Taideyliopisto: Taju
Not a member yet
5000 research outputs found
Sort by
Eliitin taidemuodosta kaiken kansan taiteeksi? : Vernakularisaation politiikka 1970-luvun suomalaisessa karvalakkioopperassa
No full textIn this article, I have examined the Finnish so called fur cap opera of the 1970s and the political and social factors that influenced its development. With the help of the concept of vernacularization, I have shown the mechanisms by which Finnish opera was transformed into an art form that spoke to a wider audience than the narrow elite, the “fur cap opera”. According to my article, the background of the process of vernacularization of the opera in Finland was the idea of social equality that started in the 1960s, which was linked to welfare state thinking, and which was especially promoted by left-wing parties.
In the process of vernacularization the libretto and staging of the operas were ”popularized”, and this happened with the help of realistic folk depiction and music theatre. During this process, the opera changed to conform to the values of the Finnish society of the 1960s and 1970s
Irtikytketyissä tiloissa – poissaolevan kosketuksia katveessa
No full textTämä taiteellinen tutkimus on tehty kuljeskellen kaupungin kaduilla, käytöstä poistetun rautatien raunioilla ja seuraamalla erään ihmisjoukon viimeistä kävelymatkaa Kuusankoski Oy:n paperitehtaalta sorapenkkaan.
Kuvataiteen tohtorin opinnäytteeni muodostuu kolmesta taiteellisesta tutkimuksesta, joissa kehittelen kuljeskeluun perustuvien kokeellisten tutkimusmenetelmien avulla irtikytkennän käsitettä. Ilmeisimmässä merkityksessään irtikytkentä tarkoittaa katkeamisen tai murtuman tapahtumaa, mutta se voidaan ajatella myös erottelevaksi kytkökseksi tai erillisten asioiden kytkeytymiseksi. Tässä taiteellisessa tutkimuksessa tarkastelen irtikytkentää ilmiönä, jossa tilan kokemuksellisuuteen vaikuttaa sen taustalla olleen järjestyksen hajoaminen. Aistittavia viitteitä irtikytkentöihin ovat katvealueet. Usein katvealueet paikantuvat myös kollektiivisten käsitysten sokeisiin kulmiin. Järjestyksen hajoamisessa tila järjestäytyy uudelleen. Silloin syntyy myös uusia rajoja eli periferioita.
Tarkastelen toisin sanoen kokemuksellisuutta koettelevilla taiteen menetelmillä sitä, miten poissaoleva näyttäytyy aistisessa kokemuksessa.
Tutkimukseni taiteelliset osat perustuvat taustaani Toisissa tiloissa -ryhmässä, jonka esitystaide perustuu yhdessä tehtäviin ruumiillisiin harjoitteisiin. Tässä tutkimuksessa olen kehittänyt osallistavista harjoitteista menetelmiä paikkasidonnaisten ilmiöiden kokemuksellisuuden tutkimiseen. Harjoitteisiin osallistuneiden kokemukset ovat yksi tämän tutkimuksen tärkeä aineisto. Toiselta taustaltani olen dokumentaarisen elokuvan tekijä. Tässä tutkimuksessa olen kehittänyt myös kokeen järjestelyjä, joissa olen tutkinut kokeellisesti elokuvan suhdetta paikkaan. Useiden kokeilujen aiheena on erityisesti elokuvan kokemuksellisuus.
Elisenvaara–Pieksämäki – hajonnut kone -tutkielman aiheena on rataverkosta irti kytketty junarata. Tässä tutkielmassa kokeilen, voiko liike-kuvan käsitettä soveltaa irtikytketyn rautatien tilakokemuksen hahmottamiseen. Irtikytketty kaupunki -tutkielmassa tarkastelen urbaanin tilan irtikytkentää kulkurin käsitteellisen henkilön näkökulmasta. Tutkielmassa kulkureiden salaisten merkkien järjestelmän avulla etsitään vaihtoehtoista tekstiä kaupungin tilan järjestävälle ”puheelle” (logos). Kadonnut isoäiti -tutkielmassa tarkastelen irtikytkentää muistin paikkoja koskevana ilmiönä. Tutkielmassa tarkastelen elokuvaa muistin paikkoja koskevana tilan käytäntönä.
