190942 research outputs found
Sort by
Sosiaalisen vuorovaikutuksen aikana jaettujen biosignaalien vaikutus psykofysiologisiin tiloihin ja koettuun läheisyyteen
No full textRecent research, primarily qualitative, has explored whether sharing these biosignals in social settings can impact social interactions. In this thesis, I quantitatively investigated whether social biosignal sharing affects the psychophysiological states and how psychological traits modulate these possible effects. I measured the ECG and EDA of 18 sex-matched pairs of strangers while they were interacting face-to-face. Participants shared their heart rate and skin conductance levels (SCL) either unidirectionally, bidirectionally, or not at all. I examined the effect of biosignal sharing on various indices of autonomic nervous system activity (e.g., RMSSD, SCL, number of ski conductance responses and their amplitude), alongside correlations with psychometric items evaluating empathic traits, social interaction anxiety, and perceived closeness with the experiment partner. The results revealed that bidirectional biosignal sharing significantly reduced the number of ns-SCRs compared to unidirectional sharing and face-to-face interactions without biosignal sharing. Additionally, a higher number of ns-SCRs in the face-to-face condition positively correlated with the change in the perceived interpersonal closeness. In contrast, during bidirectional sharing, the number of ns-SCRs negatively correlated with the shift in closeness ratings, while perceiving a higher focus on one’s biosignals by the task partner correlated positively with the number of ns-SCRs. These results suggest that biosignal sharing can modulate psychophysiological responses and interpersonal perception. Potential applications in social psychology, human-computer interaction and therapeutic practices must be researched further.Tässä tutkielmassa tarkastelin määrällisesti, kuinka biosignaalien jakaminen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa vaikuttaa psykofysiologisiin tiloihin ja miten psykologiset piirteet säätelevät näitä vaikutuksia. Mittasimme 18 samansukupuolisen parin sydänsähkökäyrän (EKG) ja ihon sähkönjohtavuuden (EDA) kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. Osallistujat jakoivat sykkeensä ja ihon johtavuustasonsa joko yksisuuntaisesti, kaksisuuntaisesti tai vuorovaikuttivat kasvokkain ilman biosignaalien jakamista. Tutkin biosignaalien jakamisen vaikutusta autonomisen hermoston aktiivisuuteen fysiologisten indeksien avulla (RMSSD, ihon johtokykytaso (SCL), ei-spesifisten ihon johtavuusvasteiden (ns-SCRs) määrä ja niiden keskiverto amplitudi). Psykologisten piirteiden vaikutusta tutkin korreloimalla nämä indeksit psykometrisiin kohteisiin, jotka mittaavat empaattisia piirteitä, sosiaalisen vuorovaikutuksen ahdistuneisuutta ja koettua läheisyyttä koekumppanin kanssa. Tulokset osoittivat, että kaksisuuntainen biosignaalien jakaminen vähensi merkittävästi ns-SCR:ien määrää verrattuna yksisuuntaiseen jakamiseen ja vuorovaikutukseen ilman biosignaalien jakamista. Lisäksi muutos koetussa läheisyydessä korreloi positiivisesti ns-SCR:ien määrän kanssa kasvokkain tapahtuvassa vuorovaikutuksessa, mutta negatiivisesti kaksisuuntaisen jakamisen aikana. Jos osallistuja havaitsi koekumppaninsa seuraavan useammin hänen biosignaaleitansa, tämä korreloi positiivisesti osallistujan ns-SCR:ien määrän kanssa. Nämä tulokset viittaavat siihen, että biosignaalien jakaminen voi muokata psykofysiologisia vasteita ja kokemusta sosiaalisesta vuorovaikutuksest
A genome-wide association study of recurrent aphthous stomatitis in a Finnish population
No full textTämän tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa geneettisiä variantteja, jotka voivat
altistaa yksilöitä toistuville aftoille suun limakalvoilla. Toistuvat aftat ovat erittäin
yleinen vaiva ja aftojen puhkeamisen syiksi on ehdotettu useita etiologisia tekijöitä, mutta tarkkaa syytä toistuvien aftojen esiintymiselle ei tiedetä.
Viimeisten vuosikymmenien aikana on tehty lukuisia tutkimuksia aftojen
geneettisestä alttiudesta ja periytyvyydestä. Taipumus aftojen syntyyn vaikuttaa
olevan osittain periytyvä, vaikka yksittäistä geeniä, jonka voitaisiin todentaa
periytyvän dominoivasti tai resessiivisesti, ei ole löytynyt aftoista kärsivissä
perheissä. On myös todisteita siitä, että interleukiinit sekä suun epiteelissä asuva
mikrobiota saattavat näytellä tärkeää roolia aftojen synnyssä. Muita mahdollisia syitä aftojen synnylle ovat muun muassa yksittäiset bakteerit tai patogeenit ja mekaaniset syyt kuten stressi, allergiat, paikallinen trauma, lääkkeet ja kemiallinen altistus.
