7347 research outputs found
Sort by
Innostaja, mahdollistaja ja kanssakulkija : taidepedagogin ammattitaito ja kulttuurienvälinen kompetenssi taidetoiminnassa pakolaistaustaisten kanssa.
No full textPro gradu -tutkielmani tutkii taidepedagogien kokemuksia ammattitaidostaan ja kulttuurienvälisestä kompetenssista taidetoiminnassa pakolaistaustaisten kanssa. Laadullisen tutkimukseni tarkoituksena on löytää fenomenologis-hermeneuttisella menetelmällä haastattelemieni taidepedagogien kokemuksista yleistettäviä näkökulmia kulttuurienväliseen taidekasvatukseen, erityisesti taidepedagogin rooliin ja ammattitaitoon liittyen. Tutkimukseni sai alkunsa taidetoiminnasta, jota järjestettiin ukrainasta tulleille pakolaistaustaisille lapsille ja perheille ympäri Suomea vuosina 2022–2023. Tutkijan asemasta käsin teemahaastattelin kolmea samanaikaisesti kanssani omilla tahoillaan toiminutta taidepedagogia, joiden kokemuksia vertaan omiini sekä aikaisempaan tutkimukseen ja teoriaan.
Tutkielmani nojaa teoreettisesti yhteisölliseen ja osalliseen kuvataidekasvatuksen tutkimukseen sekä kulttuurienvälisen tutkimuksen kenttään. Taidepedogogiselle tutkimukselle tyypillisesti tutkielmallani on teoreettisia yhteyksiä sosiaalitieteisiin, erityisesti sosiokulttuurisen innostamiseen, kasvatustieteisiin sekä laajemmin taiteen tutkimuksen kriittisiin nykysuuntauksiin.Tutkimukseni kysyy, millaisena taidepedagogit kokevat ammattitaitonsa ja kulttuurienvälisen kompetenssin taidetoiminnassa pakolaistaustaisten kanssa. Puran ja analysoin haaastattelemieni taidepedagogien kokemuksia teemoittelellen ja verraten niitä vastaaviin aikaisempiin tutkimuksiin. Kulttuurienvälisellä kompetenssilla käsitän tutkimuksessani taidot, jotka liittyvät toisen kohtaamiseen ja kommunikaatioon. Taidepedagogin kulttuurienvälinen kompetenssi tähtää tutkimukseni mukaan moninaisuuden huomioivaan eettiseen käyttäytymiseen ja vastuuseen.
Tutkimukseni keskiössä ovat taidepedagogin ammattitaitoon ja kulttuurienvälisiin kohtaamisiin liittyvät eettiset kysymykset työskenneltäessä haavoittuvassa asemassa olevien kanssa. Taidetoiminta pakolaistaustaisten kanssa tarkoitti, että taidepedagogi toimi perinteisen pedagogisen roolin sijaan innostajana, mahdollistajana ja kanssakulkijana kulttuurisesti nöyrästi ja pedagogisella rakkaudella. Tutkimukseni mukaan taidepedagogien ammattitaito kehittyy nimenomaan kultturienvälisten kohtaamisten, kokemuksen ja itsereflektion myötä. Kulttuurienväliseen kompetenssiin ei tutkimani teorian mukaan ole olemassa oikotietä tai selkeitä tasoja alkeista vaativiin, koska kulttuurienvälisten taitojen oppiminen ei koskaan lopu. Olennainen osa ammattitaidoissa ja kulttuurienvälisessä kompetenssissa on itsereflektio, jota voi harjoittaa tarkastelemalla eettisiä lähtökohtiaan, omia arvojaan ja kulttuurista kuvaansa kriittisesti, sillä tutkimukseni mukaan tämä jatkuva oppiminen on lähtökohta kaikelle taidepedagogiselle toiminnalle
Opettajan resilienssi ammattikorkeakoulun muuttuvassa toimintaympäristössä : fenomenografinen tutkimus ammattikorkeakouluopettajien käsityksistä ja kokemuksista resilienssistä
Full text linkSuomalaisten ammattikorkeakoulujen opettajat työskentelevät jatkuvan muutoksen keskellä. Mikä saa heidät suuntaamaan työssään eteenpäin? Tutkimuksessa tarkastelin, millaisia käsityksiä ja kokemuksia ammattikorkeakouluopettajilla on resilienssistä. Tutkimuksen keskiössä oli resilienssi-käsite, joka ymmärretään yksilön kykynä joustaa, jopa kasvaa tai kehittyä haasteellisten kokemusten edessä ja valjastaa omat henkilökohtaiset voimavarat osaksi selviytymisprosessia. Resilienssin voi ajatella liittyvän opettajan kykyyn sopeutua erilaisiin tilanteisiin. Siihen vaikuttavat muun muassa opettajan yksilölliset ominaisuudet, ikä, kokemus, voimavarat sekä ympäristö, jossa opettaja työskentelee. Tutkimuksen tehtävänä oli tuottaa tietoa ammattikorkeakouluopettajien resilienssistä, jota on toistaiseksi tutkittu vain vähän Suomessa ja kansainvälisesti. Tutkimuskysymyksenä oli: Millaisia erilaisia käsityksiä ammattikorkeakouluopettajilla on resilienssiä edistävistä ja haastavista tekijöistä?
