62 research outputs found
An Uncontrollable Factor? The Role of Social Media in Urban Planning
No full textAlong with the ongoing digital transformation, eParticipation tools are establishing their position in participatory urban planning practice. Despite social media being an essential part of the everyday life for many citizens, it is still seeking its role in Finnish planning-related public participation. The aim of this dissertation is to clarify the role of social media and its potential for urban planning, and to promote the development of a well-functioning electronic participation approach.
The research design is a combination of an in-depth case study, which was carried out in a Finnish municipality through action research, and a broader survey and a workshop that focused on the role of social media in the context of urban planning in Finland.
The theoretical framework builds on the tradition of participatory planning, and applies a dualistic model of eParticipation and the concept of planning culture. A central part of the framework is the concept of Extended Urban Planning, an approach that incorporates citizens' self-organization and people's everyday practices into planning. Based on the findings, the concept of planning culture is then extended towards a technology-oriented planning culture that emphasizes the impact of digitalization on urban planning.
Based on the results, three different roles are suggested for social media in Extended Urban Planning: an interaction tool for participatory planning, a channel for bottom-up self-organization, and a source of information that reflects everyday practices. However, the results show that the prevailing Finnish planning culture is difficult to combine with the self-organizing features and uncontrollability of social media.
The vague and conflicting role of social media cannot be explained solely by planners' personal experiences and attitudes, but is mediated by the conscious and unconscious elements of local planning cultures, such as the Finnish urban planning culture with its strong roots in comprehensive rationalist planning.
Open knowledge building and multidirectional interaction that integrates bottom-up self-organization with administrative top-down participation has been proposed as a starting point for smart city planning. Based on the findings of this research, in order to adequately benefit from the potentials of the open and participatory citizen society also in the context of urban planning, this approach together with the different roles of social media should be taken into account both in the development of local planning practices, and in the digitalization of land use planning in general, as well as in the ongoing renewal of the Finnish Land Use and Building Act.Digitalisaation myötä sähköisen osallistumisen työkalut ovat vakiintumassa osaksi vuorovaikutteisen kaupunkisuunnittelun käytäntöjä. Vaikka sosiaalinen media on osa monen kansalaisen arkipäivää, hakee se vielä paikkaansa suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa. Väitöskirjan tavoitteena on selventää sosiaalisen median roolia ja antia kaupunkisuunnittelussa sekä edistää toimivan sähköisen vuorovaikutuksen kehittymistä.
Tässä tutkimuksessa sähköisen vuorovaikutuksen innovaatioita tutkittiin ja kehitettiin monimenetelmäisen toimintatutkimuksen keinoin yhdessä suomalaisessa kunnassa. Lisäksi kaupunkisuunnittelun parissa työskentelevien kokemuksia ja odotuksia sosiaalisen median käytöstä kartoitettiin laajalla kyselytutkimuksella ja asiantuntijatyöpajalla.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu vuorovaikutteisen suunnittelun perinteelle. Tutkimuksessa sovelletaan laajennetun kaupunkisuunnittelun konseptia, joka liittää perinteiseen kaupunkisuunnitteluun kansalaisten itseorganisoituvan toiminnan ja arkielämän käytännöt. Lisäksi analysoinnissa sovelletaan suunnittelukulttuurin ja sähköisen osallistumisen kaksijakoisuuden malleja. Tutkimus tuottaa tulkinnan teknologiaorientoituneesta suunnittelukulttuurista, joka korostaa digitalisaation vaikutuksia kaupunkisuunnitteluun.
Tutkimustulosten valossa sosiaaliselle medialle esitetään laajennetun kaupunkisuunnittelun konseptissa kolme erilaista roolia: osallistuvan suunnittelun viestinnän ja vuorovaikutuksen väline, kansalaisten itseorganisoitumisen alusta sekä arkielämän käytäntöjä heijastavan informaation lähde. Tulokset kuitenkin osoittavat, että vallitsevaan suunnittelukulttuuriimme sosiaalinen media on vaikeasti sovitettavissa erityisesti sen itseorganisoituvuuden ja hallitsemattomuuden vuoksi.
Sosiaalisen median epäselvä ja ristiriitainen rooli ei selity ainoastaan kaupunkisuunnittelijoiden henkilökohtaisilla kokemuksilla ja asenteilla, vaan taustalla vaikuttavat myös paikalliset suunnittelukulttuurit sekä niihin liittyvät monet tiedostetut ja tiedostamattomat tekijät, kuten suomalaiselle kaupunkisuunnittelulle tyypillinen komprehensiivis-rationalistinen suunnitteluperinne.