Näissä kolmessa tutkielmassa kehitän irtikytkennästä käsitteen, joka auttaa tunnistamaan sellaisten paikan kokemuksellisuuteen kuuluvien tasojen vaikutuksia, jotka ovat piileviä eli sellaisia, etteivät ne ole välittömästi aistittavia tai julkilausuttuja. Kehitetty käsite auttaa hahmottamaan taiteen paikkasidonnaisuutta koskevia kysymyksiä, sillä se tarjoaa käsityksen paikasta sekä läsnäolevien että poissaolevien kytkösten kudelmana. Taiteen menetelmille irtikytkentä tarjoaa kehyksen, jonka avulla voidaan höllentää niitä tilakokemuksen tasoja, joista muodostuu arkinen tilan kokemus.
Esseistisessä väitöstyössäni ’tutkimus’ (research) tulkitaan radikaalissa merkityksessä ’kuljeskelemiseksi’ (latinaksi circare).Research Catalogue -tietokantaan koostettu tutkimus koostuu esseistisistä kirjoituksista, videoista, valokuvista ja harjoitteiden ohjeistuksista, joita lukija voi huolellista harkintaa käyttäen kokeilla myös itse.My thesis for a Doctor of Fine Arts (in Finnish) is about the experiential phenomenon of space, which could be referred to as an off-connection in English. In its manifest sense, the Finnish word ‘irtikytkentä’ refers to a disconnection or fracture, but in more detail, it is more a question of a disjunctive synthesis or a link between discrete things. All these translations of the concept characterise the different aspects of the phenomenon I study.
In off-connections, the concept of space is influenced by fragmented links. As a subject of artistic research, disconnected spaces challenge us to consider how the absent and absence are manifested in a sensible experience. One phenomenon that describes the sensibility of off-connections is the blind corner, which can mean both that which is imperceptible and the blind corners of collective perceptions.
The artistic components of this research approach the experientiality of a place through experiments that alter cinematography practices and methods for collective participatory exercises. The corporeal nature of walking as a medium of experience comes up in different ways in each artistic component, and perambulation in this thesis is also the attitude that guides research.The thesis consists of three artistic components and their frameworks as well as expounding essays.
The subject of the essay Elisenvaara–Pieksämäki – hajonnut kone (‘Elisenvaara–Pieksämäki – Wrecked Machine’) is a train track disconnected from the railway network. In the artistic component of the study, I experimentally examined how the concept of movement-image (Deleuze) can be applied to perceiving the spatial experience of an abandoned railway. The subject of the essay Irtikytketty kaupunki (‘Disconnected City’) is the textual nature of urban space. In the artistic component of the essay, the secret signs of hoboes are used to detach the textual order of the city. In the essay Kadonnut isoäiti (‘Lost Grandmother’), I examine disconnection as a phenomenon concerning the sites of memory. In the artistic component of the essay, the film is developed into an acting-out of space (de Certeau), which links the blind spots of forgotten stories with the site of memory (Nora).
Within the constellation of these three essays, the concept of off-connection suggests how the experientiality of a sensible space is also affected by the preceding stratum that is rendered absent. The concept brings the perception of place as a garment, that is knitted with the absent and the present. The research compiled in the Research Catalogue database consists of essayist writings, videos, photographs and exercise instructions, which the reader can also experiment with using careful consideration.Temat för mitt finskspråkiga lärdomsprov för min doktorsexamen i bildkonst är en upplevelse av rumsliga fenomen, som på svenska kunde kallas frikoppling. Den uppenbara betydelsen av begreppet på svenska är en frånkoppling eller en brytning, men vid närmare granskning handlar det snarare om en särskiljande koppling eller ett samband mellan skiljda ting. Alla dessa översättningar av begreppet karakteriserar de olika särdragen hos den företeelse jag har undersökt, men begreppet frikoppling beskriver bäst upplevelsen av fenomenet.
