Taideyliopisto: Taju
Not a member yet
5000 research outputs found
Sort by
Perspectives on Jazz Synthesizer Improvisation: Analyzing Recorded Solos by Jan Hammer, Joe Zawinul, George Duke, Chick Corea, and Michael Brecker
No full textThis thesis studies different perspectives on jazz synthesizer improvisation by examining five recorded solos: “Celestial Terrestrial Commuters” [Birds of Fire], “Black Market [8:30] “Brazilian Sugar” [Brazilian Love Affair] “Got A Match?” [Chick Corea Electric Band] and “Gossip” [Michael Brecker Band Live] as well as published interviews of their original performers: Jan Hammer (1948-), Joe Zawinul (1932-2007), George Duke (1946-2013), Chick Corea (1941-2021) and Michael Brecker (1949-2007).
The primary research method employed is artistic practice-based, which consists of self-learning by aural imitation and music theory analysis. In the research process, synthesizer solos from the original recordings were imitated, transcribed, and analyzed. The source material comprises four doctoral concerts, audio recordings, videos, books, scholarly articles, magazine articles, and internet sources. The studied solos and accompanying parts were transcribed by the author and chosen from the repertoire of the doctoral concerts in which the author performed original compositions and music frequently performed by the studied musicians. The analysis brings out the contextual background, synthesizer setups, and sound design. The transcription analysis focuses on rhythmic and melodic-harmonic phenomena such as scale choices, note choices, patterns, nuancing, timbral qualities, form, and tension control. At the end of each section covering a solo, there is a summary of the most essential qualities of that solo, along with an imitation video by the author.
The findings show that the critical elements in jazz synthesizer soloing are mastering the improvisatory languages of the jazz tradition and adjusting the playing style to each sound’s acoustic character. The studied solos demonstrate different ways of nuancing the notes with continuous controllers and manipulating the sound's timbral qualities to keep the synthesizer sound expressive and exciting. A comparison chart of the studied musician’s personal data, song information, improvisational concepts, synthesizer setups, solo sound characters and realtime controllers found in the five solos is presented at the end.fi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility
Ohjaajan näkökulmia esiintyjän virtuositeettiin
No full textMitä on esiintyjän virtuositeetti? Sanaan virtuoosi tai virtuositeetti liittyy monia kysymyksiä. Teatteritaiteen kontekstissa harvoin puhutaan virtuoottisista esiintyjistä. Onko se edes tavoiteltava päämäärä?
Kirjallisessa opinnäytetyössäni tutkin virtuositeettiin liittyviä kysymyksiä ja määritelmiä. Lähestyn asiaa oman taustani kautta. Opiskelin useita vuosia pekingoopperan (jingju) näyttelijäntyötä Kiinassa. Olen myös johtanut omaa pekingooppera-estetiikkaan erikoistunutta teatteriryhmää vuodesta 2011 lähtien. Teatteritraditio perustuu pitkälti esiintyjän virtuositeettiin ja eräänlaisen helppouden illuusion luomiseen.
Onko esiintyjän virtuositeetti sama asia kuin esiintyjän taito ja tekniikka?
Länsimaiset teatterintekijät puhuvat usein kokonaisesta näyttelijästä, jossa mielikuvitukseen ja keskittymiskykyyn panostetaan. Näyttelijäntyön taitojen opettelu tai niiden määrittäminen ovat monelle delikaatteja asioita. Miksi taitoja ei haluta määrittää ja miksi taito-sanasta on tullut virtuositeetin kanssa tulenarka käsite teatterin kontekstissa?
Toisaalta monissa perinteisissä teatteritraditioissa kuten kiinalaisessa on näyttelijän perustaitojen opettelu välttämätön osa esiintyjäksi kasvamista.
Väitän, että molemmissa tapauksissa haetaan samankaltaista lopputulosta. Esiintyjän kaikenlaisten esteiden ja rajojen poistaminen ja sitä kautta illuusion luominen mihin vain pystyvästä esiintyjästä. Mikä on totta kussakin tyylilajissa?
