Tampere University of Technology

TUT DPub
Not a member yet
    4987 research outputs found

    The Echo of Keinupuisto - Values and complementary construction in a modern suburb

    No full text
    Modernin rakennusperinnön arvottaminen ja tarkastelu on noussut viime vuosien aikana ajankohtaiseksi kysymykseksi. Työn esimerkkikohde Keinupuisto Tampereen Hervannassa on myös tällä hetkellä suurten muutosten alla kaupungin voimakkaan aluekehittämisen vuoksi. Työn ensimmäisessä osassa luodaan kirjallisuuskatsaus arvoteoriaan sekä siihen, mitä erityispiirteitä modernin rakennuskannan arvottamisella on. Toisessa osassa tarkastellaan Keinupuiston historiaa ja tulevaisuutta paikkanalyysin ja vertailun avulla. Lopuksi esitetään vielä keskeisiä elementtejä Keinupuiston tulevan suunnittelun kannalta, ja esitetään niille mahdollisia ratkaisuja. Tämän kokonaisvaltaisen prosessin avulla löydetään ratkaisuja alueen kehittämitämisen lähtökohdiksi. Vaikka arvottaminen ja sen analyysi onkin tärkeä väline ympäristöjen suunnittelussa, se ei kuitenkaan ole työkalu, jonka avulla suunnittelukysymyksiin saadaan ainoastaan yksiselitteisiä vastauksia. Sen avulla voidaan kuitenkin tarkastella kohteita monesta eri näkökulmasta ja löytää tutuistakin ympäristöistä uusia arvoja

    Modelling banking systems and systemic risk with random graphs

    Get PDF
    Tutkielman teoriaosuudessa tarkasteltiin, miten satunnaisen verkon avulla voidaan mallintaa pankkisysteemiä ja systeemistä riskiä. Aluksi johdettiin satunnainen verkko, jossa pankkien taseet toimivat verkon solmuina, joita yhdistivät pankkien väliset maksusitoumukset. Lopputuloksena löydettiin viisi erilaista parametria, joiden avulla verkkoa voidaan mallintaa ja simuloida. Seuraavaksi käsiteltiin systeemistä riskiä, sen syitä ja yksittäiseen pankkiin iskeneen shokin aiheuttamaa tartuntaa. Havaittiin, että aiheuttamalla varojen menetyksiä pankin taseeseen, tartunta alkoi levitä verkossa. Tartunta heikkeni levitessään, kunnes se lopulta pysähtyi. Tartuntaa simuloidaan toistokokeilla, mikä toimi empiiristen tutkimusten perustana. Tavoitteena oli tutkia, millaisia malleja reaalimaailman pankkisysteemit noudattavat ja millaisilla toimilla systeemistä riskiä voidaan pienentää. Tutkielman löydökset olivat seuraavia. Reaalimaailman pankkisysteemit ovat kerrosmaisia, eli niistä löytyy vähän suuria, voimakkaasti kytkeytyneitä pankkeja ja paljon pieniä, heikosti kytkeytyneitä pankkeja. Makrotaloutta vakaannuttavissa keinoissa löytyi enemmän hajontaa, mutta merkittävä osa tutkimuksista ehdotti tiukempia pääomavaatimuksia ensimmäisen kerroksen suuremmille pankeille. Lisäksi havaittiin, että säätelijöiden tulisi ottaa systeemisen riskin mittauksessa käyttöön tutkimuksissa hyviksi havaitut menetelmät