Tutkimus toteutettiin genominlaajuisella assosiaatiotutkimuksella (GWAS) käyttäen tietoja Pohjois-Suomen syntymäkohorteista (NFBC) vuosilta 1966 ja 1986. Tiedot aftojen esiintyvyydestä kerättiin kyselylomakkeilla. NFBC66-aineistossa oli 1 440 henkilöä (462 tapausta ja 978 kontrollia), ja NFBC86-aineisto sisälsi 875 henkilöä (312 tapausta ja 563 kontrollia). Kohorttien tulokset yhdistettiin meta-analyysillä.
Yksikään tutkituista SNP:istä ei saavuttanut genominlaajuista merkitsevyyttä (p < 5 x 10⁻⁸). Yhteensä 18 geneettistä lokusta löydettiin, joiden osuus toistuvien aftojen kehittymisessä oli potentiaalisesti merkittävä (p < 1*10⁻⁵). Nämä potentiaalisesti merkittävät SNP:t replikoitiin FinnGen -biopankissa. Rs12883711 ja rs305071 osoittivat nimellisesti merkitseviä yhteyksiä (p < 0,05) toistuviin aftoihin FinnGenissä samalla suuntauksella kuin kohorttitutkimusten meta-analyysissä.
Tutkimuksen mukaan voidaan päätellä, että toistuvat aftat suun limakalvoilla ovat
seurausta useiden geenien vaihtelusta. Tarvitaan lisää tutkimuksia suuremmissa
väestöissä ja monietnisissä meta-analyyseissä, jotta aftojen synnyn geneettinen
perusta voidaan täysin selvittää.Objective: The aim of this study was to identify genetic variants that could predispose
individuals to recurrent aphthous ulcers (RAS).
Methods: A genome-wide association study (GWAS) was carried out using data from
the Northern Finland Birth Cohorts (NFBC) 1966 and 1986. Data on aphthous ulcers
was collected by questionnaires. The NFBC 1966 consisted of 1 440 individuals (462
cases and 978 controls), while the NFBC 1986 included 875 individuals (312 cases
and 563 controls). Approximately 2.5 million SNPs were genotyped or imputed for
each participant, and their associations with RAS were analyzed by linear regression.
Results from the cohorts were combined by a meta-analysis.
Results: None of the studied SNPs reached the genome-wide significant threshold of
p < 5 x 10-8. A total of 18 genetic loci were discovered as having a potential role in the
development of recurrent aphthous ulcers at a suggestive level of significance (p <
1*10-5). One of these loci (IRF8, p = 6.9*10-6) has been previously associated with
mouth ulcers in the UK biobank and with Bechet’s disease. Several of the lead SNPs
were potentially functional according to in silico analyses. Genes near our lead SNPs
were enriched in the interferon α/β signaling pathway.
Conclusions: It can be concluded that RAS is caused by variation in multiple genes.
Further studies in larger populations and multi-ethnic meta-analyses are needed to
fully elucidate the possible genetic basis of RAS
The Role of Social Capital in Promoting Environmental Responsibility
No full textSocial capital fosters environmental responsibility and economic resilience within agricultural systems. This study examines the role of trust-based networks, market access, and voluntary sustainability schemes (VSSs) in the adoption of sustainable farming practices among smallholder avocado and mango farmers in Kenya.
Drawing on survey data collected at the 711 farms in Murang’a and Makueni counties, this research applies logistic regression and a two-level random intercept logit model to assess the impact of trust networks, broker collaborations, and formal contracts on certification adoption. Findings indicate that cooperative farming and trust-based networks significantly increase farmers' likelihood of obtaining sustainability certification. While certification enhances water management and sustainable farming practices, it also presents challenges such as reduced tree density and unintended deforestation.
Although certification improves market access, farmers still face structural barriers, including reliance on intermediaries, limited processor contracts, and financial constraints. The study highlights the importance of aligning certification schemes with sustainability goals and strengthening trust networks to enhance smallholder participation.
This research contributes to discussions on sustainable agriculture, trade policies, and rural development. It underscores the role of social capital in promoting environmental responsibility and market integration. Policy interventions should address financial and structural barriers to certification while integrating social capital into sustainability strategies. These findings provide valuable insights for policymakers, development agencies, and market actors aiming to foster inclusive and sustainable agricultural practices
Käyttäytymiseen perustuva kartoitus absoluuttisesta näköherkkyydestä retinitis pigmentosa -hiirimallissa
No full textRetinitis pigmentosa (RP) is a group of retinal degenerative diseases that cause progressive photoreceptor death, ultimately leading to blindness. The disease affects more than 1 million people worldwide. Despite many potential treatments, RP remains incurable. Consequently, it has been studied extensively using various animal models. However, the behavioral effects of the disease on visual sensitivity limits are still largely unknown.