”Totuus, joka on kokemus eikä mitään helposti määriteltävää, löytyy useimmiten tilasta vastakohtien välillä. Se on olemassa ideoiden tai kuvien ristiriidassa.” (Anne Bogart, 2004, Ohjaaja valmistautuu, 66)
Vertaan kiinalaista traditiota länsimaiseen traditioon muun muassa Jerzy Grotowskin ajatusten kautta. Yritän löytää yhtäläisyyksiä esiintymiseen aasialaisen ja länsimaisen tradition välillä. Toisaalta minua kiinnostaa, missä ajatukset eroavat. Onko kyseessä lähinnä estetiikkaan liittyvä ero, vai onko erilainen suhtautuminen teatteriin taidemuotona laajempi filosofinen kysymys?
Yritän löytää ohjaajan näkökulmia näihin perustavanlaatuisiin, suuriin kysymyksiin näyttelijäntyöstä tai esiintymisestä ylipäätään. Mikä on ohjaajan vastuu ja rooli suhteessa taitoon? Mikä on ohjaajan käsityötaito
Vähemmän on enemmän - vai onko?
No full textOpinnäytetyössäni käsittelen väitettä less is more suom. vähemmän on enemmän. Kun näyttelin Oulun kaupunginteatterilla nuorena lapsinäyttelijänä, sain kuulla kyseisen ohjeen ohjaaja Heta Haanperältä. Kuvittelin, että olin saanut huijauskoodin näyttelemiseen ja kaikki, mitä tein, tuli toteuttaa ajatuksella vähemmän on enemmän. Neljä vuotta myöhemmin eräs toinen ohjaaja kehotti minua antamaan enemmän. Tämä sekoitti ajatusmaailmani aivan täysin. Kysyin mielessäni, miten voin antaa enemmän. Eikö nimenomaan vähemmän ollut enemmän? Olen itse vuosien saatossa huomannut muutoksia ajatuksiini tähän liittyen. Olen kamppailut less is more -ohjeen kanssa, koska en ole aivan varma, olenko ikinä sitä ymmärtänyt oikeasti. Huomasin luoneeni itselleni lukkoja, joihin minulla ei ollut avaimia, koska mietin: ”Tee vähemmän, niin se on parempi”. Tässä opinnäytteessä en etsi suoria vastauksia, vaan avaavia ajatuksia, jotka auttavat itseäni näyttelijänä. Pohdin, mitä väite vähemmän on enemmän tarkoittaa minulle omassa näyttelijäntyössäni ja millaiseksi sen merkitys on minulle muotoutunut. Tuon esiin kokemuksiani oman näyttelijäntaipaleeni varrelta nuorena sekä kokemuksia ajastani teatterikorkeakoulussa ja kursseilta, joihin olen osallistunut. Peilaan käsityksiäni mm. Keith Johnstonen ja Stella Adlerin ajatteluun. Opinnäytetyöni sisältää myös osion, jossa haastattelen kolmea eri taiteilijaa alaltani: ohjaaja Heta Haanperää, näyttelijä-käsikirjoittaja Kari Ketosta ja näyttelijä-ohjaaja-käsikirjoittaja Jani Volasta. Minua kiinnosti tietää, miten he suhtautuvat väitteeseen vähemmän on enemmän ja mitä ajatuksia se heissä herättää. Halusin keskustella Heta Haanperän kanssa tilanteesta, jossa hän oli ohjeistanut minua ollessani lapsinäyttelijä. Hän arveli toivoneensa minun seuraavan näyttämön tapahtumia toisia näyttelijäitä kuunnellen. Kysyessäni Kari Ketoselta, mitä vähemmän on enemmän -ajatus voisi hänelle tarkoittaa, hän tulkitsi sen liittyvän siihen, että karsii näyttelemisestä epäolennaisen pois ja keskittyy siihen, mitä kohtauksessa tapahtuu ja mikä tukee sitä. Ketonen perusteli ajatustaan sillä, että hänen havaintonsa mukaan aloitteleville näyttelijöille voi käydä niin, että heille tulee tarve tuottaa jotakin, joka on mielenkiintoista. Tällöin he usein päätyvät tuottamaan jotakin sellaista, joka ei tue sitä, mitä kohtauksessa tapahtuu. Jani Volanen otti asiaan historiallisen näkökulman ja arvioi, että sanontaa on alettu viljelemään aikojen saatossa hillitsemään näyttelemistä aloittelevien helmasyntiä tai väärinkäsitystä siitä, että näyttelemisessä on automaattisesti kysymys liioittelemisesta. Yli sata vuotta sitten liioittelu on saattanut joissakin tilanteissa pitää paikkansa, kun kaikki näytteleminen on tapahtunut teattereissa tai toreilla, ja asiat on pitänyt vääntää rautalangasta, jotta taiteeseen tottumatonkin ymmärtää.
