190942 research outputs found
Sort by
Koirien kognitiiviseen suoriutumiseen vaikuttavat tekijät
No full textThe domestic dog (Canis familiaris) has the longest shared history with humans out of any other species. Traits such as social cognition and inhibitory control may have been especially valuable for dogs to adjust to life with people, and they are likely to have a significant influence on the daily lives of dogs and their owners.
Although factors affecting individual differences in cognition have been studied extensively in recent years, research is still lacking in several areas. For example, little is known about the reliability and validity of the various cognitive tests which are utilized in canine cognitive research. In addition, sample sizes in many canine cognitive studies are small, and the factors influencing individual differences in cognitive traits are still poorly understood.
Using one of the largest canine cognitive datasets in the world, the focus of this thesis was on four cognitive tests extensively used in animal research to measure social cognition (gesture test and unsolvable task) and inhibitory control (cylinder test and V-detour). The main aims were to 1) investigate the tests’ temporal reliability and validity, i.e., how cognitive traits are reflected in different contexts, especially in everyday life, and 2) identify possible dog-related factors associated with cognitive performance.
The dataset consisted of dogs which had taken part in a commercial test battery called smartDOGTM. An owner-completed online survey was used to collect data on everyday behaviour, personality, and background of dogs which had taken part in the smartDOGTM test battery. Two previously validated questionnaires were included: the Dog Impulsivity Assessment Scale (DIAS) and the Canine Behavior Assessment and Research Questionnaire (C-BARQ).
Study I investigated associations between cognitive test performance and everyday behaviour (questionnaire-derived variables) in adult dogs (N = 987), whereas Study II explored whether puppy cognitive test performance could predict everyday behaviour (questionnaire-derived variables) in adult dogs (N = 227). Test-retest reliability of cognitive test performance in adult dogs was examined in Study I (N = 49), whereas Study II investigated the stability and developmental changes of performance from puppy- to adulthood (N = 99). Study III focused on the influence of age, sex, and breed on cognitive performance in adult dogs of 13 different breeds (N = 1,002).
This thesis provides valuable insight into the reliability and validity of cognitive tests as well as how test results are associated with behaviour in everyday contexts. Our findings shed light on the development and stability of cognitive traits and the underlying factors influencing these traits, such as age, sex, and breed. Some of our results replicate those of previous studies, but we also reveal novel associations which future studies can hopefully build on. These studies highlight the importance of social cognition and inhibitory control for the everyday lives of dogs and their owners, a deeper understanding of which can benefit both dogs and their owners.Väitöskirja selvitti tekijöitä, jotka ovat yhteydessä koirien kognitiivisiin piirteisiin, hyödyntäen yhtä maailman suurimmista, suomalaista koirien kognitiotutkimusaineistoista maailmassa. Väitöskirjassa keskityttiin kognitiotesteihin, jotka mittaavat koirien sosiaalista kognitiota ja itsehillintää, sillä nämä ovat todennäköisesti olleet erityisen arvokkaita ominaisuuksia koirien ja ihmisen yhteisen kehityshistorian aikana.
Sosiaaliseen kognitioon lukeutuvat taidot, joita koira käyttää vuorovaikutuksessa sosiaalisten kumppaneiden, tässä tapauksessa erityisesti ihmisen kanssa. Itsehillintää taas tarvitaan useissa tilanteissa, joissa koiran on hillittävä reaktioitaan ja toimittava sen sijaan omistajan toiveiden mukaisesti.
Väitöskirjan tavoitteena oli tutkia, miten luotettavia ja toistettavia koirille tarjotut kognitiotestit ovat, miten koirien kognitiotestien tulokset näkyvät koiran käyttäytymisessä arjessa, ja miten koiran rotu, ikä ja sukupuoli vaikuttavat tuloksiin. Aikaisempaa tutkimustietoa kognitiivisten testien yhteydestä koiran käyttäytymiseen arjessa ei juurikaan ole saatavilla.
Aineisto koostui koirista, jotka olivat osallistuneet kaupalliseen smartDOGTM -kognitiotestipatteristoon, joka sisälsi useita tieteelliseen tutkimukseen perustuvia kognitotestejä. Tämän lisäksi omistajat täyttivät kyselylomakkeen, jolla kerättiin tietoa testiin osallistuneiden koirien käyttäytymisestä, persoonallisuudesta ja taustasta.
Tulosten perusteella kognitiotestit mittaavat piirteitä, jotka näkyivät myös arjessa koirien käyttäytymisessä, kuten koulutettavuudessa, impulsiivisuudessa, käytösongelmissa ja pelokkuudessa. Aikuisiän arkikäyttäytymistä pystyttiin myös jossain määrin ennustamaan pennuille (3-7kk) tarjottujen kognitiotestien perusteella. Koirien testitulokset olivat ainakin aikuisiällä ajallisesti suhteellisen pysyviä, vaikka tässä olikin paljon vaihtelua eri testien välillä. Koiran rodulla oli merkittävä vaikutus kaikkiin väitöskirjassa mukana oleviin kognitiotesteihin, kun taas ikä ja sukupuoli vaikuttivat eri tavoilla eri testituloksiin.
Tämä väitöskirja tarjoaa arvokasta ja täysin uutta tietoa kognitiotestien luotettavuudesta sekä siitä, miten testitulokset liittyvät koirien käyttäytymiseen jokapäiväisessä elämässä omistajien kanssa. Tutkimustulokset lisäävät ymmärrystä kognitiivisten piirteiden kehittymisestä ja pysyvyydestä sekä tekijöistä, jotka vaikuttavat näiden piirteiden taustalla, kuten ikä, sukupuoli ja rotu. Väitöskirjaan sisältyvät tutkimukset korostavat sosiaalisen kognition ja itsehillinnän merkitystä arjessa, ja näin ollen niiden syvempi ymmärrys voi hyödyttää sekä koiria että omistajia.ei saavutettav
Päiväkodin johtajuus kompleksisuusteorian viitekehyksessä : – pirullisista ongelmista integroituihin ratkaisuihin
No full textIn this dissertation, I examined the leadership of early childhood education and care (ECEC) centres within the framework of complexity leadership theory (CLT). The aim was to understand CLT’s core concepts of leadership emergence and adaptive space in ECEC centre leadership context. To achieve this aim, two research questions were set: 1. What elements support leadership emergence in ECEC centres (Sub-studies I and III)? 2. What do ECEC leaders need in building adaptive space within work communities (Sub-studies I–III)?
