Taideyliopisto: Taju
Not a member yet
5000 research outputs found
Sort by
Huomioita väliaikaisista ja ikuisista sommitelmista - mistä teokset ovat peräisin? Kirjoituksia Kandinäyttelyn teosten vaiheista ja työskentelyn menetelmistä = Observations on transitory and everlasting assemblages - where do artworks come from? Writings on the working methods and stages of the Bachelor's exhibition.
No full textSanoissa, paikoissa ja ajallisuuksissa – sommitelmia taiteellisiksi prosesseiksi
Tämän tekstikokoelman alkusommitelma on suurin piirtein seuraava: keväällä 2025 ryhmä Nykytaiteen historia ja teoria -kandidaattiohjelman opiskelijoita keskustelee Kandinäyttelyyn (12.9.–5.10.2025) valmistautuvien kuvataideopiskelijoiden kanssa heidän taiteellisista prosesseistaan. Keskustelut käydään vielä keskeneräisten taideteosten äärellä. Kunkin keskustelun pohjalta kirjoitetaan teksti.
Tekstien kirjoittamisprosessi johdatti kysymään taideteoksen synnyn alkuperiä: minkälaisissa yhteyksissä teosaie tai -aihio saa lopullisen muotonsa. Tekstit tosin käsittelevät suhteellisen vähän taiteen perinteisiä muusia, inspiraation ja innoituksen runottaria. Niiden sijaan teksteissä taiteellinen prosessi kirjoittuu esiin työnä, asioiden materiaalisena ja ruumiillisena työstönä.
Valtaosa julkaisun keskusteluista on käyty taiteilijoiden työhuoneilla. Paikkavalinta ei ole yllätys, onhan taiteen tekemisen merkityksiä luontevaa pohtia juuri työhuoneelta käsin. Työhuone paitsi tukee ja mahdollistaa, myös ohjaa taiteellisen prosessin suuntia ja kokeiluja. Työhuoneista löytyvät työvälineet, joiden kantama materiaalinen toimijuus antaa teoksille suuntaa. Myös muut, työhuoneille eri tavoin kulkeutuneet esineet ja asiat vaikuttavat – tarkoituksella ja tiedostamatta – teoksen muodon ja merkitysten synnyissä. Samoin koko kuvallinen maailma on läsnä taiteellisten prosessien liikkuvissa sommitelmissa. Kuten moni julkaisun kirjoittaja kuvaa, teosprosesseissa kuvat käyttävät toisia kuvia, luovat yhteyksiä ja vaikuttavat aktiivisesti toinen toistensa läpi.
Aika ajoin työhuoneiden preesens hajaantuu teksteissä muihin ajallisuuksiin. Esimerkiksi keskustelujen yksi viitepiste, seuraavana syksynä avautuva Kandinäyttely häilyy teosprosessien yllä jatkuvasti läsnä olevana, ennakoituna tulevaisuutena. Taiteellinen prosessi liikkuu myös menneissä muistoissa ja muissa kokemuksissa, joita sanat paikantavat: viime aikoina, välillä, joskus, sitten...
Sanojen paikantava luonne onkin ollut yksi tämän tekstikokoelman hankaava haaste. Kuinka tarttua sanoilla taiteen hämyisiin ja hämäriin prosesseihin, joiden keskeneräisyys usein hylkii kielellistämistä? Sanoja ja tekstejä on pyritty asettelemaan teosten, ideoiden ja prosessien väleihin. Näissä väleissä sanat toimivat taiteellisten prosessien hetkellisinä kiinnikkeinä tai ankkureina – irtautuakseen taas myöhemmin uusiin yhteyksiin ja uusiin sommitelmiin.
