98024 research outputs found
Sort by
Nordic boreo-arctic lands under rapid climatic change: A review of recent and future trends and extreme events
Full text linkThe Arctic amplification affects the geology, cryosphere, and the total environment of high-latitude maritime-influenced lands. This study synthesizes information on recent and future climatic changes within the Nordic boreo-arctic region. The study area includes Greenland, Iceland, and the central and northern parts of Finland, Norway (incl. Svalbard), and Sweden. The climate scenarios used are derived from the CMIP6 ECEarth3 Earth System Model (ESM) data for the period 2015–2100 under the SSP2–4.5 scenario. The synthesis builds upon a comprehensive range of sources, addressing both gradual climatic changes and the frequency of extreme weather events across all seasons. Ongoing and projected changes to the cryosphere, soil, freshwater systems, wind, precipitation, and frequency of hazardous events are comprehensively reviewed and discussed
Human Footprint and Forest Disturbance Reduce Space Use of Brown Bears (Ursus arctos) Across Europe
Full text linkThree-quarters of the planet's land surface has been altered by humans, with consequences for animal ecology, movements and related ecosystem functioning. Species often occupy wide geographical ranges with contrasting human disturbance and environmental conditions, yet, limited data availability across species' ranges has constrained our understanding of how human pressure and resource availability jointly shape intraspecific variation of animal space use. Leveraging a unique dataset of 758 annual GPS movement trajectories from 375 brown bears (Ursus arctos) across the species' range in Europe, we investigated the effects of human pressure (i.e., human footprint index), resource availability and predictability, forest cover and disturbance, and area-based conservation measures on brown bear space use. We quantified space use at different spatiotemporal scales during the growing season (May–September): home range size; representing general space requirements, 10-day long-distance displacement distances, and routine 1-day displacement distances. We found large intraspecific variation in brown bear space use across all scales, which was profoundly affected by human footprint index, vegetation productivity, and recent forest disturbances creating opportunity for resource pulses. Bears occupied smaller home ranges and moved less in more anthropized landscapes and in areas with higher resource availability and predictability. Forest disturbances reduced space use while contiguous forest cover promoted longer daily movements. The amount of strictly protected and roadless areas within bear home ranges was too small to affect space use. Anthropized landscapes may hinder the expansion of small and isolated populations, such as the Apennine and Pyrenean, and obstruct population connectivity, for example between the Dinaric Pindos population and the Alpine or Carpathian population. Our findings call for actions to maintain bear movements across landscapes with high human footprint, for example by maintaining forest integrity, to support viable bear populations and their ecosystem functions
Tammukka : Tammukan kalastuksen ekologiset ja juridiset edellytykset.
Full text linkPaikallinen taimen, eli tammukka elää koko elinkiertonsa ajan joki- ja puroympäristössä. Tammukka on pienikokoinen ja sopeutunut selviytymään virtavesien niukoilla ravintoresursseilla ja lisääntymään hyvinkin pienissä sivu- ja latvapuroissa. Kokosimme yhteen tämänhetkisen tiedon tammukan ekologiasta ja arvioimme, voidaanko olemassa olevan tiedon pohjalta järjestää paikallisen taimenen, eli tammukan kalastusta kestävällä tavalla nykyistä laajempana. Lisäksi arvioimme populaatioiden elinvoimaisuutta ja kykyä kestää kalastuskuolleisuutta aiemmin tehtyjen geneettisten tutkimusten pohjalta. Selvityksessä käsitellään myös mahdollisia muutostarpeita taimenen kalastusta koskevaan säätelyyn ja nostetaan esiin keskeisiä tiedon puutteita.
Tammukkakantojen kalastuskestävyyden arvioimisesta tekee vaikeaa se, ettei kantojen tiheyksiä ole helppoa luotettavasti ennustaa aina edes seurantojenkaan pohjalta. Pitkäaikaisseurannat puuttuvat tammukkavesistöistä käytännössä kokonaan, ja kantojen perinnöllisen monimuotoisuuden ja tehollisen populaatiokoon on havaittu kartoituksissa varsin pieneksi. Teoriassa, mikäli kannan koko ja elinalue voitaisiin luotettavasti määrittää, kalastukseen voitaisiin soveltaa rajoituksia, joiden avulla kalastuskuolleisuus pysyisi alle kestävän tason ja tammukkakanta säilyisi elinvoimaisena.
