Taideyliopisto: Taju
Not a member yet
5000 research outputs found
Sort by
Kirjoittamalla solidaarisuutta akateemiseen maailmaan : Joana Pais Zozimo, Kate Sotejeff-Wilson ja Wendy Baldwin (toim.) (2023) Women Writing Socially in Academia. Dispatches from Writing Rooms [kirja-arvio]
No full textHumanistis-yhteiskuntatieteellinen tutkimuskirjoittaminen näyttäytyy usein yksinäisenä puurtamisena. Tieteellisen kirjoittamisen ei kuitenkaan tarvitse olla yksinäistä. Joana Pais Zozimon, Kate Sotejeff-Wilsonin ja Wendy Baldwinin toimittama Women Writing Socially in Academia: Dispatches from Writing Rooms kokoaa yhteen yhteisöllisen akateemisen kirjoittamisen teoriaa ja toimintatapoja kansainvälisen kirjoittajajoukon voimin
Dialoginen vuorovaikutus soiton yksilöopetuksessa musiikin korkeakouluopinnoissa
No full textMaisterintutkielmassani tarkastelen vuorovaikutusta ja sen merkityksiä soiton yksilöopetuksessa. Tarkastelun kohteena ovat kahden Sibelius Akatemiassa musiikin korkeakouluopintoja suorittavan oppilaan ja heidän opettajansa kokemukset siitä, minkälaista vuorovaikutusta soittotunnit pitävät sisällään. Nykyään ajatellaan hyvään opetukseen kuuluvan olennaisesti oppituntien hyvä ilmapiiri ja vuorovaikutus sekä yh- teisymmärrys opetuksen tavoitteista. Soittotuntien tärkeitä rakennuspalikoita ovat muun muassa hyvä ja kannustava ilmapiiri, sisäinen motivaatio oppimiseen sekä turvallinen ja kunnioittava suhtautuminen opettajan ja opiskelijan välillä (Juntunen 2014, 10–16). Opettajilla ja opiskelijoilla voi olla oppituntien vuorovaikutuksesta kuitenkin hyvin erilaisia kokemuksia.
Tutkin soittotuntien vuorovaikutusta dialogisen filosofian näkökulmasta. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys nojaa muun muassa Buberin, Freiren ja Bahtinin dialogiseen filosofiaan sekä niistä johdettuihin kasvatusfilosofisiin näkemyksiin. Dialogisuus voidaan nähdä vastavoimana perinteiselle mestari-kisällimuotoiselle opetukselle, jota tässä tutkimuksessa myös tarkastellaan.
Tutkimukseni on laadullinen tapaustutkimus ja tutkimusaineiston olen kerännyt havainnoimalla soittotuntien vuorovaikutusta sekä haastattelemalla tutkimukseen osallistuneita opettajia ja opiskelijoita. Tutkimuskysymykseni olivat 1) Minkälaisia kokemuksia opiskelijoilla ja opettajilla on vuorovaikutuksesta soiton yksilöopetuksessa? 2) Minkälaisia merkityksiä opettajat ja opiskelijat antavat vuorovaikutukselle soitonopetuksen kontekstissa?
Tutkimustulokset osoittavat, että opiskelijat ja opettaja liittävät soittotuntien vuorovaikutukselle monenlaisia merkityksiä. Monen vuoden soitonopiskelu ja opettaminen vaikuttavat siihen, mihin opiskelijat tai opettaja peilaavat vuorovaikutustaan soittotunneilla. Vuorovaikutus oppitunneilla koetaan olevan vastuullista toimintaa, mikä syntyy opettajan ja opiskelijan halusta olla dialogissa. Dialogiseen yhteyteen kuuluvat muun muassa toisen kunnioittaminen yksilönä, kokonaisvaltaisuuden huomioiminen, kannustaminen ja kuuntelu. Yhteisesti jaettu kokemus oli se, että opettajan toiminnalla ja kohtaamisella on suuri merkitys musiikin korkeakouluopinnoissa
Choreographing in VR : Introducing ‘Substitute Performers’ as Informants in the Choreographic Process
No full textThis paper is situated at the intersection of digital choreography and human-centered interaction within the scope of virtual reality. Both disciplines are discussed under the frame of contemporary artistic practice, an endeavor to make an artistic work while appropriating skills in crafting and composition. The paper focuses on the creation practice in and for virtual reality and the making of an artwork rooted in movement and with a choreographic idea of embedding an improvisatory score into the interaction design. Therefore, the thinking of choreography expands into the design of the interactions in the virtual realm and falls into the subfield of digital choreography.
