47495 research outputs found
Sort by
Surgical, Oncological and Reconstructive Outcomes After Complex Oncological Pelvic Resections : The Development of an Algorithm Based on a Multidisciplinary Approach
No full textLantion syöpäkasvain voi olla lähtöisin tukikudoksesta (sarkoomat) tai epiteelikudoksesta (karsinoomat). Kookkaat kasvaimet ovat erittäin harvinaisia ja ne ovat haasteellisia hoitaa lantion anatomian vuoksi. Suurin osa lantion syöpäkasvaimista voidaan hoitaa alaraajan säästävällä lantion resektiolla tai lantion tyhjennysleikkauksella (pelvic exenteration, PE), mutta osa pitkälle edenneistä syöpäkasvaimista vaatii edelleen lantion alueen amputaation. Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli arvioida lantion alueen syöpäleikkauksien jälkeisiä tuloksia etenkin kirurgisen hoidon, potilaiden selviytymisen ja käytettyjen korjausmenetelmien osalta. Toisena tavoitteena oli luoda algoritmi näiden potilaiden hoidon avuksi.
Potilaiden (n=21), joille tehtiin ristiluun poistoleikkaus (sakrektomia) primaarin luusyövän vuoksi, leikkaustulokset arvioitiin takautuvasti osatyössä I. Potilaita hoidettiin seuraavan algoritmin mukaisesti: 1) Potilaat (n=5), joille tehtiin ainoastaan S3/4-tasoa distaalisempi sakrektomia, pehmytkudospuutos oli pieni eivätkä he siten tarvinneet pehmytkudosrekonstruktioita. 2) Potilaat (n=11), joilla oli kohtalainen tai suuri pehmytkudospuutos, kudospuutos voitiin korjata samassa leikkauksessa, jossa syöpäkasvain poistettiin. Yleisimmin käytettyjä kielekkeitä olivat paikalliset pakaran alueen kielekkeet. 3) Kaikkein suurimmat ja vaikeimmat kudospuutokset (n=5) korjattiin kaksivaiheisesti. Ensimmäisessä leikkauksessa poistettiin ristiluu, jonka jälkeen lantio ja selkäranka kiinnitettiin toisiinsa. Haava peitettiin väliaikaisesti aliapaineimusidoksella. Pehmytkudoksien korjaus toteutettiin seitsemän vuorokauden kuluttua. Välittömän ja viivästetyn rekonstruktion ryhmien välillä ei ollut eroja komplikaatioiden esiintyvyydessä.
II osatyö koostui 38 potilaasta, joille tehtiin lantion alueen tyhjennysleikkaus. 26 potilaalle tehtiin koko lantion tyhjennysleikkaus (total pelvic exenteration, TPE), 11 potilaalle tehtiin lantion takaosan tyhjennysleikkaus (posterior pelvic exenteration, PPE) ja kahdelle etuosan tyhjennysleikkaus (anterior pelvic exenterartion, APE). Yhdelle potilaalle tehtiin ensin APE ja myöhemmin paikallisuusiutuman vuoksi PPE.
48 % potilaista oli elossa 5 vuoden kuluttua leikkauksesta. Imusolmukemetastaasi (HR 3.1, p=0.027) ja syöpäkasvaimen ulottuminen leikkausmarginaaliin (HR 3.9, p=0.009) olivat huonoja ennustetekijöitä selviytymisen suhteen. 71 % potilaista sai vähintään yhden komplikaation seurannan aikana. 69 %:lla potilaista käytettiin kielekettä lantion kudospuutoksen korjaukseksi. Yhtä kielekettä lukuun ottamatta käytettiin reisikielekettä (transverse myocutaneus gracilis, TMG). TMG-kieleke oli luotettava lantionpohjan korjauksessa. Lantion pohjan ja emättimen korjauksessa käytettiin seuraavaa algoritmiä: TPE potilaat, joille tehtiin myös uusi emätin sekä PPE potilaat, joilla emättimen resektio ei rajoittunut vain takaseinään tarvitsivat molemminpuolisen TMG-kielekkeen. Muilla potilailla käytettiin yhtä kielekettä.