Selvityksen juridisessa osassa tarkasteltiin tammukan kalastuksen säätelyn kehitystä ja vertailtiin sitä nykytilanteeseen. On selvää, että aiemmin melko löyhät säätelytoimet ovat tiukentuneet vuoden 2015 muutosten myötä. Vaikka tammukan syysrauhoitus säilyi ennallaan, muutokset toivat mukanaan mittasäätelyn ja vesistökohtaiset rajoitukset tammukan pyyntiin. Erityisesti Lapin maakunnan kalatalousalueilla ilmeni tyytymättömyyttä nykylainsäädäntöön kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmien laatimisen yhteydessä. Monet kalatalousalueet toivoivat voivansa vaikuttaa tammukan kalastusmahdollisuuksiin, mutta voimassa oleva lainsäädäntö ei salli alueellisille kalatalousviranomaisille poikkeuksia kalastusasetuksen mukaisiin mittasäätelyihin. Näin ollen kalatalousalueet eivät voineet vaikuttaa tammukan kalastukseen toivomallaan tavalla
Air temperature and precipitation constraining the modelled wetland methane emissions in a boreal region in northern Europe
Full text linkWetland methane responses to temperature and precipitation are studied in a boreal wetland-rich region in northern Europe using ecosystem process models. Six ecosystem models (JSBACH-HIMMELI, LPX-Bern, LPJ-GUESS, JULES, CLM4.5, and CLM5) are compared to multi-model means of ecosystem models and atmospheric inversions from the Global Carbon Project and upscaled eddy covariance flux results for their temperature and precipitation responses and seasonal cycles of the regional fluxes. Two models with contrasting response patterns, LPX-Bern and JSBACH-HIMMELI, are used as priors in atmospheric inversions with Carbon Tracker Europe–CH4 (CTE-CH4) in order to find out how the assimilation of atmospheric concentration data changes the flux estimates and how this alters the interpretation of the flux responses to temperature and precipitation. Inversion moves wetland emissions of both models towards co-limitation by temperature and precipitation. Between 2000 and 2018, periods of high temperature and/or high precipitation often resulted in increased emissions. However, the dry summer of 2018 did not result in increased emissions despite the high temperatures. The process models show strong temperature and strong precipitation responses for the region (51 %–91 % of the variance explained by both). The month with the highest emissions varies from May to September among the models. However, multi-model means, inversions, and upscaled eddy covariance flux observations agree on the month of maximum emissions and are co-limited by temperature and precipitation. The setup of different emission components (peatland emissions, mineral land fluxes) has an important role in building up the response patterns. Considering the significant differences among the models, it is essential to pay more attention to the regional representation of wet and dry mineral soils and periodic flooding which contribute to the seasonality and magnitude of methane fluxes. The realistic representation of temperature dependence of the peat soil fluxes is also important. Furthermore, it is important to use process-based descriptions for both mineral and peat soil fluxes to simulate the flux responses to climate drivers
State imperatives and hopeful futures in outside lobbying campaigns: A case study on sunsetting industries in Finland
No full text
Spatially Explicit Model to Disentangle Effects of Environment on Annual Fish Reproduction
Full text linkPopulation growth models are essential tools for natural resources management and conservation since they provide understanding on factors affecting renewal of natural animal populations. However, we still do not properly understand how the processes underlying reproduction of natural animal populations are affected by the environment at the spatial scale at which reproduction actually happens. A particular challenge for analyzing these processes is that observations from different life cycle stages are often collected at different spatial scales, and there is a lack of statistical methods to link local and spatially aggregated information. We address this challenge by developing spatially explicit population growth models for annually reproducing fish. Our approach integrates mechanistic Ricker and Beverton–Holt population growth models with a zero-inflated species distribution model and utilizes the hierarchical Bayesian approach to estimate the model parameters from data with varying spatial support: local scale count data on offspring and environment, and areal data from commercial fisheries informing about a spawning stock size. We show, both theoretically and empirically, that our models are identifiable and have good inferential performance. As a proof of concept application, we used the proposed models to analyze the drivers of whitefish Coregonus laveratus (L.) s.l.) reproduction along the Finnish coast of the Gulf of Bothnia in the Baltic Sea. The results show that the proposed model provides novel understanding beyond what would be attainable with earlier methods. The distributions of the reproduction areas, spawner density, and maximum proliferation rate were strongly dependent on local environmental conditions, but the effects and the relative importance of the covariates varied between these processes. The proposed models can be extended to other systems and organisms and enable ecologists to extract a better understanding of processes driving animal reproduction
Vaellussiian luontainen lisääntyminen Kokemäenjoessa
Full text linkKokemäenjoki oli vielä reilut sata vuotta sitten merkittävä vaellussiikajoki, jossa vaellussiikojen kutu tapahtui jopa 135 km etäisyydellä jokisuusta. Joen patoaminen ja rakentaminen 1930-luvulla sekä jo aiemmin alkanut valuma-alueiden maa- ja metsätaloudellinen käyttö yhdessä voimakkaan teollisuuskuormituksen kanssa heikensivät siian lisääntymismahdollisuuksia huomattavasti. Joen tilan ollessa heikoimmillaan 1950-luvulla alkuperäinen vaellussiikakanta oli katoamassa kokonaan. Kalanviljelyn ja istutustoiminnan avulla siikakantaa joessa pystyttiin kuitenkin säilyttämään. Merialueelta Kokemäenjokeen kutemaan nousevat siiat ovat peräisin sekä joessa tapahtuvasta lisääntymisestä että istutuksista. Eteläisiin olosuhteisiin sopeutuneena ja nopeakasvuisena siikakantana Kokemäenjoen vaellussiika on erityisen arvokas. Kokemäenjoen vedenlaadun paranemisen myötä vaellussiian luontainen lisääntyminen on onnistunut joessa säännöllisesti Harjavallan padon alapuolisella alueella. Jokiveden laatu emosiikojen nousuajasta lokakuusta aina siihen asti, kun kuoriutuneet poikaset jättävät joen toukokuussa on vaellussiikojen kannalta merkityksekäs.
