47495 research outputs found
Sort by
A better Britain or an awesome foursome? : A study on the rhetorical strategies of the sequential prime minister campaigns of Theresa May and Boris Johnson
No full textSosiaalisuus julkisissa hankinnoissa Euroopassa ja Suomessa : kehityksestä ja nykyisyydestä
No full textJulkisten hankintojen sääntely Suomessa perustuu pitkälti Euroopan unionin oikeuteen. Unionin hankintalainsäädännön tavoitteena on perinteisesti ollut muun muassa varmistaa EU:n sisäisten markkinoiden toimivuus ja tehostaa taloudellista hyötyä mahdollisimman avoimen kilpailun kautta. Nykyään halutaan tehostaa julkisten varojen käyttöä. Hankintojen niin kutsutut sosiaaliset näkökohdat ovat kuitenkin viimeistään 1990-luvulta alkaen nostaneet profiiliaan yhteiskunnallisten ja sosiaalisten tavoitteiden toteutuskeinona. Tutkielman keskeisin tavoite on tehdä selkoa näiden näkökohtien kehityksestä ja nykytilanteesta lain tasolla.
Erityisesti 1990-luvulla, kehityksen alkuvaiheissa, törmäsivät sosiaaliset näkökohdat usein Euroopan unionin hankintalainsäädännön taloudelliseen painotukseen. Unionin lainsäädännön noudattamista valvova Euroopan komissio näki herkästi erilaisissa yrityksissä liittää sosiaalisia tavoitteita hankintojen yhteen hankintadirektiivien ehtojen rikkomista. Euroopan unionin tuomioistuin teki 1990- ja 2000-luvuilla merkittäviä, sosiaalisten näkökohtien huomiointia edistäneitä ratkaisuja, mutta näidenkin päätösten harkinnassa tuomioistuimen lähtökohtana oli unionin perustavanlaatuisten taloudellisten vapauksien suojelu.
Tämä asetelma heijastuu hankintalainsäädäntöön nykypäivänäkin: sosiaalisia näkökohtia voidaan asettaa esimerkiksi tarjousten vertailuperusteiksi hankintakilpailussa, mutta näin toimiminen ei saa vaarantaa EU:n takaamia kilpailun ja palvelujen tarjoamisen vapauksia. Taloudelliset intressit siis käytännössä asettuvat eräänlaisessa normien hierarkiassa sosiaalisten vastaavien yläpuolelle. Toisaalta sosiaalisten näkökohtien huomioinnin mahdollisuudet ovat kiistatta merkittävästi laajemmat kuin vielä vaikkapa 1990-luvun alussa.
Julkisten hankintojen sosiaaliset näkökohdat kytkeytyvät tutkielmassa laajempaan ”sosiaalisten julkisten hankintojen” kategoriaan, ja tämän kategorian puitteissa tutkitaan myös niin kutsutun yritysten sosiaalisen vastuun tai yritysvastuun kehitystä. Tutkielmassa havaitaan, että EU:ssa esimerkiksi harkittiin 2000-luvun alussa velvoittavan ”vastuulainsäädännön” luomista, mutta yksityisen sektorin vastustuksen myötä tästä hankkeesta luovuttiin. Tämä peilaa niin yritysten kuin hankintayksiköidenkin yleistä vastustusta sosiaalisten näkökohtien huomioimisen laajempaa velvoittamista kohtaan.
Hankintasääntelyn tarjoamat edellytykset sosiaalisten tavoitteiden toteutukselle hankintojen kautta mielletään tutkielmassa osaksi laajempaa EU:n ”sosiaalisen ulottuvuuden” kehitystä. Tutkielmassa hyödynnetään muun muassa Kaarlo Tuorin tutkimaa unionin konstitutionalismiajattelua ja mielletään julkisten hankintojen sääntelyn kehitys osaksi niin kutsutun sosiaalisen konstituution aseman vaihtelua. Hankintojen alkuperäinen, taloudellisia tarkoitusperiä lähes yksinomaan palvellut rooli ilmensi unionissa aina voimakkaan taloudellisen konstituution johtavaa asemaa. Lisäksi todetaan, että EU-hankintalainsäädännön kehitykseen on olennaisesti vaikuttanut globaali taloudellinen kehitys sekä pyrkimys syventää EU-jäsenmaiden integraatiota.
