7347 research outputs found
Sort by
“China is deeply concerned”: Kiinan geopoliittiset tarinalinjat Venäjän ja Ukrainan välisestä sodasta
No full textTutkielmassa tarkastelen Gerard Toalin käytännöllisen geopoliittisen perustelun teorian pohjalta, miten Kiina rakentaa ja esittää omaa geopoliittista todellisuuttaan Venäjän ja Ukrainan välisestä sodasta. Käytännöllinen geopoliittinen perustelu -teoria kuuluu kriittiseen geopolitiikkaan tutkimukseen ja viittaa poliittiseen retoriikkaan, jonka avulla poliitikot jäsentävät kansainvälisiä suhteita ja oikeuttavat ulkopoliittisia toimia. Tämä prosessin kautta luodaan merkityksiä kriisien ja sotien tapahtumille, toimijoille ja syille.
Tutkimusaineisto koostuu Kiinan edustajien puheenvuoroista YK:n turvallisuusneuvostossa kahden vuoden ajalta. Aineistoa analysoin retorisen analyysin avulla keskittyen siihen, miten Kiinan edustajat kuvaavat sodan sijaintia, tapahtumia, osapuolia, syitä ja Kiinan omaa kiinnostuksen syytä sotaan. Analyysin perusteella Kiinan edustajat jäsentävät sotaa kahden erillisen tarinalinjan kautta.
Ensimmäinen tarinalinja esittää sodan tapahtumat epäselvinä, välttäen syyllistämistä ja korostaa sodan humanitääristä kärsimystä. Tarinalinjassa Kiina luo itsestään kuvaa puolueettomana ja rauhanomaisena toimijana. Näin Kiina tasapainoilee Venäjän tukemisen ja lännen kaupankäynnin välillä. Toisessa tarinalinjassa Kiina esittää Naton ja Yhdysvallat keskeisinä syyllisinä konfliktiin ja haastaa lännen hegemoniaa tarjoamalla vaihtoehtoisen tulkinnan sodasta. Tässä tarinalinjassa Kiina kytkee Venäjän ja Ukrainan välisen sodan pitkäaikaiseen kansainvälistensuhteiden epätasapainoon. Tarinan avulla Kiina edistää itselleen edullista vaihtoehtoista maailmankuvaa, jotta länsikeskeiset kansainväliset instituutiot menettävät arvoaan.
Tutkimus osoittaa, miten Kiina puheillaan harkitusti rakentaa vaihtoehtoista geopoliittista todellisuutta Venäjän ja Ukrainan sodan merkityksestä. Tarinalinjojen kautta voidaan hahmottaa, miten tarinat poikkeavat eri toimijoiden välillä. Tulokset auttavat myös ymmärtämään Kiinan tavoitteita ja käsityksiä sodasta sekä havainnollistavat, että geopolitiikka muodostuu ihmisten toiminnan ja merkitysten rakentamisen kautta
Tourism and Hospitality Graduates’ Perceptions of Creativity and Skill Development in Higher Education.
No full textTourism and hospitality higher education has an important role to play in the preparation of graduates for an extremely competitive and fast changing labor market. Changes driven by digitalization, changing industry expectations, and the Covid-19 pandemic have made there is a greater need for creativity, transferable skills, and learning in employability. This research focuses on tourism and hospitality graduates’ perceptions of how higher education supports creativity and skill development and how these factors influence perceived employability. The study is based on Human Capital Theory and Graduate Capital Model. A quantitative approach to research was taken. A structured online questionnaire was created and brought about 121 valid responses. The collected data were analyzed with the help of descriptive statistics, reliability analysis, correlation analysis, and hypothesis testing using regression. The results of the empirical research suggest that graduates generally feel that there is good support for creativity and skills development in their higher education programmes. Creativity does show a strong and positive relationship with employability suggesting that graduates who feel their creativity was encouraged are also more confident about their career prospects. Skill development is also positively related to employability, although to a lesser degree than creativity. In addition, digital learning is found to have a positive impact on both the development of skills and employability. The results suggest that greater emphasis of higher education institutions should be given to creative teaching approaches, practical learning, industry collaboration and digital competencies in order to benefit graduate employability
Asianomistajan asema ja oikeudet syyteneuvottelumenettelyssä: erityistarkastelussa asianomistajan suostumusedellytys
No full textPitkittyneet oikeudenkäynnit ovat olleet jo pitkään merkittävä oikeusturvaongelma Suomessa. Tämän vuoksi vuonna 2015 otettiin käyttöön Yhdysvalloista lähtöisin oleva prosessiekonomisia säästöjä tavoitteleva syyteneuvottelumenettely. Menettelyn käytön edellytyksenä on asianomistajan suostumus. Tutkielma tarkastelee asianomistajan asemaa ja oikeuksia syyteneuvottelussa ja arvioi, millaisia ongelmia asianomistajan suostumusedellytys voi aiheuttaa sekä onko lainsäädäntöä tarpeen muuttaa. Lisäksi tutkielmassa arvioidaan, tulisiko asianomistajan passiivisuus tulkita suostumukseksi menettelyn käytölle vai tulisiko edellyttää aktiivista suostumusta, sekä tarvetta kuulla asianomistajaa uudelleen, jos hän on esitutkinnassa ilmoittanut, ettei hänellä ole vaatimuksia asiassa. Tutkimusmetodina käytetään sekä lainopillista että de lege ferenda -tutkimusta.
