190942 research outputs found
Sort by
Unsettling aesthetics in environmental education research and practice with children
No full textAt the heart of this thesis has been the aim to sense, experiment with, and think through the concept of aesthetics to find new educational perspectives and openings in children’s relationalities with local environments and the more-than-human world. My aspiration arises at a time when we are faced with growing environmental, social and digital transformations and challenges, which affect children’s embodied, and sensuous relating with outdoor environments. This dissertation conveys empirical explorations, as well as theoretical, philosophical and methodological endeavours of rethinking aesthetics for environmental education research and practice with children. Although recognised as essential for promoting environmental consideration and care, aesthetics is not generally emphasised in environmental education. When included in curricula and pedagogical practices, aesthetics is often understood through anthropocentric perspectives that regard the environment as a non-agentic backdrop for human agency and that celebrate nature’s beauty as a commodity. This dissertation suggests an alternative, more-than-human aesthetic approach for environmental education with children. It draws on posthuman, new-materialist and phenomenological conceptions of aesthetics as a relational and transformational phenomenon, intensity or force that emerges in between matter and bodies. Through my research, I experiment with new concepts and ideas, such as aesthetic friction and aesthetic flux, to recognise children as materially and sensuously entwined within environments, bringing attention to the creative and playful dynamism and unpredictability of child-environment relationalities.
As part of my research, I invited children aged from six to nine years to story with and about their local outdoor environments during two sets of storying workshops that took place at their school, in the schoolyard, and in the nearby forest. The research was conducted in an urban Finnish early childhood education context as part of the ECHOing (enriching children’s ecological imagination) research group's ethnographic fieldwork between 2019 and 2022. The aim of the ECHOing group is to research and develop pedagogical approaches to support young children’s ecological imagination in environmental education. The empirical materials for this dissertation include observational field notes, video recordings, photographs, as well as children’s and researchers’ stories and artistic creations. As an analytic approach I drew on post-qualitative inquiry and arts-based practices, which emerged through the interlacing of empirical research, theorising and artistic creation. These methodological practices emphasise non-representational, creative, multisensory and embodied analytic modes.
Overall, the thesis explores the following questions: how do aesthetic encounters between children and their local environments unfold through storying, and through arts-based and post-qualitative practices, and how can a more-than-human aesthetic approach theoretically and methodologically unsettle and reconfigure environmental education research and practice with children? The thesis consists of this summary and four co-authored peer-reviewed publications. Study I examines children’s photographing and digital storying in the forest with an augmented reality application. The focus is on how the digital materials and practices interlace with children’s outdoor aesthetic experiences. Study II explores the complex, discordant and dynamic mingling of adverse and pleasurable dimensions in children’s stories about their aesthetic encounters with matter, plants, animals, places and pollution in the local forest. Study III is a methodological paper that examines an arts-based analytic process called rhizomatic patchworks, which offers new avenues for inquiring about the aesthetics of child-environment relationalities through embodied and artistic attuning. Study IV considers the aesthetic power of matter by examining captivating moments with children and soap bubbles that emerged in the forest during a storying workshop.
Theoretically and philosophically, the thesis develops a more-than-human aesthetic approach, which explores the sensuous dynamics of children and environments as a lively in-betweenness that unravels boundaries. Empirically, the thesis brings forth unsettling and conflicting aesthetic dynamics in child-environment relationalities, such as bewildering combinations of becoming enchanted by the local forest, while worrying about the well-being of animals and plants or about the effects of garbage and pollution. Methodologically, this thesis makes visible the performative and transformational power of aesthetics in environmental education and research to never settle into place or conform. As part of the research, the novel arts-based analytical practices of rhizomatic patchworks and visual-sonic montaging create images and sounds that invite the reader to not merely think with but also sense with the aesthetic encounters of children and environments. Thus, artistically experimenting with children’s stories, local environments, matter and theoretical ideas, becomes generative and creative prompts for unsettling notions of environments, aesthetics, children, technology and education, offering new perspectives about child-environment relationalities.Tämän väitöskirjan ytimessä on ollut pyrkimys ajatella ja lähestyä estetiikan käsitteen kautta uusia näkökulmia ja avauksia lasten ympäristökasvatukseen. Tutkimukseni vastaa aikamme kasvaviin ympäristöllisiin, sosiaalisiin ja digitaalisiin muutoksiin ja haasteisiin, jotka vaikuttavat lasten paikkasidonnaiseen, keholliseen ja aistilliseen ympäristösuhteeseen. Vaikka esteettinen kokeminen tunnustetaan tärkeäksi osaksi huomioivaa ja välittävää ympäristösuhdetta, sitä ei yleensä korosteta ympäristökasvatuksessa. Kun esteettisiä ulottuvuuksia sisällytetään opetussuunnitelmiin ja pedagogisiin käytäntöihin, ne ymmärretään usein ihmiskeskeisten ja yksinkertaistettujen näkökulmien kautta. Väitöskirjassani ehdotan vaihtoehtoista, ihmistä laajempaa esteettistä lähestymistapaa ympäristökasvatukseen, joka pohjaa posthumanistisiin, uusmaterialistisiin ja fenomenologisiin käsityksiin estetiikasta suhteellisena ja transformatiivisena ilmiönä. Tutkimukseni ehdottaa uusia teoreettisia käsitteitä, joiden avulla tarkastelen lasten ympäristötarinoissa esiintyvää esteettistä kitkaa ja virtaa, kiinnittäen huomion lasten ja ympäristöjen välisten suhteiden jännitteiseen, luovaan ja leikkisään dynaamisuuteen ja arvaamattomuuteen. Tutkimukseni myös kehittää ja kokeilee rihmastomaisia, kehollisia ja aistillisia metodologisia käytäntöjä kohdata ongelmallisia ja vaikeita ympäristöilmiöitä lasten kanssa.
Tutkimuksessani kutsuin 6–9-vuotiaita lapsia tarinoimaan lähiympäristöistään kahdessa tarinatyöpajassa. Tutkimus toteutettiin suomalaisessa alakoulussa osana ECHOing (enriching children's ecological imagination) -tutkimusryhmän etnografista kenttätyötä, vuosina 2019–2022. ECHOing-ryhmän tavoitteena on tutkia ja kehittää pedagogisia lähestymistapoja pienten lasten ekologisen mielikuvittelun tukemiseksi. Tämän väitöskirjan aineistona käytän havainnointimuistiinpanoja, videotallenteita, valokuvia sekä lasten ja tutkijoiden tarinoita ja taiteellisia luomuksia. Analyyttisenä lähestymistapana hyödynnän postkvalitatiivista otetta ja taidepohjaisia käytäntöjä, jotka nousevat esiin empiirisen tutkimuksen, teoretisoinnin ja taiteellisen luomisen kietoutumisina.
