47495 research outputs found
Sort by
Osakkeen määritelmä omaisuuslajeittain
No full textTutkielma käsittelee osakeyhtiön osakeomistuksia, ja kuinka ne määritellään elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (EVL) omaisuuslajeihin. Ennen verovuotta 2020 elinkeinoverolaki määritteli elinkeinotoimintaan liittyvän omaisuuden rahoitus-, vaihto-, sijoitus- ja käyttöomaisuuteen (EVL 9–12 §). Osake kuuluu johonkin edeltä mainittuun omaisuuslajiin, jos sitä käytetään EVL 53.2 §:n perusteella yksinomaan tai pääasiallisesti elinkeinotoiminnassa. Tutkielman lähtökohta on, että osakkeen tulee liittyä yhtiön harjoittamaan elinkeinotoimintaan, jotta ne voivat määräytyä johonkin omaisuuslajiin.
Tutkielman alkupuolella tutkitaan omaisuuslaji kerrallaan, miten osakeomistus voitaisiin määritellä kuhunkin omaisuuslajiin. Tutkielmassa käydään läpi omaisuuslajeittain myös miten tiettyjen osakkeiden luovutusverotus ja jaksottaminen tapahtuu lainsäädännöllisesti. Omaisuuslajien käsittelyssä käytetään apuna lain esitöitä, oikeuskirjallisuutta ja konkreettisten esimerkkien valossa esitellään runsaasti oikeuskäytäntöä. Näiden avulla on pyritty selvittämään, millaiset osakeomistukset kuuluvat mihinkin omaisuuslajiin.
Tutkielman lopussa on tutkittu uutta omaisuuslajia, muun omaisuuden omaisuuslaji (EVL 12 a §). Tulolähdejaon uudistaminen liittää yhteisöjen muun toiminnan tulolähteen osaksi elinkeinotoiminnan tulolähdettä, minkä vuoksi toisesta tulolähteestä siirtyvälle omaisuudelle on tehty oma omaisuuslajinsa. Tutkielmassa on lyhyesti käsitelty aiemmin muun toiminnan tulolähteeseen katsottuja osakeomistuksia. Tämä sen vuoksi, että muun omaisuuden omaisuuslajiin voidaan mahdollisesti käyttää tulkinta-apuna tuloverolain lainsäädäntöä sekä aiempaa oikeuskäytäntöä muun toiminnan tulolähteestä.
Tutkielman tulos on, että EVL 9–12 §:n omaisuuslajien kesken on varsin yksiselitteistä jaotella osakeomistuksia. Tapauskohtaisesti tiettyä osakeomistusta voidaan sen luonteen mukaisesti tulkita useamman omaisuuslajin väliltä. Muun omaisuuden omaisuuslaji on eroteltavissa muista omaisuuslajeista sillä, ettei sen omaisuus tue yhtiön elinkeinotoimintaa. Tämä omaisuuslaji on myös siirtänyt aikaisemmin tulolähteiden väliset tulkintaongelmat nyt omaisuuslajien väliseksi tulkintaongelmaksi.
Osakeomistusten määräytyminen omaisuuslajeittain on aavistuksen ennakoitavampi, mutta uudistuksen jälkeenkin siinä on vielä kehittämisen varaa. Pienimuotoiseen arvopaperikauppaan liittyvät osakkeet katsottaneen muun omaisuuden omaisuuslajiin, vaikka luonteen puolesta osakkeet voitaisiin katsoa vaihto-omaisuudeksi ja samalla liittää pienimuotoinen arvopaperikauppa elinkeinotoimintaan. Muuhun omaisuuteen kuuluvien osakkeiden luovutustappioiden rajoitettu vähennysoikeus voi myös nousta uudelleen tarkasteltavaksi. Uudistus on tuore, ja lähivuosina ilmaantuu varmasti uutta oikeuskirjallisuutta ja -käytäntöä, joiden avulla tulkintaa muodostuu nykyhetkeä enemmän
Opinto-ohjaajan kokeman toivon merkitys ohjaustyössä
No full textTämän gradun aiheena on tarkastella opinto-ohjaajien kokeman toivon merkitystä opinto-ohjaustyön toteuttamisessa. Aikaisemmassa, toivoa ja ohjaustyötä käsittelevässä, tutkimuksessa on kiinnitetty enimmäkseen huomiota opiskelijan toivoon ohjausprosessin onnistumisessa. Ohjaustyötä tekevien ammattilaisten toivon merkitys on puolestaan jäänyt aikaisemmassa tutkimuksessa vähemmälle huomiolle. Koska opinto-ohjaus on luonteeltaan vuorovaikutuksellista ohjaustyötä, on syytä olettaa opinto-ohjaajan toivolla olevan myös merkitystä ohjausprosessin onnistumisessa.
