Taideyliopisto: Taju
Not a member yet
5000 research outputs found
Sort by
Maalatessa neuvoteltua
No full textOpinnäytteeni taiteellinen osio koostui kahdeksasta öljyvärimaalauksesta. Teokset olivat esillä Kuvataideakatemian Kuvan Kevät -maisterinäyttelyssä vuoden 2025 touko- kesäkuussa Kuva/Tilassa, Helsingissä, osoitteessa Sörnäisten rantatie 19.
Kerrostaen toteutetut öljyvärimaalaukset olivat hyvin vaaleita, ne antoivat haalistuneen ja kuluneen vaikutelman. Töiden päällimmäinen olemus oli ei-esittävä, mutta tarkemmalla katsomisella jokaisesta teoksesta oli löydettävissä kuva-aihe. Kuvaston olin lainannut eri uskonnoilta; olin kiinnostunut kokemuksista, joita olin kohdannut henkisessä kontekstissa.
Teoksille yhteistä on suhteeni kuva-aiheeseen: aihe toimii kulttuurisena ankkurina, ja kiintopisteenä, jota vasten maalauksellinen ilmaisu tulee näkyväksi ja alkaa rakentaa merkitystä. Uskonnoilta lainaamalleni kuvakielelle on maalauksissa tapahtunut jotain, se on ylivalottunut, saapumassa tai lähtemässä, haalistunut tai kulunut. Tapani koskettaa, rajata palettia, kerrostaa ja poistaa ovat sanatonta vuorovaikutusta kuvan äärellä – henkisen kuvaston uusi puenta nykyhetkestä käsin.
Tässä opinnäytteen kirjallisessa osiossa taustoitan ajatteluani teoksien äärellä. Lähestyn sitä, mikä tuntuu keskeiseltä töissäni, kokemuksia teosten taustalla, prosessin kulkua, kuvakielen muotoutumista ja töiden äärellä kumpuavaa kieltä.
Painotan tekstissäni maalausprosessin merkitystä teoksen sisältöjen ja muodon syntypaikkana. Maalatessa suunnitelmat tulevat aina haastetuiksi: materiaali antaa vastusta vahinkojen ja näennäisten epäonnistumisien muodossa. Työskentelyssäni annan tälle odottamattomalle tilaa ja mukautan suunnitelmani sitä vasten. Maalausprosessi on tällä tapaa minulle dialoginen tapahtuma tahtomani ja ennustamattomasti muodostuvan ilmaisun välillä
Tutkiva näyttelijä
No full textOpinnäytteeni otsikko on Tutkiva näyttelijä. Tässä yhteydessä tutkimisella tarkoitan henkilökohtaista oman praktiikkani tutkimista
näyttelijänopiskelijana, enkä perinteiseen tieteelliseen tutkimukseen liittyvää tutkimista. Olen valinnut tarkasteltavakseni kursseja,
produktioita ja tilanteita, jotka ovat tuoreessa muistissani. Reflektoin, millainen kokemus oppimisprosessi on minulle kulloinkin ollut.
Klovneriakurssia käsittelevässä luvussa tutkin ilmaisuni kehittymistä. Tarkastelen häpeää, epävarmuuden sietämistä ja omiin impulsseihin
luottamista ja pohdin, miten ne kääntyvät voimavaraksi näytellessäni. Kolmannessa luvussa tutkin, millaisia näyttelijäntyöllisiä, tilallisia
sekä taiteellisia ratkaisuja tein fyysisen teatterin produktiossa Nimetön. Kuvailen fyysisen teatterin työtapoja ja analysoin työskentelyäni
dramatisoidessani valokuvia kehollisesti näyttämölliseksi materiaaliksi. Lisäksi arvioin, mitkä Teatterikorkeakoulun Näyttelijäntaiteen
koulutusohjelmassa oppimani menetelmät ovat olleet hyödyllisiä ajatellen juuri tällaista ilmaisumuotoa.
Maisterintutkinnon taiteellisen lopputyöni tein englanninkielisessä näytelmässä Mannequin dreams. Erittelen tätä produktiota käsittelevässä
luvussa, millaisia keinoja käytin roolityöni syventämiseksi. Arvioin, miten ne vaikuttivat ilmaisuuni. Tutkin, mitä näyttelijän ja ohjaajan
vastuualueiden rajapinnassa tapahtuu. Kuinka näyttelijä ja ohjaaja työskentelevät yhdessä. Tutkin omaa toimintaani työryhmän jäsenenä ja
vastuun ottajana harjoitusperiodin aikana. Tarkastelen, millaisia asioita näyttelijän vastuulla taiteellisessa luovassa prosessissa on tai voi
olla.
