106 research outputs found

    Nyt viuluni soikoon : Opinnäytetyökonsertti ja sen taustatyöt

    Full text link
    Nyt viuluni soikoon -oli produktiomuotoinen opinnäytetyökonsertti, jonka tarkoituksena oli tuottaa viihteellinen konsertti suurelle yleisölle. Konsertti pidettiin tiistaina 31.01.2017 Itä-Suomen tanssin aluekeskuksessa, Sotkulla. Konsertissa soitti Henna Korhonen (solisti), Matti Ritvanen (piano), Hermanni Tahvonen (kontrabasso), Antti-Pekka Rissanen (rummut) ja Pauli Huttunen (haitari ja laulu). Opinnäytetyössä tekijä toimi tuottajana ja konsertti koottiin ilman ulkopuolista opettajaa. Tekijä käytti hyödyksi markkinointitaitojaan ja kävi radiohaastattelussa kertomassa konsertista. Konsertti saavutti asetetun yleisömäärän ja konsertin kokonaisuus näkyi ja kuului lopputuloksessa. Taiteellinen osuus oli tunnin mittainen konserttiohjelmisto elokuvamusiikista, romanikulttuurista ja suomalaisista sävellyksistä. Konsertin tavoitteena oli luoda kuulijalle kokonaisvaltainen konserttielämys. Tekijä harjoitutti bändin ja teki kappalesovitukset yhteistyössä soittajien kanssa. Kirjallisessa osuudessa käsiteltiin markkinointia, tuottamista ja yhteistyötä tekniikan kanssa. Tekijä kertoo harjoittelusta henkilökohtaisella tasolla ja bändin kanssa. Lopuksi tekijä pohtii saavutettuja tuloksia ja tavoitteiden saavuttamista.Nyt viuluni soikoon was a project-based Bachelor’s thesis. The goal was to produce an entertaining concert for a larger public. The concert was held on Tuesday, January the 31st in 2017 at the Regional Dance Center of Eastern Finland, Sotku. The musicians who played in the concert were Henna Korhonen (soloist), Matti Ritvanen (piano), Hermanni Tahvonen (double bass), Antti-Pekka Rissanen (drums) and Pauli Huttunen (accordion and singing). The author acted as a producer in the thesis and the concert was compiled without an external teacher. The author used her knowledge of marketing skills and was interviewed by the radio. The concert reached the preset number of customers and the wholeness of the concert was visible and hearable in the final result. The artistic part was an hour-long concert program of film music, gypsy style music and Finnish compositions. The aim of the concert was to create a holistic concert experience for the listeners. The author practiced the band and made fitting arrangements in cooperation with the players. First, the written part tells about marketing, production and cooperation with technology. Then, the author tells about the practice at the personal level and with the band. Finally, the author contemplates the achieved results and achievement of the goals.Konsertin tallenne ja radiohaastattelu on saatavissa Kuopion musiikkikeskuksen TAideyliopiston kirjastossa, Sibelius-Akatemian kirjasto