Tulevaisuuden älykkäälle kaupunkisuunnittelulle on ehdotettu lähtökohdaksi avointa tiedonrakentamista ja monensuuntaista sähköistä vuorovaikutusta, joka mahdollistaa myös alhaalta ylös ohjautuvan, sosiaalisen median tapaan itseorganisoituvan osallistumisen ja vaikuttamisen integroitumisen hallintojohtoiseen kaupunkisuunnitteluun. Jotta avoimen ja vuorovaikutteisen kansalaisyhteiskunnan voimavarat voisivat kanavoitua kaupunkisuunnitteluun, tämä tutkimus esittää, että sosiaalisen median eri roolit tulisi ottaa huomiooon niin paikallisten suunnittelukäytäntöjen kehittämisessä kuin suunnittelun tietojärjestelmien kehityksessä että maankäyttö- ja rakennuslain meneillään olevassa uudistamisessa
Social media data analysis in urban e-planning
No full textComputational social media data analysis (SMDA) is opening up new possibilities for participatory urban planning. The aim of this study is to analyse what kind of computational methods can be used to analyse social media data to inform urban planning. A descriptive literature review of recent case study articles reveal that in this context SMDA has been applied mainly to location based social media data, such as geo-tagged Tweets, photographs and check-in data. There were only a few studies concerning the use of non-place-based data. Based on this review SMDA can provide planners with local knowledge about people's opinions, experiences, feelings, behaviour, and about the city structure. However, integration of this knowledge in planning and decision-making has not been completely successful in any of the cases. By way of a conclusion, a planning-led categorization of the SMDA method's tools and analysis results is suggested.Peer reviewe
Crowdsourcing Local Knowledge with PPGIS and Social Media for Urban Planning to Reveal Intangible Cultural Heritage
No full textIn participatory urban planning, understanding local stakeholders’ viewpoints is central, and, thus, gathering local knowledge has become a frequent task in planning practice. However, the built cultural heritage is usually evaluated by experts neglecting the values and opinions of citizens. In this study, a crowdsourcing model for assessing local residents’ viewpoints and values related to the built cultural heritage of Nikkilä was developed. The aim was to find out if crowdsourcing with public participation GIS and social media is a functional method for revealing local people’s values, place-based memories and experiences. In the case study, non-professional knowledge was compared with expert knowledge and valuable knowledge about the intangible aspects of the built cultural heritage was reached through place-based memories. Apart from that, social media provided visual representations of place-based experiences and a tool for building a collective memory. Based on the results, it is evident that a multi-method crowdsourcing model can be a functional model for crowdsourcing local knowledge. However, there are several challenges in analysing data and using the knowledge in urban planning
Verkko-osallistuminen kaavoituksen tukena: Käyttäjäkeskeinen näkökulma työkaluihin ja menetelmiin
No full textKansalaisten perusoikeuksiin ja velvollisuuksiin kuuluu osallistuminen oman lähiympäristön suunnitteluun.
Vuorovaikutuksen edistäminen ja osallistumismahdollisuuksien tarjoaminen ovat kaavoitusviranomaisten vastuulla.
Arjen vuorovaikutuksen siirtyessä tietoverkkoihin myös uusille Internet-pohjaisille osallistumistavoille on kysyntää.
Tässä tutkimuksessa kartoitettiin ja jatkokehitettiin kaavoituksen valmisteluvaihetta tukevia Internet-työkaluja.
Kirjallisuuskatsauksessa etsittiin lähtökohtia verkossa tapahtuvan osallistumisen suunnitteluun osallistuvan yhdyskuntasuunnittelun käytännöistä, lainsäädännöstä ja teoriasta sekä olemassa olevia verkkosovelluksia kartoittamalla.
Tärkeimmiksi lähtökohdiksi nousivat hankkeen merkittävyys, osallistumisen laajuus, käyttäjäkeskeisyys sekä paikallisuuden tukeminen.
Näitä näkökulmia tutkittiin empiirisessä osiossa, jossa kehitettiin verkko-osallistumissovellukset, niin sanotut suunnittelufoorumit, Espoon Nupurinkartanoon ja Histaan.
Empiirisessä osiossa hyödynnettiin käyttäjäkeskeisen tuotekehityksen prosessimallia.
Keskeisiä menetelmiä olivat käyttäjätutkimus ja iteratiivinen prototyypin suunnittelu.
Kokemukset suunnittelufoorumin aikaisemmista versioista ja toisen samantyyppisen verkko-osallistumissovelluksen käytettävyyden arviointi olivat lähtökohtina erityisesti Histan tapauksessa.
