Taideyliopisto: Taju
Not a member yet
5000 research outputs found
Sort by
Rentouttaako musiikki enää? – Kirkkomusiikin ammattiopiskelijoiden kokemuksia musiikin käyttämisestä vapaa-ajalla
No full textKirjallisessa työssäni tutkin Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Helsingin ja Kuopion yksikön kirkkomusiikin opiskelijoiden kokemuksia musiikin käytöstä vapaa-ajalla. Selvitin, käyttävätkö opiskelijat musiikkia vapaa-ajallaan psyykkiseen rentoutumiseen, mitä muita rentoutumiskeinoja heillä on käytössä, sekä käyttävätkö he musiikkia muuhun kuin rentoutumiseen.
Keräsin tutkimukseeni aineistoa kyselytutkimuksella, jonka lähetin sekä Helsingin että Kuopion kirkkomusiikin aineryhmän opiskelijoille. Kyselyn tulokset toimivat tutkimukseni tärkeimpänä aineistona, lisäksi hyödynsin aiempaa tutkimusta.
Tutkimuksessa ilmeni, että musiikin ammattiopiskelijoiden tavat käyttää musiikkia ovat muuttuneet musiikin ammattiopintoja edeltävään aikaan verrattuna. Kaikki tutkimukseen osallistujat käyttivät psyykkiseen rentoutumiseen ainakin joskus seuraavia rentoutumiskeinoja: musiikkia, ulkoilua, urheilua, syömistä ja hiljaisuutta. Näiden lisäksi löytyi monia muitakin rentoutumiskeinoja. Lisäksi musiikkia käytettiin rentoutumisen lisäksi esimerkiksi keskittymiseen muun työn ohella, opiskeluun, ajanvietteenä sekä mielialan nostattajana
Ääni puhuttuna : äänen sanallistamisesta, kielellistämisestä ja merkityksenannosta
No full textOpinnäytteeni kirjallisessa osiossa tutkin äänestä puhumista taiteellisissa työryhmissä, ääntä ilmiönä sekä siihen liittyvää käsitteellistämistä. Pohdin äänikeskustelun koettua haastavuutta, sekä mahdollisia syitä siihen. Kirjoitan äänisuunnittelun opiskelijan näkökulmasta ja käsittely painottuu ensisijaisesti suomenkieliseen ryhmätyöskentelyyn, mutta totean myös äänen teorian painottumisen englanninkielisiin teksteihin. Avaan ääneen liittyvää peruskäsitteistöä ja pohdin erilaisia tapoja sanallistaa ja käsitteellistää äänikokemuksia, sekä äänen subjektiivisten ja affektiivisten ulottuvuuksien vaikutuksia niihin. Esittelen ääntä esityksen kontekstissa, erityisesti teatteriin painottuen, sekä avaan äänisuunnittelijan keinoja vaikuttaa kuulokuvaan. Hahmottelen erilaisia tapoja sanallistaa ääntä äänikokemuksen, sen ominaisuuksien sekä lähteen mukaan ja esittelen joitain äänen kuvailemiseen liittyviä erityissanastoja. Lisäksi pohdin kielen, sanojen ja puheen merkitystä äänen käsitteellistämisessä sekä kuvailemisessa. Esitän, että keskustellakseen äänistä on osattava kuunnella, ja koska kuuntelemisella ja kuuntelulla on määritelmästä tai määrittelijästä riippuen vivahde-eroja, esittelen tekstissäni myös joitain erilaisia kuuntelemisen moodeja. Ehdotan äänikeskusteluun ja ryhmätyöskentelyyn työkaluiksi vuorovaikutteisuutta, sekä dialogisuuden ja tuntoisuuden käsitteitä. Pohdin