In the first sub-study, I analysed focus group interviews with ECEC centre leaders (N = 15). This study investigated the participation of work communities in leadership and how ECEC centre leaders distributed leadership across multi-professional teams. The study framework was based on the concept of communities of practice (CoP). Through directed content analysis, the dimensions of CoP—practice, community, and domain—were identified. The results indicated that ECEC guiding documents and values constituted the core domain when facilitating the participation of multi-professional work communities. Furthermore, unclear professional roles, a lack of shared pedagogical perspectives, and limited communication opportunities resulted in community conflicts during periods of pedagogical reform. Nevertheless, less formal teacher-leader communities demonstrated promising practices that promoted collaboration and empowerment. In these communities, leaders acted more as coaches, fostering collaboration and a shared vision in leadership. The study underscored the need to have qualified staff, clearer leadership structures, and support for nursery nurses' roles to enhance participation in work communities.
In the second sub-study, I analysed written essay data from ECEC centre leaders (N=20). This study focused on exploring how Finnish ECEC centre leaders perceive their positions within the realm of leadership as a profession. Specific attention was devoted to identifying the key components of leadership competence and recognizing the need for the development of leadership education for ECEC centre leaders. Employing Labov and Waletzky’s (1967) structural analysis in conjunction with Bamberg’s (1997) narrative positioning framework, four primary narrative types of ECEC centre leadership as a profession were identified: professional leader, contextual leader, teacher leader, and leader persona. The findings revealed the need for personal engagement and a profound understanding of pedagogical practices to cultivate effective leadership in ECEC. Leadership was predominantly viewed as hierarchical, which may impede sustainable leadership development. Additionally, various challenges within the field had intensified, highlighting the need for a more coherent understanding of leadership in general. A deficiency in leadership education contributed to staff exhaustion and high turnover rates. In this sub-study, competent leadership was perceived to enhance teacher motivation and commitment. Furthermore, clearer distinctions between the roles of ECEC leaders and teachers were deemed essential to strengthen the legitimacy of teachers as pedagogical leaders.
In the third sub-study, I analysed written essay data from ECEC centre leaders (N=46). This study investigated the interpretations of power among ECEC centre leaders. The primary aim was to explore the concept of power, the power relations of ECEC centre leaders, and how they positioned themselves within their multi-professional work communities. Using Greimas' actantial analysis, two actantial models—power release and power control—were developed. The models indicated that power in ECEC centres was leader-centred, unstructured, and somewhat obscured. ECEC leaders associated power with their position, education, and knowledge of pedagogical practices. Power was primarily employed to regulate pedagogical practices and interpret the national curriculum. A lack of shared discourse posed challenges in validating these perspectives within the community. Leaders acknowledged the importance of relinquishing power to promote employee autonomy; however, personal judgement and trust influenced how and when power was delegated. The study revealed a need to balance positional power with the creation of an understanding of relational power within work communities.
Thesis results show that leadership in early childhood education centers is a complex and tension-filled task. In CLT framework this study identified eight elements that are significant for leadership emergence and adaptive space enacting leadership practices among ECEC centres. These elements are interdependent and, depending on the context, may function either as resources or as barriers to the development of leadership. At best, elements can reshape how both formal leaders and work communities position themselves to leadership, thereby renewing the meanings associated with communities participation and power. However, lack of systematic leadership competence and leadership culture, added with high turnover among qualified staff identified as key challenges in building leadership practice in ECEC. To understand and address this complexity, further research on the topic and systematic collaboration between various local and national system-level actors will be essential in the future.Tässä väitöskirjassa tarkastelin varhaiskasvatusyksikön johtajuutta kompleksisen johtajuusteorian (complexity leadership theory) viitekehyksessä. Tavoitteena oli ymmärtää teorian keskeisiä käsitteitä: johtajuuden laajenemista (emergence) ja sopeutuvaa tilaa (adaptive space) varhaiskasvatuksen kontekstissa. Tutkimus oli laadullinen ja se vastasi tutkimustehtävään kahden tutkimuskysymyksen kautta: 1. Mitkä tekijät edistävät johtajuuden laajenemista varhaiskasvatusyksiköissä? 2. Mitä päiväkodinjohtajat tarvitsevat vahvistaakseen moniammatillisten työyhteisöjen sopeutuvaa tilaa? Tutkimuskysymyksiä tarkasteltiin kolmen osatutkimuksen kautta.
Ensimmäisessä osatutkimuksessa analysoin päiväkodinjohtajien (N = 15) fokusryhmähaastatteluaineistoa. Tutkimuksessa tarkasteltiin osallisuuden johtamista sekä johtajuuden jakamista moniammatillisissa työyhteisöissä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä hyödynnettiin käytäntöyhteisön käsitettä, jonka kautta tunnistettiin varhaiskasvatuksen käytäntöyhteisön ulottuvuudet. Tulokset osoittivat, että varhaiskasvatuksen ohjaavat asiakirjat ja arvot muodostivat yhteisön tiedollisen ytimen, joka tuki moniammatillisten työyhteisöjen osallisuutta. Epäselvät ammattiroolit, jaettujen pedagogisten merkitysten puute sekä rajalliset yhteistyön mahdollisuudet puolestaan aiheuttivat väärinymmärryksiä ja ristiriitoja meneillään olevan pedagogisen reformin aikaan. Epämuodollisemmat opettaja-johtajayhteisöt olivat vähemmän tunnistettuja johtamisen rakenteita, mutta olemassa olevat rakenteet olivat lupaavia yhteistyön ja osallisuuden näkökulmasta. Epämuodolliset johtamisrakenteet vahvistivat virallisen johtajan roolia valmentajana ja yhteisen vision luotsaajana. Tutkimustuloksissa korostuivat pätevän henkilöstön, selkeiden johtamisrakenteiden ja lastenhoitajien roolin selkiyttämisen merkitys osallisuuden johtamisen kehittämiseksi.
