syistä johtuen. Eri toimijat ympäri maailmaa tavoittelevat harvaan asuttuja arktisia alueita ja pohtivat niiden hyödyntämistä globaalin mukavuuden ja turvallisuuden näkökulmasta. Globalisaatio, nopeasti kehittyvä teknologia ja muuttuvat sosiaaliset yhteydet muokkaavat myös pohjoisen yhteiskunnan rakennetta, asukkaiden maailmankatsomuksia ja arjen tarpeita. Nämä tekijät vaikuttavat merkittävästi pohjoisen alkuperäisväestön elämään ja tulevaisuuteen.
Saamelaiset poronhoitajat pyrkivät säilyttämään oikeutensa ja mahdollisuutensa harjoittaa elinkeinoaan, joka on kulkenut perheissä sukupolvien ajan. Poronhoito on elinkeino, johon usein liitetään romantisoituja mielikuvia menneistä ajoista. Poronhoitajat haluavat päivittää yleistä käsitystä työstään ja arjestaan, sekä varmistaa, että heidän elinkeinonsa ja kulttuurinsa ovat olennainen osa arktista tulevaisuutta. Tämä taideperustainen toimintatutkimus pyrkii tarjoamaan poronhoitajille mahdollisuuden kertoa elämästään heidän omilla ehdoillaan ja omista näkökulmistaan. Tutkimus toteutettiin Sápmissa, Saamenmaassa Suomen alueella. Saamelaisalue kattaa Norjan, Ruotsin ja Suomen pohjoiset osat sekä Venäjällä Kuolan niemimaan. Alue on vuosisatojen ajan ollut jaettu eri valtioiden rajoilla ja kulttuuri on kohdannut alituista assimilaatiopolitiikkaa. Poronhoitajaperheiden saamelaisen kulttuuritaustan tunnistaminen ja tunnustaminen muodostaa tutkimuksen keskeisen lähtökohdan.
Tutkimuksessa tarkastellaan yhteisöllisen taidekasvatuksen mahdollisuuksia toimia monikulttuurisessa kontekstissa, tukea osallistujia ja kehittää yhteisötaiteen ja kuvataidekasvatuksen tutkimuksen menetelmiä, jotka haastavat kolonialistisia asenteita. Tutkimuksen tavoitteena on luoda toimintamalleja ja tukea niiden soveltamista yhteisöllisen taidekasvatuksen käytännöissä alkuperäiskansojen ja arktisen tutkimuksen kontekstissa. Keskeisenä päämääränä on kehittää, selkeyttää ja täsmentää yhteisölliseen taidekasvatukseen perustuvaa lähestymistapaa yhteistyössä osallistujien kanssa. Lisäksi tutkimus pyrkii tarjoamaan poronhoitajaperheille uuden tavan tavoittaa ja informoida laajempaa yhteiskuntaa luovan työn keinoin. Lähtökohtana on näkemys taideperustaisen toiminnan kyvystä vahvistaa yhteisöjen voimaantumista, edistää ymmärrystä erityisiä yhteisöjä kohtaan ja siten parantaa heidän yhteistyötä alueellisten sidosryhmien kanssa.
Tutkimuksen pääkysymys on: Miten yhteisöllinen taidekasvatus voi edistää arktisen alueen alkuperäiskansojen kulttuurista kestävyyttä?
Tutkimuksessa sovellettu taideperustainen toimintatutkimus (ABAR) on strategia ja metodologia jota on kehitetty Lapin yliopiston taidekasvatuksen tiedekunnassa 1990 luvulta lähtien. Menetelmällä on tuotettu uutta tietoa monitieteisestä tutkimuksesta, pohjoisista ympäristöistä ja yhteisöistä sekä arktisista ja alkuperäiskansojen kulttuureista. ABAR on osallistavaa toimintatutkimusta, joka yhdistää yhteistyötä ja kanssatutkimusta yhteisöllisen taidekasvatuksen puitteissa. ABAR -tutkimushankkeilla pyritään tuomaan esiin paikallisväestön ja alkuperäiskulttuurien elämää olennaisena osana pohjoista aluetta. Taideperustaiset projektit ovat taidetapahtumissa ja näyttelyissä tuoneet esille monikulttuurisen Pohjoisen. Sovellan ja kehitän menetelmää projektissa, johon osallistuu saamelaisia poronhoitajaperheitä.
