Taideyliopisto: Taju
Not a member yet
5000 research outputs found
Sort by
Säilöt
No full textTaidegrafiikka ja valokuva ovat välineitä, joiden avulla on mahdollista kuljettaa menneen läsnäolon vaikutelma nykyhetkeen. Grafiikan vedosta katsoessa katsomme jälkeä, joka osoittaa kohti painolaattaa ja kuvan muodostumisen hetkeä: painautumisen tapahtumaa. Valokuva näyttää meille näkymän, joka oli läsnä kuvan ottohetkellä. Toisin kuin grafiikan vedos, valokuva ei paikannu mihinkään alkuperäisempään lähteeseen, vaan on itsessään näkymä siihen hetkeen, missä olosuhteissa kuva on syntynyt.
Valokuvapohjaisessa taidegrafiikassa valokuvaa käytetään grafiikan työstöprosessin lähtömateriaalina. Kyseisessä tekniikassa yhdistyvät grafiikan sekä valokuvan erilaiset ominaisuudet osoittajina. Valokuvapohjainen grafiikan vedos säilöö valokuvan ja viittaa sen kykyyn osoittaa kohti jotakin todellista tapahtumaa, joka on ollut läsnä. Sen lisäksi vedos viittaa alkuperäiseen grafiikan painolaattaan ja painamisen tapahtumaan. Valokuvapohjaisen grafiikan parissa työskentely on säilöytymisen tutkimista; huomion kiinnittämistä läsnäolon ja siitä jääneen jäljen väliseen suhteeseen.
Maisterin opinnäytteeni taiteellisen osan kiintopisteenä toimii todellisen paikan ja siihen liittyvien muistikuvien suhteen tarkastelu. Käsittelen teemaa valokuvapohjaisen taidegrafiikan kautta käyttämällä teoskokonaisuuden pohjamateriaalina perhealbumivalokuvia, jotka sijoittuvat sukukotini miljööseen eri aikoina.
Kirjallisessa osassa syvennyn valokuvapohjaisen taidegrafiikan sekä yleisesti taidegrafiikan ominaispiirteisiin kuljettamalla rinnalla valokuvateoreettista pohdintaa. Käsittelen välineen metaforallista ulottuvuutta ja valokuvapohjaisen taidegrafiikan yhteyttä muistin teemaan. Käyn myös vuoropuhelua taidegrafiikan erityispiirteitä koskevien luentojen ja kirjallisuuden kanssa.Kuvataiteen maisterin opinnäytteeni muodostuu taiteellisesta ja kirjallisesta osasta. Taiteellinen osa oli esillä Kuvan Kevät 2022 -maisterinäyttelyssä 7.5. – 5.6.2022 Kuvataideakatemian kampuksella, Myllyssä, Valkoisessa studiossa. Teoskokonaisuus koostuu kahdesta teoksesta: Kerätty näkymä (2022, valokuvapohjainen taidegrafiikka gampille, taustaus kuitukankaalle, 163 x 285 cm) ja Kartta (2022, syväpainovedos, 66 x 89 cm).
Taiteellisessa osassa tarkastelen muistin, kodin ja säilöytymisen teemoja valokuvapohjaisen taidegrafiikan tekniikan kautta. Säilöytymisellä kuvaan tapahtumaa, jossa menneestä tapahtumasta jää jälkiä, jotka viittaavat alkuperäiseen läsnäoloon.