    Changes of demand in food industry

    Get PDF
    Tämän työn tarkoituksena oli tutkia kysynnän muutoksia elintarviketeollisuudessa. Tavoitteena oli selvittää, millaisia muutoksia kysynnässä on lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä ja miten vaihteluihin voidaan reagoida. Tutkimuksessa pohdittiin, miten elintarviketeollisuuden raaka-aineiden, tuotteiden ja toimitusketjujen erityispiirteet vaikuttavat kysynnän ja tuotantomäärien tasapainotuksessa käytettyihin reagointikeinoihin. Tutkimus suoritettiin kirjallisuustutkielmana ja siinä keskityttiin erityisesti nopeasti pilaantuvien elintarvikkeiden tuotannon tutkimiseen. Ensin selvitettiin elintarviketeollisuuden erityispiirteitä, minkä jälkeen tutkittiin erilaisten tuotannonohjausmenetelmien käyttöä ruokatuotteiden tuotannossa. Sen jälkeen tutkittiin, mistä kysynnän muutokset elintarviketeollisuudessa yleensä johtuvat ja millaisten reagointikeinojen avulla vaihteluihin voidaan vastata. Samalla pohdittiin, miten elintarviketeollisuuden erityispiirteet vaikuttavat käytettävissä oleviin reagointikeinoihin. Tutkimuksessa huomattiin, että nopeisiin ja yllättäviin kysynnän muutoksiin on hyvin rajallisesti operatiivisia reagointikeinoja. Elintarviketeollisuuden erityispiirteet lisäävät reagoinnin haastavuutta, sillä suurten varmuusvarastojen ylläpito ei ole mahdollista, kokonaistuotantomääriä ei voida välttämättä kasvattaa ja ylijääneiden tuotteiden pilaantumisriski on merkittävä. Kysynnän epävarmuuden tiedostaminen ja siihen vastaaminen tuotannon joustavuuden avulla ovat avainasemassa, kun pyritään harjoittamaan kannattavaa liiketoimintaa. Keskipitkällä aikavälillä myynnin ja tuotannon suunnittelun havaittiin olevan merkittävässä roolissa muutosten hallinnassa. Kysynnän hallinnan ja tuotannon kapasiteettisuunnittelun avulla pyritään tasapainottamaan kysyntää ja valmistusmääriä. Pitkällä aikavälillä tasapainottamisen huomattiin olevan yksiselitteisempää, sillä elintarviketeollisuuden erityispiirteet vaikuttavat siellä reagointikeinoihin vähiten

    Industrial Internet and Its Effect on the Value Chain of the Finnish Wood Supply

    No full text
    Tässä kandidaatintyössä selvitettiin teollisen internetin mahdollistamien älykkäiden ominaisuuksien arvontuotollisia vaikutuksia suomalaisen puunhankintaprosessin arvoketjuun. Työn tutkimusmenetelminä käytettiin tieteellisen aineiston analysointia, metsäalan ammattilaisten haastatteluja sekä kirjoittajan omaa kokemusperäistä tietoa. Teollisen internetin toimintaperiaatteita tutkittiin erityisesti suomalaisen puunhankintaprosessin näkökulmasta. Työssä pyrittiin löytämään asiakas- ja käyttöarvoa tuottavia ominaisuuksia, joita teollinen internet suomalaisessa puunhankinnassa käytettävissä metsäkoneissa mahdollistaa. Erityisesti työssä keskityttiin selvittämään harvesterin älykkäiden ominaisuuksien vaikutuksia hakkuutyöhän sekä koko puunhankinnan arvoketjuun. Teollisen internetin ja sen kannalta olennaisen big datan toimintoja ja käyttövaatimuksia tutkittiin ennen niiden arvontuotollisten vaikutusten arviointia suomalaisen puunhakkuuprosessin näkökulmasta. Puunhakkuuprosessia tutkittiin perehtymällä suomalaiseen metsätalouteen sekä harvesterin ja forwarderin käyttötarkoituksiin ja työvälineisiin. Teollisen internetin ja teknologian kehityksen aiheuttamaa metsäpalveluiden digitalisaatiota tutkittiin ja digitalisaation avulla syntyneiden tuotteiden ja palveluiden vaikutuksia verrattiin historiatietoihin. Lisäksi haastatteluaineiston perusteella pohdittiin mahdollisia tulevaisuuden teollisen internetin mahdollistamia visioita. Tuotteiden ja palveluiden digitalisaation seurauksena yksittäiset metsäkoneet liitetään samaan verkkoinfrastruktuuriin yhdessä metsänomistajien ja metsää raaka-aineenaan käyttävien teollisuudenalojen kanssa, mikä lyhentää arvoketjun eri toimijoiden välisiä tuotannollisia etäisyyksiä toisistaan. Teollisen internetin mahdollistamat ominaisuudet vaikuttavat merkittävästi metsäkoneiden käytön tehokkuuteen, taloudellisuuteen ja päästöjen vähentämiseen. Ennaltaehkäisevä huolto ja kunnossapito parantavat koneiden luotettavuutta ja laatua ja asiakaskokemuksen syventämisen mahdollistuessa tuotekehitysprosessi saa uusia työkaluja. Työn tulokset ja johtopäätökset osoittivat, että teollisen internetin mahdollistamien ominaisuuksien vaikutus suomalaisen puunhankinnan arvoketjuun on merkittävä

    Purchasing process improvement in a company that produces highly customized products