Tutkimuksen aineiston muodosti ammattikorkeakouluopettajille laadittu kysely (n = 95) ja haastattelut (n = 12). Tutkimuksen metodologinen lähestymistapa on fenomenografinen ja tutkimuksen kontekstin muodosti yksi suomalainen ammattikorkeakoulu. Fenomenografia sopii opettajien käsitysten vaihtelun ja ilmiön kuvaamiseen ja mahdollistaa opettajien erilaisten käsitysten tutkimisen kollektiivisesti kuvaten.
Tutkimustuloksena muodostui neljä kategoriaa, jotka kuvaavat ammattikorkeakouluopettajien käsityksiä resilienssiä edistävistä ja haastavista tekijöistä. Kategoriat kuvaavat käsityksiä (1) yksilöllisten tekijöiden, (2) kontekstuaalisten tekijöiden, (3) opettajan työarjen ja (4) ammatillisten tekijöiden näkökulmasta. Tuloksina esitetyt kategoriat ilmenivät kuudessa ulottuvuudessa, jotka kuvaavat ammattikorkeakouluopettajien käsitysten eroja suhteessa tutkittavaan ilmiöön opettajan, työyhteisön, johtamisen, organisaation, työelämän sekä tulevaisuuden yhteiskunnan näkökulmasta.
Näin laajaa uutta teoreettista tietoa luovaa ammattikorkeakouluopettajien resilienssi-käsityksiin keskittynyttä tutkimusta ei Suomessa ole aiemmin tehty. Tutkimustuloksena muodostunut tulosavaruus, kuvauskategoriajärjestelmä, tuottaa uutta tietoa ammattikorkeakouluopettajien käsityksistä resilienssiä edistävistä ja haastavista tekijöistä. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää ammattikorkeakouluopettajien resilienssin tukemiseen, sillä tutkimus tunnistaa laadullisesti erilaisia ja loogisesti toisiinsa liittyviä tapoja käsittää, kokea tai ymmärtää resilienssiä edistäviä ja haastavia tekijöitä. Tämä tutkimus avaa ammattikorkeakouluopettajien näkökulmaa muuttuvan korkeakoulutuksen kentällä. Saadun tiedon avulla voidaan paremmin valmistautua organisaatiotason muutoksiin siten, että huomioidaan yksittäisten opettajien resilienssi. Tutkimustulokset antavat välineitä niin opettajille reflektoida omaa työtään kuin korkeakoulujen johdolle mahdollisuuden ymmärtää opettajien kokemuksia ja käsityksiä syvällisemmin.Teachers in Finnish Universities of Applied Sciences (UAS) work in a world of constant change. What drives them to move forward in their work? This study examined the conceptions and experiences of resilience of UAS teachers. The core of the study was the concept of resilience, which is understood as individual’s ability to adapt, even grow in the face of challenging experiences and to harness their personal resources as part of the coping process. Resilience can be regarded to be related to the teacher’s ability to cope at work in various situations. It is influenced by factors such as the teacher’s individual characteristics, age, experience, resources, and the environment in which they work. The aim of this study was to provide information on the resilience of UAS teachers, which has so far been little studied in Finland and internationally. The research question was: What are the different conceptions that University of Applied Sciences teachers have about factors that promote and challenge resilience?
The research data consisted of a questionnaire (n = 95) and interviews (n = 12) concerning UAS teachers. The methodological approach was phenomenographic, and the context of the study was one Finnish University of Applied Sciences. Phenomenography is suitable for describing variations in teachers’ conceptions and the phenomenon studied, as well as for observing different conceptions collectively. The outcome presented four categories describing promoting and challenging factors of resilience in UAS teachers’ work: 1) individual factors, 2) contextual factors, 3) teachers' daily work and 4) professional factors. These conceptions differed from each other in six dimensions: teacher, work community, management, organization, work life, and future society.