Vid frikoppling påverkar de brutna kopplingarna uppfattningen av rummet. Som tema för konstnärlig forskning utmanar de frikopplade rummen oss att begrunda hur det frånvarande och frånvaron ingår i en förnimbar upplevelse. En företeelse som beskriver frikopplingarnas förnimbarhet är skugga, som kan betyda antingen ett skuggområde i det man förnimmer eller döda vinklar i vårt kollektiva minne.
De konstnärliga delarna av denna avhandling närmar sig upplevelsen av platsen med hjälp av experiment som modifierar praxis inom filmkonsten och med hjälp av deltagande övningar. Det kroppsliga i vandrandet som medium för upplevelsen kommer fram på olika sätt i varje konstnärlig del, och i denna avhandling är vandrandet också ett förhållningssätt till forskningen.
Avhandlingen består av tre konstnärliga delar och av studier eller essäer som inramar samt utvecklar dem. Temat för studien Elisenvaara-Pieksämäki – hajonnut kone ()är ett järnvägsspår som kopplats från bannätet. I den konstnärliga delen av studien granskade jag experimentellt hur begreppet rörelsebild (Deleuze) kan tillämpas på att gestalta rumsupplevelsen på ett övergivet järnvägsspår. Temat för studien Irtikytketty kaupunki (’Frikopplad stad’) är stadsrummets textualitet. I studiens konstnärliga del används luffarnas hemliga tecken till att frikoppla stadens textuella ordning. I studien Kadonnut isoäiti (’Den försvunna mormodern’) granskar jag frikopplingen som ett fenomen som berör minnesplatser. I den konstnärliga delen av studien utvecklas filmen till ett utagerande av rummet (de Certeau), som kopplar skuggan av glömda berättelser till minnets miljö (Nora).
I konstellationen som bildas av dessa tre studier antyder begreppet frikoppling hur upplevelsen av det förnimbara rummet också påverkas av frånvarande skikt. Begreppet erbjuder den platsbundna eller platsspecifika konsten ett sätt att gestalta platsen som en väv av närvarande och frånvarande skikt. Avhandlingen, som har sammanställts i databasen Research Catalogue, består av essäistiska texter, videor, fotografier och anvisningar för övningar, som läsaren efter noggrant övervägande också själv kan pröva på.Kansilehti
Johdanto
Tutkielma: Elisenvaara–Pieksämäki – hajonnut kone (2021)
Tutkielma: Irtikytketty kaupunki (2023)
Tutkielma: Kadonnut isoäiti (2023)fi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility
Writing to Trees with the Trees : Experiments in NIROX and Mustarinda
No full textThis text deals with forests and fences in a material sense, taking as its starting point two experiments related to the problem of how to perform with trees in two residencies on opposite sides of the planet: An ARA (Arts Research Africa) residency in Johannesburg during February–March 2020, including a short stay in NIROX, Krugersdorp; and a residency in Mustarinda near Hyrynsalmi, Kainuu, in northeastern Finland in September 2020. Here I focus on attempts at performing with trees by writing letters to them in both of these locations, as part of the project Meetings with Remarkable and Unremarkable Trees (2020–21). As a reminder of the many ways to understand the idea of forest, I insert some quotes from a play written by Heiner Müller in 1972 as intermissions between the sections of the text. Writing letters in the presence of the tree that is being addressed, opening the possibility of being addressed by the tree as well, is more like a gesture of respect rather than an attempt at direct communication
Tekijäidentiteetti
No full textMillainen näyttelijä olen ja miksi? Miten lähestyn näyttelemistä? Mitä arvoja pidän teatterin tekemisessä tärkeänä? Mistä tekijäidentiteettini muodostuu? Tällaisten kysymysten äärellä olen opinnäytteessäni.