Huomioita väliaikaisista ja ikuisista sommitelmista – mistä teokset ovat peräisin? -tekstikokoelma tuo esiin taiteellisen prosessin moninaisuuden ja monipaikkaisuuden. Se myös osoittaa, kuinka ideat, sanat ja kuvat ovat peräisin aina muista ideoista, sanoista ja kuvista. Näissä liikkuvien ja muotoutuvien yhteyksien dynamiikoissa merkityksellistä on juuri nyt onnitella kaikkia julkaisuun vaikuttaneita toimijoita hienosta kokonaisuudesta!
Helsingissä heinäkuussa 2025.
Riikka Haapalainen, nykytaiteen tutkimuksen professori ja Taiteelliseen prosessiin perehtyminen kurssin vastuuopettajaSanoissa, paikoissa ja ajallisuuksissa – sommitelmia taiteellisiksi prosesseiksi / Riikka Haapalainen --
Runo / Veera Vartiainen, Eeva-Liisa Anttila --
Ja, sekä, tai / Oula Haapala, Cecile Ebbe Belinskij --
Heinällä kuorrutettu kypärä ja muita pieniä eleitä / Telma Pietiäinen, Sofie Carlson --
Viemärin sävel / Oula Haapala, Vita Edvards --
Ihmisen jättämistä jäljistä, tarinankerronnasta kuvin / Veera Vartiainen, Helena Grönroos --
Maalaukseen ripoteltuna / Ella Hako, Eero Kalervo --
Nahanluonti / Mikael Palmu, Anetta Lukjanova --
Puhkaista voi / Telma Pietiäinen, Sandra Lola Dada --
Vaikka vain vihellys / Iines Lahti, Perttu Mäkelä --
Jälki havittelee järjettömyyksiä – leikki ei lopu koskaan / Erika Ryppieva, Daniel Niittymäki --
Samaan aikaa vapaita ja vapaudettomia / Iines Lahti, Oskar Partanen --
Kasautumisia / Oula Haapala, Aino Peltola --
"Me eletään valtavirrassa." / Iines Lahti, Jaakko Pennanen --
Ajatuksia ironiasta ja vilpittömyydestä / Eino Viitamies, Ilmari Pylvänäinen --
Maaginen kasa muistiinpanoja / Mikael Palmu, Ella Rahkonen --
Veiston eri tilat / Eino Viitamies, Raisa Raudas --
Taiteen paletit, pinnat ja paikat / Ella Hako, Mahmood Salim --
Presence and attention / Ella Hako, Fati Sarsanila --
Saareen, saareen / Erika Ryppieva, Kati Silo --
Taiteen sanallistamisen vaikeudesta / Eino Viitamies, Felix Siivonen --
Lorescape / Mikael Palmu, Nòra Somos --
Hallitsematon makeankitkerä ryömijä / Telma Pietiäinen, Alva Strang --
Se vähän elää / Veera Vartiainen, Saga Suni --
Kodin kaltaisia / Telma Pietiäinen, Vertti Turunen --
Mieli todellisuuden rakennuspaikkana / Erika Ryppieva, Rong-Ci Zhang --
Lupauksia ikuisuudesta / Toimitus.fi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility
Tunteeni : häpeä, halu ja rakkaus esitysprosessissa
No full textTunteeni: Häpeä, halu ja rakkaus esitysprosessissa tarkastelee tunteita suhteessa esitysten tekemisen sosiaalisiin ja taiteellisiin prosesseihin. Opinnäytteessä keskitytään kolmeen kirjoittajalle olennaisimmin pintaan nousevaan tunteeseen; häpeään, haluun ja rakkauteen. Teksti perustuu näiden tunteiden reflektointiin ja teoreettiseen tutkimiseen. Kontekstina toimii kirjoittajan kokemukset sosiaalisista ja taiteellisista prosesseista, joita näyttämöesityksen valmistumiseen vaaditaan. Tarkastelu rajautuu aloittelevan taiteellisen suunnittelijan tai esitystaiteen tekijän näkökulmaan.