Opinnäytteeni kirjallisessa osassa avaan teoskokonaisuuden taustoja ja käsittelen teemoja, jotka liittyvät olennaisesti sekä taiteelliseen osaan että työskentelyyni ylipäätään. Kirjallinen osa sisältää myös teoskokonaisuuden kuvallisen taltioinnin
Music students’ experienced workload in higher education : A systematic review and recommendations for good practice
No full textWhile there is extensive research on student workload in higher education, research-based findings relating to music students’ workloads are, to a great extent, lacking. In this study, we aim to review the literature systematically (a) to identify the factors that have an impact on students’ experiences of workload (experienced workload) and (b) to better understand music students’ experiences of their workloads in relation to their studies. The overall aim is to offer recommendations for students, teachers, administrators, and student health and well-being services as to how to deal with music students’ workload. We conducted a systematic search of literature in 23 electronic databases and 19 music research journals following the Preferred Reporting Items for Systematic Reviews guidelines. Eligibility criteria consisted of design, sample, phenomenon of interest, evaluation, and type of research. Twenty-nine qualitative, quantitative, and multistrategy studies fulfilled the inclusion criteria. Data were extracted and the quality of the studies was appraised. Extended meta-ethnography was used to create a synthesis revealing specific themes offering recommendations for good practice to (a) increase music students’ ability to cope with their workload, (b) provide tools for teachers to support music students to manage and cope with workload, and (c) develop learner-centered environments in higher music education. In addition to presenting recommendations for good practice, we conclude that more research using high-quality designs is needed to investigate music students’ discipline-specific experienced workload
Tankar kring uppträdande : fyra kärnaspekter att luta sig mot i sceniska ögonblick och i den här leken är jag prinsessan
No full textUnder min magisterutbildning vid Teaterhögskolan har jag börjat fundera kring vad (mitt) uppträdande som dansare grundar sig i och innefattar. Jag har länge haft svårigheter med att artikulera vad min yrkeskunskap som uppträdande dansare går ut på samt vad det är jag gör rent konkret då jag uppträder. Avsaknaden för ord har besvärat mig då jag upplevt att jag inte riktigt kan sätta fingret på vad min yrkeskunskap går ut på.
I detta skriftliga lärdomsprov behandlar jag frågor kring vad som utgör grunden för dansarens uppträdande i kontexten för nutidsdans idag. Jag har kommit fram till fyra olika kärnaspekter som för mig ter sig som väsentliga med tanke på dansarens uppträdande. Dessa är öppenhet, empati och att vara tillfreds med sitt material; lusten att inbjuda att bli sedd; agens - frihet och ansvar; förståelse för kontext och kommunikation. Jag reflekterade kring dessa aspekter i relation till mina egna erfarenheter som dansare samt i förhållande till fyra olika inspelade samtal som jag hade med olika danskonstnärer inför denna text.
Motiveringen bakom ämnet var min upplevelse av att jag inte har språk för den yrkeskunskap jag har i förhållande till mitt arbete som uppträdande dansare och därmed hade jag ett behov av att finna ord och ett språk för denna kunskap. De mest centrala insikterna jag kom fram till var hur svårt det är att klä den tysta, outtalade kunskap som dansaren besitter i ord samt att urskilja och namnge de aspekter som jag kommit fram till. Jag upplever att dessa kan hjälpa mig att hjälpa mig själv i mitt arbete och förstå vad jag behöver i situationen som uppträdande dansare. Detta skriftliga arbete har väckt en mängd nya frågor kring uppträdande men även skapat en känsla av djup för mig; nu upplever jag att jag verkligen har någonting att förankra mig i oberoende av process och kontext
Humanoid praxis : kokeellisen toimijuuden rämeikössä
No full textTaiteellis-pedagoginen opinnäytetyöni on tutkielma, joka pohjautuu käytännölliseen ja tutkivaan työskentelyjaksoon. Työskentely tapahtui kokeelliseen toimijuuteen perustuvan praktiikan ympärillä Helsingin Lapinlahden Omenapuutalossa. Tästä työskentelystä kertynyt materiaali on tutkielman pääasiallista aineistoa.
Työskentelyprosessi risteytyi osin kolmen muun teatteri- ja tanssipedagogiikan opinnäyteprosessin kanssa jaetussa tilassa. Prosessiin osallistui pääosin kanssaopiskelijoita ja kollegoita.
Tutkielman nimi Humanoid praxis – kokeellisen toimijuuden rämeikössä luonnehtii kokeellisen praktiikan olemusta kuvaannollisesti, käyttäen omaehtoista suhdetta terminologiaan. Tutkielmassa pohdin praktiikan olemusta ja pyrin ymmärtämään minkälaista kokemusmaailmaa se herättää.