In this thesis, I investigated RP caused by the P23H opsin mutation. Mice carrying this mutation serve as a model for human RP. In previous behavioral experiments, an optokinetic response test revealed a significant decrease in behavioral sensitivity in over 5-month-old mice when 73% of the photoreceptors had already been lost. Furthermore, the disease appears to progress faster in females, based on preliminary studies.
In this thesis, I aimed to identify differences in behavioral sensitivity in 3-month-old mice using a water maze protocol for increment detection tasks. I also aimed to link sex- specific differences to the decrease in behavioral sensitivity. My results revealed a ~10-fold difference in behavioral sensitivity between wild-type and P23H mice, which is also much earlier than what previous experiments have achieved. No sex-specific differences were found at the behavioral level, indicating that the retinal circuitry or the central nervous system may be compensating for lost cells. These results are promising for earlier diagnosis of the disease and for considering potential treatments.Retinitis pigmentosa (RP) on joukko verkkokalvon rappeumasairauksia, jotka aiheuttavat progressiivista fotoreseptorisolujen kuolemaa ja johtavat lopulta sokeuteen. Sairaus vaikuttaa yli miljoonaan ihmiseen maailmanlaajuisesti. Useista kokeellisista hoitokeinoista huolimatta sairauteen ei ole vielä parannuskeinoa. Tämän vuoksi RP:ta on tutkittu laajasti eri eläinmalleilla. Sairauden vaikutukset käyttäytymiseen näön herkimmällä alueella ovat kuitenkin edelleen suurelta osin tuntemattomia.
Tässä tutkielmassa tutkin P23H-opsiinimutaation aiheuttamaa RP:ta. Mutaatiota kantavat hiiret toimivat mallina ihmisen RP:lle. Aikaisemmissa käyttäytymiskokeissa optokineettinen vastekoe osoitti merkittävää käyttäytymisherkkyyden heikkenemistä yli 5 kuukauden ikäisillä hiirillä, kun jo 73 % valonherkistä soluista oli menetetty. Lisäksi tauti vaikuttaa etenevän nopeammin naarashiirillä.
Tässä tutkielmassa ensisijaisena tavoitteenani on nähdä erot käyttäytymisherkkyydessä jo 3 kuukauden ikäisillä hiirillä käyttäen vesisokkeloa inkrementtien havainnointitehtävässä. Toisena tavoitteenani on linkittää sukupuolierot laskevaan käyttäytymisherkkyyteen.
Tulokset paljastivat noin 10-kertaisen eron villityypin ja tautimallihiirien välillä himmeimpien valon inkrementtistimulusten havaitsemisessa. Tämä on myös aikaisemmin, kuin mihin aikaisemmissa tutkimuksissa on kyetty ja mahdollistaa tutkimusryhmän aiempien tulosten perusteella tuloksen suoran kytkennän verkkokalvon mekanismeihin. Sukupuolieroja ei käyttäytymistasolla löydetty. Tulokset ovat lupaavia taudin aikaisemman diagnosoinnin ja mahdollisten uusien hoitomuotojen kehittämisen suhteen
Ihmisen fibroblastien uudelleenohjelmointi lähetti-RNA CRISPR-aktivaattorilla
No full textThe development of induced pluripotent stem cells (iPSCs) has revolutionized regenerative medicine, offering new approaches for disease modeling and therapeutic applications. This thesis aimed to set up mRNA-based CRISPR activator (CRISPRa) cellular reprogramming of human fibroblasts to improve iPSC generation efficiency and safety. The non-integrative nature of mRNA delivery provides an advantage over plasmid-based methods by reducing genomic integration risks, and CRISPRa is a precise tool for inducing pluripotency, reducing aberrant iPSCs.
The thesis involved transfection of catalytically deactivated Cas9 (dCas9) mRNA and single guide RNAs (sgRNAs) targeting pluripotency genes using chemical transfection reagents. In addition, interferon pathway inhibitors were tested to mitigate innate immune responses. Different dCas9 mRNA concentrations were tested, and a kill curve was established to balance transfection efficiency with cell viability. The persistence of dCas9 and sgRNAs was evaluated, and reprogramming was enhanced with the small molecule VTP50469 Menin-MLL1 interaction inhibitor (VTP) to increase colony formation.
Results showed that higher concentrations of dCas9 mRNA caused increased cell death. The addition of interferon pathway inhibitors improved the cell viability and GFP expression but did not significantly extend mRNA persistence. VTP treatment doubled colony numbers and increased colony size but was insufficient for reprogramming with mRNA alone. Commercial mRNA reprogramming kit produced colonies, highlighting the potential of mRNA delivery but also underscoring the need for further optimization of CRISPRa-based reprogramming protocols.