Tarkastelen väitöskirjassani seuraavia kysymyksiä; Miten lasten ja heidän lähiympäristöjensä esteettiset kohtaamiset ilmenevät tarinoiden, sekä taidepohjaisten ja postkvalitatiivisten käytäntöjen kautta, ja miten ihmistä-laajempi esteettinen lähestymistapa voi teoreettisesti ja metodologisesti haastaa ja muuttaa ympäristökasvatuksen tutkimusta ja käytäntöjä lasten kanssa? Väitöskirjatutkimukseni koostuu tästä tiivistelmästä ja neljästä vertaisarvioidusta julkaisusta. Tutkimuksessa I tarkastellaan lasten valokuvaamista ja digitaalista tarinankerrontaa metsässä lisätyn todellisuuden sovelluksen käytön avulla. Painopisteenä on miten digitaaliset käytännöt ja materiaalit kietoutuvat lasten esteettisiin ympäristökokemuksiin. Tutkimus II tutkii haastavien ja vastenmielisten, sekä innostavien ja miellyttävien esteettisten ulottuvuuksien kietoutumista lasten tarinoissa paikallisesta metsästä. Tutkimus III omaa metodologisen fokuksen ja tarkastelee kehittämääni analyyttistä prosessia lähestyä lasten ja ympäristöjen välisten suhteiden estetiikkaa kehollisen ja taiteellisen virittymisen kautta. Tutkimus IV tarkastelee tarinatyöpajaa, jossa lapset leikkivät saippuakuplilla lähimetsässä, ja kuinka ei-inhimillinen materia voi houkutella lapsiryhmiä ja tutkijoita dynaamiseen aistilliseen vastavuoroisuuteen ja leikkisään liikehdintään. Tutkimukseni tuo esiin lasten ja heidän lähiympäristöjensä ristiriitaista esteettistä dynamiikkaa, kuten hämmentäviä lumoutumisen hetkiä metsässä, jotka samalla kietoutuvat huoleen eläinten ja kasvien hyvinvoinnista tai roskien ja saasteiden vaikutuksista. Tutkimukseni tekee myös näkyväksi ihmistä-laajemman esteettisen lähestymistavan mahdollisuudet luoda tilaa kauneudelle, lumoutumisille, säröille ja epämukavuuksille ympäristökasvatuksessa. Lasten tarinat ja niiden innoittama tutkimukseni hämmentävät yleisiä ja oletettuja määritelmiä estetiikasta, lapsista, ympäristöistä ja teknologiasta ympäristökasvatuksen tutkimuksessa ja käytännöissä, ja haastavat kohtaamaan niitä luovasti ja toisin.Centralt för min avhandling har varit att experimentera, tänka och känna med begreppet estetik för att hitta nya pedagogiska perspektiv och öppningar till barns relationer med lokala miljöer och den mer-än-mänskliga världen. Vi står inför växande miljöproblem, samt sociala och digitala förändringar och utmaningar, som påverkar barns situerade, kroppsliga och sinnliga relationer till lokala landskap och närmiljöer. Även om estetiska upplevelser anses vara viktiga för att främja hänsyn och omtanke till miljön, betonas estetiken i allmänhet inte i miljöpedagogiken. När estetiken som begrepp ingår i läroplaner och pedagogiska praktiker, förstås den ofta genom antropocentriska och förenklande perspektiv som betraktar miljön som en icke-agentisk bakgrund, samt en nyttig resurs som främst finns till för människans välbefinnande. Denna avhandling föreslår ett alternativt mer-än-mänskligt estetiskt förhållningssätt för miljöpedagogik med barn, med utgångspunkt i posthumanistiska, ny-materialistiska och fenomenologiska perspektiv som förstår mänskan som sammanflätad med sina miljöer. Genom nya teoretiska koncept, såsom estetisk friktion och estetiskt flöde, lyfter min forskning fram den kreativa och lekfulla dynamiken och oförutsägbarheten i relationer mellan barn och det mer-än-mänskliga. Min forskning utvecklar också rhizomatiska och sensoriska metodologiska praktiker för att tillsammans med barn utforska utmanande och förbryllande miljöfenomen.
Som en del av min forskning bjöd jag in 6–9-åriga barn att skapa berättelser med och om sina lokala miljöer. Detta skedde under två pedagogiska verkstäder som ägde rum i en grundskola, skolans gård och den närliggande skogen. Forskningen genomfördes som en del av ECHOing-forskargruppens etnografiska fältarbete under åren 2019–2022. Syftet med ECHOing-gruppens forskning är att undersöka och utveckla pedagogiska metoder för att stödja små barns ekologiska fantasi. Det empiriska materialet för denna avhandling inkluderar fältanteckningar, videoinspelningar, fotografier, samt barns och forskares berättelser och konstnärliga skapelser. Som ett analytiskt tillvägagångssätt har jag använt mig av ett postkvalitativt grepp och konstbaserade praktiker, som innebär en sammanflätning av empirisk forskning, teoretiserande och konstnärligt skapande.
Sammantaget utforskar avhandlingen följande frågor: Hur skapas estetiska möten mellan barn och deras närmiljöer genom berättande, konstbaserade och postkvalitativa praktiker, och hur kan ett mer-än-mänskligt estetiskt förhållningssätt teoretiskt och metodologiskt utmana och omforma miljöpedagogisk forskning och praktik med barn? Avhandlingen består av denna sammanfattning och fyra referentgranskade publikationer. Studie I undersöker barns fotograferande och digitala berättande i skogen med hjälp av en applikation som utnyttjar förstärkt verklighet. Fokus ligger på hur de digitala praktikerna flätas samman med barnens estetiska upplevelser utomhus. Studie II utforskar kombinationer av motbjudande och angenäma estetiska dimensioner i barns berättelser om den lokala skogen. Studie III har ett metodologiskt fokus och undersöker en analytisk praktik med sinnliga och konstnärliga metoder för att närma sig estetiska möten mellan barn och miljö. Studie IV tar avstamp i en sagoverkstad där barn blåste och lekte med såpbubblor i skogen och utforskar den icke-mänskliga materiens estetiska kraft att fängsla och locka både barn och vuxna till ömsesidigt engagemang och lekfull rörelse. Min avhandling synliggör komplexa och motstridiga estetiska dimensioner i barns relationer till närmiljön, såsom kombinationer av att bli fängslad av den lokala skogen, samtidigt som djurs och växters välbefinnande oroar och effekterna av sopor och föroreningar frustrerar. Min avhandling visar även på möjligheterna med ett mer-än-mänskligt estetiskt förhållningssätt inom miljöpedagogiken att skapa utrymme för skönhet, förtrollning, spänningar, det oattraktiva och det egendomliga. Genom barns berättelser ifrågasätter avhandlingen rådande definitioner på estetik, barn, miljöer och teknologi inom miljöpedagogiken och utmanar läsaren att bemöta dem på nya och kreativa sätt
Law and Regulation of Finance and Intellectual Property in Comparative Context : Legal Aspects of Finance and Intellectual Property in the European Union, the United States, and China
No full textThis comparative study identifies and explains commonalities and differences in law and regulation of finance and intellectual property in the European Union, the United States and China. The articles that this thesis comprises are centred, at aggregate, around two main themes: access to capital and incentive to innovate. Despite drawing inspiration from development economics and economic growth theory in exploring the main themes, this thesis is not a law and economic study per se but firmly rooted in comparative law. Whereas Articles I and II explore access to capital by comparing banking law as a traditional way of gaining access to capital and fintech law as a form of more recent development in finance, Articles III and IV explore the incentive to innovate by comparing patent law and copyright law. The choice of jurisdictions offers a heterogenous ground: the European Union and the United States are Western developed nations with more mature legislative frameworks for finance and intellectual property and China, a former developing nation, has transitioned to an emerging country through its rapid economic growth and major reforms.
Article I on banking law in the European Union, the United States and China shows that the main differences between the regulatory approaches of these three jurisdictions are their historical development, attitudes towards universal banking, aversion to centralized economic and supervisory powers and the structure of the banking sector. These differences are due to historical, political, institutional and economic factors between the jurisdictions. Similarities in regulation of banks are apparent in the similar objectives, the financial safety net comprising the central bank and deposit insurance system and the specific rules for foreign banks. Similarities lie in the underlying rationale for regulation, exposure to crises, external pressure through international harmonization efforts and standards and China’s deliberate transplantation of Western models into its domestic banking regulation.
Article II identifies and explains the similarities and differences between the regulation of financial technology (fintech) in the EU, the US and China. As fintech is deeply embedded in the local financial system, the degree to which fintech sectors have received more regulatory attention and the speed and scope of fintech-relevant reforms in each jurisdiction are specific to jurisdiction. Although each jurisdiction has shown an interest in developing its own central bank digital currency, the motivations are partly different. Regulation of mobile payment and data protection also vary, with recent convergence towards the EU approach. Similarities between the jurisdictions compared are found in the policy objectives of fintech regulation and in the struggle to balance these regulatory objectives. Given the rapid and continuous development of fintech, no jurisdiction has a single fintech regulatory framework or a single fintech regulator, resulting in a fragmented regulatory framework for fintech companies and services. The local level is important in regulating fintech while leaving room for regulatory flexibility and experimentation. Finally, in all three jurisdictions cryptocurrencies have raised similar concerns in all three jurisdictions although regulatory approaches have varied.
Article III shows that differences in the codified patent laws of the EU, the US and China are largely matter of nuance and that most of the convergence is due to international efforts at harmonization and common historical roots as well as external pressure for convergence in patent law for mainly economic reasons. While patent law in the EU and US is more developed, China’s patent law was only recently shaped into its current form. The differences between the jurisdictions chosen are explained not only by cultural factors but also by the underlying theoretical differences in patent doctrine and different objectives of patent protection, as well as the differences in the role of statutory law and case law between common law and civil law legal traditions.