Such extensive new theoretical research focusing on UAS teachers’ conceptions of resilience has not been conducted in Finland before. The outcome space, the descriptive category system, provides new insights into UAS teachers’ conceptions of resilience promoters and challengers. The results can be used to support UAS teachers’ ability to cope at work, since the study identified qualitatively different and logically related ways of experiencing or understanding the factors of resilience. This study widens the perspective of UAS teachers in a changing field of higher education and helps better prepare for organizational change by considering individual teachers’ resilience. Further, the study provides tools for both teachers to reflect on their work and for UAS management to more deeply understand teachers’ conceptions and experiences more deeply.ei tietoa saavutettavuudest
Kuinka nuorisorikollisuuteen puututaan? : kuvaileva kirjallisuuskatsaus nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisystä erityisesti sosiaalityön näkökulmasta
Full text linkTässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, millaiset tekijät ovat merkityksellisiä nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisyssä aiempien tutkimusten perusteella. Erityisesti tarkastellaan ennaltaehkäiseviä keinoja, joita on tunnistettu aikaisemmassa tutkimuksessa, sekä sosiaalityön näkökulmaa näihin keinoihin.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu nuorisorikollisuuden käsitteeseen sekä sosiaalisen kontrollin ja sosiaalisen pääoman teorioihin. Tutkimuksessa fokusoidutaan erityisesti siihen, millaiset tekijät sosiaalisen kontrollin, sosiaalisen pääoman ja sosiaalityön näkökulmasta näyttäytyvät merkityksellisinä nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisyssä. Tutkimus on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jossa aineistona on 12 vertaisarvioitua artikkelia ja 2 väitöskirjaa, jotka on analysoitu sisällönanalyysillä.
Analyysin pohjalta tutkimuksen tulokset jäsennettiin viiteen teemaan: Nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisyn keinot, Sosiaalinen pääoma ja nuorisorikollisuus, Sosiaalinen kontrolli ja nuorisorikollisuus, Sosiaalityön rooli nuorisorikollisuuden ehkäisyssä ja Rakenteelliset tekijät ja nuorisorikollisuus. Tutkimus tarjoaa kattavan kuvan niistä menetelmistä ja lähestymistavoista, jotka edistävät nuorten hyvinvointia ja vähentävät rikolliseen käyttäytymiseen liittyviä riskejä. Nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisy vaatii laajaa lähestymistapaa, jossa huomioidaan sekä yksilölliset että yhteiskunnalliset tekijät. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että sosiaalityöntekijöiden rooli on keskeinen nuorisorikollisuuden ehkäisyssä. Sosiaalityön rooli nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisyssä on monivaiheinen ja vaatii syvällistä asiantuntemusta, joka kattaa niin yksilötason kuin yhteiskunnalliset rakenteet. Sosiaalityöntekijät eivät ainoastaan tarjoa tukea nuorille, vaan toimivat myös linkkeinä yhteiskunnan eri toimijoiden välillä edistäen moniammatillista yhteistyötä, joka on keskeistä nuorten tukemisessa. Erityisesti varhainen puuttuminen nuorten ongelmiin, kuten mielenterveysongelmiin ja päihteiden käyttöön, on merkityksellistä. Tämä varhainen tuki voi estää nuorten ajautumista rikolliselle polulle, mutta yksilöllinen tuki ei yksin riitä – myös yhteiskunnalliset ja rakenteelliset tekijät, kuten koulutuksen ja perhesuhteiden tarjoama tuki, ovat keskeisessä roolissa
Perusoikeuksien ja politiikan puristuksissa: tutkielma hyvinvointialueiden itsehallinnon laajuudesta
No full textTämän tutkielman ytimessä on hyvinvointialueiden itsehallinto, sen laajuus ja rajat. Tarkoituksena on tutkia sitä, missä määrin sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän toiminnan turvaamisella ja julkisen talouden säästötavoitteilla voidaan perustella sellaisia lainsäädännöllisiä ratkaisuja ja toimia, jotka rajoittavat hyvinvointialueiden perustuslaissa suojattua itsehallintoa. Tutkimuskysymystä lähestytään sekä lainopin että empiirisen oikeustutkimuksen metodein.
Hyvinvointialueiden perustaminen merkitsi päätöstä liki koko 2000-luvun valmistelussa olleelle sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistukselle. Hyvinvointialueuudistus on ennen muuta poliittinen projekti, jonka tavoitteina on muun muassa hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen, laadukkaiden ja yhdenvertaisten palveluiden turvaaminen sekä julkisen talouden kustannusten hillitseminen. Itsehallinnollisten alueiden perustamisesta seurannut kansanvaltaisuuden lisääntyminen oli sen sijaan uudistuksen sivutuote, jolla pyrittiin kompensoimaan järjestämisvastuun siirtymistä kunnilta ylemmälle tasolle.