    Paperittomat ihmiset terveyssosiaalityössä

    No full text
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan paperittomuutta terveyssosiaalityössä. Paperittomuudella viitataan ulkomaalaisiin henkilöihin, joilla on rajoitettu oikeus suomalaisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii ihmisoikeusperustainen sosiaalityö. Aihetta on lähestytty selvittämällä, keitä paperittomat ovat ja miten heidän tilanteensa näyttäytyy terveyssosiaalityössä sekä miten ihmisoikeusperustaisuus konkretisoituu sosiaalityöntekijöiden työskentelyssä paperittomien ihmisten kanssa. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdessa eri sairaalassa toteutetusta fokusryhmähaastattelusta. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysiä. Tutkimuksen tulosten perusteella terveydenhuollon näkökulmasta paperittomat ihmiset ovat hyvin heterogeeninen ihmisryhmä. Terveydenhuollossa paperittomuutta määrittelee oleskelulupastatusta enemmän ihmisen oikeus sosiaali- ja terveydenhuoltoon Suomessa. Tulosten perusteella oleskeluluvattomuuteen kytkeytyvän paperittomuuden ohella terveyssosiaalityössä kohdataan erityisesti ulkomaalaisia työntekijöitä, joiden hoito-oikeusstatus vaatii selvittelyä. Terveydenhuollon näkökulmasta paperittomat ihmiset ovat väliinputoajia suomalaisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Paperittomille ihmisille annetaan kiireellinen terveydenhuolto, mutta heillä ei ole mahdollista saada ei-kiireellistä jatkohoitoa tai pitkäaikaissairauksien seurantaa. Tutkimuksen perusteella paperittomille ihmisille annettavien terveyspalveluiden laajuuden ja erityisesti sosiaalipalveluiden osalta kunnissa on huomattavaa vaihtelua, mikä asettaa paperittomat ihmiset eriarvoiseen asemaan oleskelukunnan perusteella. Tutkimustulosten perusteella ihmisoikeusperiaatteet heijastuvat terveyssosiaalityöntekijöiden pohdintaan ja työskentelyyn. Terveyssosiaalityöntekijät tunnistavat paperittomuuteen vaikuttavia rakenteellisia tekijöitä ja pyrkivät omassa työssään edistämään paperittoman ihmisen osallisuutta muun muassa tilanteen huolellisella selvittämisellä, palveluohjauksella ja paperittoman ihmisen edun ajamisella eri instansseissa. Nykyinen palvelujärjestelmä ei turvaa paperittomien ihmisten ihmisoikeuksia. Sosiaalityöntekijöiden tulee omassa työssään puolustaa ihmisoikeuksia ja pohtia mahdollisuuksia ulossulkevien käytäntöjen haastamiseksi.unknown accessibilityei tietoa saavutettavuudest

    Saavutettava aikuissosiaalityö maahanmuuttaneiden oikeuksien turvaajana

    No full text
    Tässä luvussa tarkastelemme maahanmuuttaneiden aikuisten oikeuksien turvaamista palveluintegraation ja aikuissosiaalityön saavutettavuuden näkökulmista.peerReviewe

    Yhteisölähtöisen kotoutumisen mahdollisuudet Suomessa

    No full text
    Raportissa tarkastellaan yhteisölähtöisen kotoutumisen kehittämistä yhteistyössä valtion, kuntien, järjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan kanssa. Tavoitteena oli saada tietoa siitä, miten yhteisölähtöisen kotoutumisen malli sopisi pakolaisten uudelleensijoittamisohjelmaan Suomessa. Yhteisölähtöisestä kotoutumisesta kysyttiin pakolaisia vastaanottavilta kunnilta, järjestöiltä, uskonnollisten yhteisöjen edustajilta, tutkijoilta ja yksittäisiltä vapaaehtoisilta. Mahdollinen ohjelma sai myönteisen vastaanoton. Suomalaisen ohjelman toivotaan tehostavan erityisesti alkuvaiheen asettumista, sosiaalisten verkostojen löytymistä ja realistista tulevaisuuden suunnittelua. Tukea kielen oppimiseen ja työllistymismahdollisuuksien parantamista pidettiin myös tärkeinä. Raportissa ehdotetaan, että ohjelmalla olisi valtakunnallinen koordinaattori, jonka tehtävänä olisi huolehtia ohjelman tavoitteiden toteutumisesta mm. kouluttamalla ja tukemalla paikallisia toimijoita. Lisäksi paikallinen koordinaattori rekrytoisi yhteisökummeja, saattaisi kummit yhteen pakolaisten kanssa ja vastaisi julkisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan yhteistyöstä. Onnistuessaan yhteisölähtöinen ohjelma tukisi kotoutumista ja estäisi väliinputoamista. Ohjelma voisi luoda pysyviä rakenteita viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan yhteistyölle hankepainotteisen yhteistyön sijaan. Selvitys on tuotettu työ- ja elinkeinoministeriön ja sisäministeriön yhteistyönä

    PESAN KOMUNIKASI ISLAM DALAM TRADISI SYAIR TARI INAI DALAM ACARA PERNIKAHAN

    No full text
    The poem is an image that contains advice that needs to be interpreted in general. The poem also contains religious values. The poem used in the henna dance is taken from the Berjanzi, which is a poem of singing stories, Islamic stories and also prayers for the Prophet. This research aims to communicate messages in the tradition of henna dance poetry at weddings in Teluk Piai village, where henna dance poetry is sung when the bride and groom are sitting on the altar. In this research the author used the library research method (library research) at the stage of data collection, observation and interviews. The results of this research show that the henna dance poetry is a prayer chant for the prophet, where in the henna dance poetry is advice in a marriage so that it is sakinah mawaddah and warahmah