Toivo on ilmiönä hyvin monitahoinen eikä sille ole tutkimuksessa vain yhtä tiettyä teoreettista määritelmää. Ilmiönä toivoon voidaan esimerkiksi liittää avoimuus tulevaisuutta kohtaan ja kohdistuminen johonkin tiettyyn päämäärään (Godfrey 1987). Toivon voidaan ajatella kuitenkin yleisesti olevan positiivinen voima, jota voidaan hyödyntää opinto-ohjaajien voimavarana ohjaustyössä. Aikaisemmin tehty tutkimus ei ole juurikaan perehtynyt siihen, miten ohjaustyöntekijät itse käsittävät toivon. Tässä tutkimuksessa pyrin vastaamaan kysymyksiin, mitä opinto-ohjaajat itse tarkoittavat puhuessaan toivosta, millä tekijöillä on vaikutusta opinto-ohjaajien toivoon ja mikä merkitys opinto-ohjaajan toivolla on ohjausprosessin onnistumisessa. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa vahvasti laadullinen tutkimusperinne ja sen aineisto on kerätty haastattelemalla viittä ammattioppilaitoksessa työskentelevää opinto-ohjaajaa. Tutkittavan ilmiön, eli toivon, monitahoisen ja monimerkityksellisen luonteen vuoksi aineisto kerättiin teemahaastattelun keinoin. Kerätty aineisto puolestaan analysoitiin Braun ja Clarken (2006) kehittämän teema-analyysin mallin mukaisesti.
Opinto-ohjaajat kokivat toivolla olevan kaksi osa-aluetta, jotka olivat optimistinen ajattelutapa ja toivon kohdistuminen opiskelijan hyvään. Nämä osa-alueet täydentävät toivon teoreettista jäsennystä tuomalla esille käytännön ohjaustyötä tekevien ammattilaisten näkökulman toivon käsitteeseen. Opinto-ohjaajien toivoon vaikuttavat tekijät puolestaan jakautuivat työyhteisöön, opiskelijaan, opinto-ohjaajaan ja ohjausprosessiin liittyviin tekijöihin. Opinto-ohjaajan toivon tukeminen on tärkeää, koska haastateltavat kokivat omalla toivollaan olevan huomattavaa merkitystä siihen, miten he toteuttivat työtään käytännössä. Opinto-ohjaajan toivolla katsottiin olevan myös merkittävää vaikutusta esimerkiksi ohjauksellisten vaihtoehtojen hahmottamiseen ja ohjaajan päätöksentekoon
Puheen illuusio romaanissa The Picture Of Dorian Gray ja sen kahdessa suomennoksessa
No full textTässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan puheen illuusion rakentumista Oscar Wilden romaanissa The Picture of Dorian Gray (1891) ja sen kahdessa suomennoksessa. Työssä tutkitaan, millaisten keinojen avulla kyseisten tekstien dialogeihin on luotu puheen illuusiota sekä vertaillaan teksteissä käytettyjä keinoja toisiinsa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, toteutuuko uudelleenkäännöshypoteesi aineistossa puheen illuusion luomisen näkökulmasta, eli sijoittuuko uusin käännös teoksen ensimmäistä käännöstä lähemmäs lähdetekstiä puheen illuusion osalta. Tarkasteltavat suomennokset ovat vuonna 1906 ilmestynyt Helmi Setälän käännös Dorian Grayn muotokuva ja vuonna 2009 ilmestynyt Jaana Kapari-Jatan samanniminen käännös.
Puheen illuusion luomisen keinojen luokittelussa seurataan tässä työssä pääasiassa Liisa Tiittulan ja Pirkko Nuolijärven teoksessaan Puheen illuusio suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa (2013) käyttämää luokittelua, mutta luokkia on myös muokattu ja täydennetty tämän tutkimuksen tarpeiden mukaisesti. Tiittulan ja Nuolijärven (mp.) luokittelusta poiketen luokka kongruenssi on sisällytetty tutkimuksessa luokkaan lauserakenne ja puhuttelulle on luotu oma luokka. Näin ollen tässä työssä käytettävät luokat ovat äänne- ja muotopiirteet, persoona ja viittaaminen, puhuttelu, lauserakenne, sanasto ja fraseologia sekä sanoman muotoilu ja keskustelunomaisuus.