Laajensin kaikkien haastateltavieni kanssa keskustelua ammattinäyttelemisen kysymyksiin. Haastatteluvastauksissa korostui se, että vähemmän on enemmän -väite on aina tilannesidonnainen. Joskus esityksen tyylilaji tai esityspaikka vaativat liioittelua tai päinvastoin. Intiimi tila ja kameratyö yleensä toimii fyysisesti pienin elein, vaikka tunnetila ja lataus voi olla suuri. Haastatteluiden keskeistä antia minulle olivat pohdinnat siitä, miten tärkeää on uskaltaa antautua näyttelemään - riippumatta tyylilajista tai paikasta - ja miettiä, mitä kohtauksessa tapahtuu repliikkien välillä. Näyttelijäntyössä on hyvä muistaa se, että ihminen ei kulje huoneessa suunnitellen sanovansa jotakin, vaan hän reagoi tapahtumiin ja siitä syntyy tarve sanoa jotakin. Kirjoitan taiteellisesta opinnäytteestäni, joka oli koko illan improvisoitu näytelmä. Siinä kiteytyi moni näyttelijäntyöllinen asia, jota haastatteluissa ja kirjallisuudessakin nousi esiin. Näytellessäni minua auttoi, kun suuntasin huomioni vastanäyttelijöihin ja luotin kontaktiin heidän kanssaan, reagoin heidän impulsseihinsa ja omiini sekä sitouduin tilanteeseen. Tällöin fokukseni oli oikeassa paikassa, eikä minun tarvinnut miettiä, mikä on vähemmän tai enemmän. Aikani Teatterikorkeakoulussa on muovannut minusta monipuolisen ja rohkeamman näyttelijän ja suhtaudun näyttelemiseen jälleen kerran sillä samalla leikinomaisella fiiliksellä mikä minulla oli, kun olin lapsi ja se tuo minulle suurta iloa. Uskallan olla, enkä ole niin kriittinen tekemiselleni, sillä muutos on jatkuvaa ja kehityn koko ajan. On hienoa huomata, että se ensirakkaus minkä koin nuorena poikana teatteria kohtaan ei koskaan kuollut. Toivon, että se pysyisi aina sellaisena
Animismista ja yhteydestä : lavastajan työskentely suhteessa luontoon
No full textTaiteen maisterin kirjallinen opinnäytetyöni käsittelee lavastajan työskentelyä suhteessa luontoon, animistiseen ajatteluun ja itämerensuomalaiseen viisausperinteeseen. Aihe on sidoksissa opinnäytetyöni taiteelliseen osaan, joka oli lavastussuunnittelu ritualistiseen nykyesitykseen Valgie verevä, joka sai ensi-iltansa Taideyliopiston Teatterikorkeakoululla 1.2.2025. Valgie verevä on itämerensuomalaisesta viisausperinteestä, siihen sidonnaisesta animistisesta maailmankuvasta ja rituaalirunoudesta kumpuava suunnittelija- ja työryhmälähtöinen teos, jonka luomisprosessin aikana työryhmä kulki yhteisen ja jaetun matkan teoksen ohjaajan valitsemista lähtökohdista inspiroituen. Esityksen luomisprosessin aikana työskentelimme suomalaisen metsän, saunarituaalien, luonnon elementtien ja itämerensuomalaisen perinnetiedon kanssa. Lavastuksen ennakkosuunnitteluprosessi sisälsi omalta osaltani lisäksi perehtymistä animistiseen