Trepo - Institutional Repository of Tampere University
Not a member yet
93710 research outputs found
Sort by
Kerrottu luokka : Pitkän 1970-luvun työläiskirjallisuus yhteiskunnallisten valta- ja vastakertomusten kentillä
No full textKerrottu luokka – pitkän 1970-luvun työläiskirjallisuus yhteiskunnallisten valta- ja vastakertomusten kentillä käsittelee työväenluokkaista tarinankerrontaa perinteisen luokkayhteiskunnan joutsenlaulun aikaan. Pitkän 1970-luvun (n. 1968–1982) suuressa murroksessa suomalaisen yhteiskunnan katsottiin hiljalleen keskiluokkaistuvan. Vaikka eri yhteiskuntaluokat lähenivät toisiaan, oli aikakausi myös luokkaan kiinnittyneen julkisen keskustelun – luokkapuheen – kukoistuskausi niin Suomessa kuin muuallakin länsimaissa. Tutkimuksen pääkysymys on: millaista luokkapuhetta suomalainen pitkän 1970-luvun työläiskirjallisuus tuottaa? Luokkapuheen näkökulmasta kaunokirjallisuudella on kaksoisrooli: se on fiktiivistä omalakista kertomataidetta, mutta myös foorumi yhteiskuntakritiikille tai sosiologisvaikutteiselle julkiselle keskustelulle.
1960–1970-lukujen murrosaikana kantaaottavuus läpäisi suomalaisen kaunokirjallisuuden kentän kenties vahvemmin kuin koskaan ennen. Samalla Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogia (1959–1962) inspiroi ja haastoi kirjailijoita kirjoittamaan omat historiatulkintansa romaanisarjojen muotoon. Perinteisten luokka-asemien murtuessa kirjailijoilla oli tarve pohtia yhteiskunnallisen itseymmärryksen teemoja: miten tähän on tultu, missä nyt ollaan ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tutkimusaineistoksi rajautui lopulta työväenluokkaisuuteen kiinnittyneet 94 romaania ja 24 novellikokoelmaa 48 eri kirjailijalta. Teosten kirjoittajat ovat niin aikakauden tunnetuimpiin lukeutuneita (mm. Alpo Ruuth, Pirkko Saisio, Lassi Sinkkonen ja Hannu Salama) kuin jo pitkälti unohtuneita (mm. Aarni Vartiainen, Paula Karasti, Juhani Pusa ja Erkki Lindgren) kirjailijoita.
Kerrottu luokka on monitieteinen tutkimus. Siinä tulkitaan historiallista ajanjaksoa emansipatorisella tutkimusotteella (uusi sosiaalihistoria ja kulttuurihistoria), kertomuksentutkimuksen (valta- ja vastakertomukset) ja sosiologian (luokkatutkimus) viitekehyksessä käyttäen pääasiallisena alkuperäislähteenä vahvasti kirjallisuudentutkimukseen sidottua aineistokokonaisuutta (kaunokirjallisuus). Sisällönanalyysimetodia hyväksikäyttäen tutkimusprosessin aikana tyypiteltiin ja teemoiteltiin kohdeteoksia erilaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden alle, minkä jälkeen tutkijan katse kohdistettiin tarkemmin tiettyihin teoksiin.
Väitöskirjassa kohdeteoksia luetaan neljän yhteiskunnallisen suuren kertomuksen kontekstissa. Nämä ylirajaiset länsimaiset kertomukset ovat (1) vaurauden valtakertomus, (2) toiseuden ja köyhyyden vastakertomus, (3) työväenliikkeen konfliktikertomus sekä (4) jälkikertomus hyvinvointivaltiosta. Kohdekirjailijoiden tarinankerronnan keskiöön nousevat vaurauden tai keskiluokkaistumisen alta paljastuvat luokkakulttuurit, yhteiskunnan vähäväkisten ääni sekä työväenliikkeen sisältä tuotettu kritiikki liikettä kohtaan. Hyvinvointivaltio taas ei kohdekirjallisuudessa nouse yhteiskuntaa määrittäväksi käsitteeksi. Tutkimus tuo uuden sosiaalihistorian ohjelman mukaisesti ”alhaalta ylöspäin” tuotettuja avauksia lähihistorian tutkimuskentälle.