Opinnäyte kysyy, kuinka kyseiset tunteet ovat motivoineet tekemään esityksiä ja kuinka ne ovat orientoineet kokijaansa esitysprosessien aikana ja väleissä. Kirjoittaja jahtaa näiden tunteiden merkitystä ja hänen tekstinsä kumpuaa halusta olla vilpitön ja tunteellinen, ja toisaalta tarpeesta tunnustaa tunteiden rooli sosiaalisina sidosaineina ja työkaluina. Opinnäyte toimii myös kirjoittajan alustana reflektoida, millainen henkilökohtainen suhde hänellä on esitysten tekemiseen ja esitystaiteeseen mediumina.
Opinnäytteen ensimmäisessä pääluvussa esitellään Sara Ahmedin näkemyksiä tämän kirjan The Cultural Politics of Emotion pohjalta. Tämä valottaa näkemystä tunteista sosiaalisina ja kulttuurisina ilmiöinä, jotka liikkuvat, muovautuvat ja vaikuttavat kehojen ja ryhmien välillä. Tämän mukaan tunteet luovat tilallisia ja sosiaalisia etäisyyksiä ja orientaatioita.
Toinen pääluku keskittyy häpeään avaten sekä kirjoittajan omia kokemuksia, että teoreettisempia näkökulmia häpeään mahdollisesti estävänä, mutta myös produktiivisena tunteena. Seuraavassa pääluvussa käsitellään halua sekä sen kritiikin, että potentiaalin ja vitaliteetin näkökulmista. Kolmas pääluku tarkastelee rakkautta apunaan Luce Irigarayn ja Jan Verwoertin kirjoitukset. Reflektio-osuuksissa rakastuminen rinnastuu esitysprosesseihin ja niiden alkuihin, kun taas rakastamiseen haetaan vastuullista, kunnioittavaa ja toiminnallista suhtautumistapaa.
Viimeinen pääluku esittelee opinnäytteen taiteellisen osuuden työprosessia ja linkittää kevyesti sen aikana koetut tuntemukset ja muistijäljet kirjallisen osuuden avaamiin havaintoihin häpeästä, halusta ja rakkaudesta. Lopuksi tarkastellaan opinnäytteestä nousseita havaintoja ja kirjoitusprosessin hedelmiä suhteessa tämänhetkisiin tuntemuksiin ja opinnäytteen kirjoittajaan esitystentekijänä
Näkökulmia kansanmusiikin kokonaisvaltaisuuden huomioimiseen viulunsoiton alkeisopetuksessa
No full textTutkielmani tehtävänä on tarjota näkökulmia kansanmusiikin kokonaisvaltaisuuteen viulunsoiton alkuopetuksessa. Selvitän, mitä kokonaisvaltainen kansanmusiikin opettaminen voi tarkoittaa, mitä osa-alueita siihen sisältyy, millaisia pedagogisia keinoja kokonaisvaltaisessa opettamisessa voidaan käyttää ja miten tällainen lähestymistapa vaikuttaa oppilaiden oppimiseen. Tutkimuskysymykseni ovat: Mitä voidaan katsoa sisältyvän kokonaisvaltaiseen kansanmusiikin opettamiseen ja millaisia pedagogisia keinoja tällaisessa opettamisessa voidaan käyttää? Miksi merkityssuhteiden rakentuminen on kansanmusiikin kokonaisvaltaisen ymmärtämisen kannalta tärkeää ja miten kansanmusiikkia opettavat viulunsoitonopettajat pyrkivät vaikuttamaan niiden rakentumiseen?
Tutkimus toteutettiin empiirisenä, laadullisena haastattelututkimuksena. Haastattelin kahta viulunsoiton opettajaa, jotka ovat toimineet alalla pitkään kansanmusiikin parissa.