Last, Article IV on copyright law states that many similarities and differences in copyright law between the EU, the US and China can be traced back to international harmonization and, more in particular, to the Berne Convention. Convergence, both through congruence and pressure and economic concerns, explains why China’s copyright law has become remarkably similar to copyright law in the EU and the US over the last few decades, despite huge historical and cultural differences. The differences are, in particular, due to fundamental theoretical differences in copyright doctrine and different underlying objectives of copyright protection, resulting in differing stances on the role and existence of moral rights. The divide between common law and civil law regarding the role of statutory law and case law, respectively, is also of relevance. Surprisingly, while China tends to lean more toward the civil-law end of the continuum between civil law and common law, the underlying rationale of copyright and the role of precedent show some of the features central to a common-law country, which puts China closer to the US than the EU. But, like most EU Member States, China, but unlike the US, recognizes the existence of moral rights, as mandated by the Berne Convention.
Cumulatively, the articles contribute to several ongoing legal debates concerning law and regulation of finance and intellectual property. The original contribution of this thesis lies first, in carrying over insights on access to capital and incentive to innovate from theory on economic growth and development to comparative law. The thesis sheds light to understanding factors facilitating economic growth and development from a legal comparative perspective. Second, the comparative analysis to identify and explain commonalities and differences in law and regulation of distinct but related fields of law through a meso-level comparative analysis that situates itself somewhere between the typical micro and macro level of analysis of comparative law makes an original addition to the tool kit of comparatists. Last, each article contributes to its given substantive field of law: banking law, fintech law, patent law and copyright law by systematizing and comparing vast amounts of substantive law in three major jurisdictions by drawing on the knowledge pool of comparative law as well as related fields.Tämä vertaileva tutkimus kartoittaa ja selittää rahoitus- ja immateriaalioikeuslainsäädännön ja -sääntelyn yhtäläisyyksiä ja eroja Euroopan unionin (EU), Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä. Opinnäytetyön artikkelit keskittyvät yhteisesti kahteen pääteemaan: pääoman saatavuuteen ja innovaatioiden kannustimiin. Artikkelit I ja II tarkastelevat pääoman saatavuutta vertaamalla pankkilainsäädäntöä perinteisenä tapana hankkia pääomaa ja fintech-lainsäädäntöä rahoitusalan uudempana kehitysaskeleena, kun taas artikkelit III ja IV tarkastelevat innovaatioiden kannustimia vertaamalla patenttioikeutta ja tekijänoikeutta.
EU:n, Yhdysvaltojen ja Kiinan pankkilainsäädäntöä käsittelevä artikkeli I osoittaa, että näiden kolmen lainkäyttöalueen sääntelylähestymistapojen tärkeimmät erot ovat niiden historiallinen kehitys, asenteet yleispankkitoimintaa kohtaan, vastahakoisuus keskitettyjä taloudellisia ja valvontavaltuuksia kohtaan sekä pankkisektorin rakenne. Nämä erot johtuvat lainkäyttöalueiden historiallisista, poliittisista, institutionaalisista ja taloudellisista syistä.
Artikkelissa II valotan finanssiteknologian (fintech) sääntelyn yhtäläisyyksiä ja eroja EU:ssa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Vaikka niin EU, Yhdysvallat kuin Kiina ovat osoittaneet kiinnostusta oman digitaalisen keskuspankkirahan kehittämiseen, kiinnostuksen juurisyyt eroavat. Myös mobiilimaksujen ja tietosuojan sääntely vaihtelee, ja viime aikoina on huomattavissa Yhdysvaltojen ja Kiinan lähentymistä EU:n lähestymistapaan. Kryptovaluutat ovat herättäneet samanlaista huolta kaikilla kolmella lainkäyttöalueella, vaikka aluettein sääntelylähestymistavat ovatkin vaihdelleet.
Artikkelissa III esitän, että EU:n, Yhdysvaltojen ja Kiinan kodifioitujen patenttilakien erot ovat pitkälti kosmeettisia ja että suurin osa lähentymisestä johtuu kansainvälisistä yhdenmukaistamispyrkimyksistä ja yhteisistä historiallisista juurista sekä ulkoisista paineista patenttilain lähentymiseen pääasiassa taloudellisista syistä. EU:n ja Yhdysvaltojen patenttioikeus on kehittyneempää siinä missä Kiinan patenttioikeus on muotoutunut nykyiseen muotoonsa vasta viime aikoina.
Lopuksi, tekijänoikeuslakia koskevassa artikkelissa IV valotan sitä, miten monet EU:n, Yhdysvaltojen ja Kiinan tekijänoikeuslainsäädännön yhtäläisyydet ja eroavaisuudet johtuvat kansainvälisestä harmonisoinnista ja erityisesti Bernin yleissopimuksesta. Lähentyminen, sekä yhdenmukaisuuden että paineen ja taloudellisten vaikuttamien kautta, selittää sitä, miksi Kiinan tekijänoikeuslaki on viime vuosikymmeninä tullut huomattavan samanlaiseksi EU:n ja Yhdysvaltojen tekijänoikeuslain kanssa, valtavista historiallisista ja kulttuurisista eroista huolimatta. Erot johtuvat erityisesti tekijänoikeusdoktriinin perustavanlaatuisista teoreettisista eroista ja tekijänoikeussuojan erilaisista taustalla olevista tavoitteista
The Effect of Human Mobility and Mosquito Spread on the Critical Control Thresholds in Vector–Borne Epidemics : Introduction, Mathematical background of the study, Literature survey, Model derivation, Analysis, and Discussion
No full textThe spread and control of vector-borne diseases are shaped not only by local mosquito abundance but also by patterns of human mobility across spatially heterogeneous environments. In this study, we develop and analyze a discrete-time host-vector meta-population model that incorporates urban, semi-urban, and rural patches with varying levels of connectivity and mosquito presence. We derive the conditions under which the basic reproduction number (R0), reaches the epidemic threshold (R0 = 1), and explore how the critical mosquito density required for disease invasion depends on both human movement probability and the spatial configuration of vector populations. Using numerical calculations, we systematically evaluate single-patch, two-patch, and multi-patch scenarios, and assess how a 50% increase in mosquito abundance and the probability of moving (p) affects epidemic size. We also examine how the relationship between human-to-vector and vector-to-human transmission probabilities evolves near the threshold.
A key observation is that the effect of human mobility is not monotonic: increased movement can both suppress local outbreaks by diluting exposure in high-risk patches and simultaneously promote spatial persistence by seeding infection in low-risk areas. This dual behavior is especially evident when mosquito populations are unevenly distributed. Moreover, we show that higher mobility reduces the critical vaccination threshold (v_{crit}) by promoting spatial averaging of infection risk, while low mobility increases sensitivity to local vector density. Vaccination requirements are also found to be consistently higher when transmission involves poorly connected patches such as rural areas.
Our results underscore the importance of accounting for spatial structure and movement behavior in vector-borne disease models. Effective vaccination strategies should be adaptive to mobility patterns and local vector distributions, rather than relying solely on static risk assessments
Maksan koepalat ja genetiikka maksansiirron ennusteen arvioinnissa
No full textLiver transplantation (LT) is the standard treatment for end-stage liver disease and for some liver tumours. Monitoring liver allograft is challenging as routine liver functions tests (LFTs) perform poorly after transplantation. This thesis investigates whether protocol liver biopsies and genetics provide useful information to predict outcomes after liver transplantation.
Study populations included adult patients transplanted in Helsinki University Hospital (HUS) between 1987 – 2020. Liver biopsy results were extracted from pathology database. Recipient and donor genetics were analysed from over 700 transplantations. Clinical data was extracted from liver transplantation registry and laboratory data from HUS data lake.
The results of protocol liver biopsies after acute liver failure of unknown origin were analysed to detect possible signs of autoimmune liver disease together with clinical and laboratory data. Results of protocol biopsies in all adult transplant recipients were analysed to find whether histological changes predict graft survival after transplantation. Fifty-six donor and recipient genetic variants and their association with post-LT steatotic liver disease (SLD) was analysed. Genome-wide donor-recipient compatibility was assessed to predict acute rejection and other outcomes after transplantation.
