Taideyliopisto: Taju
Not a member yet
5000 research outputs found
Sort by
Toritaide
No full textOpinnäytteen kirjallisessa osassa pohdin teosten sijoittumista erilaisiin sosiaalisiin maisemiin. Lähestyn asiaa oman ja muiden taitelijoiden yleisösuhteen kautta ja tarkastelen kriittisesti yleisö-käsitteen esiintymistä kuvataiteessa. Lisäksi kerron teosten tekoprosesseista.
Taiteellisen opinnäytteeni osat ovat Puu kaatui ja Tein tilanteen -teokset, sekä Kuvan Kevät -näyttelyssä esillä ollut Tori-teos. Kahdessa ensin mainitussa teoksessa käsittelin luontosuhdetta ja surua ekokriisin äärellä. Puu kaatui -teos oli suurikokoinen syanotypiafotogrammi, 1:1-suhteessa tallennettu yksittäisen, kaadetun rantakoivun varjo, jonka tallensin pohjalaisessa peltomaisemassa talvipäivän seisauksen aikaan. Tallensin varjon 15x3:n metrin kokoiselle kankaalle. Syanotypia on yksi vanhimpia valokuvauksen menetelmiä. Siinä syanopiaherkisteellä käsitellyt pinnat muuttuvat siniseksi UV-valolle altistuessa ja varjoon jääneet osat jäävät puhtaiksi. Valotuksen myötä kankaan keskiosaan jäi valkoisena maassa makaavan puun varjo, sitä ympäröivät osat muuttuivat siniseksi. Tein tilanteen -teos oli installaatio, josta rakensin omakuvaa varten valokuvastudion ilman valokuvaajaa. Kun tilaan sijoitetulle tuolille istui, sai nähdä oman kuvansa heijastuksena akryylilevyssä. Sen taustana näkyi pala lähiömetsääni, josta olin ottanut valokuvan ja projisoinut sen tilaan. Installaatioon liittyi teksti, joka johdatteli kävijää teoksen teeman äärelle.
Tori-teos oli installaatio, jonka osat olivat zine, myymäläkalusteet, veistos ja ilmoitukset internetin kuluttajien välisellä kauppapaikalla Torissa eli tori.fi-sivustolla. Olin poiminut zineen ilmoituksia Torista. Tein myös itse ilmoituksia, joissa laitoin myyntiin sellaisia teoksia, jotka olivat Kuvan Kevät -näyttelyssä lähellä omaa installaatiotani. Se oli eräänlainen varjonäyttely Kuvan keväästä. Rinnastin zinessä omia ja poimittuja ilmoituksia. Sen avulla limitin yhteen erilaisia todellisuuksia, kun osa teoskokonaisuudesta sijaitsi internetin markkinapaikalla, osa tavanomaisessa näyttelytilassa
We learn the names of those we never knew
No full textAbstract
This thesis examines We learn the names of those we never knew, an installation that
rematerializes oral histories using bronze, graphite, and digital technologies. Inspired by The Three Sisters, an Indigenous agricultural practice and story originating in North and Central America, the project combines seventeen bronze sculptures with site-specific poetry to explore themes of memory, reclamation, and material agency. The sculptures, cast using traditional sand techniques, engage with the land and institutional architecture of KuvA and The Kuoppa (or The Pit), reflecting on how cultural memory is both preserved and erased. By drawing on Indigenous Knowledge systems and the historical associations of bronze, the thesis offers a reflection on the role of art in making visible the narratives and gestures that have been obscured over time.This thesis explores We learn the names of those we never knew, an installation of seventeen bronze sculptures cast using the sand-casting technique and a lyrical poem affixed to a window, which addresses themes of memory and reclamation. This project, which focuses on rematerializing oral histories and the role of materials as witnesses, has been deeply informed by ancestral knowledge, community practices, and the writings of Indigenous authors sharing their lived experiences. Their perspectives on land, memory, and storytelling have guided the conceptual framework, offering a pathway to reconnect with primal ways of knowing and being. In exploring the project’s themes, parallels can be drawn to the works of many artists of color who engage with relationships to community, land, and heritage, including Maria Thereza Alves, Elaine Gan, Ana Mendieta, and MADEYOULOOK. Philosophers such as Isabelle Stengers, Karen Barad, and Donna Haraway have also contributed to the broader discourse on materiality, relationality, and interconnectedness. While these artists and thinkers offer significant context, the focus here remains on the artistic process, materialities, and the staging and reception of the work. The sculptures and installation form the core of the project, while this written component reflects on the approach and the challenges of material choices and their impact on the resulting works. Organized into chapters, it traces the project’s development from initial ideas to final execution, highlighting key aspects of the artistic process in an effort to not only make visible untold stories and histories, but also evoke a reflection on memory and a sense of return
Dreaming to life Collective Liberation: Cultivating caring communities through dance and movement
No full textWhen I dream of what I want the future of dance education to look like, I imagine a truly liberated world where all people have access to liberatory dance and movement education. We, society at large, live in a world where all forms of oppression have been dismantled and all people are truly free. We live with a mindset of abundance, not scarcity, where there is space and resources for all types of movement and dance practices. In order to bring this dream of collective liberation, or a world where all people are free, into reality many societal changes must occur. I believe liberatory education praxis can bring about these necessary changes.