To reflect on the agent-entangled practice of digital choreography within VR and to trace the roles of various performative, epistemic agents active within the creative process, the author introduces a notion of substitute performers. The methods of phenomenology of lived mediated experience and digital choreography are synthesized to optimize the artistic endeavor to design for diverse bodies. These are then combined with various ethnographic methods to provide insights into moving and dancing bodies in a mediated performative realm. These intertwined methods were an elemental part of the creative process of the VR artwork Skeleton Conductor XR Art which was designed to induce pleasure through improvisational engagement and cultivate kinaesthetic awareness
The frictions and blessings of doing community arts in schools with multilingual pupils : Ethical considerations
No full textEthical reflections are integral to community art, which aims for equitable encounters and collaboration. However, the reality in which many community art projects are conducted creates friction with this aim. The asymmetrical positions of artists and participants and the sometimes limited possibilities for participants to regulate their participation, especially in formal education settings, pose challenges that must be addressed. This article analyses ethical challenges in facilitating community arts projects in primary schools. Data was collected from two projects with multilingual preparatory-class pupils led by two dance and community artists in collaboration with a class teacher. The projects aimed to engage pupils in artistic processes and facilitate Finnish-language learning through participation in artistic activities. Using autoethnographic methods and thematic analysis, we examined the ethically important moments reflected in our work diaries. These often unpredictable and fleeting everyday moments are seemingly unrelated to ethics; however, they have the potential for ethical concerns as they entail the possibility of wrongdoing. We explore critical ethical considerations and possibilities in artistic processes within educational contexts, aiming to offer new insights into the factors influencing such processes
Writing on Gaps and around the Reproduction of Exclusion
No full textThe artistic part of my thesis is the video essay Gaps, or; Reproducing Exclusion as exhibited as part of the annual MFA Degree Show Kuvan Kevät at the Academy of Fine Arts, University of the Arts Helsinki, in the Spring 2024. In an effort to accommodate for accessibility the artwork could be found in three locations throughout the exhibition.
The almost 61-minute piece begins by drawing attention to gaps as institutional devices that reproduce exclusion (following Sara Ahmed): how there’s often a gap between the portrayals institutions promote about themselves and how those institutions are experienced by people who come into contact with them. Combining critical theory with narratives of marginalization and discrimination gathered through research interviews, the essay film lays out an inclusive understanding of the ways Whiteness is actively reproduced in our everyday environments. As a case study, the work introduces the context, the outward policy vs. actual policy, and the exclusionary culture and discrimination experienced by marginalized students within the Academy of Fine Arts.
In the written part of my thesis, I draw the themes together under the concept of gaps – how gaps are strategically enforced to separate words from action to separate acknowledgements or records of discrimination or injustice from functional, operative practice that would correct injustices and end discrimination. Present-day power relations are reproduced through systemically renewed ignorance, refusal to engage in conversations about racial dynamics and convenient gaps in memories and knowledge that protect White people from guilt and moral judgements – like the structurally supported ignorance of the realities of settler colonialism.