Patients with acute liver failure of unknown origin had more often positive autoantibodies, elevated immunoglobulins and autoimmune hepatitis-associated HLA-haplotypes compared to known non-autoimmune aetiology, suggesting undetected autoimmune aetiology in some of these patients.
In a large setting of 875 transplantations, protocol liver biopsies showed significant changes in 20% of biopsies despite of normal or mildly elevated LFTs. Steatohepatitis, congestion, cholangitis and necrosis were findings associated with decreased graft- or death-censored graft survival.
Various donor and genetic variants contributed to development of post-LT SLD, including polygenic risk score, PRS-5. However, incorporating PRS-5 to a model containing nongenetic risk factors improved ability to predict post-LT SLD only modestly.
In genome-wide mismatch analyses, only clinically irrelevant association with mismatches in missense variants in all proteins was observed. The sum of three deletion mismatches was associated with increased risk of acute rejection.
In conclusion, protocol liver biopsies often reveal significant changes despite normal or mildly elevated LFTs and these changes are also associated with graft survival.
Protocol biopsies are useful to monitor liver allograft, but it is very difficult to provide conclusive evidence whether they improve patient or graft survival. Both donor and recipient genetics predict post-LT SLD. While the role of single variants may be small, polygenic risk score appears as a promising tool to capture the impact of most important variants. Genome-wide compatibility is an interesting concept to predict outcomes after LT, but larger studies are required to explore it’s clinical impact.Maksansiirto on vakiintunut hoito loppuvaiheen maksasairaudessa, maksan toiminnan pettäessä akuutisti ja tietyissä maksakasvaimissa. Maksansiirteen toiminnan seuraaminen ei ole kuitenkaan helppoa, sillä tavanomaiset maksan toimintaa mittaavat verikokeet toimivat huonosti maksansiirron jälkeen. Tämän väitöskirjatyön tarkoitus on selvittää protokollabiopsioiden ja genetiikan hyötyä maksansiirron tuloksen ennustamisessa.
Tutkimuspotilaat ovat saaneet maksansiirron Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa vuosina 1987-2020. Siirteen saajan ja luovuttajan genetiikka analysoitiin yli 700 maksansiirron osalta. Kliininen seurantatieto kerättiin maksansiirtorekisteristä ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin tietoaltaasta.
Protokollabiopsioiden tulokset, kliiniset tiedot ja laboratoriokokeiden tulokset analysoitiin autoimmuunitautiin viittaavien piirteiden löytämiseksi potilailta, jotka saivat maksansiirron syyltään epäselvän akuutin maksan toiminnan pettämisen seurauksena. Protokollabiopsioiden kyky ennustaa maksansiirteen ennustetta arvioitiin kaikilta maksansiirron saaneilta aikuispotilailta. Siirteen saajilta ja luovuttajilta selvitettiin 56 rasvamaksaan liittyvää geneettistä varianttia ja analysoitiin näiden vaikutusta maksansiirteen rasvoittumiseen. Genominlaajuisen yhteensopivuuden roolia selvitettiin maksansiirteen akuutin hylkimisen ja muiden päätetapahtumien ennustamisessa.
Epäselvän akuutin maksan toiminnan pettämisen seurauksena maksansiirron saaneilta potilailta löytyi autovasta-aineita, kohonneita immunoglobuliinitasoja sekä autoimmuunihepatiittiin liittyviä HLA-haplotyyppejä useammin kuin tunnetun, ei-autoimmuuniperäisen syyn vuoksi maksansiirron saaneilta, viitaten autoimmuuniperäiseen syyhyn osalla näistä potilaista.
875 maksansiirron aineistossa protokollabiopsioista löytyi merkittäviä muutoksia 20 %:lla potilaista normaaleista tai vain vähäisesti koholla olevista maksan toimintakokeista huolimatta. Rasvamaksatulehdus, verentungos, sappitietulehdus ja kuolio liittyivät huonompaan siirteen ennusteeseen.
Useat siirteen saajan ja luovuttajan geneettiset variantit ennustivat maksansiirteen rasvoittumista, mukaan lukien useamman variantin yhdistävä riskipisteytys (PRS-5). Yhdistettynä kliinisiin riskitekijöihin PRS-5 kuitenkin paransi rasvamaksaa ennustavan mallin ennustuskykyä melko vaatimattomasti.
Genominlaajuisen yhteensopivuuden osalta ei todettu kliinisesti merkittävää yhteyttä päätetapahtumiin. Kolmen eri geneettisen tekijän poikkeavuuksien (deletion mismatch) summa genomien välillä lisäsi riskiä akuutille hylkimiselle.
Yhteenvetona protokollabiopsiat paljastavat usein kliinisesti merkittäviä muutoksia potilailla normaaleista tai lievästi poikkeavista maksan toimintakokeista huolimatta ja todetut muutokset ovat yhteydessä siirteen ennusteeseen. Protokollabiopsiat ovat hyödyllisiä maksansiirteen seurannassa, mutta on hyvin vaikea osoittaa parantavatko ne siirteen tai potilaan ennustetta. Genetiikka auttaa siirron jälkeisen rasvamaksan ilmaantumisen ennustamisessa. Vaikka yksittäisten varianttien rooli on pieni, monigeeninen riskipisteytys auttaa arvioimaan tärkeimpien varianttien yhteisvaikutuksen. Genominlaajuinen yhteensopivuus on uusi ja kiinnostava konsepti maksansiirron yhteydessä, mutta laajempia tutkimuksia tarvitaan sen kliinisen vaikuttavuuden selvittämiseksi
Lypsylehmien ja vasikoiden käyttäytyminen asteittaisen aitavieroituksen ja -erotuksen aikana
No full textProlonged cow-calf contact allows the formation of the strong cow-calf bond as opposed to the common practice of early separation of dairy cow and calf. However, ending the milk provision and breaking this bond at weaning and separation provokes a behavioural stress response in calves and cows. Multiple strategies have been researched to ease the response to weaning and separation, but the challenge to balance between debonding and reducing the milk intake of calves remains.
This thesis aimed to study the behaviour of dairy cows and calves during gradual fence-line weaning and separation following 12 weeks of whole-day cow-calf contact. Secondly, the lying behaviour of dam-reared calves during weaning and separation was compared to artificially reared calves at weaning. In the experiment, 20 cows were kept together with their calves and calves were able to suckle their dams (CCC), and 20 cows were separated within a day from birth from their calves who were reared in groups (CON). Gradual weaning of CCC calves was implemented by restricting calves behind the fence through which they could suckle. The duration of the suckling opportunity was gradually decreased over ten days. Weaning was followed by one week of fence-line separation. CON calves were weaned by gradually decreasing their milk allowance over ten days. Behaviour of CCC calves and cows in the fence-line area was observed and the lying behaviour of CCC and CON calves was recorded with accelerometers.
CCC calves spent an average of 7.11% (5.90–8.54; CL 95%) of daily observations in the fence-line area, while cows were present by the fence for 1.34% (0.66–2.30) of the time. Calves and cows were observed to use the fence-line area for suckling through the fence and engage in social contact with each other, but also unrewarded suckling attempts by calves were recorded. The most observed behaviours by calves in the fence-line area were placing their head through or over the fence, 1.18% (0.80–1.66) of the observations, and non-nutritive oral behaviours towards objects, 1.04% (0.75–1.36) of the observations. Most of the calves’ interactive behaviours were performed towards an alien cow, whereas cows mostly interacted with their own calves. The lying behaviour of CCC and CON calves did not significantly differ preweaning, but CCC calves lied down less compared to CON calves on most days of weaning and separation.