In my thesis, I utilize action research to examine and develop my own pedagogical praxis, seeing how implementing liberatory education praxis can bring collective liberation and abolition into dance education. For the practical work of the thesis, I organized and taught three Contemporary Dance and Partnering Community Practice workshops in three different countries. Through these teachings, I investigate if liberatory education praxis can be used to cultivate a caring community. I question, how can liberatory education praxis support the cultivation of a caring community within dance education? How does this contribute to bringing the collective liberation dream to life?
While my learning is a continual process which extends into many directions, I will focus on three main insights that I gained which directly relate to liberatory education praxis and cultivating a caring community. Through my own observations and reflections and based on the student’s feedback, I found that my pedagogical praxis fostered feelings of inclusion and belonging, supported holistic growth, and cultivated caring communities.
Through these teachings and research, I am finding what is needed from me, as a teacher, to support the creation of a caring community and how this can support bringing abolition and collective liberation into dance education. I am both strategizing ways to teach that do not uphold the current oppressive societal systems and dreaming of alternative ways of being that transgress current boundaries. This work is an ongoing process, where I must consciously continue to evaluate how I teach, what I teach, and why I teach. Through dance and movement, we can bring into reality part of the collective liberation dream and extend this into society at large, until all people are truly free
Sky: Children of The Community. Interaktiivisen musiikin ja musisoinnin merkitykset Sky: Children of The Light -pelin yhteisössä
No full textTämän laadullisen tapaustutkimuksen kohteena on peliyhteisön sisäinen musiikillinen toiminta onlinepelissä Sky: Children of The Light. Pelissä on pitkälle kehitetty musiikkisysteemi, jonka avulla pelaajat voivat soittaa erilaisia soittimia sekä kuunnella toisten pelaajien soittamista ja reagoida siihen.
Tutkimustehtävänäni on tarkastella sosiaalipsykologisista lähtökohdista Skyn yhteisön toimintaa ja sen luomia edellytyksiä pelaajan musiikilliselle kokemiselle. Analysoin, millaisia merkityksiä pelaajat antavat musiikilliselle tekemiselle henkilökohtaisen musiikkisuhteen näkökulmasta ja osana peliyhteisöä. Lisäksi tutkin, kuinka pelin avulla voidaan kehittää prososiaalista käyttäytymistä ja edistää yhteisöllisyyttä erityisesti musiikillisen toiminnan avulla. Tutkimuskysymykseni on:
Miten pelaajat kuvailevat musiikillista tekemistä ja millaisia merkityksiä he antavat sille osana peliyhteisöä ja oman musiikkisuhteensa näkökulmasta?