Käyttäjäkeskeisen lähestymistavan etuina voidaan todeta käytettävyysnäkökulman lisäksi käyttäjien sitoutuminen sovelluksen käyttöön.
Prototyypin iteratiivinen suunnittelu oli toimiva menetelmä käyttäjien kanssa toimimiseen.
Menetelmä auttoi havainnollistamaan suunnitteluratkaisuja käyttäjille.
Erityisen hyvin menetelmä tuki testauksen kohdentamista käsillä oleviin kysymyksiin ja ratkaisuihin suunnittelun eri vaiheissa.
Tutkimuksen aikana havaittiin, että käyttäjäkeskeisyyden tulee työkalujen ja menetelmien ohella toteutua myös verkko-osallistumisprosessissa.
Espoon kaupungin kaavoitusviranomaisten kanssa kehitettiin yhteistyömalli, joka linkittää verkko-osallistumisen viralliseen kaavoitusprosessiin.
Lisäksi tutkimuksessa tunnistettiin osa-alueita, jotka edellyttävät erityistä huomiota verkko-osallistumissovelluksia suunniteltaessa.
Näitä ovat hankkeen, toimijoiden ja paikallisuuden analysointi.
Nämä tekijät mahdollistavat sovelluksen käyttökontekstin ja lähtökohtien syvällisemmän ymmärtämisen.
Internet-pohjaiset verkko-osallistumismenetelmät näyttävät tukevan perinteisiä menetelmiä paremmin yhdyskuntasuunnittelun jatkuvuutta ja pitkäjänteisyyttä.
Julkaisujärjestelmä mahdollistaa aineistojen säilyttämisen ja niiden saatavuuden vuosienkin jälkeen.
Myös verkossa käyty keskustelu säilyy, ja aiheisiin voidaan palata suunnittelun myöhemmässä vaiheessa.
Erityisesti kansalaiset saavat näin kokonaisvaltaisemman kuvan suunnitelmista ja niihin liittyvästä keskustelusta
"Ei kaupunkisuunnittelu ole mikään tykkäämisjuttu" – Sosiaalisen median mahdollisuudet ja esteet kaupunkisuunnittelussa
No full textArtikkeli tutkii sosiaalisen median roolia suomalaisen kaupunkisuunnittelun vuorovaikutteisten käytäntöjen parissa toimiville kohdistetun kyselytutkimuksen ja työpajan avulla. Tutkimuksen viitekehyksenä sovelletaan vuorovaikutteisen suunnittelun yhteistoiminnallisen rationaliteetin konseptia sekä sähköisen osallistumisen kaksijakoisuuden mallia, joka korostaa hallintolähtöisen osallistamisen ja ihmisten itseorganisoituvan osallistumisen eroja. Tulokset osoittavat, että sosiaalisen median rooli kaupunkisuunnittelussa on ristiriitainen ja vasta muotoutumassa. Hallintolähtöisen ja itseorganisoituvan sähköisen osallistumisen integroituminen yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi edellyttäisi suunnittelukulttuurin muutosta erityisesti käytäntöjen ja asenteiden tasolla.Artikkeli tutkii sosiaalisen median roolia suomalaisen kaupunkisuunnittelun vuorovaikutteisten käytäntöjen parissa toimiville kohdistetun kyselytutkimuksen ja työpajan avulla. Tutkimuksen viitekehyksenä sovelletaan vuorovaikutteisen suunnittelun yhteistoiminnallisen rationaliteetin konseptia sekä sähköisen osallistumisen kaksijakoisuuden mallia, joka korostaa hallintolähtöisen osallistamisen ja ihmisten itseorganisoituvan osallistumisen eroja. Tulokset osoittavat, että sosiaalisen median rooli kaupunkisuunnittelussa on ristiriitainen ja vasta muotoutumassa. Hallintolähtöisen ja itseorganisoituvan sähköisen osallistumisen integroituminen yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi edellyttäisi suunnittelukulttuurin muutosta erityisesti käytäntöjen ja asenteiden tasolla.Peer reviewe
Nykyiset ja tulevaisuuden sähköisen osallistumisen metodit kaupunkisuunnittelussa Suomen kunnissa
No full textEParticipation is participation method which is implemented partially or fully with the use of information and communication technologies.This study was implemented to find out how the use of eParticipation methods have changed after the COVID-19 pandemic.
The purpose of this research was to study how Finnish municipalities are using eParticipation methods in their participation process in urban planning. This research tried to find what eParticipation tools Finnish municipalities are using and how they are using them. This research tried to find out how COVID-19 pandemic changed the participation practises in Finnish municipalities and how Finnish municipalities see eParticipation in the future.
