47495 research outputs found
Sort by
Kirjastokäynnit muistitiedon valossa vuosina 1960–1984
No full textTämän työn tarkoituksena oli tutkia suomalaisten kirjastokokemuksia vuosina 1960–1984. Tarkoituksena oli selvittää, millaisena kokemuksena kirjastokäynnit muistetaan. Tutkielma toteutettiin muistitietotutkimuksena. Lähteenä käytettiin Suomalaisen kirjallisuuden seuran aineistoa Kirjastoperinteen keruukilpailu, joka on kerätty vuosina 1983–1984. Aineisto on muistitietoa ja se sisälsi sekä kirjastonhoitajien että kirjastonkäyttäjien vastauksia. Tässä työssä käsiteltiin kuitenkin vain asiakkaiden muistoja ja kokemuksia.
Alkuperäistä aineistoa rajattiin tutkimuksen ajankohtaan sopivaksi. Lopullinen tutkimusaineisto sisälsi 20 vastausta ja se oli 91 sivua pitkä. Vastaajista kuusi oli miehiä ja neljätoista naisia. Muistelijoiden ikä vaihteli koululaisesta eläkeläiseen, ja maantieteellisesti aineisto kattoi Suomen eteläosan Ouluun saakka.
Aineiston perusteella kirjastokäynnit muistetaan pääosin positiivisina kokemuksina. Kirjastojen tehtävät muuttuivat ja lisääntyivät tutkittavana aikana. Kirjasto muuttui pelkästä kirjavarastosta monipuoliseksi palveluiden keskukseksi, esimerkiksi lukusalit, musiikkiosastot ja tapahtumat mainittiin lähes kaikissa vastauksissa. Kirjasto tarjosi miellyttävän ja rauhallisen ajanviettopaikan, jonne oli mukavaa mennä lukemaan. Kirjastonhoitajilta sai tarvittaessa apua ja heidän muisteltiin olleen mukavia ja joustavia.
Myös kirjastojen määrä ja arkkitehtuuri koki muutoksia. Uusia kirjastoja rakennettiin paljon ja vanhoja kunnostettiin. Lisäksi kirjastoautojen määrä lisääntyi. Vastauksissa kuvailtiin paljon kirjastotilojen kokoa ja valoisuutta. Avara, kirkas tila koettiin pääsääntöisesti miellyttävänä
Sosiaalisen verkostoanalyysin käyttö suunnittele ja toteuta -hankkeen kommunikaatioverkostojen tutkimisessa
No full textPublic participation in urban development projects: participatory budgeting as a co-creation method
No full textCities can be developed by means of urban development projects (UDPs). They are implemented to improve residential environment and furthermore the well-being of citizens i.e. the public. In UDPs, citizens are focal stakeholders and the projects should generate value for them. Instead of being only passive receivers of the UDPs’ outcome – which often may be the case – or participating for example by filing appeals against the projects, the public can actively participate in projects’ decision-making concerning the project design with a motivation to form more valuable projects. Participation can be done via different public participation methods, such as participatory budgeting, and it may enhance the co-creation of projects between the citizens and the city, and increase the value of UDPs from the perspective of the citizens.
The objective of this thesis is to gain knowledge on how citizens can participate in decisionmaking concerning project design in UDPs, and on how citizens co-create projects together with the city in this kind of situation. The emphasis is on public participation methods that empower the public, i.e. place the final decision-making power in their hands. A promising method of this kind is participatory budgeting, and the empirical part of the study focuses on this method by studying the co-creation of UPDs in project design workshops organized in participatory budgeting.
To guide the research, two research questions were formulated: 1) How can citizens participate in decision-making about project design in urban development projects? and 2) How do citizens and city representatives co-create projects in participatory budgeting workshops? The research was conducted as a qualitative case study and the main data collection method was observation. The researchers observed five project design workshops, which were part of the participatory budgeting process organized by the city of Tampere. At the beginning of the process, citizens submitted 379 initial project ideas that were screened by the city representatives. 227 ideas passed the screening done according to the pre-defined criteria, and those ideas were developed further in seven project design workshops. More than 100 citizens participated in the workshops and they formed 120 project plans from 227 initial project ideas together with the city representatives. The project plans were formed by discussing in small groups.