Minulle on kirkastunut näyttelijän praktiikassani se, että oppiminen tapahtuu jälkijunassa. Sen takia ei pidä olla prosessin edellä tai tiellä.
Jos yritän järkeillä asioita ennen kuin ne ovat tapahtuneet, ne eivät avaudu. Olen saanut Teatterikorkeakoulun opintojeni aikana erinomaiset
näyttelijän työvälineet, joihin olen oppinut luottamaan. Luotan, että voin jokaisen uuden roolin ja työtehtävän kanssa olla hyvällä tavalla
kesken ja työvaiheessa ja luottaa, että prosessin myötä asiat kirkastuvat. Kiteytettynä kaikki tämä on minulle sitä, että opin vapautumaan ja
päästämään irti vääränlaisesta suorittamisesta ja opin luottamaan sisäisiin impulsseihini
Kuvataiteen maisterin opinnäyte
No full textKuvataiteen maisterin opinnäytteeni koostuu kahdesta osasta, taiteellisesta ja kirjallisesta. Taiteellinen osani koostuu teoksista, Garment ja Visiting a National Rural Landscape, jotka olivat esillä Kuvan Kevät -näyttelyssä Kuvataideakatemialla touko–kesäkuussa 2025 Helsingissä osoitteessa Sörnäisten rantatie 19. Kirjallinen osani käsittelee taiteellisen osani teoksia ja teosprosesseja sekä sijoittaa ne nykytaiteen kontekstiin.
Taiteellisen osan teokseni Garment ja Visiting a National Rural Landscape valmistuivat syksyn 2024 ja kevään 2025 aikana. Kummatkin teoksista ovat videoteoksia, jotka installoin Kuvataideakatemian Mylly-rakennuksen toiseen kerrokseen pääportaikon välittömään läheisyyteen. Teokseni käsittelevät samoja aiheita, mutta myös eroavat toisistaan osittain. Teoksiani yhdistävät teemat kuten kokeellinen liikkuva kuva, tuotantotavan paljastaminen, luokkasidonnaisuus, sekä sukupuolen ja seksuaalisuuden performatiivisuus. Garment on kuuden minuutin pituinen videoteos, jonka installoin JVC:n kuvaputkitelevisiolle. Teoksen ääni oli kuultavissa kuulokkeilla. Garmentissa kokeilen vaatteita ja poseeraan vaateliikkeen pukukopissa sekä kuvaan muita arkisia tilanteita. Keskityin Garmentissa liikkuvan kuvan tuottamisen materiaalisuuteen, subjektiivisuuteen ja hetkellisyyteen epänarratiivisen kerronnan ja kuvaustapahtuman paljastamisen kautta. Toinen teokseni on nimeltään Visiting a National Rural Landscape. Se on kolmen minuutin videoteos, jonka installoin suurehkolle televisiolle. Teoksessa tutkin valkoisen työväenluokan, kansallismaiseman ja kansallisidentiteetin välisiä yhteyksiä videon ja äänen keinoin. Teos kytkeytyy populaarimusiikin kappaleesta tehdyn cover-kappaleen äänityksen ympärille ja tuo esiin esittäjän nolouden tunteita tästä työväenluokkaiseksi mielletystä rivosta kappaleesta.
Kirjallinen osani valmistui pääosin taiteellisen osani jälkeen kevään 2025 ja syksyn 2025 aikana. Luen kirjallisessa osassa taiteellisen osani teoksia ristiin muiden nykytaiteen teosten kanssa, sekä rinnastan teoksiini niiden teemojen kannalta merkityksellisiä teorioita. Kirjallisessa osassa vertailen taiteellisen osani teoksia taiteilijoiden, kuten Pipilotti Ristin, Tony Cokesin ja Bruce Naumanin, teoksiin. Käsittelen kirjallisessa osassa teosteni teemoja valitsemissani teoreettisissa matriiseissa, joita ovat muun muassa glitch-feminismi, Hito Steyerlin köyhä kuva (eng. poor image) ja strukturalistinen elokuva. Rinnastamalla teokseni valitsemiini teorioihin teen siltoja narratiivisen elokuvan, luokan ja sukupuolen normien hajottamisen sekä uudelleenjärjestämisen välillä
A flexible hobby, an approachable instructor and other researchers’ recommendations for instructors of children’s and adolescents’ leisure activities
No full textA flexible hobby, an approachable instructor and other researchers' recommendations for instructors of children's and adolescents' leisure activities is a publication aimed at instructors and coaches of children’s leisure activities. The publication consists of concise articles by researchers and experts on factors related to leisure activities that foster favourable growth and development in children and young people, motivate them to pursue recreational activities and to enjoy their activities and advance in them. The guide also includes recommendations to instructors and coaches.
