Taideyliopisto: Taju
Not a member yet
5000 research outputs found
Sort by
Koreografin pedagogiikkaa : Dances to a Beat (DTB) -metodin saavutettavuuden tarkastelua inklusiivisen tanssintekemisen kontekstissa
No full textVuonna 2013 kehitin metodin, jonka avulla voi tehdä hetkessä syntyvää koreografiaa. Annoin metodille nimeksi Dances to a Beat (DTB). Tässä metodissa improvisoidaan liikkeitä ja toistetaan niitä musiikin rytmin mukana. Olen ohjannut metodista monia työpajoja ja kursseja. Olen myös tehnyt neljä tanssiteosta metodin avulla.
Opinnäytteessäni tutkin sitä, kuinka saavutettava Dances to a Beat (DTB) -metodi on. Saavutettavalla tarkoitetaan sitä, miten erilaiset ihmiset voivat osallistua johonkin. Tutkin tätä asiaa tekemällä tanssiteoksen tanssin opiskelijoille Ammattiopisto Livessä. Live on erityisoppilaitos, jossa erityistä tukea tarvitsevat henkilöt voivat opiskella. Siellä voi opiskella ammattitanssijaksi.
Saavutettavuus on yhdenvertaisuuden edistämistä. Saavutettavassa toiminnassa on otettava huomioon monta seikkaa yhdenvertaisuuden toteutumiseksi. Tässä opinnäytteessä siihen vaikutti DTB-metodin ominaisuudet, tanssiteoksen rakenne ja minun tapani opettaa. Tässä kirjoituksessani pohdin myös sitä, miten opettaminen liittyy tanssiteoksen tekemiseen.In 2013 I developed a dance method that is both an artistic practice and a tool for creating instant choreography. I call this method Dances to a Beat (DTB) and it’s based on improvisation, repetition and rhythm. During the past ten years I’ve created four contemporary dance pieces and guided over 80 workshops and courses based on the practice.
In my thesis, I’m primarily examining how accessible this method is. The focus of the research is my work as a choreographer for the dance students of the special needs education institution Vocational Collage Live. For Live’s students with special needs, I choreographed a version of my previous work Them Merphing (2021), a contemporary dance piece based on the practice of DTB. In the process, the question of accessibility quickly expanded from looking at just the method to looking at accessibility in my way of teaching, as well as the accessibility of the choreographic form of the work and the accessibility of the final performance in relation to the audience.
In my thesis, I consider inclusive dance-making from the perspective of choreographer’s pedagogy, including the contexts of professional dance studies and making a performance. While writing, I realized I was writing this written section to two imaginary yet recognizable groups: On one had to those dance pedagogues who are careful not to bring their individual artistic thinking to group processes and on the other hand to those choreographers who don’t see pedagogical questions relevant to professional dance-making.
In this written section I’m first introducing my professional background and interests that have led to this research. After considering the choice of language for this work, through the lens of accessibility, I write about different types of choreographic processes, choreographer’s ethics, and artist-pedagogy. Next, I’m introducing the practice of DTB and the previous choreographic works that I’ve created with it. Then I’m quickly introducing the concepts of accessibility, inclusion, special needs pedagogy (is good pedagogy) and reasonable adjustments. After that I’m concentrating on the process at Live, discovering how complex the question of access appeared. After writing about my own observations and experiences, I’m including the students’ feedback on the matter. Finally, I’ll have another look at my motives, and problematize the notion of an inclusive choreographer. At the very end there are some open questions about choreographer’s pedagogy and a conclusion how accessibility is not a synonym for easy
How to Decolonise Art and Science? : On the African Origins of European Civilisation
No full textThis article critically examines the colonialist and Eurocentric narratives in the history of art and science, focusing on the overlooked influence of Egypt/Africa on European civilisation. The author explores the complex interactions between Egyptian and Greek cultures, emphasising the impact of climate change on the rise and fall of these civilisations. By re-evaluating traditional art historical perspectives through a decolonising lens, the article sheds light on the intertwined relationship between environmental factors and cultural development. Through an intersectional analysis of archaeological evidence, the text reveals lesser-known aspects of Greek culture, highlighting that many Greek scientists and artists learned their ideas in classical Egypt, and in Africa. The author calls for a more inclusive and holistic approach to art history, emphasising the need to integrate Indigenous knowledge systems and address the impact of climate change on human societies
Snap, Crackle & Pop: Roy Haynesin komppauksen jännitteellisten elementtien analysointia
No full textTässä jazzmusiikin ja instrumenttipedagogian tutkimusalueiden viitekehykseen sijoittuvassa opinnäytetyössä analysoin pääaineisena jazzmusiikin aineryhmän maisteriopiskelijana ja rumpalina rumpali Roy Haynesin (1925-2024) komppauksessa ilmeneviä rytmisiä jännitteitä. Analyysini keskiössä on pianisti Chick Corean (1941-2021) Matrix hänen albumiltaan Now He Sings Now He Sobs (1968).