Työläiskirjallisuutta on yleisesti pidetty maskuliinisena ja ideologisena kirjallisuutena. Kerrottu luokka monipuolistaa tätä kuvaa. Pitkän 1970-luvun aikana luokkakuvastoa tuotettiin mitä moninaisimmista näkökulmista (sukupolvi, sukupuoli, työmarkkina-asema, poliittinen suuntautuminen) ilman suoranaista aatteellista pohjavirettä. Kohdekirjailijat olivat usein kriittisessä suhteessa julkisen sanan portinvartijoihin – niihin, joiden ääni kuului aikalaisille (uusvasemmisto/edistysuskovaiset) sekä niihin, jotka ovat myöhemmin kertoneet tarinaa ”ylipolitisoituneesta” 70-luvusta (taistolaiset/aikakauden päättäjät). Tutkimuksen keskeinen väite on, että vielä 1970-luvulla laajalle levinnyttä, arkista yhteiskunnallista luokkapuhetta tuotettiin myös työväenluokan äänellä, luokan sisältä. Tämä luokkapuhe hiljeni seuraaville vuosikymmenille mentäessä.
Väitöskirja tarjoaa uusia näkökulmia ajankohtaiseen teemaan: länsimaisen työväestön ja modernisaation vaikeaan suhteeseen. Vasta 2010-luvulta lähtien kaunokirjallisuuden kentälle on noussut uudestaan merkittävä määrä yhteiskuntaluokkaan kiinnittynyttä tarinankerrontaa. Samalla työväenluokkaiset protestit sosiaalisessa mediassa, kaduilla ja äänestyspaikolla ovat saaneet sytykkeensä kokemuksesta, että ”meitä ei kuunnella” tai ”meillä ei ole sananvaltaa”. Julkisessa keskustelussa työväenluokka esitetään usein nostalgiseen menneisyyteen jämähtäneenä antagonistina arvoliberaalille keskiluokalle tai pelkistettynä teollisen rakennemuutoksen uhrina. Vaikka Kerrottu luokka kiinnittyy luokkapuheen kultakauteen, pitkään 1970-lukuun, kulkee mukana myös nykyinen yhteiskunnallinen kertomuskehys – seuraava suuri luokkapuheen aikakausi.Long 1970s (approximately 1968–1982) was the last heyday of the traditional working-class literature in Finland. During the decade, this literary trend was partly connected with the counter-culture radicalism of the 1960s, but foremost it was continuum of the long-lasting traditions of the Finnish social realism. Typically, working-class novel of that period includes strong social criticism, vulgar language, unconventional topics, and left-wing attitudes. Authors can be compared to the realist and naturalist authors of the 19th century: they were broad-minded, yet socialist individuals, who pointed out the faults of the society from the perspective of the “common people”.
In Narrating the Social Class – Finnish Working-Class Literature of the Long 1970s in the social fields of master and counter narratives, the working-class authors will be voiced. The research asks: how have authors in their novels and short stories positioned the working-class as part of the changing social reality? How is working-classness in its various forms narrated in fiction that was produced “within” the class? The research identifies a dual role for working-class literature: it is narrative art, but at the same time, the literary trend serves as a forum for social discussion. In other words, fiction is read first and foremost as a public discourse attached to social class.
The dissertation is interdisciplinary research. It interprets a historical period through an emancipatory research approach (new social history and cultural history), narrative research (master and counter-narratives), and sociology (class research), using original sources strongly linked to literary studies (fiction). The source material ultimately consisted of 94 novels and 24 short story collections by 48 different authors, all focusing on working-class themes. The authors of these works include both some of the most well-known authors of the period and those who have largely been forgotten.