In the written part of my artistic thesis, I also describe the different components of the artwork and its installation. I reflect on the choices made regarding its form, content and public presentation. I elaborate on the theoretical inspirations and concepts behind the piece. I make an effort to create connections between Gaps,... and other works of contemporary art, and I examine the importance of theory in my artistic practice
BUILDING A SENSE OF COMMUNITY IN COLLABORATIONS: A Case Study on the Finfringe Festival
No full textCollaborations are increasing between cultural organizations and businesses, as cuts in arts funding force cultural operators to think about how to cope with future challenges. However, it is not always easy for small operators to find and sustain collaborations, due to a lack of resources or the feeling of not being able to offer, as a small-scale organization, collaborators enough in return for their support.
Building a sense of community is important as it deepens collaborations and can benefit the surrounding society. By understanding value creation, a sense of community can be built and collaborations developed. This research aimed to shed light on how a sense of community can be strengthened and identify the types of value created in the collaborations of a small arts festival.
For a deeper understanding and tangible information on a grassroots level, this research was a qualitative in-depth single-case study. It was conducted through six semi-structured interviews of the collaborators of the performing arts festival, Finfringe. The selected perspective of the research was from the business collaborators’ point of view. The framework of this study lay in the Collaborative Value Creation framework, the definition of a Sense of Community and research around these topics.
The research indicated that the sense of community was seen as important and offered ways on how the sense of community can be built within a collaboration. The findings revealed that a small arts festival created value for its collaborators. According to the study, the benefits of the collaborations align with previous studies and therefore did not significantly differ from those of bigger arts organizations. The study concluded that whatever the size of the organizations involved, similar factors can be seen influencing success.
The objective of this study was to obtain information for art managers of small arts organizations to utilize when establishing and conducting collaborations. The study concludes that small arts organizations should not underestimate their ability to provide value to their collaborators. They should carefully evaluate their resources and approach potential collaborators boldly to establish collaborations that bring value and build a sense of community within the surrounding society
Choreographing the disabled spectator : Disrupting audience expectations in Dancer and rampa landscape
No full textRepresentation of ‘differing bodyminds’ in dance has expanded how dancing bodies are imagined. Examining two performances in Helsinki, Finland, Dancer and rampa landscape: lazy, late, absent through collaborative autoethnography we consider in what ways these works might choreograph for disabled spectators. We argue that choreography addressing disability and neurodivergence that does not consider the diverse access needs of spectators, risks creating hermeneutical injustice. This occurs when individuals experience harm due to their inability to understand or articulate their own experiences. Hermeneutical injustice is characterized by inequitable access to disability knowledge and a declarative approach to access where performances, venues and artists claim to be accessible for spectators without attention to what is necessary for access. Through this process, spectators without access needs have more access to the choreographic knowledge of disability. We alternate our experiences of these performances with reflections on spectator access and draw on framing materials to provide context. We focus on how the performance choreographs for disabled spectators – relating our own embodied experiences and observations as audience members. Ultimately, cripping choreography cannot just involve onstage representation; it must consider and welcome the disabled spectator
Applied non-didactics
No full textThis publication on Applied Non-didactics suggests a way in which education, art and their social contexts can intertwine to transcend traditional boundaries. It seeks to redefine the connections between instruction and discovery by suggesting an act of teaching and learning that honours art and its intrinsic possibilities.