    Gynekologiseen syöpään sairastuneen psyykkinen tuki : Opas hoitajille

    Full text link
    TIIVISTELMÄ Tekijä: Tauriainen Henna Työn nimi: Gynekologiseen syöpään sairastuneen psyykkinen tuki – opas hoitajille Tutkintonimike: Sairaanhoitaja (AMK), Hoitotyön koulutusohjelma Asiasanat: Psyykkinen tuki, gynekologiset syövät, naiseus, kriisi, ohjaus, vuorovaikutus Gynekologiseen syöpään sairastuu yhä useampi nainen. Hoitajien tärkeänä tehtävänä on potilaan sekä hänen läheistensä psyykkinen tukeminen. Tuen antaminen on elämäntilanteessa selviytymisen tukemista, johon sairauden hoito tutkimuksineen, hoitoineen ja seurantoineen liittyy. Kuopion yliopistollisen sairaalan naistenosasto toimi opinnäytetyöni toimeksiantajana. Tarkoituksena oli suunnitella Kuopion yliopistollisen sairaalan naistenosaston hoitajille opas gynekologiseen syöpään sairastuneen psyykkisestä tuesta. Tavoitteena on tukea hoitajia psyykkisen tuen antamisessa gynekologiseen syöpään sairastuneelle. Opinnäytetyöni toteutin tuotteistamisprosessina. Teoriaosuudessa käsittelin gynekologisia syöpiä, psyykkisen tuen antamista, naiseutta, potilasohjaamista, vuorovaikutusta sekä ammatillisuutta hoitotyössä. Tutkimustehtäviä olivat: millaista psyykkistä tukea gynekologiseen syöpään sairastunut tarvitsee ja millainen opas tukee hoitohenkilökuntaa psyykkisen tuen antamisessa gynekologiseen syöpään sairastuneelle? Opinnäytetyöni tuotoksena syntyi opas hoitajille gynekologiseen syöpään sairastuneen psyykkisen tuen antamisesta. Oppaan sisältö muodostui kirjallisuuden ja tutkimustiedon pohjalta. Opas oli kuukauden koekäytössä johon liittyen toteutin hoitajille suunnatun arviointikyselyn. Gynekologiseen syöpään sairastuneiden välillä on yksilöllistä vaihtelua tuen tarpeen määrässä, muodossa ja ajankohdassa. Hoitajan valmiudella olla vuorovaikutuksessa psyykkistä tukea tarjoten, on potilaan voimaantumisessa ja selviytymisessä suuri merkitys. Opas toimii tässä tarkoituksessa muistuttajana ja ohjaajana hoitajan työssä. Hoitajan kokemus ja persoonalliset tekijät vaikuttivat kokemukseen oppaan hyödyllisyydestä psyykkisen tuen antamisessa.ABSTRACT Author: Tauriainen Henna Title of the Publication: Psychological Support for Gynaecological Cancer Patients – a guide for nurses Degree Title: Bachelor of Health Care, Nursing Keywords: psychological support, gynaecological cancers, womanhood, crisis, counselling, interaction The number of women with gynecological cancers is increasing. Nurses have an important role in supporting patients and their close-ones psycholocigally. They support patients to cope in a life situation that includes treament, examinations and follow-ups. The comissioner of this thesis was the Gynaecological Department at Kuopio University Hospital. The purpose of this thesis was to create a guide on psychological support for gynaecological cancer patients in the Gynaecological Department at Kuopio University Hospital. The objective was to support to nurses in giving psychological support to gynaecological cancer patients. This thesis was conducted as a productisation process. The theoretical part contains information about gynaecological cancers, giving psychological support, womanhood, counselling, interaction and professionalism in nursing. The research tasks were the following: what kind of psychological support gynaecologicals cancer patients needed and what kind of guide could give nurses the best support and help them support gynaecological patients psychologically. The results of this thesis is a guide for nurses on psychological support for gynaecological cancer patients. The contents of the guide is based on literature and research-based information. The guide was tested for one month and evaluated by nurses. There is a great individual variation in how much and kind of support gynaecological cancer patients need and when they need the support. It is very important for patients´ empowerment and coping that nurses have the skills to interact and support them psychologically. The guide directs nurses in their work. Nurses´ experiences and personality traits had an impact on the perceived usefulness of the guide

