Taideyliopisto: Taju
Not a member yet
5000 research outputs found
Sort by
Orkestraalisen pelimusiikin soitintaminen uruille
No full textKirjallinen työni on autoetnografinen tutkimus orkestraalisen pelimusiikin soitintamisesta uruille. Työtäni
varten soitinsin orkestraalisen pelimusiikkiteoksen "World of Warcraftin" osat “March” from Wrath of the
Lich King" ja "Lament of the Highborne". Tutkimuskysymykseni on: millaisia haasteita orkestraalisen
pelimusiikin soitintamisessa uruille tulee vastaan?
Johdannossa selitän muun muassa, miksi päädyin tällaiseen aiheeseen. Tausta-osiossa aloitan kertomalla
orkesteriteosten soitintamisesta ja sovittamisesta uruille yleensä. Avaan pelimusiikin historiaa ja roolia
massiivimoninpelattavissa verkkoroolipeleissä. Kerron myös musiikin tekijänoikeudesta ja käyttöluvasta
sekä siteeraamisesta. Aineisto ja menetelmät -luvussa kerron käyttämistäni musiikkimateriaaleista,
soittimesta ja autoetnografiasta tutkimusmenetelmänä. Leipätekstissä kuvaan prosessiani musiikin
käyttöluvan hakemisesta soitinnuksen valmistumiseen. Reflektointi-otsikoiden alla arvioin ja pohdin
prosessien sisältöä. Johtopäätöksissä vastaan tutkimuskysymykseeni ja kerron mahdollisesta
jatkotutkimuskohteesta.
Työni lopussa on lähteet ja liite käyttämieni urkujen dispositiosta
Ensiaskeleet kohti seurakunnan lapsikuorotoimintaa
No full textTutkielman tarkoitus on selvittää, mitä mahdollisia esteitä seurakunnan lapsikuoron perustamiselle on ja miten esteistä voidaan päästä yli. Lisäksi tutkielmalla halutaan selvittää Turun arkkihiippakunnan seurakuntien lapsikuorojen lukumäärää sekä muun musiikkikasvatustoiminnan laajuutta. Tulosten perusteella on laadittu ensiaskeleet, joiden avulla seurakunnan lapsikuoro perustetaan. Tutkimus on tehty yhteistyössä Kirkkomusiikkiliiton kanssa, ja tulosten avulla on myös tehty ehdotus Kirkkomusiikkiliiton roolista seurakunnan lapsikuorojen toiminnan mahdollistajana.
Tutkimus toteutettiin anonyyminä kyselytutkimuksena Turun arkkihiippakunnan seurakunnissa. Lisäksi tutkimusta varten on haastateltu asiantuntijaroolissa Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kanttoria ja Lapsi- ja nuorisokuoronjohtajan ABC-kirjan kirjoittanutta Ismo Savimäkeä. Haastattelun ohessa tutkimusta varten käytiin seuraamassa Savimäen käyntiä koulussa, jonka aikana seurakunnan lapsikuoroon rekrytoitiin laulajia.
Tutkimustulosten perusteella haasteellisinta seurakunnan lapsikuoron perustamisessa ovat laulajien vähyys, laulajien sitouttaminen sekä resurssipula. Koulun ja seurakunnan lapsikuoron suhde on tutkimuksen perusteella avainasemassa laulajien saamisessa kuoroon. Toisaalta tutkimus osoitti kouluyhteistyön mahdollisuuksien olevan epäselvät.
Tutkimus osoitti lisäksi johtajalla olevan valtava merkitys kuoron perustamisessa ja ylläpidossa. Johtajan seurakunnalta saamalta resurssit ja arvostus ovat seurakunnan lapsikuoron mahdollistajia.
Lisäksi tutkimus herätti kysymyksen kanttorien laskevan työmotivaation ja heidän kokeman arvostuksen vaikutuksesta toisiinsa. Jatkotutkimuskohteena voisikin olla kirkon strategian ja musiikin suhteen tarkastelu sekä musiikin rooli kirkon strategian implementoijana
Stupidus floppaa : plörinäksi meno klovnin ponnahduslautana
No full textOpinnäytetyöni sijoittuu teatteriklovnerian kontekstiin, ja tässä työssä syvennyn erityisesti floppiin. Floppi on klovnin moka tai väärinymmärrys, josta avautuu mahdollisuus leikkiä ja yllättyä. Flopin voi nähdä klovnin ja yleisön välisen suhteen lähtökohtana. Voi myös ajatella, että klovni itsessään on kävelevä floppi. Minua kiinnostaa, mikä erottaa flopin suoraviivaisesta epäonnistumisesta, ja mitä klovni itse voi tehdä ylläpitääkseen leikkisää suhdetta floppiin?
