Taideyliopisto: Taju
Not a member yet
5000 research outputs found
Sort by
Vanhan musiikin liike Suomessa
No full textTämä teos on kattava tietopaketti vanhan musiikin historiatietoisen esittämisen vaiheista, toimijoista ja periodisoittimista maassamme. Innostus vanhan musiikin esittämistä ja kuuntelemista kohtaan oli itänyt jo pitkään ennen kuin vanhan musiikin liike rantautui voimalla Suomeen 1980-luvun puolivälissä. Monesti eturivissä olivat olleet kosketinsoittajat: niin sanottu urkujenuudistusliike oli esimerkiksi alkanut vaikuttaa 1950-luvulla, mutta tyylinmukaisuudelle omistautuneita pioneereja vaikutti muidenkin soittimien parissa.
1980-luvulla etabloituneiden instituutioiden valtaa ravisteltiin maan musiikkielämässä ja klassista muusikkoutta koskevat käsitykset alkoivat monipuolistua. Korvat auki -yhdistys ja Avanti! kokosivat musiikintekijöitä, jotka etsivät kyseenalaistavaa ajattelua ja tuoreita toimintatapoja. Vanha ja uusi musiikki kiinnostivat ja inspiroivat monessa tapauksessa samoja toimijoita, joiden joukko alkoi laajeta nopeasti.
Vanhaan musiikkiin keskittyneitä kokoonpanoja perustettiin erityisesti vuodesta 1989 lähtien; niistä polveutuvat muun muassa Suomalainen barokkiorkesteri ja Helsingin Barokkiorkesteri. Historiatietoisen esittämisen ajattelutapa alkoi laajeta musiikkioppilaitoksiin, ja 2000-luvulla ilmiö on kasvanut jo koko esittävän säveltaiteen vallankumoukseksi.
Tämän kirjan kirjoittajat ovat musiikintekijöitä, jotka ovat täydentäneet pitkän ammattiuransa tuomaa syvällistä ymmärrystä kentän toimijoiden ja arkistolähteiden parissa tekemällään taustatyöllä. Kirja tarjoaa monipuolisen käsityksen vanhan musiikin alasta sekä kiinnos-tavia johtolankoja jatkotutkimukselle.fi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility
Kohti katsojaa : valosuunnittelija empatiaa etsimässä
No full textTaiteellisen ja kirjallisen osion sisältävässä opinnäytetyössäni pohdin katsojan ja valosuunnittelijan suhdetta empatian käsitteen avulla. Empatia mielletään usein esityksissä tarinallisuuteen liittyväksi, mutta se on hyödyllinen myös ajateltaessa valosuunnittelijan suhdetta katsojaan.
Pohdintani taustalla on valosuunnittelijan sekä katsojan roolin määrittäminen. Kuvataiteen tohtori Teemu Mäki esittää taiteella olevan neljä tehtävää: nautinto, keskustelun herättäminen, viisauden tavoittelu ja tunne-elämän kehittäminen. Näiden pohjalta muodostan valosuunnittelijan tehtävän, johon kuuluu taiteen tehtävien toteutumisen mahdollistaminen esityksen katsojien kannalta. Katsojan ja esityksen suhteessa pohjaan filosofi Jacques Rancièren esittämiin ajatuksiin katsojan roolista esityksen merkityksen muodostumisessa. Katsojien kokemukset yhden esityksen äärellä voivat olla hyvin erilaisia. Ajattelen erilaisten katsojien kokemusten ymmärtämisen kuuluvan valosuunnittelijan tehtävään.
Filosofi Elisa Aaltolan ja ekologi Sami Keton kirja Empatia: Myötäelämisen tiede (2018) esittelee eri empatian muotoja, joiden avulla tarkastelen katsojan ja valosuunnittelijan suhteessa esiintyvää empatiaa. Tarkastelussa käytän apuna myös kokemuksiani valosuunnittelijana TADaCollective-esityksessä, jonka ensi-ilta oli 31.1.2023 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Teatterisalissa.