Tutkimukseni keskeiset teoreettiset käsitteet ovat yhteisötaide ja yhteisöllinen taidekasvatus. Tässä yhteydessä on syntynyt käsite new genre Arctic art, joka kuvaa taideperustaista yhteistyötä pohjoisen monikulttuurisessa yhteisössä. Dekoloniaalinen ajattelu ja toiminta kohdistuu poronhoitajaperheiden saamelaisuuteen ja heidän huomioiminen kolonisoituna kansana. Tutkimukseni osoittaa että yhteisöllinen taidekasvatus voi edistää dekoloniaalista ajattelua. Dekoloniaalinen ajattelu voi myös olla joillekin saamelaiselle uusi tapa kohdata arkeaan, sillä assimilaatiopolitiikka on syvästi juurtunut nykypäivän yhteisöön ja toimintatapoihin joita tänään koetaan normaaliksi. Pluriversaali (englanniksi pluriverse), jota suomeksi voi luonnehtia moninaisuudeksi, on tulevaisuuden visio, johon tässä tutkimuksessa viittaan tilaan, jossa monta kulttuuria ja tapaa elää, mukaan luettuna luonto toimivat tasa-arvoisesti rinnakkain, harmonisesti ja keskinäisesti riippuvaisia.
Tutkimukseeni osallistui viisi saamelaista poronhoitajaperhettä, jotka asuvat Anárjávrin (Inarinjärven) lähialueella. He tuottivat ja levittivät tietoa poronhoidosta ja arjestaan osallistumalla yhteisötaiteelliseen toimintaan. Poronhoitajat dokumentoivat vuoden ajan jokapäiväistä elämäänsä valokuvaamalla, pyrkien tuomaan esiin poronhoidon nykypäivää sekä ammatin arjen hetkiä ja tilanteita. Tavoitteena oli tarkastella elinkeinoa uudesta näkökulmasta ja tehdä näkyväksi harvinaisen ammatin nykytilaa. Valokuvat muodostivat perustan poronhoitajien arkielämää valottavalle näyttelylle Boazoeallin (Poroelämää), joka esiteltiin ensimmäistä kertaa Saamelaismuseo Siidassa vuonna 2017. Näyttelyn innoittamana perheet jatkoivat visuaalista työtään ja julkaisivat vuonna 2023 valokuvakirjan Boazoeallin. Olen reflektiivisesti analysoinut tutkimusaineiston, joka koostuu yli 1000 valokuvasta, avoimista haastatteluista ja useista keskusteluista poronhoitajaperheiden kanssa sekä muistiinpanoistani niistä ja omista kokemuksistani.
Tutkijana minulla on mahdollisuus toimia poronhoitajien sisäpiirissä, sillä puolisoni on poronhoitaja, ja elinkeino on myös osa omaa arkeani. Samalla olen kuitenkin myös ulkopuolinen, koska en ole saamelainen enkä syntynyt poronhoitajakulttuuriin. Tällä tutkimuksella on siksi autoetnografinen ulottuvuus: analysoin aineistoni ohella myös omia arjen kokemuksiani peilaten niitä poroperheiden kertomuksiin ja valokuviin. Sisäpiiriroolini on auttanut minua tutkijana ja taidekasvattajana ymmärtämään poronhoitajien työtä sekä saamelaista kulttuuritaustaa, mikä on ollut avuksi toiminnan suunnittelussa ja tutkimuksen toteuttamisessa.
Tutkimus sisältää neljä vertaisarvioitua artikkelia, jotka ovat julkaistu tieteellisissä lehdissä. Boazoeallin-näyttely muodostaa väitöskirjani taiteellisen osan. Artikkeleissa analysoidaan ja tarkastellaan yhteisöllisen taidekasvatuksen, yhteisötaiteen, saamelaisten alkuperäiskulttuurin, arktisen taiteen monikulttuurisen dynamiikan sekä kanssatutkimuksen ja dekoloniaalisuuden teemoja.