Nykypäivän osalta havaitaan, että hankintojen sosiaalisille näkökohdille ollaan Suomessa poliittisesti ja virkamiestasolla avoimia, mutta lainsäädäntö itsessään mielletään hankalasti hallittavaksi. Hankintalaissa (1397/2016) niin ikään tarjotaan hankintayksikölle laajat mahdollisuudet sosiaalisten näkökohtien huomiointiin, mutta niiden käyttö on vapaaehtoista. Juridisten ongelmien pelko ja aiheen vähäinen tuntemus vähentävät myös niiden huomiointia. Tiukasti velvoittavampi sääntely vaikuttaa ajatuksena kaukaiselta ja epäsuositulta.
Tutkielma on tutkimusmenetelmiltään lainopillinen sekä oikeushistoriallinen, ja on yhdistelmä nykytilanteen tarkastelua, historiallista tutkimusta sekä pohdintaa siitä, miten tähän hetkeen on tultu
Rakenteellinen ruiskubetoni
No full textRuiskubetoni on menetelmänä jo kauan käytössä ollut tekniikka. Menetelmässä betoni ruiskutetaan ruiskubetonilaitteiston avulla suurella nopeudella haluttuun kohteeseen. Pienen vesi-sementtisuhteen, suuren ruiskutusnopeuden sekä hyvän tartuntalujuuden ansiosta betoni tarttuu hyvin ruiskutettavaan pintaan ja tiivistyy jo ruiskutuksen aikana hyvin tiiviiksi. Ruiskubetonin käyttökelpoisuus on todettu hyväksi erilaisissa maanlujitus- ja kalliotöissä sekä erilaisissa betonin korjaustöissä, mutta kokemukset kokonaan ruiskubetonoitavista uusista rakenteista ovat vähäisiä.
Tutkimus toteutettiin Sweco Rakennetekniikka Oy:n toimeksiannosta. Sweco kiinnostui aiheesta ja halusi selvittää ruiskubetonin mahdollisuuksia perinteiseen paikallavaluun verrattuna etenkin uudiskohteissa. Muita Swecon asettamia tavoitteita tutkimukselle olivat osaamisen laa-jentaminen aihepiiristä sekä suunnittelu- ja laadunhallintaohjeen luominen työntekijöiden käyttöön ja koulutukseen. Lisäksi työssä tutkittiin varsin uuden tekniikan, 3D-tulostuksen mahdolli-suuksia rakennusteollisuudessa. Tutkimus suoritettiin pääasiassa kirjallisuustutkimuksena, mutta myös asiantuntijoita haastattelemalla saatiin lisää näkökulmia tutkimukseen. Työn teoreettinen tausta koottiin enimmäkseen kirjallisuuslähteiden avulla. Asiantuntijahaastattelut toivat mukaan käytännön esimerkkejä liittyen ruiskubetonin käyttökelpoisuuteen muun muassa työtekniikan ja kustannusten muodostumisen osalta. Näiden lähteiden perusteella tehtiin johtopäätökset ruiskubetonin käyttökelpoisuudesta erilaisissa tilanteissa verrattuna perinteiseen paikallavaluun. Vertailtavia asioita ovat betonoinnin toteuttaminen työteknisesti sekä kustannuserot menetelmien välillä.
Kustannuksiltaan ruiskubetonimassa on hieman tavallista betonia kalliimpaa, mutta suurimmat kustannukset ruiskubetonitöissä tulevat betonoinnin työvoimakustannuksista. Tavallisen paikallavalun suurin kustannuserä on valun muotittamiseen liittyvät kustannukset. Kustannusten perusteella ruiskubetoni on kilpailukykyinen paikallavaluun verrattuna, jos betonoitavan kerrok-sen paksuus on pieni tai rakenne on kaareva. Ohuilla kerroksilla ruiskubetonimassan tarve on pieni ja lisäksi säästytään muottityön kustannuksilta. Kaarevissa tai muutoin vaikeasti muotitettavissa rakenteissa muottityö on hyvin suuri kustannuserä paikallavalulle, jolloin ruiskubetoni voi olla parempi betonointivaihtoehto.