Tutkimuksessa selvittiin luonnonlisääntymisen määrää merkintä-takaisinpyyntikokeella vuosina 2019 ja 2020. Kaikki jokeen istutetut vastakuoriutuneet siianpoikaset merkittiin alitsariinivärillä, joka imeytyy poikasen luutumiin. Merkki tunnistettiin pyydystettyjen poikasten kuuloluusta, otoliitista mikroskoopin ja fluoresenssivalon avulla. Koetta varten poikasia pyydettiin yhteensä 21 paikasta padon alapuolelta joen alaosalle saakka molempina tutkimusvuosina. Pyyntiaika kattoi koko sen ajan, jolloin poikaset olivat joesta löydettävissä. Luonnossa syntyneiden merkittömien poikasten ja merkittyjen poikasten lukumääräsuhteiden perusteella laskettiin arvio siian luonnonlisääntymisen määrälle.
Laskentamallin perusteella luonnontuotannon mediaanimääräksi arvioitiin Kokemäenjoessa vuonna 2019 0,29 miljoonaa siianpoikasta ja vastaavasti vuonna 2020 0,81 miljoonaa siianpoikasta. Vuoden 2019 laskenta-arvio on epävarma poikasten värjäytymisessä todetun vaihtelun vuoksi. Istutusmääriin verrattuna joen luonnontuotanto on vähäistä. Poikashaavintojen perusteella siian kutualueita on mahdollisesti useissa kohdissa jokea padon alapuolisen alueen lisäksi, koska näiltä alueilta saatiin ennen istutusta vastikään kuoriutuneita poikasia. Siika on Kokemäenjoessa rauhoitettu kutuaikana, ja joessa siihen kohdentuvaa pyyntiä ei ole lukuun ottamatta Harjavallan voimalaitoksen alapuolella tehtävää emokalapyyntiä sekä vuonna 2024 poikkeusluvalla sallittua ongintaa. Luonnontuotantoarvion, emokalapyynneistä kerätyn tiedon ja aiemman kirjallisuuden perusteella arvioitiin Kokemäenjoen siian kutukannan suuruusluokkaa.
Kokemäenjoen vaellussiian luontaisen lisääntymisen edellytysten kohentaminen ja kutualueeksi sopivan alueen pinta-alan kasvattaminen edellyttäisi nykyistä laajempaa tietoa kutualueista meren ja Harjavallan padon välisellä alueella. Kalastuksen mitoittamisen perusteeksi tulisi selvittää, miten vaellussiian kutukannan koko vaikuttaa poikastuotannon määrään joessa
Hävikinhallintaa ravitsemispalveluille : Robust Food Waste Management Method for Food Services (Romance) -hankkeen loppuraportti
Full text linkTässä raportissa kuvataan Robust Food Waste Management Method for Food Services (ROMANCE) -hankkeen pilottiravintoloiden hävikkiseurannan tuloksia sekä hankkeen kokeilujen, palautekirjan, hävikkimentoriohjelman ja Lukeloki-mittausohjelman kannustavan ominaisuuden, tuloksia. Hankkeen tavoitteena oli etsiä tehokkaita ratkaisuja hävikin vähentämisen käytäntöihin, henkilökunnan motivointiin sekä hävikin ennaltaehkäisyä tukevaan toimintakulttuuriin ravitsemispalveluissa.