The results of the study indicate that during the project design workshops in participatory budgeting, three different communication modes (one-way, two-way, and deliberative communication) appear. Deliberative communication enhances the project design and fosters the project co-creation because several participants are actively developing the projects. The citizens and the city representatives design the projects together and have different roles during the workshop. Even though the citizens are the central actors in participatory budgeting, the process is largely dependent on the city. The city employees facilitating the project design workshops need to adopt several, sometimes overlapping roles to guide the project design. Another finding was that the end-users of the projects – in this case children and the youth – are not necessarily participating widely in the project design. This set even more weight on the city and other participants of the workshops because they should form valuable projects from the perspective of end-users. Thus, the city should emphasize the openness of the process, but also market it actively to increase the awareness of this participation method among the public.Kaupunkeja voidaan kehittää kaupunkikehittämisprojektien (urban development projects, UDPs) avulla. Projektien tarkoituksena on parantaa asuinympäristöä ja edelleen kansalaisten hyvinvointia. Kaupunkikehittämisprojekteissa kansalaiset ovat keskeinen sidosryhmä ja projektienpitäisi tuottaa arvoa heille. Sen sijaan että kansalaiset olisivat passiivisia kaupunkikehittämisprojektien tuotosten vastaanottajia – mikä usein voi olla tilanne – tai että he jättäisivät valituksia projekteista, kansalaiset voivat aktiivisesti osallistua projektien päätöksentekoon koskien projektien suunnittelua motivaationaan muodostaa arvokkaampia projekteja. Osallistuminen voidaan toteuttaa erilaisten kansalaisosallistumismenetelmien, kuten osallistuvan budjetoinnin avulla, ja osallistuminen voi lisätä projektien yhteiskehittelyä (co-creation) kansalaisten ja kaupungin välillä ja kasvattaa kaupunkikehitysprojektien arvoa kansalaisten näkökulmasta.
Tämän diplomityön tavoitteena on lisätä tietoa siitä, miten kansalaiset voivat osallistua päätöksentekoon koskien kaupunkikehitysprojektien suunnittelua, ja edelleen, miten kansalaiset yhteiskehittelevät projekteja yhdessä kaupungin edustajien kanssa tällaisessa tilanteessa. Painotus on kansalaisosallistumismenetelmissä, jotka valtuuttavat (empower) kansalaisia eli antavat päätöksentekovallan heidän käsiinsä. Lupaava menetelmä on osallistuva budjetointi, johon työn empiirinen osa keskittyy tutkimalla kaupunkikehitysprojektien yhteiskehittelyä projektisuunnittelutyöpajoissa, jotka järjestettiin osana osallistuvaa budjetointia.
Tutkimusta ohjaamaan muodostettiin kaksi tutkimuskysymystä: 1) Miten kansalaiset voivat osallistua projektien päätöksentekoon koskien projektien suunnittelua kaupunkikehittämisprojekteissa? ja 2) Miten kansalaiset ja kaupungin edustajat yhteiskehittelevät projekteja osallistuvan budjetoinnin työpajoissa? Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena ja pääasiallinen datankeruumenetelmä oli havainnointi. Tutkijat havainnoivat viittä projektisuunnittelutyöpajaa, jotka olivat osa Tampereen kaupungin järjestämää osallistuvan budjetoinnin prosessia. Prosessin aluksi kansalaiset lähettivät 379 projekti-ideaa, jotka kaupungin edustajat tarkastivat. 227 ideaa läpäisi ennalta määrätyn kriteeristön mukaan tehdyn ennakkotarkastuksen, minkä jälkeen näitä ideoita kehitettiin eteenpäin seitsemässä projektisuunnittelutyöpajassa. Yli sata kansalaista osallistui työpajoihin, ja he muodostivat 120 projektisuunnitelmaa 227:stä projekti-ideasta yhdessä kaupungin edustajien kanssa. Projektisuunnitelmat muodostettiin pienryhmissä keskustellen.