Työ koostuu kahdesta osasta: kirjallisesta tutkielmasta sekä taiteellis-pedagogisesta käytännön osasta. Sen lopputulokseksi muodostui teatteriklovneriaesitys Lehdistötilaisuus. Toimin siinä taiteellis-pedagogisen prosessin ja klovneriaesityksen ohjaajana.
Kirjallisessa opinnäytteessäni syvennyn klovneriaan ja floppiin sekä reflektoin omaa työskentelyäni. Aluksi esittelen työskentelyotteita, joissa voi nähdä samankaltaisuutta oman toimintani kanssa. Näitä ovat: taiteellinen tutkimus, taiteellis-pedagoginen ja narratiivinen lähestymistapa sekä autoetnografia. Esittelen länsimaisen klovnerian historiaa ja hahmottelen klovnerista ihmiskäsitystä ja maailmasuhdetta. Hahmottelemani klovnerinen ihmiskäsitys nojautuu klovnin arkkityyppiin – siis naiviin tyhmyriin, joka ei suoriudu elämän asettamista vaatimuksista. Klovnerisen ihmiskuvan kautta ihminen näyttäytyy lähtökohtaisesti rakastettavana ja epätäydellisenä typeryksenä, klovnina. Ajatus perustuu olettamukseen, että jokaisen ihmisen sisällä lymyilee potentiaalinen klovni. Arkielämässä usein piilotamme tämän osan itsestämme, ettemme joutuisi vaikeuksiin. Klovnerian kautta on mahdollista vapauttaa tätä puolta itsessämme. Klovnerinen maailmasuhde kumpuaa suorasta ja intensiivisestä, nyt-hetkessä tapahtuvasta vuorovaikutuksesta. Klovnin suhde maailmaan on pohjimmiltaan toiveikas, rakastava ja hyväksyvä. Flopin ja epäonnistumisen vuoksi klovni ja klovneria kytkeytyvät myös häpeään. Näitä aiheita käsittelen opinnäytteessäni.
Klovnin floppia käsittelen moniulotteisen aineiston kautta. Kyselytutkimuksella kerätyn aineiston kautta ääneen pääsee suomalaisia klovneja. Lisäksi hyödynnän aineistona omia kokemuksiani ja työpäiväkirjojeni muistiinpanoja. Aineiston perusteella voidaan todeta, että klovnit suhtautuivat floppiin leikkisästi ja innokkaasti. He kertoivat laveasti mehukkaista flopeistaan ja yllättävistä tilanteista, joihin olivat joutuneet. Julki tuli myös kertomuksia piinaavista esiintymistilanteista. Sen sijaan suoraviivaisista epäonnistumisen kokemuksistaan klovnit kertoivat yleisesti niukkasanaisesti. Niitä ei juuri haluttu muistella. Kävi myös ilmi, niin itsereflektion kuin aineiston pohjalta, että epäonnistumisen kokemukset klovnina voivat aiheuttaa häpeää. Tähän vaikuttanee klovnipersoonan sijaitseminen hyvin lähellä esiintyjän siviiliminää. Yksinkertaistettuna voisi sanoa, että klovnin ydin on esiintyjän minuudessa.
Reflektoin opinnäytteeni käytännön osaa taiteellis-pedagogisesta näkökulmasta. Analysoin prosessin etenemistä ja omaa toimintaani ohjaajana. Erityisesti yritän hahmottaa, miksi taiteellisen osan taiteellinen tutkimus jäi puolitiehen, ja miksi sen sijaan päädyimme kuin huomaamatta tekemään suoraviivaisesti teatteriklovneriaesitystä. Olen reflektoinut taiteellista prosessia myös yhdessä työryhmän kanssa, ja opinnäytteessä nostan näistä keskusteluista tärkeimpiä huomioita esiin
Fear, Coping and Peer Support in Male Dance Students’ Reflections
No full textThis chapter offers a compelling overview of male dance students’ predicaments of masculinity in Finland. The chapter provides a much-needed insight into fear, coping, and peer support in male dancing by focusing on young men’s gender-specific dance education experiences. While noting the value of gender-specific peer groups for boys in dance, the authors argue that such groups are not self-evidently safe enough to fully perform gender and sexuality without fear due to cis- and heteronormativity. Recommendations highlight gender-sensitive and inclusive teaching in dance schools as the first step in creating safer spaces for young people to be themselves and celebrate the choices they genuinely value
Professional education toward protean careers in music? Bigenerational Finnish composers’ pathways and livelihoods in changing ecosystems