In the dissertation, working-class novels are analyzed within the context of four major societal narratives. These transnational Western narratives are: (1) the master narrative of wealth and prosperity, (2) the counter-narrative of otherness and poverty, (3) the conflict narrative of the labor movement, and (4) the post-narrative of the welfare state. In the storytelling of the authors under study, the focus is on class cultures revealed beneath wealth, the voices of society´s marginalized, and the critique of the labor movement produced from within the movement itself. The welfare state, on the other hand, does not emerge as a defining concept of the society. The research, in line with a new program of social history, creates “bottom-up” approaches to the field of contemporary history.
Working-class literature has generally been regarded as masculine and ideological. The class depicted in the dissertation broadens this view. Throughout the long 1970s, class imagery was produced from a wide variety of perspectives (generation, gender, labor market position, political orientation) without a dogmatic ideological undertone. The authors in question were often in critical relation to the gatekeepers of public discourse – those whose voices were heard by contemporaries (the New Left/liberals) and those who later told the story of the “over-politicized” 1970s (dogmatic communists/decision-makers of the era). The central argument of the dissertation is that, in the 1970s, widespread and everyday social class discourse was also produced by the working class itself from within the class. This voice – however – faded in the following decades.
At the same time, the research offers new perspectives on a still-relevant phenomenon: the difficult relationship between the Western working class and modernization. It is only since the 2010s that a significant amount of storytelling connected to social class has once again emerged in the field of public discourse. Contemporary working-class protests on social media, in the streets, and at the voting booth have been fueled by a sense of being “ignored” or having “no voice.” In the media, the working class is often depicted as a nostalgic antagonist to the liberal middle class or reduced to a victim of deindustrialization. Although this dissertation is anchored in the golden age of class discourse, the long 1970s, it also includes the current societal narrative framework – the next major era of class discourse.Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa: http://hdl.handle.net/10138/590322</a
Nationalismia rakentamassa : Ajopuu- ja koskiveneteorian vaikutus suomalaiseen nationalismiin oppikirjojen avulla
Get PDFTutkielman tarkoituksena on selvittää, miten ajopuu- ja koskiveneteorioita on eri aikakausina korostettu ja käytetty suomalaisen nationalismin kasvatuksen lukion historian oppikirjoissa. Tutkimuksessa tarkastellaan, millä tavoin näitä teorioita on hyödynnetty jatkosodan syiden selittämisessä ja kansallishengen kasvattamisessa valtakunnallisissa oppikirjoissa sekä miten niiden merkitys ja tulkinta ovat muuttuneet verrattaessa nykypäivän oppikirjaan. Suomessa jatkosota on ollut poliittisesti sekä historiallisesti tietynlainen kipupiste, ja sekä sotaa, että sen syitä on käsitelty eri tavoin aikakauden mukaan. Tyypillisesti Suomen sotasyyllisyys on yritetty kokonaan kiistää ajopuuteorian avulla ja sen jälkeen syyllisyyttä on pyritty pehmittelemään koskiveneteorian avulla.
Tutkielman aineistona käytetään lukion historian oppikirjoja. Oppikirjat ovat vuosilta 1984 ja 2017. Kirjoista käsitellään talvisotaa, välirauhaa, jatkosotaa sekä sen jälkeistä vuosikymmentä koskevat luvut. Oppikirjat valikoituivat aineistoksi niiden samankaltaisen rakenteen vuoksi, sekä siksi, että ne ovat tarpeeksi kaukana toisiltaan ajallisesti, mikä tekee tarkastelusta mielekkäämpää. Tutkielman menetelmänä toimii teorialähtöinen diskurssianalyysi, jota ohjaa teoria nationalismista ja aikaisemman tutkimuskirjallisuuden esittämät näkemykset nationalismista, sekä ajopuu- ja koskiveneteorian sanavalinnat ja ilmaisu nationalismin diskurssin ylläpitäjinä. Sisällönanalyysi sopii hyvin koulukirjojen tarkasteluun, ja konstruktionistisen näkökulman avulla on mahdollista löytää tapoja, jolla oppikirjojen sosiaalista todellisuutta ja sen ajan ”totuuksia” on kirjoitettu.
