Taideyliopisto: Taju
Not a member yet
5000 research outputs found
Sort by
The politics of children's inclusion in Finnish music schools
No full textThe paradigmatic shift toward participatory governance in contemporary policy making has established public engagement as a fundamental principle of national strategies and policy frameworks across diverse contexts. Despite this strong national commitment to democratic values and participatory principles, children and young people are however frequently excluded from collaborative partner status in policy processes. This exclusion constitutes a critical contradiction between stated democratic principles and actual participatory practice within educational governance, where processes such as the national curriculum development are framed as collaborative efforts between the public administration and various stakeholders. This study addresses the identified disjuncture between policy aspirations and their practical realization by exploring children’s inclusion and policy co-construction in music school education as part of Basic Arts Education in Finland. Situated within the multidisciplinary field of child perspectives studies, this practitioner-inquiry employs methodological approaches from developmental work research and cultural-historical activity theory. Three central questions guided the research: How do children and young people co-construct music school practices when their agency and decision-making are supported by their teacher? What institutional dynamics and democratic possibilities emerge within such co-constructed policy processes? How does the co-construction of music school practices with students contribute to broader understandings of participatory governance and inclusion in music education?
The study's empirical material comprises multiple data sources generated during a twelve-month formative intervention conducted in two music schools. The intervention involved 25 music school students (ages 9–15) who planned and implemented their own projects in peer groups under the practitioner-researcher’s guidance. Video recordings of group lessons were supplemented by student interviews, student-teacher conversations conducted through a messaging application (WhatsApp), and a practitioner-researcher diary of the intervention process. The study incorporated music school policy review, including examination of national curricular frameworks and assessments. The analysis involved several iterative steps using diffractive methodology. Ethical protocols included securing informed consent from guardians and participating students.
The findings indicate that children's inclusion in music schools can be enhanced by supporting their agency through experiences of relevance, social connectedness, and ability to act. This requires attention to both individual skill development and horizontal and socio-spatial relationships within students' music-making, as their aspirations and agentic orientations are constituted through relational processes. Students' opportunities to influence significant matters revealed how individual needs are interconnected with social relationships, with music-focused classes providing important peer networks and social support. The analysis showed that enhancing inclusion requires not merely addressing access and representation but also reimagining the various conceptualizations and frameworks through which children and their musical learning are understood, managed, and administered. While music schools' historical mandates and institutional affiliations have reinforced linear progression expectations, structured according to professional study requirements, this study contends that policies formulated and enacted without children's direct participatory engagement render their experiences of inclusion increasingly arbitrary. Understanding student agency as an ecological achievement necessitates fundamental theoretical and practical reconsideration of how musical development is understood and facilitated in music education. As a whole, the study suggests that allowing children and young people to bring their perspectives to music education can restore art’s meaning-making capacity to fundamental questions of human and social existence.Osallistava hallinto ja julkisten palvelujen yhteiskehittäminen ovat vakiinnuttaneet kansalaisten osallistumisen kansallisten strategioiden ja politiikkikehysten lähtökohdaksi moninaisissa konteksteissa. Huolimatta vahvasta kansallisesta sitoutumisesta demokraattisiin arvoihin ja osallistumisen periaatteisiin, lapset ja nuoret jäävät Suomessa usein ilman asemaa tasavertaisina yhteistyökumppaneina politiikkaprosesseissa. Tämä poissulkeminen muodostaa merkittävän ristiriidan julkilausuttujen demokraattisten periaatteiden ja niiden käytännön toteutumisen välillä myös koulutuksen hallinnossa, jossa esimerkiksi opetussuunnitelman perusteiden laatimisen kuitenkin nähdään perustuvan julkishallinnon ja eri sidosryhmien väliseen yhteistyöhön. Tämä tutkimus vastaa tähän haasteeseen koulutuspoliittisten tavoitteiden käytännön toteutumisessa tarkastelemalla lasten osallisuutta ja julkisten palvelujen yhteiskehittämistä osana taiteen perusopetuksen musiikkioppilaitoksia. Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen monitieteiseen kenttään sijoittuva opettajatutkimus hyödyntää metodologisia lähestymistapoja kehittävästä työntutkimuksesta ja kulttuurihistoriallisesta toiminnan teoriasta. Tutkimusta ohjasivat kolme keskeistä kysymystä: Miten lapset ja nuoret yhteiskehittävät musiikkiopistokäytäntöjä silloin, kun opettaja tukee heidän toimijuuttaan ja päätöksentekoaan? Millaisia institutionaalisia dynamiikkoja ja demokraattisia mahdollisuuksia yhteiskehitetyissä politiikkaprosesseissa syntyy? Millä tavoin oppilaiden kanssa toteutettu musiikkiopiston käytäntöjen yhteiskehittäminen voi edistää laajempaa ymmärrystä osallistavasta hallinnosta ja osallisuudesta musiikkikasvatuksessa?
Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu videoiduista ryhmätunneista osana formatiivista interventiota, jossa 25 musiikkiopisto-oppilasta (ikäjakauma 9–15-vuotta) suunnittelivat ja toteuttivat omia projektejaan vertaisryhmissä opettajatutkijan ohjauksessa. Interventio toteutettiin kahdessa musiikkioppilaitoksessa kahdentoista kuukauden aikana. Ryhmätuntien videotallenteita täydennettiin oppilashaastatteluilla, oppilaiden ja opettajan välisillä keskusteluilla viestintäsovelluksessa (WhatsApp), sekä opettajatutkijan tutkimuspäiväkirjalla. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös musiikkiopiston ohjausjärjestelmää kansallisten opetussuunnitelman perusteiden ja valtakunnallisten arviointien kautta. Analyysi toteutettiin useiden iteratiivisten vaiheiden kautta diffraktiivista metodologiaa hyödyntäen. Tutkimuseettisten periaatteiden mukaisesti tutkimukseen osallistumisesta varmistettiin suostumus huoltajilta ja oppilailta.
Tutkimustulokset osoittavat, että lasten osallisuutta musiikkiopistoissa voidaan vahvistaa tukemalla heidän toimijuuttaan merkityksellisyyden, sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja pystyvyyden kokemusten kautta. Tämä edellyttää huomion kiinnittämistä yksilölliseen taitojen kehittämiseen sekä oppilaiden välisiin horisontaalisiin ja sosio-spatiaalisiin suhteisiin musiikin tekemisessä. Oppilaiden mahdollisuudet vaikuttaa heille merkityksellisiin asioihin toivat esiin sen, kuinka yksilölliset tarpeet kietoutuvat sosiaalisiin suhteisiin. Musiikkipainotteiset luokat tarjosivat oppilaille tärkeitä vertaisverkostoja ja sosiaalista tukea. Tutkimus osoittaa, että osallisuuden edistäminen edellyttää julkisten palvelujen saatavuuden ja lasten päätöksentekoon osallistumisen lisäksi myös lapsiin ja heidän musiikilliseen oppimiseensa liitettyjen käsitysten ja kehysten uudelleentarkastelua. Vaikka musiikkiopistojen historialliset tehtävät ja institutionaaliset sidonnaisuudet ovat muodostaneet musiikkiopisto-opintoihin lineaarisen etenemisen odotuksia ammattiopintojen vaatimusten näkökulmasta, tämä tutkimus esittää, että ilman lasten suoraa osallistumista laaditut ja toteutetut politiikat tekevät heidän osallisuuden kokemuksistaan sattumanvaraisia. Lasten toimijuuden ymmärtäminen osana erilaisia suhteita edellyttää myös musiikillisen kehityksen uudelleen tarkastelua. Kokonaisuutena tutkimus esittää, että lasten kanssa toimimalla ja heidän näkökulmiaan ymmärtämällä on mahdollista palauttaa taiteen merkityksenantoja inhimillisen olemassaolon peruskysymyksiin.fi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility
En flexibel hobby, en samtalande handledare och andra rekommendationer av forskare till handledare för barns och ungas hobbyverksamhet
No full textHandboken är ett led i genomförandet av den nationella barnstrategin. Handboken har redigerats av Anna Kanerva, specialforskare vid Kulturpolitiska forskningscentret Cupore, i samarbete med en arbetsgrupp bestående av konsultativa tjänstemannen Iina Berden från undervisnings- och kulturministeriet samt professor Eeva Anttila och koordinatorn Sunna Maijala från Konstuniversitetet. Projektet har administrerats av Konstuniversitetets forskningsinstitut. Projektet har genomförts i samarbete med Observatoriet för konst- och kulturfostran i Finland, Kulturpolitiska forskningscentret Cupore, Olympiska kommittén och undervisnings- och kulturministeriet. Projektet finansieras av undervisnings- och kulturministeriet.Stimulering i omgivningen och kännedom om barnets utvecklingsskeden som stöd för handledning av hobbyverksamhet / Inkeri Ruokonen --