Tulosten perusteella alueellinen itsehallinto muotoutuu normien, käytäntöjen ja useiden toimijoiden muodostamalla kentällä. Hyvinvointialueiden alueelliselle itsehallinnolle on kuitenkin annettu sellainen normatiivinen sisältö, joka johtaa huomattavan kapeaan itsehallintoon. Mallia ei voida pitää ihanteellisena. Tutkielmassa syyksi esitetään perusoikeuksien turvaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen läpivientiin liittyvä poliittinen paine.
Alueelliseen itsehallintoon kajoamista analysoidaan valtiosääntöisen managerialismin ja taloudellistumisen kautta. Hallitusten esitysten sekä perustuslakivaliokunnan lausuntojen analyysi osoittaa, että alueellista itsehallintoa rajoitettaessa talous- ja finanssipoliittiset tavoitteet ja argumentit ovat saaneet etusijan suhteessa perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvoitteeseen. Itsehallintoon kajoamisen sallittavuutta arvioidaan itsehallinnon tyhjäksi tekemisen kiellon ja olennaisuuskriteerin kautta. Kynnys sille, että lakiehdotuksen katsottaisiin loukkaavan hyvinvointialueiden alueellista itsehallintoa, nousee melkoisen korkealle.
Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että sosiaali- ja terveysjärjestelmän ja julkisen talouden kestävyyteen liittyvät tavoitteet sallivat hyvinkin syvällisen itsehallinnon rajoittamisen, jopa kaikista keskeisimmän tekijän eli demokraattisuuden suunnassa. Sikäli kuin alueelliselle itsehallinnolle voidaan määrittää kajoamaton ydinalue, tulosten perusteella se on erittäin kapea-alainen ja rajoiltaan epämääräinen
Ruokalähettien työoikeudellinen asema Suomen oikeuskäytännössä 2020-luvulla
Full text linkSuomessa työsuhde on määritelty työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 1 §:ssä, jonka mukaan työsopimuslakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Ruokalähettien työoikeudellinen asema määritellään suhteessa näihin tunnusmerkkeihin (työsopimus, henkilökohtainen sitoutuminen työhön, työnantajan lukuun, johdon ja valvonnan alaisuus, vastikkeellisuus) ja kaikkien edellä mainittujen viiden perustunnusmerkin tulee toteutua, jotta kyseessä olisi työsuhde. Tutkimuksessa tutkitaan lainopin metodin avulla, miten perustunnusmerkkien toteutumista on arvioitu Suomessa ruokalähettien työoikeudellista asemaa koskevassa oikeuskäytännössä. Arviointia ovat vaatineet erityisesti työn valvonta- ja johto-oikeus eli direktio-oikeus sekä henkilökohtainen sitoutuminen työntekoon.
Työsuhteen tunnusmerkkien toteutumista ei ole arvioitu johdonmukaisesti ruokalähettejä koskevassa oikeuskäytännössä, mutta jokaisen tapauksen yksityiskohdilla on ollut merkittävä vaikutus tunnusmerkkien arviointiin. Ruokalähettien työoikeudellista asemaa koskevaa oikeuskäytäntöä tarkastelemalla selviää, että vakuutusoikeuden mukaan sijaisen käyttö ilman ehtoja kumoaa henkilökohtaisen sitoutumisen työntekoon. Kuitenkaan tätä linjaa ei ole noudatettu alemmassa muutoksenhakuelimessä. Direktio-oikeuden osalta oikeuskäytännössä on kahdenlaisia tulkintoja: hallinto-oikeus on katsonut, että jos alustan luomaa mahdollisuutta käyttää johto- ja valvontaoikeutta ei tosiasiallisesti käytetä, ei direktio-oikeus toteudu. Vakuutusoikeuden tulkintojen mukaan alustan kautta harjoitetaan työnjohto- ja valvontaoikeutta.