Ruiskubetonoimalla rakenne voidaan ruiskuttaa muotoonsa joko yksipuoliseen muottiin tai maata vasten ruiskutettaessa myös ilman muottia. Tämä on työteknisestä näkökulmasta merkittävä etu tilanteissa, joissa rakenteen muotittaminen ja valaminen perinteisellä paikallavalulla on haastavaa. Tällaisia kohteita ovat rakenteet, joiden muodot ovat hyvin monimuotoiset, kuten pyöreät, kaarevat tai kupolimaiset rakenteet. Tämä on todettu muun muassa betonielementtituotannossa, jossa ruiskubetonia käytetään hyväksi pyöreiden pilarielementtien valmistuksessa. Kuitenkaan kohteissa, jotka on mahdollista valaa perinteisellä menetelmällä ilman suuria ongelmia, ruiskubetoni ei tule haastamaan vielä paikallavalua. Paikallavalutekniikan osaamisen taso on Suomessa niin korkealla, että osaamisvaatimuksiltaan vaativammalla ruiskubetonitekniikalla ei saavuteta etua tavanomaisten rakenteiden rakentamisessa. 3D-tulostus on betonirakentamisen näkökulmasta vielä hyvin alkeellista, vaikka joitain rakennuksia sillä onkin toteutettu. Tekniikan kehittyessä myös 3D-tulostuksella voi olla suuremmin potentiaalia rakennusteollisuudessa.Sprayed concrete or shotcrete is a technique that has been used for a long time. In the method concrete is sprayed at high speed to target area with special spraying equipment. The low water-cement ratio, high spraying speed and good bond strength enables good bonding to the sprayed surface and the concrete becomes very dense already during spraying. The usability of shotcrete has been proven to be good in various earth reinforcement and rock works, as well as in various concrete repair works, but experience with new structures to be completely made with shotcrete is limited.
This research was commissioned by Sweco Rakennetekniikka Oy. Sweco became interested in the topic and wanted to find out the possibilities of shotcrete compared to traditional cast-in-place concrete, especially in new structures. Other goals for the research were to expand expertise in the topic and to create a design and quality management guide for the use and training of employees. In addition, the possibilities of 3D-printing in the construction industry were investigated in this research. The research was carried out mainly as a literature search, but interviews with experts also provided more perspectives on the research. The theoretical background of the research was compiled mostly from the literature sources. Expert interviews provided practical examples related to the usability of shotcrete for example in terms of work technology and cost formation. Based on these sources, conclusions were drawn about the usefulness of shotcrete in different situations compared to traditional cast-in-place concrete. The issues to be compared are the implementation of concreting in terms of work technology and the costs between the methods.
In terms of cost, shotcrete mass is slightly more expensive than ordinary concrete, but most of the costs in shotcrete work come from the labor costs of concreting. The largest cost item of the cast-in-place concrete are the costs of formwork. Based on the costs, shotcrete is competitive compared to cast-in-place concrete if the thickness of the concrete layer is small or the structure is curved. With thin layers, the need for shotcrete mass is small and in addition the costs of formwork work are zero. in curved structures or structures that are otherwise difficult to form, formwork is very large cost item for cast-in-place concrete, in which case shotcrete can be a better concreting option.
By shotcrete, the structure can be sprayed into its shape either in a single-sided form or when sprayed against the ground, even without a form. This is a significant advantage from a work technical point of view in situations where forming and casting the structure with traditional in-situ casting is challenging. This kind of objects are structures with diverse shapes, such as round, curved or dome-shaped structures. This has been found, for example, in the production of precast concrete elements, where shotcrete is used in the manufacture of round column elements. However, in structures that can be cast by the conventional method without major problems, shotcrete will not yet challenge in-situ casting. The level of expertise in on-site casting technology is so high in Finland that shotcrete technology, which is more demanding in terms of its expertise requirements, does not achieve an advantage in the construction of conventional structures. 3D printing is still very rudimentary from the point of view of concrete construction, although some constructions have been carried out with it. As technology advances, 3D printing may also have greater potential in the construction industry
Kohti ylikulttuurista mediakasvatusta
No full textVäitöskirjatutkimukseni tarkoituksena on tuottaa uutta mediapedagogista tietoa digitalisoituvan ja kulttuurisesti moninaistuvan sekä kansainvälistyvän korkeakoulutuksen tarpeeseen. Tavoitteena on kehittää erityisesti ylikulttuurista näkökulmaa mediakasvatukseen, testata erilaisia mediapedagogisia interventioita ylikulttuurisen mediaosaamisen edistymisessä ja lopuksi tarkastella autobiografisten menetelmien vaikutuksia ylikulttuurisessa mediapedagogiikassa ja edelleen ylikulttuurisen mediaosaamisen kehittymisessä.