Hobbyverksamhet och träning för tonåringar Tuula Aira --
På gott och ont: betydelsen av barns och ungas kamratrelationer i motionshobbyer / Päivi Berg --
Mångsidighet inom barn- och ungdomsidrotten / Nanne-Mari Luukkainen --
Sömn för barn och unga som utövar hobbyverksamhet / Juulia Paavonen --
Kost som stöder barns och ungas hälsa och välbefinnande / Sari Niinistö & Susanna Raulio --
Varifrån får man motivation till hobbyverksamhet? / Sanna Salminen --
Hur kan man upprätthålla en högklassig motivation och en positiv atmosfär genom växelverkan? / Nelli Hankonen --
Hobbyhandledare har stor betydelse för hobbyverksamheten / Tanja Laimi --
Hur stöder man ungas psykiska hälsa i hobbyverksamheten? / Miguel Reyes --
Icehearts-verksamheten erbjuder långvarigt stöd genom lagsport / Kaija Appelqvist-Schmidlechner --
Att kombinera målinriktad idrott och skola kräver också stöd av tränaren / Matilda Sorkkila --
Musikaliskt begåvade barn behöver stöd med tanke på det övergripande välbefinnandet och utvecklingen / Guadalupe López-Iñiguez --
Kulturell och språklig mångfald i hobbyverksamheten / Mariana Siljamäki--
Pojkar och att leva som lärare / Isto Turpeinen --
Med blicken framåt.fi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility
Mielenpyörteitä ja meduusoja: kirjoittamisen ruumiillisuus ja leikki
No full textEsseemuotoinen opinnäytteeni käsittelee kirjoittamisen ruumiillisuutta, kirjoittamista leikkinä ja kirjoittamisen esteitä. Pohdin vapautta, erityisesti mielen vapautta ja sen vaikutusta kirjoittamiseeni. Opinnäytteeni on samalla prosessikuvaus järjestyksessä toisen romaanikäsikirjoitukseni äärellä. Tutkin, mistä käsikirjoituksen ensimmäiset impulssit ovat nousseet, käsikirjoituksen alkukuvaa ja miten keskeinen henkilöhahmoni on syntynyt. Pohdin, miten henkilökohtainen muuttuu fiktioksi.
Opinnäytteeni keskeinen kysymys liittyy tukahdutettuun haluun. Miten tukahdutettu halu ilmenee ja miten kielikin voisi saada tukahdutetun halun muodon? Nämä ovat olleet taiteellisia kysymyksiä käsikirjoitukseni taustalla. Kysymys on lopulta muuttanut muotoaan jonkinlaiseksi keholliseksi puristukseksi, kirjoitusesteeksi ja sen pohtimiseksi, miten sitä voi purkaa.
Lähestyn kirjoittamista leikkinä ja rajailmiönä, jossa sisäinen maailma ja ulkoinen todellisuus kohtaavat Katariina Nummisen Dramaturginen prosessi leikkinä -artikkelin ajatusten pohjalta. Tutkin, millaisia ovat fyysiset ja mielensisäiset leikkitilani.
Kuvailen käsikirjoitukseni leikkikentän rakentamista ja materiaalia, jota olen kerännyt luodakseni fiktiivisen maailman. Avaan kehollisia kirjotusmenetelmiäni, joihin kuuluvat esimerkiksi vierailu metrotunneleissa, Liquid Body -harjoitus ja vuorovaikutusta meduusojen kanssa. Tarkastelen kirjoittamistani myös äitiyden ja mahdollisen naiskielen näkökulmasta.
Kirjoittaminen on minulle monella tapaa ruumiillinen prosessi. Kehollinen tuntuma. Avaan erilaisin esimerkein, mitä somaattinen kirjoittaminen tarkoittaa omassa työskentelyssäni ja miten lähestyn henkilöhahmoni sisäisyyttä. Peilaan ajatuksiani mm. eri esitystaiteilijoiden praktiikoihin. Hyödynnän kehollisia menetelmiäni ja somaattista kirjoittamista vapaan ilmaisun löytämiseksi ja etenkin silloin, kun kirjoittaminen jumittuu. Menetelmät herkistävät erilaisille kielellisille ja rytmillisille kokeiluille.