The publication is part of the implementation of the National Child Strategy. Anna Kanerva, Senior Researcher at the Center for Cultural Policy Research Cupore, is responsible for the editing of the publication together with a working group that consisted of Iina Berden, Ministerial Adviser at the Ministry of Education and Culture, Professor Eeva Anttila and Coordinator Sunna Maijala from the University of the Arts Helsinki. The project has been administered by the Research Institute of the University of the Arts Helsinki. The project has been carried out in collaboration with the Observatory for Arts and Cultural Education Finland, the Center for Cultural Policy Research Cupore, the Finnish Olympic Committee, and the Ministry of Education and Culture. The project is funded by the Ministry of Education and Culture.Environmental catalysts and knowledge of a child’s development stages support leisure activity instructors / Inkeri Ruokonen
Leisure activities and training in puberty / Tuula Aira
For better and for worse: the importance of children and young people’s peer relationships in physical activity / Päivi Berg
Multisport participation in children and young people’s physical activity / Nanne-Mari Luukkainen
Children and adolescents’ leisure activities and sleep / Juulia Paavonen
Supporting children and adolescents’ health and wellbeing through diet / Sari Niinistö & Susanna Raulio
How can children and young people be motivated in leisure activities? / Sanna Salminen
How can interaction be used to maintain high-quality motivation and a positive atmosphere? / Nelli Hankonen
Instructors are highly important for participation in leisure activities / Tanja Laimi
How can a young person’s mental health be supported in leisure activities? / Miguel Reyes
Icehearts programme offers long-term support through team sports / Kaija Appelqvist-Schmidlechner
Combining competitive sports with school requires support also from the coach / Matilda Sorkkila
Musically gifted children require support and care from music teachers to further enhance their holistic development / Guadalupe López-Iñiguez
Cultural and linguistic diversity in leisure activities / Mariana Siljamäki
Living the role of a teacher and boys / Isto Turpeinen
Next steps.fi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility
Taiteilijan vastuu
No full textOpinnäytteeni koostuu kahdesta teemasta: Kulttuurileikkaukset, ja tarinoiden tärkeys suhteessa tietoisuuteen. Keskustelen teemoista omien
taiteellisten ihanteitteni perustalta ja avaan näkemyksiäni taiteen, kommunikaation ja henklökohtaisien kokemuksieni perspektiivistä.
Kulttuurileikkauksien suhteen tutkin vaihtoehtoja parantaa esiintyvien taiteiden asemaa nyky-yhteiskunnassa. Leikkauspolitiikka viestii
mielestäni taiteen yhteiskunnallisen aseman alhaista asemaa ja sen kohottaminen saavutetaan vain hyvällä taiteella; yleisöystävällisellä
taiteella. Mikä määrittelee hyvän taiteen on moniuloitteinen kysymys, mutta tunteet, tuttuus ja toimijuus toimivat käsitteinä avaamassa
omia ihanteitani esittävissä taiteissa. Tunteet ovat universaaleja ja sallivat esiintyvien taiteiden kommunikoida ihmiseltä ihmiselle
historioistaan huolimatta. Tuttuus taas vangitsee potentiaalisen kokijan mielenkiinnon vetoamalla hänen historiaan. Toimijuus on taasen
älyä ruokkiva aspekti, joka tarjoaa vain kysymyksen, mutta ei vastausta. Hyvän taiteen määritelmien ohessa kyseenalaistan tämänhetkisiä
vaikuttamisen keinoja alallamme, etenkin Teatterikorkeakoulun oppilaiden keskuudessa, ja ehdotan potentiaalisesti solidaarisempia
vaihtoehtoja vaikuttamiseen. Vastakkainasettelen mustavalkoisesti taiteen ja kulttuurin puolesta puhujat ja niitä vastaan toimivat tahot, jotta
voisin itse mahdollisimman selkeästi toimia diplomaattina kahden välillä. Pohdin syitä leikkauksiin, niiden ymmärtämiseen ja niitä vastaan
tehokkaammin taistelemiseen, joiden yhteydessä avaan omia taiteellisia ihanteitani tarinoiden ja taiteen suhteen: hyvät tarinat ovat
mielestämmme alamme pelastus pidemmässä kaavassa. Tarinan tärkeys ja tietoisuus-yhtälö on lyhyempi, tieteellisempi ja
spekulatiivisempi kokonaisuus pohtien kysymystä: miksi tarina on tärkein osa esiintyviä taiteita, ja miten se vaikuttaa näyttelijäntaiteeseeni.