kuuntelukasvatuksen ja muuttuneiden ääniympäristöjemme merkitystä osana sitä, miten ääniin suhtaudutaan yhteiskunnassamme nykyaikana. Tuntoisuuden käsitteeseen sekä kuuntelemisen tapoihin ja merkitykseen perehtyessäni olen oppinut, että vaikka kokemusmaailmamme on visuaalisuuteen painottuvassa kulttuurissamme sidottu vahvasti näkökykyyn, liittyy tiedonmuodostuksemme ja kokemisemme kokonaisvaltaiseen keholliseen aistimiseemme. Ääniä kuuntelemalla saamme informaatiota ympäristöstämme, mikä on tiedonmuodostuksemme ja tiedon jäsentelyn kannalta keskeinen osa maailmassa olemistamme. Voimme vaikuttaa havaintoihimme tietoisella orientoitumisella äänien havainnointiin ja siten haastaa alitajuisten prosessien vaikutusta kuulokokemuksiin. Äänikokemusten subjektiivisten tulkintojen eroavaisuuksista huolimatta kuulemisen fysiologiset prosessit yhdistävät suurta osaa ihmisistä, ja näennäisen fyysinen ilmiö, ääni, kytkeytyy syvällisellä tavalla vuorovaikutukseemme ympäristömme ja toistemme kanssa. Opinnäytteeni kirjallisen osion tarkoitus on olla ymmärrettävissä myös muille, kuin äänisuunnittelijoille, joten paikoitellen siinä on oppikirjamaisia piirteitä. Olen kuitenkin pyrkinyt sisällyttämään siihen myös omia havaintojani ja kokemuksiani äänien affektiivisista vaikutuksista. Esittelen kirjallisen osion lopussa pääpiirteittäin opinnäytteeni taiteellisen osion, ryhmälähtöisen esityksen Aikuisten tyttöjen jytähumppakerho – THE SHOW
Ego näyttelijäntaiteessa - havaintoja
No full textTässä opinnäytetyössä käsittelen egoa ja sen vaikutuksia näyttelijäntaiteeseen ja etenkin näyttelijäntaiteen opiskeluun. Lyhykäisyydessään työn rakenne on seuraava: Avaan aluksi egon käsitettä lähdekirjallisuuden pohjalta ja pyrin määrittelemään sen tarkkuudella, joka palvelee tätä opinnäytetyötä. Tämän jälkeen kerron lyhyesti matkastani Teatterikorkeakouluun ja pyrin ymmärtämään sitä, miksi tulin Teakiin sellaisena ihmisenä ja näyttelijänä kuin tulin. Sitten käsittelen laajasti kouluvuosieni vaiheita erilaisten kurssikokemusten ja produktioiden kautta ja pyrin lopulta ymmärtämään sitä, miksi lähden Teakista sellaisena ihmisenä ja näyttelijänä kuin lähden.
Opinnäytetyössäni on jokseenkin kronologinen rakenne. Se seuraa matkaani teatterikouluun, kertaa pääsykoekokemuksia, nostalgisoi sisäänpääsyn tuomaa huumaa, muistelee kandivuosien kipuilua ja juhlii maisterivuosien oivalluksia. Egon teema on läsnä läpi opinnäytetyön. Kerron kuinka vaikeaa minun oli opintojeni alussa suostua opiskelemaan ja myöntää olevani kesken, miten paha kolaus keskeneräisyyden myöntäminen oli ja mitä uusia haasteita siitä seurasi. Lopulta valotan niitä hetkiä, jolloin henkiset umpisolmuni lähtivät aukenemaan. Matkan varrella käydään välillä aiheen vieressä pienillä sivupoluilla, jotka kuitenkin pitävät sisällään mielestäni kiinteää tavaraa näyttelijäntyöstä.