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2024/2831 työehtojen ja työolojen parantamisesta alustatyössä (alustatyödirektiivi) julkaistiin Euroopan unionin lehdessä 11.11.2024, jonka jälkeen jäsenvaltioilla on kaksi vuotta aikaa saattaa direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöään. Koska direktiivi ei määrittele alustatyöntekijälle kriteerejä, vaan viittaa kansalliseen määritelmään, se ei suoraan selvennä oikeustilaa Suomessa. Alustatyödirektiivi velvoittaa jäsenvaltiot säätämään työsuhdeolettamasta, jonka vuoksi alustatyödirektiivin vaikutus ruokalähettien asemaan riippuu siitä, miten alustatyödirektiivi implementoidaan Suomen lainsäädäntöön. Työ- ja elinkeinoministeriö on todennut, että alustatyödirektiivi vaatii uutta lainsäädäntöä Suomessa, mutta mitään hallituksen esitystä tai ehdotusta hallituksen esitykseksi ei ole vielä annettu
Hyvinvoinnin haasteet ja hyvinvointia tukevat resurssit yksinäisyyttä kokeneiden kirjoitelmissa
Full text linkTutkielmassa tarkasteltiin yksinäisyyttä kokeneiden hyvinvoinnin haasteita ja hyvinvointia tukevia resursseja. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia hyvinvoinnin haasteita yksinäisiksi identifioituvat kokevat, ja millaiset resurssit tukevat yksinäisyyttä kokevien hyvinvointia. Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Tutkielman aineiston muodostivat 36 kirjoitelmaa, jotka kuuluvat yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston ”Yksinäinen – yhdessä ja erikseen 2020–2021” -aineistoon. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostettiin Erik Allardtin hyvinvointiteoriasta sekä Tuula Helnen ja Tuuli Hirvilammin kestävän hyvinvoinnin teoriasta.
Aineiston analyysin pohjalta yksinäisyyttä kokeneiden hyvinvoinnin haasteet muodostivat kolme yläluokkaa: psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin haasteet, sosiaalisen hyvinvoinnin haasteet sekä itsensä toteuttamisen ja toimimisen haasteet. Yksinäisiksi identifioituvat ihmiset kokivat erilaisia kielteisiä tunnekokemuksia kuten surua, mielenterveyden - ja toimintakyvyn haasteita, ulkopuolisuutta sekä itsetuntoon ja toimijuuteen liittyviä haasteita. Yksinäisyyttä kokeneiden hyvinvoinnin resurssit muodostivat vastaavat kolme yläluokkaa, jotka liittyivät psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, sosiaaliseen hyvinvointiin sekä itsensä toteuttamiseen ja merkitykselliseen tekemiseen. Keskeisiä yksinäisyyttä kokeneiden hyvinvointia tukevia tekijöitä olivat yhteydenpito läheisiin, yhteenkuuluvuuden kokemus, harrastukset sekä luontosuhteen ylläpitäminen.
Tutkielmani tulokset vahvistivat aiempien tutkimusten tuloksia liittyen yksinäisyyttä kokeneiden hyvinvointiin. Tutkielman tulosten mukaan yksinäisyys haastaa erityisesti psyykkistä hyvinvointia. Yksinäisyyttä kokeneiden hyvinvointia puolestaan tukevat erityisesti sosiaaliset suhteet sekä luonnossa oleminen ja muu merkityksellisenä koettu tekeminen. Hyvinvointiteorioihin suhteutettuna tulokset ilmentävät hyvinvoinnin ulottuvuuksien limittäisyyttä sekä hyvinvoinnin kokonaisvaltaisuutta ja relationaalisuutta
Häiritsevä, tavoiteltu ja kaipaava erottuminen : narratiivinen tutkimus toiseuksien monimuotoisuudesta ja purkamisesta koulukokemuksissa
Full text linkYhdenvertaisuus, kuten myös syrjintä, ovat keskeisiä puheenaiheita demokraattisessa yhteiskunnassa, mutta yhtä lailla ne puhuttavat koulua koskevissa keskusteluissa. Tämän tutkimuksen lähtökohta ja fokus on koulussa. Koulu on väistämätön sosiaalinen tila, jossa kohtaamiset synnyttävät niin toiseuden ja kuulumattomuuden kuin mukaan kuulumisen ja hyväksynnän kokemusta ja näillä on merkittävä vaikutus hyvinvointiin.
Tutkimuksessani tutkin aikuisten koulumuistoihin sijoittuvia toiseuden kokemuksia. Tarkastelen sitä, miten toiseus eri vuorovaikutusyhteyksissä koulumaailmassa ilmenee ja rakentuu ja sitä, miten toiseutta koulun kohtaamisissa voidaan purkaa. Toiseuden kokemuksen kirjon kautta luon myös kuvaa tärkeistä koulukasvatuksen tavoitteista: kuulumisesta ja yhdenvertaisuudesta. Tutkimukseni tarkoitus on lisätä ymmärrystä toiseuden kokemuksista koulussa. Tutkimukseni pääkysymys on: Miten toiseus ilmenee koulussa aikuisten koulukokemuksia käsittelevissä kertomuksissa? Tätä kysymystä lähestyn kahdella tarkentavalla alakysymyksellä tekijöistä, jotka rakentavat ja vahvistavat toiseuden kokemusta sekä toivotusti ja koetusti purkavat toiseutta koulussa. Omakohtaista toiseuden rakentumista ja purkamista koulussa ei ole juurikaan aiemmin tutkittu ja ylipäänsä monimuotoista toiseuden kirjoa koulussa käsittelevä tutkimus on hyvin vähäistä.