Pohdin praktiikan kokeellisuutta sen suunnittelemattomuuden ja omaehtoisuuden kautta – kyseen alla ovat taiteellinen ja pedagoginen näkökulma toimijuudessa, joka muotoutuu ilman selkeää päämäärää. Pohdin tällaista päämäärätöntä olemista esityksellisessä tilassa, joka luodaan ääniteknologisin keinoin. Tilan ääntä kaiutetaan ja loopataan reaaliajassa osallistujan korvaan. Äänen looppaus pyrkii dramaturgisena keinona luomaan vaihtoehdon lineaariselle syyn ja seurauksen logiikalle. Tarkastelen tämän dramaturgisen keinon suhdetta kokeelliseen
toimijuuteen.
Pohdin syyn ja seurauksen logiikan suhdetta ihmisen ulkopuoliseen. Humanoidin näkökulmalla haen takaa toisin katsomisen mahdollisuutta suhteessa ihmiskeskeiseen näkökulmaan. Humanoidi toimijuus on eräänlainen hypoteettinen olemisen tapa, jonka suhdetta pohdin praktiikkaan – voiko toisin oleminen paljastaa jotain olennaista ihmisen omasta toiminnasta ja mikä on tällaisen introspektion suhde vapautumiseen taiteellisessa kokemuksessa?
Tarkastelen rämeikön olemusta eräänlaisena kokeellisen toimijuuden ympäristönä, joka humanoidinäkökulman tapaan sisältää ehdotuksen tietoiseksi tulemisesta ihmiskeskeisistä ympäristöistä, jotka sisältävät sosiaalisia oletuksia ja suorituspaineita tietynlaisesta olemisesta. Pohdin tällaista epäselvää ja arvaamatonta toiminnan maastoa myös dramaturgisesta näkökulmasta.
Yksi tutkielman olennainen haaste ja kysymys liittyen suunnittelemattomuuteen, on praktiikan inklusiivisuus. Praktiikka on tämän tutkielmankin jälkimainingeissa kovin keskeneräinen ja jatkuvassa muotoutumisen vaiheessa. Pohdin tältä pohjalta kutsumisen piirin laajentamista vertaisten opiskelijoiden ja kollegoiden ulkopuolisiin tahoihin. Keskityn tämä kysymyksen osalta ulkopuolisen katsojan mukaan tulemiseen. Tätä tarkastelen prosessin loppupuolella muotoutuneen tapahtumaviikon osalta
Charukake beja : tell a story
No full textThe essay film, Charukake Beja-Tell A Story, is a short essay film that was exhibited at Cinema Orion. The work was part of Kuvan Kevät MFA show during 4.5-2.6.2019. Besides me, there were three other art students whose works were also video pieces. Cinema Orion had screenings of the works once a week during the exhibition. Kuvan Kevät 2019 had record breaking amount of artists participating in the MFA show, which consisted of 51 artists.
Charukake Beja which translates from the Kurdish language, tell a story, is a dive into a mother and child relationship through code-switching. The languages are integrating into our lives while trying to develop a deeper dialogue only ending up facing an emotional and linguistic barrier. It is an exploration of how to deconstruct this barrier revolving around us. While working on this film I have had struggles to find a narrative that I wanted to represent and also the fear of representing a stereotype of a refugee family.
I wanted to avoid exploiting our traumas because behind every refugee there is a human being. It is also a contradicting emotion because I come from a refugee background. The process began in January 2019, when I commuted by train regularly to my mother’s house located in Tammisaari. The process of making this led me to locations I have not been to in ages and produced intuitive and site-specific materials that can be seen in the film.
Choices of the medium had also a big part while filming this work and how I ended up using main footage material filmed through an iPhone 5S. The tiny device enabled me to get closer to my mother and thus closer to a narrative I wanted to represent. In the thesis project, I will be talking more about the process of making this film. As well as how languages form their own subculture and can a location be an object are just one of the subjects that are written in the thesis.