Työn loppupuolella pohdin myös paljon näyttelijäntaiteen kestävyyttä ja mielekkyyttä. Luvussa 8 esittelemäni näyttelijän tarpeiden hierarkia on eräänlainen johtopäätökseni siitä, miten ammattiimme voisi suhtautua mahdollisimman kestävästi ja samanaikaisesti tehdä siitä elämyksellistä ja kiehtovaa. Hierarkiassa esitän, että näyttelijän on ensin vastattava perustavanlaatuisiin tarpeisiin kuten siihen, että hän saa pyyteetöntä nautintoa näyttelijäntaiteen harjoittamisesta, tulee taiteensa kanssa nähdyksi työtilanteissaan sekä osaa suhtautua itseensä rehellisesti ja armollisesti. Jos nämä tarpeet täyttyvät, näyttelijä voi halutessaan lähteä haastamaan itseään ja jopa tavoittelemaan alallemme ominaista ulkoista tunnustusta.
Opinnäytetyöni on tyylilajiltaan kaunokirjallisen teoksen ja tieteellisen kirjoituksen hybridi. Hyvin kirjoittajansa oloinen
Taidealan väitöstutkijoiden kokemukset hyvinvoinnista ja siihen kytkeytyvistä tekijöistä
No full textSibelius-Akatemian julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan taidealojen väitöstutkijat kokevat tiedealan kollegojaan vähemmän stressiä ja työuupumusta. He myös sitoutuvat opintoihinsa muita vahvemmin. Silti joka neljäs kyselyyn vastannut koki psyykkistä kuormitusta. Tutkimus osoitti, että projektin laajuus ja hajanaisuus sekä opintojen epälineaarinen eteneminen voivat heikentää väitös¬tutkijoiden jaksamista. Ohjaus, realistiset rajat sekä työelämän ja tutkimuksen yhteys ovat keskeisiä hyvinvoinnin tukipilareita. Myös lyhyet välitavoitteet tukevat väitöstutkijaa jaksamaan haasteista huolimatta.
Taidealan tohtorikoulutuksen kehittämisessä tulisi tutkimuksen mukaan huomioida sekä opintojen ja työelämän yhteys että opintojen jatkumo maisterivaiheesta post doc -vaiheeseen. Tutkijat uskovat, että myös tiedealat voisivat hyötyä tutkimuksen tuloksista: itse valittu aihe, henkilökohtainen motivaatio, ohjaajan tuki ja palkitsevat etapit tukevat kaikkien alojen väitöstutkijoita.1 Johdanto
1.1 Taidealan väitöstutkijat
1.2 Tutkimuksen tarve ja tavoitteet
1.3 Raportin rakenne
2 Tohtorintutkinnot taidealalla
2.1 Taidealan tohtorintutkintonimikkeet tässä tutkimuksessa
2.2 Taidealan yliopistot sekä tiedekunnat, korkeakoulut ja akatemiat
3 Taide- ja tiedealan yliopisto-opiskelijoiden hyvinvointi
3.1 Taidealan yliopisto-opiskelijoiden hyvinvointi
3.2 Tiedealan väitöstutkijoiden hyvinvointi
4 Tutkimuksen aineisto ja sen analyysi
4.1 Aineisto
4.2 Vastaajat
4.3 Vastaajien tohtoriprojektin muoto ja komponenttien määrä
4.4 Aineiston analyysi
5 Motivaatio ja intressit tohtorintyön tekemiseen
5.1 Taustaa
5.2 Motivaatio ja intressit kyselyvastauksissa
6 Burnout ja työn imu
6.1 Burnout
6.2 Työn imu
6.3 Yliopisto-opiskelijoiden ja tiedealan väitöstutkijoiden opiskelun imu ja burnout
6.4 Taidealan väitöstutkijoiden kokemukset opiskelun imusta ja burnoutista
7 Stressi ja psyykkinen kuormittuneisuus
7.1 Stressi
7.2 Taidealan väitöstutkijoiden stressikokemukset
7.3 Psyykkinen kuormittuneisuus ja sen mittaaminen