Tutkimukseni on narratiivinen. Aineistoni koostuu 26 kirjoitetusta ja/tai puhutusta kertomuksesta, jotka keräsin Avoimen yliopiston luennolla sekä jakamalla kirjoituspyyntöä Facebookissa. Tutkimushenkilöt olivat iältään 19–57 vuoden väliltä toiseuskertomuksia kirjoittaessaan. Tutkittavista 21 oli naisia, miehiä oli 4 ja muun sukupuolisia 1. Analysoin tutkimukseni käyttäen temaattista analyysiä narratiivien analyysinä. Tässä narratiivien analyysissä luomieni teemojen pohjalta loin neljä toiseuskertomustyyppiä typologian avulla, jossa ulottuvuuksina olivat toiseuden kokemuksen kielteinen ja myönteinen rakentuminen sekä toiseuden rakentajana minä itse ja toiset ihmiset.
Tutkimustulosten mukaan toiseus on kielteistä, myönteistä tai ristiriitaista kokemusta. Se ilmenee koulussa vahvimmin häiritsevänä erottumisena oletuksenkaltaisesta yksilöstä. Se ilmenee myös tavoiteltuna, itse valittuna erottautumisena niistä, jotka voidaan luokitella tavallisiksi. Joskus toiseuden kokemus syntyy silloin, kun ei halua erottua muita parempana tai ei voi täyttää sitä myönteistä odotusta, joka itseen kohdistuu. Tutkimukseni kertoo hallitsevasti siitä, miten tietyt ulkoiset piirteet, sisäiset ominaisuudet, vääränlaisena koettu oleminen ja käytös sekä poikkeavat perhetaustat muodostuvat toisia häiritseviksi asioiksi. Toiseus rakentuu erilaisissa arvioinneissa ja erotteluissa koulun sosiaalisissa tilanteissa sanoin, teoin ja elein ja sitä tuottavat niin opettaja kuin muut oppilaat, mutta toiseus rakentuu myös vertailevassa hiljaisessa vaikutussuhteessa muihin, jossa oma poikkeavuus havaitaan. Tutkimukseni piirtää ihanneihmisen kuvaa ja kertoo siitä oletuksesta, millainen lapsen ja nuoren tulisi olla tullakseen hyväksytyksi oppilaana ja vertaisena. Toiseus ilmenee myös kaipauksena sellaisiin kohtaamisiin, joissa voi kokea tulevansa hyväksytyksi omana itsenä.
Tutkimus antaa näkökulmaa ja vahvistaa aikaisempaa tutkimustietoa lasten ja nuorten kohtaamiseen koulussa. Tulosten perusteella oppilaan kohtaamisen tapoihin ja toiseuden kokemusta tuottaviin rakenteisiin tulisi koulussa kiinnittää huomiota. Tutkimukseni kertomukset avaavat toiseuden kokemusta, sen syntymekanismia sekä purkamista edistäviä kohtaamisen tapoja. Pyrin tutkimuksessani osaltani palauttamaan inkluusiosta käytävää keskustelua lähemmäksi sen eettistä perustaa. Tutkimuksellani haluan osoittaa, että inkluusio tulisi ymmärtää ennemminkin asenteena ja suhtautumistapana kuin oppilaan sijoittamiseen ja ryhmittelyyn liittyvänä käytännöllisenä kysymyksenä. Inkluusio tulisi nähdä jokaisen, ei ainoastaan tuen tarpeisen, oppilaan oikeutena olla omana itsenään ominaisuuksineen, piirteineen ja taustoineen osa kaikille yhteistä koulua, sitä koulua, jota hän käy.Equality as well as exclusion are topical issues of debate in a democratic society but also concern schools. The school is the starting point and focus of this study. The school is an inescapable social space where encounters between people provide them with experiences of otherness and exclusion, and of acceptance and inclusion. These experiences have a significant impact on well-being.
In my research, I explored the experiences of otherness in adults’ school-related memories. I examined how otherness was manifested and constructed in different contexts of interaction in the school and how otherness could be dismantled in school encounters. Through the various experiences of otherness, I also created a picture of the important goals of education: belonging and equality.