Työni pohjautuu feministiseen tietokäsitykseen, joka sisältää ajatuksen siitä, että tieto on ruumiillista, inhimillistä toimintaa. Kirjoittaminen synnyttää tietoa, se muuttaa kirjoittajaa. Oman tekstini rinnalla kulkee keskustelu muun muassa Virginia Woolfin, Hélène Cixous’n, Marguerite Duras’n, Anne Carsonin, Eva Maria Korsisaaren, Ursula K. Le Guinin, Sheila Hetin, Olga Ravnin ja Bracha L. Ettingerin tekstien kanssa.
Opinnäytteeni on ennen kaikkea tutkimusmatka kirjoittamiseeni. Se kuljettaa kohti uusia, tarkentavia kysymyksiä
Laulajuutta laajentamassa : Taiteellinen tutkimus laulukonsertoinnin performansseista
No full textTaiteen tekeminen luo maailmaan erilaisia tarinoita ja esityksiä. Ne toistavat, vahvistavat tai haastavat yhteiskunnan rakenteita, kuten musiikkikulttuuria, ihmiskuvaa ja sukupuolihierarkioita. Oopperalaulajalle, joka toisaalta on kiinni nyky-yhteiskunnan ilmiöissä ja toisaalta laulaa vähintään sata vuotta vanhaa ohjelmistoa, esitetyt tarinat saattavat aiheuttaa arvoristiriitoja. Vanha ohjelmisto tuo mukanaan aikansa kuvaa, joka ei välttämättä vastaa esimerkiksi laulajan omaa ihmiskuvaa. Tämän tutkimuksen tehtävänä on etsiä keinoja ratkoa tätä ristiriitaa laulajan näkökulmasta. Tutkimuksen pääväite on, että toimijuutta kasvattamalla laulajan on mahdollista sovittaa ammatillinen toiminta arvoihinsa sopivammaksi. Taiteellisen tutkimuksen menetelmin etsin keinoja laajentaa laulajan taiteellista toimijuutta ja ratkoa arvoristiriitaa feministisen maailmankatsomuksen ja ammatillisessa toiminnassa kohtaamani naiskuvan välillä.
Oopperalaulajan työelämään kuuluu oopperassa laulamisen lisäksi konsertointia, jossa laulaja voi ottaa enemmän vastuuta esityksistään, kasvattaa toimijuuttaan. Tutkimuksen keskeisin osa on neljän konsertin sarja, jonka avulla tarkastelen konsertissa tapahtuvia sukupuolen esityksiä. Nostan esiin ohjelmistosuunnittelun, sukupuolittuneen esittämistradition sekä laulajan ruumiillisuuden ja äänenkäytön. Ehdotan näiden avulla keinoja vaikuttaa konsertoinnin sukupuoliperformansseihin.
Konserttien lisäksi tutkimukseen kuuluu kaksi vertaisarvioitua artikkelia. Niistä ensimmäisessä esittelen Roland Barthesin lauluajatteluun perustuvan barthesilaisen laulun käsitteen eli taiteellisen menetelmän, jonka avulla laulaja voi tietoisesti vaikuttaa ruumiillisuuden kuulumiseen laulamisessaan. Toinen artikkeli kertoo ensimmäisestä tohtorikonsertistani ja avaa, minkälainen esitys Schubertin Winterreise-laulusarja oli koronapandemian vaikutuksesta. Artikkeli ehdottaa lisäksi tavan soveltaa Karen Baradin toimijuusrealismia laulamisen taiteelliseen tutkimiseen. Näin ollen konsertti on perinteisesti ajatellun esityksen lisäksi performanssi, jossa muun muassa musiikkiteos, laulajuus, sukupuoli ja konserttiinstituutio yhteismuotoutuvat performatiivisiksi materiaalisdiskursiivisiksi ilmiöiksi. Niiden analysointi lisää ymmärrystä konsertoinnin sukupuoliperformansseista ja antaa mahdollisuuden vaikuttaa niihin.