Tutkielma osoittaa, että suostumusedellytys voi olla ongelmallinen erityisesti rikosasioissa, joissa on useita asianomistajia ja heidän kantansa menettelyn käytön suhteen eroavat tai kaikkia ei tavoiteta. Yksittäisen asianomistajan laaja päätösvalta voi vaarantaa asianosaisten yhdenvertaisuuden ja prosessin oikeudenmukaisuuden. Lisäksi on olemassa riski, että asianomistaja käyttäisi tätä oikeuttaan esimerkiksi kiristääkseen vastaajalta perusteettoman suuria vahingonkorvauksia. Suostumuksen tiedustelu koetaan myös viranomaisten näkökulmasta työlääksi, mikä vähentää menettelyn houkuttelevuutta. Suostumusedellytyksestä luopumista olisikin syytä harkita etenkin sellaisissa rikosasioissa, joissa on suuri määrä asianomistajia ja enemmistö asianomistajista kannattaa menettelyn käyttöä.
Tutkielmassa todetaan, että lainsäädäntöä olisi syytä selkeyttää siten, että asianomistajan passiivisuus katsottaisiin suostumukseksi. Lisäksi tutkielmassa tuodaan esiin, että voimassa olevan lainsäädännön mukainen linjaus, jonka mukaan asianomistajan ilmoitus siitä, ettei hänellä ole korvausvaatimuksia, katsotaan riittäväksi suostumukseksi menettelyn käyttämiselle, on prosessiekonomian kannalta toimivin ratkaisu. Keskeistä olisi kuitenkin varmistaa asianomistajan riittävä tiedonsaanti jo esitutkintavaiheessa
Onnellisuus opetustyön arjessa - Perusopetuksen opettajien kokemuksia onnellisuudesta opetustyön reunaehtojen kontekstissa
No full textKriisit, sodat ja monet negatiiviset asiat ylittävät uutiskynnyksen paljon herkemmin kuin hyvät, positiiviset tai myönteiset asiat. Myös opettajan ammatista ja peruskoulun PISA tuloksista uutisoidaan useimmiten negatiivisesti. ihmisten hyvinvointi on eräänlainen trendi tänä päivänä ja tätä tämä tutkimus seuraa osaltaan. Pro gradu –tutkielmani on fenomenologinen tutkimus, jonka tavoitteena oli tutkia opettajien kokemaa onnellisuutta opetustyön reunaehtojen kontekstissa. Tutkimus toimii tarpeellisena onnellisuustutkimuksena, joka antaa lisää tietoa opettajan työn positiivisista ilmiöistä omassa työssään. Hyvinvoiva ja onnellinen opettaja suoriutuu työssään tehokkaasti. Tutkimukseni kohde koskettaa yhteiskunnallisesti monia ihmisiä, sillä Suomessa kaikki 6–18-vuotiaat lapset ja nuoret ovat oppivelvollisia, joten opettajien työn positiivisten puolien tutkiminen on tärkeää.