7.4 Taidealan väitöstutkijoiden psyykkinen kuormittuneisuus
8 Opintojen keskeyttäminen
9 Toimintaympäristöt ja niiden yhteydet opiskelukokemuksiin
9.1 Tukea ohjaajilta, yhteisöltä sekä kotoa
9.2 Taidealan väitöstutkijoiden saama ohjaajien ja yliopistoyhteisön tuki
9.3 Taidealan väitöstutkijoiden kokemukset opiskelun ja muun elämän tasapainosta
9.4 Tohtorikoulutuksen infrastruktuuri
10 Ura- ja talousnäkymät sekä opintoajat
10.1 Talous- ja uranäkymien merkitys tohtoriopinnoissa tiedealalla
10.2 Taidealan väitöstutkijoiden arviot tutkinnon suoritusajasta sekä kokemukset urakehityksestä ja taloudesta
11 Merkittävät myönteiset ja kielteiset kokemukset
12 Johtopäätökset
12.1 Taidealan tohtoriprojektien erityispiirteiden yhteys hyvinvointikokemuksiin
12.2 Taidealan väitöstutkijoiden hyvinvoinnista huolehtiminen
Lähteet
Liitteet
Abstract in English
Kirjoittaja
Kohti kommunikoivaa nykymusiikkia – säveltäjä, notaatio ja dialoginen vuorovaikutus
No full textNotaatio on usein ainoa kommunikaation väline säveltäjän ja esittäjän
välillä ja vaikuttaa siihen, kuinka musiikki välittyy säveltäjältä esittäjälle ja
esittäjältä yleisölle. Nykymusiikissa käytetyn notaation kaikki merkit eivät
ole vakiintuneet, ja säveltäjät etsivät kutakin teosta parhaiten palvelevia
ratkaisuja sen tiedon ja kokemuksen valossa, joka heillä tuolloin on
käytössään. Kommunikoiva notaatio auttaa esittäjää lähestymään
nykymusiikkiteosta. Pyrin syventämään ymmärrystäni notaation
kommunikoivuudesta reflektoimalla taiteellista työtäni.
Tutkimukseni tuottaa uutta tietoa notaation kommunikoivuudesta.
Tutkimukseni ei koske ainoastaan omaa taiteellista työtäni yksittäisissä
projekteissa, vaan sillä on laajempaa merkitystä itseni lisäksi myös muiden
säveltäjien työskentelyn sekä säveltäjien ja esittäjien yhteistyön kannalta.
Tutkimukseni on merkittävä myös nykymusiikin kommunikoivuutta ja
lähestyttävyyttä sekä nykymusiikin pedagogiikan kehittymistä ja
institutionaalista toimintaa ajatellen. Nykymusiikki joutuu usein jo
musiikkiopistossa marginaaliseen asemaan. Instituutioilla on merkittävä
vaikutus siihen, kuinka luontevaksi osaksi soittoharrastajien ja
ammattilaisten muusikkoutta aikamme musiikki muotoutuu.
Taiteellisessa tutkimuksessani halusin selvittää, millainen notaatio
on kommunikoivaa myös esittäjän näkökulmasta. Lisäksi tutkin, kuinka
kommunikoivuuteen päästään. Yleisemmällä tasolla kysyn, kuinka paljon
notaatioon vaikuttaa se, kenelle tai mille taitotasolle se on suunnattu.
Millainen nuotinnus kommunikoi ammattimuusikon ja soittoharrastajan
kanssa? Tarkastellakseni notaationi kommunikoivuutta kriittisesti
määrittelen tutkimuksessani teoreettisen viitekehyksen avulla, millaisia
ovat kriteerit, joilla tehdä notaatiosta kommunikoivaa. Pohjaan käsitykseni
notaatiosta myös teosteni esittäjien näkökulmiin, nuottigraafikon
näkökulmaan sekä muiden säveltäjien tekemiin ratkaisuihin. Tutkimuksen
edetessä vuorovaikutus esittäjien kanssa kehittyi dialogiseksi prosessiksi,
joka toimi välineenä tutkimuskysymyksiini vastaamisessa.