These findings contribute to the understanding of mRNA CRISPRa reprogramming and highlight challenges related to dCas9 and sgRNA persistence, and immune responses. Future work should focus on addressing these barriers to enable efficient, safe, and scalable reprogramming methodologies.Indusoitujen pluripotenttien kantasolujen (eng. induced pluripotent stem cells, iPS) kehitys on mullistanut regeneratiivisen lääketieteen tarjoten uusia mahdollisuuksia tautimallinnukseen ja terapeuttisiin sovelluksiin. Tämän tutkielman tavoitteena oli valmistella lähetti-RNA-pohjainen CRISPR-aktivaattorilla (CRISPRa) tehtävä solujen uudelleenohjelmointi ihmisen fibroblasteilla, parantaen iPS-solujen tuotannon tehokkuutta ja turvallisuutta. Lähetti-RNA:n käyttö integroitumattomana vektorina tarjoaa etuja plasmidipohjaisiin menetelmiin verrattuna, sillä se vähentää vektorin integraatioriskiä solun omaan genomiin.
Tutkielmassa transfektoitiin deaktivoitu Cas9 (eng. dead Cas9, dCas9) lähetti-RNA ja opas-RNA:t soluihin käyttäen kemiallisia transfektioreagensseja sekä lisättiin interferoni-inhibiittoreita solunisäisen immuunivasteen hillitsemiseksi. dCas9-lähetti-RNA:n eri konsentraatioita testattiin, ja tappokäyrä laadittiin löytämään tasapaino transfektion tehokkuuden ja solujen selviytymisen välillä. dCas9:n ja opas-RNA:iden pysyvyyttä soluissa arvioitiin, ja uudelleenohjelmointia kokeiltiin tehostaa VTP50469- pienimolekyylillä kolonioiden muodostumisen parantamiseksi.
Tulokset osoittivat, että suuremmat dCas9-lähetti-RNA-pitoisuudet paransivat transfektiotehokkuutta, mutta lisäsivät myös solukuolemaa. Interferoni-inhibiittoreiden lisääminen paransi hieman solujen selviytymistä ja GFP:n ilmentymistä, mutta ei merkittävästi pidentänyt lähetti-RNA:n pysyvyyttä. VTP50469:n käyttö kaksinkertaisti kolonioiden määrän ja kasvatti niiden kokoa, mutta tämä ei riittänyt uudelleenohjelmointiin pelkällä lähetti-RNA:illa. Kaupallisen lähetti-RNA-uudelleenohjelmointiin perustuva menetelmä tuotti kolonioita, mikä korostaa lähetti-RNA-toimituksen potentiaalia, mutta myös CRISPRa-pohjaisten uudelleenohjelmointiprotokollien jatkokehittämisen tarvetta.
Nämä löydökset edistävät lähetti-RNA CRISPRa -uudelleenohjelmoinnin ymmärtämistä ja tuovat esiin haasteita, jotka liittyvät dCas9:n ja opas-RNA:iden pysyvyyteen sekä solunsisäisiin immuunivasteisiin. Tulevaisuuden tutkimusten tulisi keskittyä näiden haasteiden ratkaisemiseen, jotta tehokkaat ja turvalliset uudelleenohjelmointimenetelmät voidaan mahdollistaa
Tehohoidon aikaisen opioidialtistuksen yhteys tehohoidon jälkeiseen pitkittyneeseen kipuun ja ahdistuneisuuteen
No full textTausta
Kriittisesti sairas potilas altistuu opioideille merkittävissä määrin tehohoitojakson aikana. Opioidien vaikutuksesta yleiseen hoitojakson jälkeiseen kipuun ja ahdistuneisuuteen on niukasti tutkimusta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko hoitojakson aikaisella opioidialtistuksella yhteys tehohoidon jälkeen esiintyvään pitkittyneeseen kipuun ja ahdistuneisuuteen. Selvitimme lisäksi demografisten tekijöiden yhteyttä päätemuuttujiin, sekä pitkittyneen kivun neuropaattisen komponentin osuutta.
Menetelmät
Tutkielma on havainnoiva sekundäärinen analyysi PAIN-ICU monikeskustutkimuksen datan pohjalta. 3-6 kk tehohoitojakson päättymisestä kipua kartoitettiin PainDetect-kyselyä ja ahdistuneisuutta STAI-T-kyselyä käyttäen. Ensisijainen päätemuuttuja oli vähintään kohtalaisen (NRS ≥4) kivun esiintyminen kuluneen 30 vuorokauden aikana NRS-asteikolla (0 –10) haastatteluhetkellä. Toinen päätemuuttuja oli ahdistuneisuuden esiintyminen jälkihaastatteluhetkellä. Tehohoidon aikaista opioidialtistusta tarkasteltiin regressioanalyysissä ensisijaisena selittävänä muuttujana kummankin päätemuuttujan osalta.