Puheen illuusio on tarkasteltavissa teksteissä saavutettu usean eri keinon yhteisvaikutuksella. Puheen illuusiota on teksteissä luotu hyvin monipuolisesti lähes kaikkien edellä mainittujen luokkien keinojen avulla. Äänne- ja muotopiirteet -luokka kuitenkin osoittautui vähiten käytetyksi: luokasta on käytetty lähdetekstissä ainoastaan lyhennettyjä muotoja, ja käännöksissä tämän luokan keinoja ei ole käytetty lainkaan. Puheen illuusion luomisessa käytetyt keinot ovat pääosin kaikissa tarkasteltavissa teksteissä samat, mutta keinojen esiintymien määrässä on eroja eri tekstien välillä. Sellaisia yksittäisiä puheen illuusion luomisen keinoja, joita käytetään kaikissa käsiteltävissä teksteissä, käytetään pääsääntöisesti eniten lähdetekstissä, mutta esimerkiksi puhekielisiä sanoja esiintyy käännöksissä lähdetekstiä enemmän, ja toisaalta huomionkohdistimien käyttö on runsainta Helmi Setälän käännöksessä. Jotkin keinoista ovat puolestaan yhtä yleisiä kaikissa tarkasteltavissa teksteissä (esim. puheenomaiset fraasit).
Suomen ja englannin kielen erot korostuvat käytetyissä puheen illuusion luomisen keinoissa. Lähdeteoksessa on käytetty lyhennettyjä muotoja (esim. don’t), joille suomen kielessä ei ole tarkkaa vastinetta. Käännöksissä puolestaan esiintyy demonstratiivipronominin käyttöä artikkelina tai ihmisiin viitattaessa, kliittisiä sävypartikkeleita sekä teitittelyä, joita ei voida englannin kielessä hyödyntää. Kielelliset erot tulevat lisäksi ilmi eri keinojen käytön laajuudessa eri teksteissä. Esimerkiksi interjektioita esiintyy käännöksissä huomattavasti vähemmän kuin lähdetekstissä, ja Jaana Kapari-Jatan käännöksessä on karsittu huomattavasti myös muun muassa puhutteluilmaisuja. Interjektiot ja puhutteluilmaisut ovat tavallisesti yleisempiä englannin kuin suomen kielessä, ja tämä ero on havaittavissa myös tämän tutkimuksen aineistossa. Myös käännösten välillä voidaan havaita merkittäviä eroja esimerkiksi lauserakenteessa, puhuttelukäytännöissä sekä persoonapronominien käytössä. Osa käännösten välisistä eroista on todennäköisesti seurausta käännösten välisestä ajallisesta erosta, sillä tarkasteltavat käännökset on julkaistu hyvin paljon toisistaan eroavina aikoina.