Taiteellinen toimintani yksittäisten teosten parissa tarkensi
tutkimuksellista ajatteluani vähitellen. Tutkielman otsikossa nykymusiikin
kommunikoivuus on päämäärä; notaatio ja dialoginen vuorovaikutus ovat
keinot päämäärään pääsemiseksi. Tutkimukseen sisältyvässä
vertaisarvioidussa artikkelissa ”Ihanasta metsästä äkäiseen
mehiläisparveen: uuden pedagogisen musiikin säveltäminen
nykysoittotekniikoita käyttäen” (2023) pohdin Piilo-teosteni avulla, kuinka
säveltää pedagogista musiikkia nykytekniikoita käyttäen ja mitä se
edellyttää säveltämisprosessin vuorovaikutteisuudelta ja teoksen
nuotinnukselta. Taidonnäytteen muut teokset on sävelletty musiikin
ammattilaisille. Kaikissa taidonnäytteen teoksissa nousi esiin
nykytekniikoiden notaation kommunikoivuuteen liittyviä kysymyksiä,
joiden testaamisesta esittäjien kanssa tuli luonteva osa prosessia.
Tarkensin notaatiotani tutkimuksen edetessä. Tutkielmani
yhteenvedon keskiössä on viimeisen jatkotutkintokonserttini teos Rakkaat,
jossa notaatiotekniikkani kehittyi niin kommunikoivaksi kuin mihin
tutkintoni aikana pääsin. Säveltäjän ja esittäjän välisessä yhteistyössä
dialogisen vuorovaikutuksen ja jaetun asiantuntijuuden keinoin tehdyt
havainnot muokkasivat teosten nuotinnusta ja musiikillista materiaalia ja
auttoivat minua tekemään päätelmiä notaation kommunikoivuudesta.Notation is often the only means of communication between the composer and performer and affects how music is transmitted from the composer to the performer and from the performer to the audience. Notation in contemporary music is not all stabilized, and composers seek the solutions that best serve each work in light of the knowledge and experience available to them at the time. Communicative notation contributes to the performer's approach to contemporary music. I seek to deepen my understanding of the communicative nature of notation by reflecting on my artistic work.
My research provides new insights into the communicative nature of notation. My research is not only about my own artistic work in individual projects but also has wider implications for the work of other composers and the collaboration between composers and performers. My research is also relevant to the communicability and accessibility of contemporary music and the development of contemporary music pedagogy and institutional practice. Contemporary music is already marginalized in music institutes. Institutions have a significant impact on how contemporary music is shaped as a natural part of the musicianship of amateurs and professionals.
In my artistic research, I wanted to find out what kind of notation is communicative also from the performer's point of view. I also investigated how to achieve communicability. On a more general level, I ask how much notation is influenced by who or what skill level it is aimed at. What kind of notation communicates with the professional musician and the amateur? To critically examine the communicative nature of my notation, I use a theoretical framework to define the criteria for making notation communicative in my research. I will also base my understanding of notation on the perspectives of the performers of my works, the perspective of the notational graphist, and the solutions adopted by other composers. As the research progressed, the interaction with the performers evolved into a dialogical process that served as a tool to answer my research questions.
My artistic activity in individual works took me further in answering my research questions. In the title of the thesis, communicative contemporary music is the goal, and notation and dialogical interaction are the means to achieve this goal. In the peer-reviewed article included in the research ”Ihanasta metsästä äkäiseen mehiläisparveen: uuden pedagogisen musiikin säveltäminen nykysoittotekniikoita käyttäen” [From a wonderful forest to an irritable swarm of bees. Composing new pedagogical music containing contemporary playing techniques] (2023), I use the Piilo works to consider how to compose pedagogical music using contemporary techniques and what this requires in terms of the interactivity of the compositional process and the notation of the work (Appendix 2). The other works in the degree were composed for music professionals. In all the works in the thesis, issues of communicability of notation using contemporary techniques emerged, and testing them with performers became a natural part of the process.