    A bag of oranges and a communal lunch: Intra-action of matter and becoming

    Full text link
    In the chapter the author draws on new materialism and poststructuralism to write about becoming-subject. The author uses the notions of fluidity of the self, the (im)possibility of writing self and, at the same time, productive self-writing in the spaces between humans and between humans and nonhumans. She uses two encounters from her childhood to illustrate entanglements that highlight the ongoing production of becoming in the intra-relations between children and adults and between humans and the more-than-human vehicle-food-trees-snuffbox. The discursive Bmaterial encounters fold into and diffract out of her teaching and supervision practices in a counselling program in Aotearoa, New Zealand

    Tari Inai Di Desa Pekaka Kecamatan Lingga Timur Kabupaten Lingga Provinsi Kepulauan Riau

    No full text
    This research is entitled “Henna Dance in Pekaka Village, Lingga Timur District, Lingga Regency, Riau Archipelago Province”. The problem discussed in this study is, how are the elements of Henna Dance in Pekaka Village, Lingga Timur District, Lingga Regency, Riau Archipelago Province? This study aims to find out about Henna Dance in Pekaka Village. This research was carried out in Pekaka Village, Lingga Timur District, Lingga Regency, Riau Islands Province. In this study, the authors interviewed Mr. M. Yusuf as the Successor and trainer of the Henna Dance. This research was conducted using interactive qualitative methods, descriptive data, which is a technique of collecting data directly from insiders who will be researched. The point is that the author directly interacts with the source of the researcher, namely the resource person, namely data techniques through observation, interviews and documentation. Henna dance is danced as an entertainer for the king and queen of the day/bride at the wedding ceremony in pekaka Village. In this Henna dance there are elements, namely: motion, music, audience, costumes, lighting, stage, floor patterns, properties, themes, dynamics, and the audience. The theory used is the theory of Soedarsono (1986:103-119). The subject of this research is Henna Dance in Pekaka Village, Lingga Timur District, Lingga Regency, Riau Archipelago Province

    Ryhmätoiminnalliset keinot lasten sosiaalisten taitojen tukemisessa ja kiusaamisen ennaltaehkäisyssä Oulun kaupungin päiväkodissa