Kanssatutkimus yhteisöissä, joissa osallistujat toimivat tutkijoina ja tasavertaisina kumppaneina luovissa prosesseissa, edellyttää syvällistä kulttuurista ymmärrystä. Tutkimuksen löydökset osoittavat, että yhteisöllinen taidekasvatus edellyttää joustavuutta sekä herkkyyttä kuulla osallistujia. Kuuntelemisen ydin on kyky hahmottaa yksilön ja hänen yhteisönsä laajempia kokonaisuuksia, ymmärtää niiden merkityksiä ja tunnistaa asioiden välisiä yhteyksiä. Poronhoitajaperheiden arkielämässä limittyy useita tasoja, ja taideperustainen toimintastrategia, yhteisöllinen taidekasvatus ja yhteisötaide tuovat niitä esille. Niiden avulla pystyvät alkuperäiskansat haastaa kolonialistisia asenteita. Taideperustainen toiminta, yhteisötaide ja siitä tiedottaminen tuovat esiin osallistujien kulttuuria. Kuvat välittävät poronhoitajien perittyä saamelaista alkuperäiskansan tietoa, jota edelliset sukupolvet ovat kehittäneet vuosisatojen ajan. Tämän tiedon tutkiminen ja esiin tuominen taiteessa, jota usein pidetään länsimaisena perintönä, edellyttää myös eettistä harkintaa. Osallistavat toimet, yhteistyö ja kanssatutkimus ovat tässä keskeisessä roolissa. Ainutlaatuinen tutkimusasemani osallistuvassa yhteisössä on epäilemättä syventänyt tutkimukseni lähestymistapaa ja parantanut ymmärrykseni alkuperäiskansan kontekstista ja merkityksestä. Tutkimukseni on ollut pitkäaikainen hanke, joka on osaltaan auttanut ja laajentanut ymmärrystäni tutkimusaiheesta.
Tutkimukseni osoittaa että yhteisöllinen taidekasvatus voi edistää dekoloniaalista ajattelua. Yhteisöllinen taidekasvatus mahdollisti poronhoitajaperheille luovan, visuaalisen ja nykytaiteeseen pohjautuvan toiminnan, jonka kautta nähdä omaa kulttuuriaan ja tuoda se esille. Heidän visuaaliset esityksensä elämästään – näyttelyn ja kirjan kautta – toivat päivänvaloon ainutlaatuisen ajanjakson arktisessa elämässä. Tämä prosessi sai osallistujat arvostamaan ja tarkastelemaan omaa elämäänsä toisesta näkökulmasta.
Alkuperäiskansojen oikeuksien tunnustaminen heidän ympäristöönsä ja kulttuuriin sekä heidän perityn erityistiedon arvostaminen ovat keskeistä, jotta arktisen alueen kulttuurinen kolonialismi ja hyväksikäyttö voidaan katkaista ja mahdollistaa kestävästi monikulttuurisia yhteisöjä. Yhteisölliset taidekasvatusprojektit voivat toimia dialogisina foorumeina, jotka edistävät alkuperäiskansojen kulttuurista arvostusta ja monikulttuurista ymmärrystä tulevaisuuden arktisella alueella.This research focuses on the potential of using community-based art education within art-based action research in the context of decolonial thinking and acting. The research project is conducted with Sámi reindeer herder families, exploring and unfolding in their everyday lives. The context of the research reveals the contemporary socio-cultural terrain that is rapidly changing in the Arctic for multiple reasons. Various parties worldwide are exploring the still sparsely inhabited areas in the Arctic and how to utilise them to bring global resources and security worldwide. Globalisation, rapidly advancing technology, and social connections are changing the structure of society and people’s worldviews and daily needs in the North. These components strongly affect and change the lives and the future of the inhabitants of the North.
Sámi reindeer herders strive to maintain their rights and possibilities to practise the livelihood they have inherited in their families for centuries. Reindeer herding is an ancient livelihood, evoking romantic notions of old times. The reindeer herders want to renew the general conception of their work and daily lives. They want their livelihood and culture to be a fundamental part of the future of the contemporary Arctic. The art-based actions in this study seek to create the possibility for the reindeer herders to disseminate information about themselves on their terms and from their point of view. The research took place in the Finnish parts of Sápmi, the Sámi Indigenous homeland, which covers the northern parts of Norway, Sweden, Finland and the Kola Peninsula of Russia. Hence, the Sámi reindeer herders’ culture and Sámi background as a divided and colonised people are fundamental starting points for this research.
The research explores the possibilities for community-based art education to navigate in a multicultural context, empower the participants, and seek decolonising methods through community art. The research aims to explore the conditions and develop decolonising possibilities for community-based art education used in Indigenous and Arctic research. The objectives are to develop, clarify, and specify the community-based art education approach in co-research with participants to offer them a way to contribute to broader circles of society through creative work. Artbased action can lead to empowerment and decoloniality, as well as understanding and better cooperation with other regional stakeholders.
The main question of this research is: How can community-based art education foster Indigenous cultural sustainability in the multicultural Arctic?