Tutkimuksen aineisto kerättiin viidellä keskustelunomaisella avoimella haastattelulla, jonka tukena olivat hyvinvointi- tai onnellisuusteorian PERMA-teorian teemat: Positive emotions, Engagement, Relationships, Meaning ja Accomplishment. Fenomenologisen analyysin jälkeen tutkimuksesta muodostui neljä tulkinnallista teemaa: merkitykselliset kohtaamiset, ammatillinen pystyvyys suhteessa työn vaatimuksiin, työn imu ja hallinnan tunne sekä työyhteisö onnellisuutta edistävänä rakenteena. Opetustyön reunaehdoiksi muodostui aineiston perusteella henkilökohtainen-, ryhmäkohtainen-, organisaatiokohtainen- ja opetussuunnitelman tasot, joissa onnellisuuden kokemukset ilmenevät eri tavoin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että onnellisuus on moniulotteinen ilmiö, joka rakentuu ja jäsentyy eniten ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa
Asianomistajana olevan lapsen kuuleminen rikosprosessissa
No full textTutkielmassa tarkastellaan asianomistajana olevan lapsen kuulemista rikosprosessissa. Lapsen joutuessa rikoksen uhriksi on kyseessä erityisen haavoittuva uhri, jonka suojelemiseksi on säädetty erilaisia suojelutoimia. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mitä erityispiirteitä lasten kuulemiseen liittyy ja mitä asioita lasta kuultaessa tulee ottaa huomioon. Lisäksi tutkielmassa selvitetään sitä, milloin alle 15-vuotiaan lapsen henkilökohtainen kuuleminen oikeudenkäynnissä harkitaan soveliaaksi ja milloin 15–17-vuotiaan lapsen katsotaan olevan erityisen suojelun tarpeessa ja mikä merkitys sillä on rikosprosessiin. Tutkimuskysymyksiin vastataan käyttäen metodina lainoppia sekä oikeusvertailua.
Tutkielmassa havaitaan, että nuoriltakin lapsilta on mahdollista saada luotettava kertomus, mikäli kuulustelu suoritetaan oikein. Kuulustelut tulisi suorittaa henkilö, jolla on tarvittava koulutus, ammattitaito ja kokemus. Lasten kuulemisessa korostuu erityisesti kuulustelijan toiminnan tärkeys, jonka on nähty vaikuttavan kertomuksen luotettavuuden jopa enemmän kuin lapsen ominaisuudet. Parhaiten lapsen kertomuksen luotettavuuteen katsotaan voitavan vaikuttaa haastattelumenetelmällä.
Tutkielmassa todetaan, että alle 15-vuotiaiden lasten henkilökohtainen kuuleminen oikeudenkäynnissä on harvinaista. Yleensä todisteena käytetään esitutkinnassa videotallenteelle tallennettua lapsen kuulustelua, jolla voidaan välttää lapsen henkilökohtainen kuuleminen. Kuuleminen voidaan välttää myös silloin, jos 15–17-vuotiaan lapsen katsotaan olevan erityisen suojelun tarpeessa. Usein erityisesti läheisyys syytettyyn aiheuttaa erityisen suojelun tarpeen, joka ilmenee muun muassa perheen sisäisissä rikosepäilyissä. Jotta lapsen kuulemisesta tallennettua tallennetta voidaan hyödyntää todisteena, tulee huolehtia vastaajan oikeuksista, mihin liittyy muun muassa se, että vastaajalle tulee varata mahdollisuus esittää lapselle kysymyksiä. Tämä ei kuitenkaan aina toteudu ja tähän liittyen on oikeuskäytännössäkin esiintynyt ongelmia. Tutkielmassa todetaan, että lapsen kuulemiseen liittyvässä lainsäädännössä on huomioitu hyvin lapsen etu ja lainsäädännön kehittyminen on lisännyt lapsen edun huomioon ottamista entisestään, muun muassa erityisen suojelun tarvetta koskevien säännösten muodossa
Neurokirjo: työelämän voimavara ja taakka – Narratiivinen tutkimus neuromoninaisista työurista
No full textTämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millainen on neuromoninainen työura ja millaisia työelämäkokemuksia neurokirjon henkilöillä on ollut etenkin tuen tarpeiden näkökulmasta. Kyseessä on narratiivinen tutkimus neuromoninaisista työurista, jossa neuromoninaisuus ymmärretään neurokirjon piirteiden monimuotoisuutena. Aineistona on 11 työurakertomusta, jotka on kerätty tutkimuspyynnöllä Autismiliiton ja ADHD-liiton sosiaalisen median kanavien kautta. Tutkimuksen tavoitteena on syventää ymmärrystä neuromoninaisuudesta työelämässä yksilöllisten työurapolkujen välityksellä.