Perimmäisin syy tarinan fundamentaalisuuteen on mielestäni tietoisuuden tapaa havainnollistaa maailmaa tarinoiden kautta. Ihmisen aivon
tapa kääntää ulkomaailmasta tulleita aistimuksia sisäisiksi subjektiivisiksi kokemuksiksi on mielestäni synonyyminen konseptin "tarina"
kanssa. Syy-seuraussuhteiden sarja rakentuu tietoisuudessa tarinan muotoon ja on mielestäni luonnollinen väylä ihmisen tavassa älyllistää
kokemaansa; ymmärtää. Käytän termiä luontainen narratiivi tukemassa tarinankerronnan ja tietoisuuden yhdistämistä , ja pohdin luontaisen
narratiivin implikaatioita näyttelijäntyöllisiin kokemuksiini elokuvan Levoton tuhkimo parissa
Valamon kellot : Karjalaisten kanteleensoittajien kirkonkelloimitaatioiden tausta ja merkitys ennen ja nyt
No full textItäisen Suomen ja Karjalan syrjäseuduilta tallennettiin 1800-luvun lopulla ja 1900-alussa tietoja musiikkiperinteestä, joka tuossa vaiheessa oli jo muualta Suomesta kadonnut. Suuri suomen- ja karjalankielisen väestön musiikkikulttuurin murros – siirtymä runolaulukulttuurista säkeistölauluun, uusiin soittimiin ja pelimannimusiikkiin – oli alkanut Länsi-Suomessa 1600-luvulla, Savossa 1700-luvun lopulla ja lopulta Karjalassa 1800-luvulla. Runolaulukulttuurin tärkein soitin oli vanhakantainen kantele, ja 1800- ja 1900-lukujen taitteen molemmin puolin tämän kuulonvaraisen kanteleperinteen taitajia löydettiin, kansallisromantiikan hengessä myös ihannoitiin ja perinteen kerääjien toimesta etsittiin. Vanhakantainen kantelemusiikki kytkeytyi tallennusaikanaan Karjalassa Laatokan ympäristön pohjoispuolisille alueille, joiden kulttuurinen erilaisuus menneinä vuosisatoina suhteessa läntisiin ja eteläisiin lähialueisiin tai muuhun Eurooppaan on selkeä. -
Music’s ability to foster prosocial behavior : a teleofunctionalist perspective
No full textDrawing on recent interdisciplinary music research—biologically or developmental psychologically oriented—which conceptualizes music as a communicative toolkit primarily serving affiliative communicative interaction, this paper investigates the question of whether and to what extent music is capable of fostering prosocial behavior within the framework of teleofunctionalism—a philosophical theory of mind. A teleofunctionalist perspective allows us to specify this question as follows: To what extent might a function of establishing affiliative socio-interactional relationships be considered a proper function of music, a concept suggested by philosopher Ruth Millikan? From an ontogenetic perspective, musical activities are considered to be rooted in protoconversational communication in early infancy, characterized as interpersonal coordination without involving propositional understanding. These activities develop into coordinated, non-representational forms of vitality, involving basic empathy, shared intentionality, and forms of understanding allowing for shared experiences. This effect of musical activities—establishing shared experiences—can be considered a proper function of music. A teleofunctional explanation of why musical practices that foster cooperation and prosocial behavior are reproduced is provided by the participants’ positive evaluation of shared experiences structured by musical activities. By discussing a proper function of a musical activity, the author refines her own considerations concerning the minimal necessary conditions of music and musicality that can be conceived in a broader sense
Kehitykselliset häiriöt ja niiden kanssa toimiminen näyttelijäntyössä
No full textMaisteriopinnäytteeni kirjallinen osa käsittelee kehityksellisiä häiriöitäni ja niiden kanssa toimimista näyttelijäntyössä. Minulla on
diagnosoitu kaksi kehityksellistä häiriötä, jotka ovat kehityksellinen koordinaatiohäiriö ja dysfasia. Näistä kahdesta keskityn enemmän
dysfasiaan, koska se on vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen näyttelijäntyön opiskeluun ja tekemiseen. Opinnäytteeni käsittelee kasvuani
näyttelijäksi kehityksellisten häiriöiden kanssa, ja niitä työkaluja, jotka olen rakentanut itselleni puhetyöskentelyssä, jotta voin olla
näyttelijä.