Tulokset
Seurantakyselyyn vastanneista 24,5 % kärsi vähintään kohtalaisesta pitkittyneestä kivusta ja 29,6 % kliinisesti merkittävästä ahdistuneisuudesta 3-6kk kuluttua tehohoitojakson päättymisestä. Tehohoitojakson aikaisella opioidialtistuksella ei todettu olevan tilastollisesti merkittävää yhteyttä jälkihaastatteluhetken pitkittyneeseen kipuun eikä ahdistukseen. Edeltävä krooninen kipu oli yhteydessä sekä haastatteluhetken kipuun (p < 0,001) että ahdistuneisuuteen (p = 0,05). Myös ei-kirurginen admissiosyy assosioitui haastatteluhetken kipuun (p = 0,008) ja ahdistuneisuuteen (p 0,034).
Johtopäätökset
Opioidit eivät lisänneet tilastollisesti merkitsevästi tehohoidon jälkeistä pitkittynyttä kipua tai ahdistuneisuutta. Lisää tutkimustietoa tarvitaan tehohoidon aikaisen opioidikuorman turvallisuudessa etenkin suurille ja pitkäkestoisille opioidi- infuusioille altistuneilla kriittisesti sairailla potilailla
Rifampisiinia ja isoniatsidia sisältävä puolikiinteän aineen ekstruusioteknologialla valmistettu polypilleri lasten tuberkuloosin yksilölliseen hoitoon
No full textThe integration of 3D printing and personalized medicine is reshaping pharmaceutical compounding, providing tailored solutions for patient populations with distinct pharmacotherapeutic challenges, including pediatric patients. Childhood tuberculosis (TB) remains a global health challenge, accounting for approximately 12% of all TB cases worldwide. This study focuses on the development and quality control evaluation of a water-free, semi-solid-extruded (SSE) polypill containing rifampicin and isoniazid. The polypill is formulated to comply with the World Health Organization’s (WHO) fixed-dose combination recommendations. The polypills were printed using a CurifyLabs Pharma Printer compounding robot that utilized SSE technology. The developed high-performance liquid chromatography (HPLC) method was validated and applied for quantitative quality control assessment of drug content, dissolution behavior, and physicochemical stability of the API formulations.
Stability studies demonstrated acceptable stability of both active pharmaceutical ingredients (APIs) under fridge conditions for at least one month. Dissolution tests also confirmed compliance with quality standards for both APIs, although rifampicin exhibited a slower release profile in the presence of isoniazid compared to the printed single-drug formulations, likely due to potential drug-drug interaction within the polypill matrix. In addition, the Pharma Printer achieved good mass and content uniformity of both APIs. The results show that automated compounding could be suitable for the personalized treatment of paediatric tuberculosis, as the technology would reduce errors typical of traditional compounding and improve treatment outcomes, while ensuring the quality of formulations.3D-tulostuksen ja yksilöllisen lääketieteen integrointi uudistaa lääkkeiden ex tempore -valmistusta mahdollistaen räätälöityjä ratkaisuja esimerkiksi pediatrisille potilaille, joilla on erityisiä farmakoterapeuttisia haasteita. Lapsuusiän tuberkuloosi on edelleen maailmanlaajuinen terveyshaaste, ja sen osuus kaikista tuberkuloositapauksista maailmassa on noin 12 %. Tässä tutkimuksessa keskitytään rifampisiinia ja isoniatsidia sisältävän vedettömän, puolikiinteän aineen ekstruusioteknologialla (SSE) tulostetun yhdistelmätabletin kehitykseen ja laadunvalvonnan arviointiin. Yhdistelmätabletti on formuloitu vastaamaan Maailman terveysjärjestön (WHO) kiinteän annoksen yhdistelmäsuosituksia. Tabletit tulostettiin SSE-teknologiaa soveltavalla CurifyLabs Pharma Printer -robotilla. Kehitetty korkean suorituskyvyn nestekromatografiamenetelmä (HPLC) validoitiin ja sitä sovellettiin lääkeformulaation lääkeainepitoisuuden, liukenemisominaisuuksien ja kemiallisen stabiilisuuden kvantitatiiviseen laadunvalvonnan arviointiin.
