Taideyliopisto: Taju
Not a member yet
5000 research outputs found
Sort by
Turvallisen oppimisympäristön luominen sekä ylläpitäminen lasten ja nuorten instrumenttiopetuksessa: Intersektionaalisen feministisen pedagogiikan keinoja
No full textTämän pedagogisen seminaaritutkielman tavoitteena oli kerätä monipuolisten lähteiden avulla yhteen intersektionaalisen feministisen pedagogiikan keinoja lasten ja nuorten instrumenttiopetuksen käyttöön. Teoreettisena viitekehyksenä on toiminut intersektionaalisen feministisen pedagogiikan yhteys instrumenttipedagogiikkaan. Tiedonhankintamenetelminä käytettiin aikaisempia feministisiä sekä musiikkipedagogiikan tutkimuksia, kirjoja sekä muita julkaisuja. Tutkimus toteutettiin narratiivisena kirjallisuuskatsauksena.
Tutkimuskysymyksenä oli selvittää, millaisia intersektionaalisen feministisen pedagogiikan keinoja voidaan hyödyntää instrumenttiopetuksessa ja millaisia haasteita instrumenttiopetuksessa on intersektionaalisen feministisen pedagogiikan näkökulmasta.
Tutkimuksesta selvisi, että intersektionaalisen feministisen pedagogiikan monet konkreettiset keinot ovat sovellettavissa instrumenttiopetukseen ja musiikinopetukseen. Instrumenttiopettajien erityislaatuinen asema lapsen ja nuoren elämässä sekä instrumenttiopetuksen muusta opetuksesta poikkeava kahdenkeskinen opetustilanne vaativat instrumenttiopettajalta erityistä osaamista kaikille turvallisen oppimisympäristön luomiseksi sekä oppilaiden oppimisen mahdollistamiseksi. Intersektionaalisen feministisen näkökulman avulla voidaan tuoda näkyväksi ja purkaa myös instrumenttiopetuksen maailmassa vallalla olevia valta-asemia
Vaikeinta on tyyneys
No full textKuvataiteen maisterin opinnäytteeni koostuu taiteellisesta ja kirjallisesta osasta. Taiteellinen osa Uhmamuotokuva (osa 1) käsittelee äitiyttä ja koostuu kymmenestä koulukuvamaisesta valokuva-arkista (mustesuihkutulosteet, 20x30cm / 15x20cm), joissa uhma- ja murrosikäisten äidit esittävät lastensa uhmaa kameralle. Uhmamuotokuva (osa 1) oli esillä Time and Space exhibition 2023 vol 1 (20.–29.1.2023) ja vol 2 (10.–19.2.2023) ryhmänäyttelyissä Kuva/Tila -galleriassa. Näyttelyssä teoksen yhteydessä oli myös vapaasti otettavissa pieniä kortteja, joissa oli esitetty kuvauskutsu uhma- ja murrosikäisten äideille. Tämä kirjallinen osa sisältää taiteellisen osan sanallisen ja kuvallisen dokumentaation.
Kirjallinen osa sisältää kaksi osaa. Ensimmäinen on lyhyt kertomus siitä, kuinka minusta tuli äiti eli ajalta ennen Kuvataideakatemiaa. Autobiografisuus on usein tavalla tai toisella läsnä praktiikassani ja samalla, kun käytän tässä tilaisuuden hyväksi kirjoittaakseni tarinan, joka on halunnut päästä pintaan jo pitkään, valotan myös taustojani. Äitityö on välillä riipivän kipeää, vaikka lapseni on toivotumpi, odotetumpi ja rakkaampi kuin mikään muu elämässäni aiemmin. Äitinä olemisen ja äitinä toimimisen herättämiä ristiriitaisia tunteita ja rooliin liittyviä paineita on myös vaikeaa kuvailla, ja tuntuu helpoimmalta kirjoittaa niitä auki tällä tavoin, yhtenäisen kertomuksen muotoon. Eräällä tavalla edustan tässä myös kaikkia vuosien varrella haastattelemiani ja opinnäytteen puitteissa kohtaamiani äitejä, sillä monet tuntemuksemme äitiyteen liittyen muistuttavat toisiaan.