Tutkimuksen tuloksena on myös lauluntutkimukseen soveltuvia taiteellisen työn menetelmiä. Tutkimus osoittaa lisäksi laulamisen merkityksenmuodostuksen aika- ja paikkasidonnaisen luonteen. Tutkimus esittelee keinon laajentaa laulajuutta, josta erityisesti osoituksena on tutkimushanketta varten tilattu, vuonna 2024 kantaesitetty Minna Leinosen säveltämä Rakkaat-monodraama Milka Luhtaniemen librettoon. Teos vetää yhteen tutkimuksen teemoja ohjelmistosuunnittelun, äänenkäytön, konsertoinnin ja sukupuoliperformanssien suhteen ja päivittää laulukonsertoinnin naiskuvaa nykyaikaan
The disappearance of the mouse
No full textKuvataiteen maisterin opinnäytteeni The disappearance of the mouse koostuu taiteellisesta sekä kirjallisesta osasta. Opinnäytteen taiteellinen osa oli esillä Kuva/Tila-galleriassa osana Kuvan Kevät 2024 -näyttelyä (4.5.–2.6.2024). Opinnäytteen kirjallinen osa kertoo ajattelusta, tekijyydestä osana elämää, taiteellisen osan syntymisestä esitettäväksi kokonaisuudeksi ja sen jälkeisistä oivalluksista. Opinnäytteen taiteellisessa osassa käsittelen pienen metsähiiren katoamista. Tarkkailun, havaintojen, ymmärryksen ja ymmärtämättömyyden kautta kuljetaan kohti teoksen esittämistä. Teoskokonaisuuden lähtökohtana oli löytää reitti, jonka avulla katsojasta tulee osa hiiren ja ihmisen välistä kohtaamista – osa tarinaa. Luonnon valossa kuultavat teokset saavat näyttelykontekstissa merkityksiä valon heijastuessa niihin, jolloin näkymä ja myös elollinen muuttaa muotoaan. Osa katoaa ja osa kasvaa. The disappearance of the mouse -teoksen tarkoituksena on muodostaa tila, jossa astutaan sisälle kertomukseen, jos- sa pieni metsähiiri saa suuren merkityksen. Tämä merkitys korostuu entisestään hiiren ollessaan kadoksissa. Teos kysyy lopulta subjektiivisella tasolla, mikä on yksilön suhde muunlajisiin. Opinnäytteen kirjallisessa osassa avaan ajatteluani praktiikkani ympäriltä ja asioita, jotka ovat vaikuttaneet siihen. Pohdin tekstissä henkilökohtaisesti mediumien merkityksiä, minua ympäröivää tilaa ja näiden kautta mahdollisuutta ymmärtää enemmän. Pieni metsähiiri on tekstin ja teoksen päähenkilö, jonka ympärille kaikki rakentuu
Creativity, Society, and the Role of Socially Engaged Art in Higher Arts Education
No full textThis interdisciplinary book explores socially engaged art as a subject of study and its relevance in higher arts education institutions' third mission—giving back to society and engaging with the community—to build a sustainable higher arts education for the future.
Drawing on data from two large-scale EU-funded projects—supplemented by interviews, educational document analysis, and secondary data—this book explores emerging trends in the arts sector and the role of arts universities in cross-sector collaboration, innovation, and actions towards social and environmental responsibility. Chapters posit theoretical analysis, case studies and practically orientated examples from countries including the United States, Ghana, Indonesia, and from across Europe to explore the growing demands for the positive societal impact of higher arts education. Located at the interface between the sociology of higher arts education and community engagement, the book explores a richness of international contexts including activism, churches, refugee work, eldercare, gender politics, prisons and many others.