Tutkimuksen pääkysymys on: millaista mediakasvatusta tarvitaan ylikulttuurisessa oppimiskontekstissa. Sitä tarkasteltiin kolmessa eri osatutkimuksessa, jotka sijoittuivat 1) kansainväliseen maisteriohjelmaan osakysymyksellä, millaista ylikulttuurista mediaosaamista tulisi opettaa, 2) nuorisopedagogiikkaan osakysymyksellä, millainen pedagogiikka edistää ylikulttuurisen mediaosaamisen kehittymistä, ja 3) autobiografiseen metodologiaan osakysymyksellä, millaiset autobiografiset menetelmät edistävät ylikulttuurisen mediaosaamisen kehittymistä.
Ylikulttuurista mediaosaamista ja mediapedagogiikkaa on tarkasteltu korkeakoulutuksen kontekstissa hyvin niukasti. Itsensä mediakasvatustutkimukseksi identifioivaa tutkimusta on tehty myös korkeakoulukontekstissa vähän. Ennemmin on tarkasteltu korkeakoulukontekstiin kohdistuvassa tutkimuksessa, kuinka erilaisia digitaalisia medioita ja sovelluksia voidaan käyttää oppimisessa ja opettamisessa. Tutkimusta ei useinkaan ole ensisijaisesti identifioitu mediaosaamiseen tai medialukutaitoihin kohdistuvaksi, vaan oppijoiden tieteellisen sisältöosaamisen edistämiseen kohdistuvaksi tutkimukseksi.
Väitöskirjatutkimuksen tulokset osoittavat, että autobiografisilla menetelmillä on mahdollista valjastaa yksilöiden sosiokulttuurisista lähtökohdista kumpuava potentiaali osaksi korkeakoulupedagogiikkaa. Tämän lisäksi yksilöiden ylikulttuurinen mediaosaaminen on mahdollista tehdä näkyväksi autobiografisin keinoin. Erilaiset mediapedagogiset interventiot ovat keskiössä tämän osaamisen edistämisessä, ja ne perustuvat mediaelämäkerralliseen itseilmaisuun ja autobiografiseen tuottajuuteen. Tämän todentaa autobiografisiin menetelmiin perustuva itsereflektio oppimisessa ja opettamisessa.
Tämän väitöskirjatutkimuksen aikana ylikulttuurisen mediapedagogiikan tueksi on kehitetty ylikulttuurisen mediakasvatuksen toiminnallinen viitekehys. Tätä kehystä voisi kehittää ja testata edelleen erityisesti opettajankoulutuksessa. Tämän lisäksi sen kehittely eri koulutuskonteksteissa voi tarjota tietoa laajemminkin mediakasvatukselle. Käytännön tasolla viitekehys saattaisi tarjota uusia pedagogisia mahdollisuuksia opetuksen ja oppimisen kehittämiselle, kun osaamisen kehittymisen lähtökohtana on yksilö.The aim of this dissertation research was to produce new media pedagogical information for the growing need of digitalizing, culturally diversifying and internationalizing higher education. The main purpose of the research was to develop particularly a transcultural perspective on media education, testing various media pedagogical interventions in transcultural media literacy progress, as well as examining the effects of autobiographical methods on transcultural media pedagogy, and transcultural media literacy development.
The main research question was: What kind of media education is needed in a transcultural learning context? The question was examined in three different sub- studies, including (1) an international master’s program with the sub-question—what kind of transcultural media competence should be taught? (2) a pedagogy for young people with the sub-question—what kind of pedagogy enhances the development of transcultural media literacy? and (3) an autobiographical methodology with the sub-question—what autobiographical methods contribute to the development of transcultural media literacy?
Transcultural media literacy and media pedagogy have been scarcely examined in the context of higher education. Research that identifies as media education research has been conducted very little in the higher education context. The higher education context research has focused more on how different digital media and applications can be used in learning and teaching. Research is often not identified as research on media competency or media literacy but rather as research to promote the learners’ scientific content skills.
This dissertation’s research results demonstrated that autobiographical methods make it possible to incorporate the potential that springs from the socio-cultural perspectives of individuals into higher education pedagogy. Additionally, making the transcultural media literacy of individuals visible is possible through autobiographical means. Various media pedagogical interventions are central to the progression of this competence and are based on media biographical self-expression and autobiographical productivity. This is evidenced by self-reflection based on autobiographical methods in learning and teaching.