Jälkimmäinen osa koskee aikaani Kuvataideakatemiassa ja kuvailee prosessin, joka johti minut käsittelemään aihetta teoksessani juuri sillä tavoin kuin sitä käsittelen. Pohdin myös muun muassa Uhmamuotokuva-projektin mahdollista terapeuttisuutta, sekä taiteilijan valtaa ja varovaisuutta liittyen teoksiin, joihin osallistuvat oikeat ihmiset oikeine elämineen. Toinen osa sisältää muun tekstin ohella myös joitain lyhyitä päiväkirjamerkintöjäni pitkin matkaa
Kuvataiteen maisterin opinnäyte
No full textKuvataiteen maisterin opinnäytteeni koostuu kahdesta taiteellisesta osasta sekä kirjallisesta opinnäytteestä. Tässä kirjallisessa osassa pyrin avaamaan taiteellista työskentelyäni sekä suhdettani maalauksen figuraatioon. Tarkoitukseni on johdatella lukija työprosessin läpi työhuoneen kautta näyttelytilaan, ja sieltä laajemmalle kulttuurin kentälle. Opinnäytteeni taiteellisten osien julkisista näytöksistä ensimmäinen sijoittui Kuvan Kevät -valmistujaisnäyttelyyn Exhibition Laboratoryssa syksyllä 2020 ja toinen Exhibition Laboratoryssa 2021 keväällä pidettyyn yksityisnäyttelyyn.
Opinnäytteeni taiteellisen puolen ensimmäinen osa tapahtui Exhibition Laboratoryssa, Kuvan Kevät 2020 -näyttelyssä. Esitin kolme kookasta öljymaalausta, jotka käsittelivät ihmishahmoa ja representaatiota postmodernissa kontekstissa.
Toinen osa taiteellista opinnäytettä oli keväällä Exhibition Laboratoryn yläkerrassa pidetty yksityisnäyttely vuonna 2021. Käsittelin teoksissani edelleen ihmishahmoa, mutta maalaussarjassani ihmishahmo tuli esille muistojen ja poissaolon muodossa.
Käyn aluksi läpi työprosessiani ja sitä miten tekemiseni johdattelivat minut kohti viimeistä lopputulosta. Selitän ohessa ajatusteni kulkua esittämällä erilaisia huomioita, jotka syntyivät työprosessin aikana. Maalausten tematiikasta kirjoittaessani pyrin luomaan työkaluja joilla johdatella katsojaa valmiiden maalauksien sisälle. Pyrin olemaan selittämättä maalauksia turhan auki, sillä rinnallistan sen siihen kuin selittäisi vitsin sen kuulijoille. Tavoitteeni on käyttää kuvallisten esimerkkien lisäksi vertauskuvia ja viitteitä. Tätä kautta toivon lukijan saavan työkalut purkaa maalausten tematiikkaa laajemmin ilman että se söisi katsojan omaa tulkintaa.
Lopputyöni ohjaajina toimivat Jukka Siikala ja Kari Vehosalo.
Tarkastajina toimivat Joel Slotte ja Tuomas Nevanlinna
Spontaani tulkinta : laulunopettajien näkemyksiä improvisaation opettamisesta
No full textTässä tutkimuksessa tarkastelen pedagogisia lähestymistapoja improvisaation opetukseen pop/jazz-lau- lun opetuksessa Suomessa. Tavoitteenani on tutkia, miten ja millä keinoin opetus tapahtuu, sekä min- kälaisia merkityksiä improvisaatiolle annetaan osana laulunopetusta. Tutkin improvisaation opetusta erityisesti opettajan näkökulmasta.