Tutkimukseni käsitteellinen viitekehys koostuu käytäntöyhteisön merkityksestä musiikissa ja pelaamisessa, immersion ja virtaavuuden (flow) käsitteistä sekä pelimusiikin, sen tutkimuksen ja pelillistämisen merkityksistä opetuksessa. Keräsin tutkimuksen aineiston laadullisena kyselytutkimuksena ja analysoin sen laadullisen sisällönanalyysin menetelmiä käyttäen.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että Skyssa yhteisö, sosiaalinen vuorovaikutus ja pelin sisäinen musiikillinen toiminta ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa. Sosiaalinen toiminta koetaan pelissä vaihtelevaksi, mutta tästä huolimatta musiikillinen tekeminen on lisännyt useiden pelaajien motivoituneisuutta heidän omissa soittoharrastuksissaan ja musiikin luovassa toiminnassa, parhaassa tapauksessa vahvistaen heidän musiikillista toimijuuttaan. Sosiaalinen toiminta ulottuu myös pelin ulkopuolelle, jossa pelaajat keskustelevat keskenään ja jakavat esimerkiksi pelin musiikkiin liittyvää materiaalia kuten nuotteja ja soittovideoita. Lisäksi pelin fanit ovat kehittäneet muun muassa musiikkisysteemiin pohjautuvan sovelluksen, jonka avulla voi harjoitella soittamista ja tehdä itse kappaleita.
Tulosten perusteella jatkotutkimuksessa tulisi tarkastella syvemmin pelien ja pelimusiikin psykologisia vaikutuksia peilaten erityisesti pelien asemaan nyky-yhteiskunnassa ja maailmantilanteessa. Lisäksi Sky tarjoaa monipuolisen tutkimusympäristön, jota lähestyä esimerkiksi pelintekijän tai pelisäveltäjän näkökulmasta
Ellen Urho’s Vision : Reforming Music Teacher Education in Finland and Shaping Global Music Education through ISME
No full textIn this paper, I will discuss the renewal of the music teacher education programme at the Sibelius Academy in the 1970s, focusing on the changes and developments driven by Professor Ellen Urho (1920–2018). My primary source is a book describing Urho’s professional life, based on interviews conducted with her in 2008 (Juntunen 2013). I will start with a short view of the history of music teacher qualifications and education in Finland, and end with a description of Urho’s role in the International Society for Music Education (ISME)
ilmaksi muuttuminen esityksellisenä tekona – poissaoleva esiintyjä rajaamisen ja kuuntelemisen näkökulmasta
No full textMaisterin opinnäytetyössäni tutkin, mikä on esityksen mahdollisuus ja merkitys esiintyjän oman kuoleman kontekstissa. Tutkimuksen taustalla on oma henkilökohtainen ja ruumiillinen suhteeni tiettyyn sisäkkäiseen kuoleman tapahtumaan. Kirjoitus pyrkii lähestymään tämän tapahtuman erityisyyttä, mutta samalla lähestymään kuolemaa yleensä. Kuolema on tutkimuksessa ilmaksi muuttumista, poissaoloa, mutta ei katoamista. Tutkimus pohjaa sekä tyhjillään olevassa Helsingin Kätilöopiston rakennuksessa kesäkuun 2022 alussa toteuttamassani esitykseen ☐☐☐ että itse tutkimuksen kirjoittamisen prosessiin. Esitys sekä kirjoitus jakavat saman kolmeen jakautuvan rakenteen: sisäkkäisyys, erottuminen ja sulautuminen. Rakenne on tutkimuksessa läsnä myös äänen liikkeessä: ääni liikkuu sisäänsä sulkevissa rakenteissa, korvan kuulumattomissa olevan ultraäänen erottuvassa säteessä, ilmassa rajattomasti ympärille levittäytyvänä aaltona. // Tutkimuksessani lähestyn kuolemaa poissaolevan esiintyjän käsitteen kautta. Poissaoleva esiintyjä on ilmaksi muuttumisen esityksellinen teko Luce Irigarayn ilman määritelmän mukaan. Siinä ilma on jotain mikä on unohdettu ja poissaoleva, mutta ei kadonnut. Esiintyjä on etäännytys, ilman kääntyminen poispäin, ulos itsestään. Poissaoleva esiintyjä on kaksoisetäännytys, ilmaksi muuttumisen esityksellinen teko. Lähestyn poissaolevaa esiintyjää rajaamisen ja kuuntelemisen tekojen näkökulmasta. Rajaaminen ja kuunteleminen ovat poissaolevan esiintyjän esityksellisiä strategioita, ilmaksi muuttumisen tapoja. Rajaamisen teon ymmärrän Donna Harawayn kyborgin käsitteen kautta. Kyborgi on hänelle rajojen rakentamisen ja purkamisen kysymys. Poissaoleva esiintyjä rajaa, sulkee sisäänsä, rajaa ruumiinsa sisään rakennuksen, teknologian, kuoleman, syntymän, ilman, äänen. Kuuntelemisen