This research was implemented with open online survey and semi-structured interviews as methods. Open online survey was made by the department of built environment at Aalto university. This open online survey was addressed to all those working on the field of land use planning, regardless of the organization. Semi-structured interviews were organised for getting deeper knowledge on the planners’ feelings towards eParticipation in urban planning and to complement the answers from the online survey. Two semi-structured interviews were held which included total of five planners.
According to online survey and semi-structured interviews most of the Finnish municipalities are using eParticipation methods in their participation processes in urban planning. Main purpose of using eParticipation methods is to collect data and opinions from citizens before planning project. The most used eParticipation tools for collecting data and opinions from citizens are websites, electric feedback system, social media, and online meetings. Main challenge for Finnish municipalities with eParticipation is the lack of recourses for introducing new eParticipation methods into participation process. Lack of recourses also prevent possibility of training for planners to know how to use new eParticipation methods.
This research found out that eParticipation methods and traditional participation methods are both key elements for participation process in the future and improving them to work together is the main challenge in the future. To be able to have eParticipation and traditional participation working together, eParticipation tools should be developed so that interaction in them would increase and they could be used side by side simultaneously with traditional participation.Sähköinen osallistuminen tarkoittaa kaupunkisuunnittelussa toimivaa osallistumisen muotoa, jossa osallistumisprosessi toteutetaan tieto- ja viestintäteknisten välineiden keinoin. Tämä työ toteutettiin selvittääkseen, miten sähköisen osallistumisen metodien käyttö on muuttunut COVID-19 pandemian jälkeen.
Työn tavoitteena oli tutkia, miten sähköisen osallistumisen keinoja käytetään suomen kunnissa osana niiden kaupunkisuunnittelun osallistumisprosessia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli löytää mitä sähköisen osallistumisen työkaluja kunnat käyttävät ja miten he käyttävät niitä. Tämä työ yritti selvittää miten COVID-19 pandemia muutti osallistumiskäytäntöjä suomen kunnissa ja miten suomen kunnat näkevät sähköisen osallistumisen tulevaisuudessa.
Tämä tutkimus toteutettiin käyttäen avointa verkkokyselyä ja puolistrukturoituja haastatteluita metodeina. Avoimen verkkokyselyn toteutti Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön laitos. Avoin verkkokysely oli osoitettu kaikille kaupunkisuunnittelu tehtävissä työskenteleville riippumatta tahosta missä he työskentelevät. Puolistrukturoidut haastattelut järjestettiin, jotta saataisiin lisää tietoa kaavoittajien mielipiteistä sähköistä osallistumista kohtaan ja täydentääkseen sähköisen kyselyn tuloksia. Kaksi puolistrukturoitua haastattelua järjestettiin, joihin osallistui yhteensä viisi kaavoittajaa.
Sähköisen kyselyn sekä puolistrukturoitujen haastattelujen perusteella suurin osa suomen kuntia käyttää sähköisen osallistumisen muotoja heidän osallistumisprosessissansa kaupunkisuunnitteluhankkeissa. Yleisin tarkoitus sähköisten osallistumisen metodien käyttöön oli kerätä tietoa ja mielipiteitä kansalaisilta ennen kaavoitusprosessin käynnistämistä. Käytetyimmät sähköisen osallistumisen työkalut olivat nettisivujen käyttö, sähköinen palautejärjestelmä, sosiaalinen media ja etätapaamiset. Kuntien suurin haaste sähköisen osallistumisen metodien käytössä on rajalliset resurssit uusien sähköisten metodien käyttöönotossa osallistamisprosessiin. Rajalliset resurssit estävät myös kaavoittajien kouluttamisen uusiin sähköisiin metodeihin.
Tämä tutkimus sai selville, että sähköisen osallistumisen ja perinteisen osallistumisen metodit ovat molemmat tärkeitä osia osallistumisprosessia tulevaisuudessa. Niiden kehittäminen toimimaan yhdessä entistä paremmin on tärkein tavoite. Sähköisiä työkaluja tulee kehittää niin, että vuorovaikutus lisääntyisi ja niitä voitaisiin käyttää perinteisien osallistumisen rinnalla samanaikaisesti
Generatiivisen tekoälyn mahdollisuudet avustaa vuorovaikutteisessa joukkoliikenne suunnittelussa
No full textTyöni on kirjallisuuskatsaus, joka käsittelee generatiivisen tekoälyn mahdollisuuksia vuorovaikutteisessa joukkoliikennesuunnittelussa. Tarkemmin tutkin vuorovaikutteisen joukkoliikennesuunnittelun nykyisiä periaatteita, miten kuvia generoiva tekoäly voi auttaa työpajoissa sekä miten tekstiä generoiva tekoäly voi auttaa avoimissa ovissa.
