Trepo - Institutional Repository of Tampere University
Not a member yet
93710 research outputs found
Sort by
Vuoden 2025 lakimuutosten vaikutukset virkamiesten harkintavaltaan työvoimapalveluprosessissa
No full textTutkimus kohdistuu kunnan työvoimapalveluiden viranomaisiin, jotka käsittelevät työssään työvoimapalvelun työnhakijoiden viranomaisasioita ja pyrkivät siten edistämään työllisyyttä Suomessa. Työvoimapalvelut siirtyi-vät vuoden 2025 alussa Suomen valtiolta kunnille, jolloin niin sanotut vanhat TE- toimistot eli työ- ja elin-keinotoimistot lakkautettiin. Tutkimuksen ytimessä tarkastellaan työviranomaisten harkintavallan määrää palve-luprosessissa uusien lakimuutosten kautta.
Tutkimuksen menetelmänä käytetään lainoppia eli oikeusdogmatiikkaa, jossa pyritään saamaan oikeudellisia vastauksia tulkitsemalla ja systematisoimalla voimassa olevaa lakia eli laki työvoimapalveluiden järjestämisestä (380/2023). Lainopin avulla tutkimuksessa on pyritty systematisoimaan uuden lainsäädännön sisältöä erityisesti työvirkamiesten harkintavallan määrää palveluprosessin ja päätöksenteon koskevan sääntelyn suhteen. Tutkimuk-sen apuna käytetään myös tavoitteellista tulkintaa, jossa lain soveltaja soveltaa lakia kiinnittäen huomion lakien päämääriin. Tutkimuksen lähdemateriaalina on käytetty oikeuslähdeopin mukaisesti niin vahvasti velvoittavia oikeuslähteitä eli lakia, heikosti velvoittavista oikeuslähteistä hallituksen esityksiä sekä valiokunnan mietintöjä ja sallituista oikeuslähteistä tutkimuksessa käytetään oikeustieteen kirjallisuutta, josta vahvimpina teoksina Olli Mäenpään hallinto-oikeudelliset teokset.
Tutkimuksen lopputuloksiin on päästy tarkastelemalla virkamiesten kokonaisvaltaista hallinnollista toimin-taympäristöä niin voimassa olevan lain kuin sen esitöihin perehtymällä. Tutkimuksessa tultiin siihen lopputu-lokseen, että työviranomaisen harkintavalta on hyvin monen tekijän yhteissumma hallinnossa ja siihen vaikuttaa niin työnhakijan tausta kuin työvoimaviranomaisen lain hallitseminen ja soveltaminen käytännön tasolla
Älykäs regressiotestaus: Koneoppimisen hyödyntäminen testien optimoinnissa
Get PDFKoneoppiminen mahdollistaa sen, että tietokone pystyy tekemään päätöksiä ja havaitsemaan rakenteita datasta ilman, että kaikkia sääntöjä tarvitsee ohjelmoida etukäteen. Koneoppimista käytetään muun muassa kasvojentunnistuksessa, itseajavissa autoissa, kielimallien kehityksessä sekä lääketieteellisessä diagnostiikassa. Koneoppiminen jaetaan kolmeen pääluokkaan: ohjattuun oppimiseen, jossa malli oppii esimerkkidatan avulla, ohjaamattomaan oppimiseen, jossa malli etsii datasta itse rakenteita, ja vahvistusoppimiseen, jossa oppiminen tapahtuu palkkiojärjestelmän kautta.
Neuroverkot ovat keskeinen koneoppimisen menetelmä, joka jäljittelee ihmisaivojen toimintaa monimutkaisten tehtävien, kuten kuvantunnistuksen ja luonnollisen kielen käsittelyn, ratkaisemiseksi. Viime vuosina neuroverkkojen käyttö on laajentunut myös ohjelmistotestauksen optimointiin, jossa niitä hyödynnetään testitapausten analysoinnissa, virheiden ennakoinnissa ja testiautomaation parantamisessa.