Tutkimuskysymyksinä ovat:
1. Minkälaisia merkityksiä ja tavoitteita improvisaation opetukselle voidaan antaa?
2. Minkälaisia haasteita ja mahdollisuuksia laulunopettajat näkevät improvisaation opetuksessa?
Rakennan käsitteellisen viitekehykseni improvisaation määrittelyn ja oppijakeskeisyyden ympärille. Ensin avaan improvisaatiota musiikkikasvatuksen, populaarimusiikin ja pop/jazz-laulupedagogiikan näkökulmasta. Tämän jälkeen tarkastelen oppijakeskeisyyttä ja sen käytäntöjä musiikin opetuksessa.
Tutkimukseni on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto on kerätty teemahaastatteluilla. Haastatte- lin kolmea kokenutta pop/jazz-laulunopettajaa. Haastattelut olivat yksilöhaastatteluita ja analysoin ne aineistolähtöisen analyysin periaatteiden mukaisesti.
Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että improvisaatio on laaja käsite, jolla on sekä musiikilli- sia että ulkomusiikillisia tavoitteita. Improvisaatio kehittää ilmaisua ja tukee muusikkoutta. Haasteena improvisaation opetukselle on, että oppilas voi pelätä epäonnistumista. Opettajan tehtävänä on luoda turvallinen oppimisympäristö, jossa erityisesti oppimisprosessin alkuvaiheessa kannustamisen merkitys korostuu
Kokemuksia kehon ja mielen yhteydestä näyttelijäntyössä
No full textKäsittelen opinnäytetyössäni kehon ja mielen yhteyttä näyttelijäntyössä. Tutkin traumaperäisen stressihäiriön vaikutusta tähän yhteyteen ja näyttelijän ilmaisuun. Etsin vastauksia kehon kuuntelun parantamiseen sekä omien rajojen tunnistamiseen. Etsin tunneilmaisun hallintaa sekä kehon että mielen tasolla. Keho ja mieli ovat yhtä. Niitä ei oikeastaan voi erottaa täysin toisistaan. Paneudun kehonkielen ja tunneilmaisun merkitykseen ja moniosaisuuteen näyttelijäntyössä. Olen etsinyt vastauksia opintojeni aikana opettajilta, kanssaopiskelijoiltani sekä kirjallisuudesta. Olen tietoinen siitä, että keho muistaa traumat; ja siitä, että traumat voivat joskus jäädä kehoon. Haluan jakaa tietoa traumaperäisen stressihäiriön oireista ja niiden vaikutuksesta näyttelijäntyöhön.
Paneudun omiin kokemuksiini näyttelijäntyön harjoitteissa. Siihen, mitä haasteita traumat tuottavat näyttelijäntyössä, miten nämä haasteet ilmenevät ja miten niitä vastaan voi taistella, kunnes traumoihin ystävystytään ja ne hyväksytään, jonka jälkeen traumasta parantuminen voikin vasta alkaa. Jaan omia kokemuksiani haasteista, joita on esiintynyt tunneilmaisussa silloin kun paniikki on ottanut minusta vallan. Avaan omia näiden kahden vuoden opiskeluni aikana käsittelemiäni asioita, mitkä ovat avautuneet minulle pikkuhiljaa ja auttaneet minua eteenpäin näyttelijäntyössä.