Uudelleenkäännöshypoteesin mukaan teoksen uusi käännös sijoittuisi lähemmäs lähdetekstiä kuin teoksesta aiemmin tehty käännös (Koskinen & Paloposki 2015, 8). Uudelleenkäännöshypoteesi ei toteudu tämän tutkimuksen aineistossa puheen illuusion luomisen keinojen osalta, sillä Jaana Kapari-Jatan käännös ei kokonaisuutena puheen illuusion näkökulmasta asetu lähemmäs lähdetekstiä kuin Helmi Setälän käännös. Myös yksittäisiä puheen illuusion luomisen keinoja tarkasteltaessa tulokset ovat ristiriitaisia: osassa keinoista (9 kpl) Jaana Kapari-Jatan käännös sijoittuu lähemmäs lähdetekstiä kuin Helmi Setälän käännös, mutta osassa keinoista (9 kpl) tulos on päinvastainen
Opettajien käsityksiä mielikuvituksen tukemisesta esiopetuksen pedagogiikassa
No full textTutkimuksen tarkoituksena oli selvittää esikoulussa toimivien opettajien käsityksiä mielikuvituksen tukemisesta esiopetuksen pedagogiikassa. Tutkimus keskittyy mielikuvituksen tukemiseen erityisesti opetustilanteiden aikana, koska mielikuvitus liitetään usein vapaaseen leikkiin ja itseilmaisuun, mutta sen merkitys opetuksessa nähdään usein vieraampana ilmiönä. Mielikuvituksen tukemisella on kuitenkin merkittävä vaikutus lapsen kehitykselle ja oppimisen eri osa-alueille. Mielikuvituksen tukeva opetus vahvistaa erilaisten oppijoiden motivaatiota ja sitoutumista opetukseen, jolloin opettajan on mahdollista luoda oppimiskokemuksia, joilla on vaikutusta pitkälle tulevaisuuteen. Tutkimusaineisto kerättiin syksyllä 2019 haastattelemalla viittä esiopetuksessa toimivaa opettajaa. Tutkimuksen pääpaino oli litteroiduilla haastatteluilla, joiden tukena toimi kolmen eri oppitunnin havainnointi esiopetuksen opetusaikana. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen fenomenografinen tutkimus, sillä se tarkastelee eri opettajien käsitysten välisiä laadullisia eroja. Tutkimustyö tähtää opetustyössä toimivien tietoisuuden lisäämiseen ja pyrkii ammentamaan aineksia myös jatkotutkimukseen aiheen tiimoilta. Tutkimustulosten mukaan mielikuvituksen merkitys nähtiin merkittävänä osana vapaata leikkiä, tunneilmaisua, ongelmanratkaisua ja luovuutta. Opettajat käsittivät tukevansa mielikuvitusta erityisesti ilmaisullisissa oppisisällöissä. Opettajat kuitenkin erottivat leikin ja opetuksen toisistaan, joka voidaan nähdä aiempien tutkimuksien valossa rajaavan mahdollisuuksia tukea mielikuvitusta opetuksessa. Mielikuvituksen tukemista haastaviksi tekijöiksi kuvattiin taas lapsen yksilölliset erot mielikuvituksen käytössä, haastavan lapsiryhmän tuomat rajoitukset ja tiedon puutteen mielikuvitusta tukevista opetusmenetelmistä. Siitä huolimatta, että opettajat näkivät mielikuvituksen merkityksen teorian tasolla merkittävänä, suurin osa heistä ei kuitenkaan osannut kuvata monia käytännön esimerkkejä, joilla he tukevat mielikuvitusta eri oppisisällöissä. Opettajien ilmaisujen perusteella mielikuvituksen tukeminen etenkin teoreettisissa oppisisällöissä on suurimmalle osalle melko vieras ilmiö. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että opettajat tarvitsevat lisää koulutusta liittyen mielikuvitusta tukevaan opetukseen esiopetuksess
Understanding the complexity of lowered work ability: Individuals’ perceptions of factors that affect returning to work after sickness absence
No full textBackground: Work ability is a multidimensional issue encompassing a person’s physical and mental health as well as capabilities, work demands, and many social and environmental factors. Lowered work ability is a wicked problem as it has numerous underlying reasons, requires multi-sectoral cooperation and cannot be completely solved as a social problem – only eased. This study has a multidisciplinary approach utilizing literature from public health, work psychology and occupational rehabilitation. The background section introduces the Finnish health care, rehabilitation and benefit systems and some of the recent multi-sectoral and multi-professional models that have been designed to support work ability and returning to work after sick leave.
Aims: More qualitative research on factors affecting work ability is needed. Therefore, the overall purpose of this qualitative study is to add knowledge on partial work ability, focusing on individuals’ perceptions of factors that affect returning to work after sick leave. The purpose is divided into two aims: (1) to build a holistic under¬standing of the challenges that sick-listed individuals experience in their quest for resolving their situations and (2) to examine the individuals’ perceptions of available services and other factors that help or hinder them in returning to work.
Sixteen individuals with prolonged sickness absence due to a musculoskeletal disease (MSD) participated in semi-structured phone interviews for this study. The interviews included questions on health, work ability, wellbeing, service use and employment. The Social Insurance Institute of Finland (Kela) had contacted the potential interviewees earlier and advised them to contact a TOIKE Work Ability Centre to receive holistic counselling. The analysis process was data-driven and utilized narrative and thematic analysis.