Regressiotestaus on ohjelmistotestauksen menetelmä, jolla varmistetaan, että ohjelmistoon tehdyt muutokset eivät riko aiemmin toimineita ominaisuuksia. Tämä on erityisen tärkeää jatkuvan integraation ja ketterän kehityksen ympäristöissä, joissa ohjelmistoa päivitetään usein. Testausprosessia voidaan tehostaa optimoimalla testitapausten valintaa ja suorittamista. Testisarjan optimointi voidaan toteuttaa testitapausten priorisoinnilla (TCP), valinnalla (TCS) tai minimoinnilla (TSM) – tai näitä menetelmiä yhdistelemällä. Tässä yhteydessä nousee esiin tutkimuskysymys: miten koneoppimistekniikoita voidaan hyödyntää regressiotes-tauksessa ja testien optimoinnissa?
Koneoppiminen tarjoaa tehokkaita keinoja automatisoida ja optimoida regressiotestausta. Se voi tunnistaa tärkeimmät testitapaukset, vähentää tarpeettomia testejä ja parantaa testausprosessin tehokkuutta jatkuvassa integraatiossa ja ohjelmistokehityksen ylläpidossa. Tämä mahdollistaa nopeamman ja luotettavamman ohjelmistokehityksen. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että perinteisillä koneoppimismenetelmillä sekä edistyneillä neuroverkko- ja klusterointitekniikoilla voidaan saavuttaa merkittäviä ajallisia ja taloudellisia säästöjä
Luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia minäpystyvyydestä
Get PDFMinäpystyvyys tarkoittaa henkilön uskomuksia omasta kyvykkyydestään toimia jonkin asian saavuttamiseksi. Opettajan ammatissa minäpystyvyys tarkoittaa opettajan uskomusta omasta kyvystään edistää oppilaiden oppimista. Opettajan minäpystyvyydellä on suora vaikutus opettajan järjestämän opetuksen laatuun ja tämä heijastuu oppilaiden oppimiseen ja motivaatioon.
Tämän laadullisen tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia minäpystyvyydestään toteuttaessaan luokanopettajan ammattia. Tarkastelun kohteena olivat minäpystyvyyttä nostavat tekijät sekä tilanteet, joissa luokanopettajaopiskelijat kokivat osaamisensa olevan korkea tai matala. Näiden tekijöiden ja tilanteiden autenttisella kuvailulla pyrittiin laajentamaan ymmärrystä luokanopettajaopiskelijoiden minäpystyvyysuskomuksista.
Tutkimuksen aineisto kerättiin sähköisellä Microsoft Forms -kyselylomakkeella, joka sisälsi kolme avointa kysymystä. Aineisto kerättiin Tampereen yliopiston luokanopettajaopiskelijoilta. Kyselyyn vastasi kaksikymmentä henkilöä. Aineiston analyysi toteutettiin teemoittamalla, joka on aineistolähtöinen analyysimenetelmä. Minäpystyvyyttä nostavista tekijöistä syntyi viisi pääteemaa, jotka olivat ihmissuhteet, karttunut kokemus, onnistumisen kokemukset, oppilaiden edistyminen ja kouluttautuminen. Tilanteista, joissa minäpystyvyys koettiin korkeaksi tai matalaksi, muodostui neljä yhteistä pääteemaa, jotka olivat opetuksen järjestäminen, toimintatavat kouluarjessa, ihmissuhteet ja oppilaiden edistyminen.
Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että tutkimuksen osallistuneiden luokanopettajaopiskelijoiden minäpystyvyyttä nostavista tekijöistä merkittävimmässä roolissa olivat ihmissuhteet. Esiin nousseista tekijöistä vähiten merkittäväksi koettiin kouluttautuminen. Minäpystyvyyden kannalta merkittävimmiksi tilanteiksi koettiin opetuksen järjestämiseen, kuten valmistautumiseen ja suunnitteluun liittyvät tilanteet. Tämän tutkimuksen valossa näyttäisi siltä, että luokanopettajaopiskelijoiden korkean minäpystyvyyden rakentumisen kannalta ihmissuhteet ovat keskeisimmässä roolissa
Valkoinen väri arkkitehtuurissa: Katsaus valkoisen värin historiaan, suosioon sekä kestävyyteen ja siihen liittyviin ongelmiin
Get PDFVärejä on kaikkialla. Ne vaikuttavat vuorovaikutukseemme kaiken muun ympäristön kanssa ja auttavat meitä suhteuttamaan itsemme muun maailman osaksi. Lisäksi väreillä on pitkä historia osana rakennettua ympäristöä, ja ne kertovat eri alueiden tavoista, kulttuureista sekä saatavilla olleista resursseista. Ihmiset ovat kautta aikain yrittäneet ymmärtää värejä, ja ajan myötä värit ovat saaneet itselleen merkityksiä sekä symboliikkaa, jotka ovat irrallisia pelkistä näköhavainnoista. Kysymys, johon tämä kandityö keskittyy vastaamaan, on miksi valkoista. Miksi ympäröimme itsemme tällä värillä ja mistä valkoisen värin käyttö on lähtöisin. Mikä on johtanut valkoisen värin suosioon ja kuinka tämä suosio suhteutuu kestävyyden teemoihin.