teon ymmärrän Salomé Voegelinin esittämän hiljaisuuden määritelmän kautta. Siinä ulkopuolinen hiljaisuus aloittaa kuuntelemisen, sisäinen ja ulkoinen sulautuvat toisiinsa kuuntelemisen teon kautta. Poissaolevan esiintyjän kohdalla sulautuminen tapahtuu toiseen suuntaan, sisäkkäinen hiljaisuus aloittaa kuuntelemisen. Poissaoleva esiintyjä kulkee kahteen suuntaan: rajaa ruumiinsa uudelleen ja muuttaa itsensä kyborgiksi, kuuntelee sisällään olevaa hiljaisuutta ja unohtaa rajan. Rajaaminen ja kuunteleminen ovat osittain päällekkäisiä prosesseja, kumoavat toisensa osittain. // Lopuksi kirjoitus palaa itseensä, kuolleen esiintyjän kirjoitukseen Hélène Cixousin feminiinisen kirjoittamisen käsitteen kautta. Siinä toisen pitää kirjoittaa itsensä, hänen pitää kirjoittaa oma ruumiinsa. Kirjoittaminen on poissaolevan esiintyjän kolmas strategia, paperiksi muuttumisen teko. Kuollut esiintyjä erottuu ulkopuolisesta esiintyjänä paperina. Kirjoitus on kuollut esiintyjä, kuollut esitys, osittain kuolleen esiintyjän ruumis
The Third World Ecology Trilogy : postcoloniality, embodiment and ecology
No full textThe Third World Ecology Trilogy on Rania Lee Khalilin liikkuvan kuvan esitys ja taiteellinen tutkimushanke, jossa tutkitaan kolonialismin haittoja lajien välisissä elinympäristöissä Palestiinassa, egyptiläisessä Siinaissa ja Afrikan mantereella 1900-luvun puolivälissä tapahtuneiden laajamittaisten antikoloniaalisten vallankumousten aikana. Tässä tohtorintyössä hyödynnetään taiteilijan video- ja perhearkistoja kolmannen maailman feminististen ja antikolonialististen liikkeiden muistamisessa, jotka ovat nykypäivänä merkityksellisiä ekologiselle ajattelulle ja taiteelliselle tutkimukselle. Siinä hahmotellaan Khalilin käyttämän tämän tutkimuksen kannalta keskeisen kehollisen kuvantekomenetelmän kehittämistä.
Trilogiaan liittyy kolme julkaistua artikkelia, joissa käsitellään kutakin osiota erikseen. Trilogia koostuu Palestinian Wildlife Series -sarjasta: kokeellinen videoperformanssi, jossa keskitytään Palestiinassa sijaitsevasta televisiolaitteesta kuvattuihin kuviin afrikkalaisista eläimistä ja pohditaan yhtäaikaisia välittymisen, syrjäyttämisen ja sukupuuttoon kuolemisen teemoja. Vuoden 2016 artikkelissa kerrotaan taiteilijan tutkimuksesta, jossa kohteina olivat palestiinalaiset kasvit ja ihmiset kokeellisen elokuvateorian sekä jälkihumanistisen ja postkolonialistisen ajattelun kautta. The Pan African Asian Women’s Organization, Cairo to Conakry, 1960–1965 kertoo Khalilin äidinpuoleisen isoäidin, Aida Hamdin, perustamasta samannimisestä järjestöstä. Vuoden 2018 artikkelissa pohditaan henkilökohtaisten ja poliittisten kuvien käyttöä esityksessä ja palautetaan mieliin hämärtyneitä tarinoita hänen isoäitinsä kuvien ja ystävien kautta, joihin kuuluivat Algerian vuoden 1962 vallankumouksen sankarit Djamilla Bourhired ja Zohra Drif. Trilogian viimeinen osa, Sinai, a story i tell my daughter, on videoessee, jossa tarkastellaan maapallon rinnakkaista ulottuvuutta, jossa mikään sen tragedioista ei koskaan toteutunut. Artikkeli vuodelta 2021 on luotu Siinain, Egyptin beduiinien esi-isien maiden, vedenalaiseen maisemaan, ja siinä tarkastellaan uhanalaista merielämää suhteessa matkailuun kolonialistisen ja uuskolonialistisen kehityksen puitteissa. Tässä videoartikkelissa tarkastellaan video-otteita ja pohditaan katoavaa lajien välistä elämää ja kulttuureja taiteilijan laajan kehollisen tutkimuksen kautta.The Third World Ecology Trilogy is a moving image performance and artistic research project by Rania Lee Khalil which investigates the harms of colonialism across interspecies habitats in Palestine, the Egyptian Sinai and the continent of Africa more broadly, at a time of widespread anticolonial revolutions in the mid 20th century. This doctoral thesis uses the artist’s video and familial archives to remember third world feminist and anticolonial movements instructive to ecological thought and artistic research in the present. It outlines the development of the Khalil’s embodied image making methodology central to this research.