Näyttelijän ammatti on siitä ihana, että voin hyödyntää siinä kaikkea elämän varrella oppimaani, ottaen ne osaksi tekijyyttäni. Näyttelijä on pesusieni, joka imee elämänkokemukset itseensä ja uskon, että näyttelijälle kaikenlaiset kokemukset ovat hyödyksi. Vaikka kuinka kuivaksi näyttelijä-pesusienen puristaa, jää siihen partikkeleita menneisyydestä. Aiemmat opinnot, harrastukset, perhe, ystävät, rakastumiset ja menetykset elämässä vaikuttavat maailmankuvaani taitelijana ja ilmaisuuni näyttelijänä – näistä koostun ja nämä kaikki näkyvät taiteessani, halusin tai en.
Kirjoitan tässä opinnäytteessä kahdesta valikoidusta elämänvaiheestani: karateharrastuksesta ja bänditoiminnasta. Ne ovat vaikuttaneet siihen, millainen näyttelijä olen ja mitä teatterin tekemisessä arvostan. Kannan mukanani karate- ja bändiajoilta oppeja, jotka auttavat minua teatteritaiteen ammattilaisena. Karate on opettanut minua harjoittelemaan. Bändissä taas olen oppinut ryhmätyötaitoja ja luovuuteni on puhjennut kukkaan. Kokemukset ovat valmistaneet minua laaja-alaiseksi teatterintekijäksi. Olen näyttelijä, mutta minulle on myös tärkeää tehdä omia esityksiä, saaden näin vaikuttaa sisältöön enemmän kuin mitä perinteinen näyttelijän työrooli yleensä mahdollistaa.
Opinnäyte on kaksiosainen: ensimmäisessä osassa käyn läpi karate- ja bändikokemuksia. Pyrin hahmottamaan, kuinka ne vaikuttavat minuun tekijänä. Toisessa osassa avaan laaja-alaista tekemisen prosessia purkamalla havaintojani GEBOLTZ-esityksestä, joka on vuonna 2022 valmistunut vapaan kentän apuraharahoitteinen teos. Toimin tässä Vaurioteatterin alkuperäistuotannossa työryhmän koollekutsujana, käsikirjoittajana, näyttelijänä ja toisena säveltäjänä. Lisäksi tein prosessissa tuotannollista työtä. Olen valikoinut GEBOLTZIN esimerkkituotannoksi, koska siinä kiteytyvät karate- ja bänditoiminnan parissa tekemäni oivallukset. Pystyn siinä toteutuneiden moninaisten työroolien kautta analysoimaan, kuinka muut osa-alueet kuin näyttelijäntyö syventävät roolityötäni.
Opinnäytteen lopussa jaan itselleni tärkeitä toiveita tulevaisuuden suhteen. Matka olkoon sielua ravitseva
Resitaatio ja deklamaatio : Resitatiivin retoriset periaatteet Johann Adolph Scheiben mukaan
No full textSaksalais-tanskalainen muusikko ja kirjailija Johann Adolph Scheibe (1708–1776) julkaisi 1760-luvulla mittavia kirjoituksia, joissa hän esitti resitatiivin jakautuvan kahdenlaiseen ilmaisuun: resitaatioon ja deklamaatioon. Tässä tutkielmassa purettiin, jäsenneltiin ja taustoitettiin tätä periaatetta, pohdittiin esiintyjänä sen soveltamista historiallisesti tiedostavaan esityskäytäntöön sekä selvitettiin termien historiallista semantiikkaa. Tutkimusaineistona oli digitoituja ensi käden kirjallisia lähteitä 1700-luvulta, ja konsertissa esitettyjä Scheiben säveltämiä resitatiiveja verrattiin niihin. Tutkielman tarkoituksena oli esitellä eräs monista lähestymistavoista Empfindsamkeit-tyylin vokaalimusiikkiin.