The approach of art-based action research is a strategy that primarily involves art education methods. Art-based action research (ABAR) has been developed in the Department of Art Education at the University of Lapland in Finland since the 1990s, and has also produced new knowledge of multidisciplinary research, northern environmental circumstances, and Arctic and Indigenous cultural research. ABAR is participatory action research, collaboration, and co-research within community-based art education. The ABAR projects seek to propagate Sámi Indigenous culture and local people’s lives as an essential part of the northern region. The projects have promoted the multicultural North in art events and exhibitions. In this research I apply and develop the ABAR strategy in a project with Sámi reindeer herders.
The main theoretical concepts of this study are community art and communitybased art education. These concepts have led to the development of new genre Arctic art, which highlights art-based collaboration in the multicultural North. Decoloniality, also expressed as decolonial thinking and action, emerged from the Sámi background and culture of reindeer herder families, recognizing them as a colonised people. For some Indigenous people, decolonial thinking offers a new way to navigate their daily lives, as assimilation policies are deeply embedded in contemporary society and often accepted as the status quo. The concept of the pluriverse envisions a future where multiple cultures and ways of being coexist, including nature, emphasizing equality, harmony and interdependence.
This research gathered five Sámi reindeer herder families in the nearby regions of the Anárjávri, the Davvisámi (Northern Sámi) word for Lake Inari, in the northernmost Finnish part of Sápmi to produce and disseminate information about their livelihood and daily lives by creating community art. The reindeer herder families took photographs of their daily lives for one year to explore and reveal the moments and situations of a contemporary reindeer herder’s life. The aim was to unveil their livelihood from a different perspective and reveal the contemporary situation of a rare profession. The photographs formed the basis of an exhibition of installations of reindeer herders’ everyday life, called Boazoeallin, a Davvisámi word for Reindeer Life, first exhibited in Sámi Museum Siida in 2017. Inspired by the exhibition, the families continued the visual work and published a Boazoeallin book of their photographs in 2023. I have reflectively analysed the research material, which consists of over 1000 photographs, open interviews and several discussions with the families and my notes gathered in this process.
As a researcher, I have an insider-outsider position as I have been part of the reindeer herders’ community by marriage for a long time. Hence, the research also has an autoethnographic characteristic since I mirror and analyse my experiences with the participating families’ research material. My insider role has helped me, in my works as an art educator, to design and facilitate community-based art education actions, which necessitated giving specific attention to the circumstances of the reindeer herders’ work and the Sámi cultural background of the participating families.
This research includes four peer-reviewed articles published in scientific journals. The Boazoeallin exhibition is an artistic component of this dissertation. The articles analyse and explore community-based art education, community art, the Sámi Indigenous culture, the multicultural complex of Arctic Art and the questions of co-research and decolonial research actions. My main findings indicate that community-based art education requires both the sensitivity and the flexibility of the art educator-facilitator-researcher person. Sensitivity grew understanding and led me as a researcher to understand more significant complex circumstances in the reindeer herders’ daily lives.
The art-based action strategy, community-based art education, and community art together with Indigenous people can contribute to decoloniality. Democratic research with communities involving the participants as co-researchers and equal partners in creative actions requires cultural awareness. It is a question of balance and competence in listening to and understanding people, their cultures, and their traditions. The art-based actions unveil the participants’ culture and the special Indigenous knowledge they have developed over generations. The exploration and exposure of their knowledge in art, which is considered a Western and Eurocentric heritage, requires ethical consideration. Participatory actions, collaboration and coresearch are essential. My findings indicate how important it is that the researcher and facilitator know the community context and cultural knowledge of the participants well. My unique position as an insider in the participating community has, without doubt, brought particular depth to the research approach and the understanding of the context. The study has been a long-term project, which has been advantageous in giving a broader view of the research matter.
My findings indicate that community-based art education can be a helpful method in fostering decoloniality. Community-based art education connected the reindeer herder families to a creative, visual, contemporary art-based action that otherwise may not have occurred. Their visual presentations of their lives through an exhibition and a book brought to daylight a rare time frame of contemporary Arctic life, which made them appreciate and see their lives from a different angle.
The experiences, moments of their lives, Indigenous culture, and knowledge that the photographs show are recognised as valuable when seeking a shared sustainable future in a multicultural world. Acknowledging the Indigenous people’s existence and place-specific importance is continuously crucial to avoid further colonisation and exploitation of the Arctic. Community-based art education can form a dialogical platform for Indigenous cultural esteem and multicultural understanding in the Arctic of the future.ei tietoa saavutettavuudest