Toisessa osatutkimuksessa analysoin päiväkodin johtajien (N = 20) kirjoittamia esseevastauksia. Tutkimuksessa tarkasteltiin päiväkodin johtamista professiona ja miten johtajat asemoivat itsensä johtajuuteen. Tutkimuksessa keskityttiin päiväkodinjohtajien osaamisen kehittämiseen sekä johtamisosaamisen keskeisten elementtien tunnistamiseen. Labovin ja Waletzkyn (1967) strukturaalisen analyysimenetelmä sekä Bambergin (1997) narratiivinen asemointiteoria muodostivat analyysin viitekehyksen, jonka avulla tunnistettiin neljä johtamisen profession tyyppinarratiivia: ammatijohtaja, kontekstuaalinen johtaja, opettajajohtaja ja johtajapersoona. Tulokset osoittivat, että päiväkodinjohtaminen edellytti syvällistä ymmärrystä ja sitoutumista varhaiskasvatuksen pedagogiikkaan. Tämän tutkimuksen valossa johtajuus rakentui hierarkkiseksi, mikä jatkossa saattaa estää johtajuuden yhteisöllisen käytännön kehittymistä. Kentän monisyiset haasteet korostivat johtamisosaamisen kehittämistä myös opettajien keskuudessa, jonka lisäksi johtamiskoulutuksen puute lisäsi johtajien työn kuormittavuutta. Tässä osatutkimuksessa johtamisosaaminen lisäsi työmotivaatiota ja sitoutumista. Tulevaisuuden johtamisen kannalta tärkeäksi nousee selkeän eron rakentaminen johtajan ja opettajan ammattiroolien välillä nimenomaan pedagogisen johtamisen jakamisen vahvistamiseksi.
Kolmannessa osatutkimuksessa analysoin päiväkodinjohtajien kirjoittamia esseekirjoituksia (N = 46). Osatutkimuksessa tarkasteltiin valtaa varhaiskasvatuksen kontekstissa. Tarkoituksena oli selvittää, miten johtajat käsittivät vallan, millaisia valtasuhteita varhaiskasvatuksen työyhteisöissä ilmeni ja miten johtajat asemoivat itsensä moniammatillisiin työyhteisöihin. Greimasin Aktanttianalyysin avulla muodostin kaksi akanttimallia: vallan vapauttamisen ja vallan kontrollin mallit. Aktanttimallien perusteella varhaiskasvatuksen valta näyttäytyi johtajakeskeisenä ja edelleen melko jäsentymättömänä. Johtajat liittivät vallan viralliseen asemaansa, koulutukseensa sekä pedagogiseen tietoon. Vallankäyttö näyttäytyi sanoina vastuu ja velvollisuus, keskittyen työyhteisön pedagogisten käytäntöjen säätelemiseen sekä Valtakunnallisten varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden tulkitsemiseen. Näissä tuloksissa yhteisen keskustelukulttuurin puute vaikeutti yhteisen merkitysten luomista. Johtajat tunnistivat, että johtajan vallan vapauttaminen oli merkityksellinen työntekijöiden autonomian tukemisessa, mutta tätä ohjasivat johtajan henkilökohtainen harkinta sekä luottamus tai sen puute suhteessa yhteisön jäseniin. Tutkimus osoitti tarpeen tasapainottaa valtaa johtajan ja työyhteisön välillä, jotta johtajuuden yhteisöllinen käytännön olisi mahdollista kehittyä tehtävien jakamisen tasolta jaettuun yhteiseen visioon.
Tulokset osoittavat päiväkodin johtajuuden olevan monisyinen, jännitteinen tehtävä. Kompleksisen johtajuusteorian viitekehyksessä tutkimus tunnisti kahdeksan elementtiä, jotka ovat merkityksellisiä johtamisen laajenemisen (leadership emergence) ja moniammatillisten työyhteisöjen sopeutuvan tilan (adaptive space) näkökulmasta. Elementit ovat tämän tutkimuksen valossa keskinäisriippuvia, jotka kontekstin mukaan voivat toimia resursseina tai esteinä johtajuuden kehittämiselle. Parhaimmillaan ne voivat muokata virallisen johtajan sekä työyhteisöjen asemoitumista johtajuuteen ja tätä kautta uudistaa osallisuuteen ja valtaan liitettyjä merkityksiä. Varhaiskasvatuksen haasteena tunnistetut systemaattisen johtamisosaamisen ja -kulttuurin puute sekä kelpoisen henkilöstön vaihtuvuus luovat pirullisia ongelmia, jotka pahimmillaan estävät näiden elementtien hyödyntämisen. Tämän kompleksisuuden ymmärtämiseksi ja ratkaisemiseksi aiheen tutkimus sekä systemaattinen yhteistyö erilaisten paikallisten ja kansallisten järjestelmätason toimijoiden välillä on tulevaisuudessa välttämätöntä
Integrin signalling mediates bi-directional metabolic and functional changes in immune cells
No full textImmune cells alter their gene expression and metabolic profiles in response to pathogens but also in response to changes in their environment, leading to immune cell activation. One of the environmental sensor systems in immune cells is that created by integrins, which are cell surface adhesion proteins. Integrins allow immune cells to sense their environment as well as play a central role in their extravasation from blood vessels into the sites of inflammation.
The aim of this thesis was to study the role of 2 integrins in immune cell activation, polarization and metabolic reprogramming using an Itgb2 TTT/AAA knock-in mouse line where the kindlin-3 binding site in the cytoplasmic domain of 2 integrin has been mutated. It was previously shown that the TTT/AAA mutation leads to loss of dendritic cell adhesion but results in increased activation of these cells. These dendritic cells also display increased migration to lymph nodes and increased T-cell activation. We show here that somewhat paradoxically these KI dendritic cells displayed a suppressed metabolic profile, i.e. a significant decrease in both glycolysis and oxidative phosphorylation. We found that mimicking this suppressed metabolic profile with a low concentration of the glycolysis inhibitor 2DG (2-deoxy-D-glucose) resulted in wild type dendritic cell activation in a similar way as the KI mutation. 2DG also made dendritic cells more migratory in vitro and was shown to generate stronger antitumoral responses in vivo, showing that this suppressed metabolic profile is immunologically relevant.
We wondered if similar effects of integrins on immune cell phenotype as those seen in dendritic cells might be at play also in other immune cells. In stroke, microglial responses cause an inflammatory response which is one of the main causes of neuronal damage. Therefore, we studied the effects of the integrin mutation on microglial phenotype and stroke outcome in vivo. Interestingly, it was found that the integrin mutation led to decreased inflammation and resulted in neuroprotection following haemorrhagic stroke. The integrin KI microglia displayed a reduced inflammatory response, showing that while integrin signalling regulates the immune system, the effects need not be the same across different immune cell types.
Immune cells constantly interact with each other and with other cells. There existed no assay that would allow for the quantification of the biomechanical parameters in heterogeneous cell clusters, such as those formed by dendritic cells and T-cells in lymph nodes. Having studied the effects of impaired integrin adhesion and signalling in different immune cells, we decided to partner with a biomechanics research group to develop a new assay to investigate the biomechanical properties of immune cell clusters. This assay was then used this to study the effects of different T-cell activation regimens and the integrin KI mutation on the stiffness of immune aggregates. This novel assay is now available as a tool for further studies.