Haynesin rytminkäsittely on monipuolista ja sisältää paljon polymetrisiä ilmiöitä, kuten päällekkäisten tahtilajien ilmentämistä kappaleen 4/4 sykkeen päälle. Hänen komppauksessaan esiintyy toistuvasti viitteitä ¾-tahtilajia ilmentävistä rytmeistä ja myös pidempiä 5/4- ja 6/4-tahtilajeja ilmentäviä fraaseja. Haynesille tyypillistä on myös kappaleen rakenteen ja pulssin häivyttäminen jännitteisillä fraaseilla, joita hän jäsentää vaihtelevasti eri raajoillaan. Tarkoitukseni on havainnoida nuottiesimerkkien avulla Haynesin komppauksessa esiintyviä jännitteitä sekä niiden suhdetta kappaleen pulssiin ja rakenteeseen. Pohdin myös näiden fraasien musiikillista merkitystä ja sitä, kuinka ne mahdollisesti suhteutuvat muiden muusikoiden soittoon. Havaintojeni pohjalta olen tehnyt harjoituksia rumpusetille, joiden avulla voi harjoitella Haynesin kaltaista säestystä
Luokseoppivaan kuratoriaalisuuteen virittäytymisestä
No full textTIIVISTELMÄ
Tutkielmassani tarkastelen luokseoppimista ja hoivaa osana taiteen kuratoriaalisia prosesseja. Aineistoni koostuu tutkielmaprosessin aikana kalliokedolla toteuttamieni somaattisten harjoitusten ja virittäytymisen peilaamisesta ja yhdistelemisestä feministiseen posthumanistiseen teoriaan sekä enemmän-kuin-inhimilliseen tietoon. Enemmän-kuin-inhimillisellä tarkoitan ihmisen rinnalla ja osana olevia olioita, ilmiöitä ja voimia.
Tutkielmassani kysyn, kuinka paikkaan virittäytyvää, sitoutuvaa ja luokseoppivaa ruumiillista tietoa voidaan toteuttaa hoivasitoutuneessa ja sensitiivisessä kuratoriaalisessa toiminnassa taiteen kentällä. Kuratoriaalisella tarkoitan taiteen kuratoinnin tapahtumalliseksi laajentuneita käytäntöjä ja toimintaa, joissa luodaan tietoa ja merkityksiä. Ennakko-oletukseni on, että luokseoppimisen kautta on mahdollista löytää eettisiä ja huomioivia menetelmiä kuratoriaaliseen työskentelyyn. Esitän, että ruumiilliselle sekä enemmän-kuin-inhimilliselle tiedolle virittyminen ja herkistyminen voi auttaa kokemaan maailmaa toisin sekä ylläpitämään sitoutumista toimia harkitsevalla ja kestävällä tavalla.
Lähestyn aineistoani kuratoriaalisen luokseoppimisen käsitteen kautta nojautuen posthumanistisiin ja feministisiin teorioihin. Metodologisesti hyödynnän ja sovellan post-kvalitatiivisen ja ruumiillisen tutkimuksen teoriaa. Tuon tutkielmaani useiden feministiteoreetikoiden, kuten Astrida Neimaniksen, Donna Harawayn sekä Maria Puig de la Bellacasan ajattelua yhdistellen sitä esimerkiksi kuratointia tutkineiden ja teoretisoineiden ajattelijoiden, kuten Elke Krasnyn, Jean-Paul Martinonin ja Nora Sternfeldin ajatteluun. Hyödyntämäni tutkimuskirjallisuus sisältää myös rohtoperinteisiin ja somaattisiin harjoituksiin liittyvää kirjallisuutta.
