Taideyliopisto: Taju
Not a member yet
5000 research outputs found
Sort by
Esitys, vuorovaikutus, hiljaisuus : kirjoituksia teatteripedagogiikasta
No full textTeatteripedagogit pohtivat taidetta, oppimista, vuorovaikutusta, yhteiskunnallisia kysymyksiä ja toisin tekemisen mahdollisuuksia. He inspiroituvat erilaisista tiloista, istuvat sohvalla keskellä kaupunkia, tarkkailevat lintuja ja toisinaan ovat vain hiljaa.
Tämän kokoelman kirjoitukset tarjoavat moninaisia näkökulmia teatteripedagogiikkaan ja taiteilija-opettajien työhön. Kirjan kirjoittajat lähestyvät aihetta omien opetuskäytäntöjensä ja -kokemustensa pohjalta. Teksteissä tarkastellaan erilaisia teatteripedagogisia lähestymistapoja kuten devisingia ja tilalähtöistä ajattelua. Teemoina nousevat esiin muun muassa seksuaalisuus, esityksen poliittisuus ja taiteen kyky herätellä vaihtoehtoisia ajattelun ja toiminnan tapoja. Vaikka teemat ja menetelmät vaihtelevat, yhteistä teatteripedagogien ajattelulle on dialogisuuden korostaminen, tilan luominen opiskelijan omalle prosessille ja usko taiteen mahdollisuuksiin.Johdanto / Pilvi Porkola ja Riku Saastamoinen --
Mikä esityksessä kasvaa / Riku Saastamoinen --
Tilasta toiseen – tilan käsite teatteripedagogiikassa / Mervi Rankila-Källström --
Esitystä löytämässä – eli kuinka tehdä esitys devising-prosessissa / Minna Haapasalo --
Ohjaava opettaja retkioppaana / Riikka Karjalainen --
Taidepedagogiikkaa seksuaalisuuden äärellä / Katri Kauppala --
Pedagogin monologi: Hiljaisuuden polulla sorrettujen pedagogiikan maastossa / Esko Korpelainen --
Utooppinen pedagogiikka: poliittinen toimijuus, vertaisoppiminen ja hoiva / Pilvi Porkola --
Tavanomaista toimintaa pimeässä taidekäytävässä – ehdotuksia vuorovaikutuksen laadun huomioimisesta ja toisin tekemisestä / Kenneth Siren --
Jälkifossiilinen pyhä ja juureskeiton maku – larppaaminen kokeellisen elämän aihiona ekokatastrofien ajassa / Maiju Tarpila --
Kirjoittajat.fi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility
Suuntaviivoja : tutkittua tietoa draaman ja teatterin ohjaamisesta ja opettamisesta
No full textSuuntaviivoja-teos on tarkoitettu erityisesti draamaa ja teatteria perusopetuksen piirissä ohjaaville opettajille sekä sen ohjaamista opiskeleville opettajaopiskelijoille. Teos on uusia näkökulmia avaava tutkimusperustaisista artikkeleista koostuva kokonaisuus, joka jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa taustoittaa draama- ja teatterikäsitteiden määrittelyä perusopetuksen viitekehyksessä, korostaa opettajan dramaturgisen ajattelun tärkeyttä sekä perustelee opetusalueen merkitystä ohjattavan näkökulmasta. Toinen osa tarjoaa tutkimusperäistä tietoa ja tukea ohjaamisen ja opettamisen käytäntöön.