    Get PDF
    Hankinnan rooli yrityksen kannattavuuden ja kilpailukyvyn saavuttamisessa ja säilyttämisessä on merkittävä. Yritysten keskittyminen ydinliiketoimintaansa kasvattaa hankinnan vaikutusta yritysten kannattavuuteen entisestään. Hyvin suunnitellulla hankinnalla on mahdollista saavuttaa strategista kilpailuetua. Tämän diplomityön tavoitteena on parantaa kohdeyrityksen hankintaprosessin toimintaa. Kohdeyritys on suomalainen painelaitteita valmistava yritys. Kaikki kohdeyrityksen valmistamat tuotteet ovat asiakasräätälöityjä. Tutkimus toteutettiin yhden tapauksen monimetodisena case-tutkimuksena. Tutkimuksen aineistonkeruumenetelminä käytettiin havainnointia ja haastatteluja. Tutkimuksen aineistona käytettiin myös kohdeyrityksen tietokannasta löytyvää kvantitatiivista historiadataa. Aineiston analysointi tehtiin pääosin vertailemalla eri menetelmillä saatua aineistoa keskenään. Kvantitatiivista historiadataa analysoitiin numeerisesti. Tutkimuksen empiirisessä osuudessa selvitettiin ensin kohdeyrityksen hankintaprosessin nykytila. Kohdeyrityksen hankinta jakautuu varasto-ohjautuviin, ennusteohjautuviin ja myyntitilausohjautuviin osiin ja materiaaleihin. Kaikilla näillä osatyypeillä on erilainen hankintaprosessi. Analysoimalla nykytilaa tunnistettiin ongelmia hankintaprosessissa. Tarkastellun kirjallisuuden ja empiirisen tutkimuksen perusteella annettiin kohdeyritykselle sekä välittömiä kehitysehdotuksia että pidemmän aikavälin tavoite hankintaprosessin ja -järjestelmien kehittämiselle. Tutkimuksen tärkeimpiä tuloksia ovat nykytilan analyysin perusteella tunnistetut ongelmat ja ongelmien ratkaisuun pyrkivät välittömät kehitysehdotukset. Suurimmat ongelmat kohdeyrityksen hankinnassa liittyvät nykyisten toiminnanohjaus-, hankinta- ja suunnittelujärjestelmien puutteisiin. Kaikkien eri osatyyppien hankintaprosessia olisi mahdollista tehostaa kehittämällä nykyisiä tietojärjestelmiä. Varasto-ohjautuvien osien suurimmat ongelmat liittyvät niiden hankintaperusteena käytettävään hälytysrajaraporttiin ja ennusteohjautuvien osien ongelmat aiheutuvat ennusteen ylläpidon haasteista. Asiakastilauskohtaisesti tilattavien osien hankintaprosessin ongelmat aiheutuvat hankinnan järjestelmien puutteellisuudesta ja tiedon siirtymisestä eri osastojen välillä järjestelmien ulkopuolella.The role of procurement in creating and retaining profitability and competitiveness of a company is significant. Companies focusing on their core competencies grows the influence procurement has on companies profitability even more. It is possible to gain strategic competence with well-designed purchasing function. The objective of this Master’s thesis is to improve the purchasing process of the case company. The case company is a Finnish pressure vessel manufacturing company. All products sold by the case company are customized for customer needs. The research was carried out as a single case mixed methods case study. The research data collection methods were interviews and participating observation. Historical quantitative data was also used as research data. The analyzation of the research data was done mostly by comparing the data acquired by different methods. Quantitative historical data was analyzed numerically. In the empirical study the current state of the case company’s purchasing process was determined first. The purchasing of the case company is divided into inventory driven, forecast driven and customer order driven parts and materials. All these materials have different purchasing processes. Problems in the case company’s purchasing process were identified by analyzing the current state. Immediate proposals for improvement and a longer timespan objective for improvement of the purchasing process and systems were made based on the empirical study and examined literature. The most important outcomes of the study are the problems recognized by the current state analysis and the proposals for improvement. The largest problems in the case company’s purchasing practice derive from inadequate enterprise resource planning, purchasing and product designing systems. Every type of purchasing process in the case company could be enhanced by improving current information systems. The largest problems in inventory driven purchasing are caused by alarm level report and the problems in forecast driven purchasing are caused by labor intensive forecasting. The problems in customer order driven purchasing are caused mainly by inadequate purchasing information systems and information flowing outside information systems between the departments

    Data analytics in accordance with the European Union's general data protection regulation