I refined my notation as the research progressed. At the heart of my written thesis is the work Rakkaat (Beloved) from my last postgraduate concert, where my notation technique developed to the level of communicative notation, I was able to achieve during my degree. Observations made through dialogic interaction and shared expertise between the composer and performer shaped the notation and musical material of the works and helped me to draw conclusions about the communicative nature of notation.fi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility
Vocal Painting kuoroimprovisoinnin välineenä
No full textMaisterintutkielmani tarkastelun kohteena oli Vocal Painting (VOPA). Se on Jim Daus Hjernøen kehittämä kuoromusiikkiin sovellettu merkkikielistö, jonka avulla kuoronjohtaja voi kommunikoida sanattomasti laulajille haluttuja musiikillisia määreitä, kuten äänenvoimakkuutta ja nuottien pituuksia. VOPA pohjautuu Walter Thompsonin luomaan, poikkitaiteelliseen Soundpainting -merkkikielistöön. VOPAn tavoitteena on mahdollistaa musiikin luominen reaaliaikaisesti yhdessä kuorolaisten kanssa. Johtaja voi joko esittää musiikilliset ideat itse tai antaa tilaa kuorolaisten improvisoinnille.
Tutkimukseni tarkasteli kuorolaulajien kokemuksia VOPA-menetelmästä, keskittyen etenkin kokemuksiin improvisaatiosta ja osallisuudesta menetelmän yhteydessä. Tutkimuskysymykset olivat:
1. Minkälaisia kokemuksia kuorolaulajilla on Vocal Painting -menetelmästä osana kuorotoimintaa?
1.1. Millaisia kokemuksia laulajilla on menetelmän käytöstä koskien improvisointia?
1.2. Millaisia kokemuksia laulajilla on menetelmästä suhteessa osallisuuteen?
Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkastelen Soundpainting-menetelmää ja sen pohjalta kehitettyä Vocal Painting -menetelmää, ryhmä- ja kuoroimprovisaatiota sekä osallisuuden osa-alueita kuorotoiminnassa. Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus. Keräsin aineiston haastattelemalla kolmea laulajaa, jotka olivat osallistuneet Vocal Painting -menetelmää hyödyntävään kuorotoimintaan vähintään vuoden ajan. Analysoin aineiston laadullisen sisällönanalyysin keinoin.
Tulokset osoittavat, että VOPA on hyödyllinen työväline kuorolaisten musiikillisten taitojen kehittämiseen. Se sopii erityisesti rytmin ja harmonian hahmottamiseen sekä kuulonvaraiseen oppimiseen. Kuorolaulajat kokivat menetelmän käytön edistäneen sekä kuoron toimintaa, että laulajien musiikillista kehitystä. Lisäksi VOPAn koettiin vahvistaneen kuoron yhteisöllisyyttä. Toisaalta menetelmän käyttö herätti myös haasteita, kuten häpeän ja eriarvoisuuden kokemuksia, eikä musiikillisen luomisen vastuutehtävät jakautuneet tasaisesti kuoron sisällä. VOPA tarjosi mielekkään lähestymistavan improvisaatioon, mutta turvallisen luomistilan varmistamiseksi, kuoronjohtajan rooli koettiin keskeiseksi. Tulokset viittaavat siihen, että VOPA sisältää osallisuutta vahvistavia elementtejä, mutta samalla siihen liittyy riskejä toimijuuden kokemuksen rajoittumiselle. Kuoronjohtajan vastuulla on tasapainottaa tätä jakamalla luovaa valtaa ja vastuuta kuorolaisille.
Koska VOPAsta ei juurikaan ole aikaisempia tutkimuksia, tutkielmani on etenkin aiheen näkökulmasta merkityksellinen musiikkikasvatuksen ja sen tutkimuksen kentällä
Self-portrait with Children. Or as a woman, a mother , an artist, what is ma place in the Western Art History ?