Aineiston analyysissa hyödynnetään narratiivisen analyysin ja narratiivien analyysin yhdistelmää. Analyysi etenee työurakertomusten pelkistämisestä ydintarinoiksi, joita luokittelun avulla jäsennetään työuranarratiiveiksi. Tutkimustulokset jäsentyvät kolmeen työuranarratiiviin, joita ovat Neurokirjo voimavarana, Kartta väärinpäin sekä Uupumus ja oivallus. Narratiivit kuvaavat neurokirjon henkilöiden työurapolkuja, keskeisiä työelämäkokemuksia sekä työurakertomuksia läpileikkaavia teemoja.
Tutkimustulosten mukaan neuromoninainen työura on monimuotoinen ja siihen liittyy merkittäviä haasteita ja tuen tarpeita, epävarmuutta, työuran katkonaisuutta sekä uupumusjaksoja. Työuran kulku on vahvasti riippuvainen neurokirjon diagnoosin ajoituksesta, työyhteisön tuesta sekä rakenteellisesta yhteensopivuudesta työympäristön kanssa. Nämä tekijät määrittävät ratkaisevasti muodostuuko neurokirjo työuralla voimavaraksi, taakaksi vai näiden vaihteluksi
Lapsen positiot perheväkivallassa. Lapsi henkisen parisuhdeväkivallan todistajana, perheväkivallan käyttäjänä ja vanhempien väkivallan kohteena
No full textTutkimus käsittelee lapsen asemaa vanhempien henkisen parisuhdeväkivallan kontekstissa lapsen näkökulmasta. Tarkoituksena oli kartuttaa tietoa vähän tutkitusta aiheesta. Lapsen asema määrittyi valmiin aineiston pohjalta kolmeen positioon: vanhempien henkisen parisuhdeväkivallan todistaja, perheväkivallan käyttäjä ja vanhempien väkivallan kohde. Positioita tarkasteltiin relationaalisuuden viitekehyksessä. Aineistona oli vuoden 2022 Lapsiuhritutkimuksen kyselyvastaukset (N=6825).
Tutkimustehtävänä oli tarkastella lapsen perheväkivaltaan liittyvien positioiden esiintyvyyttä kyselyä edeltäneen 12 kuukauden aikana sekä positioiden välisiä yhteyksiä. Esiintyvyyttä selvitettiin frekvenssianalyysillä ja ristiintaulukoinnilla, ja ryhmien välisiä eroja tutkittiin khiin neliötestillä. Tutkimusryhmä koostui ainoastaan henkistä parisuhdeväkivaltaa todistaneista (n=262), ja vertailuryhmä muodostui vastaajista, jotka eivät olleet todistaneet parisuhdeväkivaltaa lainkaan (n=6457). Yhteyksiä tutkittiin polkuanalyysin avulla huomioiden henkisen ja fyysisen parisuhdeväkivallan päällekkäisyys aineistossa (n=81).
Valtaosa perheväkivallasta on henkistä, ja fyysinen väkivalta on enimmäkseen päällekkäistä henkisen väkivallan kanssa. Lapsen kaltoinkohtelu (23,3 %) on aineistossa yleisempää kuin parisuhdeväkivallalle altistuminen (5,4 %) ja lapsen käyttämä perheväkivalta (3 %). Tutkimusryhmässä lapsen käyttämän henkisen perheväkivallan ja fyysisen sisarusväkivallan sekä lapsen kaltoinkohtelun todennäköisyys on merkitsevästi suurempi kuin vertailuryhmässä. Henkinen parisuhdeväkivalta on positiivisessa yhteydessä lapsen käyttämään henkiseen perheväkivaltaan ja lapsen henkiseen kaltoinkohteluun. Kun huomioidaan päällekkäin esiintyvä henkinen ja fyysinen parisuhdeväkivalta, lapsen todistama henkinen parisuhdeväkivalta on positiivisessa yhteydessä myös lapsen käyttämään fyysiseen perheväkivaltaan. Lapsen kaltoinkohtelu välittää osittain lapsen käyttämän fyysisen sisarusväkivallan yhteyttä henkiseen parisuhdeväkivaltaan, kun henkisen ja fyysisen parisuhdeväkivallan päällekkäisyys on huomioitu.
