Taideyliopisto: Taju
Not a member yet
5000 research outputs found
Sort by
Adaptive Currents: Of Staying, Labour, and the Work of Being With
No full textTitle: Adaptive Currents: Of Staying, Labour, and the Work of Being With
This thesis project explores processes of situated and collaborative practice through the artwork, Where Things Misplaced Persist (2024/25). It was realised as a circulatory, open-ended form dispersed across four encounters: Postcards/Archives, Helsinki 11, Lost & Found, and Shop. Recognising that much of the discourse around such practices has emerged unevenly across cultural contexts, my writing serves as a critical reflection that positions the work in relation to the heterogeneous forms of situational art practice, while also maintaining my own positional context.
The project began with my discovery of a small secondhand shop in Kallio, where I spent fifteen months working alongside Jari Tapani, the shopkeeper. My approach entails building a long-term engagement as a mode of learning and staying-with, attuned to the shifting rhythms of the place. Yet, the project was marked by the unforeseen closure of the shop, which unsettled the continuity of our engagement, guiding the emergence of the four registers through which the audiences eventually encountered the work in the context of Kuvan Kevät. This temporal shift necessitated the development of methodologies that remain attentive, situated, and responsive.
The research connected to the thesis project explores the visual methodologies employed in the making of the artwork, such as installations and relational practices, while also functioning as a thought experiment that expands the conceptual and temporal scope of the project considered retrospectively. In doing so, the thesis project contributes to discussions of how persistence, companionship, and dispersed forms function as both sites of engagement and reflections on the circulation of labour, material, and meaning, thereby extending understandings of how artistic labour may be constituted today.The thesis project consists of a written and an artistic component. The written part situates the work theoretically and methodologically, while the artistic work, Where Things Misplaced Persist (2024/25) explores and enacts these ideas through situated and collaborative practice. Both components are equally emphasised, informing and extending each other, constituting the emergence of a research practice that involves iterative adaptation of skills and understanding.
Documentation of the artistic work is included as part of the thesis materials
Strategies for making artistic research public: a case study of the Uniarts Helsinki Research Pavilion project
No full textThis article presents and discusses the Uniarts Helsinki Research Pavilion project, a biennial platform for developing public outreach of artistic research. Launched in 2015, the Research Pavilion has been iterated five times, three editions in the context of the Venice Biennale and two editions in Helsinki, Finland. Drawing on the experience provided by this long-term commitment to foster public outreach of artistic research, the article discusses central management and policy–related negotiations and issues that have become apparent during the Research Pavilion project. In its first part, the article presents the origin and genealogy of the Research Pavilion project, and briefly outlines the operational framing and contexts of its four first editions. The related theoretical underpinnings concerning the development of artistic research are also addressed. In its second part, the text focuses on the latest, fifth iteration of the Research Pavilion, proceeding to critically analyse its policy framework in terms of the cross-pollination as well as the pushes and pulls between academia and independent arts field, the inclusion of an artist-researcher residency programme within the Research Pavilion, and the underlying ethical issues. The article concludes by suggesting that the tensions and negotiations within the Research Pavilion project may reflect the larger context of artistic research, and it discusses possible further steps within a changing macro-political situation
Towards AI Didactics : Call for Teachers to Train Large Language Models for Research Writing in Higher Arts Education
No full textLarge Language Models (LLMs) have the potential to significantly enhance teaching and learning in higher arts education (HAE). However, HAE institutions have been slow to embrace LLMs’ pedagogical potential. These institutions must provide their staff with guidance, resources, and training on effectively utilizing LLMs in educational contexts while upholding ethical principles. In this chapter, we explore theoretically the implementation of LLMs in supporting research writing in HAE. We argue that LLMs could significantly bolster pedagogical frameworks in HAE-based research education. However, user-end prompting is needed to refine LLMs’ contextual capabilities to support the iterative research writing process. Our exploration envisages a pragmatic pathway for training LLMs as part of AI pedagogy (i.e., applying AI tactfully for educational purposes) and invites a scholarly dialogue towards responsibly harnessing the potential of LLMs in refining the pedagogical approaches in research education
Vanginvartijan tytär & Stranger
No full textMari Mäntysen Vanginvartijan tytär -videoteos (2025) ja Stranger -valokuvasarja (2025) olivat osana Kuvan Kevät 2025 ryhmänäyttelyä Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Vanginvartijan tytär -projektissa Mäntynen palaa lapsuutensa maisemiin Keravan vankilan alueelle. Videoteoksessa vangit ja Mäntynen muodostavat vankilan alueella ihmispyramidin.