The Third World Ecology Trilogy is accompanied by three published articles which discuss each section individually. The trilogy consists of Palestinian Wildlife Series: an experimental video performance centering images of African animals shot from a television set in Palestine, to reflect on parallel themes of mediation, displacement and extinction. Its 2016 article chronicles the artist’s research into the plants and people of Palestine via experimental film theory, posthuman and postcolonial thought. The Pan African Asian Women’s Organization, Cairo to Conakry, 1960-1965 chronicles the cofounding of an organization of the same name, by Khalil’s maternal grandmother, Aida Hamdi. Its 2018 article reflects on the use of personal and political images in performance, recalling obscured histories through her grandmothers’ images and comrades, who included Djamilla Bourhired and Zohra Drif, heroines of the 1962 Algerian revolution. The final piece in this trilogy, Sinai, a story i tell my daughter, is a video essay which considers a parallel dimension to earth where all of its tragedies never happened. Created within the underwater landscape of Sinai, Egypt’s Bedouin ancestral lands, its 2021 article considers endangered marine life in relation to tourism, within the framework of colonial and neocolonial development. Revisiting video outtakes, this video article reflects on disappearing interspecies life and cultures, through the artist’s extensive embodied research.fi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility
POLKUJA : perkussiivinen liike osana kansanmuusikon taiteellista työskentelyä
No full textKäsittelen tässä maisteriopinnäytteeseen sisältyvässä projektityössä perkussiivisen liikkeen ja soiton yhteyttä kansanmusiikin ja -tanssin kontekstissa, käyttäen omakohtaisen kokemuksen kuvausta taiteellisen tutkimuksen lähestymistapana. Avaan tässä tekstissä kirjallisessa muodossa taiteellista prosessiani, jossa työstin viulunsoittoa ja perkussiivista liikettä yhdistävää taiteellista kokonaisuutta. Havainnollistan aihetta päiväkirjamerkintöjä ja videotallenteita apuna käyttäen. Tämän kirjallisen työn lisäksi opinnäytteeseen kuului Polkuja-maisterikonsertti, jossa yhdistelin suomalaisia, irlantilaisia ja kanadanranskalaisia perinnesävelmiä erilaisista kansantanssin ja tanssisoiton perinteistä ammentavaan perkussiiviseen liikkeeseen. Käsittelen tässä työssä kolmea konsertissa esittämääni teosta, joiden esitystallenteet löytyvät työn abstraktisivulta. Työssäni keskityn soiton ja liikkeen väliseen vuorovaikutukseen sooloesiintyjän näkökulmasta, avaten myös perkussiiviseen liikkeeseen, moniaistisuuteen ja tanssisoittoon liittyvää aiempaa akateemista keskustelua ja taiteellista tutkimusta. Olen hakenut työskentelyyni inspiraatiota myös sellaisilta taiteilijoilta, joiden praktiikoissa omassa työskentelyssäni yhdistyvät elementit ovat läsnä tavalla tai toisella. Yhtenä viitekehyksenä onkin soittoa ja liikettä yhdistävä taiteellinen praktiikka. Omakohtaiselle kokemukselle pohjautuva taiteellinen tutkimus mahdollistaa taiteenlajien yhdistämisestä esiin nousseiden haasteiden ja oivallusten havainnollistamisen. Käsittelen työssäni myös taiteellisen prosessin kokonaisvaltaisuutta ja eri vaiheita sovitustyöstä esityshetkeen. Nostan esille yhtäältä erilaisten perinteiden ominaispiirteitä ja historiallisia vaikutteita sekä toisaalta sovituksellisia, soittoteknisiä ja liikkeellisiä ratkaisujani. Avaan myös esityksen visuaalisia ja äänentoistoteknisiä tekijöitä ja niihin liittyviä valintojani. Samalla pohdin sitä, miten oman työskentelyn dokumentoiminen ja reflektio edistävät kasvua taiteilijana ja syventävät uuden oppimista. Työni kautta pyrin lisäämään sekä omaani että muiden ymmärrystä tanssin ja soiton yhteydestä sekä näitä yhdistävästä monitaiteisesta työskentelystä kansanmusiikin ja -tanssin parissa.In this master project thesis, I