Lapsen käyttämän perheväkivallan muoto heijastelee vanhempien välillä tapahtuvaa väkivaltaa, ja lapsen vanhempiin kohdistama väkivalta korostuu. Tulokset tukevat ja tarkentavat aiempaa tutkimusnäyttöä parisuhdeväkivallan ja lapsen kaltoinkohtelun esiintyvyydestä ja yhteydestä sekä kaltoinkohtelun vaikutuksesta sisarusväkivaltaan. Lisää vertailukelpoista tutkimusta tarvitaan lapsen asemasta vanhempien henkisen parisuhdeväkivallan kontekstissa
Hankintayksikön velvollisuudesta pyytää tarjousten täsmentämistä julkisissa hankinnoissa
No full textTutkielman kohteena on hankintalain 74 §:n 2 momentissa säädetty täsmennyspyyntömahdollisuus ja siihen liittyvä hankintayksikön harkintavalta. Julkisissa hankinnoissa hankintayksiköillä on tietyin rajauksin mahdollisuus pyytää tarjoajia selventämään ja täydentämään lähettämiään tarjouksia tarjousajan jälkeen. Hankintayksiköillä on kyseisen lainkohdan mukaisissa tilanteissa lähtökohtaisesti harkintavaltaa päättää, pyytävätkö ne epäselvien tai puutteellisten tarjousten täsmentämistä, vai hylkäävätkö ne tällaiset tarjoukset tarjouspyyntöä vastaamattomina. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten harkintavaltaa rajataan. Harkintavallan rajoja tarkastellaan varsinkin julkisten hankintojen suhteellisuusperiaatteen ja kilpailun edistämisen tavoitteen näkökulmasta. Tutkielman tutkimuskysymys on, voiko hankintayksikkö olla velvollinen pyytämään tarjousten täsmentämistä.
Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä on, että täsmennyspyyntöihin liittyvän harkintavallan ei tulisi olla täysin vapaata, vaan hankintayksikölle voi syntyä velvollisuus pyytää täsmennyksiä julkisten hankintojen oikeusperiaatteiden vuoksi. Hankintayksikkö voi tämän lisäksi rajoittaa itse omaa harkintavaltaansa pyytää täsmennyksiä. Hankintayksikön harkintavallan tulisi ohjautua ensisijaisesti oikeusperiaatteiden ja kilpailun edistämisen tavoitteiden perusteella, ei yksittäisen hankintayksikön omien tavoitteiden tai intressien pohjalta.
Tutkielmassa esitetään hankintayksiköille kaksi tulkintasuositusta. Ensinnäkin hankintayksiköiden tulisi jo tarjouspyynnöllä ennalta määritellä ne seikat, joista se ei tule pyytämään täsmennyksiä tarjouksia tarkastaessaan. Toiseksi hankintayksiköiden tulisi lähtökohtaisesti pyytää täsmennystä kaikista sellaisista puutteista ja virheistä, joiden osalta täsmentäminen on sallittua ja joita se ei itse ole rajannut täsmennyspyyntömenettelyn ulkopuolelle
“Sehän lävistää kaikki osa-alueet jollain tavalla se talous” - Talousjohtamiseen tarvittava osaaminen kunnallisten varhaiskasvatusyksikön johtajien näkemysten mu kaan
Full text linkFenomenografisen analyysimenetelmin toteutetun Pro gradu -tutkielmani tavoitteena oli tutkia, mitä talousjohtaminen pitää sisällään varhaiskasvatusyksiköissä työskentelevien johtajien kertoman mukaan, minkälaista osaamista varhaiskasvatusyksiköiden johtajat kertovat talousjohtamiseen tarvitsevansa sekä mistä he ovat siihen osaamista saaneet. Tutkimus toteutettiin haastattelututkimuksena, jossa haastateltiin viittä varhaiskasvatusyksikön johtajaa. Haastatteluista saadun aineiston pohjalta toteutettiin analyysi hyödyntäen fenomenografista tutkimusotetta. Analyysin tuloksena saadut päätulokset, kuvauskategoriat koottiin taulukkomuotoiseen tulosavaruuteen.