Säilyvyystutkimukset osoittivat molempien lääkeaineiden säilyvän hyväksyttävästi jääkaappiolosuhteissa vähintään kuukauden ajan. Liukenemiskokeet vahvistivat, että molemmat lääkeaineformulaatiot täyttivät laatuvaatimukset, vaikka rifampisiinin vapautumisprofiili oli hitaampi isoniatsidin läsnä ollessa verrattuna yksittäisiin lääketabletteihin. Tämä johtuu lääkeaineiden välisestä mahdollisesta yhteisvaikutuksesta. Lisäksi Pharma Printer:llä saavutettiin hyvä jakelutarkkuus sekä lääkeaineen tasainen jakautuminen. Tulokset osoittavat, että lääkkeiden automatisoitu valmistus voisi soveltua lasten tuberkuloosin yksilölliseen hoitoon, sillä teknologia vähentäisi perinteisessä ex tempore -valmistuksessa tyypillisiä virheitä ja parantaisi hoitotuloksia varmistaen lääkeformulaatioiden laadun
Perusteellinen tutkimus ylikuormitustilasta: oireet, terveysongelmat ja rasitusvasteet ylikuormittuneissa urheilijoissa ja kuntoilijoissa
No full textYlikuormitustila on oireyhtymä, jolle ei ole tällä hetkellä tarkkoja diagnostisia kriteerejä. Diagnoosi perustuu yleisesti maksimaalisen suorituskyvyn heikkenemiseen ja pitkäkestoiseen subjektiivisesti koettuun väsymykseen, kun muut sairaudet on poissuljettu. Tutkimuksemme tarjoaa kattavan kuvauksen ylikuormitustilasta tarkastelemalla sen oireita, siihen liittyviä terveysongelmia sekä spiroergometriatutkimuksessa mitattuja rasitusvasteita. Aineistona käytimme Helsingin Urheilulääkäriasemalla (HULA) kerättyjä tietoja lääkärin diagnosoimista ylikuormituspotilaista (n = 110) vuosilta 2008–2022, sekä terveistä kontrolleista (n = 447) vuosilta 2005–2023. Vertasimme esitietolomakkeista ja spiroergometriatutkimuksista kerättyä dataa näiden kahden ryhmän välillä. Tutkimushenkilöt koostuivat urheilijoista ja kuntoilijoista. Suoritimme tilastolliset analyysit käyttäen logistista regressiota R-ohjelmistolla ottaen huomioon iän ja sukupuolen.
Analyysimme tulokset osoittivat, että oireista väsymys, huimaus ja hengenahdistus olivat tilastollisesti merkitseviä ylikuormitustilan selittäviä tekijöitä (p < 0.05/54). Rasitusvasteista tilastollisesti merkitseviä (p < 0.05/54) olivat alentunut maksimaalinen hapenottokyky (V̇O2max), laktaattipitoisuuden huippuarvo (Lamax) ja hapenottokyky molemmilla ventilatorisilla kynnyksillä (V̇O2VT1 ja V̇O2VT2). Lisäksi tunnistimme terveysongelmista tilastollisesti merkitseviksi ylikuormitustilan selittäviksi tekijöiksi astman, allergian, anemian ja mielenterveysongelmat (p < 0.05), mutta nämä eivät olleet merkitseviä Bonferroni-korjauksen jälkeen. Tulosten perusteella voimme todeta, että toistuva spiroergometriatestaus ja oireiden seuranta lienevät avainasemassa ylikuormitustilan varhaisessa diagnoosissa sekä sen hoidossa ylikuormitustilasta toipuvilla urheilijoilla. Lisätutkimukset olisivat tarpeen syy-seuraussuhteiden tarkempaa määrittämistä varten.Overtraining syndrome (OTS) is a condition that currently lacks specific diagnostic criteria and codes. It is primarily diagnosed by a decline in maximal performance and a subjective feeling of ‘staleness’, after ruling out other medical conditions. Our study provides a detailed characterization of OTS by examining symptoms, health conditions, and exercise responses in a cohort of overtrained athletes and recreational exercisers (OTS group) diagnosed by medical professionals, compared with a healthy control group. We analyzed spiroergometric and questionnaire data collected from overtrained athletes and recreational exercisers (n = 110) between 2008 and 2022, and healthy controls (n = 447) between 2005 and 2023, at the Helsinki Sports and Exercise Medicine Clinic (HULA). We conducted our statistical analyses using logistic regression, adjusting for age and sex. Our study suggests that fatigue, dizziness and shortness of breath, along with decreased maximum oxygen uptake (V̇O2max), peak blood lactate value (Lamax) and oxygen uptake at both ventilatory thresholds (V̇O2VT1 and V̇O2VT2), are significant predictors of OTS (p < 0.05/54). Among health conditions, asthma, allergy, anaemia, and mental health issues were statistically significant predictors of OTS at the 0.05 level, but not after Bonferroni correction. Regular spiroergometric testing and symptom monitoring are essential for early diagnosis and improved management of OTS in athletes
Unmet medical need of orphan medicines in Europe in 2016–2023
No full textTausta: Arviolta 27–36 miljoonaa ihmistä sairastaa Euroopassa harvinaissairauksia, joita on tunnistettu yli 6 000. Valtaosaan näistä sairauksista ei ole kehitetty lainkaan harvinaislääkkeitä. Vuosina 2000–2015 Euroopassa myyntiluvan saaneista harvinaislääkkeistä yli 70 prosenttia oli kehitetty sairauksiin, joihin oli jo olemassa aiempia hoitovaihtoehtoja. Täten vain alle kolmasosa kyseisellä aikavälillä hyväksytyistä harvinaislääkkeistä kohdistui täyttymättömiin lääketieteellisiin tarpeisiin harvinaissairailla, joille ei ollut aiemmin kehitetty lääkkeitä.