    Get PDF
    Tietojohtamisen kandidaatintyössä suoritetaan kirjallisuuskatsaus itseä kiinnostavaan aiheeseen. Tässä kandidaatintyössä tutkitaan Euroopan unionin yleisen tietosuoja-asetuksen mukaista data-analytiikkaa. Tutkimus suoritetaan systemaattisena kirjallisuuskatsauksena käyttäen lähteinä verkkopohjaisista tietokannoista löytyviä lähteitä. Euroopan unionin yleistä tietosuoja-asetusta on tutkittu tieteellisessä kirjallisuudessa paljon, mutta suomenkielistä tutkimusta on erittäin vähän. Asetusta käytännössä soveltavaa tieteellistä kirjallisuutta löytyy lähinnä julkisen terveydenhuollon ja liiketoiminnan näkökulmista. Data-analytiikka on ajankohtainen aihe liiketoimintaa tukevana prosessina ja sen takia on tärkeää tutkia miten sitä voidaan suorittaa, kun yleistä tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa jäsenvaltioissa. Tutkimuksessa saatiin tulokseksi, että data-analytiikan käytölle ei ole estettä, mikäli sitä tukevat prosessit ja organisaation laajuiset toimintatavat on tehty asetuksen kanssa yhteensopiviksi

    Design and Construction of A PLL System for A 96-MHz FM Transmitter

    Get PDF
    The phase-locked loop (PLL) is used as frequency synthesizer in numerous electronic devices. This thesis presents design and construction of a basic PLL system on solderless breadboard, using discrete components and integrated circuits (ICs). The circuitry is designed to synthesize a 96-MHz sinusoidal signal, which can be used as the carrier wave for an FM transmitter. The circuitry includes a 24-MHz crystal oscillator (XO), a 96-MHz voltage-controlled oscillator (VCO), two frequency dividers, a phase detector (PD), and a loop filter (LF). In addition, a buffer amplifier is placed before each frequency divider for diminishing spurious frequencies. The XO provides 24-MHz reference frequency while the VCO is tunable between 86 MHz and 100 MHz. The constructed PLL system is able to lock the VCO frequency to 96 MHz. In this thesis, fundamental knowledge related to PLL is reviewed, and all building blocks of the PLL system are studied and analyzed. The challenges on utilizing IC chips are also discussed. Therefore this work provides a guide and reference for similar works and future study. For further research, the method of eliminating spurious frequencies and improving loop stability could be explored deeper to optimize the PLL performance

    Neuropsychological Digital Entry

    No full text
    The purpose of this thesis was to design, implement and evaluate a smart device application for the convenience of neuropsychologists in the field of neuropsychology tests. These tests are primarily conducted to assess the cognitive condition of a patient and decide further medications, if he or she is suffering from Alzheimer disease which is most commonly found type of dementia in elderly people. While conducting these tests, traditionally pen and paper are used to record the patient’s score. Results are then forwarded to the people responsible for data entry job in the clinics to manually enter each patient’s data to their HIS (Hospital Information System). Another issue with traditional approach is that the clinicians prepare these tests on a computer and then print them before going to patient’s test session. These tests could not be modified without going back to the system, update it and print it again. To address these issues, a smart device application was developed, targeting iOS platform initially, in which the clinicians can design the test form according to their and patient’s needs and modify it anytime anywhere without requiring any exceptional prior knowledge of smart devices. The clinicians can use these pre-designed test form to record the patients’ test results within the application that can be directly saved to the server without involving any other person for manual data entry. This application also enables the clinicians to update patient’s test results if something goes wrong during the session or after it and update them on the server in a convenient way. Requiring the patient’s personal information to keep its test results stored, the application is also providing the feature of managing their personal details. These personal details are transferred using the SSL (Secure Sockets Layer) encryption technology between smart device application and server application for the purpose of security and privacy. A user study, containing four participants, was conducted to evaluate the effectiveness and performance of the application. In this study, the participants were required to perform a set of tasks in which all features of the application got evaluated. The effectiveness and performance of the application was evaluated against the amount of time consumed by the participants to complete the tasks list compared to number of errors made by them. After performing these tasks, a semi-structured interview session was conducted to obtain the participants’ feedback evaluating the usability of application. According to the results of this study, this solution was found to be a useful application offering a valuable set of features to design, modify and use any kind of entry forms as per the needs of its users. Appreciating the proposed solution, they also suggested some new features and modification to existing ones that may increase user’s interest in it