Keho ja mieli ovat yhteydessä toisiinsa hermoston kautta. Ne voidaan käsittää yhtenä psykofyysissosiaalisena kokonaisuutena. Ne vaikuttavat toisiinsa tiedostamatta ja tietoisesti. Näyttelijäntyössä niiden yhteys on hyvin tärkeä löytää. Traumat voivat tulla tämän yhteyden väliin estämään kehon kuuntelua ja tunteiden säätelyä. Mielikuvitusta voi vahvistaa antamaan keholle positiivisia kokemuksia, jotta keho pääsee takaisin homeostaasiin ja pois negatiivisten kokemuksien otteesta sekä ylikuormituksen tilasta. Erilaisissa näyttelijäntyön harjoitteissa mielen voimaa ja kehon kuuntelua voi vahvistaa tukien traumasta parantumista. Näyttelijäntyön harjoitteet ovat tukeneet minua omassa paranemisprosessissani. Ongelmani ei ole ollut saada tunnetta päälle, se on pikemminkin ollut päinvastoin. Ongelma on ollut, että miten saan tunteen loppumaan silloin kun kehoni alkaa luulla sen olevan aito ja saan paniikkikohtauksen.
Turvallisen ja rakentavan ryhmän osana oleminen voi auttaa traumasta toipumiseen. Jotta voi olla osa ryhmää sosiaalisesti, on tunnettava oma itsensä. Oman itsen löytäminen on keskiössä traumasta parantumisessa. Tätä kautta voi löytää läsnäolon, joka auttaa rauhoittumaan paniikkikohtauksissa ja hälventämään niitä. Läsnäolo on myös näyttelijäntyön tärkeimpiä asioita. Tekniikat ja harjoitteet, jotka auttavat olemaan pois omasta päästä, auttavat läsnäoloon ja keskittymisvaikeuksiin.
Tunteet on hyväksyttävä, jotta niitä voi työstää. Näyttelijänä on hyvä pystyä ilmaisemaan tunteita laajalla skaalalla, ilman työkyvyn menetystä. Haavoittuvaisuuden näyttäminen auttaa parantumaan näyttelijänä. Traumoista parantuminen vaatii ulostuloa puheellisesti tai kehollisesti.
Omien rajojen tietäminen ja kunnioittaminen on osa oman itsensä tuntemista ja oman itsensä suojelemista. Omia rajoja on työstettävä ajan kanssa pikkuhiljaa trauman jälkeen. Mukavuusalueen laajentaminen auttaa traumasta yli pääsemiseen. Aivot täytyy kouluttaa uudelleen ymmärtämään, ettei ole hätätilanne silloin kun jokin asia laukaisee paniikkimaisen reaktion jossain tilanteessa
A Qualitative Investigation of Binaural Spatial Music in Virtual Reality
No full textVirtual reality (VR) games and applications strive to create as believable an illusion of “being there” in the virtual environment as possible. This implies fidelity in all aspects of technical reproduction, including the spatial qualities of audio content. “Spatial music” is a phenomenon that has incited growing interest among researchers, sound engineers and composers. Even though VR offers a perfect environment for spatial music experiences and experiments, most music soundtracks are typically presented to the player without situational spatial positioning or other game-scene-related spatial cues. This article studies how people experience spatial sound and music in a multisensory VR context, using multidisciplinary technical and artistic methodologies. It examines a VR experience with two music conditions: a normal stereo music soundtrack, and a spatially auralised music soundtrack. Qualitative interviews were conducted to gather information about the subjective experiences of music spatialisation in the VR experience, and the data gathered was evaluated using qualitative content analysis. The data reveals advantages and disadvantages of music spatialisation in VR, as well as the potential to increase immersion and to affect players’ perceptions of virtual spaces. The findings indicate that spatial music could enhance the illusion of “being there” in the virtual environment
Choreographing Collapsing Bodies
No full textChoreographing Collapsing Bodies examines the choreographic in the arrangement of different material bodies, agencies and affects. This artistic research investigates the affective power of everyday objects and their role in performance, focusing on chairs and tables as co-performers. The main question of this written thesis revolves around the methods of choreographing a performance that encompasses different material agencies and modes of expression. This research interest is informed by my experience of living in an environment marked by frequent seismic activity. This intimate awareness of unpredictable earth movements influences a choreographic approach that reflects on precarity in performance practice. I explore the subtle perception of things as a way of building my relationship with objects and allowing their vibrancy to guide my action through stillness, precarious formations, collapse, irregular rhythms, images of hybrid bodies, multiple affects and material expressions. I research choreographic methods including score-based improvisation and instant composition to create a performance situation which allows for the affective exchange between different material bodies and provides the space for chance happenings.