Suuntaviivoja-teoksen taustalla on yli kolmekymmentä vuotta jatkunut teatterin ja draaman ohjaamisen ja opetuksen tutkimustyö Helsingin yliopistossa. Se tarjoaa lukijalle suuntaviivoja, joiden avulla toteuttaa ohjattavien näkökulmasta mielekästä, innostavaa ja elämyksellistä toimimista ja oppimista draaman ja teatterin oppimisympäristöissä.Esipuhe / Tapio Toivanen
1. Taustaa ohjaamiselle ja opettamiselle
Draamaa vai teatteria – vai molempia. Pohdintaa draama- ja teatteriopetuksen suhteesta suomalaisen taidekasvatuksen kontekstissa / Tapio Toivanen
Opettaja-dramaturgi ja kaksi dramaturgisen analyysin mallia / Anna-Lena Østern
Faktaa vai fiktiota? Teatteri- ja draamatyöskentely kehollisuuden näkökulmasta / Sirke Seppänen
Vuorovaikutusvarmuuden tukeminen teatteri-improvisaation avulla / Sirke Seppänen
Tukeeko draaman ohjaaminen ohjattavien luovuutta? Näkökulmia draaman ohjaamiseen ja ryhmäluovuuteen / Tapio Toivanen, Riikka-Liisa Salomaa ja Laura Halkilahti
2. Tukea ohjaamisen ja opettamisen käytäntöön
Ohjaajan antama tunnetuki osana draaman ja teatterin ohjaamista / Tapio Toivanen ja Riikka-Liisa Salomaa
Ryhmä ja sen ohjaaminen draama- ja teatteritoiminnan aikana – haasteet ja mahdollisuudet / Anu Pyykkö
Ohjaajan esimerkki kannustaa toimimaan ja osallistumaan / Emmi Valla
Palaute ryhmän ohjaamisessa / Erik Tonteri
Fiktiossa toimimisen ohjaamisesta / Jasmine Gustafsson
Toimintamuotojen vaikutuksesta oppilaiden draamatoimintaan sitoutumiseen / Nelli Louhivuori
Ei pelkkää toimintaa – reflektio on osa draaman ohjaamista / Sini Herva.fi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility
The P(art) of the W(hole): investigations, through choreography and mysticism, on the imponderably basic equation: we are; we are not
No full textAn exploration on choreography as a compositional practice of mysticism; one that, through analysis of dispositions making, performing, and attending, invites the reader to consider live choreographic performance as a means of practicing the end. This research inquires as to how choreographic work can be approached as a durational, devotional, mystical process – one that not only allows for, but is supported by contradiction, fragmentation, emergent wholeness, and most importantly – its ending. Drawing from performance theory, medieval/contemporary philosophy, medieval mystic’s texts, and my personal/professional relationship to art, the writing itself develops as ongoing journey through various fleeting forms; it incorporates many voices. Upon completion, this written component leads me into my studio work, where I’m currently reimagining, reinterpreting, and reformulating its content towards a new and different shape: my final production.
This writing is fundamentally dialogical. It attempts to spark generative friction through polyrhythmic, multivocal composition, by putting different voices, different eras, and different approaches on the page – then rubbing them together. Maybe, some kind of w(hole), emerges. It is contradictory. It is an ode to the medieval fragment with nods to the postmodern one – meaning it does employ the postmodern conception of wholeness as impossibility because of and through fragmentation…but it simultaneously strives for, aims towards, and ultimately, attempts to believe in, the possibility of wholeness – despite fragmentation. Each part, despite its brokenness, despite its hole-ness, is a whole… and through that hole, the whole becomes realized – if only for a fleeting moment. Hole-ness towards holiness.
This thesis functions as a sieve. Watery questions are poured into it…some of them remain, others drip through the holes of the whole. But really, it is about the act of pouring itself: Together, this written component and the artistic work serve as a choreographic engagement with meaning – my desperation for it and my great frustration with it. It contributes to choreographic discourses concerning epistemology, historiography, temporality (via duration and death), and relationality. This is the kind of writing that materialized from someone who has experienced loss. For that reason, it contributes to discourses on grief, mourning, and recovery through the framework of live choreographic performance
Suuren tyylin jäljillä : Näkökohtia Max Regerin teoksen Phantasie über den Namen B–A–C–H, op. 46/1 esittämiseen
No full textTämä tutkielma käsittelee Max Regerin urkuteoksen Phantasie über den Namen B–A–C–H, op. 46/1, esittämistä. Tavoitteena on löytää näkökulmia esittäjän harjoittelu- ja esittämisprosessissa esiin nouseviin kysymyksiin ja havainnoida, miten esittäjän tekemät ratkaisut vaikuttavat teoksen soivaan muotoon.
Tutkimuksessa lähestytään esittäjän kohtaamia kysymyksiä musiikkianalyyttisesti ja kahta esimerkkiesitystä analysoimalla. Tutkimuksen analyysi toteutetaan esittäjän näkökulmasta, ja
analyysi on vuorovaikutuksessa esittämisen kanssa. Analysoitavat esitykset ovat Karl Richterin ja Martin Sanderin.
Tutkimus rakentuu teoksen taustaan tutustumisesta sekä kolmesta analyyttisesta kysymyksestä, jotka liittyvät rajakohdan muodostumiseen, B–A–C–H-motiivin eri rooleihin teoksessa sekä ekspressioon. Näistä aihepiireistä analysoidaan esimerkkitapauksia, ja havaitaan, että niihin kaikkiin liittyy monitulkintaisuutta ja kerroksellisuutta, joka edellyttää esittäjältä valintoja. Esimerkkiesitykset tulkitsevat näitä kohtia kahdella hyvin erilaisella tavalla ja muodostavat teoksesta siten kaksi toisistaan poikkeavaa kokonaishahmoa.