maailmankatsomukseen. Etsin opinnäytteessäni vastauksia kysymyksiin, miten läheinen ennakkotyö luonnon ja rituaalien parissa sekä perehtyminen animismiin ja itämerensuomalaiseen viisausperinteeseen vaikutti lavastuksen suunnitteluprosessiin. Kysyn myös, miten luoda lavastus ja olosuhde ritualistiselle esitykselle, joka pyrkii palauttamaan meidät ihmiset oman luontomme äärelle samalla kunnioittaen enemmän kuin ihmistä ja kaikkea mitä maailmassa on. Miten luoda lavastus materiaalista näkemättä materiaa objektina ja ihmisen resurssina? Opinnäytteeni näkökulma on animistinen, ja avaan animistista maailmankuvaa ja arvopohjaa sekä sen suhdetta esittäviin taiteisiin sekä oman taiteellisen työskentelyni kautta että yleisemmällä tasolla. Opinnäytetyöni on kirjoitettu ajassa, jossa olemme keskellä ”ontologista ja materiaalista käännettä”, ja samalla etsimme kestävämpiä tapoja olla ja elää maailmassa. Luonto, joka on aiemmin jätetty huomiotta tai vaiennettu nähdään nyt yhä useammin elollisena ja relationaalisena. Ajatus individualistisesta ihmissubjektista, joka ajattelee asioita yksin ja vaikuttaa passiiviseen, elottomaan materiamaailmaan on kyseenalaistettu. Animismi on jälleen merkittävä kiinnostuksen kohde monilla tieteenaloilla, ja uusi animismi pohtii minkälainen käyttäytyminen on kunnioitusta, kun eri lajeihin kuuluvat henkilöt ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Esittävien taiteiden kentällä enemmän kuin inhimilliset toimijat kuten materiaalit ja eläimet alkavat saada tilaa esitysten aktiivisina toimijoina
Katkos : vieraantuminen normaalin paradigmassa
No full textIhmiset muodostavat itsensä maailmassa ja maailman kanssa: joku tulee joksikin ainoastaan sen suhteessa maailmaan. Vieraantuneena itsen ja maailman välille muodostuu katkos, joka irrottaa ruumiin sekä itsestään että ympäristöstään. Vieraantuminen on voimattomuutta ja suhteettomuutta suhteessa itseen ja ympäröivään.
Vieraantumisen käsitteen ja kokemuksen tarkastelu on tärkeää kapitalistisessa järjestelmässä, jossa ruumis nähdään ensisijaisesti tuottavuuden näkökulmasta. Tuottavuutta syystä tai toisesta pakenevat ruumiit koetaan normaalin paradigmassa toissijaisina. Tutkielma tarkastelee vieraantumisen kokemusta suhteessa normaalin paradigmaan. Normaalin paradigma pitää sisällään sosiokulttuurisia, institutionaalisia ja ruumiillisia normatiivisia olemisen tapoja.
Opinnäyte kysyy, miten vieraantumisen käsite liittyy neuroqueer-ruumiillisuuksien ja normaalin paradigman välisiin suhteisiin? Tutkielman tavoitteena on ymmärtää normaalin paradigman, neuroqueer-ruumiillisuuksien ja vieraantumisen kokemuksen välisiä suhteita. Opinnäytteessä oleellista on sekä vieraantumisen kokemus että sen käsite.