Integrin signalling remains an interesting field of study, with new evidence provided here that deficiencies in integrin function result in immunometabolic changes and immunomodulatory effects in different tissue-specific response pathways.Immuunisolut muuttavat geenien ilmentymistä ja aineenvaihduntaprofiilejaan vasteena taudinaiheuttajille, mutta myös vasteena ympäristön muutoksille, mikä johtaa immuunisolujen aktivoitumiseen. Yksi immuunisolujen ympäristösensorijärjestelmistä on integriinien, solujen pinnan adheesioproteiineiden, luoma järjestelmä. Integriinien avulla immuunisolut voivat aistia ympäristönsä ja niillä on keskeinen rooli niiden ekstravasaatiossa verisuonista tulehduskohtiin.
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia 2-integriinien roolia immuunisolujen aktivoitumisessa, polarisaatiossa ja aineenvaihdunnan uudelleenohjelmoinnissa käyttämällä Itgb2 TTT/AAA-knock-in-hiirilinjaa, jossa 2-integriinin sytoplasmisen domeenin kindlin-3:n sitoutumiskohta on mutatoitu. Aikaisemmin on osoitettu, että TTT/AAA-mutaatio johtaa dendriittisolujen adheesion menetykseen, mutta lisää näiden solujen aktivaatiota. Nämä dendriittisolut osoittavat myös lisääntynyttä migraatiota imusolmukkeisiin ja lisääntynyttä T-solujen aktivaatiota. Osoitamme tässä, että hieman paradoksaalisesti näillä KI-dendriittisoluilla oli heikentynyt metabolinen profiili eli sekä glykolyysin että oksidatiivisen fosforylaation merkittävä väheneminen. Havaitsimme, että tämän tukahdutetun aineenvaihduntaprofiilin matkiminen glykolyysin estäjä 2DG:n (2-deoksi-D-glukoosi) matalalla pitoisuudella johti villityypin dendriittisolujen aktivoitumiseen samalla tavalla kuin KI-mutaatio. 2DG myös teki dendriittisoluista migratiivisempia in vitro ja sen osoitettiin tuottavan voimakkaampia kasvaimia hillitseviä vasteita in vivo, mikä osoittaa, että tämä tukahdutettu aineenvaihduntaprofiili on immunologisesti relevantti.
Pohdimme, voisiko integriinien samanlaiset vaikutukset immuunisolujen fenotyyppiin kuin dendriittisoluissa havaitaan myös muissa immuunisoluissa. Aivohalvauksessa mikrogliasoluvasteet aiheuttavat tulehdusvasteen, joka on yksi hermosoluvaurioiden pääasiallisista syistä. Siksi tutkimme integriinimutaation vaikutuksia mikrogliasolujen fenotyyppiin ja aivohalvauksen lopputulokseen in vivo. Mielenkiintoista kyllä, havaittiin, että integriinimutaatio johti tulehduksen vähenemiseen ja hermoston suojaukseen hemorragisen aivohalvauksen jälkeen. Integriini-KI-mikroglia osoitti vähentynyttä tulehdusvastetta, mikä osoittaa, että vaikka integriinisignalointi säätelee immuunijärjestelmää, vaikutusten ei tarvitse olla samoja eri immuunisolutyypeissä.
Immuunisolut ovat jatkuvasti vuorovaikutuksessa keskenään ja muiden solujen kanssa. Ei ollut olemassa määritysmenetelmää, jolla olisi voitu kvantifioida heterogeenisten soluklusterien, kuten dendriittisolujen ja T-solujen imusolmukkeiden muodostamien, biomekaanisia parametreja. Tutkittuamme integriinien adheesion ja signaloinnin heikentymisen vaikutuksia eri immuunisoluissa, päätimme tehdä yhteistyötä biomekaniikan tutkimusryhmän kanssa kehittääksemme uuden määrityksen immuunisoluklusterien biomekaanisten ominaisuuksien tutkimiseksi. Tätä määritystä käytettiin sitten tutkimaan erilaisten T-solujen aktivaatio-ohjelmien ja integriini KI -mutaation vaikutuksia immuuniaggregaattien jäykkyyteen. Tämä uusi määritysmenetelmä on nyt saatavilla työkaluna jatkotutkimuksiin.
Integriinisignalointi on edelleen mielenkiintoinen tutkimusalue, ja tässä esitetään uutta näyttöä siitä, että integriinien toiminnan puutteet johtavat immunometabolisiin muutoksiin ja immunomodulatorisiin vaikutuksiin eri kudoskohtaisissa vastereiteissä
Integrating sufficiency-oriented lifestyles and socio-political acceptance of land-use changes in urban sustainability transformations
No full textReaching European climate targets calls for lifestyle changes aligned with the idea of sufficiency – living well with less. Despite increased interest in sufficiency, little research has examined how residents’ acceptance of more sustainable land-uses varies across lifestyles with different levels of sufficiency orientation. The aim of this paper is to examine the relationships between urban lifestyles and socio-political acceptance of land-use changes, including willingness to give up carbon-intensive mobility and housing practices across cities and neighbourhoods in southern Finland. We administered an online survey to a random sample of residents in Helsinki, Lahti and the neighbourhood of Länsiväylä and collected a total of 896 survey responses. Cluster analysis was used to distinguish a set of urban lifestyles that vary in their sufficiency orientation, which were subsequently related to socio-political acceptance of land-use changes. We found that sufficiency-oriented residents often prefer walking and public transport, and they are more likely to accept various land-use changes in support of sustainability outcomes in urban areas. We also found locational differences in the relationships between socio-political acceptance of land use change and lifestyle clusters. Together our findings can help in addressing the pressing environmental challenges in cities in a more targeted way.Peer reviewe
Eturauhassyövän riskiluokitus : PSA-arvoa pidemmälle
No full textProstate cancer is the world’s second most common cancer and the fifth leading cause of cancer death in men. Its early detection typically involves digital rectal examination (DRE) and prostate-specific antigen (PSA) testing, followed by systematic transrectal ultrasound (TRUS)-guided biopsy or magnetic resonance imaging (MRI) accompanied by a subsequent biopsy if deemed necessary. About 60% of men undergoing TRUS-guided biopsy and 30% of men undergoing MRI have no indication of potentially lethal, and hence, clinically significant disease, often defined as International Society of Urological Pathology (ISUP) Grade group (GG) ≥2 prostate cancer. Since neither method definitely excludes clinically significant prostate cancer, men without suspicious results are often monitored with PSA testing, repeat MRIs, and further biopsies, increasing the risk of unnecessary biopsies and related harms. Risk stratification with alternative tests, such as PSA density (PSAD), which is calculated by dividing serum PSA level by prostate volume, may improve individual risk assessment. However, true implications of a benign MRI result or PSAD, especially concerning mortality, remain unclear. The aim of this thesis was to contribute to the efforts of balancing the benefits and harms of monitoring and intervention after benign prostate MRI or biopsy findings by assessing the relevant clinical outcomes.