No full textContemporary professional landscapes in classical music fields are rapidly changing and younger generations of musicians are confronting their creative careers, more often than not in connection to self-employment and freelancing. This narrative inquiry investigates the pathways and livelihoods of composers in a changing professional ecosystem through interviews with 10 bigenerational composers in Finland. The analysis is presented in three “factional stories,” in which the empirical material is crafted into “fictional form” by an anonymous first-person narrator. The stories depict how the secure, traditional careers of the older generation are found to be bound to traditional orchestras and ensembles, whereas the protean careers of the younger generation of composers involve passionate pathfinding amid pluralizing ecosystems, within but also beyond traditional contexts and through various collaborations. The younger composers are expanding significantly, or consciously distancing themselves from, the traditional model and values of a contemporary composer. Competition is found to be increasing and professional education described as too short and insufficient in its concentration on technique—this does not provide new understandings and skills beyond traditional composing craft needed for navigating the profession and securing livelihoods. Although similarities are found in the pathways of both composers’ generations, such as strong career callings and experiences of luck, the “struggle” for a composer to find a place in society is more strongly experienced by the younger generation, for which the development of an ongoing “learner identity” is required to embrace—and not resist—such a challenge. As a whole, the study provides a new understanding of composers’ pathfinding through changing ecosystems and suggests that traditional and protean music careers co-exist—even within a single person—while they can also be clearly separated from each other. The study informs higher music education programs in Western countries
Minä riitän : tutkimuksellinen ehdotukseni näyttelijäntyön opettamisesta kansanopiston teatterilinjalla
No full textTässä opinnäytetyössä sanallistan ajatuksiani näyttelijäntyön pedagogiikastani, josta käytän nimitystä MINÄ RIITÄN.
MINÄ RIITÄN on saanut alkunsa kokemuksistani näyttelijäntyön opiskelijana kahden eri kansanopiston näyttelijäntyön linjoilla. Pedagogiikkani muodostumiseen ovat vaikuttaneet myös opintoni teatteri-ilmaisun ohjaajana sekä maisteriopintoni Teatterikorkeakoulussa. Suoritin molemmat opetusharjoitteluni eri kansanopistoissa näyttelijäntyönlinjan opiskelijoiden kanssa, käytän jälkimmäistä opetusharjoittelua osana tätä opinnäytetyötä. Opetusharjoittelut toimivat ikään kuin kokeilualustana MINÄ RIITÄN -pedagogiikan rakentumisessa.
Aloitan tämän työn käymällä läpi kansanopistojen historiaa, kansanopistojen asemaa suhteessa teatterikenttään sekä kansanopistojen näyttelijäntyönlinjojen tarjontaa suhteessa toisiinsa.
Työni kolmas luku keskittyy MINÄ RIITÄN -kurssiin ja sen läpikäyntiin. Aloitan kolmannen luvun kartoittamalla näyttelijäntyön pedagogiaani. Tämän jälkeen käyn läpi arvoja, joiden varaan MINÄ RIITÄN -pedagogiikka rakentuu suhteessa näyttelijäntyön ja teatterin teoriaan. Seuraavaksi kerron MINÄ RIITÄN -kurssin suunnitelmasta, tavoitteista sekä kurssin toteutumisesta. Kerron käyttämistäni tutkimusmenetelmistä sekä niistä saamastani materiaalista. Lopuksi reflektoin omia kokemuksiani MINÄ RIITÄN -kurssista. Miten onnistuin asettamissani tavoitteissa ja miten kurssi mielestäni onnistui.
Työni neljännessä luvussa palaan pohtimaan johdannossa esittämiäni kysymyksiä, jotka ovat kulkeneet mukanani koko tämän opinnäytetyön kirjoittamisen ajan. Sanallistan mitä ajattelen kysymyksistä nyt ja miten niihin vastaisin nyt.
Työni viidennessä luvussa pohdin ajatuksiani suhteessa teatteriopettajan maisteriohjelman opintoihin. Avaan mitä ajattelen omasta opettajuudestani sekä sanallistan, minkälaisia suunnitelmia minulla on tulevaisuudessa.
Tämä työ on ensimmäinen yritys sanallistaa sitä, mitä ajattelen minun näyttelijäntyön pedagogiikkani olevan. MINÄ RIITÄN -kurssi oli ensimmäinen käytännössä suunnittelemani ja pitämäni näyttelijäntyön kurssi. Tämän työn loppupuolella kartoitan myös, mitä opin MINÄ RIITÄN -pedagogiikasta sekä siitä, miten MINÄ RIITÄN -pedagogiikka mielestäni toimi käytännössä.