Tutkielmani tuloksissa haastateltavat näyttäytyvät omanlaisinaan kokonaisvaltaisina opettajina. Heidän mukaansa kansanmusiikin kokonaisvaltaisuus rakentuu oppilaalle musiikin laaja-alaisen ymmärtämisen ja kokemisen kautta, ja monipuoliset työskentelytavat tukevat sen rakentumista. Kansanmusiikin kulttuurisen kontekstin liittäminen instrumenttiopetukseen nousi merkittäväksi asiaksi molemmissa haastatteluissa.
Oppilaan motivaatio on avainasemassa kokonaisvaltaisessa oppimisessa eli merkityssuhteiden rakentumisessa. Motivointi on jokaiselle oppilaalle henkilökohtainen ja yksilöllinen prosessi. Opettaja voi motivoida oppilasta ulkoisilla kannustimilla ja osallistamalla oppilasta tiiviisti opetukseen. Kun oppilas kokee saavansa vaikuttaa opetuksen sisältöön, motivaatio soitonopiskeluun kasvaa ja oppilaan musiikkisuhde syvenee.
Tutkielmani tuloksista selvisi, että opettajan oma kokemusmaailma vaikuttaa kokonaisvaltaisuuden rakentumiseen ja siksi kokonaisvaltaisuus näkyy jokaisen opettajalle opeuksessa yksilöllisesti. Tämän mahdollistaa Suomen musiikinopetuksen vapaa kenttä, jossa opettajat saavat toteuttaa opettajuuttaan haluamallaan tavalla opetussuunnitelman puitteissa. Kokonaisvaltaisuuden toteutumiseen vaikuttaa myös opettajan käytössä olevat resurssit
Mä en oo ihan varma tästä : Hallitsematon epävarmuus osana näyttelijäntaiteen opintoja
No full textOpinnäytetyössäni käsittelen epävarmuutta ja sen vaikutusta näyttelijäntaiteen opintoihini. Pohdin, mistä epävarmuuteni johtuu, millaisina asioina se näkyy näyttelijäntyössäni ja kuinka olen oppinut työskentelemään sen kanssa ja siitä huolimatta. Kirjoitan havainnoistani erilaisten esimerkkien kautta. Opinnäytetyöni luvut jakautuvat erilaisten taiteellisten produktioiden ja Teatterikorkeakoulussa käymieni kurssien mukaan.
Aloitan työni avaamalla epävarmuuden käsitettä ja sitä, mitä se minulle näyttelijäntyön kontekstissa tarkoittaa. Yleensä koen epävarmuutta hetkissä, jolloin en tiedä mitä näyttelen, miten näyttelen tai miten ulkoinen katse vastaanottaa näyttelijäntyöni. Mainitsen myös syitä epävarmuuteni taustalla. Kirjoitan pelosta epäonnistua sekä kaiken taustalla vaanivasta hylätyksi tulemisen pelosta. Lisäksi kuvailen sitä, miltä epävarmuuden aiheuttamat olotilat tuntuvat kehossani.
Kolmannessa luvussa kirjoitan kokemuksistani näyttelijäntaiteen maisterivaiheessa käymältäni improvisaatiokurssilta. Avaan lyhyesti improvisaation periaatteita ja kurssilla harjoittelemiamme asioita. Syvemmin käsittelen epävarmuuteni aiheuttamia lukkotiloja, kontrollin tarvetta, epäonnistumisen pelkoa ja keskeneräisyyden sietämättömyyttä. Kirjoitan siitä, kuinka sinnikkään harjoittelun ja toiston myötä aloin päästä eroon epävarmuudestani ja sitä kautta sietämään myös keskeneräisyyttä. Lisäksi kirjoitan fokuksen siirtämisestä itsestä toiseen, sekä kurssilla kokemistani vapauden ja onnistumisen hetkistä.
Neljännessä luvussa kirjoitan epävarmuuden hetkistä Miller Voice Method -kurssilla. Kurssin pääpaino oli hengitys- ja äänenkäyttötekniikoissa sekä niiden vaikutuksissa näyttelijäntyöhön. Kirjoitan tarpeestani tehdä vaikutus muihin ja olla mahdollisimman hyvä – onnistua. Käytännön esimerkkien avulla kuvaan, mitä ruumiissani tapahtuu epävarmuuden aiheuttaman hädän hetkellä. Tulen tulokseen, että minulle näyttelijänä toimii muutama yksinkertainen ohje, johon keskittyä kerralla.