Tutkimus osoittaa, että teoksessa on lukuisia tulkintavaihtoehtoja, jotka rakentuvat sen mukaan, mitä parametria painotetaan tai mitä kerrosta tekstuurista nostetaan esiin. Tutkimuksen perusteella voidaan myös todeta, että esittäjän tekemät ratkaisut vaikuttavat ratkaisevasti teoksen analyyttiseen tulkintaan ja hahmottumiseen
Koreografioita
No full textKuvataiteen maisterin opinnäytteeni koostuu taiteellisesta sekä kirjallisesta osasta. Opinnäytteeni taiteellinen osa Koreografioita oli esillä Kuvan Kevät 2023 -ryhmänäyttelyssä (6.5.–4.6.2023) Kuvataideakatemian Kuva/Tila -galleriassa. Opinnäytteeni kirjallinen osa avaa taiteellista työskentelyäni ja sen taustoja.
Opinnäytteeni taiteellinen osa koostui paperipohjaisista teoksista, jotka ripustin galleriatilan seinälle. Tekniikkani olivat serigrafia, kuivaneula sekä käsintehty paperi. Teoksissa yhdistin tekniikoita keskenään ja rakensin kokonaisuuksia kerrostetuista vedoksista. Minua kiinnosti ennen kaikkea liikkeen kuvaaminen viivan avulla sekä materiaalien kerrostaminen, peittäminen ja paljastaminen.
Fyysisen, kehollisen ilmaisun ja painetun taiteen välinen suhde kiehtoo minua: kuivaneulavedokseni piirrosjälki on ilmavaa abstraktia viivaa, jonka lähtökohtana on tanssi, liike ja kirjoittamisen ele.
Kirjallisessa osassa avaan työskentelyni eri vaiheita mm. työpäiväkirjamerkintöjeni kautta. Kerron kurssista, joka johti työskentelyyni kuivaneulatekniikan parissa. Avaan inspiraationi lähteitä sekä kirjallisuutta, jota olen taiteellisen prosessin aikana lukenut. Kerron kehollisuudesta, joka on työskentelyssäni merkityksellisessä osassa. Paperinvalmistaminen ja syväpainolaattojen vedostaminen vaativat kummatkin ruumiillista työtä. Työskentelyn kaikkiin vaiheisiin liittyy omanlainen liikkeiden koreografia.
Kuvaan myös lyhyesti kuinka vedostan matriisin ja käyn läpi paperinvalmistamisen vaiheet pääpiirteissään.
Kirjallisen osan fragmentaarinen kerronta valottaa kokemuksia ja ajatuksia opinnäytetyöni prosessin edetessä. Kirjallinen osa pitää sisällään myös taiteellisen osan kuvallisen ja sanallisen dokumentaation
Kuulokulmia tšuktšien henkilölauluun : säveltämällä kuuleminen taiteellisen tutkimuksen menetelmänä
No full textTutustuminen koillisen Siperian alkuperäiskansojen musiikkiin on ollut koko musiikillisen ajatteluni käännekohta. Se ei ole ainoastaan vaikuttanut kuulemiseeni vaan myös kyseenalaistanut ymmärrystäni musiikista. Muutos ajattelussani alkoi kenttämatkoilla koilliseen Siperiaan vuosina 2004–2019, jolloin tutustuin Sahalinissa, Kamtšatkassa ja Tšukotkassa asuvien niin sanottujen paleosiperialaisten alkuperäiskansojen lauluperinteeseen, musiikkiin, jollaista en koskaan aikaisemmin ollut kuullut, mutta joka outoudestaan huolimatta lumosi minut. Mielenkiintoni herätti erityisesti tšuktšien henkilölaulu, joka kuuluu arktisten alkuperäiskansojen kulttuuriperinteeseen. Siinä musiikki ei ole vain ihmisen aikaansaama tuotos vaan osa hänen identiteettiään.