Tutkielma paikantuu neuroqueer-teoreettisen, intersektionaalisen feminismin ja antikapitalistisen teorian risteyksiin ja sen luonne on kriittinen suhteessa vallitseviin käsitteisiin ja olemisen tapoihin. Tutkielman lähdemateriaali edustaa neuroqueer-teoreettista, intersektionaalista feminismiä, antikapitalistista, sosiologista ja jälkistrukturalistista teoriaa.
Tutkielma kietoutuu nykytaiteen kontekstiin tehden näkyväksi kirjoittajan taiteellisen praktiikan tiedonhankinnallisen ja teoreettisen taustoittamisen. Tutkielman tutkimusote on teorioiden ja kokemuksellisuuden väleillä harhaileva, kuitenkin vieraantumisen käsitteeseen ja kokemukseen kiinnittyvä. Postkvalitatiivisen tutkimuksen kaltaisesti tutkielman suuntaa ohjaa pikemminkin käsitteet kuin menetelmät. Tutkielman menetelmällisyys rakentuu vieraantumisen käsitteeseen paikantuvasta postkvalitatiivisesta teoreettisesta kirjallisuuskatsauksesta, kokemuksellisuudesta; ja on siten sävyltään myös autoetnografista, sekä posthumanistisesta ruumiillisesta praktiikasta kävelyharjoitteiden muodossa.
Opinnäyte avaa normaalin paradigman historiaa ja sen linkittymiä kapitalistisiin logiikoihin. Se tarkastelee kapitalismin tuottamaa mekanisoitua ja suorittavaa ruumista, sekä neuroqueer-ruumiillisuutta suhteessa dualistiseen harhaan. Tutkielma pohtii lisäksi stimmausta maailmassa olemisen tapana ja vieraantumisen aiheuttamaa katkosta
Why Medieval/Fantasy? : Bridging the Gap in the Parenthesis
No full textThis is the written MFA thesis component consisting of the documentation and thematic breakdown of the lecture performance and installation work "Why Medieval/Fantasy?", exhibited at the MFA show Kuvan Kevät 2025 at The Academy of Fine Arts of Uniarts Helsinki during the exhibition period of 17.5-15.6.2025.
In the thematic breakdown I elaborate on my argument of a link between the prevalence of neo-medievalism in the 21st century, technofeudalism within late-stage capitalism, the rapid digitalization of our modes of information production and authorship, the Gutenberg Parenthesis theory and the ways that medieval history has been, and is currently, misrepresented and co-opted for fascist ends. Another goal of this written thesis is to expand on the suggested plausibility of gender-variant, trans-adjacent and otherwise socially diverse practices during the European medieval period. At a particularly focal point is elaborating on queer and especially trans medieval history, and the long process of historical obfuscation that has led to various marginalized groups being denied coevalness with their contemporaries.
For the documentation I go briefly over the material processes and working methods used in the creation of the artworks sculptural pieces, how modern and historical working methods and aesthetics have intermingled in the process, and their support of the thematics related to bridging dialogic and material connections across-time. Highlighting, the continuous and currently discernible overlap of a neo-medieval now, and the medieval past. Beyond the aforementioned, I also elaborate on my use of the lecture performance as a form, and on how I utilize it as a site of assertion for claiming an authorial voice, as related to the themes of claiming a place within medieval history and within contemporary notions of respectability
Daughter and disciple : on gender and male gaze in the Spanish media image of the composer Ann-Elise Hannikainen in the early 1970s
No full textThis article explores the media representation of Finnish-born composer Ann-Elise Hannikainen in the Spanish media during the early 1970s, focusing on the gender dynamics and the influence of the male gaze on her public image. Despite the presence of numerous female composers in Spain at the time, Hannikainen’s and Valencia-based Matilde Salvador’s works were among the few by women featured by Spanish orchestras in the 1970s. This study aims to understand how Hannikainen’s gender intersected with various aspects of her identity, such as age, appearance, social class, family background, education, and nationality, in the critiques and other texts related to her orchestral piece Anerfálicas premiered in Valencia in 1973. The methodology employs resistant reading by Judith Fetterley to analyse how gender and the male gaze shaped the discourse around Hannikainen’s work, underscoring the necessity of a feminist perspective in musicology that acknowledges the contributions of women composers and challenges the traditional narratives of music history. Additionally, by contrasting Hannikainen’s media image with that of Salvador, the article reveals that Hannikainen’s gender not only shaped her public image through descriptions of her appearance and familial relations but also affected the depth of authorship and artistic integrity attributed to her work, often overshadowing her professional credentials and accomplishments. This gendered narrative extended to the way influential figures, such as Hannikainen’s teacher Ernesto Halffter, represented Hannikainen