Viidennessä luvussa käännän katseeni koulusta ammattikentälle. Avaan epävarmuuden kokemuksiani ensimmäistä pitkää elokuvaani, Levotonta Tuhkimoa kuvatessa. Kirjoitan itsetietoisuudesta ja sen aiheuttamasta kontrollista, josta kuitenkin koin aika-ajoin vapautuneeni. Pohdin, mitkä asiat minua auttoivat ja mitkä toisaalta aiheuttivat itsetietoisen olon. Lopuksi kirjoitan ulkonäköön liittyvistä epävarmuuksistani elokuvaa kuvatessa. Peilaan kokemuksiani toisten näyttelijöiden ja alan ihmisten ajatuksiin aiheesta.
Kuudennessa luvussa käsittelen Teatterikorkeakouluopintoni päättävää taiteellista produktiota, Sinistä unta. Kirjoitan siitä, kuinka harjoituskaudella en kokenut juuri lainkaan itseäni rajoittavaa epävarmuutta. Mainitsen syiksi muun muassa luottamuksellisen ja turvallisen työympäristön, harjoittelemisen sekä hauskanpidon.
Lopuksi nivon ajatuksiani yhteen ja kirjoitan muun muassa epävarmuuden sietämiseen auttavasta itseluottamuksesta
Anatomy of doubtful nature
No full textOpinnäytteeni kirjallinen osuus, johdattaa taiteelliseen prosessiin teatteritekstin keinoin. Tekstiä ei ole tarkoitettu esitettäväksi, vaan sen tarkoitus on tuoda näkyviin toimijuutta, joka ei rajaudu ihmiseen ja joka usein jää piiloon prosessikuvauksissa. Samalla se havainnollistaa taiteilijallekin tärkeän kyvyn vaihtaa näkökulmaa yksityisestä yleiseen ja edelleen ihmisyyden tuolle puolen. Edeltävät kerrontatavat ovat keskeisiä myös opinnäytteen taiteellisessa osassa siten perustellen kirjalliselle osuudelle valitun muodon.
Taiteellinen osa esitettiin Taideyliopiston Kuvataideakatemialla kesäkuussa 2025 osana Kuvan Kevät ryhmänäyttelyä, jonka kuraattorina toimi Taideyliopiston tutkijatohtori Nina Liebenberg. Opinnäytteen kokonaisuus sisältää neljä erillisiksi nimettyä veistosta. Ne valmistuivat pääosin käsinrakennetusta lasitetusta keramiikasta surrealismin filosofiasta johdetulla tekniikalla automaattisella veistämisellä.
Kokonaisuuden suurimmassa veistoksessa, Anatomy of doubtful nature, kasvava humalakasvi muokkasi prosessin lisäksi teoksen muotoja ja merkitystä näyttelyn ajan. Veistos sai alkunsa tarpeesta kiinnittää huomiota kasvien elintärkeydestä kaikelle elolliselle. Taiteellisessa prosessissa tutkin, mitä merkitsee työskennellä kasvin kanssa pysyen samalla uskollisena taiteelliselle ilmaisulle. Valmis veistos kantaa jälkiä paikallisista historioista ja hahmottelee samalla hypoteettista dystooppista tulevaisuutta.