Adjusting for comorbidities and age is essential when estimating mortality. In Study I, we assessed how well the Charlson Comorbidity Index (CCI), derived from administrative hospitalization (Care Register for Health Care [HILMO]) and medication reimbursement data (Social Insurance Institution of Finland [SII]) on participants in the Finnish Randomized Study of Screening for Prostate Cancer (FinRSPC) trial, can predict mortality in up to 13-year follow-up. In Study II, we utilized institutional databases and national population statistics to compare the balance of clinically significant and insignificant prostate cancer (GG 1) between men with a benign result on prostate MRI and general population. Additionally, we estimated the value of PSAD-based risk stratification after a benign MRI result. Study III further estimated the role of PSAD-based risk stratification by assessing its value as a predictor of prostate cancer mortality after a benign TRUS-guided biopsy within a subcohort of the screening arm of the FinRSPC.
Main results: I: The discriminative ability of CCI calculated at baseline to predict mortality declined over time (c-statistics 0.72 [95% confidence interval (CI) 0.71–0.74 at 1 year, 0.68 [95% CI 0.68–0.69] at 5, and 0.66 [95% CI 0.65–0.66] at 13 years), and added only minor value over age alone (c-statistic improvement 0.10 at 1 year, 0.06 at 5 years, and 0.04 at 13 years, p value<0.001). Adding medication reimbursement data to hospitalization data improved prediction only slightly (c-statistics difference at 13 years 0.005, P<0.001 at 13 years). II: After a benign MRI, the risk of clinically significant (incidence rate ratio [IRR] 3.4 [95% CI 2.8–4.1]) and insignificant prostate cancer (IRR 8.2 [95% CI 5.8–11.3]) was higher than in the general population. In men with PSAD <0.15 ng/mL/cm3, clinically significant prostate cancer risk resembled that of the general population (IRR 1.4 [95% CI 0.9–2.0]), while the risk of clinically insignificant disease remained substantially elevated (IRR 7.1 [95% CI 4.2–11.3]). III: Prostate cancer mortality after a benign TRUS-guided biopsy was low (1.1% [95% CI 0.75–1.6]) and was even lower for men with PSAD <0.15 ng/mL/cm3 (vs. PSAD ≥0.15 ng/mL/cm3; 0.54% [95% CI 0.24–1.1] vs. 2.0% [95% CI 1.2–3.1], p=0.001). Adding PSAD to other clinical variables (i.e., PSA and base variables) improved prostate cancer mortality prediction (c-statistic 0.781 vs. 0.765, p=0.039).
Conclusions: CCI estimated using HILMO and SII registries predicts all-cause mortality at an acceptable level. The incidence of clinically significant (GG ≥2) prostate cancer after a benign mpMRI is higher than in the general population, but the difference is marginal for the subcohort of men with PSAD <0.15 ng/mL/cm3. PSAD is associated with prostate cancer mortality in men with a benign TRUS-guided biopsy. These findings contribute to the efforts of balancing the benefits and harms of monitoring and intervention after benign prostate MRI or biopsy.Eturauhassyöpä on maailman toiseksi yleisin syöpä ja viidenneksi yleisin syöpäkuoleman aiheuttaja miehillä. Sen varhainen toteaminen perustuu tyypillisesti peräsuolen kautta tehtävään tunnusteluun (DRE) sekä prostataspesifisen antigeenin (PSA) mittaukseen, joita seuraa tarvittaessa peräsuolen kautta tehtävä kohdistamaton ultraääniohjattu (TRUS) neulanäytteenotto tai magneettikuvaus (MRI) sekä sitä seuraava neulanäytteenotto. Noin 60 %:lla niistä miehistä, joilta otetaan TRUS-ohjattu koepala, ja noin 30% niistä miehistä, joille tehdään eturauhasen magneettikuvaus, ei löydy viitteitä kuolemaan johtavasta ja siten kliinisesti merkittävästä eturauhassyövästä, jollaisena tyypillisesti pidetään vähintään histopatologisen luokituksen International Society of Urological Pathology (ISUP)-ryhmän 2 syöpää.
Kumpikaan näistä menetelmistä ei kuitenkaan täysin poissulje kliinisesti merkittävän eturauhassyövän mahdollisuutta, joten hyvänlaatuinen tutkimuslöydös johtaa usein PSA-mittauksilla, uusintamagneettikuvauksilla ja/tai uusintanäytteenotoilla tehtävään seurantaan, mikä puolestaan lisää tarpeettomien toimenpiteiden ja ylidiagnostiikan riskiä. Lisätutkimuksilla, kuten PSA-tiheyden mittaamisella, joka lasketaan jakamalla seerumin PSA-pitoisuus eturauhasen tilavuudella, voidaan tehostaa neulanäytteenoton ja magneettikuvauksen jälkeistä riskinarviointia. Vaikka PSA-tiheyden tiedetään ennustavan kliinisesti merkittävän syövän löytymisen riskiä MRI:n jälkeen, on vielä epäselvää, mikä hyvänlaatuisen magneettilöydöksen ja PSA-tiheyden kliininen merkitys erityisesti kuolleisuuden kannalta on. Tämän väitöskirjan tavoitteena oli tuottaa uutta tietoa hyvänlaatuisen eturauhasen magneetti- ja koepalalöydöksen jälkeisen seurannan hyötyjen ja haittojen arviointiin tutkimalla kliinisesti oleellisia päätetapahtumia.