Tässä työssä käytän erityisesti seuraavien henkilöiden ajatuksia: Konstantin Stanislavski, David Mamet, Judith Weston, Gert Biesta, Riitta Jaatinen, Heli Kauppila
Solmukat
No full textKuvataiteen maisterin opinnäytteeni koostuu tämän kirjallisen osan lisäksi taiteellisesta osasta, Solmukat-näyttelystä, joka oli esillä Kuvataideakatemian galleria Project Roomissa, Helsingissä 25.2. – 13.3.2022.
Solmukat, näyttelyn nimi, sai alkunsa alkukeväällä 2021 valmistuneiden maalausten silmukkamaisista pensselinvedoista. Seuraavan vuoden ajan Solmukat-teema maalauksissani jatkui, kasvoi ja lopulta ryhtyi kannattelemaan koko näyttelykokonaisuutta. Lopulta näyttely koostui maalauksista, mobileveistoksista sekä kolmiulotteisista kangasteoksista, jotka levittäytyivät galleriaan muodostaen tilallisen kokonaisuuden.
Tämän opinnäytteen kirjallisen osan kirjoittamistyön avulla olen yrittänyt hahmottaa itselleni omaan taiteelliseen työskentelyyni kietoutuvia keskeisimpiä teemoja. Kirjallisen työn rungon muodostavat maisteriopintojen aikana kirjoittamani kolme esseetä. Ensimmäisessä esseessä pohdin intuitiivista työskentelyprosessia ja intuition käsitteen taustoja. Toisessa esseessä kartoitan käsityön ja maalaustaiteen yhteenkietoutunutta historiaa, peilaan omaa työskentelyäni itseäni kiinnostaviin tekijöihin ja selvitän, miten kankaat, kuviot ja aistimuksellisuus liittyvät työskentelyyni. Kolmannessa esseessä avaan ajatteluni uusmaterialistisuutta, mobileveistosten muotojen syntyprosessia sekä mobileteosten tilallisuutta. Näiden kolmen tekstin lisäksi olen kirjoittanut opinnäytteen alkuun esittelyn, jossa valotan omaa taustaani kuvataiteilijana, sekä sen loppuun tekstin, jossa kerron Solmukat-näyttelyn rakentumisesta käytännössä sen teemojen, teosmateriaalien ja installoinnin kautta.
Kuvat Solmukat-näyttelyn teoksista sekä työskentelynprosessin ajalta levittäytyvät kirjalliseen osioon kauttaaltaan
Climbing a memory
No full textThis paper is the written component of my master thesis project, of which the artistic part was realized between Spring 2021 - Autumn 2022. In this text, I analyze the historical background of the project and give it context in the art and culture history field. In the text, I describe the methods of my artistic research and provide a broader perspective on the concepts and ideas which are implemented in my thesis work.
In the first part of the paper, I examine the relationship between art and body using examples from different performative practices situated on the border of merging life and art and using the artist’s body in the artwork. The chapter Art and Exertion compares art practice and the notion of practice in physical activities.
The second block, called Climbing and Memory, examines the connection between sport climbing and memory on different levels. While in the Personal Memories chapter, I pay attention to the symbolic meaning of climbing in the project. The next part Climbing as Healing analyzes the therapeutic role of climbing and bouldering practices in practical psychology and the treatment of depression. The structure of the paper is nonlinear, and there is a certain level of porosity between parts and chapters of the thesis. Some themes and topics emerge several times in different chapters to introduce the other points of view on the topic by writing about it in a different context. In that sense, the Zoomed-in World chapter combines the therapeutic and symbolic meaning of climbing with an analysis of the various manifestations of trauma in the physical world, in this case, the stone’s surface in the city and on the natural rock. The charge of meaning on the rock surface’s smallest detail in the mountains is compared with the importance of the cracks and pockmarks left by bombshells on Helsinkicity walls during WWII.
The following chapters Granite as Film and Memorial on top of Memorial, unfold these directions of thinking further by analyzing traces of bombings in the city as the vehicle for historical memory, comparing the traces of war with archival photographs and, in particular, the surface of the stone with the emulsion on the film in the photo camera. In Memorial on top of Memorial, I give different examples of memorial work with the traces of war in the city space drawing parallels between bombshell traces in Helsinki with the Sarajevo Roses in Bosnia and Herzegovina. The common theme of memory institutions interconnects the two chapters. The examples of artists, architects and city planners working with the memory of war in different cities such as London and Berlin, help to find the similarities and differences between different approaches and make the point about the role of damaged architecture in memorial culture described as an “ongoing struggle between remembering and forgetting”.
The cross-cutting theme of the paper is a relationship between the current war in Ukraine and the collective memory of WWII. The Foreword and Preface, as well as the final chapter, Where Have All the Flowers Gone, create a loop that lets the paper’s main idea surface - that there is no forgotten war in the past, and there is no war, which is somewhere far away. War is always here and now