Valkoinen väri on ollut käytössä rakennetussa ympäristössä neoliittiseltä ajalta asti, mutta valkoinen arkkitehtuuri tai käsitys valkoisesta arkkitehtuurista on paljon uudempi. Se juontaa renessanssiin, jolloin tietoisesti haluttiin rikkoa vallassa ollut polykromia ja jonka jälkeen valkoinen arkkitehtuuri on ollut läsnä kaupunkikuvassa. Tämä valkoisuus on kuitenkin erilainen verrattuna valkoisuuteen modernismin jälkeen, sillä tuotannon kehityksen seurauksena valkoinen väri oli mahdollista irrottaa sen murretusta sävystä. Kemiallisten maalien myötä oli mahdollista valmistaa värejä kuten titaaninvalkoista, jotka hohtavat tavalla, jota ei löydä luonnosta.
Syitä valkoisen värin suosiolle on monia ja erityisesti modernismin aikaan valkoinen onnistui kiteyttämään ja tuomaan esiin haluttuja ideoita. Valkoiset seinät peilaavat valoa ja luovat kuvan avarasta ja usein suuremmasta tilasta. Se korostaa ympäröiviä värejä ja toimii siksi hyvin osana suurempaa kokonaisuutta. Tämän kokonaisuuden ymmärtäminen on tärkeää, sillä liika valkoisuus muuttuu helposti monotoniseksi ja konnotaatiot värin ympärillä kääntyvät negatiivisiksi. Tällöin se koetaan vapaan ja kirkkaan värin sijasta helposti steriiliksi ja epäinhimilliseksi.
Valkoisen värin käyttö pitää sisällään ristiriitoja. Se edustaa puhtautta, neutraaliutta sekä avoimuutta, mutta valkoisuuden konnotaatiot eivät säily materiaalin patinoituessa. Pinta, joka edustaa puhtautta on puhdas vain vastakäsiteltynä. Valkoisuus ja käsitys siitä ovat hyvin haavoittuvia ja monesti niihin kiinnitetään huomiota vasta kun ne ovat haavoittuvassa tilassa, paljastaen katsojalle kaiken lian ja ajan myötä kertyvän patinan. Kysymys ei ole siitä, että valkoisen värin käytöstä kuuluisi luopua, koska se vaati uudelleenkäsittelyä vaan nimenomaan siitä, että suunnitteluvaiheessa kuuluisi jo huomioida tämä uudelleenkäsittelyn tarve. Ei ole tavoiteltavaa suunnitella pintoja, joiden oletusarvo on pysyä täydellisinä ja yllättyä kun tämä täydellisyys pirstaloituu. Uudelleenkäsittelyn kuuluu integroitua osaksi rakennusprosessia ja materiaalit sekä värit tulisi valita sen mukaan, miltä ne näyttävät patinoituessaan ja millainen huoltoprosessi sopii rakennukselle
Vauvaiän imetyksen vaikutus 1- ja 2-vuotiaiden sanavarastoon ja ilmaisupituuteen
Get PDFImetyksen myönteinen vaikutus lasten kielelliseen kehitykseen on havaittu tutkimuksissa ympäri maailman, mutta suomalainen tutkimus aiheesta on vähäistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on lisätä tietoa imetyksen vaikutuksesta tyypillisesti kehittyvien suomalaislasten kielelliseen kehitykseen. Tutkimuksessa tarkastellaan täys- ja osittaisimetyksen keston yhteyttä yksivuotiaiden ymmärtävän ja tuottavan sanavaraston laajuuteen sekä kaksivuotiaiden tuottavan sanavaraston laajuuteen ja ilmaisujen maksimipituuteen (MSL). Tutkimuksen aineisto, joka sisälsi kielelliset pistemäärät ja tiedot imetyksen kestosta, saatiin Oppiva vauva -hankkeelta (2016–2018). Tutkittavat olivat täysiaikaisena ja yli 3000 g painoisina syntyneitä lapsia suomenkielisistä perheistä (n = 53). Lasten kielellistä kehitystä tarkasteltiin 12 ja 24 kuukauden iässä toteutetun Varhaisen kommunikaation ja kielen kehityksen arviointimenetelmän (engl. MacArthur Communicative Development Inventories, MCDI) perusteella. Vanhemmat raportoivat lisäksi täys- ja osittaisimetyksen kestosta taustatietolomakkeella lasten ollessa yksivuotiaita. Imetyksen keston ja kielellisten taitojen välistä korrelaatiota testattiin Spearmanin järjestyskorrelaatiokertoimella.