Kuolleisuutta arvioitaessa on olennaista huomioida muut samanaikaiset sairaudet sekä ikä. Osatyössä I arvioimme, kuinka hyvin FinRSPC-tutkimukseen osallistuneiden miesten hoitoilmoitusrekisteristä (HILMO) ja KELA:n lääkekorvaustiedoista laskettu Charlsonin komorbiditeetti-indeksi (CCI) ennusti kuolleisuutta 13 vuoden seurannassa. Osatyössä II hyödynsimme Helsinki-Uudenmaan sairaanhoitopiirin tietokantoja ja kansallisia väestötilastoja vertaillaksemme kliinisesti merkittävän ja merkityksettömän (ISUP-ryhmä 1) eturauhassyövän esiintyvyyttä sellaisten miesten, joilla ei magneettikuvauksessa löydetty viitteitä syövästä, ja vastaavan ikäisen väestön välillä. Lisäksi arvioimme PSA-tiheyden merkitystä magneettikuvauksen jälkeisessä eturauhassyövän riskiarvioinnissa. Osatyössä III arvioimme PSA-tiheyden merkitystä riskiarvioinnissa tutkimalla sen kykyä ennustaa eturauhassyöpäkuolleisuutta hyvänlaatuisen TRUS-ohjatun koepalan jälkeen FinRSPC-tutkimuksen seulontaryhmään kuuluvilla miehillä.
Keskeiset tulokset: I: Lähtötilanteessa lasketun CCI:n kyky ennustaa kuolleisuutta heikkeni ajan myötä (c-indeksi 0.72 [95 % luottamusväli (CI) 0.71–0.74] yhden vuoden kohdalla, 0.68 [95 % CI 0.68–0.69] viiden vuoden kohdalla ja 0.66 [95 % CI 0.65–0.66] 13 vuoden kohdalla), ja sen tuoma lisäarvo ennustekijänä pelkkään ikään verrattuna oli vähäinen (c-indeksin paraneminen 0.10 yhden vuoden kohdalla, 0.06 viiden vuoden kohdalla ja 0.04 13 vuoden kohdalla, p-arvo<0.001). KELA:n lääkekorvaustietojen lisääminen hoitoilmoitusrekisterin tietoihin paransi ennustuskykyä vain hieman (c-indeksin ero 13 vuoden kohdalla 0.005, p<0.001). II: Hyvänlaatuisen eturauhasen magneettilöydöksen jälkeen riski kliinisesti merkittävään (ilmaantumistaajuuksien suhde [IRR] 3.4 [95 % CI 2.8–4.1]) ja merkityksettömään eturauhassyöpään (IRR 8.2 [95 % CI 5.8–11.3]) oli korkeampi kuin väestössä. Miehillä, joiden PSA-tiheys oli alle 0.15 ng/mL/cm3, riski kliinisesti merkittävään eturauhassyöpään vastasi väestön riskiä (IRR 1.4 [95 % CI 0.9–2.0]), kun taas riski kliinisesti merkityksettömään syöpään oli edelleen selvästi koholla (IRR 7.1 [95 % CI 4.2–11.3]). III: Eturauhassyöpäkuolleisuus hyvänlaatuisen TRUS-ohjatun koepalan jälkeen oli alhainen (1.1 % [95 % CI 0.85–1.6]) ja vielä alhaisempi miehillä, joilla PSA-tiheys oli lisäksi alle 0.15 ng/mL/cm3. (vs. PSA-tiheys yli 0.15 ng/mL/cm3; 0.54 % [95 % CI 0.24–1.1] vs. 2.0 % [95 % CI 1.2–3.1], p=0.001). PSA-tiheyden lisääminen perusmuuttujista (kuten PSA:sta) koostuvaan ennustemalliin paransi eturauhassyöpäkuolleisuuden ennustamista (c-indeksi 0.781 vs. 0.765, p=0.039).
Johtopäätökset: Hoitoilmoitusrekisteristä ja KELA:n lääkekorvaustiedoista laskettu CCI ennustaa kokonaiskuolleisuutta hyväksyttävällä tarkkuudella. Kliinisesti merkittävän (ISUP-ryhmä ≥2) eturauhassyövän ilmaantuvuus hyvänlaatuisen eturauhasen magneettilöydöksen jälkeen on korkeampi kuin väestössä, mutta ero on vähäinen niillä miehillä, joilla PSA-tiheys on alle 0.15 ng/mL/cm3. PSA-tiheys ennustaa eturauhassyöpäkuolleisuutta miehillä, joilla TRUS-ohjatussa neulanäytteenotossa ei löydy syöpään viittaavaa. Näitä havaintoja voidaan hyödyntää arvioitaessa seurannasta ja hoidosta aiheutuvia hyötyjä ja haittoja sen jälkeen, kun eturauhasen magneettitutkimuksessa tai TRUS-ohjatussa näytteenotossa ei ole löytynyt eturauhassyöpään viittaavaa
Development of microfluidic immobilized enzyme assays to study drug metabolism in the human intestine
No full textSeveral isoenzymes of the Cytochrome P450 (CYP) superfamily are expressed in the intestinal epithelium,
making it a critical site for elimination of orally administered drugs but also introducing a risk of drug-druginteractions (DDIs) occurring, if concomitantly orally administered drugs inhibit each other’s CYP mediated
metabolism. DDIs are typically screened in vitro in the early pre-clinical stages of drug development and
inhibitors demonstrating time-dependent inhibition (TDI) of a major CYP isoform are further studied in
mechanistic assays to exclude irreversible inhibitors that can result in a long-lasting decrease in CYP mediated
drug elimination. In vitro metabolism and mechanistic assays have traditionally been limited to static
incubations and dialysis assays that are both time- and resource intensive. Recent developments with
microfluidic flow-through systems utilizing immobilized microsomes have shown capability to discern
between reversible and irreversible CYP inhibition in one assay. So far, however, microfluidic metabolism and
inhibition assays have only been developed utilizing human liver microsomes (HLMs), which have a different
CYP expression profile compared to human intestinal microsomes (HIMs).
The objective of this thesis was to establish an immobilized enzyme microreactor utilizing HIMs (HIM chips)
and to explore the feasibility of employing the HIM chips for CYP mediated drug metabolism and inhibition
assays. The HIM chips were successfully utilized in flow-through assays to show the presence of CYP mediated
metabolism of the unspecific CYP probe substrate, benzyloxyresorufin (BR), but direct comparisons to static
incubations could not be made due to challenges in determining the immobilized HIM amount in the chips.