Findings: For many, lowered work ability posed a triple-burden of sickness, unemployment and financial difficulties. This study identified five distinctive groups among those with lowered work ability based on their self-assessed health and work ability, orientation towards work or pension, and perceptions concerning their future: (1) The Successful, who had recovered well, were motivated and had returned to work. (2) The Persevering, who had not recovered well but had returned to work despite persisting work ability concerns. (3) The Forward-looking, who had not recovered nor returned to work, but were optimistic about finding a new career. (4) The Stuck, who had not recovered nor returned to work, but in contrast to the previous group, were passive and hesitant about returning to work. (5) The Pension-oriented, who were demotivated to return to work and had complex problems.
The interviewees regarded the health care, rehabilitation and benefit systems as too complicated and frag¬mented. The TOIKE Work Ability Centre had provided useful counselling to some of the respondents, but unfortunately, most of the interviewees had not contacted the TOIKE Centre due to a lack of knowledge or understanding of the purpose of the pilot service.
Conclusions: Individuals with lowered work ability are a heterogeneous group and therefore their service needs vary. Identifying distinctive groups among the partially disabled, as done in this study, and considering their own perceptions and needs in planning and promoting services may prove useful in designing interventions to support returning to work. This study focused on individuals with MSDs, but the five categories could possibly be applicable to other disease groups as well. Therefore, it would be important to study the perceptions of individuals whose work ability is lowered for other reasons, such as mental health disorders, for example
Lasten ja nuorten edustaminen väitteinä: kansalaisaloite maksuttomasta toisesta asteesta
No full textTutkielmani tarkastelee lasten ja nuorten poliittista edustamista Suomen eduskunnassa. Perinteinen tapa käsittää poliittinen edustaminen korostaa vaaleja tilanteena, jossa edustettavat luovuttavat heille kuuluvaa valtaa edustajilleen. Alaikäisten kohdalla tämä perusajatus ei kuitenkaan toimi, sillä lapsilla ja nuorilla ei ole äänioikeutta eduskuntavaaleissa. Siten heidän edustamisensa perustuu ennemminkin keskenään kilpaileviin väitteisiin siitä, kuka tai mikä heitä edustaa. Tarkastelen tätä kielellisesti rakennettua poliittista edustamista edustusväiteteorian avulla. Edustusväiteteoria on pohjimmiltaan konstruktivistinen lähestymistapa poliittisen edustamisen käsitteeseen: teorian mukaan edustaminen on elävä prosessi, jonka osana poliittiset toimijat tekevät väitteitä edustajista ja edustettavista asioista tai joukoista. Väitteiden toimivuus perustuu siihen, kuka tai ketkä väitteet ottavat vastaan, ja tulevatko ne hyväksytyksi.
Edustusväiteteoria korostaa, että edustusväitteitä voidaan tehdä monenlaisista asemista, joten vaaleilla auktorisoiduilla edustajilla ei ole niihin etuoikeutta, vaikka vaalien tuoma auktoriteetti voikin lisätä kansanedustajien tekemien edustusväitteiden toimivuutta verrattuna esimerkiksi rivikansalaisen väitteisiin. Tutkielmassani tarkasteltava tapausesimerkki lasten ja nuorten poliittisesta edustamisesta on kansalaisaloite maksuttoman toisen asteen puolesta. Kansalaisaloitteet ovat suhteellisen tuore ilmiö suomalaisessa edustuksellisessa demokratiassa, sillä laki kansalaisaloitteesta on ollut voimassa vasta vuodesta 2012. Kansalaisaloitteet voi edustusväiteteorian kautta käsitteellistää kollektiivisiksi edustusväitteiksi, joissa suuri joukko kansalaisia esittää edustusväitteen eduskunnalle. Tutkimuskysymykseni oli kaksiosainen: tutkin, millaisia edustusväitteitä lapsista ja nuorista kansanedustajat esittivät, ja millaisia diskursseja nämä väitteet ilmensivät. Aineistona käytin eduskunnassa maksuttoman toisen asteen kansalaisaloitteesta käydyn lähetekeskustelun sekä täysistuntokeskustelun pöytäkirjoja. Koska tutkielman teoreettinen viitekehys rakentui konstruktivistiselle tavalle käsitteellistää poliittinen edustaminen, käytin tutkielman tutkimusmenetelmänä diskurssianalyysia. Tutkimuksen perusteella lasten ja nuorten edustaminen toisen asteen maksuttomuutta ajaneen kansalaisaloitteen käsittelyssä ilmeni väitteinä, joissa puolueet kilpailivat edustajan asemasta. Lasten ja nuorten edustaminen ilmeni suomalaista menestystarinaa, taloudellisia seikkoja, sekä periaatteita korostavina diskursseina
Lautapelit ja niiden sisällönkuvailu Suomen yleisissä kirjastoissa
No full textLautapelit ovat verrattain uusi lisä yleisten kirjastojen lainattavien aineistojen kokoelmiin, vaikka ne ovat tuhansia vuosia vanha kulttuurimuoto. Kuten kaikki muukin lainattava kirjastoaineisto, lautapelit on järjestelmään luetteloinnin lisäksi kuvailtava myös niiden sisältöjen osalta, jotta kirjaston asiakkaat voivat helposti löytää ne ja hakea sisällöltään samankaltaisia lautapelejä.