Tutkielmani kytkeytyy osaksi taiteen kuratoriaalisuutta ja hoivaa koskevaa keskustelua, jossa hoivaa sekä sosiaalista ja ekologista kestävyyttä käsitellään näyttelytuotannoissa lisääntyvissä määrin samaan aikaan, kun näyttelyiltä vaaditaan jatkuvasti lisää ja nopeammin. Luokseoppivaan kuratoriaaliseen työskentelyyn virittäytyminen nostaa esiin toisenlaisia, verkkaisempia tapoja rakentaa luottamusta sekä sitoutua ja toimia eettisemmän ja harkitsevamman kuratoriaalisen toiminnan kautta. Lopuksi hahmottelen jatkotutkimusta luokseoppivan kuratoriaalisen otteen syventämiseksi
How social innovations can enable socially just spatial politics and collaborative professionalism in music education : The case of AÏCO at the Conservatoire de Lyon
No full textThis chapter presents AÏCO (Instrument Learning and Collective Invention), a programme for social justice that emerged from the collaboration between the Conservatoire de Lyon and a primary school in an underprivileged area within the Lyon metropolitan area. The programme aims to make instrumental tuition more accessible for children living in this particular area and involves musiciens intervenants specialised in creating collaborative and institutional interfaces for music learning. The musicians collaborate with the primary school teachers (during school hours) but also with the instrument teachers at the Conservatoire (outside school hours). This bridging of institutional practices creates, by transitivity, a connection between the Conservatoire and the primary school and consequently with the children and their families living in the surrounding area. The authors argue that by conceiving social innovations such as AÏCO, conservatories can present themselves to society as physical, imagined, and lived spaces that provide room for thinking, planning, and realising more equal educational possibilities and expanded social justice. The practical conclusion is that owing to their special position in society and music education systems, musiciens intervenants can play a crucial role in both the spatial politics and the pedagogical choices of conservatories when given the possibility to imagine new collaborations
Contemporary composers’ changing “practice in context” : What can higher music education learn from Theodore Schatzki’s practice theory?
No full textWhile musical practice is more often than not considered through musical repertoires, genres, and traditions, in higher music education, musical practices are further narrowed down to music profession-specific, craft-based competences and learning outcomes. This narrow understanding encompasses the intertwined social and material dimensions that—according to practice theories—constitute and determine all practices. This study seeks a new understanding for practice-based, relational, professional education in context. By “practice in context,” we refer to Theodore Schatzki’s practice theory, in which practices are understood as organized, materially mediated, spatiotemporal nexuses of activities, and in which human coexistence is inherently tied to a context and “sites” of events and entities—site-ness. The empirical material consists of interviews of 10 bigenerational, experienced contemporary composers in Finland, including both males and females. By thinking composing practice with Schatzkian practice theory, three intertwined site-nesses are unveiled, comprising emerging locations (such as small-scale venues and local festivals); wider scenes or nonspatial sites (such as digital platforms and the festival scene); and extended realms (political, economical, educational, and policy). In this theory, various elements of practice-arrangement bundles constitute the site-ness and the complex practice plenum for composing. The site-ness thus becomes part of contemporary composers’ professional practice and higher music education which challenges the musical autonomy discourse which disentangles music from people and society. By posing a critique toward higher music education as a merely transmissive mediator of musical craft, this study seeks for a new understanding for practice-based, relational, “music professionalism in context.” It advances theoretical underpinnings of Schatzkian studies in the arts, by arguing that practice theory can bridge the individualistic past- and competence-oriented higher music education with the present- and future-oriented social understanding of musicians’ changing “practice in context.