Cultural identity, language, memory, and generational traumas are the main themes that are present in my artistic practice which mediates through moving image, sound art, and installations
Samoissa : improvisoinnista valoilla
No full textOpinnäytetyöni kirjallinen osio koostuu kahdesta pääaiheesta. Toinen on improvisointi valoilla ja toinen on taiteellisen lopputyöni valosuunnittelun prosessi. Tajusin improvisaation olleen läsnä melkein kaikessa tähänastisessa taiteellisessa tekemisessäni, sekä harjoitusmielessä että omana taiteenlajinaan. Käsittelen valoimprovisointia haastatteluiden sekä oman kokemukseni kautta. Olen rajannut lopputyöni käsittelemään enimmäkseen teatteri- ja näyttämötaiteeseen liittyvää valoimprovisointia, mutta käytän muutamia esimerkkejä myös musiikin kanssa työskentelystä.
Ensiksi käsittelen omat lähtökohtani improvisaatioon ja totean aiheeseeni liittyvän lähdeaineiston oleva niukka. Käyn läpi haastattelemani henkilöt ja kysymykset, joita esitin haastateltaville.
Seuraavaksi käyn läpi mitä on valoilla improvisointi, miten se tehdään ja mitä se vaatii. Kerron millainen ajatuksen kulkuni on silloin, kun improvisoin valoilla ja kerron muutaman esimerkin. Puhun ajasta, ajoituksesta ja niiden tärkeydestä improvisaatiossa.
Kolmanneksi käyn läpi, miten minä ja haastateltavat koemme impulssit improvisaatiossa. Mitä impulssit ovat ja miten ne syntyvät?
Neljänneksi puhun kuvittamisesta ja siitä, miten koen sen olevan jopa sääntö näyttämötaiteessa. Käyn myös läpi mitä muita rooleja valolla voi olla, kun improvisoidaan valoilla.
Viidenneksi vertailen, millainen on valosuunnittelun ja valoimprovisoinnin ero. Kuinka improvisaatio tarvitsee valosuunnittelua toimiakseen ja miten lopulta valoimprovisaatio on nopeaa suunnittelua.
Kuudenneksi käyn läpi, miten valmistaudutaan improvisoimaan valoilla. Miten se pitää sisällään tilan valmistamisen, harjoittelun ja lämmittelyn. Mitä kaikkea tilassa pitää tehdä, että saadaan improvisoitu esitys tehtyä? Miten improvisointia voi harjoitella? Miten yhteinen aika ja lämmittely voi vaikuttaa yhteisen flow-tilan saavuttamiseen?
Viimeisessä impro-osiossa käsittelen onnistumista. Mitä onnistuminen tarkoittaa ja milloin kokee onnistuneensa valoimprossa? Käyn myös läpi, miten improvisoinnissa epäonnistuminen on hankalaa sanan varsinaisessa merkityksessä.
Toisessa osiossa kerron Hunden Bakom mannen -esityksen valosuunnittelun prosessista. Käyn läpi, miten COVID-19 -pandemia loi esityksestä tietynlaisen ja miten se vaikutti moniin esityksen osa-alueisiin. Kerron miten Turun moottoritie liittyy tutkimusretkeen Etelämantereella ja miten päädyimme esityksen kanssa lopulta Islantiin ja Kanadaan
Galina Ustvolskaya’s “True and Eternal Bliss”: spiritual creativity in the Soviet Union
No full textThis research project is focused on Galina Ustvolskaya (1919-2006), one of the most freewheeling and singular, yet nameless, paragons of the Soviet generation of composers in the twentieth century. The essay undertakes the analysis of Ustvolskaya’s context and output from the point of view of the spiritual approach that she pointed out as the basis of her creativity throughout her entire career. Spirituality and religiosity constitute a common aesthetic approach of several composers in the context of the Soviet Union during the second half of the past century. Such an aesthetic insight is linked to cultural and historical common realities whose clout upon the specific case of Ustvolskaya will be described as a key factor for the development of her idiom, which reaches a clear culmination in the Second Symphony, “True and Eternal Bliss!” (1979).
The introduction of the project includes a brief approach to the concept of spirituality from the standpoint of its specific subject and featuring several descriptions of the term by different scholars as a reference. Then, the first step consists of a description of Galina Ustvolskaya’s background as a Soviet composer: her historical and aesthetic context, which brings about a stylistic independence that gravitates towards the extremes, taking as a point of departure the most elemental and raw compositional procedures and resources while engendering an innovative expression yet connected to her past, present and future.