Tilastollisissa analyyseissa havaittiin tilastollisesti merkitsevä, heikko positiivinen korrelaatio täysimetyksen keston ja kaksivuotiaiden ilmaisujen maksimipituuden välillä. Osittaisimetyksen keston ja kielellisen kehityksen välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä korrelaatioita. Alkuperäisten analyysien jälkeen toteutettiin täysimetyksen osalta vielä lisäanalyysi ilman niitä tutkittavia, joita ei ollut täysimetetty lainkaan. Lisäanalyysin perusteella täysimetyksellä oli tilastollisesti merkitsevä, heikko positiivinen korrelaatio myös yksivuotiaiden tuottavan sanavaraston kanssa. Lisäksi täysimetyksen ja kaksivuotiaiden ilmaisujen maksimipituuden välisen korrelaation voimakkuus ja tilastollinen merkitsevyys kasvoivat lisäanalyysissa. Tulosten perusteella imetyksen kestolla näyttää olevan yhteys kielellisen kehityksen osa-alueisiin, jotka mahdollisesti ilmentävät puhemotoriikan sekä kieliopin kehitystä ja joissa yksilöllinen vaihtelu on tarkastellussa ikävaiheessa pientä
Urajohtaminen esihenkilötyössä: käytännöt ja tuen tarpeet – Case Patria Oyj
No full textTässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan urajohtamista osana esihenkilötyötä Patrialla. Urajohtamista tarkastellaan yksilöllisen ja organisatorisen urajohtamisen sekä urajohtamiskäytäntöjen hyötyjen ja haasteiden näkökulmista. Tutkimustehtävänä on selvittää Patrian esihenkilöiden näkemyksiä urajohtamisesta ja sen käytännöistä sekä urajohtamiseen tarvittavasta tuesta. Tutkimuskysymyksiä on kolme: 1) Miten Patrian esihenkilöt toteuttavat urajohtamista osana esihenkilötyötänsä? 2) Mitä hyötyjä esihenkilöt näkevät urajohtamisessa? 3) Mitä haasteita esihenkilöt näkevät urajohtamisessa?
Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena haastattelemalla Patrian esihenkilöitä. Aineisto kerättiin seitsemällä puolistrukturoidulla yksilöhaastattelulla. Aineiston analysointimenetelmänä käytettiin laadullista sisällönanalyysia, jonka avulla urajohtaminen luokiteltiin urajohtamiskäytäntöihin ja esihenkilön oman osaamisen kehittämiseen. Tutkimustulokset osoittavat, että Patrian esihenkilöt toteuttavat urajohtamista ammatillisen kehittymisen tukemisen, vuorovaikutuksen tukemisen sekä vastuun jakamisen käytännöin. Urajohtamisen toteuttamiseen vaikuttaa esihenkilön oman osaamisen kehittäminen, jota tukee esimerkiksi esihenkilön pitkä työkokemus ja haastaa puutteellinen koulutus.
Urajohtaminen hyödyttää tulosten mukaan yksilön uramenestyksen lisäksi koko organisaatiota esimerkiksi koulutusten kautta lisäämällä henkilöstön motivaatiota, osaamista, tuottavuutta ja sitoutumista organisaatioon. Esihenkilötyössä urajohtamista haastavat ajan riittämättömyys, organisaatiomuutokset ja alaisten yksilölliset erot. Urajohtamiskäytännöillä aikaa voidaan kuitenkin säästää esimerkiksi vastuuta jakamalla. Lisäksi esimerkiksi kehityskeskusteluissa saadaan tietoa alaisten yksilöllisistä eroista, mikä helpottaa johtamistyötä.