Abstraction as Material Translation : An Artistic Reflection of (Re)Presentation
No full textIn this chapter we put the work of Finnish conceptual and environmental artist, Lauri Anttila (1938–2022), in dialogue with discussions of the practices of scientific and mathematical representation. We are interested in the counterintuitive claim that abstraction crucially involves concreteness: instead of thinking about abstraction in opposition to the concrete, we focus on the importance of concrete actions, methods, and instruments in achieving abstract representations. In particular, we study the process of abstraction as a chain of “material translations” that engages with our cognitive abilities, representational and other artefacts, and diverse epistemic contexts in various ways. To examine and illustrate abstraction as material translation, we study Anttila’s work, Homage to Werner Holmberg (1985–1986), which parodies scientific representation in seeking to render with scientific methods the landscapes in the paintings of Werner Holmberg, a Finnish landscape artist from the 19th century. We study the striking parallels between Anttila’s artwork and the writings on scientific representation by Bruno Latour and Michael Lynch. The comparison of these analyses of scientific abstraction, rendered both artistically and through scholarly discussion, allows us to widen the scope of the philosophical discussion of abstraction in science that has so far been too narrowly focused on omission
What Is My Noise About?
No full textTämä maisterin opinnäytetyön kirjallinen osio on reflektiivinen teksti, jossa käsittelen omaa taiteellista praktiikkaani kokonaisuudessaan, sekä noisen roolia siinä.
Pohdintani perustuu henkilökohtaiseen kokemukseeni subjektina ääniteknisellä alalla, sekä äänisuunnittelijana ja musiikin tekijänä, joka työskentelee noisen ja raa’an ääniestetiikan parissa. Opiskeluni äänisuunnittelun koulutusohjelmalla on osunut aikaan, jolloin äänentutkimus ja diskurssi noisesta ja hiljaisuudesta on aktiivisesti muuttunut ja kehittynyt. Olen löytänyt itseni mitä kiinnostavampien näkemysten ja lähestymistapojen keskeltä. Voin kuvailla noisea omassa taiteellisessa praktiikassani erilaisten elementtien ja pohdintojen kerrostumana. Noise on niin ääniesteettinen mieltymykseni, kuin itseäni taitelijana asettaminen laajempaan kontekstiin. Elämäni aikana olen saanut vaikutteita eri kulttuureista ja keskusteluista. Olen seurannut muuttuvaa ääniteknistä diskurssia ja olen ollut osana sitä aktiivisena ääniteknisellä alalla toimivana subjektina. Lähestyen reflektiota henkilökohtaisen kokemukseni ja historiani kautta, löydän diskurssin, johon voin tällä hetkellä asettua.
Johdannossa avaan valitsemieni aihepiirien taustat. Toisen luvun raameissa keskityn oman taiteellisen praktiikkani reflektointiin. Puhun omista kokemuksista ja epävarmuudesta, jota jossain määrin edelleen koen, sekä kiinnitän huomiota siihen, miten naisääneen on suhtauduttu länsimaisessa historiassa. Kerron lisäksi siitä, mistä tällaisen suhtautumisen juuret voisivat löytyä. Tämän jälkeen siirryn käsittelemään opinnäytteeni taiteellista osiota, tanssiteosta Fera Matter. Avaan työskentelyn ja teoksen taustat, kerron taiteellisista ja teknisistä ratkaisuista äänisuunnittelussa. Neljännessä luvussa palaan taas omaan praktiikkaani liittyviin pohdintoihin. Nostan esiin näkyvyyden tärkeyttä ja kerron naistekijöitä ääniteknisellä alalla tukevista aloitteista, sekä uusista akateemisista suuntauksista, jotka lähestyvät äänentutkimusta ja toimintaa kriittisen ajattelun kautta.