Next, the concepts of spirituality and religiosity are described within the historical context of the Soviet Union, focusing on the second half of the twentieth century. The main purpose of this chapter is to explain how the cultural and historical context affected the spiritual and religious insights of Soviet composers, how the Orthodox Church influenced their aesthetic insights, and which place Ustvolskaya occupies within the described reality.
The last step, and kernel of this research project, focuses on Ustvolskaya’s output, described by herself as “true and spiritual, non-religious creativity”, through the analysis of the features of the Second Symphony “True and Eternal Bliss!” (1979). The selection of this piece as one of the works that best epitomizes the spiritual approach of the composer will be justified, although displaying as well the challenges that such a choice poses while holistically assessing Ustvolskaya’s repertoire. The study of the aesthetic traits will be based on their categorization into two different levels of aesthetic clout: the temporal level, related to the historical and cultural time and place where her activity was developed; and the spiritual level, related to her own abstraction and her individual perception and assimilation of reality. The foremost features of the Second Symphony are subsequently examined in detail, after an overview of the overall aesthetic approach, including the study of the text, its origin, content and meaning, the relationship with the concept of the prayer, the structure and the motivic content of the piece emphasizing the importance of repetition, the temporal perception, and the three last direct analogies between the qualities of her idiom and several specific religious or spiritual realities: the concept of the icon, the ritualistic behavior and the influence of the old Russian singing tradition of znamenny raspev.
A conclusion undertaking a personal interpretation of the consequences of Ustvolskaya’s tendency towards an extreme expressivity throughout her output puts an end to the whole project, including proposals for further research and discussion. As an annex to the research paper, the complete structural analysis of the Second Symphony is disclosed in a chart
Esittävien taiteiden kasvatuksen ja koulutuksen visio 2030
No full textTämä visiojulkaisu on Esittävien taiteiden kasvatuksen ja koulutuksen visio 2030-hankkeen lopputuotos. Hankkeen tavoitteena on ollut muodostaa näkymä esittävien taiteiden kasvatuksen ja koulutuksen tulevaisuuteen. Hanke toteutettiin puolentoista vuoden aikana kesäkuusta 2021 joulukuuhun 2022 Taideyliopiston aloitteesta ja rahoituksella, ja siihen osallistui lähes 900 alan toimijaa. Osallistujat edustivat koulutuksen eri sektoreita, koulutusasteita ja esittävien taiteiden eri taiteenaloja.
Tässä julkaisussa kuvataan esittävien taiteiden kasvatuksen ja koulutuksen järjestelmä ja esitetään kehityssuuntia sekä toimenpiteitä esittävien taiteiden kasvatus- ja koulutusjärjestelmän rakenteellisten epäkohtien korjaamiseksi vuoteen 2030 mennessä. Tässä julkaisussa esittävillä taiteilla tarkoitetaan performanssitaidetta, sirkusta, tanssia ja teatteria, joita täydentävät esine- ja nukketeatterin, musiikkiteatterin ja esitystekniikan näkökulmat.
Esittävien taiteiden kasvatuksen ja koulutuksen kenttä on laaja, moninainen ja hajanainen. On tärkeää, että kentän toimijat keskustelevat säännöllisesti alan kehityssuunnista ja että he osaltaan vievät eteenpäin ja toteuttavat toimenpide-ehdotuksia omilla keinoillaan. Tärkeintä on kuitenkin rakenteita korjaava päätöksenteko, joka vahvistaa esittävien taiteiden kasvatuksen ja koulutuksen toimintaedellytyksiä. Hanke antoi alkusysäyksen pidemmälle prosessille ja alan kehittämistyölle, jossa tämä visiojulkaisu voi toimia lähtöpisteenä ja keskustelun käynnistäjänä.