Projektiivinen ja simuloiva empatia ovat toisen asemaan sijoittumista ja sen ajattelemista, miltä tuntuu olla toinen. Nämä ovat valosuunnittelussa läsnä harjoituskaudella, kun ajattelen tulevien katsojien kokemusta syntymässä olevassa esityksessä. Pohdin mahdollisuuksiani valosuunnittelijana simuloida erilaisten katsojien kokemuksia. Toisen asemaan sijoittumisessa on riskinä, että ei lopulta huomioi toista ollenkaan. On siis oltava tietoinen, miten paljon voi toisesta tietää. Toisaalta toisen täysin huomioimatta jättäminen olisi välinpitämätöntä.
Ruumiillinen empatia mahdollistaa toisten ymmärtämisen yhdessä olemisen kautta ilman, että meidän tarvitsisi sitä pohtia. Katsojan ja valosuunnittelijan suhteessa käsittelen ruumiillista empatiaa esityksessä, jossa valosuunnittelijan rooli laajenee sisältämään myös esiintyjän kaltaista toimintaa. Tällöin ruumiillisen empatian mahdollisuudet ovat esitystilanteessa erityisen runsaat. Toisaalta valosuunnittelija voi olla esitystilanteessa myös valojen ajajana tai kohdata katsojia esityksestä saatujen palautteiden kautta.
Kognitiivinen empatia on toisen tunteiden tunnistamista ja affektiivinen empatia toisen tunteiden siirtymistä itseen. Näiden kautta muodostuu pohja katsojan ja valosuunnittelijan suhteen moraaliselle käsittelylle.
Empatian eri muodot saattavat johtaa puolueellisuuteen, kun empatiaa koetaan vahvimmin itsen kanssa samankaltaisia kohtaan. On siis tärkeää olla tietoinen omista oletuksistaan ja tunteistaan, jotka vaikuttavat empatian mahdollisuuksiin. Nämä huomioiva empatian muoto on reflektiivinen empatia. Pohdintani empatian esiintymisestä työskentelyssäni valosuunnittelijana opinnäytteeni taiteellisessa osiossa on nähtävissä reflektiivisen empatian kautta.
Empatia on työkalu katsojan ja valosuunnittelijan suhteen ymmärtämiseen. Eri empatian muotojen kautta on mahdollista etsiä erilaisten suhteiden mahdollisuuksia katsojan ja valosuunnittelijan välillä esittävissä taiteissa
Onnistumisen paradoksi – Ajatuksia oman työn arvioimisesta näyttelijäntyössä
No full textKirjallisessa opinnäytteessäni Onnistumisen paradoksi – Ajatuksia oman työn arvioimisesta näyttelijäntyössä, käsittelen onnistumista, oman työn arvioimista ja niiden vaikutuksia näyttelijäntyössä. Pohdin mitä onnistuminen merkitsee ja mitkä tekijät vaikuttavat onnistumisen kokemukseen. Voimakkaan ja uuvuttavan itsekriitikin kanssa kamppaileminen on saanut minut miettimään, miten oman työn arvioiminen tapahtuu näyttelijäntyössä, kun olemme jatkuvasti subjektiivisten, oman ja ulkoapäin tulevan palautteen varassa. Pohdin myös, miten kontrollista ja suorittamisesta vapautuminen voisi tapahtua ja mitä sillä voisi saavuttaa. Ensimmäisessä luvussa puran onnistumisen käsitettä. Avaan suhdettani onnistumisen tavoitteluun ja sitä mitä se ajattelustani kertoo. Pohdin mitä onnistuminen merkitsee ja mitkä asiat onnistumisen mahdollisuuksiin vaikuttavat. Yhtenä onnistumisen mahdollisuuksiin vaikuttavana tekijänä nostan Albert Banduran kehittämä minäpystyvyyden -käsitteen, jota vasten peilaan omia käsityksiäni ja kokemuksiani. Jaan myös epäonnistumisen ja onnistumisen kokemuksia ja pohdin miten käsitellä niitä. Toisessa luvussa pureudun oman työn arvioimiseen näyttelijäntyössä. Analysoin miten ja milloin arvioiminen tapahtuu ja mietin miten se meihin vaikuttaa. Tarkastelen omia arvioimisen tapojani kolmen eri teoksen harjoitus- ja esitysprosessien kautta. Olen valinnut yhden tanssiteoksen, yhden näytelmän