Tutkielman tulokset antavat viitteitä siitä, että jatkosodan syiden käsittelyllä ja erityisesti ajopuu- ja koskiveneteorioilla ei ole ollut tarkoitus suoraan kasvattaa nationalismia kansakunnan keskuudessa, vaan ennemminkin myötäillä sen hetkisen poliittisen ilmapiirin ja historiantutkimuksen diskursseja. On mahdollista, että nationalismi sekä ylpeys omasta kansakunnasta ovat heijastelleet oppikirjojen sisältöjen taustalla. Tulosten valossa oppikirjojen narratiivi on voinut kohentaa yleistä kansallishenkeä, mutta se ei vaikuttaisi olleen niiden pääasiallinen tarkoitus
Maatalousjätteen hyödyntäminen biokaasuksi
Get PDFKestävä lämmön, sähkön ja polttoaineen tuotanto on globaali haaste, johon pyritään jatkuvasti löytämään uusia ratkaisuja. Biokaasu on yksi potentiaalisista kestävän energian tuotannon vaihtoehdoista. Lisäksi biokaasuteknologian avulla pyritään pienentämään maatalouden ympäristövaikutuksia, sillä maatalous tuottaa merkittävän osan ilmastoa lämmittävistä kasvihuonekaasuista. Biokaasun hyödyntäminen energiantuotannossa voi kasvattaa energiaomavaraisuutta, energian saannin varmuutta ja vähentää maakaasun tarvetta, mikä voi tuoda turvaa vallitsevassa geopoliittisessa tilanteessa. Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen uusiutuvalla energianlähteellä, biokaasulla, voi lisäksi vähentää ilmakehään vapautuvien kasvihuonekaasujen määrää ja täten hidastaa ilmastonmuutosta. Tässä työssä kestävän energiantuotannon ja maatalouden haasteisiin pyritään etsimään ratkaisua biokaasuteknologiasta.
Biokaasua, metaanin ja hiilidioksidin kaasuseosta, voidaan tuottaa mikrobien avulla hapettomissa olosuhteissa erilaisista orgaanisista raaka-aineista. Tämän työn tavoitteena on tutkia, millaisia hyötyjä voidaan saavuttaa, kun maatalousjäte hyödyntäneettään biokaasuntuotantoon. Työssä tutustutaan kirjallisuuden avulla biokaasuprosessin metaboliareitteihin, biokaasuprosessin raaka-aineisiin ja yleisimpään biokaasureaktorityyppiin, jatkuvatoimiseen sekoitussäiliöreaktoriin. Kirjallisuuden perusteella työssä suunnitellaan kolmen maatilan orgaaniset jätteet käsittelevä biokaasulaitos ja arvioidaan tilojen tästä saamia taloudellisia hyötyjä sekä ympäristövaikutuksia. Maatilojen pääosin kuivalannasta ja lietelannasta koostuvat syötteet suunnitellaan käsiteltävän märkäprosessina yksivaiheisessa täyssekoitteisessa jatkuvatoimisessa biokaasureaktorissa, jonka lämpötila asetetaan 35–37°C:een. Laskennallisesti maatilojen 7400 tonnin vuosittaisesta kokonaissyötteestä voidaan tuottaa biokaasulaitoksen avulla 260 000 m3 biokaasua. Tuotetulle biokaasulle esitetään kolme hyödyntämistapaa, minkä lisäksi arvioidaan käsittelyjäännöksen taloudellista arvoa.
Ensimmäisessä vaihtoehdossa kaikki biokaasu käytetään lämmön- ja sähkön yhteistuotantoon. Toisessa vaihtoehdossa taas kaikki biokaasu jalostetaan vesipesurin avulla liikennepolttoaineena käytettäväksi biometaaniksi. Tämä vaihtoehto tuottaa laskennallisesti suurimman taloudellisen hyödyn, mutta laitos joutuu kattamaan oman sähkön- ja lämmönkulutuksensa ostoenergialla. Kolmannessa vaihtoehdossa laitos kattaa oman energiankulutuksensa pienellä lämmön- ja sähkön yhteistuotantolaitoksella ja jäljelle jäänyt biokaasu jalostetaan biometaaniksi. Biokaasuprosessin seurauksena kasvien käyttöön sellaisenaan soveltuvan liukoisen typen osuus kokonaistypestä kasvaa, minkä vuoksi käsittelyjäännöksen lannoitusvaikutus on käsittelemätöntä lantaa parempi. Liukoisen typen määrän arvioidaan nousevan biokaasuprosessissa 20 %.