Tämän opinnäytetyön nimi What Is My Noise About? toistuu sen viimeisen luvun nimessä ja korostaa käsittelemieni aiheiden kompleksisuutta. En löydä selkeää vastausta tähän kysymykseen, ja esitän yhä enemmän kysymyksiä, antaen näin itselleni mahdollisuuden etsiä uusia lähtökohtia taiteelliselle praktiikalleni
Herätään aikaisin aamulla, jos maailma on elossa
No full textKuvataiteen maisterin opinnäytteeni koostuu taiteellisesta ja kirjallisesta osasta, joiden kummankin nimi on Herätään aikaisin aamulla, jos maailma on elossa. Taiteellinen osa oli esillä Kuvan Kevät 2024 -ryhmänäyttelyssä Sörnäisten rantatiellä Kuva/Tilassa 4.5.–2.6.2024. Kirjallisessa osuudessa avaan taiteellisen osan tekoprosessia, käyttämiäni tekniikoita, teosten teemoja ja omia ajatuksiani näihin liittyen. Kirjoittaessani tukeudun muutamaan lähdeaineistoon. Kirjallinen osa pitää sisällään myös taiteellisen osan kuvailun ja kuvallisen dokumentoinnin sekä kuvia työskentelyprosessista. Opinnäytteeni ohjaajana toimii Laura Vainikka ja tarkastajina toimivat Salla Myllylä ja Martta Heikkilä.
Opinnäytteeni taiteellinen osuus koostuu kolmesta seinälle kiinnitetystä grafiikanvedoksesta ja polymeerigravyyrilaatasta sekä suurelle kankaalle projisoidusta videosta. Tein grafiikanvedokset polymeerigravyyritekniikalla digitaalisten solarigrafiakuvien pohjalta. Solarigrafia on valokuvauksen laji, jossa yksinkertaisella neulanreikäkameralla valotetaan maisemakuva paperille. Tekniikassa olennaista on pitkä valotusaika, jonka ansiosta auringon liikeradat saa tallennettua kuvaan. Polymeerigravyyri on taidegrafiikan menetelmä, jossa filmille tehty kuva siirretään fotopolymeerilevylle valottamalla se rasterin kanssa. Valmis laatta vedostetaan syväpainoprässillä. Videon kuvasin järjestelmäkameralla ja makro-objektiivilla ja siinä materiaalina on polymeerilaattojen kehityksestä syntyvä jätevesi, joka sisältää laatan pinnalta irronnutta muovia. Lisäsin veteen erilaisia aineita, kuten öljyä ja musteita, ja kuvasin aineiden välisiä kemiallisia reaktioita.
Grafiikanvedoksissa aika näkyy pysähtyneenä, mutta auringon valojuovat vihjaavat liikkeeseen. Videolla puolestaan hetket toistuvat yksi toisensa jälkeen ja ovat jatkuvassa liikkeessä. Maisemallisten teosteni kautta pohdin ihmisen luontosuhdetta, ajan käsitettä ja ympärillämme tapahtuvaa muutosta. On paljon sellaista, mikä jää meiltä näkemättä tai mihin meillä ei ole aikaa keskittää huomiotamme. Teoksissani aikaan kytkeytyvä ja piilossa katseelta ollut muutos tulee esille maiseman kautta.
Tässä opinnäytteeni kirjallisessa osassa esittelen ensin teoskokonaisuuteni ja sen sijoittumisen Kuvan Kevät 2024-näyttelyssä, minkä jälkeen avaan käyttämiäni menetelmiä ja lopulta kerron teoksiin liittyvistä teemoista
Invitation : Choreoreading EXOXƎ
No full textThis semi-fictional chapter stems from the post-doctoral artistic research project called xeno/exo/astro -choreoreadings, conducted from 2021 to 2023 in the Performing Arts Research Centre, Theatre Academy, University of the Arts Helsinki. The project has materialised the relations between outer space, interplanetary culture, queer sci-fi and choreography through several art works and representational experiments. The process has combined astronomical-artistic research questions and a light sense of what I would call metaphysical clownishness (in Finnish: metafyysinen pelleily). This essay materialises the examination of the practice coined as choreoreading. The term was developed during my doctoral artistic research project, Choreography as Reading practice (2013–2019). The exploration is based on the understanding in which writing and reading are simultaneously operative bodily practices, but (and on my explorations that) in the history of western choreography, the potential of (choreo-) reading has been neglected. During winter 2022-2023 I have continued to experiment with choreoreading by filtering the embodied practice in a more specific dialogue with writer James Sosnoski's (1999) description of the characteristics of hyper-reading. This writing exposes from the position of a performer the detailed question of what happens during choreoreading and how specific eye-movements form its relevant dynamic component in the artwork titled EXOXƎ