Visio luovutettiin opetusministeri Li Anderssonille 8.11.2022. Se julkistettiin 14.11.2022 Svenska Teaternissa Helsingissä ja Taideyliopiston julkaisutietokannassa 16.12.2022.I TAITEEN SIVISTYS --
1. Esittävien taiteiden tieto läpäisee koulutusjärjestelmän --
Sivuääni: Mitä on taiteen tieto? --
2. Esittävien taiteiden kasvatukseen ja koulutukseen on tasa-arvoiset ja yhdenvertaiset mahdollisuudet --
Sivuääni: Yhdenvertaisuustyön kehitys --
3. Esittävien taiteiden kasvatus ja koulutus edistää ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä elämäntapoja --
4. Esittävien taiteiden tutkimus on runsasta, monipuolista ja vaikuttavaa --
II YHTEISKUNTA, ESITTÄVIEN TAITEIDEN KASVATUS JA KOULUTUS --
5. Esittävien taiteiden kasvatus ja koulutus tukee demokratiaa ja uudistaa yhteiskuntaa --
6. Esittävien taiteiden kasvatus ja koulutus vahvistaa kestävää ja avointa kansainvälistä ja kulttuurienvälistä kanssakäymistä --
7. Kehittyviä teknologioita käytetään esittävien taiteiden opetuksessa vastuullisesti, tarkoituksenmukaisesti ja taiteelle ominaisella tavalla --
III KOHTI TOIMIVIA RAKENTEITA --
8. Taiteilijan ja taidepedagogin opintopolut ja ammattikuvat monipuolistuvat --
Sivuääni: Yhteisötaide --
9. Esittävän taiteen kasvatuksen ja koulutuksen työelämä on kestävää, ja se mahdollistaa jatkuvan oppimisen --
10. Esittävien taiteiden kasvatuksen ja koulutuksen tilastointi muodostaa eheän kokonaisuuden johtamisen ja päätöksenteon tietopohjaksi --
11. Monitahoinen yhteistyö vahvistaa esittävien taiteiden kasvatuksen ja koulutuksen resursseja --
Tie eteenpäin --
Hankkeen toteutus
Kiitos
Viitteet
Lähteet
Liitteet.Liitteen 1 käsitteiden kirjoittajat: Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorion työryhmä Eeva Anttila, Mirja Hiltunen, Maria Huhmarniemi, Sunna Maijala, Anniina Suominen, Viivi Seirala.fi=ei tietoa saavutettavuudesta|sv=okänd tillgänglighet|en=unknown accessibility
Tarinankertomisen akti
No full textTässä opinnäytteen kirjallisessa osiossa minä tutkin tarinankertomisen aktia. Lähtökohtani tarinankertomisen tutkimiselle on henkilökohtainen huomio, että useat ohjauksen opiskelijat eivät ole kiinnostuneita luomaan fiktiivisiä tarinoita. Opinnäytetyössä pohdin, minkä takia itse kerron fiktiivisiä tarinoita ja mikä on mielestäni fiktiivisten tarinoiden tehtävä yhteiskunnassa.
Tämän työn tärkeimmät lähdemateriaalit ovat Koneen säätiön rahoittama hanke Kertomuksen vaarat (2017–2020), Karen Armstrongin Myyttien lyhyt historia (2005), Elisa Aaltola ja Sami Keton Empatia: Myötäelämisen tiede (2018), Aristoteleen Runousoppi (Heinonen et al. 2012), Jean-Paul Sartren Mitä kirjallisuus on? (1976) sekä Jacques Lacanin teoriat ja Slavoj Žižekin tulkinnat hänen teorioistaan muun muassa kirjassa How to read Lacan (2006). Tämän lisäksi olen tätä työtä varten haastatellut neljää aktiivista suomalaista teatterintekijää. Haastateltavia ovat Anni Klein, Juha Jokela, Leea Klemola sekä Tuomas Timonen.
Aloitan työn selvittämällä, mikä tekee tarinasta fiktiota. Fiktiota määritellään mm. niin, ettei kerrottu ole totta tai ettei kerrotun todenmukaisuudella ole merkitystä. Mielestäni fiktion on toimittava metaforana jollekin tarkalle havainnolle elämästä. Käyn läpi miten tarkkoja havaintoja voi tehdä, sekä miten itse olen käyttänyt tarkkoja havaintoja tarinankerronnan lähtökohtana. Tämän jälkeen selvitän, mitä määritelmiä sanalle ’tarina’ on olemassa ja millä tavalla sanat ’tarina’, ’kertomus’ ja ’juoni’ eroavat toisistaan.