    Full text link
    Oulun ammattikorkeakoulu Sosiaalialan koulutusohjelma Tekijät: Heidi Saarinen & Henna Väliaho Opinnäytetyön nimi: Ryhmätoiminnalliset keinot lasten sosiaalisten taitojen tukemisessa ja kiusaamisen ennaltaehkäisyssä Oulun kaupungin päiväkodissa Opinnäytetyön ohjaajat: Markku Koivisto & Päivi Tervasoff Työn valmistumislukukausi ja -vuosi: Syksy 2016 Sivumäärä: 59+16 liitesivua ______________________________________________________________ Opinnäytetyömme on projektiluontoinen eli toiminnallinen opinnäytetyö, joka toteutettiin yhteistyössä yhden Oulun kaupungin päiväkodin kanssa. Ryhmän lapset olivat 5-6-vuotiaita. Opinnäytetyömme tarkoituksena on tarjota päiväkodille menetelmiä lasten ryhmäyttämiseen ja lasten sosiaalisten taitojen tukemiseen, mikä pidemmällä aikavälillä voi auttaa kiusaamisen ennaltaehkäisyssä. Tavoitteenamme on tukea lasten ryhmäytymistä ja ryhmätyötaitoja sekä tarjota keinoja kiusaamisen ennaltaehkäisyyn lapsiryhmässä ryhmätoiminnallisin keinoin. Työn viitekehyksenä käytimme aiheeseen liittyvää tietokirjallisuutta, jonka pohjalta suunnittelimme toimintatuokiot. Pidimme päiväkodissa kaksi aamupiiriä, jotka käsittelivät toisten huomioon ottamista, kiusaamista sekä anteeksi pyytämistä ja – antamista. Toteutimme aamupiirien jälkeen viisi toimintatuokioita, joilla pyrimme vahvistamaan ja tukemaan lasten sosiaalisia taitoja, ryhmätyötaitoja sekä ryhmähenkeä. Järjestimme toimintatuokiot keväällä 2016. Keräsimme toiminnastamme palautetta jokaisen toimintatuokion jälkeen henkilökunnalta sekä lapsilta. Annoimme palautetta myös toisillemme toimintatuokioiden jälkeen. Palautteiden mukaan toiminta oli mielekästä ja motivoivaa, olimme rauhallisia ja luontevia ohjaajia ja työ vastasi asettamiamme tavoitteita. Myös lapsilta kerätyn palautteen mukaan toiminta oli mukavaa ja hauskaa. Opinnäytetyömme olisi ehkä kuitenkin ollut antoisampi, jos tuokiot olisi pidetty toimintakauden alussa syksyllä. Jatkotutkimuksena voitaisiin tutkia, olisiko ryhmäyttävästä toiminnasta vielä enemmän hyötyä kiusaamisen ennaltaehkäisyyn, jos sitä toteutettaisiin pidemmällä aikavälillä koko ryhmän kesken. Avainsanat: ryhmäyttäminen päiväkodissa, turvallinen ryhmä, lasten sosiaaliset taidot, kiusaaminen, kiusaamisen ennaltaehkäisyOulu University of Applied Sciences Degree programme in Social Services ______________________________________________________________ Author: Heidi Saarinen & Henna Väliaho Title of thesis: Preventing bullying and supporting children´s social skills with the means on group activities in a kindergarten in the city of Oulu Supervisor: Markku Koivisto & Päivi Tervasoff Term and year when the thesis was submitted: Autumn 2016 Number of pages: 59+16 appendix pages ______________________________________________________________ Our thesis is a project based, functional thesis, which was carried out in cooperation with one kindergarten group in the City of Oulu. The group of children were aged between 5-6 years. Our thesis aims to provide methods for the kindergarten to support children´s social skills and to make them a tight group, which in the long term use can help to prevent bullying. Our goal is to support the children's group formation and team work skills, as well as provide a means for the prevention of bullying in child groups by working together as a team. For the framework of this thesis we used literature and other data, on what basis we planned our sessions for the group. We held two morning assemblies, which dealt with considering others, bullying and apologizing as well as forgiving. After the two morning assemblies we had five active sessions with what we aimed to strengthen and support children's social skills, teamwork skills and team spirit. Sessions were held in the spring of 2016. We asked for feedback from the kindergarten staff and children after each activity session. We also gave feedback to each other after each session. According to the feedback we had activities were meaningful and motivating, we were calm and natural mentors and work responded to our goals. Also, according to the feedback collected from the children activities were nice and fun. Our thesis, however, might have been more rewarding if the activity sessions had been held in the beginning of semester in autumn. Further studies could investigate whether having sessions to improve the spirit of the group has more benefits on the prevention of bullying, if the sessions are held in the long term with the whole group. Key words: grouping, secure group, children's social skills, bullying, prevention of bullyin

    Taaperoimetys : Äitien kokemuksia taaperoimetyksestä sekä läheisten ja terveydenhoitajien suhtautumisesta siihen