To Mourn a Time Still Here
No full textThe project I exhibited during the Kuvan Kevät Master graduation show "Youth Singing in a Bunker" was a three-channel video installation with 5.1 surround sound that was played on loop. Upon entering the rather small space, you would immediately walk past one of the three 284 x 178 cm wooden screens that were hung in the space. Positioned at a 90 degree angle from each other. This way the three screens would surround the audience once stepping into the exhibition space. On the center screen was a band. They were playing an original song inside a bunker. A slow song. On both sides of the band – on the two side screens – you could see groups of people watching the band perform this song. Some were standing, some sat on the ground, and others leaned against the grey rock walls. They listened to the song while the drum rhythm filled the space. Towards the middle of the song, a few people on the side channels started to sing along to the lyrics of the chorus-line: ”Luckily, time passes and things change, but sadly, time passes and things change.”
The first chapter of this thesis “Angst, my dear” focuses on the personal and generational sense of existential angst caused by the climate crisis. An experience of angst over losing the present, fueled by uncertainty over the future. Sharing theories by scholars it details how Youth Singing in a Bunker thematically embodies this. The second chapter “The Art and Inspirations" lists several performances, (installations of) videos and music that have been fundamental to the creation of, and relate to the artistic framework of "Youth Singing in a Bunker." The third and final chapter “How We Spent A Time Together: on the Collaboration” provides an account of the relational process of putting the ensemble together. A contribution to academic writing that shares an insight on ‘how art is made?’ This is an insight that is often overlooked in these kinds of writings
I am writing about the weather
No full textIn this thesis I approach meteorology through a performance studies framework, arguing for a diversity of understandings of what meteorological practice can be. I centre ontologies emerging from marginalised and situated localities, relying heavily on notions of Butlerian performativity and Baradian enactment to argue for a multiplicity of ways of knowing the weather, or, meteorologies.
My text maintains that weather is inherently political and agential, enacted through material-discursive collisions of manifold agents. I do not negate the field of western scientific meteorology as it currently exists, but instead argues for new meeting places between sites that might not be yet understood as meteorological, citing examples from performance studies, disability studies, Indigenous studies, activism and artistic practice.
I argue for skill and virtuosity, which I define as emerging from rehearsal. I commit to an understanding of rehearsed and virtuosic skills as expanded and not limited to those skills normatively reified, for example by academia. I propose that manifold, marginalised virtuosities might be meteorological.
Following Martinican philosopher Éduard Glissant, my work is committed to the right to opacity of all things and names that much of what might be meteorologies, is unknowable by an Other. I argue that such fragmentation and unknowability provides generative grounds for meeting places between all kinds of things, where amongst other meteorologies might emerge. I argue that as we all rehearse something, all of us might be meteorologists
Towards a collaborative higher music education curriculum : a singer-composer duoethnography
No full textThis duoethnographic study explores the process of developing a collaborative curriculum in higher music education for singers and composers. Drawing from our experiences as a singer and a composer, we investigate the potential of third spaces in fostering interdisciplinary collaboration and breaking institutional silos. We propose a curriculum that integrates co-creation, improvisation, and cross-disciplinary dialogue, emphasizing the beginner’s mindset as a tool for innovation. Our findings contribute to the discourse on collaborative professionalism and expanding professionalism in music education, aiming to support more integrated and dynamic learning environments for future musicians