During this dissertation research, a functional reference framework for transcultural media education was developed to support transcultural media pedagogy. This framework could be further advanced and tested, especially in teacher education. Furthermore, the framework’s development in diverse educational contexts can provide information for media education more broadly. On a practical level, the framework could offer new pedagogical opportunities for the development of teaching and learning, where competence growth is based on the individual
Dialogisuus ja dialogi kasvatuksessa
No full textTutkimuksen tarkoituksena oli selvittää dialogisuuden ja dialogin ilmiöiden olemusta sekä ilmiöiden merkitystä kasvatuksen ja kasvatuksen avulla toteutuvan yhteiskunnallisen kehityksen kannalta. Kasvatusta ja oppimista käsittelevän teorian avulla tutkimuksessa tarkasteltiin dialogisuuden ja dialogin määritelmiä, ilmiöihin liitettyjä keskeisimpiä toteutumisehtoja sekä ilmiöiden merkittävyydelle esitettyjä kasvatuksellisia tai yhteiskunnallisia perusteluita.
Tutkimuksessa käsitellyissä teorioissa havaittiin kolmenlaista temaattista näkökulmaa. Kyseisten dialogisuutta tai dialogia käsittelevien teorioiden voidaan nähdä edustavan aihepiiriä kasvatussuhteen, yhteiskunnallisen toimijuuden sekä vuorovaikutustaitojen kehittämisen näkökulmista. Kasvatussuhteeseen liittyvää kasvatusfilosofista teoriaa tarkasteltiin tutkimuksessa Martin Buberin sekä Veli-Matti Värrin ajattelua tulkitsemalla. Paulo Freiren teoretisointi toi tutkimukseen kriittisen pedagogiikan eli kasvatuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta käsittelevän näkökulman. David Bohmin ja Nichol Leen ajattelu edusti tutkimuksessa pragmaattista, kommunikatiivista oppimista yhteiskunnallis-taloudellisesti orientoineesta näkökulmasta.
Tutkimus toteutettiin teoreettisena, kasvatusfilosofisena tutkimuksena kasvatustieteellistä tai kommunikaatiotieteellistä näkökulmaa edustavien teoreetikoiden dialogisuutta tai dialogia käsittelevää tuotantoa tulkitsemalla. Tutkimuksen aineisto koostuu teoksista Martin Buber Minä ja Sinä (1993), Veli-Matti Värri Hyvä kasvatus – kasvatus hyvään (2000), Paolo Freire Sorrettujen pedagogiikka (2005) sekä David Bohm On Dialogue (1996). Aineistoa tulkittiin hermeneuttiseen ajatusrakennelmaan ja hermeneutiikan periaatteisiin tukeutuen. Aineiston ymmärtämisessä sekä sisällön kuvaamisessa kiinnitettiin erityistä huomiota tekstin ainutlaatuisuuden tunnistamiseen sekä kehkeytyvän käsityksen muuttumisen prosessiin. Tutkimuksessa tavoiteltiin yleisen, näkökulmia kytkevän, moniulotteisen käsityksen muodostamista.