Tohtorintutkintoni Kuulokulmia koillisen Siperian alkuperäiskansojen musiikkiin
koostuu viidestä taiteellisesta osiosta ja kirjallisesta osiosta. Kirjallinen osio Kuulokulmia tšuktšien henkilölauluun – Säveltämällä kuuleminen taiteellisen tutkimuksen menetelmänä on musiikillinen tutkimusmatka tšuktšien henkilölauluun. Taiteellisen tutkimukseni peruskysymyksenä on, mikä tässä musiikissa koskettaa minua niin voimakkaasti, etten voi sitä sivuuttaa. Kuulokulmat tutkimukseni otsikossa eivät merkitse vain kuuntelemista, vaan häilyväisen ja usein hyvin ristiriitaisen kuulemisen ja musiikin tekemisen vuorovaikutuksessa syntyvää ymmärrystä. Kuulokulmat on tutkimusprosessi, jossa säveltäminen on toiminut tutkimukseni menetelmänä. Sen avulla olen taiteellisia osioita työstäessäni pyrkinyt ymmärtämään, kuinka tšuktšien musiikki käyttäytyy. Taiteellinen tutkimukseni on kuin kalastusretki. Viitekehys on kalaverkkoni, jonka punoslankana on muusikon hiljainen, kokemuksellinen tieto. Siitä on kudottu verkon solmut: kenttämatkojen kokemukset ja kohtaamiset tšuktšien kanssa. Näihin yhdistyvät aiempi etnomusikologinen tutkimus, fenomenologia, musiikin perusolemuksen filosofia ja luonnon äänimaailma.
Tutkimus jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa tutustutaan tšuktšeihin ja
heidän kulttuuriinsa, josta he itse kertovat äänitettyjen keskustelujen ja matkapäiväkirjojen muistiinpanojen välityksellä. Toinen osa keskittyy tšuktšien laulukulttuurin ominaispiirteisiin, joka ovat avautuneet kuuntelemisen, muistiinkirjoittamisen ja musiikin tekemisen kautta. Esittelen niitä nuotinnosten ja niihin liitettyjen äänitysten välityksellä. Kolmas osa kertoo säveltämällä kuulemisen prosessista työstäessäni taiteellisia osioita Ulitan kävely, Ääni vastaa ääneen, Musiikin virta, Henkilölaulua etsimässä ja Polar Voices. Jupik-vanhimman Asikongaun laulun sanoin olen usein ihmetellyt: Kuinka saan kalan vedettyä ylös vedestä? Saaliiksi on tullut paljon kaloja, joita monet muut jo ennen minua ovat kalastaneet. Mutta myös muutama uusi kala on tarttunut verkkoon. Niitä ovat horisontaalinen harmonia, sattumanvaraisuus ja hiljaisuus musiikkina, tai kun ihminen on musiikin kanssa kahden. Ne avaavat uusia kuulokulmia siihen, mitä musiikki on.Getting to know the music of the indigenous people of north-eastern Siberia has been a turning point in my perception of music. It has not only influenced my hearing but has also made me question my understanding of what music is. The change in my thought process began with the fieldtrips that I carried out in north-eastern Siberia, specifically between 2004–2019, when I became acquainted with the musical traditions of so-called Paleo-Siberian indigenous people in Sakhalin, Kamchatka and Chukotka. Never before had I encountered music like this, yet despite its strangeness it enchanted me. My interest was particularly awakened by the Chukchi Personal Song, which belongs to the cultural traditions of the indigenous people of the Arctic. Music is not just an outcome of human activity but is part of their identity.
My Doctoral degree, Aspects of hearing the music of the indigenous peoples in north-eastern Siberia consists of five artistic components as well as a thesis. The thesis, Aspects of hearing the Chukchi Personal Song – Hearing through composing as an artistic research method is a musical expedition into the Chukchi Personal Song. The question at the root of my artistic research is: What in this music touches me so strongly that I cannot pass it by? The title of my research – Aspects of hearing – does not only mean listening, but rather the understanding created by the interaction of ambiguous and often contradictory hearing and music making. Aspects of hearing is a research process in which composing is used as a research method. Through composing I have tried to understand how the music of the Chukchi behaves. I would compare my artistic research to a fishing trip. The theoretical framework is my fishing net, which has been woven from the thread of the tacit knowledge and experience of a musician. From this fibre the knots of the fishing net have been created. These are my experiences from field trips when I lived with the Chukchi and from earlier ethnomusicological research, phenomenology, the philosophy of the essence of music and the soundscape of nature.