Tavoitteet: Kuvata Euroopassa vuosina 2016–2023 myyntiluvan saaneiden harvinaislääkkeiden ominaisuuksia sekä tarkastella, vastaavatko ne täyttymättömiin lääketieteellisiin tarpeisiin tai mitä merkittävää etua ne ovat tuottaneet verrattuna aikaisempiin hoitomenetelmiin ja miten harvinaislääkkeet ovat jakautuneet sairausryhmittäin. Lisäksi näitä harvinaislääkkeitä verrattiin vuosina 2001, 2005, 2010 ja 2015 hyväksyttyjen harvinaislääkkeiden ominaisuuksiin.
Aineisto ja menetelmä: Tutkimusaineisto koostui tarkasteltujen harvinaislääkkeiden Euroopan julkisista arviointiraporteista kerätyistä tiedoista. Aineistonkeruu tehtiin toukokuun 2024 ja maaliskuun 2025 välillä. Tutkimus toteutettiin laadullisena dokumenttianalyysina.
Tulokset: Vuosina 2016–2023 myyntilupa myönnettiin 160 harvinaislääkkeelle. Niistä 30 % oli tarkoitettu harvinaissairauksiin, joiden diagnosointiin, ehkäisyyn tai hoitoon ei ollut aiemmin myyntiluvan saaneita lääkkeitä tai muita hyväksyttyjä menetelmiä. Loput 70 % harvinaislääkkeistä oli saanut myyntiluvan harvinaissairauksiin, joihin oli jo jokin aiempi hoitovaihtoehto. Tällöin uusien lääkkeiden tuottama merkittävä etu verrattuna aiempiin menetelmiin täytyi todistaa. Valtaosassa (84 %) tapauksista merkittävä etu perustui siihen, että uusi harvinaislääke tuotti kliinisesti merkityksellistä hyötyä paremman tehon myötä. Sairausryhmittäin oli eroja siinä, kuinka monessa harvinaislääkkeessä merkittävä etu tuli osoittaa ja mihin se perustui.
Johtopäätökset: Suurin osa vuosina 2016–2023 myyntiluvan saaneista harvinaislääkkeistä oli tarkoitettu harvinaissairauksiin, joihin oli saatavilla aiempia hoitovaihtoehtoja. Vaikka täyttymättömiin lääketieteellisiin tarpeisiin kehitettiin kyseisinä vuosina hiukan enemmän harvinaislääkkeitä verrattuna aiemmin hyväksyttyihin harvinaislääkkeisiin, niihin tulisi kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota ja kohdistaa lääkekehitystä erityisesti sellaisiin harvinaissairauksiin, joihin ei ole aiempia diagnosointi-, ehkäisy- tai hoitomenetelmiä.Background: Approximately 27–36 million people in Europe have rare disease, and more than 6 000 rare diseases have been identified. Orphan medicines have not been developed for most of these diseases. Between 2000 and 2015, more than 70 % of orphan medicines approved in Europe had been developed for diseases for which previous treatment options already existed. Thus, less than one third of orphan medicines approved in that period addressed unmet medical needs of rare disease patients for whom no treatment options had been previously developed.
Objectives: To describe the characteristics of orphan medicines authorised in Europe between 2016 and 2023 and to examine whether they addressed unmet medical needs or what significant benefit they have yielded compared to previous treatment options, and how orphan medicines are divided by disease group. In addition, these orphan medicines were compared with the characteristics of the orphan medicines approved in 2001, 2005, 2010 and 2015.
Materials and methods: The research material consisted of data collected from European public assessment reports of selected orphan medicines. The data collection took place between May 2024 and March 2025. The research method was a qualitative document analysis.
Results: In 2016–2023, 160 orphan medicines were granted marketing authorisation. Of these, 30 % were intended for rare diseases for which there were no previously authorised medicines or other approved methods of diagnosis, prevention or treatment. The remaining 70 % of the orphan medicines had been authorised for rare diseases for which there was already a previous treatment option. Consequently, the significant benefit of the new medicines compared to the previous methods had to be proven. In the vast majority (84 %) of cases, the significant benefit was based on the fact that the new orphan medicine produced clinically relevant advantage with improved efficacy. There were differences between disease groups in how many orphan medicines the significant benefit had to be demonstrated and what significant benefit was based on.