Urajohtamisen organisatoriset ja yksilölliset näkökulmat täydentävät toisiaan. Organisaatioiden kannattaisi ottaa enemmän vastuuta yksilöiden urasuunnittelusta, mikä voi esimerkiksi työtyytyväisyyden kautta lisätä organisaation menestystä. Urajohtamisella pyritään varmistamaan motivoitunut, pysyvä ja ammattitaitoinen henkilökunta. Tämän saavuttamiseksi Patrian esihenkilöt toivovat enemmän tukea ylemmältä johdolta erityisesti organisaatiomuutoksiin. Lisäksi he toivovat lisää tietoa alaisille tarjottavista ura- ja koulutusmahdollisuuksista sekä mahdollisuuksia vuoropuheluun kollegojensa kanssa. Näin muualla Patrialla hyväksi koetut urajohtamiskäytännöt voivat tulla osaksi tässä haastateltujen esihenkilöiden urajohtamiskäytäntöjä
Valokuva kuoleman ja kuolemattomuuden keskeltä : Ekfrasis Marguerite Durasin teoksessa L'Amant
No full textMarguerite Durasin omaelämäkerrallinen romaani L’Amant (1984) on ollut pitkän tutkimuksellisen mielenkiinnon kohteena, ja erityistä huomiota siinä on herättänyt valokuva, joka esittää kertojaa nuorena lossilla, jossa hän tapaa ensimmäistä kertaa tulevan rakastajansa. Valokuva limittää kerrontaa ja muodostuu sitä keskeisesti jäsentäväksi elementiksi. Vaikka valokuvan merkityksiä on tutkittu runsaasti, ei sitä toistaiseksi ole tutkittu ekfrasiksen käsitteen valossa.
Tutkielmassani pyrin täyttämään tätä tutkimuksellista aukkoa ottamalla tärkeimmäksi työvälineekseni juuri ekfrasiksen käsitteen. Ekfrasis tarkoittaa tekstuaalista representaatiota visuaalisesta representaatiosta (Heffernan 1993, 3; Mitchell 1994, 152). Se tarkentaa huomion kielen ja kuvan välille muodostuviin suhteisiin teoksessa. Kertojaa esittävän valokuvan ja toisaalta omaelämäkerrallisen tekstin välinen vuoropuhelu on keskeinen osa teoksen temaattista ydintä, sillä ekfrasiksen haasteet ja mahdollisuudet tematisoivat kertojan mahdollisuutta käsitellä kirjoittamisen kautta omaa mennyttä, nykyisyyttä ja tulevaa sekä niiden taustalla vallitsevaa ajatonta ja absoluuttista totuutta.
Analyysini jakautuu kahteen suuntaan. Ensimmäisessä analyysiluvussa tarkastelen kertojaa esittävän valokuvan roolia omaelämäkerrallisen tekstin lähtökohtana. Ensimmäisessä alaluvussa sovellan James A. W. Heffernanin (1993, 5) ja Kai Mikkosen (2005, 213) ajatuksia visuaalisesta esityksestä ekfrasiksen kerronnallisena impulssina. Tulkitsen, että valokuvan esittämä kohtaus herättää vaikutelman kertomuksesta, jolloin romaani kokonaisuudessaan muodostaa valokuvasta kirjoitetun ekfrasiksen. Toisessa alaluvussa hyödynnän Murray Kriegerin (2002, 90) käsitteitä ”liikkumaton liike” ja ”nyt-tila”, joiden valossa tarkastelen kertojaa esittävän valokuvan ja tekstin suhdetta ajallisuuden näkökulmasta. Tulen siihen lopputulokseen, että valokuvan avulla kertoja pyrkii vapautumaan kieltä kahlitsevista ajan rajoista. Kolmannessa alaluvussa syvennän tätä tulkintaa käsittelemällä valokuvaa kertojan nuoruuden absoluuttisena esityksenä. Tuen tätä tulkintaa W. J. T. Mitchellin (1994, 152-155) käsitteillä ”ekfrastinen toivo” ja ”ekfrastinen pelko”.