The shelf-life stability studies of the HIM chips suggested that, while discernible model substrate metabolism
was detectable even after 20 days of storage in +4 °C, the enzymatic activity of immobilized HIMs degrades
faster than what has been observed with HLMs in previous studies. In attempting to utilize the HIM chips for
CYP inhibition studies, no significant inhibition of BR metabolism could be detected with the model inhibitors
ketoconazole and alpha-naphthoflavone, in contrast to static incubations, where inhibition of CYP3A4/5
mediated BR metabolism by ketoconazole was observed. Additionally, apparent activation of BR metabolism
by ANF was observed in static incubations and in flow-through conditions. The observations presented in this
thesis indicate that, while HIM chips could be utilized for CYP mediated metabolism assays, additional studies
are required to determine whether they could be employed for mechanistic inhibition assays
Minimal clinically important changes of patientreported outcome measures for acute postsurgical pain
No full textBackground: Patient-Reported Outcome Measures (PROMs) are essential instruments for assessing post-surgical pain-related outcomes from the patient's perspective. The concept of minimal clinically important difference (MCID) aims to identify the smallest change in PROMs that is meaningful to patients. In this multicenter study, data were used to calculate MCIDs for several PROMs assessing pain intensity and physical function after surgery and to perform a sensitivity analysis. Methods: Data from 2,661 patients undergoing either sternotomy, total knee arthroplasty, breast surgery or surgery related to endometriosis, recruited from 18 centers in 10 European countries, were included in the analysis. Eight PROMs were collected on days 1 and 3 after surgery, assessing pain intensity (at rest, average, worst, during movement, during physiotherapy) and physical function (in bed, during movement, during physiotherapy). MCIDs were calculated using a combination of distribution-based (30% of standard deviation, standard error of the mean) and anchor-based (calculating the absolute change between day 1 and day 3 for patients reporting “minimal improvement” or “minimal worsening” on seven-point global and specific impression of change scales) methods. Results: The MCID estimates for pain intensity ranged from 1.2 (at rest) to 1.6 (during activity), while physical function was consistent between 1.5 (in bed) and 1.6 (during physiotherapy) on an 11-point scale. Sensitivity analyses revealed no significant difference in MCID estimates between symptom improvement and worsening for all PROMs. However, baseline pain influenced MCID estimates, with higher baseline pain leading to patients reporting higher changes as meaningful (e.g., for pain at rest: MCID mild pain 1.0, MCID severe pain 2.1). Conclusions: We found differences between MCID estimates for eight PROMs related to pain intensity and physical function. Baseline values appear to have a significant impact on what patients consider to be a minimally relevant change, which should be addressed in future studies.Peer reviewe
Controlling fuel droplet size distribution : A key refinement for RCCI engines from energy, exergy, economic, and environmental perspectives
No full textThe study delves into the aerosolization process of fuel flow in combustion engines with the aim of adjusting the droplet size distribution to optimize combustion. While smaller droplets offer advantages in better evaporation and combustion, the research nullifies their benefits in enclosed engine environments. Simulating the consecutive processes of fuel injection, droplet formation and breakup, combustion, and pollutants' production and motion within a Reactivity Controlled Compression Ignition (RCCI) engine highlights that the production of excessively fine droplets (below 25 mu m Sauter mean diameter) requires a sudden increase in injection pressure, raising the risk of some high-momentum droplets escaping combustion and adhering to engine surfaces. Moreover, the combustion initiates earlier while injection is still in progress, and upstream droplets combust at larger sizes without sufficient time to fragment. These phenomena diminish engine efficiency, escalate emissions of volatile organic compounds, and yield economic detriments. In light of these findings, the study postulates that neither excessively fine nor large droplets are ideal for combustion, and uniformity in fuel droplet size distribution is the key in efficient combustion. Regarding this, to generate more homogeneous and sufficiently small droplets, the study reveals two pivotal characteristics for injection pressure function: a continuous increase combined with specific number of vibrations, leading to an increasing oscillatory function. This discovery is evaluated through a comprehensive framework encompassing energy, exergy, environmental impact, and economic considerations. Not only does it enhance power efficiency and reduce VOC emissions, but it also yields more irreversibility, opening opportunities for more waste heat recovery. These advantages can lead to significant improvements in overall engine performance and efficiency.Peer reviewe
Minimizing extractivism through 3D printing with law and policy support
No full textThe concept of ‘extractivism’ refers to the mindset and processes that facilitate for-profit large-scale exploitation of natural resources. Extractivism has a strong connection with how the markets work in this era of factory mass-production. This article seeks to understand if and how 3D printing (3DP), guided by effective legislation and policy, could help reduce overproduction practices and minimize resource extraction, thereby limiting the consumeristic attitude on which the concept of extractivism is based. The research utilized scenario building, following a multiphased-qualitative approach involving literature review, an expert workshop, and two focus group interviews. The primary outcome includes four scenarios for the year 2032, which are from most-likely, normative, optimistic, and pessimistic perspectives. Since the normative scenario calls for action to reach a preferable future, further analysis involved mapping out the strategies for utilizing 3DP to reduce extractivism. The findings support positioning 3DP as a low-volume production tool for prolonging product lifecycle and material value, highlighting the strategic areas of ‘material circulation’ and ‘product upgrade and repair-reuse systems’. Key legal and policy actions that could support these approaches are also identified, which primarily pertain to the fields of IPR and environmental legislation.Peer reviewe
Translational Insights into Gastric Cancer: Molecular Subtypes and Novel Serum Biomarkers
No full textGastric cancer (GC) is the fifth most common cancer worldwide and remains the fifth
leading cause of cancer-related death. Despite the rapid decrease in incidence in Western countries, GC continues to have a very poor prognosis, primarily due to late diagnosis and the lack of effective treatments for advanced disease. In this study, we identified new diagnostic and prognostic biomarkers that may be of use in clinical decision-making. Furthermore, an immunohistochemical method was used to determine phenotypic groups according to two molecular subtyping classifications recently introduced: The Cancer Genome Atlas (TCGA) and the Asian Cancer Research Group (ACRG) classifications.
The patient cohort consisted of 283 GC patients who underwent surgery at
Helsinki University Hospital between 2000 and 2009, along with 48 healthy controls. To immunohistochemically determine the molecular subtypes, tumor tissue microarrays (TMAs) were constructed and immunostained for the following markers: microsatellite instability (MSI) markers MSH2, MSH6, MLH1, and PMS2; p53; E-cadherin; and the Epstein–Barr virus (EBV) encoding region (EBER) in situ hybridization. In addition, the serum protein concentrations of 48 different cytokines and growth factors were measured using two Bio-Rad premixed Bio-Plex Pro Human Cytokine 27-plex Assay and 21-plex Assay kits to identify novel diagnostic and prognostic serum biomarkers.