The thesis is structured into three main chapters. Each chapter delves into my artistic journey and the theoretical framework that underpins the exploration.
In the first chapter, I revisit three selected experiences from my embodied archive, exploring how my bodily knowledge nourishes the question of how to create choreography with everyday objects.
In the second chapter, I elaborate on the choreographic thinking behind “collapsing bodies,” beginning with the presentation of pluralistic and indeterminate definitions of choreography. I then reflect on “collapsing bodies” through my situated knowledge, influenced by my precarious living conditions, and my artistic practices with everyday objects in two of my performance projects Still Changning and Relaxing on a Shaky Ground.
The third chapter examines the performativity of the objects in choreography. I explore the notion of intermateriality, introduced by Daniela Hahn in Things that Dance (2019), reflecting on chance encounters and intermaterial dialogues in the creative process. This chapter also investigates my choreographic practice through the lens of assemblage and thing-power from Jane Bennett’s theory in Vibrant Matter: A Political Ecology of Things (2010).
In summary, Choreographing Collapsing Bodies is an artistic and theoretical exploration that examines choreography through the performativity of everyday objects, a subtle perception of things, an entangled dynamic between stillness and movement, score and chance, and the exploration of memory and dreaming. This thesis attempts to contribute to the fields of choreography, performance art and movement practice with my embodied knowledge and theoretical insights
Musiikkikasvatus : vsk 26 nro 1 (2023)
No full textTanja Linnavalli, Mari Tervaniemi & Minna Huotilainen:
Musiikki oppimisen tukena lapsuudessa – tutkimusesimerkkejä lisätyn
matalan kynnyksen musiikkitoiminnan vaikutuksista
Marie-Helene Zimmerman Nilsson & Ylva Holmberg:
Diskursiva konstruktioner i förskollärarutbildningars
kurslitteratur om musik
Heidi Elmgren:
Mitä opetussuunnitelmalta toivotaan?
Sidosryhmien näkemykset musiikin taiteen perusopetuksen
opetussuunnitelman perusteiden muutoksesta
Vilma Timonen:
Yhteistoiminnallinen ammatillinen
oppiminen musiikin korkea-asteen koulutuksen kehitystyön mahdollistajana
Inkeri Ruokonen & Mari Tervaniemi:
Musiikkikasvatuksella luodaan oppimista ja hyvinvointia
kaikilla koulutusasteilla ja opettajankoulutuksessa –
kohti kulttuurisesti kestävää tulevaisuutta
Taru Tähti:
Lectio Praecursoria
Heidi Partti:
Musiikkikasvatus väkivallan maailmassa:
kuinka rakentaa hyvää tulevaisuutta
Juhlaluento
Sofia Keto-Tokoi, Tiina Kokkonen & Suvi Tolvanen:
Digitaaliset työkalut musiikkikasvatuksessa –
maisteriopiskelijoiden intensiiviviikko Bergenissä
Nina Jokela, Katja Sutela, Jussi Jaako & Pietu Halonen:
Kantele kotona – Oulun ja Jokohaman yliopistojen musiikkikasvatuksen
koulutusohjelmien yhteistyön alkutahdit siltaa rakentamass
symbolinen taide ja populaarikulttuuri
No full textOpinnäytetyön aiheena on symbolinen taide ja populaarikulttuuri. Opinnäytetyön tarkoituksena on ollut syventää omakohtaista tutkimusta hengentieteiden ja kuvataiteen välisestä yhteydestä. Keskeisiä aiheita ovat olleet hyvän ja pahan ongelma tai esimerkiksi epäpyhän ja pyhän kohtaaminen, sekä niiden yhteinen harmonia kuvataiteessa. Miten ilmenee pinnallinen ja absoluuttinen paha sekä tekopyhyys taiteen kuvastossa? Millainen on hengentieteen yhteys mediaan ja populaarikulttuuriin? Käyn läpi tässä kirjallisessa osuudessa klassista jungilaista tulkintaa piilotajunnan symbolien roolista. Jung kritisoi, kuinka välinpitämätön suhtautuminen piilotajuntaan voi olla ihmiselle kohtalokas ja tuhoisa. Yhdistelen käskyin Chat GPT:n ja Snapchatin AI:n runollista tulkintaa lopputyöstä ja koitan tavoittaa Chat GPT:n ja Snapchatin avulla vihjeitä ”uudenlaisesta taiteesta” ja uusia tapoja kirjoittaa taiteesta.