Conclusions: Majority of the orphan medicines authorised in 2016–2023 were intended for rare diseases for which previous treatment options were already available. Although slightly more orphan medicines were developed for unmet medical needs in those years compared to previously approved orphan medicines, more attention should be given to unmet medical needs and development of orphan medicines should be especially targeted for rare diseases for which there are no previous methods of diagnosis, prevention or treatment
Clostridium botulinum -bakteerin esiintyvyys kasvismakkaroissa ja -leikkeleissä
No full textLaajasti ympäristössä esiintyvä Clostridium botulinum -bakteeri tuottaa voimakkainta
tunnettua myrkkyä, botulinumneurotoksiinia, sekä kestäviä itiöitä. C. botulinum -bakteerit
ovat anaerobisissa eli hapettomissa oloissa kasvavia bakteereita, joista esiintyy neljää
ominaisuuksiltaan erilaista bakteeriryhmää. Botulinumneurotoksiini voi aiheuttaa ihmisillä ja
eläimillä potentiaalisesti hengenvaarallisen lihasten velttohalvaukseen johtavan
myrkytyssairauden, botulismin. C. botulinum voi itiömuodossaan selviytyä elintarvikkeen
kuumennuskäsittelyistä ja suotuisissa olosuhteissa itää vegetatiivibakteeriksi, joka voi
tuottaa elintarvikkeeseen botulinumneurotoksiinia. Tässä työssä keskiössä on
elintarvikevälitteinen botulismi, joka aiheutuu ennen ruoan nauttimista elintarvikkeeseen
muodostuneesta boutulinumneurotoksiinista. C. botulinumia on aiemmissa tutkimuksissa
löydetty kasvipohjaisista elintarvikkeista ja niiden raaka-aineista, ja kasvipohjaisia
elintarvikkeita on liitetty elintarvikevälitteisiin todettuihin botulismitapauksiin. Usein
taustalta löytyy käsittelyvirhe, riittämätön lämpökäsittely, väärä säilytyslämpötila tai kasvua
estävien olosuhteiden puuttuminen.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa C. botulinumin esiintyvyyttä kasvismakkaroissa
ja -leikkeleissä. Aiemmissa tutkimuksissa kasvismakkaroista on löydetty C. botulinumia.
Kasvisleikkeleistä C. botulinumin esiintyvyyttä ei ole tiettävästi aiemmin tutkittu. Tutkimus
rajattiin C. botulinum -ryhmien I ja II botulinumneuorotoksiinigeenien (A, B, E, F)
esiintyvyyden tutkimiseen näiden ollessa yleisimmät ihmisille elintarvikevälitteistä
botulismia aiheuttavat bakteeriryhmät. Tutkimuksen hypoteesi oli, että kasvismakkara tai
leikkelevalmisteissa esiintyy C. botulinum -itiöitä pohjautuen aiempiin tutkimuksiin.
Tutkimme 56 suomalaisista päivittäistavarakaupoista ostettua kasvismakkara tai
leikkelepakettia. Kustakin näytepaketista tutkittiin C. botulinum -ryhmien I ja II esiintyvyyttä.
Näytteitä rikastusviljeltiin hapettomissa olosuhteissa eri protokollilla C. botulinum -ryhmien I
ja II erilaiset ominaisuudet huomioiden. Rikasteviljelmistä tehtiin DNA-eristys. Eristetty DNA
tutkittiin multiplex-PCR-menetelmällä botulinumneurotoksiinigeenin havaitsemiseksi.
Neurotoksiinigeenin löytyminen olisi osoitus C. botulinum -bakteerin esiintymisestä
näytteessä.
Tutkituista kasvismakkaroista ja -leikkeleistä ei löytynyt C. botulinum -itiöitä. Ryhmän II
osalta määritetty menetelmän havaitsemis- eli detektioraja oli 60 itiötä kilogrammaa
kohden. Tutkimusmenetelmään pohjautuva suuntaa antava detektioraja ryhmän I
havaitsemiseksi oli 100–1000 itiötä kilogrammaa kohden. Tutkimustuloksen perusteella
näytteet sisälsivät detektiorajaa vähemmän tai ei ollenkaan C. botulinum -itiöitä. Esiintyvyys
osoittautui hypoteesia matalammaksi, mutta tulos ei poissulje C. botulinumin esiintymisen
mahdollisuutta detektiorajaa alhaisempana pitoisuutena tai toisissa tuotantoerissä. Tulos
antaa osviittaa Suomessa myytävien kasvismakkaroiden ja -leikkeleiden vähäisestä C.
botulinum -itiöiden esiintymisestä. Tuloksen luotettavuutta voitaisiin parantaa tutkimalla
kustakin tuotteesta useampia näytteitä eri valmistuseristä. Kasviproteiinivalmisteiden
kasvattaessa enenevissä määrin suosiotaan esiintyvyystutkimukset kattavasti eri
tuoteryhmistä ovat jatkossakin tarpeen