Neljännessä luvussa pohdin, miten tarinoita kerrotaan ja mitkä ovat tarinoiden funktiot. Tarinat toimivat muun muassa informaation jakajina sekä luovat tapahtumien välille syy-seuraussuhteita. Tarina on ihmiselle luontainen tapa hahmottaa kokonaisuuksia ja prosesseja. Esitän, että ihmiset luovat tarinoita jopa silloin, kun kukaan ei niitä kerro. Tarina on väline, joka on levinnyt ”perinteisen tarinankerronan” ulkopuolelle muun muassa markkinointiin ja journalismiin. Neljännessä luvussa käyn myös läpi, millä tavalla tarinoita käytetään kapitalistisiin päämääriin ja miten välineellinen tarina eroaa fiktiotarinasta.
Viidennessä luvussa keskityn väitteeseen, että tarinat muistuttavat todellisuutta, ja pyrin haastamaan tämän väitteen. Käyttämällä muun muassa ranskalaisen psykoanalyytikon Jacques Lacanin teorioita pyrin osoittamaan, ettei mitään universaalia todellisuutta ole olemassa. Tämän lisäksi argumentoin, että muotona tarina muistuttaa elämän muistelemista eikä elämän elämistä.
Kuudennessa luvussa kuvailen, miten tarinat luovat merkityksellisyyden kokemusta. Luvun pääasiallinen lähdemateriaali on tietokirjailija Karen Armstrongin teos Myyttien lyhyt historia (2005). Teoksessa Armstrong kuvailee, että nykyihmiseltä puuttuu elinkelpoinen mytologia. Luvussa tutkin, missä määrin fiktiotarinat voivat korvata menetetyn mytologian ja voiko tarinankertoja luoda samankaltaisia siirtymäriittejä, kuten mytologia aikoinaan.
Seitsemännessä luvussa tutustun väitteeseen, että tarinat lisäävät ihmisten empatiakykyä. Haastan tämän väitteen osoittamalla, ettei empatian ole osoitettu johtavan käyttäytymismallien muuttumiseen tai uusien käyttäytymismallien syntymiseen. Sen lisäksi selvitän, mitä eri empatiamuotoja on olemassa ja miten niitä voi käyttää tarinankertojana hyväkseen. Seitsemännen kappaleen pääasiallinen lähdemateriaali on Elisa Aaltola ja Sami Keton teos Empatia: Myötäelämisen tiede (2018).
Opinnäytetyö pyrkii huomioillaan ja johtopäätöksillään osallistumaan ajankohtaiseen keskusteluun tarinoista ja fiktiosta nykytaiteen kontekstissa
Soundtrapped? Socio-material perspectives on collaborative teaching within the music classroom
No full textThis article draws on a classroom project to explore the complexities of collaborative teaching within the music classroom, where a professional team collaborated to facilitate digital music-making at a lower secondary school in Norway during a student teacher practicum placement. The collaborative team, including in-service and pre-service teachers, researchers, and a professional musician, facilitated a composing project by means of the digital audio workstation (DAW) Soundtrap. The purpose was to shed light on the complexity and emergence of the collaborative music project; how material, structural, and educational conditions impacted the process; and the pre-service music teachers’ ways of handling a complex situation. The study was theoretically guided by a socio-material perspective, more specifically by complexity theory, and an abductive analysis was performed. In keeping with the nonlinearity and complex causality of socio-materialism and complexity theory, the researchers created three reflexive viewpoints: emergence, enabling constraints, and entanglements. The results show that technological and technical issues permeated the classroom work, making it difficult to separate social and material aspects of the project. Awareness of the entanglement of social, institutional, historical, and material dimensions of education thus can provide a useful framework for emerging music teachers’ professional development. In this way, our findings support the claim that music teacher education should aim at helping pre-service teachers prepare for encounters with complex and versatile educational situations