Applied Non-didactics advocates for art as not just as an aesthetic endeavour but as an invitation, part of a transformative space in which real educational moments can happen as part of an act of becoming. Taking these ideas as a framework and an encouragement, the contributors to the book lay out various ways in which such educational moments might happen, drawing from their diverse backgrounds as practitioners, theorists and educators. They, and the book as a whole, share an interest in the way these roles might interlink and intercommunicate.Introduction / Frank Brümmel
Authority in Teaching: Overcoming Didactophobia Through Applied Non-didactics / Gert Biesta
The Oscillating Art School / Magnus Quaife
I see you, I see me – encounters in arts / Sanna Vuolteenaho
Tuning in with the World – Knowing with Places / Minna Suoniemi & Marja Rastas
Delaying the Final Meaning: On Painting, Artistic Thinking, and Intentionless Learning / Luis Guerra Miranda
A Situated Scenery: An Arts pedagogical exercise for sharing individual frames of references / Heli Kauppila & Marika Orenius
What Applied Non-didactics is for me / Frank Brümmel
A Teacherly Moment / Hanna Vahvaselkäfi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility
Taidepedagogiikka kollektiivisen olemassaolon praktiikkana
No full textLähdin työlläni kysymään millaista olisi taidepedagogiikka, kun se määritellään yhdessä ajattelemisena ja olemassa olemisena. Miten ajatella ja olla olemassa yhdessä taiteessa? Työni tavoitteina oli laajentaa teatteriopettajan tämänhetkistä määritelmää pedagogisessa kontekstissa sekä kehittää taidepedagogista praktiikkaa ja ajattelua. Halusin hahmotella pedagogiikkaa, joka suhtautuu kaikkeen ilmaisuun tasa-arvoisesti ja tutkivan uteliaasti. Haluaisin ajatella teatteria kaikkien olemassaolevien eleiden, äänien, äännähdysten, liikkeiden ja toimintojen taidemuotona, ilman hierarkkista asetelmaa jossa yksi taidemuoto tai ilmaisun tapa määrittää toisen tehtävää. Muita keskeisiä lähtökohtia oli hahmotella pedagogiikkaa, joka ottaa huomioon ihmisen kietoutuneisuuden kaiken maailman materiaalisen kanssa, ja jossa taiteen tekemiseen osallistuminen ja taidekokemuksessa oleminen on oleellista ihmiselämään kuuluvaa toimintaa.
Työni käytäntönä toimi neljä keväällä 2024 toteutunutta työpajaa: kollektiivinen improvisaatio, materiaalilähtöinen työskentely, tilalähtöinen työskentely sekä estetiikka alkusysäyksenä. Työpajoissa hahmottelin ja toteutin pedagogiikkaa tutkimuskysymysteni kautta. Työpajojen myötä kehkeytyi opinnäytteen taiteellispedagoginen työ HETKI. Se oli esityksellinen ja osallistava tapahtuma, joka kutsui osallistujat olemaan ja ajattelemaan yhdessä toiminnan, yhteisen hetken ja tilaan kokoontumisen kautta. Se toimi yhdenlaisena kurotuksena ja ehdotuksena kohti yhdessä ajattelemista ja olemassaoloa.
Keskeisenä kannattelevana lähestymistapana opinnäytteessä kulkee Lauri Rauhalan holistinen ihmiskäsitys, erityisesti situationaalisuus. Taidepedagogiikassa nojaan Gert Biestan ajatuksiin. Lisäksi työssäni keskustelee useat pääasiassa taidetta ja filosofiaa käsittelevät tai sivuavat lähteet ja teoriat.
Työssäni muotoutunut pedagogiikka pitää sisällään scoretyöskentelyä, tasa-arvoisuuden pedagogisena lähtökohtana ilmaisulle, improvisatorista sekä materiaali- ja tilalähtöistä työskentelyä.
Siinä ilmennyt pedagogiikka on dialogista, etsivää ja muutokselle antautuvaa. Työni ehdottaa taidepedagogiikalle seuraavia erityisominaisuuksia: Sen avulla meillä on mahdollisuus kuvitella ja kysyä itseltämme, muilta ja maailmalta, millaisessa todellisuudessa haluamme ja meidän pitäisi elää. Sen kautta voimme kohdata itsemme ja toisemme esteettisinä, ruumiillisina ja kokonaisvaltaisesti aistivina maailman kanssa aktiivisessa vuorovaikutuksessa olevina otuksina. Se myös mahdollistaa tilan tai vyöhykkeen, jossa voimme irtaantua arkitodellisuudesta, venyttää sitä tai astua siitä sivuun. Tämä tila voi toimia mahdollisuutena ihmisenä maailmassa olemisen tutkimiselle ja muuttamiselle