1,720,971 research outputs found
Colonialism, Race, and White Innocence in Finnish Children’s Literature: Anni Swan’s 1920s’ Serial “Uutisasukkaana Austraaliassa”
Get PDFThis chapter focuses on colonialism, race, and White innocence in Finnish 1920s’ children’s literature, arguing that children’s literature was an influential channel through which colonial discourse and public colonial imagination were created, consumed, and circulated in Finland in the late nineteenth and early twentieth century. As an example of such literature, Merivirta examines the Finnish children’s author Anni Swan’s serial “Uutisasukkaana Austraaliassa” (“Living as Settlers in Australia”, 1926). The serial depicts a Finnish settler family’s life in Queensland, focusing on their encounters with First Nations people. The chapter explores how colonialism and race in the Australian context are depicted and racial and cultural hierarchies constructed in Swan’s text. The chapter shows that Swan’s text circulates a number of common European and American colonial tropes and portrays Finnish settler colonialism in Australia as innocent and noncolonial.</p
Book review of 'Hybrid Heritage on Screen: the "Raj Revival" in the Thatcher Era, Elena Oliete-Aldea (2015)'
Get PDF
Säilöttyjä muistoja "unohtajien kansakunnalle": Intian historian muistaminen ja unohtaminen romaaneissa Keskiyön lapset ja The Way Things Were
Get PDFIntian jako ja sitä seuranneet väkivaltaisuudet ja massamuutto olivat itsenäisen Intian ensimmäinen, suuri kriisi, joka jätti lähtemättömän jäljen. Aihetta on käsitelty paljon intialaisessa kirjallisuudessa niin muilla kielillä kuin englanniksikin. Intian jako ei kuitenkaan ole ainoa traumaattinen kansallinen tapahtuma, jonka (julkisesti pitkään vaiettu) muisto on löytänyt käsittelypaikan kirjallisuudessa. Intialainen (englanninkielinen) romaani on monesti toiminut “muistamisen välineenä” (“a medium of remembrance” Erll & Rigney 2006, 112). Esimerkiksi Intian kolmannen pääministerin Indira Gandhin julistaman poikkeustilan (26.6.1975-21.3.1977) sekä Indira Gandhin salamurhaa (31.10.1984) seuranneiden väkivaltaisuuksien ja sikhien vainon muistoja on käsitelty romaaneissa, kun niiden julkinen käsittely Intiassa on koettu vajavaiseksi.Tämä artikkeli tarkastelee menneisyyden muistamisen tärkeydestä käytyä keskustelua kahdessa intialaisessa enganninkielisessä romaanissa, Salman Rushdien Keskiyön lapsissa ja Aatish Taseerin The Way Things Were -romaanissa. Molemmat romaanit esittävät keskeisenä väitteenä, että intialaiset eivät juuri muista tai muistele menneisyyttään. Kysyn, miksi tämä näyttäytyy ongelmana kyseisissä romaaneissa ja miksi teokset puhuvat muistamisen puolesta.</p
Valkoisen linssin läpi. Imperialismi, rodullistaminen ja media elokuvassa Gandhi.
Get PDFEnglantilaisen Richard Attenborough’n ohjaama Gandhi (1982) on Mohandas K. Gandhin (1869–1948) elämää ihailevasti tarkasteleva historiallinen suurelokuva, joka kuvaa nimihenkilön elämän ohella myös sitä, kuinka brittiläinen imperiumi luopui Intiasta vuonna 1947 intialaisten vuosikymmeniä kestäneen itsenäisyyskamppailun jälkeen.Tässä artikkelissa Gandhia luetaan brittien itselleen kertomana tarinana imperialismistaan ja kolonialismistaan ja niiden päättymisestä Intiassa. Tähän liittyy kiinteästi kysymys rotusuhteista kolonisoidussa Intiassa. Artikkelissa kysytään mitä Gandhi kertoo katsojilleen imperialismista, kolonialismista ja britti-hallinnosta Intiassa? Mikä merkitys on Gandhia alinomaa ympäröivillä valkoisilla henkilöillä? Käytän elokuvan tarkasteluun postkoloniaalista näkökulmaa yhdistettynä kulttuurihistorialliseen lähestymistapaan.Siitä huolimatta, että Gandhi suhtautuu nimihenkilöönsä ja tämän väkivallattomaan vastarintaan kunnioittavasti ja myönteisesti, elokuva myös kaunistelee britti-imperialismia ja siihen liittynyttä rasismia ja nostaa keskeiseen asemaan valkoisia, angloamerikkalaisia toimijoita monien intialaisten itsenäisyystaistelijoiden ohi. Gandhi onkin imperialismin ja kolonialismin vastaisuudestaan huolimatta erinomainen esimerkki eurosentrisen diskurssin hallitsemasta elokuvasta ja valkopestystä historian tulkinnasta. Elokuvaan on kirjoitettu runsaasti valkoisia, länsimaisia henkilöitä, jotka eivät elokuvan kuvaamien tapahtumien ja tulkintojen kannalta olisi olleet historiallisesti välttämättömiä. Gandhi kuvaa ”tavalliset britit” hyvinä yksilöinä ja ”tavalliset intialaiset” potentiaalisesti väkivaltaisina ja väkijoukkojen osana. Brittiläinen Intia ei elokuvassa tunnusta rasistisuuttaan, vaan kysymys imperialismista esitetään kysymyksenä Intian parhaasta hallinnosta ja hallinnasta.Through a White Lens: Imperialism, Racialization and Media in GandhiThe British film Gandhi (1982), directed by the English filmmaker Richard Attenborough, presents an admiring portrait of the Indian leader Mohandas K. Gandhi (1869–1948). Along with the life of the mahatma, the grand historical film also depicts (by necessity) the Indian independence struggle and the withdrawal of the British from India in 1947. In this article, Gandhi is read as a British narrative about British imperialism, colonialism, and the decolonization of India. These are inextricably intertwined with racial relations in colonial India.The article examines what Gandhi tells its viewers about imperialism, colonialism, and the British rule in India and asks, what is the meaning of all the white characters surrounding Gandhi. The film is analyzed from a postcolonial perspective.Despite the film’s respectful and admiring take on Gandhi and his philosophy and method of nonviolence, Gandhi also sanitizes British imperialism and racism, and has white, Anglo-American characters in central roles, all the while omitting or downplaying the role of many central Indian historical figures. It can be argued that though Gandhi is written in principle as an anti-imperialist and anti-colonialist text, it is also a prime example of Eurocentric and whitewashed historical interpretation. A number of white, Western characters who are not historically integral or necessary to the story being told have been included in the film. “Ordinary Brits” are depicted as good guys in Gandhi – British imperialists are an estranged elite – whereas “ordinary Indians” appear as potentially violent members of a mob. The British India of Gandhi does not admit its racist character, and the question of imperialism is presented as a question of the best possible governance of India.</p
- …