Johdannossa esittelen ja motivoin työni. Toisessa luvussa käsittelen kehityksellisiä häiriöitäni ja selitän ne auki. Käsittelen niiden tuomia
haasteita, diagnosointia ja kuntoutusta lapsuudessani. Käytän hyväksi lapsuuteni puhe- sekä toimintaterapeuttien raportteja kehityksestäni.
Kolmannessa luvussa käsittelen asennettani omiin kehityksellisiin häiriöihin. Käsittelen sitä, kuinka en ole koskaan nähnyt niitä esteenä
mihinkään ja, että minulla on ollut aina positiivinen asenne tulevaisuudestani ja mahdollisuuksistani.
Neljännessä luvussa käsittelen Teatterikorkeakoulun puheopetusta ja puheopiskelua. Kerron puheopetuksen perusteet käyttäen
puheopettajani Pihla Palteiston materiaaleja ja artikkeleita puheopetuksesta. Sen jälkeen kerron omia kokemuksia puheopetuksesta ja
vaikeuksistani. Kerron minun ja Palteiston yhteistyöstä ja tavoista, joiden kautta olemme löytäneet minulle toimivat ratkaisut
puheopetukseen. Sen jälkeen esittelen tapaani tehdä tekstinkäsittelyä ja opetella tekstiä. Avaan sitä, mitkä ovat minun tapani ymmärtää
tekstiä ja purkaa sitä osiin, ja miten opettelen tekstiä, että osaan sen ulkoa. Viimeisenä tässä luvussa käsittelen puhekokemuksiani
improvisaatiossa kahdella eri kurssilla, joista toisella opiskelu kieli oli englanti ja toisella suomi. Toisessa koin huomattavia kielimuuri
haasteita, kun taas toisessa koin, että puheen kanssa minulla ei ollut haasteita ollenkaan.
Viidennessä luvussa käsittelen puhetta työelämässä. Käsittelen kolmea eri ammattiproduktioita, joissa olin näyttelijänä maisterivuosina:
Suomenlinnan kesäteatteri, Kullervo elokuva ja Helsingin kaupunginteatteri. Käsittelen omaa valmistautumista produktioihin ja
produktioiden prosessia puheen kautta.
Kuudennessa luvussa viimeistelen ajatukseni puheeseen, tekstinkäsittelyyn ja kehon yhteistyöhön liittyen. Käsittelen myös omaa
identiteettiäni dysfasian kanssa ja sitä, miten se vaikuttaa nykyään minuun näyttelijänä.
Seitsemännessä luvussa manifestoin julkisen terveydenhuollon puolesta. Kerron kuinka paljon meillä on pulaa ammattityövoimasta ja
rahoituksesta, jotta lapset, joilla on kehityksellisiä häiriöitä, saisi riittävästi tukea. Lapset ovat maamme tulevaisuus ja kaikille pitäisi olla
samat mahdollisuudet!