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että osallistuvan budjetoinnin projektisuunnittelutyöpajoissa esiintyy kolmea eri kommunikaation tapaa (yksisuuntainen, kaksisuuntainen ja keskusteleva kommunikaatio). Keskusteleva kommunikaatio parantaa projektisuunnittelua ja edistää projektien yhteiskehittelyä, koska tällöin useat henkilöt osallistuvat projektien kehitykseen. Kansalaiset ja kaupungin edustajat suunnittelevat projekteja yhdessä ja heillä on erilaisia rooleja työpajan aikana. Vaikka kansalaiset ovat keskeisiä toimijoita osallistuvassa budjetoinnissa, prosessi on laajalti riippuvainen kaupungista. Projektisuunnittelutyöpajoja fasilitoivien kaupungin edustajien täytyy omaksua useita, joskus päällekkäisiä rooleja ohjatakseen projektisuunnittelua. Toinen löydös oli, että projektien loppukäyttäjät, tässä tapauksessa lapset ja nuoret, eivät välttämättä osallistu laajalti projektien suunnitteluun. Tämä lisää entisestään kaupungin ja muiden työpajoihin osallistujien painoarvoa, koska heidän pitäisi muodostaa loppukäyttäjille arvokkaita projekteja. Siksi kaupungin pitäisi painottaa prosessin avoimuutta, mutta myös markkinoida sitä aktiivisesti kasvattaakseen kansalaisten tietoisuutta tästä osallistumismenetelmästä
Supporting Eyes-Free Human–Computer Interaction with Vibrotactile Haptification
No full textThe sense of touch is a crucial sense when using our hands in complex tasks. Some tasks we learn to do even without sight by just using the sense of touch in our fingers and hands. Modern touchscreen devices, however, have lost some of that tactile feeling while removing physical controls from the interaction. Touch is also a sense that is underutilized in interactions with technology and could provide new ways of interaction to support users. While users are using information technology in certain situations, they cannot visually and mentally focus completely during the interaction.
Humans can utilize their sense of touch more comprehensively in interactions and learn to understand tactile information while interacting with information technology. This thesis introduces a set of experiments that evaluate human capabilities to understand and notice tactile information provided by current actuator technology and further introduces a couple of examples of haptic user interfaces (HUIs) to use under eyes-free use scenarios. These experiments evaluate the benefits of such interfaces for users and concludes with some guidelines and methods for how to create this kind of user interfaces.
The experiments in this thesis can be divided into three groups. In the first group, with the first two experiments, the detection of vibrotactile stimuli and interpretation of the abstract meaning of vibrotactile feedback was evaluated. Experiments in the second group evaluated how to design rhythmic vibrotactile tactons to be basic vibrotactile primitives for HUIs. The last group of two experiments evaluated how these HUIs benefit the users in the distracted and eyes-free interaction scenarios.
The primary aim for this series of experiments was to evaluate if utilizing the current level of actuation technology could be used more comprehensively than in current-day solutions with simple haptic alerts and notifications. Thus, to find out if the comprehensive use of vibrotactile feedback in interactions would provide additional benefits for the users, compared to the current level of haptic interaction methods and nonhaptic interaction methods.
The main finding of this research is that while using more comprehensive HUIs in eyes-free distracted-use scenarios, such as while driving a car, the user’s main task, driving, is performed better. Furthermore, users liked the comprehensively haptified user interfaces
A-energiatehokkuusluokan asuinkerrostaloihin liittyvien rakennusfysikaalisten riskien kartoitus
No full textTämän diplomityön tarkoituksena oli selvittää, millaisia rakennusfysikaalisia riskejä voi liittyä siihen, että Helsingin uudet asuinkerrostalot rakennettaisiin nykyistä energiatehokkuuden vähimmäistasoa vastaavan B-energiatehokkuusluokan sijaan energiatehokkaampaan A-energiatehokkuusluokkaan, ja että kuinka mahdollisia riskejä pystyttäisiin hallitsemaan. Tutkimuksessa tehtiin kirjallisuusselvitys rakennusfysiikan tieteelliseen kirjallisuuteen, verrattiin Helsingissä rakenteilla olevissa A-energiatehokkuusluokan asuinkerrostaloissa käytettyjä rakenteita ja ratkaisuja B-energiatehokkuusluokan asuinkerrostalojen rakenteisiin ja ratkaisuihin sekä haastateltiin rakennusfysiikan asiantuntijoita muista Pohjoismaista. Työn ohjasivat ja tarkastivat professori Juha Vinha ja Anssi Laukkarinen Tampereen yliopistosta.