The difference in the time spent by the fence between CCC calves and cows likely restricted the calves’ opportunities to suckle and left them hungry and frustrated during weaning. This was indicated by the unrewarded suckling attempts, non-nutritive oral behaviours and readiness to suckle alien cows. Based on the lying behaviour, CCC calves experienced more stress at the beginning of weaning than CON calves. The results of this study are limited by the small and variable sample size, but they can be used to facilitate future research planning. Gradual fence-line weaning and separation warrant further development to minimise stress and ensure animal welfare.Vasikoiden pidempi vierihoito mahdollistaa vahvan vasikan ja emän välisen suhteen muodostumisen, mikä ei ole yleensä mahdollista lypsylehmille ja vasikoille varhaisen erotuksen vuoksi. Pidemmän vierihoidon päättyessä vasikan ja emän suhde kuitenkin katkeaa ja usein samanaikaisesti vasikan maidonsaanti loppuu. Tämä aiheuttaa voimakasta erotus- ja vieroitusstressiä, joka ilmenee niin vasikan kuin emän käyttäytymisessä. Erityisesti asteittaisia vieroitusmenetelmiä on syytä tutkia lisää.
Tutkielman tavoitteena oli tutkia lypsylehmien ja vasikoiden käyttäytymistä asteittaisen aitavieroituksen ja -erotuksen aikana. Toissijaisena tavoitteena oli verrata vierihoidettujen vasikoiden makuukäyttäytymistä vieroituksen ja erotuksen aikana varhain emistään erotettuihin, maidosta vieroitettaviin vasikoihin. Aineisto kerättiin kokeessa, jossa 20 lehmää oli yhdessä vasikoidensa kanssa ja vasikat imivät emiään (vierihoitoryhmä) ja 20 lehmää erotettiin vasikoistaan päivän sisällä vasikoiden syntymästä ja vasikat kasvatettiin ryhmissä (kontrolliryhmä). Kahdentoista viikon vierihoitojakson jälkeen vasikat erotettiin emistään aidan taakse. Vasikat pystyivät imemään emiään aidan läpi, ja tätä mahdollisuutta rajoitettiin asteittaisesti kymmenen päivän aikana. Vieroitusta seurasi seitsemän päivän jakso aidan takana ilman imemismahdollisuutta. Kontrollivasikat vieroitettiin vähentämällä maitomäärää asteittaisesti kymmenen päivän aikana. Vierihoitovasikoiden ja -lehmien käyttäytymistä vieroitusaita-alueella havainnoitiin vieroituksen ja erotuksen aikana, ja vierihoito- ja kontrollivasikoiden makuukäyttäytymistä mitattiin kiihtyvyysantureilla.
Vierihoitovasikat olivat vieroitusaita-alueella keskimäärin (95 % luottamusväli) 7,11 (5,90–8,54) % päivittäisistä havainnoista, kun taas lehmät viettivät alueella 1,34 (0,66–2,30) % ajasta. Tarkkailujen aikana lehmät ja vasikat käyttivät aita-aluetta vuorovaikutukseen, kuten aidan läpi imemiseen ja sosiaaliseen kontaktiin. Myös epäonnistuneita imemisyrityksiä havaittiin. Vasikoiden yleisimmin havaitut käyttäytymiset aita-alueella olivat pään laittaminen aidan läpi tai yli, 1,18 (0,80–1,66) % havainnoista, sekä esineisiin kohdistuvat suuhun liittyvät käyttäytymiset, 1,04 (0,75–1,36) % havainnoista. Lehmät olivat vuorovaikutuksessa pääosin omien vasikoidensa kanssa, kun taas vasikoiden vuorovaikutuksesta suurin osa tapahtui muiden lehmien kuin oman emän kanssa. Vierihoito- ja kontrollivasikoiden makuukäyttäytyminen ei eronnut merkitsevästi toisistaan ennen vieroitusta, mutta vierihoitovasikat makasivat vähemmän kuin kontrollivasikat useimpina päivinä vieroituksen ja erotuksen aikana.
Vasikoiden ja lehmien välinen ero aita-alueella vietetyssä ajassa todennäköisesti rajoitti vasikoiden mahdollisuuksia imeä aidan läpi, minkä myötä vasikat vaikuttivat nälkäisiltä ja turhautuneilta. Tähän viittasivat muun muassa vasikoiden epäonnistuneet imemisyritykset, esineisiin kohdistuvat suuhun liittyvät käyttäytymiset sekä muiden kuin oman emän imeminen vieroituksen aikana. Makuukäyttäytymisen perusteella vierihoitovasikat kokivat vieroituksen alun stressaavampana kuin kontrollivasikat. Tutkielman tulosten käytettävyyttä rajoittaa pieni ja vaihteleva otoskoko, mutta tuloksia voidaan hyödyntää tulevien tutkimusten suunnittelussa. Asteittaista aitavieroitusta ja -erotusta tulee kehittää, jotta menetelmä vähentäisi eläinten stressiä ja parantaisi hyvinvointia vieroituksen ja erotuksen aikana
Palovammat Suomessa 2011-2015 : - Analyysi kansallsesta rekisteriaineistosta ja Kansallisen Palovammakeskuksen potilasasiakirjoista
No full textBackground
In recent decades, the incidence of burn injuries in Finland has decreased, mirroring trends in many middle- and high-income countries. During this period, Finland has undergone significant societal and health care changes. Workforce participation between males and females is now nearly equal, and health care services have been increasingly centralized. The number of emergency care units has declined, and some medical conditions, including the most severe burns requiring tertiary-level care, have been centralized to a single National Burn Centre (NBC) since 2016.
Aims
This thesis presents a retrospective epidemiological study describing burn injury patterns and trends in Finland prior to the full centralization of severe burn care in 2016. Among patients with self-harm burn injury, the study period is up to 2020.
Materials and Methods
The primary dataset was the Care Register for Health Care (Hilmo) for 2011–2015, covering all burn patients in secondary and tertiary care. Occupational burn injuries were identified using the Finnish Workers’ Compensation Center (FWCC) register (2011–2015). Two NBC patient cohorts were analysed: self-harm burns (2011–2020) and occupational burns (2011–2015). NBC cohorts included patients meeting European Burns Association (EBA) criteria for tertiary-level care.
- Study I analysed Hilmo data on patient demographics, incidence of burns, anatomical distribution of burns, operative care, and length of stay (LOS).
- Study II examined self-harm burns using Hilmo and NBC data, excluding underage patients.
- Study III integrated NBC occupational burn data with FWCC records to assess burn injuries as occupational accidents.
Results
Study I: Among 16 757 burn patients (mean age 32 years), the mean standardized annual incidence was 60.8/100 000 person-years (males 76.3, females 45.2). Among those admitted for at least 2 days, the incidence was 10.9/100 000 (males 15.5, females 6.5). Hand burns were the most common (incidence: males 24.9/100 000, females 14.9/100 000) but infrequently surgically treated. Females aged 11–30 years had longer LOS than same-aged males.
Study II: Among 3391 Hilmo patients, 82 had self-harm burns; NBC included 38 such cases. Self-harm patients were younger and had longer LOS than general burn patients. Most had prior psychiatric care, and one-third had previous self-harm history. Injuries in males were more severe, and mortality of NBC patients was 21%.
Study III: The FWCC dataset included 11 623 occupational burn injuries; NBC had 26 severe cases. FWCC showed near-equal sex distribution, while NBC cases were predominantly male (96%) and older. In NBC, industrial and electrical professions dominated; FWCC females mainly worked in kitchens or bakeries (57%). Hand burns were most common in FWCC, while NBC often recorded multiple body-part injuries. In NBC, four patients died, and the FWCC register included two more deaths.
Conclusions
Severe burn injuries are rare but occur in both occupational and self-inflicted contexts. The anatomical location strongly influences surgical needs in both inpatient and outpatient care.Palovammat vähentyneet Suomessa ja vakavat tapaukset yhä harvinaisempia
-laadukas erikoissairaanhoito on edelleen tarpeellinen
Uusien palovammojen vuosittainen määrä on vähentynyt Suomessa viime vuosikymmeninä, osoittaa Helsingin yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus. Suurin osa palovammoista on lieviä ja paranevat ilman erikoissairaanhoitoa jopa kotikonstein. Vakavalla palovammalla tarkoitetaan tilannetta, jossa vamma voi aiheuttaa potilaalle hidastunutta toipumista, pysyvää haittaa tai pahimmillaan kuoleman. Palovamman vakavuus määräytyy vamman syvyyden — eli sen mukaan, miten syvälle ihoon vaurio ulottuu — sekä palovamman pinta-alan ja sijainnin perusteella. Potilaat, joilla on vakavia palovammoja, hyötyvät edelleen laadukkaasta erikoissairaanhoidosta. Vakavimpien palovammojen hoidon keskittäminen parantaa hoitotuloksia.