This timely volume responds to the urgent need to investigate the full potential of socially engaged art in higher arts education. As such, it will appeal foremost to scholars, researchers, postgraduate students, and teachers in higher arts education and the sociology of education. Practitioners working in arts curriculum design, university-society partnerships, and those focused on creating inclusive and respectful spaces in higher arts education and research, will also find the volume of use
The Fallacy of Autonomous AI
No full textIn the mainstream media, concerns are voiced about the potency of AI as a threat to humanity. Some of the academic literature that gives credence to that threat, does so in reference to posthumanism, where we find, besides conceptional tools for thinking technology in an indeterministic way, also an appeasement towards strong AI. This paper’s aim is to demonstrate that a possible threat by AI does not come from the alleged attainability of autonomous, cognising machines. Starting out from the conception of technology as a socio-material arrangement, if becomes clear that AI, like any other technology, is socially performed. What is more, supposedly autonomous machines run on algorithmic, linguistic, written code, as I show in an analysis of computer language as Derridean writing. As such, they are extensions of human cognition. To proclaim machines conscient and autonomous, is hence not just misleading per se, but disguises the human agency that uses the AI-autonomy as a proxy
Kohti itsevarmaa yhteissoittoa : Minäpystyvyyden tunteen kokemuksia peruskoulu- ja lukioikäisten bändiopetuksessa.
No full textTässä tutkimuksessa tarkastellaan peruskoulu- ja lukioikäisten oppilaiden minäpystyvyyden tunteen kokemuksia bändiopetuksen kontekstissa. Tutkimuskysymykseni ovat:
1. Mitkä tekijät vahvistavat tai heikentävät oppilaiden minäpystyvyyden kokemuksia bändisoitto-
tilanteessa?
2. Millaisia kokemuksia oppilaille rakentuu minäpystyvyyden tunteesta yhteismusisointitilanteissa?
3. Miten oppilaat kokevat musiikillisten onnistumisten vaikuttavan minäpystyvyyteensä bändisoitossa?
Tutkimuksen lähtökohtana on huoli siitä, että yhteismusisointi koetaan helposti suorituskeskeisenä ja itsekriittisyyttä vahvistavana tilanteena, mikä voi estää oppilaita ilmaisemasta itseään vapaasti ja luottavaisesti. Tavoitteena on havainnoida, millaiset pedagogiset tekijät tukevat oppilaiden minäpystyvyyden tunnetta yhteissoitossa sekä pyrkiä ymmärtämään, millaisia ilmiöitä, tunteita ja kokemuksia nousee esiin musiikin ryhmäopetuksen arjessa.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu Albert Banduran minäpystyvyyden käsitteeseen. Aineisto koostuu laadullisista havainnoista sekä oppilaskyselystä, joiden avulla tarkastellaan kokemuksia bändiopetuksen vaikutuksesta minäpystyvyyteen. Tutkimus pyrkii myös vastaamaan musiikkikasvatuksen kentällä esiintyvään tarpeeseen kehittää pedagogisia menetelmiä, jotka vahvistavat oppilaan itsevarmuutta musiikillisen ryhmätoiminnan kautta.
Tulokset osoittavat, että turvallinen ilmapiiri, kannustava palaute ja oppilaan yksilöllinen huomioiminen ovat keskeisiä tekijöitä minäpystyvyyden tukemisessa. Tutkimus korostaa opettajan roolia sosiaalisen tuen antajana ja yhteismusisoinnin mahdollisuutta toimia myönteisenä väylänä oppilaan henkilökohtaiselle kasvulle ja hyvinvoinnille. Työ tarjoaa musiikinopetukseen näkökulmia siitä, miten yhteismusisointi voi toimia voimavarana yksilön vahvan minäpystyvyyden tunteen rakentamisessa
Angel spit key
No full textTaiteellinen opinnäytetyöni esitettiin vuoden 2024 Kuvan Keväässä Taideyliopiston
Kuvataideakatemian Majakka-tilassa. Installaatio hämärsi tilan ja teoksen välistä rajaa ja toimi
mielen sisäisen tilan vertauskuvana. Teos koostui tilan arkkitehtuuriin sulautuvista elementeistä,
kuten savella umpeen vuoratusta ikkunasta, rautaisista hitsatuista kaltereistasta ja lansetti-ikkunaa
muistuttavasta savirakennelmasta. Installaatiossa yhdistyivät luonnonmateriaalit, valon läpäisemät
esineet ja piilotetut yksityiskohdat, jotka kutsuivat katsojaa tarkastelemaan teosta lähemmin. Tilassa
pyörivä videoluuppi merkitsi hahmon läsnäoloa.
Kirjallisessa osassa käsittelen teoksen osia, teemoja ja niiden yhteyttä muistiin sekä pohdin kielellisten
ja ei-kielellisten elementtien roolia teoksen kokemuksessa.