Veistosten muotokieli tarkasteli luiden morfologista ulkoasua, luoden mahdottomia luustoja. Toiminnallisuuksiin viittaavien muotojen vääristyminen avaa tilan pohtia evoluution mahdollisia suuntia. Pienempien teosten nimet viittaavat olentoihin ja niiden luisiin jäännöksiin vaihtoehtoisesta maailmasta. Jäännökset nousevat VO⚀VO⚁VO⚂ -kuvitellusta ja uneksitusta alueesta, joka leijuu tieteen ja tarinankerronnan välillä. Spekulatiivisen arkeologian ja ilmastofiktion avulla teokset kutsuvat kyseenalaistamaan käsityksiä mahdollisesta ja mahdottomasta sekä ajattelemaan sukupuuttoon kuolevaa ja tulevaa olevaa
What can Adorno’s understanding of aesthetic experience offer for the health and medical humanities?
No full textThe concept of aesthetic experience is essential to understand the ways people interact with, immerse in, and interpret aesthetic objects, such as artworks, literature, or natural beauty. Aesthetic experience is also important within the health and medical humanities in explaining the effects and benefits of engaging with art, but philosophical perspectives on the concept within the field are surprisingly scarce. This article addresses this research gap by delving into one such perspective in the Western philosophical tradition that draws on the aesthetic theory of Theodor W. Adorno. I argue that Adorno’s understanding of aesthetic experience offers valuable support for the critical turn in the health and medical humanities, which seeks to move beyond the clinical encounter toward the broader societal context of health and illness. Adorno’s relevance lies in his vehement argumentation against an instrumentalising understanding of aesthetic experience. According to Adorno, the experiencing subject ought not to be understood simply as someone who judges between good and bad art, beautiful and ugly, or aesthetic and nonaesthetic, because such judgements can ultimately be reduced to arguments about art as having or not having exchange value. Instead, aesthetic experience is something more profound: a mode of knowledge rarely accessible through other means, in which the experiencing subject enters into the artwork and activates its own subjectivity. This argument offers the health and medical humanities insight into how art might be approached in relation to its potentially transformative role in society
Laulu ja tila — tutkielma laulutuotannosta tilallisuuden näkökulmista
No full textTilallisuus on käsite, jota voidaan tarkastella niin akustiikan, psykoakustiikan, psykologian, teknologian kuin taiteellisten sekä filosofisten näkökulmien kautta musiikin kontekstissa. Tämän maisterityön huomion kohteena on suurprojektin muodossa tutkia taiteellisin menetelmin sekä musiikkiteknologisten prosessien näkökulmasta sitä, miten laulutuotannossa voidaan luoda sekä ilmentää tilaa ja tilallisuutta eri menetelmin tämän päivän digitaalisessa ympäristössä.
Syvennyn tässä maisterityössä erityisesti sanattomaan laulumateriaaliin artistituottajuuden näkökulmista. Sanaton laulaminen on ilmaisukeino, joka on vapaa kulttuurisista ja kielellisistä yhteyksistä. Sanaton laulaminen vapautti minut syventämään ja tutkimaan laulamisen olemusta niin teknisistä kuin taiteellisista näkökulmista, mutta ennen kaikkea luomaan musiikkia, joka kumpusi sisältäni. Käsittelen myös yhtä musiikkituotantoa, jossa lyriikat toimivat osana laulun ilmaisua.
Tutkimuksen kohteen työt ovat stereoformaattiin tai monikanavaan säveltämiäni, sekä tuottamiani musiikkituotantoja. Artistituottajuus näyttäytyy tutkimuksessa ennen kaikkea estetiikan, efektoinnin ja säveltämisen vuoropuheluna
Imagining otherwise : critical interviews with artists
No full textThis publication brings together interviews produced as part of the Praxis—Curating and Writing in Contemporary Art course Conducting Critical Artist Interviews run by Elham Rahmati at the Academy of Fine Arts at Uniarts Helsinki. Students were tasked with interviewing artists participating in the research exhibition Idiorrhythmic Imaginaries, curated by Henk Slager and held at the Kuva/Tila gallery from 5–21 December 2025.
Artist interviews offer a means of encountering artworks through the voices of the artists who create them, voices shaped by years of thinking, experimenting, researching, and refining. Yet artist interviews should not be treated merely as contextual additions or supporting material, as they constitute a key genre in their own right, positioned at the intersection of art history, inquiry, and dialogic aesthetics.