Kaikki kirjastoaineistot ansaitsevat lähtökohtaisesti tulla sisällönkuvailluksi yhtä tarkasti ja juuri omalle aineistotyypilleen ominaisia sisältöpiirteitä käyttäen. Koska lautapeli on luonteeltaan kokemuksellinen, vuorovaikutuksellinen aktiviteetti, sen sisällönkuvailussa on tarkasteltava paitsi pelin tarinallista eli narratologista ulottuvuutta, myös sen ludologisia eli pelin rakenteeseen ja pelikokemukseen liittyviä ominaisuuksia.
Tässä tutkielmassa hahmoteltiin ehdotus ensimmäiseksi lautapelien sisällönkuvailun malliksi, jossa on huomioitu molemmat edellä mainitut lautapelin ulottuvuudet. Mallin sisältämien lautapelien sisällöllisten ominaispiirteiden keskeisyyttä ja riittävyyttä testattiin toteuttamalla verkkokysely suomalaisille lautapeliharrastajille. Kyselyn tulokset analysoitiin määrällisin ja laadullisin menetelmin, ja harrastajille kaikista keskeisimmäksi lautapelien sisältöpiirteeksi osoittautuivat tilanteesta riippumatta pelissä käytetyt pelimekanismit. Valtaosa vastaajista piti myös ehdotettua mallia riittävän kattavana lautapelien sisällön kuvailemiseksi.
Lisäksi tutkielmassa tarkasteltiin lautapelien saapumista, asemaa ja sisällönkuvailun nykytilaa suomalaisissa yleisissä kirjastoissa. Tähän paneuduttiin haastattelemalla Helsingin kaupunginkirjastossa lautapelien parissa työskenteleviä Renni Honkasta ja Heikki Marjomaata sekä toteuttamalla Suomen suurimpien kaupunkien pääkirjastoille verkkokysely, jonka tulokset analysoitiin laadullisin menetelmin.
Kyselytulosten perusteella yleisten kirjastojen tämänhetkisten lautapelien sisällönkuvailun käytäntöjen ja lautapeliharrastajien eli pelejä lainaavien asiakkaiden tärkeinä pitämien sisältöpiirteiden välillä ilmeni vallitsevan huomattava ristiriita. Useimmissa kirjastoissa oli huomioitu lähinnä lautapelien narratologiset ominaisuudet, eikä esimerkiksi lautapeliharrastajille niin tärkeitä pelimekanismeja kuvailtu juuri muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Suurimmaksi syyksi lautapelien puutteelliseen asiasanoitukseen osoittautui kirjastojen käytössä olevien asiasanastojen ja ontologioiden kehno kattavuus etenkin pelien ludologisia aspekteja kuvailevien termien osalta. Asian korjaamiseksi olisi suositeltavaa perustaa peliaineistojen metatiedon asiantuntijaryhmä sanastoja korjaamaan ja ylläpitämään, samaan tapaan kuin musiikkiaineistollakin jo on oma Muusa-ryhmänsä
Kaupunkiseutujen elinkeinoyhtiöt ja ulkomaisten investointien proaktiivinen edistäminen: näkökulmia houkuteltaviin arvovirtoihin
No full textTutkielmassa käsitellään julkisomisteisten, ulkomaisia investointeja edistävien yksiköiden houkuttelutyötä ohjaavia näkökulmia. Edellä mainittuja yksiköitä kutsutaan tutkielmassa yleisnimellä elinkeinoyhtiöt. Tutkielmassa vastataan elinkeinoyhtiön toiminnan näkökulmasta ”miten houkuteltavat arvovirrat määräytyvät strategisessa ulkomaisten investointien edistämistyössä?”. Tutkimustehtävään vastataan paneutumalla tekijöihin, jotka vaikuttavat houkuttelutyön taustalla ja toimijoihin, joilla on vaikutusta houkuttelutyön kohteisiin.
Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu elinkeinoyhtiöistä houkuttelutyötä toteuttavina organisaatioina, maailmasta virtojen tilana ja siitä seuraavasta kaupunkiseutujen vetovoimakilpailusta, ulkomaisten investointien houkuttelutyöstä aktiviteettina, strategianmuodostuksesta ulkomaisten investointien houkuttelemiseksi sekä elinkeinoyhtiöiden institutionaalisesta toimintaympäristöstä. Houkuteltavien arvovirtojen määräytymistä tulkitaan esitettyä kirjallisuutta ja teoriaa vasten.
Tutkielma on laadullinen tapaustutkimus, jossa tutkimuskohteina toimii yksi liikelaitos ja kaksi elinkeinoyhtiötä. Tutkimusaineisto koostuu kahdeksasta haastattelusta. Haastateltavista kolme työskentelee BusinessOulussa, kolme Business Tampereella ja kaksi Helsinki Business Hubissa. Tutkimustehtävään vastataan nostamalla esiin haastatteluissa ilmenneitä näkökulmia houkuteltaviin arvovirtoihin.
Houkuteltavat arvovirrat määräytyvät kaupunkiseudun vahvuuksista käsin, kaupunkiseudun suhteellisen aseman mukaan, toimintaympäristöön reagoiden ja elinkeinoyhtiön resurssien rajoissa. Kaupunkiseudun vahvuudet toimivat ulkomaisten investointien houkuttelun pohjana. Tarkemmalla tasolla houkuteltavia arvovirtoja suuntaa kaupunkiseudun vahvuudet suhteessa toisiin kaupunkiseutuihin ja alueisiin. Toimintaympäristön muutos vaikuttaa uusiin houkuttelutyön mahdollisuuksiin, joita elinkeinoyhtiössä ja sen verkostoissa tunnistetaan. Lopulta elinkeinoyhtiön resurssit rajaavat niitä painoaloja ja tarkempia arvovirtojen täsmennyksiä, joita elinkeinoyhtiön on mahdollista houkutella.
Elinkeinoyhtiöissä tehdään tarkimmat valinnat houkuteltavista arvovirroista ja niiden työntekijöillä on monenlaisia rooleja houkuteltavien arvovirtojen määräytymisessä. Elinkeinoyhtiön omistajat määrittävät laajimmat toiminnalliset raamit houkuttelutyölle. Ulkopuoliset toimijat, kuten valtiotason päättäjät sekä virkamiehet vaikuttavat osaltaan siihen, minkälaisia arvovirtoja kaupunkiseuduille tai ylipäätään Suomeen on mahdollista houkutella. Alueen yritykset tuovat oman panoksensa houkuttelutyön suuntiin omista tarpeistaan ja tiedoistaan käsin
Aidon hoivan hinta - henkilökohtaistunut vastuu ja epävarmuus perhehoidossa
No full textTutkimuksen tarkoitus on tutkia ja tuottaa tietoa toistaiseksi vähän tutkitusta perhehoidosta. Tutkimustehtävänä on selvittää, millaisena toimeksiantosopimuksella toimivat ikääntyneiden pitkäaikaiset perhehoitajat käsittävät oman asemansa ja elämäntilanteensa. Tutkimuskysymyksenä on, miten työ, moraalinen orientaatio ja suhde ilmenevät perhehoitajien hoivatyölleen antamissa merkityksissä?
Tutkimukseni aineistoni muodostuu tekemistäni seitsemän perhehoitajan yksilöteemahaastatteluista. Analysoin aineistoa teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin, jossa hyödynnän hoivaetiikan keskusteluihin osallistuvan Virginia Heldin (2006) hoivan jäsennystä, jossa hoivaa lähestytään työnä, moraalisena orientaationa ja suhteena.