Kahdeksannessa luvussa kiitän, näistä mahtavista opiskeluvuosista, joina olen saanut Teatterikorkeakoulussa opiskella. Samalla kiitän
ystäviäni, läheisiäni ja muita, jotka ovat olleet matkassani mukana. Kaikki ovat olleet tärkeässä osassa kasvussani näyttelijäksi
Children’s singing ecologies in culturally diversifying Finnish schools and society
No full textChildren’s singing has been extensively studied in music education over recent decades by emphasising effective vocal skill-development and vocal pedagogy, as well as by approaching children’s cultures through song repertoires. However, little is known about the meanings young children ascribe to singing and their experiences of singing in increasingly diversifying educational contexts, in times when global (e.g. UN’s Convention on the Rights of the Child) and national policies (The Child Strategy in Finland) are urging societies to better take into account children’s perspectives on decision-making that concerns their own lives. The objective of this study is to develop a new, interdisciplinary understanding of young children’s singing, conceptualised as singing ecologies, and to highlight that singing in schools may have a much wider role than mere musical learning and vocal expression. The knowledge gap is addressed by asking: What meanings do children ascribe to singing within their ecologies?
The ecological framework for exploring children’s singing was constructed through four interconnected dimensions: 1) the ecology of children’s development and its constituent processes as an existential matter; 2) the child’s voice and the production of space and the power relationships as embedded in diverse spaces in children’s everyday lives; and 3) ecological agency and singing as affordances; and 4) social-ecological systems thinking, which allows considering the school as ‘a bridging organisation’ in a culturally diversifying society. The concept of children’s spaces, drawn from childhood studies, is used to conceptualize children’s singing spaces as the core for understanding singing ecologies and the potential of singing to become an affordance in school. The case study’s empirical material was generated in an ethnographic framework through semi-structured interviews with 6–7-yearold first-grade children (N=22) and their teachers (N=4) in one culturally diverse school in the capital area of Finland. In addition, the empirical material included researcher observations and a diary. Narrative analysis methods were combined with thematic analysis within an ecological framework.
The findings show that first-graders are already aware of how their singing relates to their social-ecological relationships and are able to reflect verbally on their experiences. They furthermore show how children navigate between public and private singing and produce spaces of trust and freedom through singing. They produce singing spaces for their own uses: to handle everyday life struggles, to create new ways of acting and participating, and to exercise their political voice by addressing their stance. The findings illustrate the importance of the qualities of the relationships that children experience in places of singing. Children also recognise the difference between singing in school and singing outside school, as well as the meanings of singing in school, in which singing appears as an adult-led activity that is sometimes resisted. For the children, feeling connected with and accepted by others in school is fundamental. Children varied in terms of how eager they were to share their cultural differences and home cultures through singing and music education in their school. Furthermore, the findings show that young children seek for opportunities to produce in-between spaces of singing in school, for example in the school yard or even in secret in the classroom.
The dissertation contributes to a more complex, spatial, and relational ecological understanding of children’s singing in school, as narrated by the children themselves. It challenges learning-centred teaching practices in music education in schools, teacher education, in-service teacher training, and research suggesting a new awareness of children’s singing ecologies in educational institutions. It advocates for an awareness of the existential qualities of singing, which cannot be reduced to learning the use of the singing voice. It concludes that more attention should be given to singing as a powerful activity and affordance that can bridge home and school experiences, and to the school’s ability to function as a bridging organization through a curriculum of caring that can help young children navigate their singing ecologies and lives in a meaningful way.Lasten laulamista on musiikkikasvatuksessa tutkittu viime vuosikymmeninä laajasti. Tällöin on korostettu laulutaitojen tehokasta kehittämistä ja laulupedagogiikkaa sekä lähestytty lasten kulttuureja lauluohjelmistojen näkökulmasta. Pienten lasten itse laulamiselleen antamista merkityksistä ja heidän laulukokemuksistaan yhä monikulttuurisemmissa kasvatuksellisissa konteksteissa tiedetään kuitenkin vain vähän. Tiedon vajaavaisuus on hämmästyttävää ottaen huomioon, että maailmanlaajuiset (esim. YK:n lapsen oikeuksien sopimus) ja kansalliset politiikat (Suomen kansallinen lapsistrategia) kannustavat yhteiskuntia huomioimaan paremmin lasten näkökulman lasten elämää koskevassa päätöksenteossa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuottaa uutta ymmärrystä pienten lasten laulamisesta kehittämällä monitieteistä laulamisen ekologian käsitettä sekä tuomalla esiin että laulamisella koulussa voi olla musiikillista oppimista ja lauluilmaisua paljon laajempi merkitys. Uuden tiedon tarvetta lähestytään tutkimuksessa kysymällä: Mitä merkityksiä lapset antavat laulamiselle omissa toimintaympäristöissään?