    Full text link
    Koulutusyksikkö: Sosiaali- ja terveysalan yksikkö Koulutusohjelma: Hoitotyön koulutusohjelma Suuntautumisvaihtoehto: Terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto Tekijä: Koivisto Henna-Maija ja Tuohisaari Liisa Työn nimi: Taaperoimetys – äitien kokemuksia taaperoimetyksestä sekä läheisten ja terveydenhoitajien suhtautumisesta siihen Ohjaajat: Vierre Else TtM, lehtori ja Mäki-Kojola Tiina THM, lehtori Vuosi: Syksy 2013 Sivumäärä: 39 Liitteiden lukumäärä: 3 Taaperoimetyksellä tarkoitetaan yli 1-vuotiaan imetystä. Imetyksen edut eivät katoa lapsen kasvaessa ja sillä on ennen kaikkea emotionaalinen merkitys. Taaperoimetys on äidille ja lapselle merkityksellinen asia, mutta ympäristö suhtautuu siihen usein negatiivisesti ja painostaa vieroitukseen. Terveydenhoitajan tulisi tukea ja kannustaa äitejä myös isomman lapsen imetykseen perheen valintoja kunnioittaen. Terveydenhoitajat tarvitsevat ajantasaista tietoa imetyksestä myös vauvaiän jälkeen. Tutkimuksen tavoitteena oli imetystietouden lisääminen ja terveydenhoitajien positiivisen suhtautumisen edistäminen taaperoimetystä kohtaan. Tarkoituksena oli kuvailla äitien kokemuksia taaperoimetyksestä sekä kuvata millaisena äidit kokevat terveydenhoitajien suhtautumisen taaperoimetykseen ja miten se vaikuttaa äitien haluun jatkaa imetystä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kvalitatiivista tutkimusotetta ja tutkimus toteutettiin sähköpostitse lähetetyllä kyselyllä. Tutkimukseen osallistui seitsemän noin 2-vuotiasta lastaan imettävää äitiä. Vastaukset analysoitiin sisällön analyysin avulla. Tutkimuksen tulosten mukaan taaperoimetys koettiin arkea helpottavana tekijänä ja sillä nähtiin olevan suuri merkitys lapsen psyykkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille. Pitkä imetys voi olla joko tietoinen päätös tai siihen voidaan ajautua vähitellen. Läheiset suhtautuivat taaperoimetykseen vaihtelevasti. Äidit olivat kokeneet niin myönteistä kuin tuomitsevaakin suhtautumista. Terveydenhoitajien suhtautuminen taaperoimetykseen oli usein negatiivista tai imetystä ei otettu neuvolassa puheeksi lainkaan vauvaiän jälkeen. Keskustelu taaperoimetyksestä käytiin yleensä vain vieroitusnäkökulmasta. Terveydenhoitajien suhtautumisesta vain yhdellä äideistä oli positiivinen kokemus. Kuitenkaan terveydenhoitajien negatiivisella suhtautumisella ei ollut vaikutusta äitien halukkuuteen jatkaa imetystä, mutta he olisivat silti kaivanneet terveydenhoitajilta tukea ja kannustusta imetyksen jatkamiseen.Faculty: School of Health Care and Social Work Degree programme: Degree Programme in Nursing Specialisation: Public Health Nurse Author/s: Koivisto Henna-Maija and Tuohisaari Liisa Title of thesis: Toddler breastfeeding – Mothers’ experiences about toddler breast-feeding and what people close to them and public health nurses think about it Supervisors: Vierre Else, MNSc, lecture and Mäki-Kojola Tiina, MNSc, lecture Year: Autumn 2013 Number of pages: 39 Number of appendices: 3 Toddler breastfeeding means that the mother is breastfeeding a child that is over one year old. The benefits of lactation do not disappear when children grow up and, above all, it has an emotional meaning. Breastfeeding a toddler is meaningful for both the mother and the child, but often people have negative thoughts about it and pressurize to wean. Public health nurses should support and encourage mothers to breastfeed a toddler, but also respect the choices made by the family. Public health nurses need current information about lactation also after babyhood. The aim of the study was to increase knowledge about lactation and support the idea of toddler breastfeeding among public health nurses. The purpose of the study was to describe how mothers experience the toddler breastfeeding, as well as encountering public health nurses about the matter, but also how the encounter affects the decision of continuing toddler breastfeeding. The research method was qualitative. The study was conducted as a mail survey. Seven mothers who breastfeed a toddler participated. The data was analyzed with content analysis method. The main findings of the study indicated that toddler breastfeeding has a soothing effect on everyday life and it has a major significance to the child’s psychical and physical wellbeing. Extended breastfeeding might be a conscious decision or the mother can gradually drift into it. People who are close react to toddler breastfeed-ing differently. Mothers have experienced both positive and judgemental reactions. Usually, public health nurses had negative thoughts about toddler breastfeeding. Generally, lactation was a skipped topic after babyhood or the discussions were only about weaning. Only one of the mothers had good experiences about the en-counters with public health nurses. Despite the negative attitudes, mothers contin-ued breastfeeding. However, they would have wanted support and encouragement from public health nurses
    corecore