    Rakennustuotteiden CE-merkintä ja sertifiointi

    Get PDF
    Euroopan unionin (EU) asettama rakennustuoteasetus (305/2011) muutti Suomen rakennustuotteiden sertifiointimenettelyjä tullessaan voimaan 1.7.2013. Suomessa rakennustuotteiden CE-merkinnästä määrätään EU:n rakennustuoteasetuksella ja kansal-lisista sertifiointimenetelmistä lailla eräiden rakennustuotteiden tuotehyväksynnästä (954/2012) sekä ympäristöministeriön asetuksella eräiden rakennustuotteiden tuotehyväksynnästä (555/2013). Työssä selvitetään CE-merkinnän ja sertifioinnin periaatteita ja menetelmiä vertaillen niiden käyttökelpoisuutta eri tarkoituksiin. Tutkimus tehdään kirjallisuutta ja asiantuntijahaastattelua hyödyntäen. EU:n rakennustuoteasetuksen mukaan harmonisoituun tuotestandardiin (hEN) kuuluvat tuotteet on merkittävä CE-merkinnällä ennen saattamista EU-maiden markkinoille. Lisäksi tuote voidaan CE-merkitä eurooppalaisen teknisen arvioinnin (ETA) perusteella, jonka merkittävälle tuotteelle tekee teknisestä arvioinnista vastaava laitos (TAB) eurooppalaisen arviointiasiakirjan (EAD) perusteella. Valmistaja on vastuussa, että tuote testataan, arvioidaan ja merkitään harmonisoidun tuotestandardin mukaisesti ilmoitetussa laitoksessa ja tuotteen sovellettavista ominaisuuksista laaditaan suoritustasoilmoitus. Jos tuotteelle ei ole harmonisoitua tuotestandardia, voidaan sille hakea kansallisen lain (954/2012) ja ympäristöministeriön asetuksen (555/2013) mukainen kansallinen tuotehyväksyntä. Eri tuotteille on määritelty kansalliseksi hyväksynnäksi tyyppihyväksyntä, varmennustodistus ja valmistuksen laadunvalvonta. Kansallisen tuotehyväksynnän saadakseen on valmistajan tehtävä tai tilattava asianmukaiset testaukset ja arvioinnit, joiden perustella hyväksynnän myöntää valtuutettu sertifiointilaitos. Lisäksi tuotteen soveltuvuus tiettyyn rakennuskohteeseen voidaan todistaa rakennuspaikkakohtaisella varmentamisella tai sertifiointilaitoksen omalla akkreditoidusti testatulla ja myönnetyllä tuotesertifikaatilla. Sen lisäksi, että valmistajan on osattava merkitä markkinoille tuomansa rakennustuote oikein, on vastuu asianmukaisesta käytöstä rakennuskohteessa lopulta rakennuttajalla. Yhtenäisiä tuotestandardeja pyritään tekemään koko ajan lisää, mutta vielä toistaiseksi rakennustuotteet voivat olla toisistaan eroavalla tavalla testattuja ja merkittyjä. Rakennustuotteiden soveltuvuudesta kohteeseen kertovat paljon niiden ominaisuudet sekä laatu, ja siksi on tärkeää ymmärtää tuotteiden CE-merkintöjen ja sertifikaattien periaatteet

    Benefits and challenges of functional programming

    No full text
    Funktionaalisissa ohjelmointikielissä on monia ominaisuuksia, jotka helpottavat ohjelmien kirjoittamista sekä parantavat niiden toimintavarmuutta. Funktionaalinen ohjelmointi eroaa kuitenkin monin tavoin yleisemmin käytössä olevista proseduraalisista sekä olio-ohjelmointikielistä. Tämän kandidaatintyön tarkoituksena on tutkia ja esitellä funktionaalisen ohjelmoinnin tarjoamia hyötyjä sekä muutamia haasteita, joita ohjelmoija kohtaa siirtyessään funktionaaliseen ohjelmointiin. Työssä esitellään aluksi lyhyesti yleisimpiä ohjelmointiparadigmoja: proseduraalista ja olio-ohjelmointia. Tämän jälkeen esitellään funktionaalista ohjelmointia, sen historiaa sekä Haskell-ohjelmointikieltä. Funktionaalisen ohjelmoinnin hyötyihin ja haasteisiin perehdytään kirjallisuustutkimuksen ja oman ohjelmointiprojektin kautta

    3,734

    full texts

    4,987

    metadata records
    Updated in last 30 days.
    TUT DPub
    Access Repository Dashboard
    Do you manage Open Research Online? Become a CORE Member to access insider analytics, issue reports and manage access to outputs from your repository in the CORE Repository Dashboard! 👇