Rakennus on kokonaisuus ja sen käyttöikä on pitkä. Yksi keskeinen huomioitava asia on ilmastonmuutos, joten nyt tehtävien muutosten toimintaa on arvioitava sekä nykyilmastossa että tulevaisuuden ilmasto-olosuhteissa. Ilmastonmuutos vaikuttaa rakenteiden toimintaan energiatehokkuuden tasosta riippumatta. Tutkimuksen perusteella energiatehokkuuden parantaminen ja ilmastonmuutos lisäävät rakennuksiin ja niiden vaipparakenteisiin kohdistuvia vaatimuksia. Uudet asuinkerrostalot on kuitenkin mahdollista rakentaa myös rakentamismääräysten asettamaa vähimmäistasoa energiatehokkaampina, mutta tämä edellyttää kasvaneiden vaatimusten ottamista huomioon rakennusten suunnittelussa, rakentamisessa ja ylläpidossa.
Tutkimuksessa erityistä huomiota saaneita asioita olivat vaipparakenteiden homehtumisriskin kasvaminen, betonirakenteen kuivumisen hidastuminen, kesäaikaisen huonelämpötilan hallinta ja vaipan lisälämmöneristämisen heikko taloudellinen kannattavuus. Hyvin lämmöneristettyjen vaipparakenteiden homehtumisriskiä kasvattaa rakenteiden ulko-osien lämpötilan lasku verrattuna heikommin lämmöneristettyyn tilanteeseen. Ilmastonmuutoksen myötä sateen määrä rakennuksen ulkopinnoille kasvaa ja myös ulkoilman suhteellinen kosteus nousee hieman, jolloin homeenkasvulle otollisten olosuhteiden esiintyvyys kasvaa. Betonirakenteen kuivumista hidastaa siirtyminen mineraalivillaeristeistä solumuovieristeisiin. Solumuovieristeillä hyvin energiatehokkaat rakenteet voidaan toteuttaa ohuempana, mutta rakentamisaikaisen kosteuden kuivuminen solumuovieristeen läpi heikkenee. Vaipan eristävyyden kasvattaminen pienentää lämpöenergiankulutusta talvella, mutta samalla voi aiheuttaa huonelämpötilojen nousemista kesällä, kun ulkolämpötila on korkea ja aurinko lämmittää asuntoa. Tutkimusten perusteella asuinkerrostaloissa ja muissa suurissa rakennuksissa vaipan lämmöneristyksen lisäämisellä saavutettu lämmitystarpeen pieneneminen kasvattaa lähes saman verran kesäaikaista jäähdytystarvetta.
Pohjoismaiden rakentamismääräysten vertailussa havaittiin maiden kesken paljon yhtäläisyyksiä. Energiatehokkuusmääräysten osalta havaittiin myös eroavaisuuksia, mutta tarkempaa vertailua ei ollut mahdollista tehdä tämän tutkimuksen puitteissa. Kosteusturvallisuudelle asetetut vaatimukset olivat kaikissa vertailun maissa pääasiassa toiminnallisia
Digitaalisen ja fyysisen tilan rajoilla: Monimenetelmällinen tutkielma lisätyn todellisuuden psykososiaalisista vaikutuksista
No full textLisätyn todellisuuden teknologia on viime vuosina yleistynyt ja sen käyttö on lisääntynyt. Digitaalisesti ympäröivää tilaa muuttavat teknologiat ovat osa arkea ja älypuhelinten teknologisen kehittymisen myötä myös helposti saavutettavissa. Digitaalisen ja fyysisen tilan välinen raja ei ole enää niin selkeä kuin ennen ja lisätty todellisuus vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisia merkityksiä paikkoihin liitetään ja millaista vuorovaikutusta paikan ja toimijan välillä on. Lisätyllä todellisuudella on myös mahdollista synnyttää täysin uudenlaista vuorovaikutusta teknologian käyttäjien kesken.
Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, millaisia vaikutuksia lisätyn todellisuuden käyttämisellä on käyttäjien sosiaalisuuteen ja miten lisätty todellisuus vaikuttaa käyttäjien ja ympäröivän tilan väliseen suhteeseen. Lisäksi tutkielmassa ollaan kiinnostuneita siitä, miten lisätyn todellisuuden käyttäminen koetaan psykologisella tasolla. Tutkielman keskiössä on tarkastella sosiaali- ja ympäristöpsykologisten teorioiden avulla tilan ja toimijan välistä vuorovaikutussuhdetta ja soveltaa sitä lisätyn todellisuuden dynamiikan analysointiin.
Tutkielmassa hyödynnetään monimenetelmällistä tutkimusotetta, jossa yhdistellään kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Monimenetelmällisyyden tavoitteena on saada mahdollisimman kattava vastaus tutkimuskysymykseen, jota ei pelkästään kvantitatiivisin tai kvalitatiivisin menetelmin olisi mahdollista saada. Tutkielma on toteutettu osana Tampereen yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteistä Augmented Reality and Social Interaction -tutkimusprojektia ja sen aineisto on kerätty tiedekeskus Heurekassa järjestetyssä kenttäkokeessa, jossa näyttelyvieraat käyttivät lisätyn todellisuuden sovellusta. Aineisto koostuu kvantitatiivisesta (n = 372) ja kvalitatiivisesta (n = 28) osiosta. Kvantitatiiviselle aineistolle suoritettiin keskiarvojen vertailu epäparametristen Kruskal-Wallisin-testin ja Mann-Whitneyn testin avulla ja kvalitatiivinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysia hyödyntäen. Erillisten analyysien tulokset yhdistettiin monimenetelmällistä tutkimusotetta hyödyntäen.
Tutkielman tulosten perusteella ei voida osoittaa, että lisätyllä todellisuudella olisi vaikutusta käyttäjien sosiaalisuuteen. Lisätyn todellisuuden käytössä koettiin häiritsevänä fyysisen ja digitaalisen todellisuuden väliset rajat ja niiden yhdistäminen koettiin haastavaksi. Lisäksi lisätyn todellisuuden käyttäminen älypuhelimella koettiin häiritseväksi sosiaalisen hyväksyttävyyden näkökulmasta. Tutkielman tulosten perusteella voidaan osoittaa, että sosiaali- ja ympäristöpsykologiset näkökulmat tilan ja toimijan välisestä vuorovaikutuksesta tulisi ottaa huomioon lisätyn todellisuuden kehittämisessä ja tutkimisessa. Lisätyn todellisuuden käytön aiheuttamat vaikutukset pohjautuvat fyysisen ja digitaalisen tilan väliseen dynamiikkaan eikä pelkästään lisätyn todellisuuden teknologiseen toteutukseen
Varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksesta luokanopettajakoulutukseen -Motivaatiotekijät alanvaihtoon
No full textTässä tutkimuksessa selvitettiin, millaisia motivaatiotekijöitä varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoilla on alan vaihdosta luokanopettajakoulutukseen. Lisäksi tutkimuksessa kartoitettiin, hyödyntävätkö varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijat varhaiskasvatuksen koulutusta väylänä luokanopettajakoulutukseen sekä miten he kokevat oman ammatti-identiteettinsä suhteessa uraodotuksiin.