Hoivatyölle annetuiksi merkityksiksi muodostuvat ammatillisuus perhehoidossa, kutsumus moraalisena orientaationa ja henkilökohtaisuus hoivasuhteena. Näissä merkityksissä ilmenee eri tavoin hoivatyötä ympäröivä epävarmuus. Ammatillisuus ei määritä hoivatyötä mutta perhehoitajat kertovat suurimman osan heistä omaavan jonkin hoito- tai hoiva-alan koulutuksen. Kutsumus moraalisena orientaationa näkyy vaatimuksena sitoutua, ajatuksena perhehoidossa tarjottavasta aidosta hoivasta ja perhehoitajien erilaisissa suhtautumisissa hoivatyön taloudelliseen epävarmuuteen. Asukkaiden henkilökohtainen tunteminen ja henkilökohtaisen suhteen muodostaminen nähdään perhehoitajien hoivatyössä keskeisimpänä asiana. Henkilökohtaisuus johtaa erilaiseen vastuukokemukseen hoivasuhteiden muutos- ja kriisitilanteissa ja vastuu perhehoidon toiminnasta myös henkilöityy perhehoitajaan.
Henkilökohtaistuvasta vastuusta huolimatta perhehoitajat näkevät perhehoidon parhaimpana tapana tarjota aitoa, kokonaisvaltaista hoivaa. Kuntien vaihtelevat käytännöt siinä, kuka pääsee perhehoitoon ja kuinka paljon hoidosta ollaan valmiita maksamaan, asettaa perhehoitajat epätasa-arvoiseen asemaan ja prekaarin työn tekijöiksi. Pitkäaikaisen perhehoidon ideaalien toteutumista, henkilökohtaisten hoivasuhteiden muodostumista, jatkuvuutta ja turvallisuutta näyttävät rapauttavan asukkaiden vaihtuvuus ja sijoitusten lyhyt kesto. Jatkossa tulisi selvittää, ketkä toimivat pääsääntöisesti perhehoitajina, millä edellytyksin ja toisaalta tutkia, ketkä ikäihmiset pääsevät perhehoitoon ja millä kriteerein. Samalla palkkaus- ja kriteerijärjestelmää tulisi valtakunnallisesti yhtenäistää. Tärkeää olisi tutkia omaisettomien asemaa perhehoidossa ja sen seurauksia perhehoitajalle, sillä markkinaistetut vanhuspalvelut lisäävät yksilön ja hänen läheistensä vastuita hoivan järjestelyissä.This dissertation focuses on adult foster carers of older people – a care segment that has so far received little attention. The aim of the study reported here was to ascertain how long-term adult foster carers of older people operating under a mandate agreement perceive their own position and life situation. I wished to determine how the work, moral orientation and relation of the carers are included in the meanings given by the carers to their caring work.
My data consist of seven thematic single interviews with foster carers. The interviews were conducted individually. I analyze the data via theory-based content analysis, based on the discussions on care ethics presented by Virginia Held (2006) in which care is approached as a work, a moral orientation and a relation.
As revealed in the interviews, the meanings given to care work highlight professionalism in foster care, vocation as a moral orientation and a personal relationship in carework. Moreover, the meanings are framed by a sense of insecurity within care work. Professionalism does not in itself define foster carework but most of the interviewed do have some kind of training in healthcare or carework. The vocation considered as a moral orientation includes a requirement to commit oneself, the notion of foster care as a genuine care and the various way to cope with financial insecurity associated with the care work. Personal knowledge of the residents and the formation of a personal relationship with the residents are seen as the most essential elements in care work. When changes occur, or crisis arise in the caring relations, personalized care leads to a range of personalized responsibilities, with the responsibility for care activities falling on the carer as an individual.
Despite of person-spesific nature of the responsibilities, the foster carers see foster care as the best overall means of offering holistic care. The varying practices of the municipalities regarding who should be admitted to foster care and how much money should be allocated to care, place foster carers in an unequal and precarious position. The ideals of foster care which include long duration, personal care relations and security are impaired by a rapid turnover of residents and short-term placements. In the future it will be important to look more closely at the persons who work as foster carers and their working conditions; also to study which elderly people are placed in foster care, and under what terms. Overall, there is a need for clearer system regarding foster care, including uniform national remuneration and placement criteria. Research is also needed on the position of persons in foster care who have no relatives, and the consequences for the carers, given that the marketization of elderly care services is tending to increase the responsibilities of the individuals and their relatives within care systems