Potilaat (n=12), joille tehtiin lantion alueen amputaatio sarkooman vuoksi ja jotka tarvitsivat mikrokirurgisen kielekkeen kudospuutoksen korjaukseksi, tutkittiin osatyössä III. Leikkaukset tehtiin kolmessa eri sarkoomakeskuksessa ja kaikissa tapauksissa käytettiin amputoidusta alaraajasta otettua mikrovaskulaarista kielekettä. Kielekkeistä 92 % (n=11) parani täysin. Yksi kieleke menetettiin verenkierto-ongelman vuoksi. Kaikki parantuneet kielekkeet peittivät kudospuutoksen luotettavasti eikä myöhäisongelmia tai tyriä seuranta-aikana todettu. 58 % potilaista oli elossa 3 vuoden kuluttua leikkauksesta.
IV osatyö oli takautuva tutkimus, joka koostui 136 potilaasta, joille oli tehty lantion amputaatio (hindquarter amputation, HQA) sarkooman vuoksi. Potilaat oli leikattu vuosina 1996–2018. Suurimmalla osalla (67 %) oli luusarkooma. 61 %:lle potilaista amputaatio oli ensimmäinen kirurginen toimenpide sarkooman vuoksi ja lopuille amputaatiotehtiintaudinpaikallisenuusiutumanvuoksi. Keskimääräinenelossaoloaika amputaation jälkeen luusarkoomapotilailla oli 91 kuukautta (95%CI 64–117) primaarin amputaation jälkeen ja 90 kuukautta (95%CI 58–123) paikallisuusiutuman jälkeen (p=0.727). Pehmytkudossarkoomapotilaiden keskimääräinen elossaoloaika oli 59 kuukautta (95%CI 31–89) primaariamputaation jälkeen ja 13 kuukautta (95%CI 9.4–16) paikallisuusiutuman jälkeen (p=0.038). 30-päivän kuolleisuus leikkauksen jälkeen oli 0,8 % potilailla joiden hoidon tavoitteena oli pysyvä parantuminen. Kuusi potilasta leikattiin palliatiivisella indikaatiolla. Kaksi näistä potilaista kuoli kahden viikon sisällä leikkauksesta. 54% potilaista sai vähintään yhden komplikaation ja 24 % tarvitsi uusintaleikkauksen komplikaation vuoksi.
Yhteenvetona voidaan todeta, että lantion alueen syöpäkasvaimet ovat haastavia hoitaa ja niistä aiheutuu potilaille huomattavaa sairastavuutta, mutta huolellisella suunnittelulla ja erikoisalojen välisellä yhteistyöllä leikkauskuolleisuus on matala. Kolme erilaista algoritmiä kehitettiin ristiluun poiston, lantion tyhjennysleikkauksen ja lantion amputaation hoidon avuksi. TMG-kieleke ja mikrokirurgiset kielekkeet ovat luotettavia lantion alueen kookkaiden ja monimutkaisten kudospuutosten korjauksessa. Pelkkää palliatiivista lantion alueen leikkausta pitää harkita erityisen tarkasti.Pelvic tumours can originate from the musculoskeletal system (sarcoma) or from epithelial tissue (carcinoma) of the visceral organs or skin. Large and advanced pelvic tumours are extremely rare and they pose a significant surgical and oncological challenge due to their complex anatomical location. The majority of the malignant pelvic tumours can be treated with limb salvage pelvic resection or pelvic exenteration (PE), but most advanced or recurrent tumours will still require pelvic amputation (hindquarter amputation or hip disarticulation). The aim of this thesis was to evaluate the surgical, oncological and reconstructive results after surgical treatment of malignant pelvic tumours resulting in complex pelvic defects. The secondary aim was to create algorithms for the management of these rare tumours.
Study I comprised the retrospective evaluation of patients (n=21) undergoing sacrectomy for primary bone malignancy. The patients were treated with the following algorithm: Patients (n=5) with sacrectomy distal to the S3/4 level with a small soft- tissue defect did not require any soft-tissue reconstruction. The majority of the patients (n=11) with a moderate to large soft-tissue defect after tumour resection were immediately reconstructed with local gluteal flaps. The largest and most complex defects (n=5) were reconstructed in two stages: Tumour resection and spinopelvic fixation were performed in the first operation and the wound temporarily closed with a negative-pressure wound therapy device. Reconstruction was carried out at 7 days after a short recovery and rehabilitation period. There were no differences in complications between the immediate reconstruction or delayed reconstruction groups.