Tutkimukseni tulokset ensimmäisen tutkimuskysymyksen osalta osoittavat, että talousjohtamisen osa-alueita kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ovat kunnan suorittama talousohjaaminen, budjetin seuraaminen sekä henkilöstöjohtamisen toteuttaminen päivittäisjohtamisena. Näistä keskeisimpänä korostui henkilöstöjohtamisen merkitys, sillä johtajat näkivät sen kulkevan käsikädessä talousjohtamisen kanssa. Ilman vahvaa henkilöstöjohtamista ei budjetissa pysyminen ole mahdollista. Toisen ja kolmannen tutkimuskysymyksen tulokset osoittavat, että talousjohtamiseen tarvittava osaaminen rakentuu johtamisosaamisen, ammatillisen kehittymisen sekä työssäoppimisen kautta. Tulokset osoittivat, ettei kukaan johtajista ole saanut osaamistaan yksikön johtajan työhön kelpoisuuden antavan tutkinnon pohjalta, vaan se on rakentunut ajan kanssa työssä oppimisen ja kokemuksen kautta. Tulosten perusteella myös omalla asenteella ja motivaatiolla on vaikutusta osaamiseen sekä osaamisen rakentumiseen, sillä johtajat, jotka kertoivat olevansa kiinnostuneita talouteen liittyvistä teemoista myös henkilökohtaisessa elämässä, kuvasivat oman osaamisensa riittäväksi talousjohtamisen toteuttamiseen.
Aiempaa tutkimusta varhaiskasvatusyksikön johtamisesta ja siihen tarvittavasta osaamisesta on tehty, mutta ei talousjohtamisen osalta. Tämä tutkimus voidaan nähdä keskustelun avaajana talousjohtamiseen tarvittavan osaamisen tutkimuksen kentällä. Jatkossa tutkimusta voisi tehdä esimerkiksi tutkimalla yksityisellä sektorilla työskentelevien varhaiskasvatusyksiköiden johtajien talousjohtamisen osaamista
Etäisyys ja yksityiskohta: Taiteellinen tutkimus syvyysvaikutelman piirtämisestä ilman perinteistä perspektiivimallia
Full text linkTässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen, miten etäisyys vaikuttaa piirustuksen yksityiskohtaisuuteen sekä sitä kautta piirtämisprosessini ilmaisullisiin ja teknisiin ratkaisuihin. Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa ymmärrystä syvyysvaikutelman rakentumisesta piirustuksessa ilman perinteisen perspektiivipiirtämisen apuviivoja ja pohtia, miten tämä ymmärrys voi tukea kuvataideopetuksen kehittämistä.
Tutkimus sijoittuu taiteellisen tutkimuksen ja käytäntölähtöisen tutkimuksen kentälle. Menetelmänä hyödynnän omaa piirtämisprosessiani tutkimuksen aineistona. Aineisto koostuu kaupunki- ja luontoympäristöissä tehdyistä piirustuksista, joissa samaa kohdetta on tarkasteltu ja piirretty useilta eri etäisyyksiltä. Piirtämistä täydentää reflektoiva kirjoittaminen, jonka avulla jäsennän havaintoja ja niiden merkityksiä.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että etäisyyden vaikutus visuaaliseen informaatioon ei ole lineaarinen, vaan eksponentiaalinen ja kynnyskohtien kautta hahmotettava. Yksityiskohtien määrä ja tarkkuus vähenevät etäisyyden kasvaessa kerroksittain, ja maiseman syvyys vaikuttaa puristuvan kaukaisia etäisyyksiä kohti. Piirustuksissa tämä ilmenee tekstuurien, siluettien ja viitteellisten muotojen korostumisena.
Tutkielman johtopäätöksenä esitän, että piirtäjän tietoisuus etäisyyden ja yksityiskohtaisuuden suhteesta voi nopeuttaa ja selkeyttää syvyysvaikutelman rakentamista. Taiteellisen tutkimuksen prosessi tukee samalla kuvataidekasvattajan taiteellisen identiteetin kehittymistä ja tarjoaa pedagogisia lähtökohtia piirtämisen opetukseen