Taloudellisten etujen lisäksi biokaasulaitos voi tarjota maatilalle myös ympäristöhyötyjä. Lannat vapauttavat varastoitaessa metaania, ammoniakkia ja hiilidioksidia. Biokaasuprosessissa nämä kasvihuonekaasut voidaan hyödyntää, jolloin päästöjen vapautuminen ilmakehään vähenee. Biokaasulaitoksen avulla voidaan vähentää ilmaan kohdistuvia päästöjä myös korvaamalla fossiilisia polttoaineita, kuten maakaasua, biokaasulla. Lisäksi biokaasuprosessi vähentää lannan hajuhaittoja ja mahdollistaa keinoteknoisten lannoitteiden korvaamisen kierrätysravinteilla
Vetypolttomoottorit henkilöajoneuvoissa
Get PDFAjoneuvotekniikassa on jo pitkään etsitty fossiilisille polttoaineille vaihtoehtoisia energian varastointimuotoja ilmastonmuutoksen ja paikallisten saastepäästöjen ehkäisemiseksi. Vetyä voidaan käyttää ajoneuvoissa yhtenä vaihtoehtoisena ja teoriassa päästöttömänä polttoaineena. Vetyä voidaan polttaa joko polttokennossa tai polttomoottorissa, joista jälkimmäinen säilyttää ajoneuvojen perinteisille polttomoottoreille tutut ominaisuudet ja haasteet.
Tässä työssä selvitetään erilaisten vetypolttomoottoreiden toimintaa ja vedyn varastointitekniikoita henkilöajoneuvoissa perusteellisesti, sekä esitellään mahdollisia suunnitteluratkaisuja vetypolttomoottorin kehittämisestä kiinnostuneelle. Tutkielma on kirjallisuuskatsaus, ja koostuu kolmesta pääosasta. Aluksi esitellään vetypolttomoottoreiden historia, seossuhteiden teoria, vedyn palamisprosessi moottorissa, sekä bensiinimoottorin muutos vedyllä käyväksi. Tämän jälkeen listataan vedyn varastointitekniikat, niiden hyödyt, haasteet ja suunnitteluvaatimukset, sekä vedyn varastointiin liittyvät turvallisuusvaatimukset. Lopuksi tulokset kootaan yhteen ja esitellään mahdollisia jatkotutkimusta vaativia osa-alueita. Tutkielman tarkoitus ei ole ottaa kantaa vetypolttomoottorien tai vedyn polttoaineena käyttämisen kannattavuuteen.
Vetypolttomoottorin toiminta muistuttaa pitkälti bensiinimoottorin toimintaa, kummankin ollessa kipinäsytytteinen sisäpolttomoottori. Bensiinillä käyvän moottorin voi muuttaa vedyllä käyväksi kohtuullisin muutoksin, maakaasumuutosta muistuttavalla tavalla. Vedyn ainoana palamistuotteena on vesi, mutta kuumassa palotilassa imuilmassa oleva typpi muodostaa hiukkaspäästöjä. Näitä päästöjä voi torjuta esimerkiksi pakokaasun jälkikäsittelyllä, tai käyttämällä moottoria laihalla seoksella. Vety on nakutusherkkää alhaisen sytytysenergiansa vuoksi, joten moottorin ohjaukseen ja palotilan suunnitteluun tulee kiinnittää erityistä huomiota. Laihalla seoksella käyttäminen ehkäisee nakutustakin, mutta tuottaa vähemmän tehoa kuin stoikiometrisessä seoksessa. Tehon tuottoa voi lisätä suuremmalla ahtopaineella. Tällöin puhutaan laiha-ahtamisesta, joka vaikuttaa lupaavalta kehitysaskeleelta vetypolttomoottoreihin. Suuttimien kesto on myös osoittautunut ongelmaksi, johon ei vielä ole löytynyt ratkaisua.