Tutkimus toteutettiin keräämällä aineisto lokakuussa 2020 sähköisellä lomakekyselyllä. Kysely jaettiin sosiaalisessa mediassa Facebookin Itulaiset -ryhmässä. Kyselyyn vastasi 23 tutkittavaa, jotka olivat varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoita sekä luokanopettajaopiskelijoita. Luokanopettajaopiskelijat olivat vaihtaneet koulutusta varhaiskasvatuksen koulutuksesta luokanopettajakoulutukseen kesken opintojen. Tutkimus on laadullinen ja sen aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla, jossa käsitteet ovat tuotu tutkimukseen valmiina. Käsitteinä tutkimuksessamme ovat sisäiset-, ulkoiset ja epäitsekkäät eli altruistiset motivaatiotekijät. Analyysivaiheessa aineistosta etsittiin teemoja, jotka muodostivat alaluokkia käsitteille. Alaluokista muodostimme ryhmiä, joista kaksi ensimmäistä käsittelee opetus- ja kasvatusalalle hakeutumista. Kolmas ryhmä käsittelee opiskelijoiden ammatti-identiteettiä suhteessa uraodotuksiin.
Tutkimuksessa selvisi, että varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoilla on selkeä käsitys varhaiskasvatuksen opettajan- ja luokanopettajan työn eroavaisuuksista. Alojen eroavaisuudet heijastuivat koettuun ammatti-identiteettiin. Opiskelijat korostivat työ- ja loma-aikoja, palkkaustasoa sekä alan arvostettavuutta merkittävinä eroina alojen välillä. Moni vastaajista korosti koulutusten samankaltaisuutta opintojen osalta, jolloin varhaiskasvatuksen opintojen hyväksiluku onnistuisi luokanopettajakoulutuksessa. Opiskelijat kokivat saavansa varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksesta hyötyä luokanopettajakoulutukseen.
Sisäiset motivaatiotekijät nousivat tutkimukseen osallistuneiden keskuudessa vaikuttavimmiksi tekijöiksi alan vaihdon kannalta. Unelma-ammatti sekä kiinnostus työtä kohtaan koettiin merkittävimpinä tekijöinä hakeutua luokanopettajakoulutukseen. Sisäisten motivaatiotekijöiden rinnalla opiskelijat mainitsivat useita ulkoisia sekä altruistisia syitä hakeutua luokanopettajakoulutukseen. Usein ulkoiset ja altruistiset motivaatiotekijät oli rinnastettu sisäisiin motivaatiotekijöihin
Flexible Low-Area Hardware Architectures for Packet Processing in Software-Defined Networks
No full textComputer networks have changed radically in the last 10 years. Advances in computer networks and emergence of new network protocols require more flexibility and programmability in forwarding devices such as switches and routers. The main components of these devices are the control and data plane. The former instructs functionality and the latter just executes the dictated functionality. In the traditional philosophy for designing forwarding devices, the control and data plane were tightly coupled. With increase in the number and complexity of network protocols, this design principle proved to be inefficient. Software Defined Networking (SDN) breaks this tight coupling of the control and data plane. Under this network architecture, a central controller installs forwarding rules on the tables in forwarding devices. SDN-based forwarding devices only contain the data plane and the interface for communicating with the control plane. By matching the value of header fields against the installed rules, the data plane executes the corresponding actions. Research on SDN is done on the control and data planes as well as and the interface making their communication possible.
In this dissertation, the focus is on the programmable data plane. It is the enabling component for protocol-independent packet processing. The most notable hardware architecture for programmable data plane is Reconfigurable Match Tables (RMT). Despite its capabilities, there are a number of shortcomings associated with it that make it unnecessarily complex, limit its flexibility and use the memory resources inefficiently. In response to these shortcomings, a new architecture has been designed and implemented. The packet parser in this new architecture does not employ Ternary Content Addressable Memory (TCAM). As a result, it reduces the area of memories required for Match-Action packet parsing by 50%. The area saving is used for providing packet preprocessing functionality in the packet parser. The crossbar alternatives for search key generation and action input selection have been explored and the most area-efficient alternatives has been selected. Yet another packet parser is designed whose supported throughput is 10 times that of RMT parser whereas the area increase factor is less than 2. Finally, a packet processing pipeline has been designed with enhanced level of flexibility and functionality. Despite the enhancements, it has 31% less area compared to the RMT pipeline