The thesis is divided into three parts: Part one introduces the Chukchi and their culture,
as they speak themselves in recorded conversations and through the notes in my travel diaries. The second part concentrates on the characteristics of the Chukchi singing tradition that have revealed themselves through my listening, notation and composing. These have been presented by notations and their attached recordings. The third part concentrates on the process of hearing as I composed the artistic components: Ulita’s Walk, Sound answers Voice, The Flow of Music, Seeking the Personal Song and Polar Voices. In the words of the song of the Yupik Elder, Asikongaun, I have often wondered “how to pull the fish out of water”. I have caught a lot of the same species of fish as many fishermen before me. However, there are also new fish that have been have caught in my net, such as horizontal harmony, music that one hears randomly or in silence, or indeed when a human being is alone with music. These have opened new aspects of hearing which reveal what music is.fi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility
Kiinnikkeet - ruumiillinen katsominen maalaamisen metodina
No full textKuvataiteen maisterin opinnäytetyöni koostuu taiteellisesta ja kirjallisesta osasta. Taiteellinen osa, kuusi akvarelliväreillä kankaalle toteutettua, koiltaan vaihtelevaa maalausta, sekä yhteen niistä kuuluva ääni-installaatio oli esillä Kuvan Kevät 2023 -näyttelyssä Kuva/Tila -galleriassa Helsingissä 6.5.-4.6.2023. Dokumentaatiot teoksista ovat osana tätä käsissäsi tai ruudullasi olevaa opinnäytteen kirjallista osaa.
Opinnäytteen kirjallinen osa keskittyy ruumiilliseen havainnointiin pohjaavan taiteelliseen praktiikkani avaamiseen. Kokonaisuuden tärkeimpänä tutkimuskysymyksenä on: Mitä ruumiilla katsominen on tuonut maalaamisen praktiikkaani? Tarkemmat selostukset taiteellisen osan teoksista kulkevat tekstin lomassa.
Johdannossa käyn läpi lähtökohtiani kirjallisen osan pohdinnoille, esittelen opinnäyteprosessin oleellisimmat lähteet ja pohjustan teosesittelyn kautta työn kantavaa tematiikkaa kiinnikkeistä. Toisessa luvussa kirjoitan materiaalisista valinnoistani ja kokeilustani, sekä taustoitan sitä, miten valitsemani materiaalit korreloivat teosteni teemaston kanssa. Kolmannessa luvussa kirjoitan keväästä, keltaisesta ja siitä, kun työ alkaa vihdoin sujua.
Neljännessä luvussa uppoudun tarkemmin ruumiillisuuden sekä ruumiin tiedon ja ruumiilla katsomisen maailmaan. Kerron osallistumisestani Laura Jantusen koreografian opinnäytetyöprosessiin ja Karolina Ginmanin kurssille Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella, ja jaan näiden yhteydessä keräämääni ajattelua.
Viides luku alkaa selostuksella taiteellisen osan suurimman teoksen prosessista, kasveista ja olemisen jaetuista tasoista. Jakamisen ajatus jatkuu myöhemmin luvussa, kun käyn läpi työtäni inspiroineita taiteilijoita, ja sitä, miten heidän työnsä on kietoutunut omiin prosesseihini. Liitän pohdinnan jakamisesta myös yhdessä tanssiessa saavutettavaan itsen ulkopuolelle laajentuneeseen ajatteluun.
Luvussa kuusi pohdin ruumiilla katsomisen, liikkeen ja tilallisuuden suhdetta havaintoon ja maalaamiseen. Luku seitsemän keskittyy näkemisen ja katsomisen kysymyksiin tarkentaen huomion siihen, miten näemme, kun käytämme katsettamme eri tavoin, tai kun katsomme sisäelimillä tai muilla ruumiinosilla.
Viimeisessä luvussa pyrin kietomaan yhteen aiempien lukujen löydöksiä soisessa, kosteassa maastossa, jossa jokaisella askeleella ilmoille nousee uusia tuoksuja tuulia, jossa löydän jatkuvasti tuntemattomia kasveja. Kirjoitan havainnoistani ruumiilla katsomisen ja maalaamisen suhteesta, ja ajattelen, että tämä on jälleen alku.Sirkku Kanervo toimii taiteilijanimelllä Sirkku Rosi
Aulikki Rautawaaran konserttiura Sibeliuksen laulujen esittäjänä 1927–1957
No full textMusiikin esittämisen tutkimus on lisääntynyt viime vuosikymmeninä osana musiikin kulttuurihistoriaan virinnyttä kiinnostusta. Laulajiin kohdistuva tutkimus on kuitenkin keskittynyt oopperamaailmaan. Tämä väitöstutkimus käsittelee sopraano Aulikki Rautawaaran (1906–1990) konserttiuraa Sibeliuksen laulujen esittäjänä 1927–1957. Väitöstutkimus koostuu kolmesta vertaisarvioidusta artikkelista sekä yhteenveto-osasta. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä tietoa Rautawaaran toiminnasta ja sen suhteesta aikaan. Musiikinhistorian tutkiminen esittäjä- ja yksilönäkökulmasta tuo esiin muilla menetelmillä varjoon jääviä ilmiöitä ja monipuolistaa käsitystämme toisen maailmansodan vuosien ja niitä ympäröivien vuosikymmenten musiikkielämän historiasta.