Tutkimuksessa hyödynnettiin sekä HUS:n palovammakeskuksessa hoidettujen potilaiden potilaskertomuksia että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Hilmo-rekisterin aineistoa, joka sisälsi yli 16 000 potilasta. Työtapaturmien osalta tutkimuksessa käytettiin Tapaturmavakuutuskeskuksen rekisteritietoja, joissa oli yli 11 000 vakuutusyhtiöiden korvaamaa palovammatapausta.
Sekä palovammojen ehkäisyssä että hoidossa on saavutettu hyviä tuloksia viime vuosikymmeninä, Vaikka suurin osa vammoista on lieviä ja paranee kotikonstein tai perusterveydenhuollon tuella, vakavat palovammat vaativat edelleen kirurgista hoitoa ja pitkäkestoista kuntoutusta.
Kansallisen Hilmo-rekisterin perusteella pienillä lapsilla on edelleen suurin riski saada palovamma. Aikuisten joukossa nuoret miehet ovat korkeamman riskin potilasryhmä. Käsien ja yläraajojen palovammat ovat yleisimpiä, mutta niiden leikkaustarve on pienempi kuin esimerkiksi vartalon alueen vammojen. Käsien ja yläraajojen vammat ovat tyypillisesti pinnallisempia.
Itsetuhoiset ja työperäiset palovammat erottuvat joukosta
Tutkimuksessa tarkastellaan tarkemmin kahta erityistä potilasryhmää: itsetuhoisia palovammoja ja työtapaturmaisia palovammoja.
Tahallisesti itsensä vahingoittamistarkoituksessa tehdyt palovammat muodostavat pienen mutta vakavan potilasryhmän. Nämä potilaat olivat nuorempia kuin muut palovammapotilaat, ja heidän hoitojaksonsa olivat keskimääräistä pidempiä. Useimmilla heistä oli aiempia psykiatrisia hoitokontakteja, ja kolmanneksella oli aiempaa itsetuhoista käyttäytymistä.
Tapaturmavakuutuskeskuksen aineiston perusteella lieviä palovammoja sattuu työpaikoilla varsin usein. Palovammaosaston aineiston perusteella vakavat työperäiset palovammat olivat harvinaisia, ja kaikkein vakavimmat vammat sattuivat teollisuus- ja sähköalan työtehtävissä. Myös työtapaturmien joukossa käsivammat olivat yleisimpiä.
Työtapaturmiin liittyy vahvasti menetetty työpanos ja ne koskettavat usein nuoria ihmisiä, joilla on pitkä työura edessään. Siksi vammojen tehokas hoito ja hyvä kuntoutus ovat erityisen tärkeitä.
Hoidon keskittäminen parantaa tuloksia
Hoidon keskittämisasetuksen myötä 2010-luvulla Suomessa on keskitetty useiden sairauksien ja vammojen hoitoa yhä harvempiin keskuksiin. Vaikeiden palovammojen hoito on keskitetty vuodesta 2016 lähtien Helsingin yliopistollisen sairaalan, HUS:n, Kansalliseen palovammakeskukseen. Purolan tutkimus tarjoaa vertailutietoa ajalta ennen hoidon keskittämistä yhteen kansalliseen yksikköön.
Tutkimuksen perusteella hoidon keskittäminen ja ennaltaehkäisyn tehostuminen ovat parantaneet sekä hoidon laatua että potilaiden ennusteita
Interplay between Neuropathic Pain, Sleep Disturbance, and Circadian Rhythms : Insights into Molecular Mechanisms and Analgesia
No full textNeuropathic pain (NP), a chronic condition caused by nerve injury, shows daily fluctuations in intensity and is often accompanied by sleep disturbances that further worsen pain and quality of life. Before this study, the effects of NP on sleep architecture and circadian rhythms were poorly understood. Although analgesics such as pregabalin and morphine are commonly used, their impacts on sleep, circadian regulation, and the molecular basis of circadian pain variation remain unclear. This dissertation examines NP-induced changes in sleep architecture and circadian patterns of body temperature and locomotor activity, and investigates time-dependent transcriptomic alterations in pain-related tissues in a mouse model.
Using the spared nerve injury (SNI) model in C57BL/6JRj mice, mechanical and dynamic allodynia were assessed at baseline and days 3, 7, 14, and 21 post-injury. In the first study, wireless telemetry recorded EEG, EMG, locomotion, and body temperature for 48 hours at baseline and on days 7 and 14 after SNI in males and females. Pregabalin (11 mg/kg/day) or morphine (6 mg/kg/day) was continuously administered in males via osmotic minipumps. In the second study, spinal cord (SC) and periaqueductal gray (PAG) tissues were collected every 4 hours across 24 hours on day 21. RNA-seq identified differentially expressed genes (DEGs) and changes in circadian rhythmicity.
SNI reduced rapid eye movement (REM) sleep during the light phase in both sexes and increased wakefulness in females, with minimal effects on non-REM (NREM) sleep. It also disrupted circadian rhythms of locomotion and body temperature. Pregabalin, but not morphine, restored REM sleep, increased sleep spindle occurrence, and more effectively normalized circadian rhythmicity. Transcriptomics revealed 132 DEGs in the SC and 68 in the PAG, mainly linked to immune regulation. Several highly expressed DEGs (SC: Atf3, Anxa10, Gpr151, Cxcl10, Sprr1a; PAG: Igf2, Wnt6) were previously associated with pain. Circadian analysis showed disrupted rhythmicity in 383 SC and 261 PAG transcripts in SNI mice. Variability of non-rhythmic transcripts increased in the SC and decreased in the PAG.
These findings show that nerve injury disrupts sleep and circadian rhythms, and that pregabalin, but not morphine, alleviates these disturbances. NP also alters circadian gene expression in pain-modulating regions, highlighting immune and pain-related pathways as potential chronotherapeutic targets. The results suggest that circadian dysfunction is a previously unrecognized feature of NP and may guide future chronotherapy-based treatments.Neuropaattinen kipu (NP), krooninen tila, joka johtuu hermovauriosta, vaihtelee päivittäin voimakkuudeltaan ja liittyy usein unihäiriöihin, jotka pahentavat kipua ja heikentävät elämänlaatua. Ennen tätä tutkimusta NP:n vaikutuksia unen rakenteeseen ja vuorokausirytmeihin tunnettiin huonosti. Vaikka analgeetteja, kuten pregabaliinia ja morfiinia, käytetään yleisesti, niiden vaikutukset uneen, vuorokausirytmin säätelyyn ja kivun vuorokausivaihtelun molekyyliperustaan ovat edelleen epäselviä. Tämä väitöskirja tutkii NP:n aiheuttamia muutoksia unen rakenteessa sekä kehon lämpötilan ja liikkumisen vuorokausirytmeissä ja selvittää ajasta riippuvia transkriptomiikan muutoksia kipuun liittyvissä kudoksissa hiirimallissa.
Spared nerve injury (SNI) -mallia käytettiin C57BL/6JRj-hiirillä, ja mekaaninen ja dynaaminen allodynia arvioitiin lähtötilanteessa sekä 3, 7, 14 ja 21 päivää vamman jälkeen. Ensimmäisessä osatutkimuksessa langaton telemetria rekisteröi EEG:n, EMG:n, liikkumisen ja kehon lämpötilan 48 tunnin ajan lähtötilanteessa sekä päivinä 7 ja 14 SNI:n jälkeen uroksilla ja naarailla. Pregabaliinia (11 mg/kg/vrk) tai morfiinia (6 mg/kg/vrk) annettiin jatkuvasti uroksille osmoottisten minipumppujen avulla. Toisessa osatutkimuksessa selkäytimen (SC) ja periaqueductal grayn (PAG) kudokset kerättiin 4 tunnin välein 24 tunnin aikana päivänä 21. RNA-sekvensointi tunnisti erilaistuneesti ilmentyneet geenit (DEG:t) ja muutokset vuorokausirytmisyydessä.