Toisessa analyysiluvussa kehittelen Mikkosen (2005, 274) esittämää ajatusta kuvan kirjaimellistumisesta. Ensimmäisessä alaluvussa otan lähtökohdaksi Mack Smithin (1995, 10) ajatuksen ekfrasiksesta kertomuksena kertomuksen sisällä. Tämä ohjaa minut tarkastelemaan kertojaa esittävän valokuvan ja romaanin kokonaisuuden välistä suhdetta mise en abyme -rakenteen ilmentymänä. Tältä pohjalta päättelen, että valokuva on eräänlainen kertomuksen pienoismalli ja sitä kautta myös romaanin lukuohje. Toisessa analyysiluvussa jatkan kirjaimellistumisen käsitteen parissa pohtimalla, kuinka valokuvassa näkyvä virtaava vesi saa vastineensa kerronnan tasolla, sillä romaanin teksti ikään kuin muodostaa virtauksen. Samalla kiinnitän huomion kielen materiaalisuuteen. Kolmannessa alaluvussa tartun vielä Mitchellin (1994, 152) käsitteeseen ”ekfrastinen välinpitämättömyys”, jonka avulla valotan kirjaimellistumisen mahdottomuutta ja tämän mahdottomuuden tematisoitumista kohdeteoksessani.
Keskeinen loppupäätelmäni on, että ekfrasikselle ominainen kielen ja kuvan välisen suhteen problematiikan dramatisointi (ks. Mikkonen 2005, 281) heijastuu L’Amantissa menneen, nykyisen ja tulevan välisiin suhteisiin. Kieli ja kuva näyttäytyvät loppuviimein toisilleen saavuttamattomina, ja samalla tavalla myös valokuvan edustama menneisyyden olemus on saavuttamaton omaelämäkerralliselle tekstille. Saavuttamattomuudessaan se valmistaa kertojaa luopumisen, katoavaisuuden ja kuoleman hyväksymiseen. Teokseen rakentuukin jännite nuoruuden kukoistuksen muistelun ja lähenevän tuhoavan kuoleman välille. Ekfrasiksen pyrkimys sovittaa toisilleen vastakkaiset esitysmuodot yhteen limittyy kertojan pyrkimykseen sovittaa elämä ja kuolema – kuolemattomuus ja kuolema – yhteen ja luo teokseen sille ominaisen ja paradoksaalisuuden poetiikaksi nimittämäni estetiikan
Paikallinen turvallisuusverkosto: Yhteistyö turvallisuussuunnittelussa
No full textTurvallisuuden varmistaminen on keskeinen osa hyvinvointivaltiota, ja se ulottuu valtakunnalliselta tasolta aina paikalliseen arkeen. Kuntatasolla turvallisuustyö konkretisoituu muun muassa turvallisuussuunnittelun kautta, jota toteutetaan vapaaehtoisesti yhteistyössä alueen eri toimijoiden kanssa. Yhteistyöhön voivat osallistua viranomaisten lisäksi myös muut alueelliset toimijat eri sektoreilta, paikalliset lähtökohdat huomioiden. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, miten yhteistyö ilmenee turvallisuussuunnittelussa ja miten kunnat osallistavat eri toimijoita paikalliseen turvallisuussuunnitteluun. Tavoitteena on tuoda esiin, millaisia osallistumisen muotoja kunnissa käytetään ja miten yhteistyö rakentuu käytännössä. Tutkimus tarjoaa ajankohtaista tietoa kuntien turvallisuustyön moniäänisyydestä ja verkostomaisuudesta muuttuvassa toimintaympäristössä, mitä käsitellään uuden julkisen hallinnan teorian avulla.
Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin dokumenttianalyysia, jossa aineisto kerättiin kolmen eri kunnan turvallisuussuunnitelmista. Turvallisuussuunnitelmiksi valikoitui Vantaan, Tampereen ja Joensuun kaupunkien laatimat suunnitelmat, sillä ne ovat kattavia ja tarjoavat tietoa yhteistyöstä. Kaupunkien erityispiirteiden takia suunnitelmissa on eroavaisuuksia, joten ne analysoitiin erikseen. Analyysi toteutettiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin mukaisesti.