No full textThe Master of Fine Arts thesis project consists of an artistic component comprising three different artworks. The first of one of them is a series of 20 photopolymer engravings, each measuring 20 x 30 cm and titled Free Mary, which attempts to liberate the Virgin Mary from patriarchal oppression throughout Western art history. The second piece is a large-scale, hyper-realistic charcoal drawing, measuring 192 x 120 cm, which is a Self-portrait with Children. In the third artwork, titled Past, Present, Future (Self-portrait with Children), the viewer can see the words 'profoundly intensively alone' embroidered on my grandmother's bedsheet. The piece measures 202 x 300 cm. All three were displayed as part of Kuvan Kevät 2025 at the Academy of Fine Arts in Helsinki. The written component introduces my artistic practice in relation to my childhood. Having grownup in a dysfunctional family with a psychologically abusive father and deeply religious grandparents, this has had a profound impact on my artistic practice. Each chapter of my thesis revisits one of the pieces I presented at Kuvan Kevät 2025, exploring the artistic, philosophical and emotional connections running through my work. The focus of this text is my interrogation of Western art history and my place in it as woman, mother and artist
[Refrain] : Alexa Illi Master of Fine Arts thesis
No full textBefore students in the Master of Fine Arts program in the Academy of Fine Arts graduate, they are required to execute a project that consists of an artistic component and a written component, in the scope of fourty credit points. The artistic component is to be an artwork, performance or other artistic endeavour alongside a public presentation of such. The written component is to be a piece of writing – no more than thirty pages long – that gives further context to the artistic component. It can also be thought of as a companion piece to the artwork.
In this written component of my Master of Fine Arts thesis project I will present the artistic component — a spatial installation entitled [Refrain], consisting of photographic prints, textile and various objects in the sixth floor — the very top space — of the academy. This space is currently known as Majakka – meaning Lighthouse. It is a former grain silo. The key — as in most notable upon first glance — elements of the artwork are a large-scale inkjet print in three parts depicting the artist on her bed in her bedroom and an overlong curtain over a window taped with perforated window tape. The work — as in artistic component — was exhibited at the Kuvan Kevät 2025 exhibition at the Academy of Fine Arts’ Sörnäinen campus from 19 May til 15 June 2025.
In written form I will go through certain events and affects that informed my thinking during this process and more broadly as an artist before and after. Some of these writings are more directly linked to the visual composition of the artwork, while others have less to do with the visual language of my artistic practice but rather speak to a certain philosophy or sensibility I deem important, but might – to a new reader – read as erratic, or unrelated or disjointed. I like it that way. There has always been an element of elaborateness to my process that has taken time for me to fully grasp and justify, that now inhabits the very core of my art. The (sub)textual facet is of the essence. This is something I cherish. The devil is in the detail. And familiarity breeds contempt
Det sensitiva ljuset : ljusdesignens dramaturgi som praktik, tanke och närvaro
No full textDenna magisteravhandling undersöker ljusdesignen som dramaturgisk praktik i samtida scenkonst. Den centrala frågan är inte bara hur ljuset bidrar till en föreställning utan hur ljusdesignen kan förstås som en dramaturgisk praktik. I takt med att samtida dramaturgi omfattar temporala, spatiala och perceptuella dimensioner, argumenterar arbetet för att ljusdesign är en aktiv meningsbärande aktör inom den dramaturgiska diskursen. Detta är en skriftlig magisteravhandling som inte inkluderar en bedömd konstnärlig del. Inspelning av det verk som analyseras i arbetet kan vid önskemål efterfrågas från författaren.
Avhandlingen inleds med en kort genomgång av begreppet dramaturgi i samtida scenkonst. I den teoretiska delen behandlas utvecklingen av dramaturgi genom dess temporala, rumsliga och perceptuella dimensioner, och ljusdesignen positioneras inom denna diskurs. Inom denna referensram betraktas ljusdesignen som en aktiv och meningsskapande kraft med specifika dramaturgiska funktioner. Den analysmodell som utvecklats i arbetet utgår från dessa teorier.