Tavoitteena omassa kuvataiteessa on kehittää omaa tietotaitoa ja löytää valitusta aiheesta uusia taiteen tapoja. Haluan inspiroida muita taiteellani ja tuoda ihmisille merkitystä elämään taiteen kautta. Opinnäytetyön alkuosa koostuu Kuvan kevään dokumentaatiosta. Kuvadokumentaation jälkeen seuraa kirjallinen osuus, joka koostuu: Populaarikulttuurin ja symbolisen tematiikan taustatutkimuksesta. Taustatutkimuksella oli merkittävä vaikutus Kuvan kevään teoksissani
Plug’n’Play: Peeking out of the closet into the visibility paradigm
No full textThis thesis examines the complexities of visibility within the LGBTQ+ struggle, challenging the dominant narrative that coming out is the sole path to liberation. Through a reflective exploration of the artistic work, Plug'n'Play, and the incorporation of embodied personal and communal strategies of LGBTQ+ individuals, the study delves into the potential of the closet as a counter framework that enables fluid and plural expressions of self. By interrogating the relationships between visibility, safety, and assimilation, the thesis critically questions the strategies that prioritize visibility within LGBTQ+ struggles. It argues that the rigid binary of outness and closetedness dissolves into ambiguous gray areas, especially through our interactions with the cyber technologies, where we need tools for negotiating the terms and agreements of visibility, enabling individuals to assert agency over how and to whom they become visible.
Additionally, the thesis investigates queer sexual and gender visibility in the context of cyber technologies, aiming to identify artistic and conceptual tools derived from personal and communal strategies that empower individuals to negotiate visibility. The urgency and necessity of negotiation strategies are demonstrated in the first chapter, "Playing Safe." Drawing on insights from the book Trap Door (2017), edited by Reina Gossett, Eric A. Stanley and Johanna Burton, the study highlights the pitfalls of fixating on visibility and representation in visual culture, including social media, and underscores the lack of comprehensive institutional and governmental support structures. Moreover, the thesis challenges the dominant heteronormative frameworks that shape safety and risk perceptions, particularly by deconstructing the dynamics of surveillance and assimilation. It reveals how surveillance apparatuses rely on visibility to function, while also shaping the acceptability of LGBTQ+ representation and public visibility by imposing heteronormative behaviors over LGBTQ+ individuals.
In conclusion, this thesis attempts to redefine the understanding of visibility as a condition, rather than an ultimate goal for the queer community. It emphasizes the fluidity and pluralism of performances within the closet and coming out, advocating for continual negotiation and the pursuit of agency within heteronormatively organized spaces. By critically analyzing the complexities of visibility and drawing on insights from the cyber realm, this study contributes to a nuanced understanding of LGBTQ+ visibility and suggests anonymity and encryption as tactics for navigating and negotiating visibility conditions. Ultimately, the thesis seeks to encourage LGBTQ+ individuals, artists, and researchers to seek tactics to challenge and reshape the sterilizing mainstream visibility discourse surrounding the community, not to fall into patriarchal, neoliberal, and white supremacist traps, by striving for a more inclusive and intersectional approach to queer struggles