Tuloksieni saamiseen olen hyödyntänyt pitkälti tieteellisiä artikkeleja, mutta tiedon rajallisuuden seurauksena olen joutunut myös hyödyntämään haastattelua sekä ei-tieteellisiä lähteitä. Vaikka osa lähteistä ei ole tieteellisiä, koin ne silti työni kannalta oleellisiksi sekä luotettaviksi.
Olen työssäni tutkinut muun muassa joukkoliikennesuunnittelun periaatteita, vuorovaikutteisen suunnittelun periaatteita, Helsingin seudun liikenne –kuntayhtymän osallisuusmallia, tekoälyn määritelmää sekä kuvia ja tekstiä generoivia tekoälysovelluksia, joita hyödynnetään rakennetussa ympäristössä. Pohdin näiden tutkimustulosten perusteella esimerkiksi OpenCityAI:n kaltaisen tekoälyn hyödyntämistä joukkoliikenteen palveluiden tarjoajan nettisivuilla, ja miten joukkoliikenteen reittien tai pysäkkien generoimista voitaisiin hyödyntää työpajoissa
AUDIOVISUAALINEN DRAAMA - metodina vuorovaikutus
No full textElokuvaohjaaja Ilari Nummen teatteritaiteen tohtorin tutkintoon kuuluva "analyyttinen trilogia" päättyy kirjalliseen työhön Audiovisuaalinen draama metodina vuorovaikutus. Tutkimustuloksia on julkistettu aikaisemmin esityksen muodossa (Väitöstilaisuus, 2000) ja kommentoituna videoeditiona (Vastaatko sanoistasi?, 2001). Nummi on kehittänyt käytäntöön perustuvaa ja yhteisöllisyyttä painottavaa tutkimustyötään Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksen AudioVisuaalisen Draaman Laboratoriossa (AVDL 1994-1998).
Opinnäytteen kirjallisessa osassa Nummi kuvaa yksityiskohtaisesti vuosina 1994 2000 ohjaamiaan teoksia. Mukana on näytelmiä, ooppera, tilateos ja soveltavaa teatteria sivuava näyttelysarja. Opinnäytteen kaikki teokset on arvioitu aikanaan julkisesti. Töiden kirjo välittää näkemyksen Ilari Nummen ohjaajantaiteesta ja ammattitaidosta: teatterin multimedinen ja moniaistinen perusluonne edellyttää ohjaajaltaan kykyä nähdä näkökulmien runsaus ja hallita sen mukanaan tuomat olosuhteet ja työtilanteet.
Nummen kohdalla ohjaajan työ on tarkoittanut liikettä ääripäästä toiseen: Lyhytaikaisena ammattiteatterikokeiluna käynnistynyttä taiteellisten esitysten sarjaa on tehty Suomen Kansallisoopperasta Teatteri Imatraan, yhteistyökumppaneina ovat olleet mm. Helsingin Kaupunginteatteri, Ryhmäteatteri, Suomen Kansallisteatteri ja Kiasma-teatteri. Kotimaan analyysiaan Nummi peilaa kokemuksiinsa Yhdysvalloissa teatteritekstien kehittelytyöpajassa, National Playwright Conferencessa (Eugene O'Neill Theatre Center).
Tutkimuksessa mukana olevista teoksista löytyy yhteisiä linjoja, teemoja ja otsikoita, jotka kulkevat seitsenvuotisen teossarjan läpi. Työn kolme pääteemaa ovat: 1) Ohjaaja elokuvan ja teatterin välissä, 2) Audiovisuaalinen draama lajityyppinä, 3) Vuorovaikutusmetodi.
Leimallista Nummen teatterityölle on laaja-alainen verkostoituminen eri taiteenlajien suuntaan. Taustalta löytyy kokonaistaideteoksen ihanne. Nummelle teatteri on kaikkien taiteiden ja kaikkien aistien kohtaamispaikka: Moniaistisuus on ihmisen perusominaisuus. -- Moniaistisuus on myös teatterin perusominaisuus ominaisuus, jota ei ole millään muulla taiteenlajilla.
Kokonaistaideteoksen ihanne edellyttää teoksen osien elimellistä yhteyttä. Nummi on aktiivisesti kehittänyt ja soveltanut työkaluja, jotka käytännössä synnyttävät ja tukevat eri osa-alueista vastaavien ihmisten dialogia. On huolehdittava siitä, että vuorovaikutuksen ihanne konkretisoituu arkipäiväisessä toiminnassa. Kyse ei ole periaatteesta vaan teoista. Kun aitoa vuorovaikutusta syntyy, sitä pitää tukea, vaalia, arvostaa ja tarpeen tulleen aktiivisesti johtaa.