Study II was a retrospective chart review comprising 38 patients who underwent PE, with 26 total pelvic exenterations (TPE), 11 posterior pelvic exenterations (PPE) and 2 anterior pelvic exenterations (APE). One patient first underwent APE and later required a PPE for local recurrence. The 5-year overall survival (OS) was 48%. Lymph node metastasis (HR 3.1, p=0.027) and positive surgical margins (HR 3.9, p=0.009) were poor prognostic factors for OS. 71% of the patients experienced at least one complication during the follow-up. 69% of the patients had a flap reconstruction and all but one flaps were transverse myocutaneous gracilis (TMG) flaps. The following algorithm for pelvic floor and vaginal reconstruction was used: Bilateral TMG was indicated for patients who underwent TPE and requested vaginal reconstruction and for PPE patients whose vaginal resection was not only limited to the posterior wall of the vagina but extended to the lateral sidewall(s) as well. Unilateral TMG was sufficient for the remainder of the cases.
Study III consisted of the evaluation of a retrospective cohort of patients (n=12) who underwent pelvic amputation in three tertiary sarcoma units and required free flap reconstruction. All patients were reconstructed with a free fillet flap harvested from the amputated extremity. Three patients required reoperation due to vascular compromise. The flap survival rate was 92% as one flap was lost due to extensive arterial thrombosis. All the remaining flaps survived completely and provided stable coverage without hernias or other flap-related complications during follow-up. The 3-year OS was 58% (95%CI 26–92). 58% (n=7) of the patients were able to ambulate with crutches after the initial rehabilitation period and none of the patients remained confined to bed.
Study IV was a retrospective study of 136 patients who underwent hindquarter amputation (HQA) for sarcoma between 1996 and 2018 in a single tertiary referral hospital. Bone sarcoma was the indication for the majority of the patients (67%), whilst the remaining patients (33%) were operated on for a soft-tissue sarcoma (STS). 61% of the operations were primary surgeries and the remainder were salvage operations for tumour recurrence. The mean OS for bone sarcoma was 91 months (95%CI 64–117) and 90 months (95%CI 58–123) for primary and salvage surgery patients, respectively (p=0.727). The mean OS for soft-tissue sarcoma was 59 months (95%CI 31–89) and 13 months (95%CI 9.4–16) for patients undergoing primary and salvage surgery, respectively (p=0.038). The 30-day mortality for patients undergoing surgery with a curative intent was 0.8%. Six patients underwent palliative surgery and their outcome was poor, as two patients died within two weeks after surgery. 54% of the patients had at least one complication with 24% requiring re-operation.
In conclusion, malignant pelvic tumours are challenging to treat and are associated with a high morbidity. With careful patient selection and a meticulous multidisciplinary team approach low perioperative mortality can be achieved. Three different treatment algorithms were introduced for sacrectomy, PE and HQA. Pedicled TMG and free flaps provide feasible and reliable methods of reconstruction for complex pelvic defects after oncological resection. Palliative surgery should be considered with extreme caution
Urbaani, vihreä, merellinen: Uusi kaupunginosa Turun Hirvensaloon
No full textTämä diplomityö tarkastelee modernin suomalaisen rantarakentamisen tilaa ja tulevaisuutta. Viime vuosikymmeninä rakennettujen urbaanien ranta-alueiden ongelmia ja mahdollisuuksia käydään läpi; analyysin ja pohdiskelun jälkeen esitellään vaihtoehtoinen suunnittelutyyli ratkaisemaan ja hyödyntämään niitä. Uudet suunnitteluperiaatteet esitellään eräälle Turkuun kaavailulle uudelle merenrantakaupunginosalle laaditun konkreettisen suunnitelman avulla.