Critical artist interviews differ substantially from promotional ones in their intentions, methods, and depth. Whereas the latter tends to highlight biography, networks, neatly packaged narratives, news about forthcoming exhibitions, or market positioning, a critical interview opens a space for genuine inquiry, engaging the artist in a process of reflection - a rare opportunity to explore the intellectual, cultural, and political contexts that shape their decisions. These conversations do not seek to present a seamless narrative. Instead, they welcome complexity, disagreement, vulnerability, and contradiction. They reveal not just what artists make, but how and why they make it.
Interviews were conducted by Heidi Backstrom, Tuija Huovinen, Amalia Kasakove, Isa Lumme, Lyenne Palü, Anna Stuart, Gabriel Thiam.
Interviewed artists:
Amanda Beech, Jaime Belmonte & Paola Fernanda, Sophie Durand, Kerry Guinan, Heidi Hänninen, Marleena Huuhka, Joanna Kalm, Noora Karjalainen, Kristiina Koskinen, Veli Lehtovaara, Dominik Schlienger, Kerstin Schroedinger & Angela Melitopoulos, Rut Karin Zettergren.Foreword / Elham Rahmati
Mapping Complexities: Interview with Amanda Beech / Isa Lumme
Narrative Devices: An Interview with Kerstin Schroedinger and Angela Melitopoulos / Isa Lumme
Cellular Ecologies: An Interview with Joanna Kalm / Amalia Kasakove
Tangible Earth: An Interview with Kerry Guinan / Anna Stuart
Aquatic Universes: An Interview with Paola Fernanda and Jaime Belmonte / Anna Stuart
Becoming Entanglements: An Interview with Kristiina Koskinen / Tuija Huovinen
Being in an Experience: An Interview with Sophie Durand / Tuija Huovinen
Representing Parallel Art Worlds: An interview with Heidi Hänninen / Heidi Backström
The Rhythm of Deaf Artists: In Conversation with Noora Karjalainen / Heidi Backström
Defining Agency: An Interview with Dominik Schlienger / Gabriel Thiam
Play, Performance and Action: An Interview with Marleena Huuhka / Gabriel Thiam
Ecological Poetics in Dance: An Interview with Veli Lehtovaara / Lyenne Palü
Healing Through Space Travel: An Interview with Rut Karin Zettergren from Whyte & Zettergren / Lyenne PalüResearch exhibition Idiorrhythmic Imaginaries, curated by Henk Slager at the Kuva/Tila gallery from 5–21 December 2025.fi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility
Kudos, ehkä reikäinen (sen ruumis näyttää hauraalta)
No full textAloitin taiteen maisterin opintoni silloiseen teossuunnitelmaan raapustetulla kysymyksellä: Mitä tapahtuisi, jos järjestäisin väkivaltaisesti kuolleelle isoäidilleni paon taivaasta? Opinnäytteen reflektiivisessä osiossa pyrin vastaamaan tuohon kysymykseen tarkastelemalla romaanikäsikirjoitukseni syntyprosessia. Osio koostuu kolmesta esseestä, joissa keskustelen työhöni keskeisimmin vaikuttaneiden teosten kanssa sekä avaan tekemääni salapoliisityötä muun muassa lehti- ja kansanperinnearkistojen ja muistitietohaastattelujen parissa.
Ensimmäinen luku ’Sattuma’ on pieni, fragmentaarinen tutkielma sattuman roolista työskentelyssäni. Tässä esseessä esittelen romaaniini liittyvän ydinsattuman, siis sen, että liityn jotenkin ja hyvinkin oleellisesti Rauha-nimiseen naiseen. Lisäksi sivuan sattuman merkitystä dadassa, surrealismissa ja ylipäänsä taiteessa sekä kuvaan maagisia oikkuja, joita kirjoitusprosessissani on esiintynyt.