Vetyä voidaan varastoida painesäiliöihin, jäähdytettyihin nestesäiliöihin tai kiinteisiin aineisiin. Näistä henkilöajoneuvoissa vakiintunut tekniikka on 700 bar:n painesäiliöt, jotka ovat osoittautuneet turvallisiksi ja ovat helppoja käyttää. Polttoaineputket ja -kiskot suositellaan tehtävän ruostumattomasta teräksestä. Tiivisteissä suositellaan käytettävän metallia, mutta matalassa paineessa kumiakin voi käyttää. Tiettyjen metallien käyttöä tulisi välttää vetyhaurastumisen välttämiseksi ja vedyn kerääntymistä ajoneuvon suljettuihin tiloihin tulee pystyä havaitsemaan antureilla turvallisen käyttämisen takaamiseksi.
Vetypolttomoottorien kehitys on ollut hidasta viimeisen vuosikymmenen aikana, mutta
muutamien ajoneuvovalmistajien kiinnostus on niitä kohtaan herännyt uudestaan. Vetypolttomoottorit ovat osoittautuneet teknisesti hyvinkin varteenotettaviksi voimanlähteiksi ongelmistaan huolimatta, mutta kehitystyötä vaaditaan vielä ennen laajaa käyttöä henkilöajoneuvoissa
EEG recorded by nurses in emergency department: Observational study of first 100 patients
No full textLikvorkierron häiriöiden hoito ventrikulostomian jälkeen : Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vuosina 1994–2020
Get PDFPaperiteollisuuden jätevesien puhdistaminen : Sisäisen kierrätyksen mahdollistaminen
Get PDFSellu- ja paperiteollisuus käyttää vettä kaikissa tuotantoprosessin vaiheissa, mikä johtaa huomattavan suuriin vedenkulutusmääriin. Vedenkulutuksen kestävyyttä voidaan kuitenkin parantaa hyödyntämällä sisäistä kierrätystä, jossa jätevedet puhdistetaan ja käytetään uudelleen prosessivetenä. Tämä lähestymistapa vähentää puhtaan veden tarvetta ja pienentää teollisuuden ympäristövaikutuksia.
Työssä tarkastellaan sellu- ja paperiteollisuuden tuotantoprosesseja ja niihin liittyviä vesitaseita ja selvitetään, mihin ja kuinka paljon vettä käytetään eri tuotantovaiheissa. Sisäisen kierrätyksen onnistumisen edellytyksenä on ymmärtää mitä epäpuhtauksia jätevedet sisältävät sekä niiden poistoon soveltuvat menetelmät. Jätevesien epäpuhtauksiin kuuluu kiintoaineita, liuenneita tai kolloidisia orgaanisia ja epäorgaanisia yhdisteitä sekä pieneliöitä. Orgaanisiin epäpuhtauksiin lukeutuvat esimerkiksi klooratut hiilivedyt, fenolit ja lignosulfonihapot. Keskeisiä epäpuhtauksien mittareita ovat absorboituvat orgaaniset halogeenit, jotka kuvaavat orgaanisesti sitoutuneiden halogeenien määrää, kemiallinen hapenkulutus, joka kertoo orgaanisten aineiden pitoisuudesta, sekä biologinen hapenkulutus, joka kuvaa pieneliöiden hapenkulutusta.
Epäpuhtauksien poistamiseksi on käytettävissä monenlaisia menetelmiä, jotka tuottavat eri puhtausluokan vesiä. Mekaaniset puhdistusmenetelmät poistavat suurimpia kiintoaineita, kun taas kemialliset menetelmät hyödyntävät kemikaaleja liuenneiden aineiden saostamiseen tai neutralointiin. Biologisissa puhdistusmenetelmissä mikrobit hajottavat orgaanisia epäpuhtauksia, ja tertiäärimenetelmillä voidaan poistaa jäljelle jääneet epäpuhtaudet, joita muut menetelmät eivät kykene poistamaan. Näin puhdistettuja vesiä voidaan käyttää uudelleen eri tuotantoprosessin vaiheissa, kuten jäähdytykseen, pesuihin tai kemikaalien valmistukseen, riippuen veden puhtausvaatimuksista.