SNI vähensi REM-unta valojakson aikana molemmilla sukupuolilla ja lisäsi valveillaoloa naarailla, mutta vaikutukset NREM-uneen olivat vähäiset. Se häiritsi myös liikkumisen ja kehon lämpötilan vuorokausirytmejä. Pregabaliini, mutta ei morfiini, palautti REM-unen, lisäsi unisukkuloiden esiintymistä ja normalisoi vuorokausirytmisyyttä tehokkaammin. Transkriptomiikka paljasti 132 DEG:tä SC:ssa ja 68 PAG:ssa, pääasiassa immuunisäätelyyn liittyviä. Useat voimakkaasti ilmentyneet DEG:t (SC: Atf3, Anxa10, Gpr151, Cxcl10, Sprr1a; PAG: Igf2, Wnt6) olivat aiemmin yhteydessä kipuun. Vuorokausianalyysi osoitti häiriintynyttä rytmisyyttä 383 SC:n ja 261 PAG:n transkriptissa SNI-hiirillä. Ei-rytmisien transkriptien vaihtelu lisääntyi SC:ssa ja väheni PAG:ssa.
Nämä havainnot osoittavat, että hermovaurio häiritsee unta ja vuorokausirytmejä ja että pregabaliini, mutta ei morfiini, lievittää näitä häiriöitä. NP muuttaa myös vuorokausigeenien ilmentymistä kipua moduloivilla alueilla, mikä korostaa immuuni- ja kipuun liittyviä reittejä mahdollisina kronoterapeuttisina kohteina. Tulokset viittaavat siihen, että vuorokausirytmin toimintahäiriö on aiemmin tunnistamaton NP:n piirre ja voi ohjata tulevia kronoterapiaan perustuvia hoitoja
Prehospital emergency anaesthesia in the 21st century
No full textBackground
Emergency anaesthesia is a potentially lifesaving and frequent intervention in the prehospital setting. It has, however, the potential to be severely detrimental if not successful or performed to a low standard. The quality of prehospital emergency anaesthesia (PHEA) and intubation has developed markedly in recent years. One example is the implementation of video laryngoscopes and standard operating procedures (SOPs), which has led to a noticeable improvement regarding first-pass success (FPS) rate of intubation. The FPS rate is one of the most commonly used quality indicators of intubation. However, why some attempts fail even with these highly optimised techniques and what the outcomes of these patients are, remain unclear. There is also no knowledge of whether the use of an SOP might influence mortality. Lastly, while non-invasive ventilation (NIV) has been safely used as a preoxygenation technique inside the hospital, the prehospital use has not been documented. The aims of this thesis were the following: 1) To study the reason for and actions taken after failed intubation attempts, 2) To evaluate the association of FPS and the usage of an SOP on mortality, and 3) To describe the prehospital use of NIV as a preoxygenation method.
Materials and methods
This thesis includes observational studies of both retrospective and prospective design. Two studies include a single helicopter emergency medical services (HEMS) unit in Finland, while three studies incorporate data from several Finnish HEMS units. The studied population were patients treated by the Finnish HEMS during 2012 – 2023. Data for the studies were collected from several sources: the Finnish HEMS database, pre- and in-hospital patient records, the Finnish Population Information system, and a survey. The data were analysed using several statistical methods.
Results
Out of 1011 tracheal intubations using a combination of video laryngoscope and bougie, 17 first attempts failed (non-FPS 17/1011, 1.7%, 95% confidence interval (CI) 1.0–2.7). The most common reason for a failed first attempt was obstruction of the airway by vomit, food, mucus, or blood (10/13, 76%, missing data regarding four patients).
Over a period of 7.5 years, the whole Finnish HEMS system performed 10 813 advanced airway managements, 22 (0.20%) of which were front of neck airways (FONAs). Fourteen of these FONAs were performed after failure to intubate, while for 7 patients the FONA was the first choice of airway management (data missing for one patient). All but one FONA were performed using a surgical technique, and all attempts were ultimately successful.
Out of 4496 intubations attempts, 4082 (91%) succeeded on the first attempt. The 30-day mortality rate in the FPS group was 34% and in the non- FPS group 38% (p = 0.21). The adjusted odds ratio (OR) of FPS for 30-day mortality was 0.88 (95% CI 0.66 – 1.16). Hypoxia after intubation and at the time of handover was more frequent in the non-FPS group (12% vs. 5%, p <0.001 and 5% vs. 3%, p = 0.01, respectively).
Out of 5857 prehospital intubations, a total of 3902 were performed without an SOP, 430 during the implementation phase of an SOP, and 1525 after the implementation phase was completed. The SOP had a significant effect on 1-day mortality during the implementation phase, with an OR of 0.56 (95% CI 0.37–0.81), but lacked a significant association after implementation (OR 0.84, 95% CI 0.68–1.04). The SOP improved FPS rate from 87.3% to 96.5% (p < 0.001).
A prospective sample of 42 patients were preoxygenated using NIV. All were successfully preoxygenated (n = 42/42, 100%, 95% CI 92 – 100), with no complications of hypoxia occurring. There were six cases (17%, missing data = 7) of suspected pneumonia on initial chest x-ray.
Conclusion
Developed prehospital systems are providing PHEA to a high standard in Finland. However, even with modern equipment some attempts fail, with the most common reason for this being a soiled airway. This highlights the need for effective decontamination methods. Even rarer is the complete failure of intubation and the need for a FONA, highlighting the need for training to uphold FONA proficiency. The sole use of FPS as a measure of intubation quality is not sufficient. While it accurately reflects complications, it is not a good indicator of mortality, and thus, other quality indicators should be used in conjunction with FPS. An SOP for PHEA seems to show a positive trend regarding mortality and other quality indicators. Preoxygenation using NIV is being performed in a Finnish HEMS unit and seems feasible in at least selected patient cases.Tausta
Anestesiaintubaatio on potentiaalisesti hengenpelastava ja yleinen toimenpide ensihoidossa. Toimenpide sisältää kuitenkin riskin vakaviin haittoihin, jos se ei onnistu tai suoritetaan heikkolaatuisesti. Ensihoidossa suoritetun anestesiaintubaation (PHEA) laatu on kehittynyt merkittävästi viime vuosina. Yksi esimerkki on videolaryngoskooppien ja vakioitujen toimintatapojen (SOP) käyttöönotto, mikä on johtanut merkittävään parannukseen intubation ensimmäisen yrityksen onnistumisprosentissa (FPS). Intubaation laadun mittareista FPS-luku on yksi eniten käytetyistä. Kuitenkin on epäselvää, miksi joitakin intubaatioyrityksiä epäonnistuu edelleen näillä korkeasti optimoiduilla tekniikoilla ja mikä on näiden potilaiden ennuste. Ei myöskään tiedetä, vaikuttaako SOP:n käyttö kuolleisuuteen. Lopuksi, non-invasiivinen ventilaatio (NIV) on turvallisesti otettu käyttöön esihappeutusmenetelmänä sairaalassa, mutta käyttöä ensihoidossa ei ole dokumentoitu. Tämän väitöskirjan tavoitteet ovat seuraavat: 1) tutkia syitä ja toimenpiteitä epäonnistuneiden intubaatioyritysten jälkeen, 2) arvioida FPS:n merkitystä ja SOP:n käytön vaikutusta kuolleisuuteen, 3) kuvailla NIV:n käyttöä esihappeutusmenetelmänä ensihoidossa.
Materiaalit ja menetelmät
Tässä väitöskirjassa on sekä retrospektiivisiä että prospektiivisia havainnoivia tutkimuksia. Kaksi tutkimusta kattaa yhden helikopteriyksikön (HEMS) Suomessa ja kolme tutkimusta useita suomalaisia HEMS-yksiköitä. Tutkittu väestö koostui potilaista, joita suomalainen HEMS hoiti vuosien 2012–2023 välisenä aikana. Tutkimuksen aineisto kerättiin useista lähteistä: Suomen HEMS-tietokannasta, ensihoidon ja sairaalan potilastietojärjestelmistä, Suomen väestötietojärjestelmästä sekä kyselyn avulla. Tiedot analysoitiin useilla eri tilastollisilla menetelmillä.