Tutkimuksen keskeiset tulokset liittyvät tutkimuskysymysten mukaisesti dialogisuuden ja dialogin olemuksellisiin piirteisiin, edellytyksiin sekä kasvatuksellisiin perusteluihin. Tutkimuksessa havaittiin, että dialogisuudessa ja dialogissa on tiivistäen kyse kohtaavasta ja kuuntelevasta asennoitumis- sekä toimintatavasta, jonka tarkoituksena on rakentaa ymmärrystä toisen ajattelusta, tukea toisen osallisuutta ja toimijuutta sekä muodostaa yhdessä aiemmasta käsityskyvystä poikkeavia merkityksiä. Dialogisuuden ja dialogin perustavanlaatuisina edellytyksinä näyttäytyivät vuorovaikutuksellinen herkkyys, ymmärtämisen sekä osallistavan ilmapiirin ylläpitämisen halu, vastuullinen asennoituminen toiseen, oman ajattelun ymmärtäminen sekä tavoitteellinen toiminnanohjaus. Dialogisuuden ja dialogin keskeisiksi kasvatuksellisiksi perusteluiksi määrittyivät tutkimuksessa dialogisuuden mahdollistama eettisesti oikeutettu kasvatussuhde, kasvatuksellisen hyvän välittäminen, kasvatuksen kautta toteutuva yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja toimijuuden vahvistuminen, kulttuurien ylittävän ymmärryksen muodostuminen sekä näkökulmien laajentuminen. Tutkimuksen perusteella dialogisuus ja dialogi näyttäytyvät merkityksellisinä sekä kasvatuksellisen periaatteen että oppimisen kannalta
Kaupungistuminen ja kuntien erilaistumiskehitys väestöään menettävien kuntien näkökulmasta tarkasteltuna: Case - Uudenmaan sote-erillisratkaisu
No full textTässä tutkielmassa tarkastellaan kaupungistumista sekä kuntien erilaistumiskehitystä. Näitä ilmiöitä konkretisoivana case-tapauksena toimii vuoden 2019 hallitusohjelman mukaisen Uudenmaan sote-erillisratkaisun selvittäminen. Tähän tutkimusasetelmaan omanlaisensa lisämausteen tuo laadullinen tutkimusaineisto, jossa informantteina on kahden sellaisen maakunnan korkeita kunnallisia viranhaltijoita, joissa esioletusten perusteella suhtaudutaan kaikista nuivimmin Uudenmaan sote-erillisratkaisun tarpeellisuuteen. Tutkimuskysymyksenä on: ”Miten Uudenmaan sote-erillisratkaisu kuvastaa kaupungistumista ja kuntien erilaistumiskehitystä Kainuun sekä Päijät-Hämeen kuntien näkökulmasta tarkasteltuna?”
Tällainen asetelma kannustaa ensinnäkin kokonaisvaltaisempaan tarkasteluun ja nostaa esiin mahdollisesti vähemmälle huomiolle jääneitä näkökulmia liittyen Uudenmaan sote-erillisratkaisuun, kuntien erilaistumiskehitykseen sekä kaupungistumisen megatrendiin suomalaisessa kontekstissa. Toisaalta tällä asetelmalla tavoitellaan myös syvempää ymmärrystä alueellisten erityispiirteiden huomioimiseen liittyen, joka on varsin keskeinen tekijä laajojen hallinnollisten reformien onnistumisessa taikka epäonnistumisessa.
Tutkimusaineisto on kerätty tammi–maaliskuussa 2020 Kainuun sekä Päijät-Hämeen kuntien kunnanjohtajilta, talousjohtajilta ja sote-johtajilta. Aineistonkeruussa puolistrukturoituja teemahaastatteluja tehtiin yhteensä yhdeksän kappaletta. Haastatteluaineisto on tämän jälkeen litteroitu kokonaisuudessaan kirjalliseen muotoon ja tästä on jatkettu aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmillä. Tutkimuskysymyksestä on muodostettu kolme analyysikysymystä ja näiden analyysikysymysten ”vastauksiksi” saatuja alkuperäisilmauksia abstrahoimalla on muodostettu aluksi ns. pelkistettyjä ilmauksia. Niitä on luokiteltu systemaattisesti samankaltaisuuksia etsien ja niiden abstraktiotasoa edelleen nostamalla sekä klusterointityötä jatkamalla on lopulta konstruoitu hierarkkinen rakennelma, josta löytyi lopulta 80 alaluokkaa, 21 yläluokkaa, 4 pääluokkaa sekä koko aineistoa kuvaava yleisnarratiivi/yhdistävä luokka.