Työn lopuksi voidaan päätellä, että jäteveden puhdistukseen käytetyt teknologiat ja prosessien vedenkäytön optimointi ovat keskeisiä tekijöitä vedenkulutuksen kestävyyden parantamisessa. Tehokkaalla sisäisellä kierrätyksellä voidaan merkittävästi vähentää sellu- ja paperiteollisuuden vedenkulutusta ja edistää ympäristönsuojelua
”Ihmiskunnan kavahtama luontokappale”: Diskurssianalyysi valkoposkihanhien esittämisen tavoista Ilta-Sanomissa ja Iltalehdessä kesällä 2024
Get PDFTutkimukseni tavoitteena on selvittää, miten valkoposkihanhia kuvataan Ilta-Sanomien ja Iltalehden uutisissa. Artikkeleita analysoimalla tarkastelen, millaisia diskursseja valkoposkihanhia käsittelevistä uutisista on löydettävissä ja millaisia eläinkäsityksiä ne muodostavat. Selvitän myös, millä tavoin uutiset rakentavat vastakkainasettelua ihmisen ja valkoposkihanhen välille. Tutkielmani nojaa kriittiseen eläintutkimukseen, joka pyrkii purkamaan ihmiskeskeisiä näkökulmia yhteiskunnassa.
Tutkielmani aineisto koostuu 20 journalistisesta artikkelista, jotka käsittelevät valkoposkihanhia. Ne on julkaistu Ilta-Sanomien ja Iltalehden verkkolehdissä aikavälillä 1.4.2024–31.8.2024. Tutkimusmenetelmänä käytän diskurssianalyysiä, jonka avulla olen paikantanut neljä valkoposkihanhista kertovaa diskurssia: koomisuuden diskurssi, uhan diskurssi, vieraannuttamisen diskurssi ja eläinoikeuksien diskurssi.
Koomisuuden diskurssissa hanhet kuvataan hupaisina olentoina, ja se alistaa hanhet vähempiarvoisiksi. Uhan diskurssissa hanhet esitetään epätoivottuina, ihmisen elintilaa valtaavina ongelmina. Vieraannuttamisen diskurssissa hanhien itseisarvo etäännytetään esimerkiksi puhumalla niistä lukumäärinä, raaka-aineina ja nostamalla esiin niiden aiheuttamat vahingot ihmiselle. Eläinoikeuksien diskurssissa hanhien oikeuksia puolustetaan ja niihin kohdistunut väkivalta tuomitaan.
Diskurssianalyysini osoittaa, että Ilta-Sanomat ja Iltalehti kertovat uutisissaan valkoposkihanhista ihmiskeskeisesti ja ne yhtyvät osaksi ihmiskeskeisen eläinjournalismin jatkumoa. Valkoposkihanhet herättävät ärsytystä niin kaupunkilaisissa kuin maanviljelijöissä, ja niiden aiheuttamat tuhot voivat vaikuttaa jopa ihmisen toimeentuloon. Tutkielmani aineistot saavat aikaan käsityksen, että hanhet aiheuttaisivat tahallaan ihmiselle harmia, vaikka todellisuudessa kyse on kahden lajin yhteiselon ristiriidasta ja laajemmin ihmisen ja luonnon välisestä konfliktista.
Eläinten inhimillistäminen ja paheksunta vieraannuttavat ihmiset luonnosta ja vahvistavat vastakkainasettelua. Tutkielmani aineistot vähättelevät hanhien arvoa ja siten edesauttavat yhteiskunnan antroposentrisen eli ihmiskeskeisen maailmankuvan jatkumoa. Se on erittäin ongelmallista aikana, jolloin ihmisen tulisi akuutisti löytää kestäviä tapoja elää muunlajisten kanssa ja vastata maapalloa uhkaaviin haasteisiin
Mathematical Methods for the Neuroelectromagnetic Inverse Problem for Focal and Unbiased Brain Imaging
No full textTämä väitöskirja edistää Bayesialaisten menetelmien kehitystä ihmisaivojen fokaalisen neurosähkömagneettisen aktiivisuuden estimoimiseksi ja lokalisoimiseksi ei-invasiivisesti elektro- ja magnetoenkefalografialla. Nämä menetelmät on suunniteltu paikallistamaan aivojen fokaalia toimintaa kestäen samalla mallinnusvirheitä ja merkittävää mittauskohinaa, jotka ovat väistämättömiä neurosähkömagneettisissa ongelmissa.