Hankkeen hävikkimittaukset keskittyvät julkisiin ruokapalveluihin. Mittauksia tehtiin, koska niiden avulla nähdään, mistä ja minkälaista elintarvikejätettä toimipisteistä syntyy, ja voidaan tehdä tietopohjaisesti päätöksiä toimivista vähennyskeinoista. Mittaukset tehtiin onnistuneesti 10 organisaation 39 toimipisteessä, joista 23 oli kouluja, 9 päiväkoteja ja 7 palvelukeskuksia. Kaikissa toimipisteissä ruokahävikkiä syntyi keskimäärin 22,3 % valmistetusta ruoasta. Tästä 15,3 prosenttiyksikköä oli tarjoiluhävikkiä, 6,7 prosenttiyksikköä lautastähdettä ja 0,3 prosenttiyksikköä keittiöhävikkiä. Ruokahävikin määrä asiakasta kohti oli suurin palvelukeskuksissa, 285 g/asiakas, toiseksi suurin päiväkodeissa, 166 g/asiakas, ja pienin kouluissa, 52 g/asiakas. Palvelukeskusten ja päiväkotien suuret hävikkimäärät asiakasta kohti selittyvät muun muassa osasto- ja kärryruokailulla sekä tarjottavien aterioiden määrällä. Eniten tarjoiluhävikkiä syntyi ruosta, joita myös tarjottiin eniten: Tarjoiluhävikin kokonaismäärästä lihapääruoasta syntyi 16 %, puuroista 16 %, hiilihydraattilisäkkeestä 15 % ja kalapääruoista 10 %.
Palautekirja-kokeilu pyrki modernisoimaan perinteisiä palautekanavia tarjoamalla ravintoloille digitaalisen välineen asiakaspalautteen keräämiseen ja vuorovaikutuksen lisäämiseen. Kokeilun ajatuksena oli, että palautekirja auttaisi ravintolaa kehittämään toimintaansa asiakaslähtöisesti, mikä hyödyttäisi toimintaa myös hävikin hallinnan näkökulmasta. Palautekirja-lisäominaisuus integroitiin Lukeloki-sovellukseen, jossa ravitsemispalvelut voivat käyttää sitä hävikkikirjausten ohella. QR-koodien avulla asiakkaat pääsivät antamaan palautetta älypuhelimillaan. Kokeilussa palautekirjan avulla selvitettiin asiakkaiden näkemyksiä muun muassa ruokalistasta sekä ruokailutilan viihtyvyydestä. Palautteita saatiin joitain kymmeniä toimipisteittäin. Vaikka palauteprosentti oli suhteellisen pieni, pystyttiin palautekirjaa kokeilun avulla testaamaan, ja esimerkiksi palvelukodeissa muutosehdotuksia vietiin heti käytäntöön. Palautekirjan jatkokehityksessä voidaan keskittyä esimerkiksi erilaisten valmiiden kysymyspattereiden kokoamiseen erilaisia ravitsemispalvelutyyppejä ja palautetarpeita varten. Jatkossa tulisi myös miettiä keinoja, miten isompi osa asiakkaista motivoitaisiin vastaamaan. Motivointikeinoja voisivat olla esimerkiksi oikein muotoiltu ja suunniteltu viestintä, sähköiset yhteydenotot tai erilaiset palkitsemisemiset tai kannustimet. Palautekirjaa voi käyttää myös henkilökunnan palautteen saamiseksi, ja jatkossa on tarkoitus kokeilla myös sen toimivuutta.
Hävikkimentoriohjelma on ravitsemispalvelujen ammattilaisille suunnattu vertaisoppimiseen ja -tukeen perustuva kehittämisohjelma, jossa osallistujat toimivat työpaikoillaan hävikkimentoreina. Hävikkimentoriohjelmaa kokeiltiin kolmessa pienryhmässä: ateriapalvelutyöntekijöiden, julkisten ruokapalvelujen esihenkilöiden ja yritysten asiantuntijoiden ryhmissä. Ohjelma tarjoaa foorumin parhaiden käytäntöjen jakamiseen ja ammattilaisten keskinäiseen sparraamiseen. Kokeilusta saadun palautteen perusteella ohjelma soveltuu eri rooleissa ja organisaatioissa toimiville, ja sen avulla voidaan edistää organisaatioiden hävikinhallinnan kehittämistä. Jatkokehityskohteena on kuvata ohjelman konsepti ja järjestämisohjeet mahdollisimman tarkasti siten, että erilaiset organisaatiot tai hankkeen voisivat järjestää omia hävikkimentoriryhmiä osaamisen siirtämisen työkaluna.
Lukeloki-sovelluksessa kokeiltiin kannustavaa ominaisuutta, jonka tavoitteena oli motivoida keittiöhenkilökuntaa kirjaamaan ruokahävikkiä säännöllisesti. Kannustusviestejä kokeiltiin hävikkimittaukseen osallistuneissa organisaatiossa. Kannustusviestit, kuten päivittäiset tervehdykset ja toimipistekohtaiset hävikkitiedot, haluttiin toteuttaa siten, että ne eivät monimutkistasi sovelluksen käyttöä. Haasteena palautteen perusteella kuitenkin oli, että kannustusviestit, jäivät joiltain osin huomaamatta. Jatkossa kannustusviestin näkyvyyttä on tarkoitus kehittää siten, että ne huomataan paremmin, mutta viestit eivät kuitenkaan häiritse kirjaajaa