Tutkimustulosten mukaan kunnat tekevät turvallisuussuunnittelussa monipuolista yhteistyötä alueen julkisen ja kolmannen sektorin sekä asukkaiden kanssa. Yhteistyön toimijat ja keinot korostuvat eri suunnittelun vaiheissa. Keskeisimmät viranomaiset ovat alueen poliisi ja pelastuslaitos, mutta suunnittelun alkuvaiheessa, erityisesti toimintaympäristön arvioinnissa, korostuu myös muiden sektoreiden ja asukkaiden merkitys. Asukkaat pääsevät osallistumaan etenkin kyselyiden, kuten turvallisuuskyselyiden kautta. Viranomaisten välinen yhteistyö korostuu suunnitelman laatimisessa ja toimeenpanemisessa, joiden aikana käydään aktiivista vuoropuhelua erilaisissa tiimeissä. Yhteistyö muodostaa turvallisuussuunnittelulle oman verkostonsa, sillä se ylittää sektorirajoja ja poistaa toimijoiden välistä hierarkiaa.
Turvallisuussuunnittelun onnistuminen edellyttää paikallisten toimijoiden osallistamista, sillä monimutkaisiin arjen turvallisuusongelmiin voidaan vastata tehokkaimmin paikallistason yhteistyöllä. Kunnalla ei yksin ole riittäviä resursseja eikä aina parasta paikallistuntemusta riskien hallintaan. Yhteistyö eri toimijoiden kesken edellyttää selkeää vastuunjakoa, sitoutumista, luottamusta ja vuorovaikutusta. Erityisesti yksityisen sektorin ja asukkaiden osallistuminen turvallisuussuunnitteluun edistää muutakin kuin turvallisuutta
Nuorten onnellisuus : Mitä nuoret kertovat sosiaalisista suhteistaan ja harrastuksistaan liittyen onnellisuuteen?
No full textTutkielmassa tarkastellaan nuorten sosiaalisten suhteiden ja harrastusten merkityksiä onnellisuudelle. Onnellisuuden ja nuorten sosiaalisten suhteiden sekä harrastusten yhteyksiä taustoitetaan aiemmalla tutkimuksella aiheesta. Onnellisuudella on monia määritelmiä, jotka vaihtelevat riippuen mistä näkökulmasta onnellisuutta katsotaan. Yleisesti onnellisuus nähdään myönteisenä tunteena, johon liitetään esimerkiksi tyytyväisyys ja ilo. Sosiaalisilla suhteilla ja onnellisuudella on monia yhteyksiä ja yleisesti sosiaaliset suhteet nähdään onnellisuutta kohottavana tekijänä. Myös harrastuksilla ja onnellisuudella on yhteyksiä ja erityisesti fyysistä aktiivisuutta sisältävillä harrastuksilla on monia positiivisia vaikutuksia. Nuoruutta leimaa monenlainen kehitys ja myös sosiaalisissa suhteissa on monia muutoksia. Sekä sosiaaliset suhteet että harrastukset kuuluvat nuoruudessa onnellisuuteen vaikuttaviin tekijöihin. Aihetta on tärkeää tutkia, sillä nuorten onnellisuus on ollut Suomessa jo pidemmän aikaa matalampaa kuin muulla väestöllä eikä syistä olla varmoja. Tutkielman avulla voidaan valottaa nuorten onnellisuuteen vaikuttavia tekijöitä ja sitä kautta pohtia onnellisuuden laskun syitä.
Aineistona tutkielmassa toimii FSD3403 Yhdeksäsluokkalaisten kirjoituksia onnellisuudesta 2019, joka sisältää nuorten omia kirjoitelmia onnellisuudestaan. Aineisto on laadullinen ja sisältää 28 kirjoitelmaa. Tutkielmassa tarkastellaan aineistoa laadullisen sisällönanalyysin keinoin ja pyritään löytämään määritelmiä ja merkityksiä, joita nuoret antavat sosiaalisille suhteille ja harrastuksille kertoessaan omasta onnellisuudestaan.
Nuoret merkityksellistävät sosiaalisia suhteitaan ja harrastuksiaan aineistossa monin eri tavoin. Sosiaalisia suhteita merkityksellistetään niiden itsensä kautta, läheisten onnellisuuden kautta, niiden tuottamien positiivisten tunteiden kautta sekä niissä olevien ongelmien negatiivisten vaikutusten kautta. Harrastuksia merkityksellistetään niiden itsensä kautta, taukona muusta elämästä sekä onnistumisen tunteiden kautta. Lisäksi harrastusten onnellisuusvaikutukset nähdään suurempina silloin, kun niihin liitetään lisäksi sosiaaliset suhteet