Ekologinen viitekehys lasten laulamisen tarkasteluun rakennettiin neljän toisiinsa liittyvän ulottuvuuden avulla: 1) lasten kasvuympäristö ja siihen liittyvät prosessit eksistentiaalisena kysymyksenä, 2) lapsen ääni sekä tilan tuottaminen ja valtasuhteet lasten arjessa, 3) ekologinen toimijuus ja laulaminen tarjoumana (affordance), sekä 4) sosiaalis-ekologinen systeemiajattelu, jossa koulu voidaan ymmärtää ”siltaorganisaationa” kulttuurisesti monimuotoistuvassa yhteiskunnassa. Lapsuuden tutkimuksesta lainattua lasten tilan käsitettä hyödynnettiin käsitteellistämään laulamisen tilan käsitettä, joka mahdollistaa laulamisen ekologisen ymmärryksen ja laulamisen tarkastelun mahdollisena tarjoumana koulun kontekstissa. Tapaustutkimuksen empiirinen materiaali kerättiin etnografista tutkimusotetta noudattaen puolistrukturoiduissa haastatteluissa 6–7-vuotiaita ensimmäisen luokan oppilaiden (N=22) ja heidän opettajiensa (N=4) kanssa yhdessä kulttuurisesti monimuotoisessa koulussa Suomen pääkaupunkiseudulla. Empiirinen materiaali sisälsi lisäksi tutkijan havaintoja ja tutkimuspäiväkirjan. Narratiiviset analyysimenetelmät yhdistettiin temaattiseen analyysiin ekologisessa viitekehyksessä.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että jo ensimmäisen luokan oppilaat tiedostavat laulamisen yhteydet heidän sosiaalisekologisiin suhteisiinsa ja että he kykenevät verbalisoimaan kokemuksiaan. Tutkimus osoittaa, että lapset toimivat julkisen ja yksityisen laulamisen tiloissa ja luovat laulamalla luottamuksen ja vapauden tiloja. Lapset luovat laulamisen tiloja omiin tarkoituksiinsa: arjen haasteista selviytymiseen, uusien toiminta-ja osallistumistapojen luomiseen sekä käyttävät ’poliittista ääntään’ ilmaistessaan kantansa. Tutkimus havainnollistaa sosiaalisten suhteiden laadun tärkeyden paikoissa, joissa lapset laulavat. Lapset tunnistavat myös eron koulussa ja koulun ulkopuolella laulamisen välillä sekä merkityksellistävät koulussa laulamisen aikuisvetoiseksi toiminnaksi, jota toisinaan vastustetaan. Lapsille on koulussa olennaista, että he tuntevat olevansa yhteydessä muihin ja että muut hyväksyvät heidät. Se, miten halukkaita lapset ovat paljastamaan kotinsa kulttuuria laulamalla ja koulun musiikkikasvatuksessa, vaihteli. Tutkimus osoittaa lisäksi, että pienet lapset etsivät tilaisuuksia laulaa esimerkiksi koulun pihalla tai jopa salaa luokassa.
Väitöskirja edistää monitahoisempaa, tilallisempaa ja aiempaa enemmän suhteisiin perustuvaa laulamisen ymmärtämistä koulussa, jolloin myös lasten oma käsitys laulamisesta otetaan huomioon. Se haastaa oppimiskeskeiset opetuskäytännöt koulujen musiikkikasvatuksessa, opettajankoulutuksessa, opettajien täydennyskoulutuksessa ja tutkimuksessa sekä tarjoaa uudenlaista tietoisuutta lasten laulamisen ekologioista kasvatuksessa. Se pyrkii suuntaamaan huomiota laulamisen eksistentiaalisiin kysymyksiin, joita ei voida pelkistää ainoastaan lauluäänen käytön/laulutekniikan opetteluun. Tutkimuksen johtopäätös on, että kouluissa olisi kiinnitettävä enemmän huomiota laulamiseen merkityksellisenä toimintana ja tarjoumana, joka voi yhdistää koti- ja koulukokemukset. Siltaorganisaationa koulu voisi toteuttaa välittämiseen perustuvaa opetussuunnitelmaa, joka voisi auttaa pieniä lapsia navigoimaan menestyksellisesti lauluympäristöissään ja elämässään mielekkäällä tavalla.fi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility
Teatterintekijä : havaintoja moniroolisen esitystaiteilijan identiteetistä