The purpose of my research was to increase understanding of how people experience otherness in school. The main research question of my research was: How does otherness manifest itself in adults’ narratives about their school experiences? I approached this question with two sub-questions about the factors that constructed and reinforced the experience of otherness and the factors that dismantled the experience of otherness at school in a desirable manner. The previous research on the construction and dismantling of perceived otherness at school is scarce. In general, there is very little research on the multiplicity of otherness at school.
This was a narrative research. The data consisted of altogether 26 written and spoken narratives, which I collected during an Open University lecture among adult students and by sharing a writing request on Facebook. At the time of data collection, the age range of the participants was between 19-57 years, 21 women, 4 men, 1 other gender. I used the thematic analysis for analyzing the narratives. This was followed by the narrative analysis, with which I created four types of narratives of otherness. The types were introduced in the form of a typology that consisted of the dimension between the negative and positive experience of otherness and the other dimension between myself as and other people creating the experience of otherness.
The findings showed that otherness can be a negative, positive and contradictory experience. It was most strongly expressed in school by disturbingly standing out from the mainstreaming student population. Otherness also manifested itself as aspirational and self-selected separation from those who the research participant perceived as normal. Sometimes the experience of otherness arose when they did not want to distinguish themselves as better than others or could not meet the positive expectations set by others for them. Mostly my research described how the research participants’ certain external traits, internal characteristics, perceived inferiority and behaviors, and deviant family backgrounds disturbed the others. Otherness was constructed through various judgements and distinctions within interactions through words, actions and gestures, and was produced by both teachers and other students. However, it was also constructed by the research participants when they compared themselves with others and perceived their own deviance.
My research drew a picture of the ideal person and the assumption of what a child and young person should be like in order to be accepted as a student and a peer. Otherness was also expressed as a longing for encounters in which one can feel accepted as oneself.
The study provided new perspectives and confirmed previous research on how to encounter children and young people in school. The results suggested that more attention should be paid to the ways in which students encounter each other and to the structures that generate the experience of otherness in school. The narratives in my study revealed the experience of otherness, and the mechanisms of its emergence and dissolution. In my research I aim to bring the debate on inclusion closer to its ethical basis. My research illustrates that inclusion should be understood as an attitude and approach rather than as a practical issue of student placement and grouping. Inclusion should be seen as the right of every student, not just those with special needs, and the student’s right to be part of a school that is common to all and the school they attend with their own characteristics, traits and backgrounds.ei tietoa saavutettavuudest
Mikä on osakeyhtiön etu muuttuvassa toimintaympäristössä?
Full text linkOsakeyhtiölaissa ei ole määritelty mitä osakeyhtiön edulla tarkoitetaan. Suomen yhtiöoikeudellisessa kontekstissa osakeyhtiön edun on ymmärretty pitkälti tarkoittavan osakkeenomistajien etua, sillä osakeyhtiölain muotoiluun ovat vaikuttaneet osakkeenomistajakeskeinen ajattelu ja sopimusvapaus. Osakeyhtiölain näkökulmasta osakeyhtiön etua tulee tulkita yhdessä yhtiön toiminnan tarkoituksen kanssa eli pääsääntöisesti voitontuottamistarkoituksen ja yhtiön jatkuvuuden kanssa. Yhteiskuntavastuuta koskeva sääntely on aikaisemmin pitkälti perustunut itsesääntelyyn, mutta 2020-luvulla – osana Euroopan unionin vihreän kehityksen ohjelmaa - yhteiskuntavastuu on oikeudellistunut kestävyys- ja yritysvastuudirektiivin hyväksymisten myötä, tuoden aikaisemman vapaaehtoisen sääntelyn velvoittavaksi direktiivien soveltamisalaan kuuluville yhtiöille.
Tutkielmassa pyritään vastaamaan kysymykseen siitä mikä on osakeyhtiön etu yhteiskuntavastuun oikeudellistuessa. Tutkimuskysymyksen osalta keskiössä on, tarkoitetaanko osakeyhtiön edulla nykypäivänä monipäämääräisempää toimintaa kuin perinteistä voiton tuottamista osakkeenomistajille. Tutkielmassa käsitellään ensimmäiseksi osakeyhtiön etua osakeyhtiölain näkökulmasta. Tarkastelun keskiössä on osakeyhtiölain yleiset periaatteet, joista tarkemmin käsitellään erityisesti yhtiön toiminnan tarkoituksen merkityssisältöä, yhtiön toiminnan jatkuvuutta ja yhtiön johdon fidusiaarisia velvollisuuksia. Toisena tutkimuskysymyksenä tarkastellaan osakeyhtiön etua yhteiskuntavastuun näkökulmasta, jonka osalta on olennaista tarkastella mitä yhteiskuntavastuulla tarkoitetaan, mistä yhteiskuntavastuuta koskeva sääntely koostuu ja kuinka yhteiskuntavastuu ja osakeyhtiölaki ovat keskenään yhteydessä. Sääntelyn osalta keskiössä on kestävyysraportointi- ja yritysvastuudirektiivi sekä osakeyhtiön edun määrittelemisessä on hyödynnetty sidosryhmälähtöisiä teorioita. Lopuksi pyrin vastaamaan mitä osakeyhtiön edulla tarkoitetaan yhteiskuntavastuun oikeudellistuessa ja missä määrin osakeyhtiön johto voi ottaa yhteiskuntavastuun huomioon edistäessään osakeyhtiön etua.