Työssä selvitetään, miten Aulikki Rautawaaran konserttiura Sibeliuksen laulujen esittäjänä toteutui toisen maailmansodan ja sitä ympäröivien vuosikymmenien aikana. Kolmea artikkelia ovat ohjanneet kysymykset siitä, mitä Sibeliuksen lauluja Rautawaara esitti, missä hän esitti niitä toisen maailmasodan vuosina ja miten hänet esiintyvänä taiteilijana otettiin vastaan sotavuosien jälkeen. Tutkimusaineistoina ovat Rautawaaran leikekirjat ja kirjeet, nuotit ja äänitteet sekä konserttiohjelmat ja sanomalehtiaineistot. Tutkimusta toteutetaan laulajatutkimuksena kulttuurihistoriallisella otteella. Kiinnostuksen kohteena on konsertoivan laulajan toiminta kytköksissä aikakauden ilmiöihin. Lähestymistapa hyödyntää elämäkertatutkimuksen empaattista ja kriittistä lukutapaa.
Sibeliuksen laulujen esittäminen oli Rautawaaralle musiikillisesti ja taiteellisesti kiinnostavaa, ja lisäksi siitä tuli väylä toteuttaa kansainvälistä uraa muuttuvissa yhteiskunnallisissa tilanteissa. Ulkomailla Sibelius-ohjelmisto antoi mahdollisuuden erottautua sekä rakentaa ja esitellä suomalaista identiteettiä. Kotimaassa Sibelius-ohjelmisto oli keino luoda yhteys sota- ja pula-ajan kurittaman yleisön kanssa ja vahvistaa kansallistunnetta. Rautawaara tunsi palvelevansa isänmaataan parhaiten laulamalla, esittämällä Sibeliuksen lauluja ja viemällä suomalaista laulutaidetta maailmalle. Sota-ajan tapahtumat nousivat esiin lehdistössä myös sotavuosien jälkeen. Erityisenä kipupisteenä olivat esiintymiset miehitetyssä Norjassa. Rautawaaran vastaanotto esiintyvänä taiteilijana seuraili poliittisia suhdanteita, mutta hänen taiteellisia ansioitaan ei missään vaiheessa kiistetty. Rautawaara esitti Sibeliuksen lauluohjelmistoa tunnetuinta ydintä laajemmin ja opetteli ja esitti uutta Sibelius-ohjelmistoa uransa loppuun asti.fi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility
Islands and Horizons: Metacuratorial as an Approach, a Perspective and a Navigational Tool for Curatorial Practice
No full text“Islands and Horizons: Metacuratorial as an Approach, a Perspective and a Navigational Tool for Curatorial Practice” studies curatorial practices with a special focus on the concept of metacuratorial, a neologism coined by the author to denote a critical, self-reflexive approach to curatorial, i.e. applying curatorial on curatorial. In this sense, the project conceptualizes curating as more than exhibition-making. The metacuratorial places itself at a broader scope for understanding all the activities, the contexts and the implications of the choices made in the course of any curatorial practice. The project is divided into three major parts:
Part A considers the social contemporary today, touching upon themes of agony, paradigm shifts, and uncertainty and acknowledges art and exhibitions as possible solutions to these crises.
Part B addresses the metacuratorial, which is situated above the curatorial practice, and provides its theoretical foundations. It discusses the ways in which this upper-level perspective on analysis subverts the parameters of curatorial practice by interrogating the culture and the systems, as well as the histories, within which curators work. This part also describes functions of such an approach on various scales: that of a curator, an institution, and perhaps, a higher level of governance.
In Part C the author presents three curated projects that she has worked on during her practice as a curator for the Yapi Kredi Arts and Culture in Istanbul. The respective exhibitions serve as illustrations of the metacuratorial practice in practice, and thus its relevance and, conciliating, the need for reconsidering curatorial practices and the cultural institutions that support them