sekä yhden kollektiivisesti luodun improvisaatiopohjaisen esityksen, tutkiakseni miten erilaiset prosessimuodot ja työnkuva vaikuttaa esiintyjän tapaan arvioida työtään. Koska kokemukset oman työn arvioimisesta ovat hyvin henkilökohtaisia, halusin peilata jonkun toisen näyttelijän ajatuksia ja kokemuksia omiini. Haastattelin näyttelijä Iida Kuningasta onnistumisen ja oman työn arvioinnin teemoista. Kuningas esiintyi teoksessa, jota käsittelen työni toisessa luvussa. Tämä mahdollisti keskustelun oman työn arvioimisesta ja näkökulmien vertailemisesta juuri tässä kyseisessä teoksessa. Luvussa neljä kirjoitan stressistä, sillä koen sen oleelliseksi tekijäksi tarkastellessamme onnistumista, epäonnistumista, itsellemme asettamia vaatimuksia ja niiden käsittelemistä. Puran stressi -käsitettä käyttäen Liisa Keltikangas-Järvisen teosta Temperamentti, stressi ja elämänhallinta ja pohdin sitä näyttelijän ja esiintyjän näkökulmasta. Kirjoitan luvun lopussa myös omakohtaisesta kokemuksesta ylikuntoon ja loppuunpalamiseen liittyen ja pohdin, mitä jälkiä se on minuun esiintyjänä jättänyt. Viidennessä luvussa syvennyn kontrollin ja irtipäästämisen teemoihin ja tarkastelen niitä näyttelijäntyön näkökulmasta. Pohdin miten onnistumisen tavoittelija ja suorittaja minussa uskaltaisi päästää irti kontrollista ja mitä se konkreettisesti tarkoittaa. Avaan myös sitä, miten irtipäästäminen ja antautuminen liittyvät omalla kohdallani hengitykseen ja sen myötä äänenkäyttöön, läsnäoloon ja lopulta nautintoon. Lopuksi kokoan opinnäytteen kirjoitusprosessin aikana nousseita havaintojani. Kerron millaisiin päätelmiin olen tullut siitä, millainen suhde onnistumiseen ja oman työn arviointiin voisi olla kestävä ja minkälaista esiintyjyyttä kohti minä haluan tulevaisuudessa mennä
Laitoin kaikki kartat päällekkäin: Harhailu äänisuunnittelijan taiteellisena tutkimusvälineenä
No full textOpinnäytetutkielmassani tutustun harhailun potentiaaliin taiteellista ajattelua ja luovuutta tuottavana menetelmänä. Työssä kehitän omaa päämäärättömään ja ennalta määrittämättömään avaruudelliseen liikkeeseen perustuvaa taiteellista menetelmää ja tutustun taiteellisen tutkimuksen tekemiseen. Tutkielmassa esittelen kehittämääni menetelmää, sen eri vaiheita, sekä tutkielman myötä syntynyttä aineistoa. Aineisto on tutkielmatekstin lisäksi muistiinpanojen, valokuvien, paikkatiedon sekä äänitteiden muodossa. Harhailut ja aineiston keruu on suoritettu pääkaupunkiseudulla ja Seilin saarella alkuvuodesta 2023. Menetelmä on käynyt läpi pitkän prosessin, jonka aikana sen fokus on siirtynyt paikkojen erityisluonteen hakemisesta liukuvaan tiloissa liikkumiseen. Yksittäisten aistimusten sijaan se keskittyy assosiatiivisiin kokemuksiin, jotka lomittuvat ja ovat vuorovaikutuksessa niin toistensa, kuin kulloinkin kulkemani ympäristön kanssa.
Tutkielmassa esittelen menetelmän tuottamia havaintoja eri näkökulmista ja pohdin niiden merkitystä omassa taiteellisessa työskentelyssäni. Suhde tuttuun ja tuntemattomaan, ei–tietämiseen ja päätöksentekoon ovat läsnä taiteellisessa prosessissa, mutta harhailun eleen kautta ne kehollistuvat ja muuttuvat itselleni uudella tavalla kokemuksellisiksi. Keskittymällä ympäristöön ja siinä kulkemiseen, nämä prosessit muuttuvat myös pelkistä sisäisistä neuvotteluista vuorovaikutteisiksi verkostoiksi muiden toimijoiden kanssa. Menetelmän keskeisinä huomioina ovat myös ajattelun vapaa harhautuminen, innostuminen ja odottamattomat löydökset.