Tulkintani mukaan osakeyhtiön johdon tulee pääsäännön mukaisesti - osakeyhtiön etua edistääkseen – pyrkiä voiton tuottamiseen osakkeenomistajille. Voiton tuottaminen ja yhtiön jatkuvuuden edistäminen edellyttävät, että osakeyhtiön johto huomioi yhtiön toimintaympäristön ja toimii yhteiskuntavastuun eri osa-alueet huomioiden kestävällä tavalla, sillä muuten yhtiön voiton tuottaminen voi heikentyä samalla vaarantaen yhtiön toiminnan jatkuvuuden. Tulkintani mukaan yhteiskuntavastuun oikeudellistumisen myötä yhtiön johto kykenee edistämään yhteiskuntavastuuta osana voitontuottamistarkoitusta strategisena valintana, jossa voitontuottamistarkoitus on normatiivisena päämääränä ja jonka saavuttaminen edellyttää johdolta yhteiskuntavastuullisia liiketoimintapäätöksiä taatakseen yhtiön toiminnan jatkuvuuden. Yhteiskuntavastuun oikeudellistuminen tulee todennäköisesti tulevaisuudessa kiihtymään, joka osaltaan tulee entisestään muovaamaan osakeyhtiön edun ja yhteiskuntavastuun merkityssisältöjä
Toisessa valtiossa hankitun todisteen lainvastaisuuden arviointi ja hyödyntämiskäytäntö salattujen viestintäpalveluiden kontekstissa
No full textTutkielmassa tarkastellaan todisteiden hankkimismenettelyn lainvastaisuuden arviointia tilanteissa, joissa todiste on saatu toisen valtion viranomaisen suorittaman tutkintatoimen yhteydessä. Keskiössä on kysymys siitä, mitä lakia lainvastaisuuden arvioinnissa sovelletaan, mikä on lainvastaisesti hankitun todisteen merkityssisältö ja millä edellytyksillä tällaisia todisteita voidaan hyödyntää rikosprosessissa Suomessa. Tutkielma pohjautuu oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 17:25.3:n hyödyntämiskiellon yleissäännökseen.
Tutkielma on prosessioikeudellinen ja sen pääasiallinen menetelmä on lainoppi. Kokonaiskuvaa syvennetään oikeusvertailevin osioin. Aineistona hyödynnetään kansallista lainsäädäntöä ja lainvalmisteluaineistoa, Suomea sitovia kansainvälisiä sopimuksia, oikeuskirjallisuutta sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Merkittävän osan aineistosta muodostavat kansalliset tuomioistuinratkaisut. Erityisen painoarvon saa korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2023:14.
Lainvastaisesti hankitun todisteen hyödyntämiskieltoarviointi pohjautuu yksityisen ja julkisen intressin väliselle punninnalle. Yhtäältä kyse on yksilön oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja yksityiselämän suojaan, toisaalta yhteiskunnan intressistä rikosvastuun toteuttamiseen ja aineellisen totuuden saavuttamiseen. Pääsäännön mukaan myös lainvastaisesti hankittua todistetta saa hyödyntää näyttönä, ellei sen käyttö vaaranna oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista.
Tutkielmassa todetaan, että lainvastaisuutta ja lainvastaisuuden arviointiin sovellettavaa lakia on arvioitu oikeuskäytännössä eri tavoin. Johtopäätöksenä tutkielmassa esitetään, että salatuista viestipalveluista saatujen todisteiden hyödyntäminen on oikeuskäytännössämme sallittu hankkimismenettelyn lainvastaisuudesta riippumatta. Käytäntömme noudattelee myös yleisesti Euroopan tasolla omaksuttua linjaa. Siitä huolimatta – tai ehkä juuri siitä syystä – käytäntö herättää perusteltuja huolenaiheita oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuusvaatimuksen merkityksestä tulevaisuudessa