Stranger -valokuvasarjassa Mäntynen asettuu kuvaan hänelle entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa. Yhdessä he kysyvät: Miten asetumme kuvaan? Voimmeko koskettaa toisiamme? Mitä voimme tehdä yhdessä?
Mäntyselle on oleellista teosten kyky muokata todellisuutta hänen järjestämiensä kohtaamisten kautta. Tätä silmällä pitäen opinnäytteen kirjallisessa osassa tarkastellaan Mäntysen taiteellista työskentelyä vuoropuhelussa muiden taiteilijoiden teosten kanssa. Opinnäytteessä pohditaan miten teokset suhteutuvat performatiivisuuteen, performanssiin ja dokumentaatioon sekä tarkastellaan autenttisuutta
ja Mäntysen tarvetta siihen. Tarkastelussa päädytään ajatuksiin delegoidusta performanssista ja lavastetuista kohtaamisista.
Keskeisintä koko opinnäytteessä, taiteellisessa ja kirjallisessa, ovat kohtaamiset ja yhdessä tekeminen sekä näiden pohtimien. Mäntynen tutkii jännitteisiä sosiaalisia tilanteita järjestämällä niitä, osallistumalla niihin, kuvaamalla ne ja lopuksi katsoen niitä.Mari Mäntynen’s video work The Prison Guard’s Daughter (2025) and the photo series Stranger (2025) were part of the Kuvan Kevät 2025 group exhibition at the Academy of Fine Arts, University of the Arts Helsinki. In the Prison Guard’s Daughter project, Mäntynen returns to the landscapes of her childhood in the Kerava prison area. In this video work, the prisoners and Mäntynen form a human pyramid in the prison area.
In the Stranger photo series, Mäntynen poses for a picture with people she has never met before. Together they ask: How do we pose for a picture? Can we touch each other? What can we do together?
What is essential to Mäntynen is the ability of her works to shape reality through the encounters she organizes. With this in mind, the written section of the thesis discusses Mäntynen’s artistic work in dialogue with the works of other artists. The thesis considers the works’ relationship to performativity, performance and documentation, as well as the need for continuous authenticity. The analysis
concludes with ideas about delegated performance and staged encounters. The most central aspects of the entire thesis, artistic and literary, are encounters and working together, and the reflections on these. Mäntynen explores tense social situations by organizing them, participating in them, photographing them, and finally looking at them
Unenkaltaisuudesta
No full textElokuvakamera kuljettaa katsojan tapahtumien keskiöön kuin unennäkijän. Unen ja elokuvan tapahtumat ovat arkipäiväistä elämää tiiviimpiä jo pelkän lyhyemmän kestonsa vuoksi. Unennäkijä ja elokuvan katsoja ei voi fyysisesti liikkumalla ja toiminnalla toteuttaa halujaan, vaan molemmat joutuvat tyytymään katsomiseen ja mielen kautta saatavaan täyttymykseen. Elokuvien unenkaltaiset näkymät ja tunnelmat ovat toimineet opinnäytteeni maalausten lähtökohtina. Kirjallisessa osuudessa nojaan amerikkalaisen filosofi ja esteetikko Susanne Langerin useasti elokuvatutkimuksissa viitattuun tekstiin Merkintä elokuvasta (viite alla). Myös muutamat muut kirjalliset lähteet tukevat ajatusta elokuvan unenkaltaisuudesta. Esittelen tässä löydöksiäni tutkimusaiheeseen liittyen sekä kerron opinnäytetyöni taiteellisen osuuden sisällöstä ja prosessista.
Opinnäytetyön ensimmäinen taiteellinen osuus oli esillä Kuvan kevät 2017 –näyttelyssä Exhibition Laboratoryssa. Osallistuin maalauksilla: The Birrrds I (2017) ja Uupumus (2017). Toinen taiteellinen osuus oli Unenkaltainen –yksityisnäyttelyssä kesäkuussa 2017 Kuvataideakatemian Lönnrotinkadun galleriassa Exhibition Laboratory Project Roomissa. Näyttely koostui maalauksista: Ohikulku (2017), The Birrrds I (2017), Näkymä (2016) ja The Birrrds II (2017).