Pohdin tutkielmassani myös kenttä-äänityksen näennäistä dokumentaarisuutta, sekä äänittäjän häivyttämistä Mark Peter Wrightin noisy-nonself (suom. Äänekäs epäminä) teorian kautta. Tuomalla äänittävän itseni kuulluksi ja tunnistetuksi äänitteissä, pyrin tuomaan kuuntelijalle äänellisen informaation ympäristöstä ja siinä tapahtuvasta toiminnasta siloittelemattomana. Samalla haastan käsitystä kenttä-äänittämisen objektiivisesta luonteesta ja sen usein kyseenalaistamattomista valtasuhteista. Oleellisena työvaiheena huomioiden tekemisessä ovat toimineet paitsi harhailujen aikana tehdyt äänitykset, myös niiden kuunteleminen ja uudelleenkuunteleminen. Äänitteet ovat toimineet materiaalina, jota kuuntelemalla olen tehnyt uusia havaintoja kävelyistäni ja itsestäni erilaisissa tiloissa harhailevana olentona. Nämä äänitteet ovat myös lukijan kuunneltavissa ja voivat toimia moniaistisena väylänä aiheen pariin.
Lopuksi pohdin keräämäni aineiston merkitystä ja sen tulevaisuutta: Ovatko äänitteet täyttäneet tehtävänsä, tulisiko ne säilyttää ja mitä niiden jatkokäsitteleminen tarkoittaa. Avaan lisäksi omia kokemuksiani tutkielman ja menetelmän harjoittamisen myötä, sekä ajatuksiani mahdollisesta jatkosta aiheen parissa
Socially Engaged Arts (SEA) Practices : Key Skills and Capabilities
No full textSocially engaged arts (SEA) have evolved in multiple directions, creating new competence needs for practitioners. This article investigates SEA as a professional practice to enhance it as a field of study in higher arts education. An inductive qualitative approach is applied to analyze extant curricula, literature, and interviews to grasp how the key competences are discussed in the practitioner, educational, and scholarly contexts to identify and structure eight competence areas practitioners can benefit from. The article contributes to a deeper understanding of the changing landscape of artists’ professionalism and the potential of higher arts education in supporting artists in SEA
Kuvataiteen maisterin opinnäytetyön kirjallinen osa
No full textKuvataiteen maisterin opinnäytetyöni koostuu taiteellisesta ja
kirjallisesta osasta. Taiteellinen osuus sisälsi yhdeksän maalausta,
jotka esitin Kuvan Kevät 2021 ryhmänäyttelyssä Exhibition
Laboratory B:ssä. Teoksissa tarkastelin eliöitä ja ympäristöä sekä
mikroskooppisen läheltä, että kaukaa kosmisesta mittakaavasta.
Teoksia suunnitellessani ja toteuttaessani käytin työkaluna
ajatusta planeetalle saapuneesta vieraasta olennosta.
Pyrin irrottautumaan omasta ihmiskeskeisestä tavastani katsoa
ympäristöä, ja samaistumaan olennon objektiivisempaan näkökulmaan.
Teokset tarkastelevat maailmaa sellaisena kuin se on,
kompleksisena ja koko ajan muutoksessa olevana.
Lopullisessa teoskokonaisuudessa temaattinen, materiaalinen
ja kuvallinen taso yhdistyivät. Teosten kuvallinen ilmaisu
liikkuu abstraktin ja esittävän välimaastossa. Kuvasta saattaa juuri
ja juuri saada otteen, mutta sitten se jo lipuu joksikin muuksi.
Kuin näkisi ympäristön ensimmäistä kertaa, eikä oikein tietäisi
minne katse tulisi kohdentaa. Teosten materiaalinen paletti koostuu
öljyväristä, kierrätysmuovista, pellavasta, nippusiteistä ja
muovipusseista. Teoksissa synteettinen ja orgaaninen maailma
kietoutuvat erottamattomasti yhteen.