Elokuvaohjaajan päätyminen teatterityöhön on ollut tutkimuksen perusvoima ja perusristiriita. Improvisaation ja analyysin vuorotteluun perustuva henkilöohjausmetodiikka syntyi jo Nummen elokuvatyössä. Myös ajatus valon ja äänen käyttämisestä ohjaajan ja näytelmäkirjailijan työkaluina tuli luontevasti elokuvaohjaajan mukana teatteriin: Teosteni sisällöissä ja kielessä voi nähdä yhtäläisyyksiä elokuvaan. -- Elokuvanomaista on katsojien itkettäminen tai pelottaminen, ilman sanoja kertominen, ilmeillä, katseilla ja reaktioilla kertominen, valoilla ja varjoilla kertominen, kertominen kuvilla; lähikuvat, leikkaukset, ristikuvat, hidastukset, soundtrack, vahvistettu lähiääni jne. Mutta onko tässä sittenkään kysymys elokuvan kielen soveltamisesta teatteriin? Miksi ei yhtä hyvin teatterikielen monimuotoisuuden löytämisestä suoraan näyttämöltä?"
Suomalaisia teattereita Nummi hastaa kehittämään itseään aktiivisemmin: Työn voi ammattiteatterissa järjestää monella eri tavalla. Kyse on taidelaitoksista, joihin on keskittynyt paljon inhimillistä luovaa potentiaalia sekä yhteiskunnan taiteeseen kohdentamia resursseja. Näitä resursseja voisi käyttää nykyistä luovemmin ja merkityksellisemmin, siis tehokkaammin. Ehdotankin, että jatkossa teatterit kohdentaisivat resurssejaan myös työkulttuurin kehittämiseen, niin että luova työ ja uudet innovaatiot tehdään mahdollisiksi. Jokaisen teatterin sisällä pitäisi toimia myös kehittämisyksikkö.Ilari Nummi
AUDIOVISUAL DRAMA with interaction as a method
Writings on artistic works 1994-2000
An analytical report for the Doctoral Degree in Theatrical Arts
University of Tampere, Department of Acting 2006, 277 pages
Ilari Nummi s written doctoral thesis is divided into three main sections:
Section I: Nummi describes his background as a researcher and deliberates on the bases for his research. Section II: Nummi explains in detail and case by case the early stages of the works he directed in the years 1993-2000. These reports form the core of his research. Section III: Nummi examines the way in which he has been characterized and defined by the press and the theatre world. In this way, an outline of his artistic self-portrait is formed.
Since he first began as an artist, Nummi has been able to freely carry out research in theatre by using this profession s own concepts. The research has not been forced to conform to traditionally academic conventions. In 1993, Nummi ended up with the role of researcher because he had to justify in writing the reason he wanted to use work methods that diverged from the norm. The research studio Audiovisual Drama Laboratory ( AVDL ), which functioned in The Department of Acting of the University of Tampere ( Näty ) in 1994, made possible the establishment of a school of researchers. AVDL got fixed in two directions: the basic training at Näty and the outside art world. Co-operation was made with artists and institutions through individual works, the doors were open to the art world and there was a firm connection to the realities of making art.
Nummi asks himself: Why do I do research?
I am a pragmatic. For me, research is a process, the core of which is for the artist to develop his craft through his own work. So, I myself have been the most important beneficiary and the target of my research. I am deeply committed to examining the tangibility of the work. As well as myself, the main function of my research is to serve the theatre and the artists working there. If, in addition to this, my research brings a greater understanding of theatre and drama to those outside the profession, that is even better. From the point of view of society, the most direct benefit of my research should be seen in the most significant and so-called better performances. Art consumers enjoy the results of my research through the work itself- a wonderful artistic experience.
To Nummi, research is not distancing himself from his work or taking another perspective to it, but instead plunging and engrossing himself deeper in it. Besides plunging, there is an attempt to consciousness. Research is the organic part of creating art. First and foremost, the task of other researchers is to proportion the artist s analysis of their own work to a wider context or to the research traditions of different professions. Nummi emphasises that the artist s part in the research is easily watered down if this principle is compromised. Nummi predicts a period of prosperity at the University of Tampere, if they can agree on a division of work between Näty and the research on dramatic arts.