focus on the connection between percussive movement and fiddle playing in the context of folk music and dance, using a personal experience as a tool for artistic research. I display a solo musician’s artistic process, in which fiddle playing is merged with percussive movement. To demonstrate the process, I use video recordings from a live performance and excerpts from a reflective journal. This thesis is part of a master project, that also included a master concert “Polkuja”. In the concert I combined Finnish, Irish and French Canadian traditional tunes with percussive movement, drawing inspiration from various folk music and dance traditions. In this thesis I focus on three different pieces performed in the concert, the live recordings of which can be found on the abstract page of this thesis. In this text, I focus on the interaction between music and movement from a solo musician’s point of view, referring to previous academic discussion and artistic research on percussive movement, multisensory work and traditional dance music. I also draw inspiration from the practices of other artists working with elements similar to mine, using artistic practice as one framework for my research. In this thesis, I examine the challenges of simultaneous playing and dancing, and the learning experiences this kind of practice offered. I also focus on the holistic nature and different stages of the artistic process, displaying the journey from arranging the pieces up to the final performance. I discuss the characteristics and historical influences of different traditional styles and reflect upon the decisions I made on the arrangements, movement and playing techniques. I also discuss the visual and audio technical aspects of the performance. I consider the benefits of proper documentation and reflection of an artistic process for a musician’s artistic growth. I aim to bring new understanding of the connection between music and dance and of multidisciplinary work in the field of folk music and dance, both to myself and others interested in the topic
Self-Referencing in the Music of Alfred Schnittke : A Case Study in the Context of the 20th Century
No full textA large volume of Alfred Schnittke’s musical output is filled with strategies that reference a style, an era, or other existing pieces of music. To achieve this referential quality, he incorporated allusions and direct quotations. One rather unusual source of his quotations was his own other compositions, namely his film music. While quoting his film music in his concert music however, his compositional process went further than merely creating “collage” works, instead it was a matter of interconnecting them with the main materials of the composition and even building whole movements and pieces based on them.
This research aims to delve into Schnittke’s self-referencing of his film music in the contexts of both 20th century western classical music, and his own compositional life and processes. This will be done by using Concerto Grosso No.1 as a quite comprehensive case study of this phenomenon, and contextualizing it by examining 20th century quotation and self-quotation trends, his relationship with the Soviet regime, his viewpoint on “art” and “entertainment” music (film and concert music in this case), the intertextual significance and associations of the references, and the recontextualization of the materials leading him closer to the “universal musical language” he was after. This will help with synthesizing a concise but rather multi-faceted narrative regarding Schnittke’s self-referencing approach, an aspect of his compositions that is more often than not neglected
Paul Chambers ja So What : walking bass varhaisessa modaalisessa jazzissa
No full textTässä tutkimuksessa tarkastelen Paul Chambersin soittamaa walking bass -linjaa Miles Davisin kappaleessa So What, levyltä Kind of Blue