Uusi kaupunginosa on suunniteltu olemassaolevan osayleiskaavan pohjalta ja sijoittuu Hirvensalon saaren pohjoisrannalle, lähelle Turun satamaa ja sen risteilylaivaterminaaleja. Keskiaikainen Turun linna hallitsee tätä maisemaa; sen dominanttia asemaa lähiseudulla ei pidä vaarantaa. Kaikki tämä asettaa niin alueen kaavoitukselle kuin rakentamisellekin erittäin korkeat laatuvaatimukset. Kuten osayleiskaava eksplisiittisesti toteaa, tulee uudesta kaupunginosasta "Turun portti"; risteilylaivamatkustajille tämä maisema voi muodostaa ensivaikutelman koko Suomesta. Geneeriset halvat massatuotetut rakennukset geneerisen mitäänsanomattoman kaavan kahleissa eivät todellakaan kuulu tälle alueelle!
Uusi kaupunginosa rakennetaan 1900-luvun alussa satama-altaan imuruoppauksissa syntyneelle täyttömaalle, jota läjitettiin matalan rannan vesijättömaille; alueen peruskallio löytyy 20-30 -metrisen savipatjan alta. Alue on siis rakennusteknisesti jokseenkin hankala; toisaalta Turun keskusta on suurelta osin rakennettu tätäkin paljon hankalammalle pohjalle, jonka vuoksi paikallisilta insinööreiltä kyllä löytyy tällaisten alueiden rakentamisessa tarvittavaa tietotaitoa. Täyttömaa-alue on nykyään suurimmaksi osaksi luonnontilassa, lukuun ottamatta pienvenetelakoiden käytössä olevaa kulmausta. Alue on tasaista ja alavaa; jotta sille voisi turvallisesti rakentaa, on sitä korotettava ainakin 1-2 metriä meritulvien ehkäisemiseksi.
Uusi kaupunginosa on suunniteltu oikeasti urbaaniksi vastakohdaksi 1900-luvun loppupuolen lähiösuunnitelmille. Modernismin nuiva asenne sellaista kaupunkirakennustaidetta kohtaan, jonka mm. Bertel Jung ja Eliel Saarinen aikoinaan hallitsivat, on johtanut tuon tietotaidon liki täydelliseen katoamiseen Suomesta. Nykyään yrittävät nuoret suomalais- arkkitehdit päästä jälleen urbaanin kaupunkisuunnittelun jäljille; tämän opinnäytetyönkin voi nähdä sellaisena yrityksenä.
Urbaaniuden tasapainottamiseksi tarvitsee uusi kaupunginosa runsaasti vihreyttä. Toisin kuin modernististen lähiöiden käyttökelvottomat valemetsät ja tarkoituksettomat nurmikentät, näiden puistojen on tarkoitus olla pieniä, paikallisia ja käyttökelpoisia. Vihreyttä on aina oltava näköpiirissä, jopa urbaaneimman katukuvan keskellä. Perinteiset puistokadut löydetään diplomityössä uudelleen, kuten myös rantapuistot, erilaiset pengerrykset ja huoliteltujen näkymien suunnittelu.
Lopuksi, diplomityö analysoi mielikuvituksettomia ja epäviihtyisiä - mutta selvästikin tuottoisia - rantarakentamistapoja Suomessa ja tarjoaa niille urbaanin vaihtoehdon, joka perustuu sekoitettuun alueiden käyttöön, kanaviin ja puistoihin. Merinäköalat ovat selvästikin kalliita ja tärkeitä, mutta paremmalla kaavoittamisella on mahdollista luoda oikeasti urbaani moderni merellinen kaupunginosa, kaikkina vuorokauden- ja vuodenaikoina eloisa ja houkutteleva
Patients With APECED Have Increased Early Mortality Due to Endocrine Causes, Malignancies and infections
No full textEnergian kulutuksen ja tuotannon kehittämistoimet jätevedenpuhdistuksessa
No full textJätevedenpuhdistusprosessi kuluttaa paljon energiaa, mutta prosessissa jäteveden sisältämä kiintoaines sekä biologisessa prosessissa muodostuva bioliete saadaan suurimmaksi osaksi kerättyä talteen ja se on mahdollista mädättää anaerobisessa prosessissa biokaasuksi. Biokaasu voidaan polttaa energiantuotannossa lämmöksi ja/tai sähköksi, jolloin kaikkea jätevesiprosessin tarvitsemaa energiaa ei tarvitse tuoda prosessiin sen ulkopuolelta. Parhaimmillaan jätevedenpuhdistamo saattaa olla energiaomavarainen eli kaikki sen tarvitsema energia tuotetaan puhdistamon alueella. Tämän työn tavoitteena oli tutkia aktiivilieteprosessiin perustuvan ja anaerobista mädätystä hyödyntävän jätevedenpuhdistamon energiankulutusta ja -tuotantoa kokonaisuutena teknoekonomisesta näkökulmasta.
Työssä käytettiin alan kirjallisuuden lisäksi aineistona Jyväskylän Puhdistamo Oy:n Nenäinniemen jätevedenpuhdistamon prosesseja ja mittausdataa vuosilta 2010–2019. Aineistoa analysoitiin jätevedenpuhdistuksessa käytettyjen parametrien sekä energiateknisten menetelmien avulla. Laskennassa hyödynnettiin taulukkolaskentaa.
Työn tulokset osoittivat, että sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokseen investoinnin kannattavuuteen on kiinnitettävä huomiota. Laitteiston käyttöasteen eli tuotetun energian ja laitteiston tuotantokapasiteetin suhteen huomattiin olevan tärkeä investoinnin kannattavuuteen vaikuttava tekijä. Energiantuotantolaitteiston mitoituksen ja operointitavan on sovelluttava käyttökohteeseen, jotta investointi maksaa itsensä takaisin suunnitellun pitoajan puitteissa. Jäteveden sisältämän kemiallisen energian lisäksi jätevedenpuhdistamolla voidaan hyödyntää aurinkoenergiaa aurinkosähköjärjestelmän avulla, mikäli puhdistamon alueella on riittävästi varjostamatonta katto- tai maapinta-alaa. Energiantuotantojärjestelmiin investomisen kannattavuuteen vaikuttaa Suomessa merkittävästi jätevedenpuhdistamoille edullinen veroton ostosähkön hinta. Raakabiokaasun markkinaehtoinen ulosmyynti ja lämmöntalteenotto jätevedestä osoittautuivat taloudellisesti kannattamattomiksi tekniikoiksi kohdepuhdistamolla, kun niitä verrattiin lämmön ja sähkön yhteistuotantoon. Yhteenvetona voidaan sanoa, että suuremmilla jätevedenpuhdistamoilla anaerobinen mädätys ja lämmöntuotanto omaan käyttöön on kannattavaa toimintaa. Sähköntuotantojärjestelmien osalta investointien kannattavuuteen ostosähköön verrattaessa on kiinnitettävä huomiota
Adoption of Requirements Engineering Methods in Game Development: A Literature and Postmortem Analysis
No full textLastensuojelun moniammatilliset ryhmät: lapsen edun käsitteellistäminen asiantuntijakeskustelussa
No full textSelvitän tutkimukseni avulla, miten lastensuojelun moniammatillisten ryhmien asiantuntijat puhuvat lapsen edusta ja luovat käsitteelle merkityksen vuorovaikutuksessa. Tutkielmani keskeisinä käsitteinä ovat lapsen etu ja moniammatillisuus. Lapsen edun käsitteen jäsentämisessä huomioin lastensuojelulain (417/2007) yhteiskunnallista normiajattelua ja arvomaailmaa peilaavana lähtökohtana. Lisäksi tarkastelen moniammatillisuuden merkitystä lapsen edun käsitteen muotoutumiselle lastensuojelun toimikentän ollessa työskentelyn kiinnepisteenä. Aineistoni koostuu lastensuojelun moniammatillisten asiantuntijaryhmien kokoustallenteista (n=4). Kokousten aikana pohditaan vaativien asiakastapausten lastensuojeluprosessia ja palveluntarvetta. Lastensuojelun moniammatillisen asiantuntijaryhmän tehtävänä on toimia lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tukena päätöksenteossa. Lähestyn tutkimuskysymyksiäni sosiaalisen konstruktionismin teoreettismetodologisesta viitekehyksestä tulkiten aineistoani pääasiassa diskurssianalyysin mukaisesti.
Tutkimukseni tuloksissa tunnistan keskustelun lapsen edusta olevan arkista ja kuvailevaa. Lapsen edun käsitettä ei tapaamisten aikana käytetä, vaikka lapsen edun teemasisällöstä puhutaan. Keskustelua käydään kyselevän diskurssin mukaisesti, kun asiantuntijat esittävät tarkentavia kysymyksiä lapsen tilanteesta ja tuovat tällä tavalla esiin myös omia näkökulmiaan. Diskurssin rinnalle muotoutuu asiantuntijaroolia pakeneva diskurssi, jolloin näkemykset ilmaistaan lainatun puheen muodossa asiantuntijan kertoessa, että äiti sanoo näin tai isä on asiassa tätä mieltä. Asiantuntijaroolissa esitetyt kannanotot, ammattisanasto ja moniammatillisen tiedon hyödyntäminen on vähäistä, mikä jättää asiantuntijadiskurssin odotettua ohuemmaksi. Tämä lastensuojelun moniammatillinen asiantuntijaryhmä ei sanoita yhteistä näkemystä lapsen edun mukaisesta päätöksenteosta tapaamisten aikana. Lapsen edun käsite ei ole keskeinen keskustelua ohjaava periaate lastensuojelun moniammatillisen asiantuntijaryhmän toiminnassa. Käsitteelle ei aktiivisesti tuoteta merkitystä tapaamisella. Lapsen edun käsitteen sisältö on kuitenkin läsnä, mikä osoittaa, että aihepiiri on olennainen palvelutarvetta arvioitaessa.
Tulosteni pohjalta jään kaipaamaan vastauksia siihen, millä tavalla moniammatillista osaamista edustavat asiantuntijat priorisoivat ja määrittelevät lapsen edun mukaisia teemoja silloin, kun näkemyksen muotoutuminen edellyttää eettistä pohdintaa ja toimintavaihtoehtojen priorisointia. Lastensuojelun toimikentän ja moniammatillisten toimintamallien kehittämiseen on jatkossa syytä kiinnittää huomiota työn sisällöllisestä näkökulmasta. Ryhmän olemassaolo ei vielä tee siitä toimivaa ja asianmukaista.In my master’s thesis my aim is to study how professionals in child welfare multi-professional teams define the best interest of the child in interaction with each other. The key concepts of the thesis are the best interest of the child and multi-professional collaboration. I use the Child Welfare Act (417/2007) in defining the best interest of the child, as it reflects the Finnish society’s norm thinking and value basis in the matter. Furthermore, I reflect on the purpose of multi-professional collaboration in defining the best interest of the child. My material is gathered from child welfare multi-professional team meetings (n=4). During the meetings the professionals discuss challenging cases in need of child protection and services. The purpose of the multi-professional team is to support the social worker, in his or her decision making in the child’s matter. My research question is how the best interest of the child is defined in professional interaction, and how shared information about the best interest of the child is produced during the meeting. I approach my matter through the theory methodological reference frame of social constructivism analysing my material with discourse analysis.
In my findings I recognise discussion about the best interest of the child being ordinary and describing. The definition best interest of the child is not used during the meetings, even though the subject is discussed. The discussion is held in a manner of questions as the professionals ask about the child’s situation simultaneously providing their own views in the matter. A discourse where the professional flees their professional role emerges. Several statements are formed in a manner of borrowing lines as “mum says this” and the “dads thought are”. Interaction where professional roles, statements or professional vocabulary is used are rare, making the professional discourse thinner than expected. This group of child welfare professionals do not voice a joint view of the decision to be made in the best interest of the child. Discussion about the best interest of the child does not aim towards joint decision making. The professionals do not actively produce a definition during the meetings. The content of the child’s best interest is however present during the meetings, which shows that the subject is relevant for service evaluation.
As a result of my findings I remain longing for answers about how professionals prioritise and define the best interest of the child when there is a need of ethical evaluation of possible services. It is important to develop multi-professional collaboration within child welfare focusing on the content of the meetings. The existence of the group does not yet make it appropriate
Phase 1 LymfactinⓇ Study: Short-term Safety of Combined Adenoviral VEGF-C and Lymph Node Transfer Treatment for Upper Extremity Lymphedema
No full text