Kirjoittamisessa luomisvoimat ja tuho vuorottelevat. Toinen luku ’Tuho’ käsittelee tuota vuorottelua ja yleisesti tuhon teemaa romaanissani. Tässä esseessä sidon yhteen Catherine Malaboun Sattuman ontologian ajatukset meissä piilevästä tuhoavasta voimasta (”tuhon plastinen taide”), tuhovietin päähenkilöissäni Alisassa sekä taiteelliseen prosessiin kuuluvan tuhon. Samalla kuvaan romaanin rakentamiseen liittyviä ponnisteluja, kuten oikean kielen ja rakenteen etsimistä sekä kirjoittamista sirpaleisen tiedon kanssa.
Kolmas luku on nimeltään ’Kudos’, ja siinä tarkastelen opintojen aikana syntyneen tekstikudelman lankoja ja punoksia sekä peilaan ajatusta häikäilemättömästi erilaisista kudoksista koostuviin olioihin, tarkoitan henkilöhahmoihin ja ihmisiin. Ylisukupolvisuudesta, paikasta ja kertojuuksista keskustelen Oksana Vasjakinan Haavan sekä Olga Tokarczukin Päivän talo, yön talo -romaanien kanssa.
Esseissä liikutaan fragmenteista kohti yhtenäisempää, kangasmaista tekstimassaa, joka symboloi romaanin reikäistä, haurasta kokonaisuutta. Lopulta kaikessa on kyse juuri kokonaisuuden synnyttämisestä, sirpaleiden säilyttämisestä sekä sen hyväksymisestä, etten koskaan saa tietää. Onneksi romaanin maailmassa kuviteltu voi olla totta.
Reflektiivisen osion lisäksi opinnäytteeseen kuuluu kolmiosainen taiteellinen osio, jossa on otteita tekeillä olevasta romaanistani työnimellä Haarakatkos. Romaani tutkii äitilinjan katkoksia, väkivallan periytyvyyttä ja yhteyden palauttamista sekä vastaa omalla kielellään aivan ensimmäiseen kysymykseeni siitä, mitä voisi seurata aaveen tuomisesta tähän maailmaan. Opinnäytteessä mukana olevat katkelmat on valittu niin, että ne täydentävät reflektiivisen osion lukuja – ensimmäinen katkelma ensimmäistä esseetä, toinen toista ja kolmas kolmatta
Indigenous curatorial practices and their modes of becoming Práticas curatoriais indígenas e seus modos de vir-a-ser Isabela Hueara Carneiro 2025
No full textThis thesis investigates indigenous curatorial practices and their modes of constitution, based on a dual approach: the analysis of theoretical and methodological foundations and direct dialogue with active indigenous curators. The research starts from a situated perspective—Uchinanchu-Brazilian—and develops as a methodological exercise that articulates personal experience, indigenous references, and contemporary curatorial practices. In the first chapter, I present a contextual cartography that locates my trajectory, marking the displacements and belongings that inform this investigation. The second chapter discusses the emergence of contemporary indigenous art as a category and strategy, examining its insertion in art institutions and its role in confronting hegemonic narratives. The third chapter systematizes principles and debates surrounding indigenous curatorial methodologies, contrasting them with Western curatorial paradigms and problematizing processes of institutionalization. In the fourth chapter, I delve deeper into these issues based on conversations with Edson Kayapó and Arissana Pataxó, who offer situated perspectives on temporality, collectivity, and belonging as curatorial axes. Based on these conversations, I develop three essays that analyze how these concepts are articulated both in indigenous curatorial practice and in my own experience as a researcher. The choice of full transcripts and co-presence writing seeks to move away from extractivist approaches and affirm the relational dimension of knowledge production. In my final thoughts, I summarize the main contributions of the research, emphasizing that indigenous curatorship cannot be reduced to a single methodology, but must be understood as a plural, situated, and constantly evolving field