Työni keskeinen lähtökohta on mielensisäinen media – varhaislapsuuteni elokuvat ja videopelit, jotka ovat
muovanneet maailmankuvaani ja kietoutuneet osaksi muistiani. Näitä audiovisuaalisia kokemuksia ei voi
erottaa todellisista muistoista, vaan ne elävät rinnakkain ja vaikuttavat siihen, miten koen maailman.
Puran tätä teemaa Jean Baudrillardin hyperrealismin ja Mark Fisherin hauntologian kautta, jotka auttavat
ymmärtämään todellisuuden ja simulaation sekoittumista sekä menneisyyden kuvastojen jatkuvaa läsnäoloa.
Peilaan työskentelyäni myös Pierre Huyghen ja Dineo Seshee Bopapen praktiikan kautta. Huyghen teoksissa
teos ja todellisuus sulautuvat yhteen, ja sattuma on osa prosessia. Bopapen installaatioissa maa-aineksen
luoma aistillinen kerros – tuoksu ja tuntemus – luo voimakkaan immersiivisen kokemuksen.
Bopape näkee maa-aineksen ylisukupolvisen muistin kantajana ja menneiden vastarinnan tekojen muistamisen
välineenä.
Reflektoin työskentelyprosessiani ja pohdin, kuinka teoksen merkitykset muotoutuvat tekemisen aikana.
Samalla kyseenalaistan, onko teosten kielellinen avaaminen tarpeellista vai onko kokemus vahvimmillaan
ilman sanallista tulkintaa
Data Ocean Theatre (Out of the Blue) : a discipline-fluid postdoctoral artistic research project exposition
No full textData Ocean Theatre (D.O.T.) is a four-year artistic research project that explores the intersection of myths, Western theatre memory, new media, digital animism, climate emergency, seas and oceans transformations, queer subcultures, and technological mutations in relation to aspects of “submersion” as a contemporary living condition.
Expanding on the claimed unsustainability of Western theatre’s anthropocentric foundations, D.O.T. examines how the notion and practice of the stage transform amidst climate urgency, technological hypergrowth, and discipline-fluid hybridization. It seeks to generate experiments on a new temporal ecology of the stage, examining how theatre-making infrastructures might transition within a multi-agential dynamic of emergence.
D.O.T. appears, disappears, and reappears through a series of polymorphic artworks and research affordances based on the ecodramaturgical consideration of the simultaneous phenomenon of 1. the rising sea and ocean levels, 2. the exponential growth of big data in our informational age, and 3. the emotional overload caused by the latter two happening, projection, and prophecy.
D.O.T. explores inherited sea-and-ocean-oriented myths and revisits theatre plays with a marine backdrop, looking simultaneously into contemporary nautical vocabulary and sea imagery used as metaphors for computational realities.
D.O.T. proposes to re-mythologise Western theatre foundations by forming an alternative pantheon for a queer, hydrofeminist, and technoanimist reset of the “tragic”, at the interplay between a syncretic marine mythology and the ambiguities of “technology-as-monster” narratives.
In D.O.T. project, the forces and fragilities of transforming marine ecosystems intersect with algorithmic-conditioned life and crossbreeding of diverse art disciplines and research fields based on collaborations, generating imaginary prototypes for future societal constructions.
D.O.T. is structured around several key components: the prologue Simultaneous Environments, featuring a series of experimental works; the central project Tragedy and the Goddexxes, which culminates in three public exhibitions; and a series of workshops, residencies, and a final publication in the form of an exposition on the Research Catalogue.
This final publication of the Data Ocean Theatre postdoctoral artistic research project (2021–2024) Data Ocean Theatre (Out of the Blue); A Discipline-Fluid Postdoctoral Artistic Research Project Exposition performs on the Research Catalogue as both an aesthetico-epistemic object in its own right and as an a posteriori account, or catalogue raisonné, of the project. It also acts as a supplement to the author's doctoral publication, Reacclimating the Stage (Skenomorphoses), completing the latter to form a diptych on the Research Catalogue. Similar to the doctoral publication, the non-linear, non-hierarchical, and non-chronological reading, or hyper-reading, of Data Ocean Theatre (Out of the Blue) invites its visitors to navigate freely and compose their own fluid, archipelagic, and tidal experience to make sense of the project as a whole.The publication has been peer-reviewed.fi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility