47495 research outputs found
Sort by
Playfulness as an Organization of Experience: Prioritizing Engagement over Realness, Relevance, or Consequence
No full textThis thesis designs and conducts a multidisciplinary, phenomenological, systematic literature review upon playfulness based upon extending previous theoretical work by Jaakko Stenros. One hundred and sixty-four written works from twenty-one academic disciplines were read and analyzed for their definition of playfulness, resulting in a final list of sixty-five identified definitions used in the last five years. The methodologies used to construct these definitions were analyzed using three contextual analytical tools: theoretical direction, scope of definition, and ludicism. Using the theoretical framework of phenomenology, these sixty-five definitions were reframed in order to identify connections in modern viewpoints on the internal experience of play.
In the analysis, nine major methodologies, and six themes of phenomenological experience of playfulness are identified. In conclusion they present a unique and valuable definition of playfulness: Playfulness is an organization of experience that prioritizes engagement over realness, relevance, and consequence. Engagement is further defined as coming from attentional fullness, emotional reinforcement, recognizing and manipulating patterns, and sharing perspective. In the discussion some of the far reaching theoretical, ethical, and practical considerations of this new definition are discussed. This thesis also offers two surprising contributions. It discovers an urgent need for scholarship to expand the commonly used binary of discussing playfulness as either a personality trait or state of mind. Scholars should also consider playfulness from the perspective of a context likely to enable play and as an artifact organized playfully. The thesis also identifies an ambiguity between two separate concepts both frequently called spontaneity and argues why modern scholars should adopt an updated vocabulary
Säätöventtiilien epälineaarisuudet
No full textSäätöventtiilien epälineaarisuudet ovat yleinen ongelma prosessiteollisuudessa. Epälineaarisuudet säätöpiirissä heikentävät säädön tarkkuutta ja aiheuttavat prosessiin oskillaatiota. Aihetta on tutkittu laajalti kirjallisuudessa. Tässä työssä käydään kootusti läpi tyypillisimmät epälineaariset ilmiöt säätöventtiileissä ja esitetään tapoja havaita ja kompensoida niitä. Työ pohjautuu muuhun kirjallisuuteen.
Säätöventtiilit ovat prosessiteollisuudessa paljon käytettyjä laitteita, joilla säädetään esimerkiksi aineiden virtauksia. Säätöventtiilejä ohjataan avaamalla ja sulkemalla venttiiliä halutun asetusarvon mukaisesti. Säätöpiirissä epälineaarisuudella tarkoitetaan prosessin käyttäytymistä eri tavalla eri toimintapisteissä. Säätöventtiileissä esiintyvistä epälineaarisista ilmiöistä yleisimmät ovat lepokitka, välys ja vasteeton alue sekä hystereesi. Lepokitka on näistä yleisin ja eniten tutkittu. Epälineaarisille ilmiöille yhteistä on niiden heikentävä vaikutus prosessin sujuvuuteen ja säädön tarkkuuteen.
Monien epälineaarisuuksien vaikutus kasvaa lepokitkan vaikutuksen kasvaessa. Lepokitkaa syntyy ajan mittaan venttiilin kuluessa sisäisten osien hankauksesta. Lepokitka saa venttiilin karan jumiutumaan eri asentoihin. Tällaisen venttiilin ohjaus on haastavaa, koska jumiutuminen aiheuttaa oskillaatiota, jota kutsutaan stick-slip-ilmiöksi.
Epälineaaristen ilmiöiden vaikutuksia säätöpiirissä voidaan havaita ja kompensoida erilaisilla menetelmillä. Suurin osa menetelmistä keskittyy lepokitkan vaikutuksiin. Prosessin vasteen oskillaatiota ja sen aaltomuotoa voidaan tarkastella ja tunnistaa siitä lepokitka. Lepokitkaa voidaan kompensoida lisäämällä ohjaukseen lyhyitä pulsseja. Pulssien energia mahdollistaa sen, ettei venttiili jumiudu. Välystä voidaan kompensoida samaan tapaan kuin lepokitkaa ja sen vaikutusta voidaan arvioida vertailemalla prosessin sisään- ja ulostuloa
Perevod i ponimanie znatšenija russkih i finskih poslovits so slovami "volk" i "medved"/Sananlaskujen kääntäminen ja merkitysten ymmärtäminen suomalaisissa ja venäläisissä sananlaskuissa (joissa sanat ”susi” ja ”karhu”)
No full textKandidaatintyössäni perehdyn sellaisten fraseologisten ilmausten, tarkemmin sanoen sananlaskujen, kääntämiseen, joissa esiintyvät sanat ”susi” ja ”karhu”. Jotta voisin ymmärtää, miten fraseologiset ilmaukset käännetään, käytän apunani Jakov Retskerin teoriaa fraseologisten ilmausten kääntämisestä. Kandidaatintyöni aineistona käytän Olga Hramtsovan kirjaa ”Suomalaisia sananlaskuja ja sananparsia venäläisine vastineineen – Финские поcловицы и поговорки и их русские аналоги”. Tässä työssä selvitän kääntämisen lisäksi myös, ymmärtävätkö suomalaiset ja venäläiset työssä käyttämiäni sananlaskuja. Ensimmäinen hypoteesini on, että vanhemmat ihmiset käyttävät ja ymmärtävät sananlaskuja paremmin kuin nuoret. Toinen hypoteesini on, että monet sananlaskut voidaan kääntää joko säilyttäen lähdekielen kielikuvan kokonaan tai osittain, jolloin kielikuvassa tapahtuu joitain muutoksia. Kielikuva ei kuitenkaan ole ainoa tekijä, joka pitää ottaa huomioon, kun käännetään fraseologisia ilmaisuja.
Työtäni varten valitsin Olga Hramtsovan kirjasta kymmenen suomenkielistä ja kymmenen venäjänkielistä sananlaskua, joissa esiintyy sana ”susi” tai ”karhu”. Jokainen näistä sananlaskuista ei kuitenkaan sisällä näitä sanoja, mutta ne esiintyvät aina joko suomen- tai venäjänkielisessä vastineessa. Analyysissäni käytin Eugine Nidan teoriaa dynaamisesta ekvivalenssista ja Jakov Retskerin teoriaa fraseologisten ilmaisujen kääntämisestä.
Analyysini antaa vastauksen tutkimuskysymykseeni. Tulokset eivät yllätä, ja hypoteesini saa vahvistuksen siitä, että ikä vaikuttaa sananlaskujen ymmärtämiseen ja käyttämiseen. Aineistossani tulevat myös vastaan kaikki Jakov Retskerin kielikuvan kääntämisen tavat lukuun ottamatta kielikuvan poistamista. On hyvä pitää mielessä, että valitessaan tapaa, jolla kääntää sananlaskua, kielikuvan lisäksi on myös muita tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa sen kääntämiseen, esimerkiksi se, tuntevatko lähde- ja tulokielen käyttäjät kyseisen sananlaskun, ja kuinka laajasti sitä käytetään kyseisessä kielessä
Johtamiskompetenssit tekoälyn aikakaudella: Yhdistävä johtaja verkostotyöskentelyn rakentajana
No full textTämä tutkimus keskittyy julkisen organisaation tekoälyohjelman johtajan johtamiskompetensseihin. Tutkimuksessa selvitetään, mitkä johtamiskompetenssit koetaan tärkeinä tekoälyohjelman johtamisessa julkisen organisaation kontekstissa. Tutkimuskohteena on valtiovarainministeriön kansallinen tekoälyohjelma AuroraAI. AuroraAI-ohjelma pohjautuu avoimeen verkostotyöskentelyyn, johon kuka tahansa voi osallistua. AuroraAI-ohjelman tavoitteena on luoda tekoälyn avulla toimintamalli, joka auttaa kansalaisia ja yrityksiä muodostamalla yksilöllisesti räätälöidyn palveluketjun. Tällä loppujen lopuksi tavoitellaan ihmiskeskeisempää julkishallintoa.
Tutkimus sijoittuu hallintotieteen tutkimuskentälle. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisella, eli laadullisella menetelmäsuuntauksella. Tutkimusta ohjaa abduktiivinen päättelymenetelmä, jossa tutkimuksen tulos päätellään yhdessä olemassa olevan teorian ja empiirisen aineiston kanssa. Empiirinen aineisto rakentuu AuroraAI:n johtajien teemahaastatteluista. Haastattelut toteutettiin keväällä 2020. Haastattelut äänitettiin, jonka jälkeen ne litteroitiin kirjalliseen muotoon. Litteroitu aineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Metodologiset valinnat tukevat tutkimuksen tarkoitusta kuvata tekoälyn johtamisessa tärkeiksi koettuja johtamiskompetensseja.
Tutkimuksen tulokset rakentuvat johtajan persoonan, verkostotyöskentelyn, julkisen sektorin kontekstin ja tekoälyn teemojen ympärille. Tärkeitä johtamiskompetensseja muodostui useita, mikä kuvaa julkisen organisaation tekoälyohjelman johtajan työn ja toimintaympäristön monimuotoisuutta. Julkisen organisaation tekoälyohjelman johtajan tärkeimmät johtamiskompetenssit ovat tämän tutkimuksen mukaan kuitenkin ihmisten johtaminen ja laajojen kokonaisuuksien johtaminen. Tutkimuksessa esitetään tulosten perusteella jatkotutkimusaiheita. Koska johtamiskompetensseja ei ole Suomessa aikaisemmin tutkittu, suositellaan johtamiskompetenssien syvempää tarkastelua julkisen sektorin ja tekoälyn kehittämisen kontekstissa
Satunnaisuuden käsittely pelisuunnittelun käsikirjoissa
No full textTässä tutkielmassa tarkastellaan satunnaisuuden käsittelyä pelisuunnittelun kirjallisuudessa. Satunnaisuudella tarkoitetaan jotain, mikä tapahtuu ennalta-arvaamattomasti. Peleissä tämä ennalta-arvaamaton tapahtuma voidaan tuottaa nopalla, korttipakalla, tietokoneella tai muulla vastaavalla tavalla. Satunnaisuus on ollut merkittävä tekijä peleissä kautta historian.
Tutkimusaihe muodostui kiinnostuksesta satunnaisuuden konteksteihin pelisuunnittelua opettavissa kirjoissa. Tutkimuksen lähtökohtana oli, miten pelisuunnittelun opettamiseen tarkoitettu kirjallisuus käsittelee satunnaisuutta konkreettisesti. Tutkimuskysymyksenä oli: missä asiayhteyksissä satunnaisuutta käsitellään pelisuunnittelun käsikirjoissa.
Tutkimusmenetelmäksi muodostui systemaattinen sanahaku digitaalista aineistoa käyttäen. Pelisuunnittelua käsittelevistä käsikirjoista etsittiin satunnaisuutta kuvaavia käsitteitä tekemällä sanahakuja. Tällä tavoin saatiin konkreettinen, rajattu tutkimus satunnaisuuteen liittyvien käsitteiden käytöstä. Tutkimusaineistoksi valikoitui viisi pelisuunnittelun käsikirjaa, joista kaksi valittiin tutkijan oman käyttökokemuksen perusteella, ja kaksi, koska niitä oli siteerattu paljon aiemmissa tutkimuksissa. Viimeinen kirja löytyi tutkimuksen aikana ja otettiin mukaan tukemaan aikaisemmin löytyneitä havaintoja.
Tutkimus toteutettiin systemaattisena sanahakuna, jossa kerättiin kaikki teksteissä esiintyvät osumat valituista käsitteistä ja niiden välittömistä asiayhteyksistä. Tästä syystä kaikki tutkittavat kirjat olivat digitaalisessa muodossa. Välitön asiayhteys on tässä tutkimuksessa se kohta, johon on käytetty tutkijan omaa harkintakykyä. Joissakin tapauksissa saatettiin huomioida useampi virke käsitteen ympäriltä tai kokonainen luku. Joissakin tapauksissa huomioitiin vain käsitteeseen liittyvä lause. Haetut käsitteet olivat ”chance”, ”random”, ”luck” ja ”probability”. Kirjallisuutta tutkittaessa satunnaisuutta käsiteltiin taidon, matematiikan, satunnaisten tapahtumien ja informaation konteksteissa. Näistä taidon ja satunnaisuuden yhteys oli selkeimmin huomattavissa kaikissa kirjoissa.
Seuraavaksi tätä aihetta voisi tutkia laajemmin. Etenkin informaation suhde satunnaisuuteen voisi antaa mielenkiintoisen lähtökohdan tutkimukselle. Tämä tutkimus oli rajallinen, sillä, se keskittyi ainoastaan termien välittömiin konteksteihin. Näin ollen joidenkin merkittävien käsitteiden, kuten epävarmuuden, ja kontekstien tutkiminen jäi tarvittua vähemmälle
Monoliitista mikropalveluihin: Tapaustutkimus järjestelmämigraation hyödyistä ja haasteista
No full textViime vuosina jatkuvan julkaisun malli sekä ketterät menetelmät ovat yleistyneet ohjelmistokehityksessä. Vanhentuneet ohjelmistoarkkitehtuurit eivät välttämättä vastaa näihin tarpeisiin. Tämän vuoksi mikropalveluarkkitehtuuri on lisännyt suosiotaan viime vuosina ohjelmistokehityksessä. Erityisesti olemassa olevia monoliittisia ohjelmistoja päivitetään laajasti mikropalveluarkkitehtuuriin. Mikropalveluarkkitehtuuri tarjoaakin selviä hyötyjä monoliittiin verraten, esimerkiksi mahdollistamalla jatkuvan julkaisun mallin ja ketterämmän ohjelmistokehityksen. Toisaalta mikropalveluarkkitehtuurin toteuttamisessa on myös omat haasteensa, jotka liittyvät arkkitehtuurin hajautettuun rakenteeseen.
Tämä tutkielma kartoittaa mikropalveluiden hyötyjä ja haasteita suhteessa monoliittisiin ratkaisuihin. Tutkielmassa esitellään aiempaa tutkimusta aihepiiristä, mikropalveluarkkitehtuurin toteutustapoja ja toteutetaan tapaustutkimus kohdeyrityksessä. Tapaustutkimuksessa tutkitaan kohdeyrityksen erään järjestelmän siirtoa vanhasta monoliittiarkkitehtuurista mikropalveluarkkitehtuuriin. Tutkielmassa kuvataan ohjelmistoprojektin etenemisen vaiheet, sekä tutkitaan kohdattuja hyötyjä ja haasteita.
Tapaustutkimus toteutettiin seuraamalla kohdejärjestelmään liittyvän ohjelmistoprojektin etenemistä suunnitteluvaiheesta ensimmäiseen julkaisuun asti. Yleistä tietoa ohjelmistoprojektista ja kohdejärjestelmän käyttötarkoituksesta kerättiin haastattelemalla kohdeyrityksen yhteyshenkilöitä. Lisäksi kohdeyrityksestä valittiin eri rooleissa toimivia, ohjelmistoprojektin parissa työskennelleitä henkilöitä, joille toteutettiin haastattelu kyselylomakkeen avulla. Kyselylomakkeella kerättiin tietoa kohdatuista mikropalveluiden hyödyistä ja haasteista, kun taas yhteyshenkilöiden kanssa tehdyt haastattelut keskittyivät yleiseen järjestelmäkuvaukseen. Tutkimuksessa havaitut mikropalveluarkkitehtuurin hyödyt ja haasteet olivat pääosin linjassa aiemman tutkimuksen kanssa.
Tutkimuksessa havaittiin kohdeyrityksen ohjelmistoprojekteihin liittyvän prosessiuudistuksen vaikuttaneen toimintatapoihin selvästi, minkä vuoksi osa havaituista hyödyistä ja haitoista liittyy kehitysprosesseihin, eikä ainoastaan mikropalveluarkkitehtuuriin. Hyötyjen ja haasteiden lisäksi tutkimuksen avulla saavutettiin tietoa mikropalveluarkkitehtuurilla toteutetun järjestelmän vahvasta vuorovaikutuksesta toisen järjestelmän kanssa. Tällaisen vahvan vuorovaikutuksen tuomia haasteita ei juurikaan ole kuvattu aiemmassa tutkimuksessa
Tuotteen suunnittelu kokoonpanon näkökulmasta: vertailu automaattisen ja manuaalisen kokoonpanon välillä
No full textKokoonpanon asettamat rajoitukset on hyvä ottaa huomioon tuotteen suunnittelussa. Suunnittelemalla tuote sopivaksi kokoonpanoprosessiin ja sen järjestelmiin auttaa yritystä alentamaan tuotteen tuotantokustannuksia. Kokoonpanoprosessia voidaan helpottaa huomattavasti ottamalla se huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Suurin yksittäinen tekijä kokoonpanon helpottamiselle on tuotteen osien määrän vähentäminen.
Tässä kandidaatintyössä tutkitaan Design for Assembly-kokoonpanoajattelua (DFA). Keskeinen tutkimuskysymys on se, onko perusteltua suunnitella tuote eri ohjeistusta käyttäen riippuen siitä, kokoonpannaanko sitä manuaalisesti vai automaattisesti. Aineistona käytettiin alan kirjallisuutta sekä suomen- että englanninkielisistä lähteistä. Työssä esitellään DFA-ajattelun perusteet ja tavoitteet, jotka ovat kustannusten vähentäminen sekä kokoonpanon helppous. Nämä sisältävät useita osa-alueita, joihin huomiota kiinnittämällä päästään paremmin kokoonpantavuuteen. Osaalueisiin sisältyy osien määrä, kokoonpanosuunnat, kiinnitystavat, orientoitavuus, syöttäminen, toleranssit sekä modulaarisuus. Alan tutkijat ovat kehittäneet monia erilaisia DFA-menetelmiä, joita voidaan käyttää hyväksi tuotteen suunnittelun aikana sen kokoonpantavuuden parantamiseksi. Nämä menetelmät sisältävät omat pisteytysjärjestelmänsä, joilla arvioidaan tuotteen hyvyyttä kokoonpanon kannalta. Viimeisenä teoriaosuutena tutkitaan erilaisia kokoonpanojärjestelmiä ja niiden ominaispiirteitä. Lopuksi muodostetaan teorian pohjalta vertailu manuaalisen kokoonpanon ja automaattisen kokoonpanon välille nimenomaan DFA:n näkökulmasta.
Vertailun tuloksena löydettiin jonkin verran eroavaisuuksia. Suurimmat eroavaisuudet tulevat osien soveltuvuudesta automaatiolaitteiston käsittelyyn. Osien täytyy olla helppoja orientoida ja syöttää robotille, eivätkä ne saa sotkeutua keskenään. Ihminen pystyy käsin tekemään paljon joustavampia liikkeitä kuin mikään robotti. Ihmisen arviointikyky ja toiminta vaihtelevassa ympäristössä on valtavasti joustavampi kuin robotin, jonka jokainen liike on ohjelmoitava erikseen
Nonhumanity, Naturecultureness and Agency in Popular Culture: (Re)Contextualizing the Orc with the Case Study of Bright
No full textThis thesis displays the present account and use of fantastical creatures, namely orcs, as problematic because of the human-centric approaches in critical analysis concerning them. In the absence of more holistic research into fantasy species as more than fantasy tropes, recurring elements of its genre, these beings have been employed largely as objects of human analogy. In undertaking the fantastical species of texts by these correspondent uses to human concepts, the results are already predetermined. Thus, these approaches are, at least partially, inconsistent to represent the nonhuman species and creatures. The thesis moves through the common criticisms the Orc has received and provides nonhuman alternative contexts to these criticisms and common associations in order to showcase that the species is not only subservient to human action and thinking. The Orc is a natural entity on its own. This existing species naturality and recontextualizations of the Orc is illustrated through one variation of the species, the orcs of Netflix’s Bright (2017), and its contextual relations.
The leading idea of the thesis is to provide a nonhuman perspective for the Orc and, by doing this, present the species with a context of its own being, Orcism, in light of these criticisms. In addition, the purpose is to demonstrate that the human-centrism and the pre-valued criticism have hindered the development of the Orc as a more holistic academic topic and to illustrate the harmfulness of portraying the Orc solely in human terms. Instead, the thesis proposes approaching such nonhuman species in nonhuman terms and relational contexts together with their existing connections to human related concepts, namely popular culture. In doing so, such an approach yields more holistic and descriptive results for these imaginative creatures. This can be beneficial to future research on fantasy species and even other nonhuman conceptual theories.
The key theoretical frames used to help capture the recontextualizations are nonhuman ethics, namely animal ethics and speciesism, popular cultural theory with concepts of popular culture memory and transmedia storytelling, as well as theoretical leadings to nonhuman and othered considerations mainly supported by ecoliteracy and ecofeminism. In applying these various theories as interconnected to the nonhuman species’ contexts, the thesis provides discussion on the need of fantasy species research and to complement more fully the specific species representation.Seuraava pro gradu -tutkielma osoittaa tämänhetkisten fantasiaolentojen, etenkin örkin, käytön ongelmallisuuden niistä tehdyissä kriittisissä analyyseissä. Koska niitä on pääasiassa lähestytty ihmiskeskeisellä maailmankatsomuksella ja käytetty yhdenmukaisesti peilaavina erinäisille ihmiskonteksteille, niiden asema akateemisena tutkimusaiheena sekä lajina itsessään on vain osittain kuvaava. Näin tehdessä tekstien fantasiaolennoista tehdyt päätelmät ovat jo valmiiksi arvotettuja ihmisten asettamilla normeilla ja siten epäjohdonmukaisia edustamaan ei-ihmisolentoja ja -lajeja, kuten örkkejä. Tutkielma analysoi yleisimpiä kritiikkejä, joita örkki on saanut, ja antaa rinnakkaisia ja ei-ihmislähtöisiä konteksteja näille kritiikeille. Tällä tavalla tutkielma osoittaa, ettei fantasiaolentojen luonne ole ainoastaan merkityksellistettävissä ihmislajin määritelmin. Tämä kritiikkien tutkimus johdatellaan pääasiassa yhden örkin variaation kautta analysoimalla Netflixin tuottaman elokuvan Brightin örkkien esille tuomia konteksteja ja tähän lajiin liittyviä aihepiirejä.
Tutkielman johtoajatuksena on luoda örkille ei-ihmislähtöinen näkökulma ja samalla tuottaa örkin olemukselle ja lajille konteksti kritiikkien vaihtoehtoisten kontekstien kautta. Tutkielma myös havainnollistaa, että tämä ihmiskeskeisyys ja ihmislajin asettamiin arvoihin perustuva kritiikki ovat hankaloittaneet näiden olentojen kehitystä ja vähentäneet syvemmän akateemisen tutkimuksen tuottamista näistä olennoista. Kun näitä olentoja lähestytään muillakin kuin pääasiassa ihmislähtöisillä konteksteilla yhdessä niiden olemassa olevien yhteyksien kanssa, kuten populaarikulttuuristen, tällainen tutkimus tuottaa kokonaisvaltaisempia ja kuvaavampia luonnehdintoja ja näkökulmia näille kuvitelluille olennoille. Näin tehdessä örkkien ja muiden fantasiaolentojen uudelleenkontekstualisointi voi olla hyödyllistä myös muille ei-ihmislähtöisille teorioille ja keskusteluille, kuten esimerkiksi eläinetiikalle.
Koska fantasiaolennoista, saati örkeistä, ei ole kattavaa tutkimusta ja koska tämä tutkielma on kiinnostunut ihmislähtöisyydestä poikkeavasta lähestymisestä, pääasiallisina teorioina toimivat joukko aihealuetta yhdisteleviä teorioita. Keskeisiä niistä ovat eläinetiikka ja lajiin liittyvät keskustelut, populaarikulttuuritutkimus, transmediaalinen tarinankerronta sekä ekofeminismin ja ekokirjallisuuden tutkimuksen luomat teoreettiset konseptit. Tämä yhdistelevä lähestymistapa sekä fantasiaolentojen itsensä jatkuva levinneisyys osoittavat, että fantasiaolentojen tutkimukselle on nouseva tarve
Polunetsintä ruudukkokartoilla
No full textTässä kirjallisuuskatsauksessa tutustutaan säännöllisillä ruudukkokartoilla tapahtuvaan polunetsintään. Ruudukkokartat ovat yleisiä monilla polunetsinnän sovellusalueilla, kuten robotiikassa ja videopeleissä, ja niiden sisältämien polkujen korkea symmetria muodostaa haasteellisen ongelman perinteisille polunetsinnän ratkaisuille, kuten A*-algoritmille, hidastaen sen toimintaa; tästä syystä on olemassa monia ruudukkokartoille optimoituja algoritmeja, jotka suoriutuvat A*:ä nopeammin.
Tutkielmassa perehdytään ensin polunetsinnän relevantteihin perusteisiin, Dijkstran algoritmiin ja sen jälkeläiseen, A*-algoritmiin, tarkastelemalla niiden pseudokooditoteutusta sekä suoritusaikaominaisuuksia. Tämän jälkeen esitellään kolme ruudukkokartoille erikoistunutta algoritmia: Hierarchical Path-Finding A*, Rectangular Symmetry Reduction ja Jump Point Search. Esiteltyjen algoritmien toiminta kuvaillaan ja niiden suorituskykyä vertaillaan suhteessa A*:een ja muihin algoritmeihin.
Tutkielman lopussa esitetään johtopäätös, jonka mukaan tarkastelluista algoritmeista Jump Point Search vaikuttaa suorituskykynsä ja muiden ominaisuuksiensa puolesta olevan paras ratkaisu ongelmaan. Se suoriutuu jopa monikymmenkertaisesti lähtökohtana käytettyä A*-algoritmia nopeammin ja on kaikissa tarkastelluissa tilanteissa yhtä nopea tai nopeampi kuin muut vertaillut algoritmit, eikä sillä ole mainittavia varjopuolia. Lisäksi ehdotetaan kahta mahdollista suuntaa jatkotutkimukselle.This literary review examines pathfinding on regular grid maps. Regular grid maps are common in many applications of pathfinding, such as robotics and video games, and they pose a challenging problem to traditional solutions such as the A* algorithm, slowing down its execution. For this reason there are many algorithms optimized for grid maps to yield better performance than A*.
In this paper we first go over the relevant basics of pathfinding --- Dijkstra's algorithm and its extension, A* --- by examining their pseudocode representations and running time properties. We then introduce three algorithms optimized for pathfinding on grid maps: Hierarchical Path-Finding A*, Rectangular Symmetry Reduction and Jump Point Search. We describe the operation of these algorithms and compare their performance to A* and other algorithms.
We conclude that out of the presented algorithms, Jump Point Search appears to be the best choice considering its performance and other properties. It performs an order of magnitude faster than the A* algorithm used as the baseline, it is faster or at least as fast as the other examined algorithms, and it has no appreciable downsides. We also suggest two possible directions for further research
Katsaus sumeaan logiikkaan
No full textSumea logiikka on matemaattisen logiikan laajennus, jossa logiikan proposition totuusarvo voi saada arvokseen minkä tahansa reaaliluvun nollan ja yhden väliltä riippuen siitä, kuinka merkittävästi propositio on totta. Sumeasta logiikasta on hyötyä monissa eri käyttötarkoituksissa, joissa tarvitaan kykyä mallintaa sekä käsitellä informaation likiarvoisuutta, epätarkkuutta tai vaillinaisuutta. Sumean logiikan avulla on myös mahdollista käsitellä ihmisille luontaista kuvailevaa havainnointia, minkä avulla monimutkaisienkin ongelmien mallintaminen helpottuu.
Sumea joukko-oppi on laajennus klassisesta joukko-opista ja se pohjautuu sumeaan logiikkaan. Sumean joukon alkiot kuuluvat sumeisiin joukkoihin jäsenyysfunktion määrittämän jäsenyysasteen mukaan, joka on sumean logiikan tapaan reaaliluku nollan ja yhden väliltä. Tutkielmassa perehdytään sumeisiin joukkoihin ja käsitellään niiden ominaisuuksia.
Sumea säätö on säätöteorian osa-alue, joka pohjautuu sumeaan logiikkaan ja sumeisiin joukkoihin. Sen avulla voidaan ohjata erilaisia ominaisuuksia ja mekanismeja tilanteissa, joissa voi esiintyä epätarkkuutta ja informaation puutetta, jotka tekevät tavallisesta matemaattisesta mallinnuksesta liian monimutkaista toteuttaa. Tutkielmassa esitellään sumean säätimen toimintatapaa sekä käyttökohteita syventyen erityisesti liikennevalojenohjaukseen sumean säätimen avulla.
Tutkielman tavoitteena on toimia perehdytyksenä sumeaan logiikkaan, sumeisiin järjestelmiin sekä tutkia mitä hyötyä sumeasta logiikasta on. Tutkielmassa tarkastellaan yksityiskohtaisesti sumeaa logiikkaa esitellen sen toimintatapaa sekä perehtyen sumeaan logiikkaan liittyviin käsitteisiin, kuten sumeisiin joukkoihin, sumeisiin järjestelmiin ja sumeaan säätöön. Tutkielmassa käsitellään myös sitä, mihin käyttötarkoituksiin sumea logiikka soveltuu ja esitellään sumean logiikan käyttöä liikennevalojen-ohjauksessa. Johtopäätöksenä tutkielmassa päästiin siihen, että sumea logiikka soveltuu parhaiten sellaisten ongelmien mallintamiseen ja ratkaisemiseen, joihin liittyy informaation epätarkkuutta, sumeutta sekä vaillinaisuutta.
Tutkielma on toteutettu kirjallisuuskatsauksena ja aineistoksi on haettu aiheeseen liittyviä tieteellisiä julkaisuja, tutkimuksia sekä kirjoja