No full textKirjallisessa opinnäytteessäni tarkastelen moniroolisen esitystaiteilijan työtä ryhmälähtöisessä produktiossa. Käytän tekstini kiintopisteenä kokemusta äänisuunnittelun, esiintymisen ja muusikkouden yhdistämisestä taiteellisessa opinnäytteessäni Aikuisten tyttöjen jytähumppakerho – THE SHOW! (2025). Tarkastelen ja reflektoin työskentelyäni ja pyrin hahmottamaan moniroolisuuden, eli useamman tekijäposition yhdistämisen vaikutusta taiteilijan identiteettiin. Moniroolisuuden ja sen tuomien työskentelypraktiikoiden lisäksi, pohdin musiikille ominaisen keikan, sekä näyttelemiselle ja äänisuunnittelulle ominaisen teatterin muotojen ja ominaisuuksien risteyttämistä. Lisäksi tutkin produktion ryhmälähtöistä, ei-hierarkkista työskentelytapaa sekä esityksen teatterikonsertti-muotoa moniroolisuuden mahdollistajina. Taiteellisen opinnäytteeni, sekä aiempien kokemusteni kautta, lähden avaamaan, moniroolista työskentelyä: millaisia havaintoja tekijyydestä, ryhmätyöstä ja identiteetistä se on herättänyt. Lähestyn aihetta omasta kokemuspiiristäni käsin, näyttelijätaustaisena, musiikkia tekevänä äänisuunnittelijana.
Alkusanojen ja johdannon jälkeen avaan luvussa kolme taiteelliselle työskentelylleni ominaista haaveilun praktiikkaa, jota hyödynnän omien unelmien kartoittamisen, mielellisten esteiden purkamisen ja inspiraation löytämisen työkaluna. Esittelen rakentamani, kenen tahansa sovellettavissa olevan nelivaiheisen työkalupakin, jonka avulla voi harjoitella haaveilua ja luottamusta tulevaan, luovan työskentelyn näkökulmasta.
Neljännessä luvussa syvennyn taiteellisen opinnäytteeni esittelyyn, sekä työskentelystä syntyneiden havaintojen reflektointiin. Käyn prosessia ja produktiota läpi moniroolisuuden näkökulmasta, omia rinnakkaisia tekijäpositioitani tarkastellen. Pohjaan havaintoni muistiinpanoihin sekä omaan subjektiiviseen kokemukseeni prosessin kulusta ja lopputuloksesta. Aluksi avaan teoksen lähtökohtia
taustojen, suunnittelun ja koollekutsujuuden osalta, jonka jälkeen pureudun esityksessä käsiteltyihin teemoihin sekä teatteria ja livemusiikkia yhdistävään esitysmuotoon.
4.4. alaotsikon luvuissa erittelen keskeisimmät työskentelypositioni produktiossa ja tarkastelen niitä yksitellen. Musiikin tekeminen, musiikin esittäminen sekä näytteleminen -kappaleissa havainnoin kokemustani omien lähtökohtieni, tekemiseni ja ryhmätyöskentelyn kautta, äänisuunnittelu-kappaleessa selvitän lisäksi keskinäistä työnjakoamme toisen äänisuunnittelijan kanssa.
Tätä opinnäytettä varten keräsin myös kirjallista katsojapalautetta. Lähestyin esityskauden jälkeen sekä taidealan ammattilaisia, teatterialan opiskelijoita, että kokemattomampia esitystaiteen kuluttajia, joiden tiesin olleen yleisössä. Lopputuloksesta-osiossa tarkastelen valmista esitystä sekä oman tuntemukseni, että pyytämieni katsojapalautteiden kautta.
Viidennessä kappaleessa päättelen opinnäytteen ja kokoan havaintojani yhteen. Pohdin, miten kokemus moniroolisesta työskentelystä vaikutti taiteilijan identiteettiini ja miten tahdon jatkossa määritellä ja neuvotella omaa tekijyyttäni esittävien taiteiden kentällä. Vedän yhteen opiskeluani Teatterikorkeakoulussa ja haaveilen tulevasta.
Kirjallisen opinnäytteen tekstiä rytmittävät ja keventävät kuvien ohella vaaleanpunaisella merkityt lainaukset Aikuisten tyttöjen jytähumppakerho – THE SHOW! -esityksestä, sekä sinisellä tajunnanvirtamaisemmat, runolliset muistiinpanot harjoituskauden ajalta