Opinnäytteeni kirjallisessa osuudessa 1. Unet ja unheimlich avaan Sigmund Freudin unheimlich– käsitettä ja sitä, kuinka se mielestäni liittyy uniin ja elokuviin. Elokuvista esimerkkinä käytän David Lynchin ja Alfred Hitchcockin ohjauksia. Kerron lyhyelti opinnäytetyöni maalauksista ja niiden liittymisestä unheimlich tai uncanny –käsitteisiin. Vertailukohtana mainitsen Edward Hopperin ja Luc Tuymanssin, joiden maalausten ihmishahmoissa Uncanny –vaikutelma ilmenee.
1.1 Unenkaltaisuudesta – osuudessa esittelen Susanne Langerin dream mode – käsitteen, André Bazinin ja Siegfried Kracauerin näkemyksiä elokuvan unenkaltaisuudesta. Käsittelen unen ja elokuvan tilaan liittyvää luonnetta.
2. Hiljaisuudesta ja tyhjyydestä –osuudessa pohdin tyhjyyden ja hiljaisuuden vaikutelmaa sekä omissa maalauksissani että maalareiden kuten Thomas Eggerer, Vilhelm Hammershøi ja Edward Hopper maalauksissa.
3. Teoksista –osuudessa avaan maalausaiheiden valikoitumista ja kerron sopivan lähdemateriaalin hankkimisesta teoksiini.
3.1 Uupumus, 3.2 Ohikulku,3.3 Näkymä ja 3.4 The Birrrds I & Birrrds II – luvuissa käyn teokset yksitellen läpi.
4. Kuvan Kevät 2017 ja Unen kaltainen –näyttelyjen ripustamisesta –osuudessa kerron näyttelyjen ripustamiseen liittyvistä päätöksistä.
5. Loppusanat –osuudessa kerron ajatuksistani opinnäytetyöprosessiin jälkeen.
Viite: Langer, Susanne ”Merkintä elokuvasta 1953.” Teoksessa Paras elokuvakirja, toimittanut Peter von Bagh, kääntänyt Peter von Bagh, 24-28. Juva: WSOY:n graafiset laitokset, 1995
Connectivity and Adaptability : Evaluation of Signal Flow Scenarios in Shared Outdoor Electronic Practices on Mobile Devices
No full textMobile devices and portable loudspeaker systems allow for a shift of electroacoustic sound practices to the outdoors. This paper reports findings from the ExoSound research project, which explores electronic co-musicianship in Nordic outdoor conditions. Three signal flow experiments that have been designed to enhance inter-musician and musician-environment connectedness are tested, evaluated, and discussed. In these successive experimental Scenarios, mobile devices are configured as individual instruments, as an output matrix using a WLAN, and an input-output network integrating a live microphone feed. The results point to a shift at the core of electroacoustic practices and aesthetics, from fixed pieces and instrumental agencies towards relationality and situatedness. Connectivity and adaptability emerge as concepts for the further development of approaches for networked electronic music making in the outdoors
Maailmaan sotkeutuminen : ruumis tietämisen lähteenä ja kohteena
No full textOpinnäytetyöni kirjallinen osa käsittelee ruumiillisuutta skenografin työssä. Ruumiillisuus käsitetään, ja sitä lähestytään opinnäytetyössä maailmassa olemisen perustavanlaatuisena lähtökohtana. Tarkastelen skenografian kannalta etenkin sitä, millaista käsitteellisen tiedon ulkopuolella tapahtuvaa tiedon konkreettiseksi tulemista kehollinen tieto tarjoaa skenografille. Aihetta tarkastellaan teosesimerkin Homesick Superstars (ensi-ilta 17.11.2024) kautta, jonka lisäksi pyrin kirjoittamisen tavassani löytämään reittejä, joiden kautta kehollinen tieto voisi tulla jaettavaksi.
Kehollisella ja ruumiillisella tiedolla tarkoitan tämän opinnäytetyön kontekstissa etenkin Juhani Pallasmaan ja Jaana Parviaisen ajatteluun perustuvaa ja muodostamaani tiedollisten ilmiöiden ryhmää. Tätä tiedon ryhmää voi kutsua esimerkiksi keholliseksi tiedoksi tai ruumiin viisaudeksi. En kuitenkaan opinnäytetyössäni kiinnity tarkkaan käsitteeseen, vaan pyrin löytämään teoreettisia näkökulmia ja omakohtaisia kokemuksiani yhdistelemällä. Erityisenä kiinnostuksenkohteena opinnäytetyössäni on ollut näiden tietämisen tapojen vaikutus skenografiseen prosessiin, skenografin työhön ja lavastustaiteeseen.