Tässä tutkimuksessa esittelemme joukon hierarkkisia Bayesialaisia menetelmiä, jotka eroavat toisistaan eksponentiaalisen potenssijakauman parametrisoinnilla. Ensinnäkin osoitamme, että tietty parametrien valinta antaa fokaalin estimaation neurosähkömagneettisesta aktiivisuudesta. Toiseksi parannamme näiden hierarkkisten Bayesialaisten menetelmien lähde-estimointia ottamalla käyttöön lokalisoinnin biasoitumista vähentäviä tekniikoita. Erityisesti tutkimme kahta tekniikkaa: satunnaistettua moniresoluutioskannausta (RAMUS) ja standardointia, jotka tunnetaan standardoidun matalaresoluutioisen aivojen sähkömagneettisen tomografian (sLORETA) kontekstista. Erityisesti kehitämme standardointitekniikkaa Bayesialaisen mallinnuksen kannalta ja johdamme ehdot täydelliselle lokalisoinnille. Lisäksi analysoimme tämän tekniikan mittauskohinakestävyyttä. Ehdotettua standardointitekniikkaa sovelletaan sitten Bayesialaiseen rekursiiviseen suodattimeen Gaussin monimuuttujajakaumille, joka tunnetaan yleisesti Kalman-suodattimena. Standardoidun Kalman-suodattimen avulla voimme ottaa huomioon aivosignaalien temporaalisen (ajassa vaihtelevan) luonteen, mikä mahdollistaa tarkan ja fokaalin neurosähkömagneettisen aktiivisuuden seurannan ja lokalisoinnin.
Artikkelikokoelmassa vertaamme näitä uusia menetelmiä klassisiin ja vakiintuneisiin neurosähkömagneettisiin estimointitekniikoihin käyttämällä sekä simuloitua että oikeaa dataa somatosensorisista herätevastepotentiaaleista ja epilepsiatutkimuksista. Tulokset osoittavat, että biasoitumattomuuteen pyrkiminen johtaa tarkkaan ja luotettavaan estimointiin.This dissertation advances Bayesian methods for estimating and localizing focal neuroelectromagnetic activity in the human brain using measurements obtained non-invasively by electroencephalography (EEG) and magnetoencephalography (MEG). These methods are designed to localize focal brain activity while enduring modeling errors and significant measurement noise, which are unavoidable in neuroelectromagnetic problems.
In this research, we introduce a family of hierarchical Bayesian methods (HBM) distinguished by the parametrization of the exponential power prior distribution. First, we show that a particular choice of the prior parameters yields a focal estimation of neuroelectromagnetic activity. Second, we improve the HBM source estimates by introducing localization bias-reduction techniques. In particular, we study two techniques: randomized multiresolution scanning (RAMUS) and standardization, known from the context of standardized low-resolution brain electromagnetic tomography (sLORETA). Specifically, we develop the standardization technique within the Bayesian modeling framework and derive conditions for perfect source localization estimates. Moreover, we analyze the robustness of this technique against measurement noise. The proposed standardization technique is then applied to the Bayesian recursive filter for Gaussian multivariate distributions, commonly known as the Kalman filter. The standardized Kalman filter enables us to account for the temporal (time-varying) nature of brain signals, allowing for precise and focal tracking and localization of neuroelectromagnetic activity.
Through a series of individual articles, we compare these novel methods with classical and well-established neuroelectromagnetic estimation techniques, using both simulated and real data from somatosensory evoked potentials and epilepsy studies. The results demonstrate that striving for unbiasedness leads to more accurate and robust source estimations