Tulokset
Intubaatioista 1 011 suoritettiin käyttäen C-MAC-videolaryngoskooppia ja Frova-introducer, joista 17 ensimmäistä yritystä epäonnistui (non-FPS 17/1 011, 1,7 %, 95 % luottamusväli (CI) 1,0–2,7). Yleisin syy ensimmäisen yrityksen epäonnistumiseen oli hengitysteiden tukkeutuminen oksennuksen, ruoan, liman tai veren takia (10/13, 76 %, neljän potilaan tiedot puuttuivat).
Seitsemän ja puolen vuoden aikana koko suomalainen HEMS-järjestelmä suoritti 10 813 vaativaa hengitystiehallintaa, joista 22 (0,20 %) oli koniotomioita. Neljätoista näistä koniotomioista suoritettiin intubaation epäonnistumisen jälkeen, kun taas 7 potilaalla koniotomia oli hengitystiehallinnan ensisijainen valinta (yhden potilaan tiedot puuttuivat). Kaikki paitsi yksi koniotomia suoritettiin kirurgisella menetelmällä, ja kaikki yritykset onnistuivat lopulta. Potilaiden 30 päivän kuolleisuus oli 90 % (10/21, yhden potilaan tiedot puuttuivat).
4 496 intubaatioyrityksistä 4 082 (91 %) onnistui ensimmäisellä yrityksellä. FPS-ryhmän kuolleisuus oli 34 % ja non-FPS-ryhmän 38 % (p = 0,21). FPS:n korjattu vetosuhde (OR) 30 päivän kuolleisuudelle oli 0,88 (95 % CI 0,66–1,16). Hypoksemia intubaation jälkeen ja sairaalaan luovutuksen yhteydessä oli yleisempää non-FPS-ryhmässä (12 % vs. 5 %, p < 0,001 ja 5 % vs. 3 %, p = 0,01).
5 857 intubaatioista 3 902 suoritettiin ilman SOP:a, 430 implementaation aikana ja 1 525 implementaation jälkeen. SOP:lla oli merkittävä vaikutus yhden päivän kuolleisuuteen implementaation aikana (OR 0,56, 95 % CI 0,37–0,81) mutta ei implementaation jälkeen (OR 0,84, 95 % CI 0,68–1,04). SOP:n käyttöönotto paransi FPS 87,3 %:sta 96,5 %:iin, p < 0,001.
Prospektiivisessa asetelmassa 42 potilasta esihappeutettiin NIV:n avulla. Kaikki potilaat esihappeutettiin onnistuneesti (42/42, 100 %, 95 % CI 92–100) ilman happivajeen komplikaatioita intubaation aikana. Kuusi keuhkokuumeepäilyä (17 %, puuttuva data = 7) nähtiin ensimmäisessä keuhkokuvassa.
Johtopäätökset
Anestesiaintubaatio toteutetaan korkealaatuisesti Suomen kehittyneissä ensihoitojärjestelmissä. Pieni osa hengitystiehallintayrityksistä epäonnistuu edelleen moderneista laitteista huolimatta, ja yleisin syy tähän on eritteiden täyttämä hengitystie. Tämä korostaa tehokkaiden puhdistusmenetelmien tarvetta. Vielä harvinaisempaa on täydellinen intubaation epäonnistuminen ja koniotomian tarve, mikä korostaa tarvetta koulutukselle, jotta koniotomian edellyttämä osaaminen ylläpidetään. FPS ei ole kaikenkattava intubaation laadun mittari - vaikka se liittyy komplikaatioihin, sillä ei vaikuta olevan yhteyttä kuolleisuuteen. Muita laadun mittareita tulisi käyttää yhdessä FPS:n kanssa. SOP:in käyttö PHEA aikana näyttää kuitenkin osoittavan positiivisen trendin kuolleisuuden ja muiden laatumittareiden suhteen. Esihappeutus käyttäen NIV suoritetaan suomalaisessa HEMS-yksikössä ja vaikuttaa toimivalta ainakin tietyissä potilastapauksissa
Formation of fibrous structure in extrudates based on whey protein, pea protein and oat fibre and effect of extrusion on in vitro protein digestibility
No full textMärkäekstrudoiduissa liha-analogeissa pyritään jäljittelemään lihan kaltaista, kuitumaista rakennetta. Hybridiliha-analogit sisältävät kasviproteiinin lisäksi eläinperäistä proteiinia. Liha-analogien proteiinipitoisuus on usein korkea, mutta proteiinin sulavuudesta elimistössä on rajoitetusti tutkimustietoa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella märkäekstruusion parametrien (heraproteiini-isolaatin (HPI) osuuden (0–37,5 %), syötteen vesipitoisuuden (VP) (57,5–62,5 %), jäähdyttävän suuttimen lämpötilan (JSL) (40–80 ºC)) vaikutusta heraproteiini-, herneproteiini- ja kaurakuitupohjaisten ekstrudaattien mekaanisiin, rakenteellisiin ja fysikaalis-kemiallisiin ominaisuuksiin sekä proteiinien in vitro -sulavuuteen (IVPS). Hypoteesina oli, että näistä raaka-aineista voidaan muodostaa kuitumaista rakennetta prosessiparametrien vaikuttaessa rakenteen muodostumiseen. Lisäksi oletettiin, että märkäekstruusiolla voidaan muokata proteiinien in vitro -sulavuutta.
Tulokset osoittivat, että HPI-osuuden kasvu lisäsi ekstrudaattien kovuutta, kumimaisuutta, kimmoisuutta ja leikkauslujuutta. Myös ekstruusion aikainen vääntömomentti ja suuttimen paine kasvoivat. Samalla se pienensi veden absorptiokykyä ja vaalensi ekstrudaatin väriä. Selkein ja yhtenäisin kuitumainen rakenne saavutettiin selittävien muuttujien keskipisteissä. Korkein HPI-osuus taas heikensi rakennetta tekemällä siitä lohkeilevan. Myös VP:lla oli vaikutusta useimpaan vastemuuttujaan, mutta JSL:n vaikutus jäi pieneksi. Ekstruusion vaikutus IVPS:een oli useimmissa näytteissä hyvin pieni, joskin positiivinen. Huomattavin vaikutus (lähes 8 prosenttiyksikköä parempi sulavuus) havaittiin näytteessä, jossa ei ollut heraproteiinia. Ero pienimmän ja suurimman HPI-osuuden näytteiden proteiinien sulavuuksissa oli lähes 15 prosenttiyksikköä.
Tässä tutkimuksessa ekstrudaattien fysikaalisia ja rakenteellisia ominaisuuksia selitti parhaiten HPI-osuus ja sillä oli myös suurin vaikutus proteiinien sulavuuteen. Jatkotutkimuskissa voitaisiin tarkastella hera- ja herneproteiinin molekyylirakenteen muutoksia ekstruusioprosessin aikana ja tutkia niiden yhteyttä proteiinien sulavuuteen.High moisture extruded (HME) meat analogues aim to mimic the fibrous structure of meat. Hybrid meat analogues contain animal protein in addition to plant protein. Although meat analogues often have high protein contents, there is limited research on the protein digestibility in these products. The aim of this study was to investigate the effects of HME parameters (whey protein isolate (WPI) content (0–37.5%), feed moisture content (MC) (57.5–62.5%), and long cooling die temperature (LCT) (40–80 °C)) on the mechanical, structural, and physicochemical properties of whey protein–pea protein–oat fiber extrudates, as well as the in vitro protein digestibility (IVPD). The hypothesis was that a fibrous structure could be formed from these raw materials and that the processing parameters would affect structure formation. Additionally, it was assumed that HME could modify IVPD.
The results showed that higher WPI content increased the hardness, gumminess, springiness and cutting strength of the extrudates, as well as extrusion torque and die pressure. It also decreased water absorption capacity and lightened the color of the extrudates. The most uniform and continuous fibrous structure was achieved at the center points of the independent variables. However, the highest WPI content weakened the structure, making it crumbly. MC also affected most response variables, whereas the LCT had a relatively minor effect. The effect of HME on IVPD was minimal but positive in most samples. The most notable improvement (nearly 8 percentage units) in IVPD was observed in the sample without whey protein. The difference in IVPD between samples with the lowest and highest WPI content was nearly 15 percentage units.
In this study, the WPI content best explained the physical and structural properties of the extrudates and had the greatest impact IVPD. Future studies could focus on examining the molecular structure changes of whey and pea proteins during extrusion and their relationships with protein digestibility