Opinnäyte esittelee tiedon käsittämisen tapoja ja luokittelua myös laajemmin. Kehollista tietoa vertaillaan perinteisesti tiedoksi käsiteltyyn tiedon luokkaan, eli käsitteellisesti jäsentyneeseen propositionaaliseen tietoon. Opinnäytetyö perustelee ruumiilliseen tiedon merkittävyyttä huomionarvoisena tiedon muotona, joka vaikuttaa olennaisesti skenografin taiteelliseen toimijuuteen.
Liitän ajatteluani myös teatterialan ja taiteen tutkimuksen perinteisiin. Käsittelen etenkin sanojen skenografia, teatteri, ruumis ja keho taustoja akateemisen kirjoittamisen kontekstissa ja oman taidekenttään sijoittumiseni kannalta.
Opinnäytetyössäni havainnollistan omaa kehollista prosessiani, tai pieniä hetkiä, joissa hahmotan havaintokoneistoni toimineen ilman käsitteellistä tietämistä, tai yhdistämällä näitä tiedon muotoja yhteen. Havainnollistaminen tapahtuu erityisesti omaelämänkerrallisen, kerronnallisen ja esseistisen tekstin yhdistämisellä akateemisen tekstin perinteeseen. Käytän tätä muistiin perustuvaa kirjoittamisen tapaa etenkin reflektoidessani Homesick Superstars -esitystä, mutta olen pitänyt koko tekstin avoimena tyylilliselle vaihtelulle, joka mahdollistaa joustavan ruumiillisen ja käsitteellisen tiedon samanaikaisuuden havainnollistamisen ja hyväksymisen.
Päädyn tekstissä argumentoimaan sitä, että koen kehollisuuteen kohdistuvan kiinnostuksen tärkeäksi omalle prosessilleni
Reorientations : steps towards more eco-socially sustainable new media art and lighting design in contemporary performance
No full textThe Reorientations publication is aimed at lighting designers and new media artists working in the international field. Ecologically sustainable performance and production practices are often understood at a general level as being about material recycling. However, in the artistic examples presented in the Reorientations essay collection, and in the essays reflecting on them, I have sought to impose stricter boundaries on myself. What if I refused to use lighting fixtures whose material origins the manufacturers could not trace? What if I avoided using electricity on stage altogether? What if I abandoned travel completely? The examples in the essays explore productions realised in theatre and museum spaces, as I believe that, to achieve rapid change, it is effective to experiment with new approaches in contexts brimming with conventions.
In the first section of the Reorientations essays, I challenge common traditions in lighting design. I use only a single light fixture that fits into a backpack to design the lighting for a performance, observing how this choice influences the artistic process and touring practices. Additionally, I examine the origins of the materials used in an LED light – does the manufacturer genuinely know the sources of the mined materials used in the light's production, or am I, through the minerals in the light, connected to exploitation?
In the second essay, I address lighting design for performances and the creation of public artworks using alternative light sources. I also explore the potential of dimness, sharing authorship with weather conditions and planetary movements. In the third essay, I disconnect entirely from the electrical grid, lighting a candle as a tribute to the memory of fossil capitalism.
The fourth section focuses on international collaboration. Travel generates an enormous amount of carbon dioxide emissions. Could we completely abandon travel and still work internationally by utilising Extended Reality (XR) technologies? Are future metaverses the answer to ecologically and socially sustainable international collaboration in exhibitions and performances?
The fifth essay explores the possibilities of dramaturgical work in multidisciplinary collaboration in the context of the ecological crisis. In the final section, I return to childhood landscapes, reflecting on the potential of powerful emotional experiences to revitalise our relationship with the environment through the creation of a community-based video artwork. In conclusion, I summarise the "new landscape" that has emerged through the Reorientations project.
In the Reorientations essays, my aim has not been to create a moral guide but to share reflections that invite the reader to engage their own critical thinking. The materials and ideas from the artistic examples are freely available for all creators to use. I hope these essays, along with the artistic examples, will plant seeds and encourage lighting designers and media artists to further develop these ideas in their own work.