Scheiben mukaan laulajan tulee karkeasti jaotellen resitoida puhuessaan asioista, jotka eivät koske häntä itseään, ja deklamoida puhuessaan itseään koskevista asioista. Tietyt affektit ja puhuttelun kohteet aiheuttavat poikkeuksia tähän jaotteluun. Resitaatiota esiintyy ainoastaan resitatiiveissa siinä, missä deklamaatiota tarvitaan resitatiivien lisäksi kaikessa muussakin laulumusiikissa. Libretistin, säveltäjän ja esiintyjän tulee kaikkien olla näistä retorisista keinoista tietoinen, jotta ilmaisu vetoaisi kuulijaan ihanteellisella tavalla. Resitaation ja deklamaation suhde ei ole suoraan verrannollinen secco–accompagnato-jaottelun kanssa eikä liioin kertojan ja henkilöhahmon välisen jaottelun.
1760-luvulla saksankielisellä kielialueella – Kööpenhaminan vaikutusvaltainen saksalaisvähemmistö mukaan lukien – käytiin kiivasta keskustelua resitatiivien retoriikasta. Scheibe otti tutkielmallaan, jossa hän esitteli resitaatio–deklamaatio-periaatteen, osaa tähän keskusteluun. Hänen Berliinissä vaikuttavat kollegansa vastustivat hänen näkökulmiaan jyrkästi. Scheibe oli kauan paheksunut italialaista oopperatyyliä, aikansa ja alueensa vallitsevaa paradigmaa. Hän otti vaikutteita ranskalaisilta kollegoiltaan ja toisaalta pyrki valistuskirjailija J. C. Gottschedin hengessä mullistamaan saksalaisen näyttämömusiikin omaksi itseään arvostavaksi tyylikseen
Rytmisen käsittelyn pedagogiset mahdollisuudet : Laadullinen haastattelututkimus grooven ja svengin opettamisesta
No full textTutkimukseni kohteena on rytminen käsittely eli rytmiikan mikrotasoisen hahmotustaidon opettaminen pop-jazz-musiikissa. Tutkimuskysymykseni on: Miten rytmistä käsittelyä voidaan lähestyä pop-jazz-musiikin pedagogiikassa?
Tutkimukseni keskittyy rytmiseen käsittelyyn määrittelemällä käsitteitä groove ja svengi. Tutkimus tarkastelee myös autenttisuuden ja estetiikan käsitteitä rytmisen käsittelyn opettamisessa, sillä estetiikka ja autenttisuus vaikuttavat vahvasti opettamisessa tehtäviin valintoihin. Näiden lisäksi tutkimus hyödyntää kehollisuuden, kokemuksellisuuden, sosiaalisten suhteiden ja vuorovaikutuksen käsitteitä selittäessään rytmistä käsittelyä.
Keräsin aineistoni haastattelemalla neljää korkeakouluissa opettavaa pedagogia. Haastattelut olivat puolistrukturoituja yksilöhaastatteluita. Analysointiprosessi hyödynsi laadullisen sisältöanalyysin menetelmiä.
Tulokset osoittavat, että rytminen käsittely koostuu neljästä erilaisesta teemasta: käsitteellistäminen, rytmisen käsittelyn elementit, pedagoginen lähestyminen ja rytmiikan merkitys. Rytmistä käsittelyä määritellään muun muassa dynamiikan ja balanssin, kehollisuuden, yhteisöllisyyden ja analyyttisen lähestymisen käsitteiden kautta.
Tulosten perusteella esitän, että rytminen käsittely voisi korvata epämääräiset ’grooven’ ja ’svengin’ käsitteet. Rytminen käsittely antaa mahdollisuuden lähestyä mikrotasoista rytmiikan hahmottamista laajasta näkökulmasta, tarjoten konkreettisia keinoja tämän tunneperäisen ja haastavan kokonaisuuden opettamiseen ja oppimiseen. Tutkimukseni on musiikkikasvatuksen alalle merkittävä ja tärkeä, sillä aihetta ei ole tarkasteltu juurikaan pedagogisten näkökulmien kautta
Introduction
No full textHere the four editors talk about writing and choreography, and co-authoring this introduction
"Ei tällaista vaan pääse tekemään missään” - Teatterin harrastamisen ja opettamisen lähtökohtia
No full textTyöni käsittelee yleisimpiä syitä teatterin harrastamiselle, sekä teatteriopettajan tehtävää harrastuksessa. Työ rakentuu pääosin omien
kokemuksieni, ja lähdemateriaalin välisen keskustelun varaan. Olen löytänyt teatterin pariin vasta aikuisiällä, aluksi harrastajaksi,
myöhemmin ammattilaiseksi. Tämä myöhäisherännäisyyteni mahdollistaa kohdallani teatterin pariin johtavien syiden reflektiivisen
tarkastelun, sillä minun on itse täytynyt löytää teatteri, ja myös omatoimisesti sen pariin hakeutua.
Työn toisessa luvussa avaan omia lähtökohtiani teatteriin harrastuksena ja ammattina. Kuvailen narratiivisella otteella omaa polkuani
harrastajasta teatteripedagogiksi, jossa tuon näkyväksi oman taiteellispedagogisen ajatteluni ja sen rakentumisen. Alkupuolella avaan myös
tämän työn kannalta oleellisimpia termejä ja käsitteitä.
Kolmannessa luvussa pohjustan, Timo Sinivuoren väitöskirjan Teatteriharrastuksen merkitys (2002), avulla yleisimpiä harrastusmotiiveja.
Käytän väitöskirjassa esitettyä harrastusmotiiviluokitusta runkona, jonka kautta käsittelen omia, muiden teatterialan ammattilaisten, sekä
harrastajien kokemuksia teatterin parissa toimimisesta. Aineistona käytän lähteistä keräämiäni, usein henkilökohtaisia kuvauksia teatterin
parissa toimimisesta. Pääteoksena tässä toimii Pamela Tolan kirja Miksi näyttelen? (2007), joka sisältää teatterialan ammattilaisten
kokemuksia, niin näyttelemisestä kuin yleisesti teatterin parissa toimimisesta. Harrastajien näkökulmina toimii pääosin Sinivuoren
tutkimus, sekä osittain tämän työn rinnalla kulkeneen teatterikurssin osallistujilta kerätty kyselyaineisto. Käsittelyn pyrkimyksenä on ollut
saada kootuksi jäsennelty, aineiston ja oman ammattitaitoni kautta suodattunut näkökulma yleisimpiin harrastusmotiiveihin.
Neljännessä luvussa tarkastelen kaikkea aikaisempaa suhteessa käytäntöön. Luvussa avaan laajemmin kokemuksia opettamaltani
teatterikurssilta. Nostan esiin omia huomioitani, joita olen saanut kurssilta, sekä tarkastelen kuinka tämän tutkielman aiheet ovat
vaikuttaneet, tai olleet vaikuttamatta opetukseeni. Yhtenä äänenä nostan myös kurssin osallistujat heiltä, saadun aineiston avulla. Kurssilla
suoritetulla, vapaaehtoisella ja nimettömällä kyselyllä, oli pyrkimys kartoittaa kurssille osallistujien lähtömotiiveja, kokemuksia ja
ennakkotietoja. Käsittelen vastauksia suhteuttaen niitä aiemmista kappaleista nousseisiin teemoihin, sekä käytän niitä myös apuna
opetukseni reflektoimiseen.