Kirjallinen osa on kirjoitettu vuonna 2023. Avaan teosten
temaattisia taustoja, joiden pohjavire linkittyy posthumanistiseen
ja uusmaterialistiseen ajatteluun. Kirjoitan myös luonnontieteellisistä
inspiraation lähteistä. Avaan luonnon laajaa
määritelmää, joka sisältää orgaanisten aineiden lisäksi kaiken
synteettisen. Kuvaan työskentelyprosessia teosten parissa,
ja kuinka työskentelyni muuttui maisteriopintojeni aikana.
Pohdin maalauksen asemaa yleisesti nykytaiteen kontekstissa,
ja kuinka se mielestäni perustelee itsensä nykytaiteessa vietin
omaisena tarpeena. Kirjoitan myös lopuksi ajatuksistani
trendikkäiksi miellettyjen teemojen parissa työskentelemisestä
Initiating Aesthetic Learning : A Study on Practicing Dance (Again)
No full textThe main purpose of this chapter is to investigate the topic of ‘(re-)entering dance practice’ as a mode of aesthetic learning. Body phenomenology, complemented by viewpoints from performativity theory, will be applied in analysing this process of finding oneself as a person of action in a situation of existential challenge as integral to initiating (aesthetic) learning. More specifically, learning will be described in relation to dance as characterized by the capacity and the will of a person to enter (again) into an emotional, bodily, and social dialogue with her/his surroundings. The data consists of autobiographical vignettes written by two professional dancers and spontaneous, expressive utterances from two ‘dance novices’. The utter aim of the study is to contribute to shed light on g the potential of body phenomenology and performativity theory in modelling the aesthetic dimensions of early learning in formal an
Japanese Sonic Garden : Translating the experience of Japanese gardens through the realisation of sound installation
No full textThis master’s dissertation accompanies my master’s project. It deals with how I worked in translating the experience of Japanese gardens through sound installation. The original research question was to discover how translating the traditional elements of Japanese gardens into sonic objects can create an artistic work while keeping the authentic experience.
This dissertation begins with a description of why I initially chose to focus on the theme of Japanese gardens in the autumn of 2020, followed by research into their history and an explanation of the gardens' essential components.
Later I will describe the research trip I conducted in January 2022, supported by the Sibelius Academy Foundation. The objective here is to explain the discoveries of my visits to Japanese gardens through illustrated documentation. This research trip proved to be meaningful to the identity of the final work and to shape my artistic vision. In the following section, I review significant previous artworks concerning Japanese gardens.
The final piece is then introduced with video, pictures, and sound files, as well as an explanation of how I translated the experience into a sound installation and what method I utilised to do so. I also address the beneficial aspects of the project's development and what could be improved.
The concluding part outlines what I discovered about the subject I have spent around two and a half years researching, how I profited from completing this project, and how I could utilise this experience in future projects.
I believe this dissertation can serve as a reference for future work relating to Japanese gardens and translating the experience using musical means. This dissertation also provides insight into my creative work and possible approach to the subject
Terve ääni ja kehollisuus laulunopetuksessa
No full textTämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kolmen Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen aine- ryhmästä valmistuneen ja siellä nykyään opettavan pop/jazz-laulunopettajan kokemuksia opinnoistaan ja siitä, miten he ottavat kehollisuuden ja terveen äänenkäytön huomioon opetustyössään. Lisäksi olin kiin- nostunut heidän oman äänenkäyttönsä mahdollisista haasteista. Kehollisuuden tutkimus laulupedagogii- kan kontekstissa on kasvattanut suosiotaan viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ja samalla keholli- nen lähestymistapa on yleistynyt laulupedagogiikassa. Oppilas halutaan ymmärtää psykofyysissosiaali- sena kokonaisuutena, jolloin laulunopinnoissakin on ajateltava, että kaikki liittyy kaikkeen.
Tapaustutkimukseni aineiston muodostaa kolme Sibelius-Akatemiasta valmistuneen pop/jazz-laulun- opettajan litteroidut haastattelut. Toteutin haastattelun ryhmähaastatteluna.
Tutkimuskysymykseni olivat:
1. Minkälaisia kokemuksia Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen aineryhmästä valmistuneilla on terveestä äänenkäytön ja kehollisuuden huomioimisesta heidän pop/jazz-laulun opinnoissaan?