The Reorientations publication is based on Jani-Matti Salo's Finnish essays, which were published as part of the "Uudelleen suuntauksia: Askeleita kohti ekososiaalisesti kestävämpää mediataidetta ja nykyesitysten valosuunnittelua" project publication, supported by the Kone Foundation between 2021 and 2023.Introduction --
Lighting design that fits in a backpack --
Alternative light sources and planetary movements --
Lighting design without electricity --
International work without traveling --
Dramaturgical work in a multidisciplinary team --
Site-specific emotional experiences as catalysts for environmental connection --
Conclusion: Reflecting on changes.fi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility
Life on a Leaf : my house as a total artwork
No full textIn this intriguing book, artist Jan-Erik Andersson writes about his experience of dwelling and living in a "total artwork". By addressing seemingly naïve questions like: Why don’t we build houses shaped like flowers, shoes, or a leaf? Andersson intentionally challenges the invisible borders guarding the conventional definitions of architecture. The vision he has shared through many projects with his collaborator, architect Erkki Pitkäranta, to explore and stretch these borders, led him into a long and successful journey to build a leaf-shaped family house, Life on a Leaf, based on his own art and stories. This extraordinary house, in Turku, Finland, was completed in 2009.
Andersson brings the world of fairy tales – and sheer fun – into architectural discourse, and at the same time applies design history and theory to explain the important function of figurative ornamentation and tectonic elements – like windows shaped like water-drops or tears. He gradually brings the presence of nature into his concept of the house and into the psychological world of its inhabitants, creating "iconic space" which differs radically from the spatial concepts created by architecture based on modernist and late modernist philosophy.
Stressing the important role of art in the design of buildings, the book describes different ways of bringing contemporary art into architecture – not primarily as free-standing objects but as an integrated part of the structure of the house. By giving over 20 invited artists a free hand in Life on a Leaf, Andersson opened the possibility of surprise and a renewed connection to ways of seeing and creating reminiscent of the Surrealists. The book is based on Andersson’s Doctorate in Fine Arts at the Academy of Fine Arts in Helsinki.Afterword
The Theory Book
DiarySecond revised edition.fi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility
Kauneimmat joululaulut luterilaisena kulttuuriperintönä
No full textTutkielmani tarkoituksena on selvittää Kauneimmat joululaulut -tapahtuman merkitystä Vaasan suomalaisessa seurakunnassa tutkimuskysymyksellä: Millainen merkitys Kauneimmat joululaulut -tapahtumalla on Vaasan suomalaisessa seurakunnassa?
Koska tapahtuma on Suomen evankelisluterilaisen seurakunnan perintöä, tuon esiin sen kiinnittymistä luterilaiseen kulttuuriperintöön.
Merkityksiä tarkastelen Vaasan suomalaisen seurakunnan 15.12.2024 Kauneimmat joululaulut -tapahtumiin osallistuneiden asiakaskokemusten ja aihetta koskevan tutkimuskirjallisuuden avulla. Tässä olen hyödyntänyt Kirkon tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja sekä aikaisempaa tutkimustietoa Kauneimmat joululaulut -tapahtumasta.
Tutkielmani on teoriaohjautuvaa laadullista tutkimusta, joka sisältää etnografista kenttätyötä. Tutkimusongelman kannalta olennaiset teemat on paikannettu sisällönanalyysillä. Tärkeimmät teemat tapahtuman merkitykselle ovat halukkuus vaalia musiikin kulttuuriperintöä, yhteisöllisyyden kokemukset sekä joulun ajan tunnelma.
Keräämäni aineiston perusteella merkittävin osallistumissyy oli tunnelma. Myös joululauluperinteen vaalimishalukkuus ja yhteislaulu nousivat kahdesta kolmeen merkittävimmän osallistumissyyn joukkoon. Vähemmän merkittäviä osallistumissyitä olivat hengellinen sanoma ja lähetystyön tukeminen. Tutkielmani kuitenkin osoittaa, että vaikka hengellistä sanomaa ei aineiston kokonaistarkastelussa merkitty kahdesta kolmeen tärkeimmän osallistumissyyn joukkoon, sillä on kuitenkin tärkeä rooli osana tapahtuman kokonaismerkitystä.
Kauneimmat joululaulut -tapahtuma koettiin Vaasan suomalaisessa seurakunnassa perinteiseksi perhekeskeiseksi tai yhdessä läheisten kanssa vietettäväksi joulun ajan tapahtumaksi, jolla on merkittävää sosiaalista, kulttuurista ja hengellistä arvoa