According to Nummi, different art forms differ from each other when examined from the viewpoint of research. The crucial variable is how many people s contribution is the work of art built on. In art research it is natural to divide art into two groups: individual arts and group arts. In the theatre, the work, i.e. the performance, is based almost always on more than one person s contribution. Nummi considers that there is a great need for research in theatre, specifically because the quality of work of every individual in the work group depends on the functionality of a complex process of interaction, the understanding of its regularities, and the director s skill to lead the process without harming it.
Nummi encourages the artists working in the profession to define together the concepts used in the work, so that in future words could more often build bridges and less often build walls between the various artists involved.
The written part of Nummi s research was preceded by 2 analytical acts: In the year 2000, he put on the performance Dissertation in Tampere, where the research was published in the form of a play. According to him, it is the leading genre of theatre research. In 2001 the multimedia part of the research was completed, i.e. the video edition of the play Do you answer for your words?, which was edited in the dvd format. Nummi predicts that the multimedia equipment of the digital age will revolutionize research on performing arts.
Of the artistic works studied, there were seven completed in the years 1994-2000: Mr Light, Joona s Book, the Black Munk, The Drunken Boat, Riding Across the Waters, Do you answer for your words?, and the Metamorphosis trilogy. In addition, the work includes the Dissertation, which started the analytical phase, and the Shindig event that supported it. The number of works was a conscious choice. Nummi attempts to produce data on the hard core of making drama. Only through it can another researcher analyse what is crucial in the director s work, independent of the circumstances and the media. The wide range of works conveys the director s conception of art: directing is a large variety of views and the handling of very different circumstances and scales.
Mr Light ( Herra Valo, 1993-1995 ) can be seen as a fundamental work. In it one can see the director s key methods of work especially the interaction method where the director explores the dialogue with the various makers of the performance and occasionally with the audience, too. The director builds a confidential work relationship with each member of the group. The supporting leg is a long co-operation with the composer. The new collaborators are the author, the set designer and the light designer. Mr Light is a work which originates from the venue, it is created for a venue which is not strictly speaking a theatre. The transforming set machine gets a significant role. The light designer takes part in the improvisation, the holistic improvisation becomes more intense. The author-director writes the work from many different angles at the same time. The tools are principally non-verbal: with lights and sounds the director sketches the world in which the work takes pl! ace and directs the actor. The director ends up physically on stage himself; the writing and the directing of the actors becomes more explicit and intuitive. Mr Light is a demanding audiovisual drama, where the theatrical language influenced by the cinema is manageable, as is the complex overall mixing .
The performance of Mister Light at the National Playwright Conference in the USA in the summer of 1994, leads us towards text-based intrinsic theatre. The experience is important for a maker of theatre coming from the film industry: he has to think about the relationship between a text compiled from the many elements of audiovisual drama and a traditional line-based play. The Third Mr Light takes the director to a large institution: the play is performed in the Helsinki City Theatre in the spring of 1995. The venue is - compared to that of the première very different, as is the production schedule. Preliminary planning is emphasised, new equipment has to be found, taken charge of and adapted. What is crucial is the development methodics, simulation acting and the light-on-a-scale miniature model lighting system.
The opera Joona s Book (Joonan kirja) is done at the National Opera in the spring of 1995. How can a first-time director test his methods in Finland s largest theatrical institution? How can one win over an unknown and more experienced work group and get them to participate in the making of the production? Holistic improvisation has to be substituted by other methods of interaction. Careful preliminary planning and pedantic interaction are the keys to the work process. Already a year before the première visual workshops are held and a simulation tape is made of the composition. The most important insight is to transfer the key factors of the creative process outside the opera house: preparation for the leading role starts in the Tampere laboratory. The composition simulation and the light design which is done using the light-on-a-scale method are created there. Joona s Book is a spectacle, which sets the ground to apply a form of expression developed in films and theatres. In the multi-artistic tradition of opera, audiovisual drama is very much at home. A film director is closer to the mainstream in the opera than in the theatre.
The Drunken Boat (Juopunut pursi) and Riding Across Waters (Ratsastus halki veden) are works created in the Kiasma theatre in 1998-1999 using the artist-in-residence work method. The work group tests and develops a new theatre venue, which is the basis of everything. The context is new in Finland: a theatre inside a modern art museum. The director gets to boost the development of the Kiasma theatre and is the first to use the high technology available there. The Drunken Boat moves expression in the direction of visual arts and installation. The performance is captivating with its sensual atmosphere, the audience is enclosed in an embrace of the whole world. Riding Across Waters continues directly from where the Drunken Boat left off, but includes text- and environment-based work. The Museum of Modern Art interacts with its neighbour, C.G.E. Mannerheim: the great man is brought into the theatre and stripped of his weapons. The writer and the set designer get an inspiration and the director hands over the stage to them. He himself concentrates on creating a symphonic world of sound and gaining command over the brand new sound system.