Luokittelun seurauksena syntyneet neljä pääluokkaa ovat: 1) Resurssit ja valta keskittyvät 2) Tulevaisuudennäkymät ovat pääasiallisesti synkkiä 3) Haasteiden lisäksi on kuitenkin myös menestymisen mahdollisuuksia 4) Realiteettien hyväksymistä ja rohkeaa uudistumista tarvitaan. Aineiston yleisnarratiivi sekä vastaus tutkimuskysymykseen näyttääkin seuraavanlaiselta: Resurssit ja yhteiskuntapoliittinen valta keskittyvät Suomessa Uudellemaalle sekä maakuntien keskuskaupungeille. Harvaanasuttujen alueiden pienet kunnat ovat äärimmäisen kovien haasteiden edessä, mutta toivoa ei niissä olla kuitenkaan kokonaan menetetty. Näiden kuntien menestyminen tulevaisuudessa edellyttää demografisten ja taloudellisten realiteettien hyväksymistä sekä rohkeaa uudistumista. Muutosta ei voida pysäyttää, mutta kehityskulkuja voidaan proaktiivisen toimijuuden myötä olla jossain määrin itse ohjaamassa. Kuntalaisten palvelut voidaan tulevaisuudessakin saada järjestettyä, mikäli vanhoja toimintatapoja ollaan valmiita ennakkoluulottomasti muokkaamaan toimintaympäristön muuttuessa. Näissäkin kunnissa on pakko hyväksyä se tosiasia, että menestyminen uudenlaisissa olosuhteissa edellyttää sopeutumiskykyä sekä uudenlaisia ”työkaluja”
Arvojohtamisen tavoitteet ja merkitys päiväkodin organisaatiokulttuuriin : Päiväkodinjohtajien käsityksiä
No full textViime vuosina varhaiskasvatuksen johtaminen on muuttunut paljon. Päivittäisjohtamisen sijaan on alettu korostaa kasvatustyön ja työyhteisön johtamisen tärkeyttä, johon viitataan usein pedagogisen johtajuuden käsitteellä. Pedagoginen johtajuus on pitkäjänteistä ja kauaskantoista toimintaa, jossa painotetaan varhaiskasvatuksen pedagogiikan ja työyhteisössä vallitsevien toimintaedellytysten ja niiden taustalla olevien tekijöiden kehittämistä. Tämän tutkimuksen innoittajana toimi pyrkimys ymmärtää paremmin aiemmassa tutkimuksessa tunnistettuja arvojen, arvojohtamisen ja organisaatiokulttuurin asemaa osana pedagogisen johtajuuden perustaa, sekä tältä osin täydentää alan olemassaolevaa tutkimusta.
Käsillä olevan tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää syvällisemmin varhaiskasvatuksessa, ja tarkemmin julkisissa päiväkodeissa tapahtuvaa arvojohtamista, ja sen roolia päiväkodin organisaatiokulttuurin suhteen. Tutkimuksella haluttiin myös luoda ymmärrystä siitä, miten arvojohtaminen kytkeytyy osaksi päiväkodeissa vallitsevaa organisaatiokulttuurin ilmiötä. Molempia ilmiöitä tarkasteltiin osana pedagogista johtajuutta, jota tällä tutkimuksella haluttiin syvemmin ymmärtää valituista näkökulmista. Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, millaisia käsityksiä päiväkodinjohtajilla on arvojohtamisen tavoitteista, sekä sen merkityksestä päiväkodin organisaatiokulttuuriin. Tutkimus on laadultaan kvalitatiivinen, ja sen aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastattelujen avulla. Aineisto koostui kahdeksasta päiväkodinjohtajan haastattelusta, jotka suoritettiin kevään 2020 aikana. Kaikki haastateltavat olivat toimineet päiväkodinjohtajina useita vuosia. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin periaattein.
Arvojohtamiselle löydettiin tutkimuksessa kolme erilaista tavoitekäsitystä. Varhaiskasvatuksessa vallitsevien arvojen halutaan olevan työyhteisössä selkeinä niin sisältönsä kuin merkityksensä puolesta. Arvojen halutaan myös ilmenevän päiväkodin arjessa monipuolisesti. Lisäksi arvojohtamisella tavoitellaan varhaiskasvatuksessa tehtävän työn perustumista yhtenäiseen ja reflektoituun varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden arvopohjaan. Arvojohtamisen merkitys päiväkodin organisaatiokulttuuriin näkyy tutkimuksen valossa niin ikään kolmen käsityksen valossa. Arvojohtamisen ja sen käytänteiden käsitetään monella tapaa vaikuttavan siihen, millainen päiväkodin näkyvä ja näkymätön organisaatiokulttuuri on. Lisäksi arvojohtamisella on merkittävä rooli organisaatiokulttuurin erilaisten ilmentymien hallitsemisessa.
Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden arvopohja käsitetään arvojohtamisen tavoitteita viitoittavaksi kokonaisuudeksi. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden velvoittavuus on tätä taustaa vasten ymmärretty päiväkodinjohtajien keskuudessa varsin syvällisesti. Tutkimustulokset osoittavat arvojohtamisen olevan päiväkodinjohtajien käsitysten mukaan varsin merkittävä organisaatiokulttuurin taustatekijä, ja siten myös tärkeä pedagogisen johtajuuden osa. Arvojohtaminen toimii pedagogista johtajuutta tukiessaan samalla kokonaisuutena, joka auttaa varhaiskasvatuksen johtamisen ja päivittäisen työn sitoutumista kasvatustieteelliseen arvopohjaan
Hydraulisylinterikomponenttien 3D-tulostamisen taloudellisuus
No full text3D-tulostus (lisäävä valmistus) on metallisten hydraulisylinterikomponenttien kohdalla suhteellisen uusi ja vähän käytetty valmistusmenetelmä. Menetelmää on toistaiseksi hyödynnetty lähinnä auto- ja ilmailuteollisuuden sekä lääketieteen käytössä, joiden sovelluksissa komponenteilta edellytetään erittäin suurta kulutuskestävyyttä. 3D-tulostuksen suosio on kuitenkin jatkuvassa kasvussa myös muilla aloilla, sillä menetelmä vaatii vähemmän työvoimaa kuin monet muut valmistusmenetelmät. 3D-tulostuksessa komponenttien valmistuskustannukset eivät riipu valmistettujen komponenttien määristä samaan tapaan kuin perinteisissä valmistusmenetelmissä. Lisäksi markkinoilla tarjolla olevien tulostusmateriaalien (eri metallijauheet) valikoima kasvaa jatkuvasti ja myös tulostuspalveluita tarjoavien yritysten määrä on kasvussa niin Suomessa kuin ulkomailla. 3D-valmistuksen kustannuksiin vaikuttavat useat eri tekijät, kuten tulostusmateriaali, tuotettavien kappaleiden määrä sekä tulostettujen kappaleiden tukirakenteiden poistotarve ja kappaleiden jälkityöstön tarve.
Käytettävissä olevat tulostuslaitteet asettavat kappaleille eräitä geometrisia rajoitteita, jotka tietyiltä osin vaikuttavat tulostettavien kappaleiden muuten varsin vapaaseen suunnitteluun. Rajoitteet liittyvät lähinnä kappaleiden kokoon, muttei niiden monimutkaisuuteen, mikä ei myöskään juuri vaikuta komponenttien valmistuskuluihin, koska menetelmässä kappaleet valmistuvat kaikilta osin kerros kerrokselta, eikä kappaleeseen ole tarvetta kohdistaa haastavia ylimääräisen materiaalin poistomenetelmiä.
Tässä kandidaatintyössä selvitetään metallin 3D-tulostuksessa syntyviä kuluja, kuinka niihin voidaan vaikuttaa ja milloin tulostaminen on taloudellisesti kannattavaa perinteisiin valmistusmenetelmiin verrattuna. Työn aikana havaittiin, että huolellisen suunnittelun ja onnistuneen topologisen optimoinnin avulla on mahdollista saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä sekä parantaa kappaleen teknisiä ominaisuuksia ja vähentää komponentin painoa.
Kulutarkastelu tehdään kahdelle erilaiselle kappaleelle; pitkän ja johdonmukaisen suunnittelutyön pohjalta syntyneelle digiventtiililohkolle, joka voidaan integroida osaksi hydraulisylinteriä, sekä korva- ja pohjakappaleesta koostuvalle hydraulisylinterin niveltakapäälle. Näiden kahden kappaleen kohdalla saatujen tulosten sekä saatavilla olevan materiaalin pohjalta voidaan todeta, että 3D-tulostaminen on taloudellisesti kannattavinta silloin, kun kyseessä on pieni kappale, joka teknisiltä ominaisuuksiltaan tai topologialtaan on sellainen, että sen valmistaminen on haastavaa perinteisin menetelmin. 3D-tulostuksen sarjatuotanto on järkevintä piensarjatuotannossa (alle 100 kappaleen sarjat), kun taas sitä suuremmissa sarjoissa monet perinteiset menetelmät tulevat edullisemmiksi.
Kirjoittajan oma ennuste tämän kandidaatintyön pohjalta on, että metallin 3D-tulostus tulee kasvamaan tulevaisuudessa eksponentiaalisesti tietoisuuden ja kannattavuuden kasvaessa. Ekologisuusnäkökulma sekä suunnitteluaspekti tarjoavat parempia mahdollisuuksia suhteessa perinteisiin menetelmiin monella eri tieteenalalla