Immunohistochemical methods were used to differentiate patients into distinct phenotypic groups based on the molecular subtypes. In this study, different prognoses were observed based on subtypes. In the univariate survival analysis for disease-specific survival, the EBV-positive subtype exhibited the worst prognosis compared with the most benign subtype, chromosomal instability (CIN) characterized by intestinal histology according to the Laurén classification. In the ACRG classification, the p53 aberrant subtype exhibited the best prognosis, whereas the epithelial–mesenchymal transition (EMT) subtype, characterized by aberrant E-cadherin expression exhibited the poorest prognosis. Contrary to previous findings, the MSI patient group did not appear to have a better prognosis compared with others.
Among the 48 serum biomarkers analyzed, five inflammatory markers were
identified as having altered serum levels associated with GC: C–C motif chemokine 5 (CCL5), C-type lectin domain family 11 member A (CLEC11A), interleukin 7 (IL-7), IL-8, and IL-13. Notably, high serum levels of CLEC11A have not been previously associated with GC. Another three serum markers emerged as statistically significant prognostic markers for disease-specific survival using the Cox proportional hazards univariate analysis: C–X–C motif chemokine ligand 12 (CXCL12), stem cell factor (SCF), and eotaxin.
In conclusion, immunohistochemical analysis may be utilized to identify
prognostically different molecular subtypes of GC. The method is inexpensive and fast, yet reveals significant information relevant for clinical decision-making. However, this study did not find either of the two molecular subtypings performed better than the other. Thus, the further development of the most optimal grouping of different molecular subtypes is still needed. Moreover, in this study, we found multiple previously unreported diagnostic and prognostic serum biomarkers. This provides new support to further explore the effect of these inflammatory molecules in gastric cancer and offers new insights into the immunological microenvironment of the disease. This may help in finding novel non-invasive diagnostic methods as well as potential new targets for treatments.Mahasyöpä on maailman viidenneksi yleisin syöpä ja viidenneksi yleisin syövän
aiheuttama kuolinsyy. Vaikka länsimaissa mahasyöpätapausten määrä on vähentynyt
nopeasti, sen ennuste on edelleen erittäin huono. Tämä johtuu pääasiassa liian
myöhäisestä diagnoosista ja tehokkaiden hoitojen puutteesta pitkälle edenneeseen tautiin. Työssä on tunnistettu uusia diagnostisia ja ennusteellisia biomarkkereita, joita voitaisiin tulevaisuudessa käyttää kliinisen päätöksenteon tukena. Immunohistokemiallisia menetelmiä käytettiin fenotyyppisten ryhmien muodostamiseen kahden hiljattain käyttöön otetun molekulaarisen alaryhmäluokituksen perusteella: The Cancer Genome Atlas (TCGA)- ja Asian Cancer Research Group (ACRG) -luokitukset.
Tutkimuksen kohteena oli potilaskohortti, johon kuului 283 mahasyöpäpotilasta, jotka leikattiin Helsingin yliopistollisessa sairaalassa vuosina 2000–2009, sekä 48 tervettä kontrollihenkilöä. Molekulaaristen alaryhmien immunohistokemialliseksi määrittämiseksi koottiin kasvainkudosmikrosiruja (TMA), jotka immunovärjättiin vasta-aineilla, joilla selvitettiin mikrosatelliitti-instabiilisuuden (MSI) merkkiaineet MSH2, MSH6, MLH1 ja PMS2; p53; E-kadheriini; ja Epstein-Barr-virusta koodaavan alueen in situ -hybridisaatio. Lisäksi 48 eri sytokiinin ja kasvutekijän proteiinipitoisuuksia seerumissa mitattiin käyttämällä Bio-Radin Bio-Plex Pro Human Cytokine 27-plex Assay- ja 21-plex Assay -menetelmiä uusien diagnostisten ja ennusteellisten seerumibiomarkkereiden löytämiseksi.
Immunohistokemialliset menetelmät osoittautuivat toimiviksi erottelemaan potilaita molekulaaristen alaryhmien mukaisiin fenotyyppisiin ryhmiin. Lisäksi havaittiin, että alaryhmillä on erilaiset ennusteet. Epstein-Barr-virus (EBV) -positiivisella alaryhmällä oli tautispesifisen eloonjäämisen yksimuuttuja-analyysissä huonoin ennuste verrattuna hyvänlaatuisimpaan alaryhmään, kromosomi-instabiliteettiin (CIN), joka vastaa Laurénin luokituksen intestinaalista histologiaa. ACRG-luokituksessa p53-poikkeavalla alaryhmällä oli paras ennuste, kun taas epiteliaali–mesenkymaalisen siirtymän (EMT) alaryhmällä, jolle oli ominaista poikkeava E-kadheriinin ilmentyminen, oli huonoin ennuste. Toisin kuin yleisesti ajatellaan, MSI-potilasryhmällä ei havaittu olevan muita parempaa ennustetta.
Analysoiduista 48 seerumibiomarkkerista tunnistettiin viisi tulehdusmerkkiainetta, joiden seerumitasot olivat poikkeavat mahasyövässä: C-C motif chemokine 5 (CCL5), C-type lectin domain family 11 member A (CLEC11A), interleukiini 7
(IL-7), IL-8 ja IL-13. Seerumin korkeita CLEC11A-pitoisuuksia ei ole aiemmin yhdistetty mahasyöpään. Kolme muuta seerumibiomarkkeria osoittautuivat tilastollisesti merkittäviksi tautispesifisen eloonjäämisen ennustemarkkereiksi käyttäen Cox proportional hazards -yksimuuttuja-analyysiä: C-X-C motif chemokine ligand 12 (CXCL12), stem cell factor (SCF) ja eotaksiini.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että immunohistokemiallisilla analyyseillä
voidaan tunnistaa mahasyövän molekulaarisia alaryhmiä, jotka eroavat toisistaan myös ennusteellisesti. Menetelmä on edullinen ja nopea, mutta antaa silti merkittävää tietoa kliinisen päätöksenteon tueksi. Tutkimuksessa ei kuitenkaan havaittu, että kumpikaan molekulaarinen alaryhmitys olisi toista parempi. Näin ollen eri molekulaaristen alatyyppien parhaan ryhmittelyn jatkokehittäminen on edelleen tarpeen. Työssä löytyi useita aiemmin raportoimattomia diagnostisia ja ennusteellisia seerumibiomarkkereita. Tämä antaa uutta tukea näiden tulehduksellisten molekyylien vaikutusten jatkotutkimukselle mahasyövässä ja tarjoaa uutta tietoa taudin immunologisesta mikroympäristöstä. Tämä voi auttaa löytämään uusia ei-invasiivisia diagnostisia menetelmiä sekä mahdollisia uusia hoitokohteita