Do you answer for your words? (Vastaatko sanoistasi?) has two separate premières in the year 2000 ( the Imatra Theatre and the Ryhmäteatteri company ). It is a work made to order by the producer and is the director s first text-based work. However it is not based on a drama text, but on a poem. The art of elocution is worked on intensively and thoroughly in the laboratory. The film director gets insights on the possibilities text and speech offer in the theatre. Alongside the script, the director creates the score, with which the overall tone of the performer, the sound and the venue is created in the work. The end product has text and audiovisual drama closely intertwined. There is only one performer on stage, which makes it possible to edit fast and unnoticeably from one world to the next and one character to the next. Acting moves on an exceptionally wide scale. Co-operation with the leading actor is intense throughout the whole process; even the script based on poems is written together.
In the year 2000, the attempt to move out of the theatre leads to three works which take the director to the grounds of applied theatre. With the Metamorphosis trilogy (Muodonmuutoksia-trilogia), the Dissertation (Väitöstilaisuus) and Shindig (Karonkka) a new question arises: How do you take what is learned in the theatre, i.e. the results of the research, out of the theatre context? Metamorphosis presents the latest natural science research with the aid of audiovisual drama. During the year 2000, an ambitious series of three exhibitions is designed and realized: a crucial challenge is directing the movements and attention of the museum visitor in the venue of the exhibition. The ending Osiris, which examines death s biological dimensions is fairly controlled interactive audiovisual drama, which advances at the pace of the audience and stirs all the senses of many of the museum visitors. The Metamorphosis project got excellent feedback from the international experts on the Helsinki Cultural Capital year.
In the above mentioned directions and their work processes one can find common lines, themes and headings throughout the seven-year work series. Nummi names three main headings:
1. The director between film and theatre (MAKER )
A film director working in the theatre has been the driving force and the basic contradiction of the research. The alternation of improvisation and analysis in personal direction methodics started already in films at the beginning of the 1980 s. First there was acting and then shooting, then the acting was analysed from the video. Also the idea of using light and sound as tools for the director and playwright was brought to the theatre by the film director.
Similarities to film can be found in the language of my works. This has been expressed by most of the people who have seen my performances. What makes the audience describe these particular performances as cinemaesque? What is cinemaesque is making the audience cry or frightening them, narrating without words, with expressions, looks, reactions, with lights and shadows, pictures, close-ups, cuts, cross-fades, slow-motion, soundtracks, amplified close sounds, etc. But is this really a question of applying the language of the cinema to the theatre? Why can it not be finding the versatility of the language of theatre on stage? What in my works shows the essential nature of theatre and its possibilities? I personally did not feel I was functioning in the margins of theatrical arts, but rather in its hardest core.
2. Audiovisual drama as a genre ( ART FORM-STYLE )
Audiovisual drama exploits all the elements and possibilities of the theatre. In the background one can see the ideal of a complete work of art:
To me the theatre is the meeting point and the sum of all arts at best a lot more than the sum of its parts. The multi-perception of senses is one of the key characteristics of the theatre no other art form has that characteristic. Theatre can satisfy all of a person s senses at the same time.
3. The interaction method ( METHOD OF WORK )
The realization of a complete work of art requires an organic connection of all the elements. That, on the other hand, requires a development of work methods and tools that create and support a dialogue between the people in charge of the different elements. Examples of these are holistic improvisation and the various tools used in the preliminary planning, e.g. the work group s shared work tables . In the theatre the most important work table is the stage.
One must make sure that the concept of interaction is made concrete in the routine activities. It is a question not only of principles, but of actions. Interaction is established only if the work is arranged so that people have to interact with each other. The interaction that is formed must be supported, cherished, appreciated and, if necessary, guided.
In conclusion, Nummi challenges Finnish theatres to improve themselves more actively:
By describing my own work, I ve brought forth options, the aim of which is not to substitute or supersede the existing work culture. Instead, I would like to promote the creation of a pluralistic work culture in the theatre. I would like to encourage the thought that work in professional theatres can be arranged in a number of different ways. It concerns art institutions, which have a lot of human creative potential and funds allocated to the arts by society. I believe these funds can be used more creatively and significantly. I propose that in future theatres would allocate funds to developing the work culture, so that creative work and new innovations can be made possible. In my opinion, every theatre should have a development unit functioning within it. It would be in everyone s benefit. To me, this exploration into the core of theatrical arts has meant an increasing number of new and positive surprises, and, to top it all up, miracles. In 2005, theatrical arts are doing better than ever
- …