Genom en fallstudie av föreställningen döden döden (2024), där ljusdesignen utformades av författaren, analyseras hur ljus strukturerar tid, formar rumsliga relationer och påverkar publikens perception. Analysen bygger på en kombination av semiotiska och fenomenologiska perspektiv. Den hybridanalytiska modellen fokuserar på ljusdesignens dramaturgiska funktion i relation till: rum och tid, relationer och interaktioner, handling och transformation, samt publik och mottagande. Analysen omfattar även reflektioner från den konstnärliga arbetsprocessen och en intervju med två olika dramaturger som upplevt föreställningen. Analysen visar hur ljusdesignen fungerar som en dramaturgisk kraft genom sin estetiska och materiella närvaro, sin mångtydighet i tolkning, och sin förmåga att skapa stämning och atmosfär. Analysen belyser även ljusets liminala kvaliteter i förhållande till föreställningens tematik kring liv och död. Reflektionerna kring publikens mottagande visar både hur ljusdesignens och verkets intentioner togs emot och hur dess betydelser försköts i mötet mellan verk, publik och kontext.
Genom att uttryckligen formulera ljusdesign som en dramaturgisk praktik kan dess dramaturgiska position i samtida scenkonst förstärkas. Mycket av ljusdesigners arbete grundar sig i en form av tyst kunskap, en kroppslig och intuitiv förståelse som ofta är svår att artikulera i ord men tydlig i handling. Att tala om ljusdesign i dramaturgiska termer innebär att erkänna dess konstnärliga agens. När vi lyfter fram både ljusdesignens agens och ljusdesignerns praktik, omförhandlar vi dess position i scenkonsten – och stärker dess status som självständig, betydelsebärande praktik.
Samt genom att reflektera kring ljusdesignen i föreställningen döden döden genom positionen som ljusdesigner, eftersträvas ett bidrag till ett mer artikulerat språk för ljusdesignens dramaturgi, ett språk som tillåter komplexitet, ambivalens och det sinnliga. Denna avhandling är inte ett slutgiltigt svar, utan ett av många möjliga sätt att förstå ljusdesigns dramaturgiska potential – som praktik, som tanke och som närvaro
TREBUCHET: as body practice, research and performance
No full textThis written component of my Master’s thesis is a tribute to Trebuchet as a body practice, an artistic research and a performance. I use writing as its reflective and exploratory companion and I engage in a process of articulating and understanding the methodology that emerged during the artistic part of my thesis. Rather than separating theory and practice, this thesis weaves them together, mirroring the integrated approach that shaped the development of Trebuchet. Central to the work is the formation of a body practice, an evolving methodology rooted in sensorial, experiential, and somatic research, which aims to center the intelligence of the moving body as both the origin and site of inquiry. Drawing on concepts such as enactive perception (Alva Noë), reversibility theory (Maurice Merleau-Ponty), haptic visuality (Laura U. Marks), affect theory (Brian Massumi), and philosophical writings by Diego Agulló, I investigate how movement propositions of Trebuchet body practice become tools for reflection, transformation, and creation and how theory, and body knowledge can intertwine and inform one another.
The thesis is structured in three chapters: the first focuses on the approach of the body practice as a way of working, reflecting on the dynamic role of the choreographer as facilitator and emphasizing the idea of problem projection as a generator for movement and choreography; the second explores the content of the practice through two central movement propositions- ‘Push and Sink In’ and ‘Charge and Throw’- tracing their development, tools, and conceptual and somatic influences; and the third examines how the body practice translates into performance, composition, and audience experience. Through this writing, I attempt not only to document, but to stay in conversation with the process, allowing the methodology to continue shifting and revealing itself through language