2. Miten he ottavat terveen äänenkäytön ja kehollisuuden huomioon heidän omassa pop/jazz-laulun opetuksessaan?
Tutkimukseen osallistuneiden opettajien pop/jazz-laulun opinnoissa on keskitytty terveen äänenkäytön ja kehollisuuden huomioimiseen. Omassa opetustyössään he pyrkivät huomioimaan kehollisuuden ja terveen äänenkäytön aktiivisesti
"Mitä jos musiikkia voisi yhdistää kestävään kehitykseen?" : viiden nuoren näkemyksiä kestävyysteemoista yläkoulun ja lukion musiikinopetuksessa
No full textKestävä kehitys ja ekososiaalinen sivistys ovat osa peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmien kestävään tulevaisuuteen tähtääviä laaja-alaisen osaamisen tavoitteita. Tässä tutkielmassa tarkastelen musiikkikasvatuksen näkökulmasta näiden osa-alueiden toteutumista koulujen opetuksessa. Tutkimuskysymykseni on:
Millä tavalla kestävyysteemat ovat haastateltavien nuorten mukaan esillä koulujen musiikinopetuksessa?
Tutkimukseni on toteutettu laadullisena tapaustutkimuksena, jonka aineisto on kerätty haastattelemalla 14–19-vuotiaita nuoria peruskoulun ja lukion musiikinopetuksen kestävyysteemoihin liittyen. Aineistonkeruun menetelmänä käytin nuorten ryhmähaastattelua ja ennen haastattelutilannetta täytettävää kyselylomaketta. Päätutkimuskysymykseni lisäksi olin kiinnostunut siitä, minkälaisia ilmastotunteita nuoret ovat kokeneet ja miten heidän arvoajattelunsa näkyy keräämässäni aineistossa. Tämän lisäksi olin kiinnostunut selvittämään, millä tavalla nuoret visioivat tulevaisuuden kestävää musiikinopetusta ja miten he kokevat voivansa vaikuttaa kestävän tulevaisuuden muodostumiseen musiikillisen tietotaitonsa avulla.
Teoreettisessa viitekehyksessä määrittelen kestävyystieteiden ja ekososiaalisen sivistyksen keskeiset käsitteet, kuten sosioekologiset systeemit, transformatiivisen oppimisprosessin, kulttuuriset ekosysteemipalvelut ja ympäristöahdistuksen. Näitä osa-alueita tarkastellaan musiikkikasvatuksen näkökulmasta. Toteutin analyysini teoriasidonnaisena sisällönanalyysinä suhteessa kuvattuun teoreettiseen viitekehykseen, ja huomioin myös voimassaolevat koulujen opetussuunnitelmien perusteet.
Tutkimustuloksistani voidaan päätellä, että oppilaat ja opiskelijat tiedostivat kestävyysteemoihin liittyvät asiat hyvin. Heidän ajattelustaan nousivat esille teoreettisessa viitekehyksessä kuvatut ekososiaalisen sivistyksen tiedeperustaiset päämäärät, arvopohja sekä kestävän tulevaisuuden periaatteet. Tärkeäksi näkökulmaksi nousi musiikinopettajan merkitys opetussuunnitelmissakin kuvattujen kestävyysteemojen välittäjänä. Ilmiöpohjaista ja oppilaat ja opiskelijat huomioivaa opetustapaa peräänkuulutettiin, ja laaja-alaisuus ja musiikin yhdistäminen muihin oppiaineisiin koettiin merkityksellisenä.
Koulutuksella on huomattu olevan kansainvälisesti ratkaiseva merkitys kestävän tulevaisuuden tavoitteiden edistämisessä. Ympäristökasvatukseen liittyvä musiikkikasvatus on ajankohtainen keskustelun kohde, koska aikaisemmat suppean näkemyksen omaksuneet globaalikasvatuksen lähestymistavat ovat epäonnistuneet kestävän elämäntavan kasvatuksellisessa tehtävässään. Tutkimukseni avaa kestävyyskriisin polttopisteessä elävien nuorten näkökulmia näiden teemojen esiintymisestä koulujen musiikinopetuksessa ja musiikkiin liittyvässä toiminnassa