Viidennessä luvussa teen yhteenvedon, omasta mielestäni tämän työn merkittävimmistä huomioista suhteessa harrastusmotiiveihin, sekä
teatteriopettajan tehtävään harrastuksessa. Yhteenvedossa nostan yhdessä tehtävän, luovan toiminnan yhdeksi tärkeimmäksi syyksi teatterin
harrastamiselle. Lopuksi totean myös teatteriopetusta tarvittavan harrastuksessa, jotta toiminta pysyy harrastajille mielekkäänä ja
tavoitteellisen
SWEAT
No full textThis master’s thesis titled "SWEAT" explores the connection between emotional and personal experience in the creation of art through the lens of Finnish sauna culture. Consisting of two main chapters, it constructs my practical artistic work with philosophical reflection, examining the sauna as a space of contemplation, community, and transformation. By intertwining artistic expression with philosophical thought, this thesis aims to illuminate the influence, the deeper meanings and implications of the sauna on my artistic work.
I am offering insights into its role in my contemporary art life and its potential as a catalyst for personal and collective well-being.
The "Sompasauna" and the theme of the sauna in general, has guided me through my time at the MFA studies. It has served as a valuable real-life experience for the works I have made for the Kuvan Kevät exhibition, highlighting themes of physicality, vulnerability, and emotional transformation. By embracing the rituals and communal spirit of this Sompasauna, I invite readers to follow the journey with me and discover the rich tapestry of emotions and explorations that emerge from this and form my artistic practice.
This thesis consists of two parts. In the first part, I explore and elaborate on the key influences that have shaped my understanding and approach evolving my artistic practise. I include a specific philosophical theory of vulnerability that resonate with my artistic work, and how their ideas inform my practical interventions. The second, and no less important, part of the thesis is a chapter called "The Sauna-ABC, a sweaty and poetic journey". Each letter of the alphabet serves as a gateway to a unique short story or experiment with visual poetry, where a carefully and meticulously chosen word encapsulates a specific experience, thing or daily routines. These narratives, stories or poems are intertwined with my daily visits to "Sompasauna", representing a cherished sanctuary that embodies the essence of community within the Finnish sauna experience. Through vivid storytelling, I aim to illustrate and navigate how the sauna transcends mere physical relaxation and becomes a transformative experience as a space for emotional reflection, connection, and cultural appreciation.
The aspect of psychological relaxation is accompanied by a physical letting go. Both are based on the view of the sauna as an emancipatory space, especially for my female body, which helps to overcome societal norms regarding how we should look and behave. The sauna becomes a utopian space without any judgment — when everyone is equally vulnerable. This psychological climate of the sauna has inspired my multimedia series of works, through which I hope to raise the viewer’s awareness of issues regarding the cultural and social transformation of the female body
Crip Time Travels Through the Membrane and Vortex : An Autoethnographic Inquiry of Neurodivergent Student Temporality in Higher Art Education
No full textCrip time is a fluid term with various definitions that pertain to the ways that disabled people experience time. In one sense, the effects of crip time can be constraining, particularly when it results in an encounter with ableist institutional and societal barriers. But crip time can also take on a liberatory form as a mode of resistance and a catalyst for structural change. This autoethnographic inquiry explores these various manifestations of crip time and will take form as a kind of crip time travel endeavour that recounts my experiences of temporality as a neurodivergent university art student. Framed through the mental imagery of the membrane and the vortex, I discuss the ways in which my neurodivergent student temporality collided and conflicted with the rigid temporal frameworks of neoliberal higher art education (HAE). I particularly focus on how HAE segments its programming into academic and artistic curricular time. I detail my difficulties keeping up with the academic curricular time to such an extent that the studio time and community time of artistic curricular time became lost or displaced time. Based on this crip time travel inquiry, I will acknowledge and move beyond a confining conception of crip time to offer insights into the liberatory potential of crip time towards reimagining temporal relations, reconceiving student success and opening time for neurodivergent students for critical making and thinking among a community of artist peers and mentors in HA